A-poikien SM-karsinnat käyntiin viikonloppuna

A-poikien
SM-karsinnat
käyntiin viikonloppuna
FC Haka junioreiden ja Härmän yhteisjoukkue aloittaa
sunnuntaina yhdeksän ottelun urakointinsa pääsystä A-poikien
SM-sarjaan. Joukkue on harjoitellut marraskuun loppupuolelta
alkaen Hämeenlinnassa ja Valkeakoskella Asko Jussilan ja Juha
Lempisen johdolla. Apuna ovat olleet lisäksi Heikki Leinonen,
Jouko Salminen, Teijo Ritonen ja Jyrki Piispanen.
Pelaajaringissä on mukana kolmisenkymmentä pelaajaa.
A-pojat ovat pelanneet ennen karsintoja neljä harjoitusottelua
hieman eri kokoonpanoilla. Tuloksina on ollut kolme 2-1
voittoa HJK:sta, TPV:sta ja PK-35:sta. HIFK:lle kärsittiin
rökäletappio.
Valmentaja Asko Jussilan mukaan joukkueen pelaaminen on
vähitellen kehittynyt, mutta vielä on paljon työstettävää.
– Kun joukkueessa on paljon kavereita, jotka eivät ole
pelanneet aiemmin yhdessä, yhteisen liikkeen ja pelitavan
hahmottaminen vie aina oman aikansa.
Jussila kuitenkin luottaa siihen, että palikat saadaan
karsinnoissa kohdalleen ja kesällä pelataan korkeimmalla
sarjatasolla.
Härmän A-pojat pelasivat hyvin sujuneella viime kaudella
ykkösessä itselleen karsintasarjapaikan, ja nyt mukana on
kokeneita pelimiehiä. Härmässä valmentava pitkän linjan
jalkapallomies Juha Lempinen pitää myös yhteisjoukkueen
mahdollisuuksia SM-sarjaan pääsystä parempana verrattuna
siihen, että YJ:tä ei olis perustettu.
– Treenata pitää vielä kovasti, kun esitykset vielä heittävät
paljon pelikohtaisesti. Kilpailu pelipaikoista pitää poikien
harjoittelumotivaatiota yllä. Se kautta päästään kehittymään.
Kovat karsintapelit antavat joka tapauksessa erinomaista
kokemusta, missä sarjassa sitten kesällä pelataankaan.
Ensimmäinen vastustaja tulee Pohjanmaalta. SJK:n Akatemia on
vastustajana arvoitus. Joukkueessa on laaja materiaali, ja
kentällä voi olla vastassa
kovan luokan pelimiehiä.
Muutoinkin karsintasarja tulee olemaan taas tiukka. Siitä
pitävät huolen tulevat vastustajat, mm. KuPS, Ilves ja VPS.
Sarjan avaus on siis sunnuntaina 29.1.2017 klo 12.00 Pullerin
kentällä. Tervetuloa kannustamaan A-pojat voittoon!
ASM-karsintaotteluiden
ohjelma
Haka/Härmä
Yj:n
osalta on valmis
ASM-karsintaotteluiden ohjelma Haka/Härmä Yj:n osalta on
valmis.
Palloliiton laatima
suosiollinen.
ohjelma
ei
ollut
Haka/Härmä
Yj:lle
Vierasotteluita Yj:lle tuli 5 kpl mukana ottelut AC Oulu:a
sekä KuPS:a vastaan vieraissa.
Harjoitusotteluita Yj on jo pelannut kaksi, ensimmäisenä
Härmävetoinen ryhmä vahvistettuna maalivahti Ville
Karirinteellä kaatoi SalPa:n Eerikkilässä numeroin 1-5.
Seuraavana vuorossa oli Helsingin ylpeys HJK jonka Yj kaatoi
Sonera Stadiumilla pelatussa ottelussa 0-2.
