Lähde leirille! - Kehitysvammaisten Palvelusäätiö

Hyvän elämän edellytyksiä
Lähde leirille!
Teema- ja harrastekurssit kesällä 2017
Valokuva: Elina Leinonen
Hyvän elämän edellytyksiä
Lähde leirille!
Viettäisitkö kesän kaupungin humussa vai maaseudun rauhassa?
Haluaisitko kesäkurssilla rokata vai kokata, taiteilla vai seikkailla?
Teema- ja harrastekurssit ohjaavat kehitysvammaisia lapsia, nuoria ja aikuisia erilaisiin vapaaajantoimintoihin. Kursseilla harrastetaan muun muassa musiikkia, tanssia, ratsastusta ja muuta
liikuntaa, seikkailua ja elokuvan tekoa. Vapaa-ajan ohjelma on musiikkipainotteista. Kursseilla
keskeistä on monipuolinen ohjattu toiminta ja yhdessä tekeminen.
•
•
•
Teema- ja harrastekurssit tukevat osallistujien sosiaalisia taitoja, itsenäistymistä,
itsensä kehittämistä ja luovuutta.
Kurssilta voi löytää itselleen harrastuksen sekä saada uusia kokemuksia ja elämyksiä.
Tärkeimpiä syitä osallistua ovat ystävät, vertaistoiminta, mukava tekeminen,
virkistäytyminen ja vaihtelu arjen rutiineihin.
Kurssitoiminta mahdollistaa lisäksi läheisille loman ja omaishoitajille lakisääteisen vapaan.
Teema- ja harrastekursseja järjestetään kesäleireinä Kainuussa, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla
ja Uudellamaalla. Toiminta on valtakunnallista, ja kursseille voivat hakea eri puolilla Suomea
asuvat.
Kesäkursseja on mahdollista toteuttaa myös tilaustoimintana ryhmille ja kunnille.
Tervetuloa virkistymään ja viettämään lomaa hyvässä seurassa!
Hyvän elämän edellytyksiä
Kesäkurssille ilmoittautuminen
Kesäkursseille tulee ilmoittautua 15.3.2017 mennessä. Ilmoittautumislomake löytyy Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kotisivuilta osoitteesta www.kvps.fi. Sen voi myös tilata meiltä, yhteystiedot alla. Kurssit toteutuvat, jos mukaan on ilmoittautunut riittävä määrä osallistujia.
Kurssit ovat ensisijaisesti ostopalvelutoimintaa kunnille ja kuntayhtymille. Osallistuja voi myös
maksaa kustannukset itse tai hakea niihin tukea seurakunnan diakoniatyöltä.
Kurssin hintaan sisältyvät täysihoito, ryhmävakuutus, ohjattu toiminta, materiaalit ja ympärivuorokautinen huolenpito.
Maksusitoumuksen hakeminen
Kustannuksiin voi hakea maksusitoumusta kotikunnalta tai kuntayhtymältä. Maksusitoumus
kannattaa hakea hyvissä ajoin ennen kurssia. On hyvä kertoa omasta elämäntilanteesta sekä
perustella huolellisesti kurssin tarve ja tärkeys.
Maksusitoumusta voi hakea
• kehitysvamma-, vammaispalvelu- tai sosiaalihuoltolain mukaan
• omaishoidon tuesta tai toimeentulotuesta annetun lain mukaan
• omais- tai perhehoitajan vapaiden pitämiseen
• harkinnanvaraiseen perheen jaksamista tukevaan palveluun
Maksusitoumuksella kunta mahdollistaa osallistujalle
virkistys- ja lomapalvelua, perheille lyhytaikaishoitoa
ja omaishoitajalle vapaita.
Maksusitoumuksen hakemiseen voi käyttää Kehitysvammaisten Palvelusäätiön laatimaa lomaketta.
Tampereen kaupunki esimerkiksi edellyttää tämän
lomakkeen käyttöä. Lomake löytyy Kehitysvammaisten
Palvelusäätiön kotisivuilta tai sen voi tilata toimistosta.
Kainuun Opisto
Kunta voi periä kurssilaiselta omavastuuosuuden
asiakasmaksuna.
