“Saga och verklighet under
ditt blomvalv blandas“
VALLMOGÅRD 1907-2007
Vuonna 1907 valmistunut Vallmogård oli yhden miehen,
kirjailija Mikael Lybeckin unelma. Keltaiseksi maalattu
huvila, väri oli lienee ollut alunperin vaaleampi, kohoaa
rautatieasemalta katsottuna oikealla, kaltevan tontin
rinteellä.
Kodiksi rakennettu huvila on sittemmin toiminut
sotavammasairaalana, kauppalan- ja kaupungintalona,
kirkkona ja kulttuuritalona. Nykyisin Vallmogårdin jakavat
Kauniaisten musiikkiopisto ja erilaisten yksityisjuhlien
vieraat. Toisinaan salissa kokoonnutaan kulttuuri-iltoihin.
Vallmogård, som färdigställdes 1907, var en mans, författaren
Mikael Lybecks, dröm. Den gula villan, som ursprungligen torde
ha varit ljusare, reser sig uppe på en sluttande tomt på högra
sidan från järnvägsstationen sett.
Den som ett hem byggda villan har sedermera tjänstgjort som
krigsinvalidsjukhus, köpings- och stadshus och kulturcentrum.
Nuförtiden delas Vallmogård mellan Grankulla musikinstitut
och gäster på olika privata fester. Då och då samlas man i salen
till kulturkvällar.
O Vallmogård,
Trogna, du trogna tillﬂyktsort
Dit ont ej når,
Där ond tanke ej ﬁnnes.
Lugn är din luft att andas,
Lugn din vård
När aftonens sol dalar.
Saga och verklighet
under ditt blomvalv blandas.
Ond tanke, ond tanke
Slår ej rot i din jord.
Rösten, din röst som talar,
Behöver ej ord‘–
Hjärtat, mitt hjärta, hör den.
Du är så sval, så stilla,
Ond tanke är aldrig stilla,
Ond tanke‘är hård.
Därför dör den
På din tröskel, o Vallmogård”
Mikael Lybeck kirjoitti aivan 1900-luvun
alussa runon unelmiensa asuinpaikasta, Vallmogårdista.
Helsingin raaka ja kostea ilma eivät olleet
hyväksi Lybeckin terveydelle ja siksi hän ryhtyi
etsimään seutua, johon perhe voisi asettua
asumaan.
Författaren Mikael Lybeck skrev alldeles i början av 1900-talet en dikt om sina drömmars
hus, Vallmogård.
Det råa och fuktiga klimatet i Helsingfors var
påfrestande för Lybecks hälsa och därför började han söka en sundare bostadsort för sig
och sin familj.
Mikael Lybeck (1864-1925) julkaisi ensimmäisen teoksensa, runokokoelman, vuonna 1890. Häntä on sanottu suomenruotsalaisen romaanikirjallisuuden uudistajaksi, ja hänen tuotantoaan on
suomenruotsalaisen kirjallisuuden historiassa kuvattu linkiksi 1880-luvun perinnön ja 1900-luvun välillä. Lybeck kirjoitti lyriikkaa, romaaneja ja näytelmiä, joita kaikkia leimaavat niukka kielellinen tyyli, psykologiset ihmiskuvat ja intellektuaalinen vakavuus.
Mikael Lybeck (1864-1925) debuterade år 1890 med en diktsamling. Han har kallats förnyare av
den ﬁnlandssvenska romanlitteraturen, och hans produktion har i den ﬁnlandssvenska litteraturens historia beskrivits som en länk mellan arvet från 1880-talet och 1900-talet. Lybeck skrev
lyrik, romaner och dramer, som alla karakteriseras av en avskalad språklig stil, psykologiska människoporträtt och ett intellektuellt allvar.
Haavepaikka alkoi toteutua vuonna 1906 jolloin
Lybeck osti hyvän ystävänsä Janne Thurmanin perustamalta osakeyhtiöltä Aktiebolaget Grankullalta suuren, runsaan neljän hehtaarin tontin
Grankullan rautatieseisakkeen lähistöltä. Tontille
rakennettaisiin Lybeckin kolmelapsiselle perheelle
koti.
Aktiebolaget Grankulla suunnitteli Grankullaan
muodikasta huvilakaupunkia.
Drömplatsen började bli verklighet 1906, när Lybeck köpte en stor tomt på drygt fyra hektar nära
Grankullas järnvägshållplats av det av Janne Thurman grundade Aktiebolaget Grankulla. Avsikten
var att bygga ett hem för Lybecks trebarnsfamilj
på tomten.
Aktiebolaget Grankulla planerade en modern villastad i Grankulla.
Vallmogård oli ensimmäinen Sonckin piirtämä kivihuvila. Vuonna 1905
valmistuneessa Eiran sairaalassa on yhtymäkohtia Vallmogårdin arkkitehtuuriin. Eiran sairaalaan Sonck loi kontrastivaikutelmaa yhdistämällä
tumman ja karkean kivipinnan sileään, vaaleaan rappaukseen. Useimmille Sonckin tuon ajan rakennuksille antoi leimansa lämminsävyinen punatiilikatto. Epätasaista graniittipintaa Sonck suosi pidempään kuin useat
aikalaiset, aina 1910-luvun puoliväliin saakka.
Vallmogård var den första av Sonck ritade stenvillan. Det ﬁnns likheter mellan Vallmogårds arkitektur och Eira sjukhus, som blev färdigt 1905. I Eira
sjukhus skapade Sonck en kontrasteﬀekt genom att förena den mörka och
grova stenytan med en slät ljus rappning. De ﬂesta av Soncks hus från den
här tiden karakteriseras av ett tegeltack i varmt röd färg. Sonck använde
ojämna granitytor längre än de ﬂesta samtida arkitekterna, ända till mitten
av 1910-talet.