Harjoitusottelut jatkuvat seuraavasti:
Su 8.1 klo 16:30 Pirkkahalli TPV – Haka/Härmä Yj
La 14.1 klo 13:00 Legirus areena HIFK – Haka/Härmä Yj
Su 22.1 klo 12:00 Pulleri
Haka/Härmä Yj – PK-35
Varsinainen ASM-karsintasarjan ohjelma:
Pv
Su
La
Pvm
Klo
29.1.2017 12:00
4.2.2017
17:00
Ti
14.2.2017 19:00
La
25.2.2017 15:00
La
4.3.2017
13:45
Su
12.3.2017 12:00
La
18.3.2017 16:00
Su
La
26.3.2017 14:00
1.4.2017
12:00
Kenttä
Pulleri
tekonurmi
Koti
Vieras
FC HakaSJK
j
Akatemia
Pirkkahalli
C
TPV
FC Hakaj
Vkoski
Sahara
FC Hakaj
VIFK
Mukkula
FC
FC Haka-
Halli TN
Lahti/YJ
j
Kuopio,
Savon
Sanomat
Areena
KuPS
Pulleri
FC Haka-
tekonurmi
j
FC Hakaj
Ilves
Heinäpää PH
FC HakaAC Oulu
TN
j
Elisa
Stadion,
Vaasa
VPS-j
FC Hakaj
Vkoski
Tehtaan
kenttä
FC Hakaj
JJK
Haka
junnut
Koskikarassa
Keskiviikkona
Haka
palkitsivat
junnut
palkitsivat kuluneella kaudella
pelanneita
pelaajiaan
perinteisissä
Koskikaran
päättäjäisissä
ala-aulassa.
Arvostetut Kauden Tyttö ja
Kauden
Poika
-palkinnot
pokkasivat tänä vuonna Pauliina
Fuss ja Ville Karirinne.
Kiertopalkinnot:
D12 NAPPULA-MALJA Vili Kaasalainen, POWER TEAM Eetu Kittilä,
VUODEN D-POIKA Topi Ryttyläinen
D13 PIETRO HEINONEN Eero Laakso
D-tytöt TONTON PYSTI Fanni Männistö VUODEN D-TYTTÖ Salla
Sarvela
C14 VEIKON PYTTY Topias Listo
C15 KAUDEN TULOKAS Otto Lahtinen
B-pojat OP-PÄÄPELAAJA Niklas Pynnönen JUHA SAVIJÄRVI Markus
Kulmala TEEMU TAINIO Joni Numminen HAKA-POIKA Ville Karirinne
A-pojat EDUSTUKSEN VALINTA Eero-Matti
TÄHTIPÖRSSIN VOITTAJA Erkka Helminen
Auvinen
VEHON
Naiset KAUDEN TYTTÖ Pauliina Fuss
VUODEN JUNIORIVALMENTAJA Asko Jussila VUODEN JUNIORITOIMIJA
Jyrki Piispanen
Taitokilpailuista palkittiin seuraavat pelaajat: Eetu Kittilä
(D12/hopeinen), Veikka Kaasalainen (D13/hopeinen), Juuso
Kartela (D13/pronssi) ja Santeri Surkka (D13/pronssi).
Kiertopalkintojen lisäksi jokaisesta joukkueesta palkittiin
(ja alla tässä järjestyksessä): Tsemppari, Harjoittelija,
Kehittynein, Tehokas, Tekninen ja Taistelija.
