Näytteilleasettajakirje

LAPPALAISKOIRAT RY:N
PÄÄERIKOISNÄYTTELY
SEINÄJOKI 12.3.2017
HAU-HAU CHAMPION AREENA
Tervetuloa Etelä-Pohjanmaalle Seinäjoelle
Oheisena koirasi näyttelynumero sekä näyttelyn aikataulu,
josta selviää arvioitu arvosteluaikataulu. Otathan mukaan
koiran rekisterikirjan, rokotustodistukset, näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun kiinnittämistä varten.
Muista myös koiran näyttelyremmi, makuualusta ja vesikuppi!
Näyttelypaikka
Hau-Hau Champion Areena, Lakeuden Koiraurheilukeskus
Osoite: Bullerintie 40, 60200 Seinäjoki
Hotelli Sorsanpesältä on opastus näyttelypaikalle.
Kaikki kehät sijaitsevat hallissa. Hallin sisälämpötila on
noin +15 astetta.
HUOM! Hallissa on 5 euron sakko omistajalle (handlerille)
mahdollisesta sisälle sattuneesta pissa-/kakkavahingosta.
Pidäthän alueen siistinä ja keräät koirasi jätökset hallin
ympäristöstä. Kakkapusseja on saatavilla näyttelypaikalta.
Huomioithan, että tupakointi on sallittua vain erikseen siihen osoitetulla paikalla pihalla.
Penikkatautia vastaan koiran pitää olla rokotettu vähintään kaksi kertaa. Tehosterokotuksesta tulee tapahtuman
hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon
varoaika). Alle vuoden iässä annettu tehosterokotus on
voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana
annetut tehosteet ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti.
Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut
vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle vuoden
iässä annettu rokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden
iässä tai vanhempana annetut rokotukset ovat voimassa ko.
rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti.
Vanhentuneen penikka- ja raivotautirokotuksen varoaika: Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa
(kolmen viikon varoaika).
Tartuntataudit
Rokotustodistusten tarkistus alkaa klo 8:00. Koirien tulee
saapua näyttelypaikalle noin tuntia ennen arvioitua arvostelun alkamista, kuitenkin viimeistään klo 12:00.
Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan
tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen
kuin se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama
rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia koiria.
Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava
ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa.
Palkinnot
Tunnistusmerkintä
Palkinnoista osa noudetaan näyttelytoimistosta, osa jaetaan kehässä. Näyttelytoimikunta ei postita palkintoja jälkikäteen.
Tunnistusmerkintä on pakollinen Kennelliiton virallisissa
näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Tunnistusmerkintä
tarkastetaan ensisijaisesti koiran rekisteritodistuksesta ennen arvostelua/suoritusta. Jos tarkastuksessa löytyy koira,
jota ei ole tunnistusmerkitty, tulee järjestäjän sulkea kyseinen koira pois tästä tapahtumasta. Epäselvä tatuointi tai
toimimaton mikrosiru estää koiran osallistumisen tapahtumaan.
Typistetyt koirat eivät saa osallistua näyttelyyn.
Rokotustodistusten tarkastus
Hinnat & info
Sisäänpääsy ja parkki ilmainen. Luettelo 6€.
Lappalaiskoirat ry:n tarvikemyyntiä myös näyttelypaikan
hallissa. Näyttelypaikan kanttiinissa myynnissä kahvia,
mehua, pullaa ja voileipiä, sekä grillimakkaraa.
Vain käteismaksu, paikalla ei korttimaksumahdollisuutta.
Vuokrattavissa sähkötolppia 4 asunto-vaunulle / asuntoautolle, sähköt 15 euroa / yö. Varaukset Paula Saarimäki,
0500 666 378.
Tiedustelut
Ilmoittautumisia koskevat tiedustelut:
Showlink (ark.klo 11–17), puh. (09) 887 30 320 tai e-mail:
[email protected]
Muut tiedustelut ja tiedustelut näyttelypäivänä:
Seppo Pohjanoksa 0400 310 650
Rokotusmääräykset
Näyttelyssämme noudatetaan Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymiä rokotusmääräyksiä. Jos koiran osallistuminen hylätään puutteellisten rokotusten takia, ilmoittautumismaksua ei makseta takaisin. Kaikkien koirien
rokotukset tarkistetaan.
Antidoping-valvonta
Näyttelyssämme noudatetaan Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymiä antidoping-sääntöjä. Dopingvalvonta
koskee kaikkia Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja kokeita.