ARKKITEHDIKSI LARS SONCK
ARKITEKTEN LARS SONCK
Vallmogårdin suunnittelijaksi palkattiin nuori mutta jo mainetta
Den unge men redan ansedde arkitekten Lars Sonck engagerades
saavuttanut arkkitehti Lars Sonck. Sonckin (1870-1956) ura alkoi
nousujohteisesti nuorena. Hän oli vain 23-vuotias voittaessaan
Turun Mikaelin kirkon suunnittelukilpailun vuonna 1894. Vuodet
1900-luvun alusta ensimmäiseen maailmansotaan olivat Sonckin
uran huippukautta. Voittoisen kirkkosuunnitelmien (Mikaelin kirkko ja Tampereen Johanneksen kirkko) ansiosta hän oli saavuttanut mainetta eräänä uuden suomalaisen arkkitehtuurin johtavista
hahmoista. Hänen kiviarkkitehtuurinsa oli herättänyt huomiota
ulkomaita myöten. Sonckin toimisto sai runsaasti tilauksia ja laajeni kirkoista ja asuinrakennuksista sairaaloihin ja liikepalatseihin.
Sonckin arkkitehtitoimisto oli 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa
tärkeä uusien ajatusten välittäjä. Sonck ei 1900-luvun alun jälkeen
piirtänyt itse paljon. Nopeasti lisääntyneet työt johtivat siihen,
ettei hänellä toimiston laajuuden vuoksi ollut tarvettakaan tehdä
aikaa vieviä piirustuksia. Sonck hahmotteli ja kun muoto alkoi
löytyä teki toimisto teknisemmän puolen. Lars Sonck suunnitteli
asemakaavat mm. Haagan, Grankullan ja Brändön (Kulosaaren)
huvilakaupunkeihin.
för att rita Vallmogård. Soncks (1870-1956) karriär började gå uppåt redan vid unga år. Han var bara 23 år när han 1894 vann tävlingen för Mikaelskyrkan i Åbo. Toppåren i Soncks karriär var från
början av 1900-talet till första världskriget. Tack vare de segrande
ritningarna till Mikaelskyrkan och Johanneskyrkan i Tammerfors hade han vunnit erkännande som en av de ledande gestalterna inom den nya ﬁnska arkitekturen. Hans stenarkitektur hade
väckt uppmärksamhet också utomlands. Soncks byrå ﬁck rikligt
med beställningar och utvidgade verksamheten från kyrkor och
bostadshus till sjukhus och aﬀärspalats.
Soncks arkitektbyrå var på 1890-talet och i början av 1900-talet
en viktig förmedlare av nya idéer. Efter 1900-talets början ritade
Sonck inte mycket själv. Det snabbt ökande antalet beställningar
ledde till att han tack vare den stora byrån inte hade behov av att
själv göra tidskrävande ritningar. Sonck skisserade, och när formen började bli klar utförde byrån den mera tekniska delen av arbetet. Lars Sonck ritade stadsplanerna för bl.a. villastäderna Haga,
Grankulla och Brändö.
Vallmogårdin rakennustyöt käynnistettiin
välittömästi tontin ostamisen jälkeen. Lybeck
odotti malttamattomana uutta aikakautta
elämässään; oma huvila, suojaisten puiden
katveessa tulisi tarjoamaan hänelle työrauhan
ja antaisi uutta voimaa luomistyöhön.
Rakennustalven aikana Lybeck kirjoitti
vaimolleen; “ne päivät, joista olen uneksinut,
usein jopa aivan tiedostamattani, ne lähestyvät,
ne lähestyvät!...” Kirjoitelmassaan Lybeck kaipaa rauhaa ja työntekoa – ja lisää työtä!
Byggarbetena på Vallmogård började genast
efter tomtköpet. Lybeck väntade otåligt på en
ny era i sitt liv; en egen villa i skuggan av skyddande träd skulle ge honom arbetsro och nya
krafter för det konstnärliga skapandet.
På vintern, när byggarbetena pågick, skrev Lybeck till sin hustru; “de dagar, jag drömt om,
ofta även omedvetet, de närma sig, de närma
sig.“. Lybeck skrev att han längtar efter lugn och
ro och arbete – och mera arbete!
Lybeck avioitui Louise Sanmarkin kanssa vuonna 1898. Vasemmassa kuvassa Louise perheen
Kaivopuiston kodissa vuonna 1900 lasten Gunnel (1898) ja Bengt (1900) kanssa.
Lybeck gifte sig 1898 med Louise Sanmark. På bilden ses Louise år 1900 i hemmet i Brunnsparken
med barnen Gunnel (1898) och Bengt (1900).
Mikael Lybeck yhdessä lasten Gunnel, Bengt ja Nils (1902) kanssa Lybeckin suvun kesäpaikassa
Uudenkaarlepyyn Alörnissa.
Mikael Lybeck tillsammans med barnen Gunnel, Bengt och Nils (1902) på släktens sommarställe
på Alörn i Nykarleby.
Rakennustyömaa Grankullassa 1908. Vastaavalla tavalla rakennettiin myös Vallmogård.
Byggarbetsplats i Grankulla 1908. På liknande sätt byggdes också Vallmogård.
Mikael Lybeck ikuisti 400 m2 huvilan akvarellina vuonna 1907. Talon pääsisäänkäynti on rautatieltä katsottuna talon vastakkaisella puolella ja sinne
johti kapea ja kiemurteleva tie. Se kulki alunperin talon oikealta puolelta,
nykyisin vasemmalta.