Lisätietoja
Helena Markus
ryhmäpalveluiden suunnittelija
puh. 0207 71 3417
[email protected]
www.kvps.fi
Klubitalo, Tulppaanitalo,
Varalan Urheiluopisto
Aitoon koulutuskeskus
Valkealan Opisto
Leirikeskus Leiriniemi
Pirkanmaa
Tampereen teemaleirit
Tampereella järjestetään neljä teemaleiriä kesällä 2017. Leiripaikkoina
ovat Tulppaanitalo kaupungin keskustan vilskeessä, Klubitalo Lielahdessa
ja Varalan Urheiluopisto Pyynikin harjumaisemissa.
Teemaleirit alkavat maanantaina klo 13 ja päättyvät perjantaina klo 13.
Niille on mahdollista osallistua myös päiväleiriläisenä 6–8 h/pv ja yöpyä kotona.
Elokuvaleiri toteutetaan ainoastaan päiväleirinä.
Leirin hinta on 760 / 920 €
540 € (päiväleiri, ma–pe), 432 € (päiväleiri, ma–to)
Hinta perustuu toimintakykyyn ja huolenpidon sitovuuteen.
Hakuaika kaikille teemaleireille on 15.3.2017 mennessä.
Lyhyestä kuva kaunis -elokuvaleiri
5.–9.6.2017 (päiväleiri ma–pe klo 8.30-16.30)
Tulppaanitalo, Pinninkatu 51, 33100 Tampere
Suunnitellaan ja kuvataan lyhytelokuva yhteistyössä Pirkanmaan elokuvakeskuksen kanssa; kaikki ovat omalla tavallaan
filmitähtiä.
• Alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille
Rokkia ja poppia -musiikkileiri
12.–16.6.2017 (ma–pe), Klubitalo
Possilankatu 24, 33400 Tampere
Harjoitellaan bändisoittoa ja rytmiikkaa pienryhmissä.
Leirin lopuksi esiinnytään yleisölle.
• Nuorille ja aikuisille
Aarteen etsintää -seikkailuleiri
19.–22.6.2017 (ma–to), Klubitalo
Possilankatu 24, 33400 Tampere
”Yhdessäolo
ja ystäviin
tutustuminen
oli mukavaa!”
”Leiristä jäi
hyvä fiilis!”
Tutustutaan kaupungin ihmeisiin seikkaillen ja aarteita etsien.
• Ensisijaisesti alle 14-vuotiaille lapsille
Verkkarit paukkuu -liikuntaleiri
31.7.–4.8.2017 (ma–pe), Varalan Urheiluopisto
Varalankatu 36, 33240 Tampere
Saadaan liikuntakärpäsen purema ja harjoitetaan
terveellisiä elämäntapoja.
• Nuorille ja aikuisille
Pirkanmaa
Teema- ja harrastekurssit
Kesän teema- ja harrastekurssit alkavat aina maanantaina klo 13
ja päättyvät perjantaina klo 13.
Kurssin hinta on 760 / 920 €
Hinta perustuu toimintakykyyn ja huolenpidon sitovuuteen.
Hakuaika kaikille teema- ja harrastekursseille on 15.3.2017 mennessä.
Aitoon koulutuskeskus
Tulikalliontie 54, 36720 Aitoo
Aitoon koulutuskeskus sijaitsee kauniin hämäläisen järvimaiseman ympäröimänä Pälkäneellä.
Uimahalli, liikuntasali ja piha-alue tarjoavat hyvän toimintaympäristön kurssien toteutukselle.
Matka koulutuskeskukseen on Tampereelta 48 ja Hämeenlinnasta 56 kilometriä.
Tallin tuoksua ja luontoelämyksiä
12.–16.6.2017
Harjataan hevosia ja ratsastetaan sekä tutustutaan tallin muihin eläimiin.
• Nuorille ja aikuisille, omana ryhmänä alle 16-vuotiaat lapset
Hitit soikoon keskikesän valossa
26.–30.6.2017
Koetaan monenlaisia musiikillisia elämyksiä eri aistein.
• Ensisijaisesti vaikeavammaisille nuorille ja aikuisille
Paikoillanne, valmiina, hep!
3.–7.7.2017
Lähtölaukaus leikkimieliseen urheiluun, kisailuun ja visailuun.
• Nuorille ja aikuisille, omana ryhmänä alle 16-vuotiaat lapset
Suven sävelet – tanssin ja taiteilen tavallani
10.–14.7.2017
Tutustutaan rytmeihin eri ilmaisukeinoin.
• Ensisijaisesti vaikeavammaisille nuorille ja aikuisille
Oman elämän oloneuvos – rentoa menoa
17.–21.7.2017
Nautitaan elämästä ja osallistutaan omaan tahtiin aktiviteetteihin.
