Jumala nosti minut jaloilleni! Olisinpa tullut uskoon jo lapsena! Jumala välittää ja tahtoo meille parasta Ana Paula NOUSE SUOMI! Tampereen Hervannassa 3.-5.7. kesäkuu 2014 NOSTE hervanta Nouse Suomi! Helsingissä ja Tampereen Hervannassa 2.-5.7. HELSINGISSÄ 2.7. Eduskuntatalon portailla järjestetään keskiviikkona suuri ylistysja esirukoustapahtuma, jota johtaa brasilialainen ylistyksenjohtaja Ana Paula yhdeksänhenkisen bändinsä ja miehensä Gustavo Bessan kanssa. Mukana on Helsinki Worship Cityn suuri ylistyskuoro, Misiomaailma ry sekä esirukoilijoita. Samana päivänä on kaksi tilaisuutta myös Helsingin Kulttuuritalolla. HERVANNASSA 3.-5.7. Torstaista alkaen Nouse Suomi! -tapahtumapaikkana on Hervannan vapaa-aikakeskus. Luvassa on vahvaa ylistävää ja esittävää musiikkia, puheenvuoroja ja rukousta. Torstaina vastuussa on Ana Paulan tiimi sekä Missiomaailman väki. Perjantaina ja lauantaina puhujina ovat Håkan Westergård Turun Elämän Sana –seurakunnasta, Timo Närhi Seinäjoen helluntaiseurakunnasta sekä järjestävien seurakuntien pastoreita. Ylistystä johtavat Pia Lindh ja Kirsi Nyrhinen Keniasta sekä psalmilaulaja Mika Piirto. Lauantai-iltapäivän Nouse Suomi! –juhlassa laulaa ja laulattaa tamperelainen musiikkitaiteilija Lasse Heikkilä & Trio Karola sekä musiikkiryhmä Mezuzah, jonka ohjelmassa on laulua, runoa ja tanssia. Kampanja huipentuu nuorille suunnattuun Wake Up! –iltaan, jossa puhuu Jimmy Huhtala. Musiikissa on nuorten ylistysbändi MVB. Lauantain lastentapahtumassa on toimintapisteitä lapsille sekä eri seurakunnista koottu Jippii-kuoro. Lastenhoitoa on tarjolla joka päivä klo 16 tilaisuuksien aikana. Juhlapaikalla on kahvio sekä makkara-, koru- ja kirjanmyyntipisteitä. Väliajoilla voi tutustua myös eri yhdistysten toimintaan. Kampanjan aikana järjestetään lähialueilla palvelutempauksia. KRISTITYT YHDESSÄ Nouse Suomi! –kampanjassa on mukana useita seurakuntia. Hervannassa käytännön järjestelyistä vastaa pääosin Hervannan Katukappeli. Hervannan lähikirkon missiopastori Hannu Vuorisen mielestä seurakuntien yhteistyö on upea juttu uusien ihmisten kohtaamiseen. Hän uskoo, että Suomi nousee, kun opimme uudelleen alkuperäisen, yksinkertaisen tavan elää arjessa Kristuksen kanssa. On aika Hänen kehotuksensa mukaan rakastaa ihmisiä, vaikka se ei aina merkitsisi miellyttämistä. Tampereen Helluntaiseurakunnan pastori Petteri Arasalo uskoo, että seurakuntien yhteinen Jumalan etsintä vaikuttaa hengellistä heräämistä ja parhaimmillaan muuttaa koko kaupungin ilmapiiriä. Toivon Portti –seurakunnan johtaja Timo Aro-Heinilä painottaa, että itsenäisyytemme alun haasteista selvisimme kansakuntana rukoillen ja luottaen Jumalan apuun. ”Nouse, Suomi!” on hänen mukaansa ajankohtainen muistutus ja herätyshuuto suomalaisille. Jumala ei ole hylännyt kansaamme, koska hän rakastaa meitä. ─ Seurakuntien yhteiset tapahtumat ovat kaivattu ja tervetullut osoitus yhteisestä kutsustamme ja tehtävästämme pitää tarjolla ilosanomaa pelastuksesta Jeesuksessa. Tarja Jääskeläinen Lisätietoa kampanjasta sivuilla www.nouse-suomi.fi 2 Koko perheen ja monien kansallisuuksien tapahtuma Yli kymmenen vuotta sitten viimeksi järjestimme