TD13 Liiga: Janica Andersen, Iiris Hakala, Olivia Jokinen,
Annina Passila, Juulia Ruutana, Aava Palma
TD12 Liiga: Aada Seppänen, Anne Peltokangas, Jasmin Santala,
Maija Tappura, Roosa Kukkonen, Helmi Kuorikoski
D12-pojat Alueliiga: Santtu Lindgren, Topi Ryttyläinen, Veeti
Häätylä, Väinö Kautto, Arul Yogaswaran, Eetu Kittilä
D12-pojat Ykkönen: Joonas Mäkinen, Eino Nyström, Tuukka Keso,
Roope Jokio, Alpi Karvinen, Niklas Virtanen
D12-pojat Kakkonen: Sauli Turpeinen, Teemu Laatikainen, Vili
Kaasalainen, Joona Korhonen, Sakari Könnilä, Väinö Lintunen
D13-pojat Alueliiga: Juuso Kartela, Manu Haikka, Veikka
Kaasalainen, Santeri Surkka, Lauri Merikoski, Eetu Skaffari
D13-pojat Liiga: Ville Salonen, Oskari Makkonen,
Rantala, Elias Kosonen, Teemu Ruonakoski, Jere Jokio
Eerno
C14-pojat Alueliiga: Markus Hietaniemi, Mikko Laakso, Tuomas
Pynnönen, Wiljam Valtonen, Antti Paasi, Eemil Sillanpää
C15-pojat Alueliiga: Joonas Karisalmi, Joonas Viljanen, Niklas
Pääskynkivi, Henrik Risku, Markus Virtanen, Niilo Viheriäranta
B-pojat YJ Kakkonen: Vikke Ahola, Justus Kunnas, Valtteri
Partanen, Tomy Nurmesniemi, Roope Jokela, Markus Kulmala
B-pojat Kakkonen: Jaakko Ylinen, Konsta Kaasalainen, Akseli
Mustila, Onni Huvinen, Ville Brander, Atte Ahola
A-pojat SM-sarja: Matias Caven, Antti Kekkonen, Joona Kari,
Eetu Tapanainen, Erkka Helminen, Ertûrk Sargin
Naiset Nelonen: Erika Rantala, Maisa Lahtisalmi,
Kanerva, Ella Jurvanen, Tiia Saviahde, Ella Kolu
Julia
YJ taisteli – tähdet kertovat
FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon
Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin
kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija SM-sarjassa
on hieno saavutus. Joka vuosi ei mitaleille ylletä. Edellisen
kerran tämä tapahtui kuusi vuotta sitten.
Vaikeuksien kautta voittokantaan
Kauden alkutaival ei ollut aivan ruusuilla tanssimista.
Harjoituspelit menivät vähän miten kuten. SM-karsintasarjan
tappiot peräpään joukkueille AC Oululle sekä TPV:lle sekä
tasapeli Ilvestä vastaan kirvelivät ja pudottivat Haka/HJS:n
jatkokarsintaan FC Honkaa vastaan. Se selvitettiin
onnekkaasti, ja tie SM-sarjaan aukesi.
Pelit alkoivat kulkea heti paremmin SM-sarjan pyörähdettyä
käyntiin. Määrätietoinen harjoittelu tuotti tulosta. Palaset
loksahtivat kohdalleen, kun pelityyli vakiintui ja kaverit
saatiin oikeille pelipaikoille ja oppivat tuntemaan toistensa
liikkeen, kuviot sekä pelitaidot.
Joukkueen vakuuttavat otteet jatkuivat syyskierroksella, ja
tasaiset pelit käännettiin järjestään voitoiksi. Suomen
mestari TPS oli kuitenkin kahdesti ylivoimainen Haka/HJS:aan
nähden, ja myös HIFK pystyi rökittämään valkopaidat
kevätkierroksen lopussa. Kauden lopussa HIFK:n kanssa
pelattiin tasan, ja sijoituksen kannalta merkityksettömässä
viimeisessä ottelussa FC Inter vei voiton.
Peli ja sen tekijät
Joukkuen taustoissa tapahtui muutoksia. Edellisen kauden Apoikia luotsannut Lauri Hakanen jäi valmentamaan
Hämeenlinnaan. Valmennusvastuun otti monissa liemissä keitetty
Asko Jussila, jonka vastuulle tuli loppukaudesta myös FC Hakan
edustusjoukkue. Apuna valmennuksessa olivat Heikki Leinonen ja
Pauli Jussila. Fysiovalmentajana ja joukkueenjohtajana jatkoi
Jyrki Piispanen. Huoltajina toimi Marko Jokela.