• Yli 55-vuotiaille ikinuorille
Mä suihkulaulaja oon – iskelmä ja pop on heviä
24.–28.7.2017
Tutustutaan suosikkisävelmiin ja eri musiikkilajeihin.
• Nuorille ja aikuisille
Kainuu ja Uusimaa
Kainuun Opisto
Tahvintie 4, 88380 Mieslahti
Kainuun Opisto on monien mahdollisuuksien kurssikeskus, joka sijaitsee kainuulaisen
luonnon ja kulttuurin keskellä Paltamon Mieslahdessa. Etäisyys opistolle on Kajaanista 35
ja Oulusta 140 kilometriä.
Hitit soikoon keskikesän valossa
3.–7.7.2017
Koetaan monenlaisia musiikillisia elämyksiä eri aistein.
• Nuorille ja aikuisille, omana ryhmänä alle 16-vuotiaat lapset
Oman elämän oloneuvos – rentoa menoa
10.–14.7.2017
Nautitaan elämästä ja osallistutaan omaan tahtiin aktiviteetteihin.
• Yli 55-vuotiaille ikinuorille
Jumppaa ja jatsia –
liikunta- ja musiikkikärpäsen puremaa
17.–21.7.2017
Lähtölaukaus liikuntaan ja leikkimieliseen kisailuun musiikin siivittämänä.
• Nuorille ja aikuisille
Mä suihkulaulaja oon – iskelmä ja pop on heviä
24.–28.7.2017
Tutustutaan suosikkisävelmiin ja eri musiikkilajeihin.
• Nuorille ja aikuisille
Leirikeskus Leiriniemi
Kalarannantie 3, 04530 Ohkola
Leiriniemi sijaitsee järven rannalla, Mäntsälän kunnan Ohkolan kylässä, luonnonkauniilla
alueella keskellä Uuttamaata. Etäisyys leirikeskukseen on Helsingistä 61, Järvenpäästä 23,
Hyvinkäältä 15 ja Mäntsälästä 12 kilometriä.
Mä suihkulaulaja oon – iskelmä ja pop on heviä
10.–14.7.2017
Tutustutaan suosikkisävelmiin ja eri musiikkilajeihin.
• Nuorille ja aikuisille
Kymenlaakso
Valkealan Opisto
Kansanopistontie 53, 47830 Hasula
Valkealan opisto sijaitsee maalaisidyllin keskellä luonnonkauniin Saanjärven rannalla Selänpäässä Kouvolassa. Maisemat ovat vaikuttavan kauniita eikä matkakaan ole este: Kouvolasta
30, Mäntyharjulta 54 ja Heinolasta noin 60 kilometriä.
Mä suihkulaulaja oon – liikun ja nautin elämästä
3.–7.7.2017
Nautitaan musiikista ja liikkumisen ilosta.
• Nuorille ja aikuisille
Rokkaavat kokit – musiikkielämyksiä ja silmänruokaa
10.–14.7.2017
Musiikillisia tekoja ja kakkujen makuja
• Ensisijaisesti vaikeavammaisille nuorille ja aikuisille
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö pidättää itsellään oikeuden muutoksiin.
”Täällä on
niin kivaa,
että päivät
menee sekaisin
ja meistä
tulee ihan
viikkopöllöjä.”
Hyvän elämän edellytyksiä
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö
Kehitämme ja tuotamme palveluita kehitysvammaisille ja erityistä tukea
tarvitseville ihmisille ja heidän läheisilleen – yhdessä heidän kanssaan.
Valokuvat: Elina Leinonen
Tarjoamme monipuolisen valikoiman lyhytaikaishoidon palveluita
sekä hankimme ja rakennutamme asuntoja. Edistämme kehitysvammaisten
ihmisten ja heidän läheistensä hyvää elämää vaikuttamisen, viestinnän,
kehittämisen ja koulutuksen avulla.
Ryhmäpalvelut
Markku Vellas
ryhmäpalveluiden johtaja
puh. 020 771 3557
[email protected]
Helena Markus
ryhmäpalveluiden suunnittelija
puh. 020 771 3417
[email protected]
www.facebook.com/palvelusaatio
www.twitter.com/kvpsfi
Pinninkatu 51, 33100 Tampere
puh. 020 771 3500 (vaihde)
www.kvps.fi