Hervannan vapaa-aikakeskuksen isossa liikuntasalissa kristillisiä tapahtumia, joihin perheet saattoivat tulla Hyvän Sanoman, musiikin ja laulun merkeissä viettämään aikaa yhdessä toisten kanssa. Nyt olemme jälleen heinäkuun alussa tuossa upeassa talossa ja järjestämme tapahtuman, johon mahtuu tuhatkin osallistujaa. Hervannan monipuolista väestö- ja kansallisuuspohjaa seuraten olemme halunneet järjestää yhteiskristillisen kesäkampanjan. Mukana on eri seurakuntia Tampereelta, lähetysjärjestö sekä vieraita Brasiliasta asti. Evankeliumi yhdistää ihmiset eri kansakunnista ja seurakunnista osoittaen meille tietä kohti parempaa tulevaisuutta - myös Hervannan suuressa juhlassa 3.-5.7. Olet sydämellisesti tervetullut! Timo Penttilä Pastori, Hervannan Katukappeli Ana Paula ja Gustavo Bessa Brasilialainen Ana Paula Valadão on maailman tunnetuimpia ylistyksenjohtajia, jonka konsertissa muun muassa Sao Paolon jalkapallostadionilla on ollut jopa kaksi miljoonaa kuulijaa. Tänä kesänä hän esiintyy Nouse Suomi! –tapahtumissa Helsingissä 2.7. ja Tampereen Hervannassa 3.7. yhdeksänhenkisen bändinsä kanssa. Babtistikirkon pastorin tytär lauloi lapsena kirkon lapsikuorossa. Teini-iässä hän alkoi kirjoittaa lauluja ja johtaa ylistysryhmää. Raamattukoulussa USA:ssa hänen näkynsä palvoa Jumalaa ja siunata ihmisten elämää vahvistui. Palattuaan Brasiliaan hän perusti Diante do Trono –järjestön ja alkoi Markus ja Marjaana Korhonen - Missiomaailma ry Hengellinen koti Hervannan sydämessä. Insinöörinkatu 23, Kauppakeskus Duo 2 krs, Hervanta www.katukappeli.com, [email protected] NOUSE SUOMI! -LEHDEN TOIMITUS: Tarja Jääskeläinen, Tapio Litzen, Anne Litzen, Sari Kalaidzhiev LEHDEN ULKOASU: Pertti Muikku PAINOPAIKKA: Kirjapaino Hermes JULKAISIJA: Hervannan Katukappeli helluntaiseurakunta. järjestää suuria ylistystapahtumia vuonna 1998, mistä alkoi suuri hengellinen liikehdintä Brasiliassa. Nykyään hänen vuosittainen suuri ulkoilmaylistyskonserttinsa kokoaa yhteen satojatuhansia ihmisiä. Vuona 2012 Ana Paula valittiin yhdeksi sadasta merkittävimmästä brasilialaisesta SBT-televisiokanavan ja BBC:n yhteistuotannossa, johon Ana Paula osallistui laulamalla Brasilian kansallisessa televisiossa. Profeetallisena esirukoilijana tunnettu Ana Paula on saanut erityisesti Suomen sydämelleen ja on vieraillut täällä joitakin kertoja. Eduskuntatalon edessä 2.7. järjestettävässä ylistys- ja esirukoustapahtumassa on mukana lähes 100 Markus ja Marjaana ovat olleet tänä keväänä herätyksen keskellä Pensacolassa Floridassa. ─ Uskon, että vuosi 2014 on myös Suomessa sadonkorjuun aika, jolloin tuhlaajapojat ja -tytöt palaavat takaisin kotiin. Uskon, että Nouse Suomi! -tapahtuman esirukouksen ja ylistyksen ilmapiirissä koemme Isän Jumalan rakkautta, pyhyyttä ja polttavaa kutsua sielujen sadonkorjuuseen. Julistamme tapahtumassa yhdessä suurella joukolla: Nouse Suomi, uusi aika on koittanut! Tapahtuman nimi puhuttelee minua erityisesti Finlandia-hymnin tähden. Meidät on kutsuttu olemaan rohkeita ja kirkkaita yhteiskuntamme keskellä. Sen tähden haluamme mennä myös eduskuntatalon portaille esirukoilemaan ja ylistämään Jumalaa. Iloitsen siitä, että