Marko
Jokela
vaihtopelaajien
ratkesi.
sekä
Asko
kanssa
ja
Pauli
HIFK-ottelua,
Jussila
jonka
seuraavat
aikana
hopea
Joukkueen runko säilyi edellisestä vuodesta koko lailla
samana, kun A-junioreiden ikähaarukka laajeni yhdellä vuodella
ylöspäin. Kokeneet HJS:n kasvatit Matias Cavén, Ege Auvinen ja
Jami Kyöstilä olivat onnistuneen puolustuspelin takuumiehiä
tiukoissa otteluissa. Hyökkääjä Edu Tapanainen oli joukkueen
tehokkain maalintekijä.
FC Hakan edustuskokoonpanosta saatiin osaan otteluista mukaan
vahvistusta. Oli joukkueen onni, että keskikentän johtohahmo
Erkka Helminen saatiin mukaan valtaosaan pelejä.
Vaikka vanhimmasta ikäluokasta siirtyy ensi vuonna miesten
sarjoihin paljon osaamista, jää joukkueeseen ensi vuodeksikin
kokeneita pelimiehiä. Hakajunioreiden kasvatit ja avauksessa
pelipaikan vakiinnuttaneet pallovarmat pelaajat Akseli
Tiensuu, Matti Jussila ja Antti Kekkonen jatkanevat vielä Ajunnuissa monien muiden pelureiden lisäksi.
Muutamia uusia kavereita nousi B-ikäisistä. Peliaikaa kertyi
varsinkin syyskierroksella erittäin lupaavalle nuorelle
maalivahdille Ville Karirinteelle. Myös keskikentällä
uurastaneet Joona Kari ja Sargin Ertürk sekä toppari Juuso
Ylinen osoittivat olevansa tulevaisuuden pelimiehiä.
Loukkaantumisista kärsinyt Leevi Lundell hankki talvella
kokemusta myös ikäistensä maajoukkueringistä.
Näin ollen tammikuun lopulla alkaviin karsintoihin on tulossa
iskukykyinen joukkue, johon voidaan saada vielä täydennystä
harjoitusten pyörähtäessä toden teolla käyntiin marraskuun
puolivälissä.
Tähtitarha
Jokaisessa kotipelissä jaettiin myös tähdet kolmelle parhaalle
pelaajalle. Raadeissa oli mukana pelaajia, valmentajia ja
jalkapallon ystäviä pääosin Valkeakoskelta ja Hämeenlinnasta.
Voittaja selvisi syyskierroksella. Suurimpaan osaan otteluista
osallistunut Erkka Helminen kiri lopulta kisan kärkeen.
Perinteisesti Hän saa käyttöönsä VEHOn kustantaman auton.
Onnittelut Erkalle!
Tähtikisan saldo näkyy alla olevasta taulukosta.
Erkka
oli
epäilemättä
joukkueen
tärkein
pelaaja
hyökkäyssuuntaan ja vei ansaitusti myös tähtikisan voiton.
Erkka Helminen
12
Matti Jussila
9
Eetu Tapanainen
9
Joonas Immonen
6
Jami Kyöstilä
6
Ertürk Sargin
6
Eero-Matti Auvinen
4
Matias Cavén
4
Aapo Mäenpää
4
Anton Popovitch
4
Akseli Tiensuu
4
Antti Kekkonen
3
Ville Karirinne
2
Leevi Lundell
2
Joona Kari
1
Tuomas Lähdesmäki
1
Juuso Ylinen
1
A-pojille SM-hopeaa!
FC Haka/HJS:n pojat varmistivat SM-sarjan hopeasijan ennen
viimeisen kierroksen vierasottelua. Tehtiksellä pelattiin
lauantaina melkein 200 hengen yleisön edessä hyvätasoinen ja
tiukka tasapeli 1-1 HIFK:ta vastaan.