Mikael Lybeck förevigade den 400 m2 stora villan i en akvarell år 1907. Huvudingången till huset är från järnvägen sett på motsatta sidan av huset,
och till den ledde en smal och slingrande väg. Ursprungligen gick vägen på
högra sidan av huset, nuförtiden på vänstra.
OSOITE: GRANKULLA
ADRESS: GRANKULLA
Vallmogård valmistui keväällä 1907 ja Lybeckit muuttivat uuteen
kotiinsa 8. toukokuuta. Eräs aikalainen muistelee, että muutto olisi
Vallmogård färdigställdes på våren 1907 och familjen Lybeck ﬂyttade till sitt nya hem den 8 maj. En av deras samtida mindes att
ﬂytten skulle ha ägt rum först i juli. Samtidigt med Lybecks ﬂyttade också familjerna Vaenerberg och Obelie till Grankulla. Enligt
minnesskildringar transporterades familjernas ﬂyttlass nattetid
med hyrda tåg för att inte störa traﬁken på strandbanan.
Flyttlassen fördes sedan med hästskjuts till familjernas nya hem:
Lybecks Vallmogård, Obelies villa nära Vallmogård och Vaenerbergs Holmströmska hyresvilla nära stationen. Vaenerbergs Gunnarsberg uppfördes ett drygt år senare på granntomten till Vallmogård.
tapahtunut vasta heinäkuussa. Lybeckien kanssa samanaikaisesti
Grankullaan muuttivat Vaenerbergien ja Obelien perheet. Muistitiedon mukaan perheiden muuttokuormat kuljetettiin vuokrajunalla yöaikaan, jottei rantaradan liikenne olisi häiriintynyt.
Muuttokuormat kuljetettiin hevoskärryillä kunkin perheen uuteen
kotiin: Lybeckien Vallmogårdiin, Obelien huvilaan Vallmogårdin
lähistölle ja Vaenerbergien Holmströmin vuokrahuvilaan aseman
lähistölle. Vaenerbergien Gunnarsberg valmistuisi runsasta vuotta
myöhemmin Vallmogårdin naapuritontille.
Vallmogårdin sisääntulokerroksessa sijaitsivat eteinen, sali,
ruokasali ja keittiö sekä kirjasto ja sen viereisessä alkovissa Lybeckin työhuone. Salista johtavat avoportaat yläkertaan. Portaat on sijoitettu Sonckille ominaiseen tyyliin rakennuksen kokoavan tilan yhteyteen. Yläkerta oli perheen yksityistilaa, siellä
sijaitsivat makuuhuoneet. Osa palvelusväestä asui yläkerrassa,
talonmies pohjakerroksessa.
Vallmogårds entrévåning bestod av tambur, sal, matsal och kök
samt bibliotek och Lybecks arbetsrum i en alkov bredvid biblioteket. Från salen leder en öppen trappa upp till övre våningen. Trappan har placerats enligt den för Sonck karaktäristiska
stilen i anslutning till byggnadens samlande utrymme. Övre
våningen var familjens privata utrymme, sovrummen fanns där.
En del av tjänstefolket bodde på övre våningen, gårdskarlen på
bottenvåningen.
Vallmogård på 1910-talet. Bastun fanns vid tomtens
gräns på järnvägstationens sida.
Vallmogård 1910-luvulla asemanpuolelta katsottuna. Tontin alareunassa sijaitsi sauna.
Louise ja Gunnel Lybeck talon
edessä / framför
villan.
Louise ja Mikael Lybeck Vallmogårdin salissa / i salen.
Mikael Lybeck puutarhassa / i trädgården.
Lybeckin perhe salissa. Vasemmalta Louise, Gunnel, Bengt ja portaalla Mikaelisä ja Nils.
Familjen Lybeck i salen. Från vänster: Louise, Gunnel, Bengt och på trappan Mikael med Nils.
Mikael Lybeck työhuoneessaan 1910-luvulla.
Mikael Lybeck i sitt arbetsrum i 1910-talet.
Lybeckin työhuone vuonna 2007.
Lybecks arbetsrum 2007.
Lybeckin työpöytä sijaitsi kirjaston viereisessä alkovissa, josta hän
saattoi nähdä pihan reunaan istutetun Alörnista tuodun koivun
ja kirjastoon tulijan.
Vallmogårdissa Lybeck sai kaipaamansa työrauhan; Lybeckin kirjallinen tuotanto syntyi seuraavien 18 vuoden aikana joko holvikattoisessa työhuoneessa, kuumina kesäpäivinä kuistin suojassa
tai kävelyretkillä huvilan ympäristön metsäpoluilla. Tuttavaperheen tytär muistele: ”Kun Lybeck kirjoitti uutta proosateosta tai
draamaa, kulki hän edestakaisin työhuoneesta saliin ja puhui itsekseen. Hän kokeili repliikkejä.”
Lybeck hade sitt arbetsbord i en alkov bredvid biblioteket så att
han kunde se både den från Alörn hämtade björken, som planterats i kanten av gården, och alla som kom in i biblioteket.
På Vallmogård ﬁck Lybeck den arbetsro han saknat; Lybecks litterära produktion uppkom under de följande 18 åren antingen
i arbetsrummet med valvtak eller under varma sommardagar i
skydd av verandan eller på promenader på skogsstigarna i omgivningen kring villan. Dottern till en bekant familj minns; “när
han höll på att skriva ett nytt prosaverk eller ett drama gick han
fram och tillbaka genom arbetsrummet och salen och talade för
sig själv. Han prövade replikerna”.
