Kosmetiikkatuotteilla piristystä myyntiin - Y

HYVÄT YRITYKSET
ilmoitus
Kosmetiikkatuotteilla
piristystä myyntiin
Colosé-kosmetiikkatuotteita
maahantuova salolainen Rising Sun Oy täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tiina Peltola on
johtanut yritystä lähes neljän
vuoden ajan edellisen yrittäjän
jäätyä eläkkeelle.
Hoitajan työura jäi taakse, kun kauneudenhoitoala vei
Peltolan sydämen jo parikymmentä vuotta sitten
- Kun annoin sille pikkusormen, se vei koko naisen, hän
nauraa.
Colosén tuotteet valmistetaan Sveitsissä ja niitä myydään
maailmanlaajuisesti.
Suomessa Colosén kosmetiikkaa päästiin käyttämään vuonna 1969.
- Colosé on moderni ja koko ajan kehittyvä kosmetiikkasarja, joka täyttää tiukan laatusertifikaatin kriteerit. Sveitsin tehtaallamme on myös
GMP-järjestelmä, joka kertoo
paljon siellä valmistetun kosmetiikan laadusta, Peltola toteaa.
Colosén tuotteita myydään
monissa kauneus- ja hoitoalan yrityksissä. Jälleenmyyjien määrä on viime vuosina lisääntynyt ja palaute yrittäjiltä
on ollut hyvää.
- Esimerkiksi parturi-kampaajat kertovat, että Colosén
tuotteita menee jo runsaas-
ti perinteisten kampaamotuotteiden rinnalla, Peltola kuvailee. Laadukas, turvallinen ja
asiakaslähtöisesti
hinnoiteltu tuotesarja on tuonut selvästi kaivatun piristysruiskeen
monen palvelualan yrityksen
myyntilukuihin.
Peltola hakeekin nyt uusia
yhteistyöyrityksiä.
- Jälleenmyyjille on selvästi
Tiina Peltola (oik.) ja
Krista Alestalo kertovat,
että Colosé-kosmetiikkasarja on tuonut kaivatun piristysruiskeen monen palvelualan yrityksen myyntilukuihin.
tarvetta ja tilaa Varsinais-Suomen alueella. Koulutuspolkumme auttaa myös niitä, joille kauneudenhoitoala on vielä vieras.
Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä Tiina Peltolaan
p. 02-7311 770 tai
[email protected]