Ottelutauolla tulostaululla olivat numerot 0-0. Samaan aikaan
päättyi Espoossa peli, jossa niskaan hengittävä FC Inter otti
takkiinsa 2-1. Näin turkulaisten mahdollisuudet hopeaan
karahtivat kiville.
Valkopaidat pelasivat toisella jaksolla kuitenkin omaa
peliään. HIFK pääsi noin tunnin pelin jälkeen johtoon
pilkulta, mutta kotijoukkue ei luovuttanut. Akseli Tiensuu
toi osumallaan kymmenen minuuttia myöhemmin Haka/HJS:n
tasoihin. Tasapeli ei tyydyttänyt tässä vaiheessa kumpaakaan
joukkuetta. Jännitävillä loppuminuuteilla molemmilla joukkueet
hyökkäsivät aktiivisesti ja loivat hyviä paikkoja toistensa
maaleille, mutta lisämaaleja ei enää nähty.
Tasapeli maistui tällä kertaa makeasti voitolle. Kättelyiden
jälkeen joukkue jäi kentälle, ja pelaajat sekä taustat
lakitettiin.
SM-hopea on upea saavutus yhdeksän kuukauden pituisessa
kovassa sarjassa. Se on vaatinut pitkäjänteistä työtä,
harjoittelua, hyvää joukkuehenkeä, oikeisiin asioihin
paneutuvaa valmennusta ja henkilökohtaisia onnistumisia. Koko
joukke taustoineen ansaitsee ison tunnustuksen tekemästään
työstä.
Joukkueen peliesitykset olivat kaudella nousujohteisia. SMsarjaan päästiin vasta jatkokarsinnasta, jossa FC Honka
lähetettiin ykkösdivariin. Kevätkierroksella peliesitykset
olivat hieman vaihtelevia. Syyskaudella pelitapa saatiin
vakiinnutettua ja laatua varmistettua huolimatta siitä, ketkä
pelaajat kulloinkin kentällä esiintyivät.
Edellisestä A-poikien SM-mitalista ehti kulua kuusi vuotta.
Syksyllä 2010 Haka pokkasi niin ikään hopeamitalit kauden
päätteeksi.
Nyt on muutama päivä aikaa olla juhlatuulella hopeasijan
varmistuttua. Kausi päättyy A-poikien osalta ensi lauantaina
Turussa mitalien jakoon. Sitä ennen pelataan vielä kerran
voitosta FC Interiä vastaan.
A-poikien
viimeisessä
kotiottelussa kovapanokset
Haka/HJS:n A-poikien kausi huipentuu taisteluun SM-hopeasta.
Lauantaina 17.9. klo 14.00 Tehtaan kentällä kohdataan HIFK.
Jos lauantain ottelu päättyy valkopaitojen voittoon,
hopeamitali varmistuu. Tasapeli tai tappio puolestaan jättää
mitalin värin arpomisen kauden viimeiseen otteluun. Tuolloin
vastassa Kupittaalla on FC Inter, jolla myös on mahdollisuudet
kakkostilalle.
HIFK edustaa SM-sarjassa tällä kaudella ainoana joukkueena
Helsinkiläistä jalkapalloilua, kun yleensä kärkiporukassa
viihtynyt HJK kämmäsi mahdollisuutensa vuoden alun
karsintasarjassa,
eikä
myöskään
PK-35
noussut.
Kevätkierroksella IFK:n tähtirinnat pelasivat hieman
ailahtelevasti, ja heidän paras ottelunsa taisi olla 3-0
voitto silloin heikolla pelipäällä olleesta Haka/HJS:sta.
