Suomen Anestesiologiyhdistys ry:n TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Suomen Anestesiologiyhdistys ry:n
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Johtokunta
- Anestesiavalvontasuosituksen päivittämisprojektin viimeistely
- SOTE-uudistuksen erikoisalaan kohdistuvien vaikutusten seuraaminen
- Erikoislääkärikoulutusuudistusten erikoisalaan kohdistuvien vaikutusten seuraaminen
- Web-uudistuksen loppuunvienti ja selvitetään, olisiko Finnanestin verkkotoimintojen
kustannuksia mahdollista pienentää
- Auditoinnin laajentaminen koskemaan koko maata
- Sandelsinkadun asunnon uuden vuokrausjärjestelmän toimivuuden seuranta
- 2015 uudelleenperustetun Pro Anesthesia Fennica -palkinnon ja kaudella 2015 perustetun
Eero Turpeinen -luennon pitäjän nimeäminen hakemusten perusteella
- Yhteydenpidon kehittäminen SAY:n ja kansainvälisissä järjestöissä
Suomea/pohjoismaita/SAY:tä edustavien jäsenten kanssa
Finnanest
Yhdistyksen lehti Finnanest ilmestyy myös tulevalla toimintakaudella 5 kertaa oheisessa
mediakortissa esitetyn aikataulun mukaisesti. Vuoden 2017 vuosikerta on lehden 50, ja
juhlavuosi pyritään huomioimaan lehden sisällössä.
Tarkoitus on jatkaa lehden tekemistä 2016 käyttöön otetulla konseptilla, jossa lehden sisältöä
kerätään teemanumeroiden pohjalta. Lisäksi kukin yliopistokaupunki vuorollaan (1/17
Helsinki, 2/17 Kuopio, 3/17 Turku, 4/17 Oulu ja 5/17 Tampere) vastaa lehden muusta
lääketieteellisestä sisällöstä sekä professorin ja erikoistuvan kolumneista.
Painosmääräksi vuodella 2017 suunnitellaan 1400 kpl, ja lehti julkaistaan myös vapaasti
saatavilla olevana verkkoversiona. Lehden taiton tekee edelleen Graaf Oy ja painaa
PunaMusta. Ilmoitushinnat pidetään ennallaan.
Jaokset ja killat
Liitteet 1-12 sisältävät jaosten ja kiltojen toimintasuunnitelmat, joihin sisältyvät myös tiedot
niistä keskeisistä koulutustapahtumista, joita jaokset ovat järjestämässä
Keskeiset koulutukset

Ultraäänikurssi

Cadaverpuudutuskurssi

IV-anestesiakurssi

Anestesiakurssi (yhdessä Anestesiasairaanhoitajat ry:n kanssa)

SAY:n kevätpäivät

Operatiiviset päivät