Maakuntahallitus 22 23.01.2017 22 Edunvalvonta

Maakuntahallitus
§ 22
23.01.2017
Edunvalvonta-asiat
MKH 23.01.2017 § 22
Kuullaan maakuntajohtajan selostus edunvalvontaan liittyvistä asioista.
Maakuntajohtajan esitys:
Merkitään tiedoksi.
Päätös:
Maakuntajohtaja kertoi valtakunnallisesta liikenneverkkoselvityksestä.
Selvitys on tullut lausunnolle 23.1.2016. Lausunto hallitukselle annetaan pyynnön
mukaisesti 6.2.2017 mennessä.
Maakuntaliiton hallitus päätti antaa alla olevan kannanoton Ammatillisen koulutuksen leikkauksiin liittyen:
”Pohjois-Pohjanmaa on yksi kolmesta kasvumaakunnasta Suomessa. Pohjois-Pohjanmaan nuorisoikäluokkien suhteellinen osuus koko maan nuorista kasvaa jatkuvasti, minkä vuoksi myös työllisten määrän kasvu on maan kärkeä. Maakunnan ammatillisen koulutuksen leikkaukset vaarantavat elinkeinoelämän elinvoiman ja jatkuvuuden.
Kaikkien Pohjois-Pohjanmaan suurten koulutuksenjärjestäjien rahoitus tulee pienentymään yli laissa määritellyn tason. Raahen koulutuskuntayhtymän rahoitus laskee 1,2 miljoonaa euroa eli 12,7 prosenttia ja Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän
rahoitus 4,3 miljoonaa euroa eli 12,77 prosenttia.
Ammatillisen koulutuksen rahoitusta ohjaavan lain perusteluissa todettiin, että 190
miljoonan euron leikkaus toteutetaan määräämällä ammatillisen peruskoulutuksen
rahoituksen enimmäismäärän perusteena oleva opiskelijamäärä 12,44 prosenttia
järjestämislupien mukaista enimmäisopiskelijamäärää alhaisemmalle tasolle. 190
miljoonaa euroa vastaa 12 prosenttia vuoden 2016 ammatillisen peruskoulutuksen
rahoituksesta.
Erityisen voimakkaasti leikkaukset vaikuttavat Oulun seudun koulutuskuntayhtymään. Leikkaus on suurin maan isoista koulutuksenjärjestäjistä. Vuodesta 2016
vuoteen 2017 OSEKK menettää 14,8 prosenttia eli 11 miljoonaa euroa, mikä on
euromääräisestikin maan suurimpia. Pohjois-Pohjanmaalle tärkeä luonnonvara-ala
on yksikköhinnan laskun vuoksi vaarassa loppua. Koulutus tarvitsee myös merkittäviä investointeja vuosittain. Biotalous on yksi tulevaisuuden kärkialoista. Metsä-,
maanrakennus- ja logistiikka-alan valmistuneiden työllisyys on ollut yli 90 prosenttia. Monet muut koulutusalat ovat lopetusuhan alla.
On kohtuutonta, että ammatillisen koulutuksen leikkaukset kohdistuvat poikkeuksellisen voimakkaasti väestöltään nuorimpaan maakuntaan. Pohjois-Pohjanmaalla
kohdistuvat koulutusleikkaukset ovat epäoikeudenmukaisia myös sen vuoksi, että
leikkaukset on laskettu aikaisempien vuosien enimmäisopiskelijamäärien perusteella, jotka ovat olleet maakunnassa täysin alimitoitettuja nuorisoikäluokkien kokoon verrattuna. Tämä näkyy Oulussa, jossa suuri osa peruskoulun päättäneistä
nuorista on jäänyt ilman opiskelupaikkaa.”