GRANKULLA LYBECKIN AIKAAN
Sinä aikana, vuosina 1907-1925, jolloin Mikael Lybeck
asui Grankullassa, huvilayhdyskunta kasvoi kauppalaksi.
Ensimmäisiä uudisasukkaita seurasi muutamassa vuodessa runsaslukuinen jälkijoukko ja Grankullan väkiluku
oli vuonna 1910 jo 1300. Vuonna 1915 Grankulla sai taajaväkisen yhdyskunnan aseman ja vuonna 1920 yhdyskunta
itsenäistyi Espoosta kauppalana.
Väkiluvun myötä kehittyivät myös palvelut. Ensimmäinen
julkinen laitos oli koulu. Grankulla samskola perustettiin
jo vuonna 1907. Koulu toimi aluksi vuokratiloissa. Oma
koulurakennus Asematien varteen valmistui vuonna 1909
ja sen osoittauduttua jo heti alussa liian pieneksi, laajennusosa 1911.
Vuonna 1910 Grankullaan avattiin Lars Sonckin suunnittelema kylpylä Bad Grankulla ja oma sähkölaitos.
GRANKULLA PÅ LYBECKS TID
Louise Lybeck toimi Grankulla samskolan johtokunnassa vuosina 1907-1920.
Hän oli keskeinen vaikuttaja kun päätös koulun perustamisesta tehtiin joulukuussa 1906. Lybeckien lapset kirjoittivat koulusta ylioppilaiksi; Gunnel vuonna
1917, Bengt 1918 ja Nils 1921.
Louise Lybeck verkade i direktionen för Grankulla samskola 1907-1920. Hon var
en av de centrala påverkarna när beslutet om att grunda skolan fattades i december 1906. De Lybeckska barnen avlade studentexamen vid skolan; Gunnel
1917, Bengt 1918 och Nils 1921.
Under den tid som Mikael Lybeck bodde i Grankulla, åren
1907-1925, växte villasamhället till köping. De första nybyggarna efterföljdes på några år av en talrik eftertrupp,
och år 1910 hade Grankulla redan 1300 invånare. År 1915
förklarades Grankulla för ett samhälle med sammanträngd
befolkning och 1920 lösgjorde sig samhället från Esbo och
blev köping.
I takt med att antalet invånare ökade utvecklades också
servicen. Skolan var den första oﬀentliga institutionen.
Grankulla Samskola grundades redan 1907. Skolan verkade
först i hyrda lokaliteter. Ett eget skolhus byggdes vid Stationsvägen och det stod färdigt 1909, och då det genast
visade sig för litet, uppfördes en tillbyggnad 1911.
År 1910 invigdes det av Lars Sonck ritade Bad Grankulla
och ett eget elektricitetsverk.
Asematie 1910-luvulla. Oikealla Heinrichsin liiketalo ja vasemmalla
Hougbergin leipomo.
Stationsvägen på 1910-talet. Till höger Heinrichs handelshus och till
vänster Hougbergs bageri.
Rautatieasema valmistui 1908. Kuva vuodelta 1912.
Stationshuset färdigställdes 1908. Bilden är från 1912.
Lybeckien lähikauppa oli Koroleﬃn siirtomaatavarakauppa. Se sijaitsi lähellä
rautatietä, Lybeckin tontin vieressä.
Familjen Lybecks närbutik var Koroleﬀs kolonialvaruaﬀär, som var belägenära
järnvägen, bredvid Lybecks tomt.
1
4
5
2
3
Rautatieaseman lähellä sijaitseva Villa Åsa (1) valmistui jo vuonna
1905. Aktiebolaget Grankulla myi ensimmäisen toimintavuotensa
aikana lukuisia tontteja Vallmogårdin ympäristöstä. Naapurihuviloita olivat Gahmbergin huvila, myöh. nimeksi tuli Klostret (2) ja
Westzynthiuksen huvila (3).
6
Villa Åsa (1) nära järnvägsstationen blev färdig redan 1905. Aktiebolaget Grankulla sålde under sitt första verksamhetsår ett stort antal
tomter i omgivningen kring Vallmogård. Grannvillor var Gahmbergs villa, senare benämnd Klostret (2) och Westzynthius villa (3).
År 1907 uppfördes i Grankulla också en annan av Lars Sonck ritad
Vuonna 1907 Grankullaan valmistui myös toinen Lars Sonckin su- villa, där Ida Nissen öppnade pensionatet Grankulla Rekreationunnittelema huvila. Ida Nissen avasi siellä täysihoitolan Grankulla shem. (4). De närliggande grannarna Björkas (5) och Tusculum (6)
Rekreationshem. (4). Lähinaapurit Björkas (5) ja Tusculum (6) val- färdigställdes 1908.
mistuivat vuonna 1908.
Lybeckien huvilasta muodostui pian yksi uuden yhdyskunnan tiettyjen asukkaiden seurustelupaikka. Perheillä oli tapana
järjestää yhdessä musiikki-iltoja kodeissa, joissa oli ﬂyygeli. Lybeckien luona vierailtiin muutaman kerran syksyisin ja keväisin.
Sosiaalinen elämä Vallmogårdissa oli muutenkin vilkasta, sillä
Louise-rouva kestitsi mielellään vieraita; sukulaisia, ystäviä, miehensä kollegoja ja tovereita. Sukulaisia saattoi tulla milloin vain, ja
palveluskunta oli valmiustilassa miltei jatkuvasti. “Kokoava voima
oli Louise, emäntä ja maailmannainen – mutta hyvässä merkityksessä – hurmaava persoonallisuus ja seurueiden keskipiste.”