Toivotamme Sinulle ja koirallesi
mukavaa, menestyksellistä näyttelypäivää!
Arvioitu aikataulu - Schedules
KEHÄ - RING 3
Tapio Kakko .............................................. 32
KEHÄ - RING 1
Eija Lehtimäki ........................................... 56
Kehätoimitsijat: Jennika Orpana & Heidi Troberg
Suomenlapinkoira / Finnish Lapponian Dog...
- urokset / dogs ................................56
junioriluokka............................9
nuorten luokka.........................9
avoin luokka .............................13
valioluokka ...............................17
veteraaniluokka........................8
Henna Pohjanoksa .......................................3
Junior handler .......................................................
- 10-13v .....................................2
- 14-17v .....................................1
Kehätoimitsijat: Jukka Lillstrang-von Wendt & Johanna Niemelä
10:00
14:00
KEHÄ - RING 2
Anneli Pukkila .......................................... 85
Kehätoimitsijat: Harri Mukari & Heli Kekki
Suomenlapinkoira / Finnish Lapponian Dog...
- pennut / puppies ...........................25
pentuluokka 5-7kk ..................20
pentuluokka 7-9kk ..................5
- nartut / bitches..............................60 ..............
junioriluokka............................18
nuorten luokka.........................8
avoin luokka .............................18
valioluokka ...............................8
veteraaniluokka........................8
09:00
10:30
Ruotsinlapinkoira / Swedish Lapphund ........ 7
- urokset / dogs ........................2
- nartut / bitches .....................5
Lapinporokoira / Lapponian Herder ................
- urokset / dogs ................................25
junioriluokka............................3
nuorten luokka.........................5
avoin luokka .............................7
valioluokka ...............................7
veteraaniluokka........................3
Tuire Okkola ............................................. 37
Lapinporokoira / Lapponian Herder ................
- pennut / puppies ...........................2
pentuluokka 5-7kk ..................1
pentuluokka 7-9kk ..................1
- nartut / bitches..............................35
junioriluokka............................13
nuorten luokka.........................3
avoin luokka .............................5
valioluokka ...............................8
veteraaniluokka........................6
09:00
09:30
11:15
Loppukilpailut - Finals
Loppukilpailut alkavat noin klo 14:30
BIS-pentu/puppy ......................Anneli Pukkila
BIS-veteraani/veteran .................. Tuire Okkola
BIS-kasvattaja/breeder ................. Tapio Kakko
BIS-jälkeläisryhmä/progeny ........ Tapio Kakko
Best In Show .............................. Eija Lehtimäki
WELCOME TO SPECIALITY SHOW
The show takes place in Hau-Hau
Champion Areena. Street address:
Bullerintie 40, 60200 Seinäjoki.
All rings are inside, temperature in
the hall is +15 °.
Note! There is 5€ fine of dog pee in
the hall. Please, keep also surrounding area clean.
Entrance
The doors will be opened at 8.00.
Dogs must arrive at the show site
at least 1 hour before the estimated
time of judging, but no later that
at 12.00. Remember to bring your
dog’s show number and registration and vaccination certificates with
you.
The shows are subject to the vaccination directions approved by
the Finnish Kennel Club. All dogs
participating in shows or trials must
have a valid certificate of vaccinations
against distemper and rabies.
If the entrance is denied due to the
invalid vaccinations there will be
no reimbursement of the entry fee.
Please, check the custom regulations
for importing dogs to Finland. Check
also your own country’s regulations
for safe return.
The Anti-Doping rules concern all the
shows, trials and tests approved by the
Finnish Kennel Club.
All the dogs that are participating
at the show must be identified by a
microchip or clearly readable tattoo.
Other
Only cash is accepted on the show site.
No entry or parking fee. Catalogue 6€.
There is cafeteria and a breed club
outlet in the show site.
Inquiries
Inquiries regarding entries: Showlink,
e-mail: [email protected] tel. +358 9
8873 0320 (workdays 11–17)
Other inquiries: Seppo Pohjanoksa
+358 400 310 650
Deworming
If a deworming certificate is needed
you can obtain it on Saturday when
there is a veterinarian for the health
inspections for the breeds. Deworming certificates cost 10€ / dog, if owner brings dewormer.
Electricity is available for 4 caravans.
Price 15 € / night. Reservations: Paula
Saarimäki +358 500 666 378.
We wish you and your
dog a successful day!