tapahtumaa on järjestämässä Missiomaailman kanssa useita seurakuntia. Tulkoot monet aidat ja linnakkeet ryminällä alas tämän yhteyden tähden. hengen ylistyskuoro. Ana Paula on julkaissut yli 20 albumia, joista 12 on live-albumia ja viisi lasten ylistys-albumia. Suomessa hänen konserttejaan on nähty TV7-kanavalla. Ana Paula on naimisissa pastori ja lakimies Gustavo Bessan kanssa, ja heillä on kaksi lasta. Gustavo Bessa johtaa 60 000 hengen seurakuntaa toisena pastorina sekä CTMraamattukoulua Brasiliassa. Nouse Suomi! – tapahtumassa kuullaan hänen opetustaan. Timo Närhi Vuonna 1970 elämäntapani oli vienyt minut kuoleman rajamaille, mutta tulin uskoon Eskilstunassa ambulanssin paareilla. Jumala pelasti ja paransi minut täydellisesti. Siihen asti olin elänyt täysillä paholaiselle, mutta silloin päätin, että loppuelämäni kuuluu sataprosenttisesti Jumalalle. Vuodesta 1979 lähtien olen ollut Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa kiertävänä evankelistana. Tuohon aikaan sisältyy kuusi lähetystyövuotta ja monia lähetysmatkoja eri puolille maailmaa. Kiertäessäni viikonloppuisin puhumassa eri puolilla Suomea olen havainnut valtavaa janoa Jumalan puoleen. Ihmiset eivät ole koskaan aikaisemmin olleet niin avoimia evankeliumille kuin nyt. Suomi voi vielä nousta, mutta avaimet ovat kristityillä. Ymmärrämmekö me vastuumme? On kyse ikuisuussieluista, jotka Jumala haluaa pelastaa, parantaa ja vapauttaa. 3 Palava halu kertoa Jumalan armosta LASSE HEIKKILÄ & TRIO KAROLA Triossa lauluja tulkitsee upeaääninen ja sielukas laulaja Mika Karola. Säestyksestä Mikan kanssa huolehtii Sibelius Akatemiassa opiskeleva virtuoosimainen viulisti Anni Kaisa Ojala ja multi-instrumentalisti Lasse Heikkilä. Heikkilä tunnetaan rakastetuista teoksistaan kuten Suomalainen Messu, Tunturi Messu, Missa Concordiae ja Simon Kyreneläinen -musikaali. Lisäksi hän on säveltänyt satoja lauluja. HÅKAN WESTERGÅRD PASTORI, TURUN ELÄMÄN SANA Håkan Westergård on ollut Turun Elämän Sana -seurakunnan pastori sen perustamisesta alkaen vuosina 1990-2005 sekä vuodesta 2011 lähtien. Mediapastorina tunnettu Håkan on tehnyt vaimonsa Pian kanssa JIPPII-KUORO Jippii-kuorotoiminnassa on mukana yli 100 lapsikuoroa, jotka toimivat eri seurakunnissa, kirkkokunnissa ja kouluissa. Jippii-lapsityö alkoi vuonna 1998 Suomessa Fida International -lähetysjärjestössä osana ”Lasten puolesta” –teemavuotta. Jippii-lauluissa kaikuu iloinen evankeliumi ja sanoma lähetystyöstä lasten laulamana. Suomalaisia Jippii-lauluja on käännetty kymmenil- 4 Anni Kaisa, Lasse ja Mika ovat musisoineet yhdessä yli kymmenen vuoden ajan. Yhteisiä projekteja ovat olleet edellä mainitut Heikkilän teokset sekä suuren suosion saaneet Lauluista Kaunein ja Poika Tuli- konsertit. Trion ohjelmistossa on sekä säveltäjä Heikkilän omaa tuotantoa että muiden säveltäjien rakastettuja lauluja. Trio Karolan kyky taipua eri tyylilajeihin mahdollistaa laaja-alaisen tulkinnan aina klassisesta loistokkuudesta hengästyttävään rytmi-iloitteluun. kymmenisen vuotta Ajankohtaista Taivaasta –nimistä hengellistä opetusohjelmaa TV7:lle. Muita heidän ohjelmiaan ovat olleet muun muassa Tule ja katso! sekä