Syyskierroksella HIFK on parantanut otteitaan. Tilillä on
viisi voittoa. Tappiot puolestaan ovat tulleet sarjakärki
TPS:lle ja syyskuun alussa hieman yllättäen kotona peräti 1-4
Ilvekselle. Helsinkiläisillä on kuitenkin edelleen
mahdollisuus pronssisijaan, mutta siihen se tarvitsisi voiton
Tehtikseltä sekä sarjajumbo JJK:sta. Lisäksi Interin pitäisi
hävitä tai pelata tasan FC Espoo- ja Haka/HJS-otteluissaan.
Haka/HJS puolestaan on syyskierroksella onnistunut kääntämään
tiukat ottelut voitokseen. Omissa on soinut harvoin
lukuunottamatta ainoaa (5-2) tappioon päättynyttä matsia
TPS:aa vastaan. Hyvä puolustus- ja maalivahtipeli on ollut
voiton takeena. Maalinteko on ajoittain ollut kortilla, mutta
tekopaikoista on saatu aikaan tarvittavat voittomaalit.
Pelissä on siis molemmilla joukkueilla panosta, mikä ennakoi
tiukkaa taistelua ensi lauantaina. Valkopaidat päässeevät
kentälle tämän hetken rutinoidummalla miehistöllään, kun
sairastupa on kohtuullisen tyhjä, ja armeijakaan ei aseta
esteitä.
Tervetuloa
Tehtikselle
lauantaina
kannustamaan
A-pojat
voittoon! Kioski takaa kahvit ja välipalat ottelutauon aikana.
Lauantaina nähdään, onnistuvatko A-pojat
kapteeninsa Edu Tapanaisen johdolla.
hopeajahdissa
A-pojat löivät Jazzin – SMmitali varmistui!
FC Haka/HJS:n A-pojat kävivät lauantaina hakemassa Porista 2-0
vierasvoiton, ja varmistivat samalla olevansa ainakin
pronssisijalla, kun SM-sarja kahden kierroksen jälkeen
päättyy. Kirkkain mitali menee viime vuoden tapaan TPS:lle,
mutta valkopaidoilla on mahdollisuudet hopeasijalle. Parhaiten
se onnistuu, kun jäljellä olevista otteluista joko HIFK tai FC
Inter (tai mieluiten molemmat) voitetaan.
Porissa ensimmäinen puoliaika oli maaliton. Jazz vetäytyi
suosiolla
omalle
kenttäpuoliskolleen
ja
pyrki
vastahyökkäyksiin. Valkopaidat hallitsivat suvereenisti, mutta
peli suuntautui liian usein keskialueen sumppuun. Jazz pystyi
katkomaan lyhyet syötöt ja murtautumisyritykset.
Toisella puoliajalla hyökkäyksiä alettiin rakentaa rohkeammin
laitojen kautta. Reilut kymmenen minuutin pelin jälkeen
saatiin aikaan puolittainen vastahyökkäys. Dani Molin
harhautti boxin kulmalla vastustajan, ja pääsi syöttämään
takaviistoon Erkka Helmiselle. Erkka käänsi pallon vapaaksi
itsensä pelanneelle Eetu Tapanaiselle, joka pääsi sijoittamaan
pallon verkkoihin.
Captain Edu teki tärkeän avausmaalin ja oli muutenkin hyvällä
pelipäällä.
Maalin jälkeen Jazz joutui avaamaan enemmän peliään, ja se
tarjosi Haka/HJS:lle enemmän vastaiskumahdollisuuksia.
Vaihdosta kentälle tullut Matti Jussila nousi 77
peliminuutilla laidallaan, ja antoi hyvän syötön pakin
tontiltaan nousseelle Jami Kyöstilälle. Jami ei tilaisuuden
tullen erehtynyt, ja sai laittaa pallon koko lailla tyhjiin.
Loppuaika oli voiton varmistelua. Valkopaidat jäädyttivät
pelin ja pyörittivät palloa varman päälle.
Haka/HJS:n voitto oli ansaittu. Jazzilla oli ottelussa kaksi
maalipaikkaa, mutta Ville Karirinne hoiteli jälleen
torjunnoillaan tonttinsa varmasti. Puolustuslinja oli betonia.