Lybecks villa blev snart samlingsplats för en del av invånarna i det
nya samhället. Familjerna brukade tillsammans ordna musikaftnar i de hem som hade ﬂygel. Hos Lybecks samlades man några
gånger på höstarna och vårarna.
Också i övrigt var det sociala livet på Vallmogård livligt, då fru
Louise gärna bjöd hem gäster; vänner, sin mans kolleger och
kamrater. Släktingar kunde komma på besök när som helst, och
kökspersonalen var nästan ständigt beredd att tjänstgöra. ”Det
var fru Louise L. som var den samlande kraften, en värdinna och
världsdam – men i god bemärkelse – en charmerande personlighet, medelpunkten i de kretsar, som då så ofta mötte upp här”
berättade en samtida.
Ruotsalainen nobelkirjailija Selma Lagerlöf vieraili Vallmogårdissa helmikuussa 1912. Rautatieasemalla oli runsaasti paikkakuntalaisia saattamassa
Lagerlöﬁä.
Den svenska Nobelpristagaren i litteratur Selma Lagerlöf besökte Vallmogård
i februari 1912. Vid stationen samlades många ortsbor för att följa Lagerlöf.
EUTERPE
Signe Hammarsten-Janssonin karikatyyri vuodelta 1900. Euterpisti Hjalmar Procopé ja Mikael Lybeck pelaavat biljardia.
Signe Hammarsten-Janssons karikatyr från 1900. Euterpisten Hjalmar
Procopé och Mikael Lybeck spelar biljard.
Euterpe oli Helsingissä vuosina 1901-1905 ilmestynyt ruotsinkielinen kulttuurijulkaisu. Lehti oli epäpoliittinen ja sen monipuolisissa kirjallisuutta, musiikkia, arkkitehtuuria ym. käsittelevissä
artikkelissa pyrittiin avaamaan ikkunoita laajalti Eurooppaan.
Euterpeläisen ytimen muodosti suomenruotsalainen noin 2025 -vuotiaista koostunut ryhmä, pääasiassa entisiä koulu- ja
opiskelutovereita. Ulkorinkiin otettiin mukaan myös vanhempaa
ikäpolvea, kuten Mikael Lybeck. Heitä ei laskettu euterpeläisiksi,
mutta heidän krjoituksiaan julkaistiin Euterpessä. Kauniaisten historian näkökulmasta mielenkiintoista on, että tästä “ulkoryhmästä“
Grankullaan asettuivat Nino Runeberg, Arvid Mörne ja Mikael Lybeck. Lybeckin ystävyyssuhde nuoriin euterpeläisiin oli lämmin ja
elinikäinen.
Euterpe var en svenskspråkig kulturpublikation som gavs ut i Helsingfors 1901-1905. Tidskriften var opolitisk och dess mångskiftande artiklar om litteratur, musik, arkitektur osv. hade som mål
att öppna fönster mot Europa.
Euterpisternas inre krets bestod av ﬁnlandssvenskar i åldern 20-25
år, främst tidigare skol- och studiekamrater. Till den yttre kretsen
togs också den äldre generationen med, såsom Mikael Lybeck.
Dessa räknades inte som euterpister men deras skrifter publicerades i Euterpe. Ur Grankullaperspektiv är det intressant att av
den här “yttre kretsen“ bosatte sig Nino Runeberg, Arvid Mörne
och Mikael Lybeck i Grankulla. Lybecks vänskap med de unga euterpisterna var varm och räckte livet ut.
Mikael Lybeck dog plötsligt i en hjärtattack den 11 oktober 1925. Minnesstunden inleddes på Vallmogård,
dit ett stort antal av hans vänner anlände. Musikaftnarnas regelbundna ackompanjatör Edith Aspelin sjöng
och Grankulla samskolas rektor Magnus Hagelstam
höll ett minnestal. Själva jordfästningen förrättades i
Gamla kyrkan i Helsingfors. Lybeck bars ut på sin sista
färd från Vallmogård genom en spaljé som bildades
av elever från Grankulla samskola. Kistan bars till järnvägsstationen, varifrån resan till Helsingfors började.
Lybecks grav ligger på Sandudds begravningsplats.
Mikael Lybeck kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen
11. lokakuuta 1925. Siunaustilaisuus aloitettiin Vallmogårdissa, jonne saapui lukuisa joukko hänen ystäviään. Musiikki-iltojen vakituinen säestäjä Edith
Aspelin lauloi ja Grankulla samskolan rehtori Magnus
Hagelstam piti muistopuheen. Itse siunaus tapahtui
Helsingin Vanhassa kirkossa. Lybeck lähti viimeiselle
matkalleen Vallmogårdista Grankulla samskolan oppilaiden muodostaman kunniakujan läpi. Arkku kannettiin rautatieasemalle, josta matka Helsinkin alkoi.
Lybeck on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.
Gunnel Kihlman, Louise Lybeck ja Marquita Ericsson Vallmogårdin salissa
1920-luvun loppupuolella.
Gunnel Kihlman, Louise Lybeck och Marquita Ericsson i Vallmogårds sal i slutet av 1920-talet.
Louise jäi asumaan Vallmogårdiin. Lapset olivat jo jättäneet lapsuudenkodin; Bengt muutti Kanadaan vuonna 1920, Gunnel avioitui
dosentti Erik Kihlmanin kanssa vuonna 1926 ja taiteilijan uran
valinnut Nils matkusteli maailmalla. Vuonna 1928 Nils avioitui
taiteilija Marita Hahlin kanssa ja nuorelle parille lohkottiin tontti
Vallmogårdin pohjoisreunalta. Tontille rakennettiin huvila, jonka
suunnittelu uskottiin jälleen Lars Sonckille.
