Hyvinvointialan liitto

PÖYTÄKIRJA TYÖLLISYYS- JA KASVUSOPIMUKSEN TOISEN JAKSON
PALKKARATKAISUSTA YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN
TYÖEHTOSOPIMUKSESSA
Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen
palkantarkistuksista keskusjärjestöjen työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaiselle toiselle jaksolle
seuraavasti:
1. Toinen jakso alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.1.2017 siten kuin työehtosopimuksen 35 §:ssä on todettu.
2. Yleis- ja taulukkopalkkojen korotus 1.1.2016:
Työntekijöiden henkilökohtaisia 31.12.2015 voimassa olleita kuukausipalkkoja ja taulukkopalkkoja
korotetaan 1.1.2016 alkaen 17,33 € kuukaudessa. Kuitenkin vähintään 3687,23 € kuukausi- ja
taulukkopalkkoja korotetaan 0,47 %.
Kuukausipalkkaisessa osa-aikatyössä palkankorotuksen suuruus määräytyy työntekijän keskimääräisen
viikkotyöajan ja työehtosopimuksen mukaisen täyden viikkotyöajan suhteessa.
Tuntipalkkaisille työntekijöille vastaava palkankorotus toteutetaan työehtosopimuksen 11 §:n 1.
kohdan kuukausipalkan jakajaa käyttäen.
3. Luottamusmies- ja työsuojeluvaltuutettukorvausten korotus 1.1.2016:
Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen henkilökohtaisia 31.12.2015 voimassa olleita
luottamusmies- ja työsuojeluvaltuutettukorvauksia sekä luottamusmiessopimuksen 8 §:n korvaustasoja
korotetaan 1.1.2016 alkaen 0,47 % pyöristäen lähimpään senttiin.
Helsingissä 24. päivänä syyskuuta 2015
SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT ry
TERVEYS- JA SOSIAALIALAN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TSN ry
JHL - JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO ry
SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETTUJEN AMMATTIJÄRJESTÖ TALENTIA ry
JYTY – PARDIA – STHL NEUVOTTELUJÄRJESTÖ ry