Erkka Helminen ja Edu Tapanainen olivat
hyökkäyssuunnassa
tärkeimmät pelurit.
Lauantaina 17.9. klo 14.00 Haka/HJS kohtaa tehtaan kentällä
HIFK:n. Toivottovasti mahdollisimman moni pääsee paikalle
kannustamaan poikia varmistamaan hopeat jo kotipelissä!
Haka/HJS FC Jazz-ottelussa:
Ville Karirinne, Jami Kyöstilä, Matias Caven, Antti Kekkonen,
Akseli Tiensuu, Niko Äkräs (Matti Jussila 62 min.), Joona
Kari, Erkka Helminen, Timo Viljanen (Vilppu Leinonen 82 min.),
Eetu Tapanainen, Dani Molin (Sargin Ertürk 74 min.).
Maalit/Syötöt:
57 min. Eetu Tapanainen (Erkka Helminen) 0-1
77 min. Jami Kyöstilä (Matti Jussila) 0-2
Ottelupöytäkirja:
https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&572847&ASM
A-pojille tappio Helsingissä
–
Inter-peli
päättää
kevätkierroksen Kaurialassa
torstaina
Haka/HJS:n
A-pojat
kohtasivat
sarjanousija
HIFK:n
vierasottelussa Talin kentällä lauantaina 2.7. Ottelusta ei
jäänyt paljon raportoitavaa. IFK oli selkeästi parempi
numeroin 3-0.
Valkopaidat eivät tahtoneet saada peliä kulkemaan kuin
hetkittäin. Pelaajien tilille kertyi liian paljon
syöttövirheitä, pallonmenetyksiä ja puolivillaista pelailua.
Kunnollisia tekopaikkoja ei tahtonut syntyä, kun taas
vastustaja käytti paikkansa aika hyvällä prosentilla ja osin
tuurillakin.
Kevätkierros alkaa olla lopuillaan. Ennen kolmen viikon
kesätaukoa viimeisenä vastustajana on Inter, joka saapuu
torstaina 7.7. klo 19 Kaurialan kentälle Hämeenlinnaan. Inter
on hyvässä iskussa kukistettuaan viime viikonloppuna FC Espoon
peräti maalein 7-0. Tuloksellaan se nousi sarjakakkoseksi.
Tervetuloa Kaurialaan kannustamaan A-poikia ottamaan voitto
kotiin päätösottelussa!
Ottelupöytäkirja HIFK-ottelusta:
https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/ottelu&572808&ASM
Ruusuja kevään valmistuneille
Sunnuntai-iltana FC Haka otteli tehtaan kentällä voitokkaasti
JJK:ta vastaan. Ottelutauolla kukitettiin FC Haka junioreiden
keväällä ylioppilaiksi ja ammattiin valmistuneet pelaajat.
Seura onnittelee valmistuneita pelaajia hyvästä työstä
oppilaitoksissaan!
Pelaajat vasemmalta: A-juniorit Tuomas Lähdesmäki, Matti
Jussila, Akseli Tiensuu, Aku Piispanen, Vilppu Leinonen, Timo
Viljanen, Kosti Kyläinpää. Naisten joukkueen valmistuneet
vasemmalta Karoliina Myllymäki (merkonomi), Tiia Saviahde (kvmerkonomi), Fanni Pelkonen (merkonomi), Fanni Sillanpää
(merkonomi), Kerttu Penttinen (YO), Ella Kolu (YO), Pauliina
Fuss (YO) ja Ella Jurvanen (YO)
Haka juniorit onnittelevat tyttöjä ja toivottavat menestystä
jatkoon.
Myös pojille onnittelumme ja menestystä tulevaisuuteen.
Valkeakosken Sanomien liite
2016
FC Haka junioreiden perinteinen VS-liite ilmestyi tänä vuonna
18.5. Nyt voit lukea sen myös nettisivuiltamme!