Vuonna 1933 uusi suru kohtasi Lybeckin perhettä. Tytär Gunnel
ja aviomies Erik hukkuivat Porvoon-jokeen palatessaan vierailulta
kirjailija Jarl Hemmerin luota. Auto suistui pimellä syystiellä veteen; Kihlmanien lisäksi surmansa saivat Gunnelin Marquita-serkku ja tämän aviomies Harry Ericsson. Pariskunnilta jäi yhteensä
neljä lasta. Louise sai huollettavakseen tyttärensä lapset Gunillan
ja Peterin.
Uusi isku kohtasi vuonna 1945 jolloin Bengt kuoli ja vuonna 1948,
jolloin tyttärenpoika Peter menehtyi sairauden murtamana.
Louise myi Vallmogårdin Sotainvalidien Veljesliitolle. Toukokuussa
1948 hän muutti talosta.
Louise stannade på Vallmogård. Barnen hade redan lämnat barndomshemmet; Bengt ﬂyttade till Kanada 1920, Gunnel gifte sig
med docent Erik Kihlman 1926 och Nils, som valt konstnärsbanan,
reste omkring i världen. År 1928 gifte sig Nils med konstnärinnan
Marita Hahl och för det unga paret styckades en tomt i norra kanten av Vallmogård. På tomten uppfördes en villa, som också ritades
av Lars Sonck.
År 1933 drabbades familjen Lybeck av en ny sorg. Dottern Gunnel
och hennes make Erik drunknade i Borgå å på hemväg från författaren Jarl Hemmer. Bilen störtade i vattnet från den mörka höstvägen; utöver Kihlmans förolyckades också Gunnels kusin Marquita
och dennas make Harry Ericsson. Paren lämnade sammanlagt fyra
barn efter sig. Louise tog hand om sin dotters barn Gunilla och Peter.
Ett nytt slag drabbade familjen 1945, då Bengt dog och 1948, då
dottersonen Peter avled efter en lång sjukdom. Louise sålde Vallmogård till Krigsinvalidernas Brödraförbund. I maj 1948 ﬂyttade
hon från huset.
VALMULA
Sotainvalidien Veljesliitto osti loppuvuodesta 1947 Vallmogårdin.
Varat kiinteistön oston saatiin puolustusministeriön luovuttamilla ruotsalaisilla lahjavaroilla. Huvilaan oli tarkoitus sijoittaa 50paikkainen huoltolaitos vaikeasti aivovammaisille. Kauniaisten
kauppalanvaltuusto ei kuitenkaan hyväksynyt tehtyä rakennussuunnitelmaa. Veljesliitto tyytyi korjaamaan vanhan päärakennuksen
ja rakensi tontille henkilökunnan asuinrakennuksen. Vallmogård
sai uuden nimen Valmula. Ensimmäiset potilaat huoltolaitokseen
otettiin huhtikuussa 1949. Siellä sai pysyvän kodin 32 työkykynsä
menettänyttä aivovammaista, joilla ei ollut hoitomahdollisuuksia
muualla. Valmulan vihkiäisjuhla vietettiin syyskuussa 1949. Marraskuussa huoltolaitos oli jo täynnä. Hallinnollisesti ja hoidollisesti
Valmula toimi yhteistyössä Kaunialan kanssa. Seuraavana kesänä
Valmula suljettiin kahdeksi kuukaudeksi kun osa potilaista oli lomalla ja loput potilaat ja henkilökunta siirrettiin siksi ajaksi Kaunialaan. Kesällä 1952 liitto jopa pystyi vuokraamaan Valmulan kuukaudeksi olympiavieraiden majoittamiseen.
Valmulan lopettamisesta tehtiin päätös toukokuussa 1956; Kaunialaa oli muutettu sairaalamaisempaan suuntaan ja sinne saatettiin
sijoittaa useampia aivovammaisia kuin aiemmin oli suunniteltu.
Kaunialassa oli myös hoitomenetelmien ja kuntoutuksen sekä ammattikoulutuksen ansiosta vapautunut hoitopaikkoja.
Asuntola valmistui 1950-luvun alussa.
Bostadshuset blev färdig i början av 1950-talet.
Valmulan potilaat siirrettiin Kaunialaan ja kiinteistö myytiin Kauniaisten kauppalalle. Kaunialassa Valmulasta siirretyistä potilaista
käytettiin nimitystä Valmulan pojat.
VALMULA
Krigsinvalidernas Brödraförbund köpte Vallmogård i slutet av
1947. Fastigheten köptes med svenska donationsmedel som förbundet ﬁck av försvarsministeriet. Avsikten var att i fastigheten
placera en vårdanstalt med 50 platser för patienter med grava
hjärnskador. Grankullas köpingstyrelse godkände emellertid inte
byggnadsplanen. Brödraförbundet nöjde sig med att renovera
den gamla huvudbyggnaden och uppförde ett bostadshus för
personalen på tomten. Vallmogård ﬁck ett nytt namn, Valmula. De
första patienterna togs in i april 1949. I villan ﬁck 32 hjärnskadade
arbetsoförmögna patienter som inte kunde vårdas på andra ställen ett permanent hem. Valmulas invigningsfest var i september
1949. I november var vårdanstalten redan fullsatt. Administrativt
och i fråga om vården samarbetade Valmula med Kauniala. Följande sommar stängdes Valmula för två månader, när en del av
patienterna var på semester och de kvarvarande patienterna och
personalen ﬂyttades för den här tiden till Kauniala. På sommaren
1952 kunde förbundet till och med hyra ut Valmula för en månad
för inkvartering av olympiagäster.
