Hyvinvointia Kasvitarhapalstoilta

Hyvinvointia Kasvitarhapalstoilta -hanke
Joensuun 4H -yhdistys järjestää tulevana kesänä Hyvinvointia kasvitarhapalstoilta -hankkeen osana
Joensuun KAKE -hanketta. Järjestämme monipuolista ja rentoa ryhmä- ja harrastustoimintaa Joensuun alueen viljelypalstoilla ja sääolosuhteet huomioiden sisätiloissa. Hankkeen aikana sinun on mahdollista osallistua asuinalueiden viihtyvyyden lisäämiseen ja kehittämiseen osallistumalla viljelypalstojen kunnossapitoon. Tämän myötä sinulla on mahdollisuus tutustua kaupunkiviljelyyn ja kasvattaa itse
kasveja ryhmän omalla palstalla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki toimintakyvystä ja taidoista riippumatta, sillä kaikki toiminnot suunnitellaan yhdessä niin, että jokaisella osallistujalla on mahdollisuus
tehdä ja osallistua oman toimintakykynsä mukaisesti. Tärkeintä toiminnassa on kesästä, kasvusta, oppimisesta ja yhdessäolosta nauttiminen. Hankkeessa hyödynnetään Green Care -toimintamallia, jossa
luonnon oman elvyttävyyden, toiminnallisuuden ja tietenkin yhteisöllisyyden avulla tavoitellaan hyvinvoinnin, osallisuuden ja toimintakyvyn lisääntymistä.
Ryhmätoimintaa aloitellaan huhti–toukokuussa ja ne päättyvät hankkeen päättyessä lokakuun lopussa.
Ryhmiin osallistuminen ja toiminta tulee olemaan osallistujille maksutonta. Ryhmien lisäksi tarjoamme hankkeen aikana teemapäiviä, joihin voi osallistua, vaikka ei olisikaan mahdollisuutta sitoutua
ryhmätoimintoihin.
Jos innostuit ja kaipaat päihteetöntä ja yhteisöllistä kesätoimintaa, ota yhteyttä joko puhelimitse
0407319701 (Riitta Tuukkanen) tai sähköpostilla osoitteeseen [email protected] (Maria Lappalainen). Kerromme mielellämme lisää hankkeestamme. Esittäydymme kauppakeskus Iso-Myyssä 28.3.
klo 13–17 muiden pikku-KAKE toimijoiden kanssa.