Mediakortti - Forbes Finland

HINNASTO
2017
VAIKUTTAA JOPA NIIHIN,
JOIHIN ON VAIKEINTA VAIKUTTAA
TULOSSA MAALISKUUSSA 2017
Forbes on maailman vaikutusvaltaisin talousmediabrändi. Sen perusti vuonna 1917 yhdysvaltalainen journalisti
B. C. Forbes. Forbesin brändi edustaa yrittäjyyttä, johtajuutta, sijoittamista, teknologiaa ja vaikuttavia menestystarinoita. Forbes tavoittaa joka kuukausi yli 75 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa USA:ssa ilmestyvän lehtensä ja
sen 37 paikallisen painoksen, Forbes.com-verkkosivuston,
television ja tapahtumien sekä sosiaalisen median ja mobiilikanavien kautta. SK Media Finland Oy, Forbesin lisensoi-
tu oikeuksienhaltija Suomessa, tuo markkinoille suomenkielisen Forbes Suomen maaliskuussa 2017. Ensimmäisen
numeron levikki on 70 000 kappaletta. Missiomme on tulla
yrittäjyyden ja muutoksen kansalliseksi puolestapuhujaksi.
Forbes Suomen sisällöstä 60 % on Suomen yrityselämää
käsitteleviä uutisia, analyyseja ja artikkeleita ja 40 % muunkielisistä painoksista käännettyä materiaalia. Painetun lehden lisäksi Forbes järjestää Suomessa korkean profiilin tapahtumia ja avaa uuden verkkoportaalin.
Alennukset
Forbes Suomi pähkinänkuoressa
Ensimmäinen numero: maaliskuu 2017
Koko: 205 x 265 mm
Sivumäärä: 128
Kieli: suomi
Vähittäishinta: 6,90 €
Levikki: 70 000
Ilmestymistiheys: 1 krt/kk
Kaikki hinnat on ilmoitettu euroina.
Hintoihin lisätään alv.
sisäsivu (ensimmäiset 10 sivua)
sisäsivu
neloskansi (takakansi)
kolmoskansi
kakkoskansi
2/1 aukeama, kakkoskansi
aukeama (ensimmäiset 10 sivua)
aukeama
2/3 sivua (pysty)
1/2 sivua (vaaka)
1/3 sivua (pysty)
Voimassa 23.1.2017 alkaen
12 900
9 900
19 900
16 000
17 500
23 900
20 500
17 000
7 000
6 000
2–3 julkaisua
4–6 julkaisua
7+ julkaisua
-5 %
-10 %
-25 %
ryhmäalennus
mainos- tai mediatoimistoalennus
100 %:n ennakkomaksu
ennakkomaksu (1 kuukausi)
+15% for erityissijoittelusta
-7 %*
-15 %
-10 %
-5 %
* Ryhmäalennus on voimassa vain, jos asiakas ostaa saman ilmoituspaikan
samassa kuussa Forbes Latvia- tai Forbes Estonia -lehdestä.
Tekniset tiedot
1 sivu – 205 mm x 265 mm
leikkausvaran kanssa – 215 mm x 275 mm
aukeama – 410 mm x 265 mm
leikkausvaran kanssa – 420 mm x 275 mm
1/2 sivua (vaaka) – 205 mm x 132,5 mm
leikkausvaran kanssa – 215 mm x 142,5 mm
1/3 sivua (pysty) – 67,6 mm x 265 mm
leikkausvaran kanssa – 77,6 mm x 275 mm
2/3 sivua (pysty) – 135 mm x 265 mm
leikkausvaran kanssa – 145 mm x 275 mm
Julkaisuaikataulu
2017
4 500
Lehti taitetaan PC:llä. Ilmoitusaineistoa otetaan vastaan vain sähköisesti,
CD:llä tai sähköpostitse. Ota ensin yhteyttä ilmoitusmyyntiimme. Ilmoitukset on toimitettava EPS (CS2) -muodossa Adobe Illustrator -tiedostoina
tai painokelpoisina PDF-tiedostoina. Aineistossa on käytettävä CMYK-väriavaruutta ja kuvissa 300 dpi:n resoluutiota. Osavärien määrä: alle 300 %.
Fontit on vektoroitava ja sisällytettävä PDF/JPG-tiedostoon tai aineiston
mukana toimitettava värivedos taiton viimeisestä versiosta.
Aineiston toimitusosoite on [email protected]
Maaliskuu 2017
Huhtikuu 2017
Toukokuu 2017
Kesäkuu 2017
Heinäkuu 2017
Elokuu 2017
Syyskuu 2017
Lokakuu 2017
Marraskuu 2017
Joulukuu 2017
SK Media Finland Oy, Forbesin oikeuksienhaltija Suomessa,
Y-tunnus 2768725-2, Unioninkatu 20-22, 00130 HELSINKI
Ota yhteyttä myyntiin: Esko Villman, puh. +358 505753828, [email protected]
ja Elina Siira puh. +358 408349288, [email protected]
28.3
27.4
25.5
21.6
20.7
24.8
28.9
26.10
23.11
21.12
Aineistopäivä
8.3
12.4
10.5
6.6
5.7
9.8
13.9
11.10
8.11
6.12
www.forbes.fi