Beslut om att lägga ned Valmula fattades i maj 1956; Kauniala hade
utvecklats i en mer sjukhusaktig riktning och det var möjligt att
placera ﬂer hjärnskadade patienter där än vad som tidigare planerats. Tack vare nya behandlingsmetoder och rehabilitering samt
yrkesutbildning hade också vårdplatser frigjorts.
Valmulas patienter ﬂyttades till Kauniala och fastigheten såldes till
Grankulla köping. På Kauniala kallades de patienter som ﬂyttades
från Valmula för Valmulas pojkar.
KAUPPALANTALO 1956-1971
KAUPUNGINTALO 1972-1978
Kauniaisten kauppala osti Valmogårdin toukokuussa 1956. Sotainvalidien Veljesliitto tarjosi kiinteistöä kauppalalle Louise Lybeckin kanssa solmitun kauppakirjan perusteella – kauppalalla
olisi etuosto-oikeus Vallmogårdiin sen jälkeen jos Veljesliitto
luopuisi siitä.
Kauppalankanslia sijaitsi nykyisin Keltaisena Talona tunnetussa
kiinteistössä Thurmanin puistotien varrella. Kehittyvän kauppalan tarpeisiin huvila oli kuitenkin liian pieni ja ahdas, siksi uusi
toimitila oli tarpeen. Se tulisi riittämään kauppalan tarpeisiin
pitkäksi aikaa, todettiin ostopäätöstä vahvistettaessa. Asukkaita
kauppalassa oli tuolloin 2600.
Vallmogård oli ostettaessa hyvässä kunnossa ja ilman suurempia
kunnostustöitä kauppalankanslia siirrettiin sinne heinäkuussa
1956. Kauppalanhallituksen hyväksymän tilajaon mukaisesti
keskimmäiseen kerrokseen sijoittuivat valtuuston istuntosali,
kauppalankanslia, rakennussuunnittelutoimisto sekä sähkölaitoksen konttori ja varasto. Yläkertaa hallitsivat kauppalanjohtaja
Kauppalanjohtaja Åke Almark (1968-1988) Vallmogårdin portaikossa yhdessä kiinteistöinsinööri Lars Relanderin ja kauppalaninsinööri Arne Lindholmin kanssa vuonna 1969.
Köpingsdirektör Åke Almark (1968-1988) på Vallmogårds trappa tillsammans med fastighetsingenjör Lars Relander och köpingsingenjör Arne Lindholm år 1969.
Hugo Palmroth, sihteeri ja kirjanpitäjä Göran Nyman sekä lastensuojelutarkastaja rouva Granholm. Vinttikerroksen huonetta
isännöi verotuksen valmistelu.
Valmulan yhteyteen vuonna 1949 valmistunut hoitohenkilökunnan asuinrakennus vuokrattiin työsuhdeasunnoiksi kauppalansihteerille ja sähkölaitoksen teknikolle.
Kymmenen vuotta myöhemmin Vallmogård alkoi käydä liian
pieneksi, sillä kauppalan asukasluku ja sen myötä virkamiesten
määrä alkoi kasvaa. Uusia viranhaltijoita palkattiin jopa 20 vuosittain ja heitä hajasijoitettiin muualla mm. VPK:n taloon, ja jotkut tekivät töitä jopa kotonaan.
Kauniaisista tuli kaupunki vuonna 1972. Asukasluku oli jo yli
6000. Uuteen kaupungintaloon muutettiin syksyllä 1978.
Kauniaisten keskusta aivan 1960-luvun alussa. Keskustan ensimmäisen
kerrostalon perustustyö on käynnissä.
Grankulla centrum alldeles i början av 1960-talet. Grundläggningsarbetena för det första ﬂervåningshuset i centrum pågår.
Kauppalanvaltuuston istuntosali kirjaston kokoushuoneessa. Valtuuston
kokoukset siirrettiin kirjastoon vuonna 1967 ja Vallmogårdin valtuustosalista tehtiin väliseinin pieniä työhuoneita.
Köpingsfullmäktiges sessionssal i bibliotekets mötesrum. Fullmäktigemötena ﬂyttades 1967 till biblioteket och Vallmogårds fullmäktigesal
ombyggdes med hjälp av mellanväggar till små arbetsrum.
KÖPINGSHUS 1956-1971
STADSHUS 1972-1978
Grankulla köping köpte Vallmogård i maj 1956. Krigsinvalidernas
Brödraförbund erbjöd fastigheten åt köpingen på basis av det
med Louise Lybeck träﬀade köpekontraktet – köpingen skulle ha
förköpsrätt till Vallmogård när Brödraförbundet avstod från den.
Köpingskansliet låg i den i dag som Gula huset kända fastigheten
vid Thurmansallén. Villan var emellertid för liten och trång med
tanke på den i utveckling stadda köpingens behov och därför
behövdes nya lokaliteter. Vallmogård skulle tillgodose köpingens
behov för en lång tid framöver, konstaterades när inköpsbeslutet
fattades. Köpingen hade då 2600 invånare.
Vallmogård var vid köpslutet i gott skick och utan några större
renoveringar kunde köpingskansliet ﬂyttas dit i juli 1956. Enligt
den av köpingsstyrelsen godkända rumsfördelningen placerades
fullmäktiges sessionssal, köpingskansliet, byggnadsplaneringsbyrån samt elverkets kontor och lager i den mellersta våningen. Över den övre våningen förfogade köpingsdirektör Hugo
Palmroth, sekreteraren och bokföraren Göran Nyman samt barnskyddsinspektören, fru Granholm. Ett rum på vindsvåningen disponerades av taxeringsberedningen.
Det i anslutning till Valmula år 1949 uppförda bostadshuset för
vårdpersonal hyrdes ut som tjänstebostäder till köpingssekreteraren och elverkets tekniker.
Tio år senare började Vallmogård bli för trång, eftersom invånarantalet och därmed också antalet tjänstemän ökade. Årligen anställdes upp till 20 nya tjänstemän och de placerades i
andra byggnader, bl.a. i FBK:s hus, och en del jobbade till och
med hemma.
Grankulla blev stad 1972. Antalet invånare var redan drygt 6000.
KULTTUURITALO
Kauniaisten kaupunki kunnosti Vallmogårdin ja se avattiin
kaupungin kulttuuritalona vuonna 1982. Jo edellisenä vuonna
Kauniaisten musiikkiopisto asettui toiseen kerrokseen, huvila-ajan
makuuhuoneisiin kunnostettuihin toimitiloihin. Kulttuurikäyttöön
tuli talon keskimmäinen kerros ja se sisustettiin osittain Lybeckien
alkuperäisin, osittain jugendhenkisin kalustein.
Vallmogård vihittiin kulttuuritaloksi 10.5.1982. Avajaisviikolla tarjolla oli musiikkia eri muodoissa, taloa ja sen historiaa esiteltiin ja
entiseen keittiöön kunnostetussa Galleriassa oli esillä ensimmäinen näyttely. Sen aiheena oli Vallmogård, Lybeckin perhe ja Kauniainen. Avajaisvuonna aloitettiin ohjelmalliset torstai-illat.
Vallmogårdin kirjastoon on koottu Mikael Lybeckin koko tuotanto, kauniaislaisten kirjailijoiden tuotantoa, osa Arvid Mörnen
suuresta kirjastosta Villa Granmorasta ja erikoisuutena kauniaislaisten tohtorinväitöskirjoja.
Vallmogård oli kosteusvaurioiden vuoksi remontissa 2002-2005.
Musiikkiopisto järjestää salissa konsertteja, ohjelmallisia kulttuuriiltoja on pyritty elvyttämään ja sali on vuokrattavissa juhlatilaisuuksiin. Huvilan holvikellariin on kunnostettu pieni kokoustila.
Kulttuuritalon avajaiset 10.5.1982. Vihkiäisjuhlassa oli läsnä Lybeckien
sukua; vasemmalta Marita Lybeck, Mikael Lybeckin miniä, Gunilla Kihlman, Mikael Lybeckin tyttärentytär sekä pojanpojat Thomas ja Sebastian
Lybeck.
Invigningen av kulturcentrumet den 10 maj 1982. I invigningsfesten deltog
Lybecks släktingar; från vänster Marita Lybeck, Mikael Lybecks svärdotter,
Gunilla Kihlman, Mikael Lybecks dotterdotter samt sonsönerna Thomas
och Sebastian Lybeck.
Vallmogårdin sali toimi kesällä 1982 tilapäisesti kirkkona.
Vallmogårds sal användes på sommaren 1982 tillfälligt som kyrka.
Folke Gräsbeckin konsertti vuonna 1983.
Folke Gräsbecks konsert 1983.
KULTURHUS
Grankulla stad renoverade Vallmogård och den öppnades som
kulturcentrum år 1982. Redan året innan hade Grankulla musikinstitut ﬂyttat till andra våningen, till lokaliteter som renoverats i villaepokens sovrum. För kultur reserverades mellersta våningen och
den möblerades dels med Lybecks ursprungliga möbler, dels med
möbler i jugendstil.
Vallmogård invigdes som kulturcentrum den 10 maj 1982. Under
invigningsveckan bjöds det på musik i olika former, huset och dess
historia presenterades och i Galleriet, som renoverats i det tidigare
köket, hölls den första utställningen. Temat för utställningen var
Vallmogård, familjen Lybeck och Grankulla.
Under invigningsåret infördes torsdagskvällarna med program.
I Vallmogårds bibliotek ﬁnns Mikael Lybecks hela produktion,
böcker av Grankullaförfattare, en del av Arvid Mörnes stora bibliotek i Villa Granmora och som specialitet Grankullabors doktorsavhandlingar.
Vallmogård renoverades 2002-2005 på grund av fuktskador.
Musikinstitutet ordnar konserter i salen, man har försökt återuppliva traditionen med kulturkvällar med program och salen kan
också hyras för fester.
Vivi-Ann Sjögren ja Liisi Tandefelt lukevat runoja sivistyslautakunnan
stipendienjakotilaisuudessa 1999.
Vivi-Ann Sjögren och Liisi Tandefelt läser dikter vid bildningsnämndens
stipendieutdelning 1999.
Kirjailijat Raisa Lardot ja Tuulaliina Varis keskustelevat Lardotin uutuuskirjasta “Eläimellisiä tarinoita“ syksyllä 2006 järjestetyssä kirjallisuusillassa.
Författarna Raisa Lardot och Tuulaliina Varis diskuterar Lardots nya bok
“Eläimellisiä tarinoita“ på en litteraturkväll hösten 2006.
Vallmogård 1907-2007
Käsikirjoitus ja toteutus / Manuskript och genomförande: Jaana af Hällström
Ruotsinkielinen käännös / Översättning till svenska: Annika Mäklin
Valokuvat / Bilder: Kauniaisten paikallishistoriallinen arkisto / Grankullas lokalhistoriska arkiv, Kaunialan valokuvakokoelmat /
Kaunialas samlingar, Peter af Hällström & Jaana af Hällström.
Tuottaja / Producent: Kauniaisten kaupungin kulttuuritoimi / Grankulla stads kulturbyrå