suora esirukousohjelma Isä Meidän. Håkanin näky on viedä sanoma Jeesuksesta ja pelastuksesta ihmisille, jotka eivät ole vielä ottaneet Häntä henkilökohtaisesti vastaan. Uskoville hän toivoo hengellistä läpimurtoa, uskonpohjaa ja uutta voimaa. ─ Nouse Suomi! -kampanjassa olen ilahtunut uskovien yhteydestä, sillä se on mielestäni yksi tärkeimpiä voimalähteitä. Sanomani voisi kiteyttää kolmeen asiaan: ”Kristitty olen ja tahdon olla”, ”Usko joka kantaa” sekä ”Pelastuksen päivä on tänään!”, Westergård sanoo. le kielille eri puolilla maailmaa ja Jippii-kuoroja on syntynyt myös eri maihin. Suomenkielisiä Jippii-äänitteitä on julkaistu kahdeksan kappaletta ja ulkomaisia äänitteitä 24. Nouse Suomi! –lastentapahtuman Jippii-kuoro on koottu Pirkanmaan alueen seurakunnista. Kuoroa johtaa Satu Hietala. KIRSI NYRHINEN JA PIA LINDH MOMBASA, KENIA Kirsi Nyrhinen ja Pia Lindh ovat olleet lähetystyössä Keniassa Mombasassa 20 vuotta. He palvelevat ylistyksessä Jesus Celeberation -seurakunnassa, ja johtavat jumalanpalveluksissa 30 000 seurakuntalaista ylistykseen. Nämä lähetyssaarnaajat puhuvat konferensseissa eri puolilla Keniaa ja toimivat paikallisessa raamattukoulussa opettajina. Vuosi sitten he perustivat oman raamattukoulun Dar es Salaamiin Tansaniaan. Heidän vuonna 2005 perustamansa aids-klinikka, Oasis Medical Centre, ruokkii ja lääkitsee kaikkein köyhimpiä. JIMMY HUHTALA PASTORI Jimmy Huhtala kertoo uskoontulonsa ihmeestä: ─ Kohtasin Jumalan ihmeellisellä tavalla hieman ennen 24. syntymäpäivääni. Koko nuoruuteni oli ollut yhtä päihde- ja rikoskierrettä, elämäni oli tarkoituksetonta ja sisimmässäni huusi viha ja tyhjyys. Viimeisenä oljenkortenani menin helluntaipastorin puheille toivoen että tämä esittelisi minut “sille Jeesukselleen”, sillä sisimpääni oli syntynyt usko siihen, että Jeesus olisi ainoa joka voisi minut pelastaa. Sinä iltana kohtasin Jeesuksen ja sain kokea Jumalan voiman, joka vapautti minut riippuvaisuuksistani ja antoi minulle uuden, tarkoituksellisen elämän. Siitä päivästä lähtien olen uskonut, ettei mikään ole mahdotonta Jumalalle! MIKA PIIRTO on psal- mi-säveltäjä, muusikko, tuottaja ja tekniikan tohtori, joka uskoo että Jeesus on sovittanut kaikkien synnit ja tahtoo ihmiset luokseen taivaaseen ja läheisyyteensä jo täällä maan päällä. Hän on muun muassa säveltänyt ja tuottanut Psalmit cd:n sekä seitsemän psalmidvd:tä, jotka on kuvattu Israelissa. Sanat ovat suoraan Raamatusta. KUVA: BIRGITTA RAJAHALME Kari ja Sonja Salo: Hervannan Katukappelin evankelioimistyöstä vastaava Kari Salo nimeää elämänsä käännekohdaksi vuoden 2003, jolloin hän kohtasi ylösnousseen Jeesuksen ja sai palavan halun kertoa Jumalan suuresta armosta. Kutsumustietoisuus iskostui Kari Salon sydämeen heti uskoontulohetkellä. Hän painottaa olevansa aivan tavallinen suomalainen neljän lapsen isä, jonka Jumala valitsi armosta kokemaan Jumalan konkreettista läsnäoloa. Karia puhuttelee syvästi Raamatussa Daavidin elämä. Kuinka nöyrä ja rohkea tuo vaatimaton paimenpoika olikaan käydessään Goljatia vastaan! Kari haluaa sanoa Daavidin tavalla Suomen kansalle: ─ Älköön sydämenne masentuko minkään ”goljatin” edessä. Herra on jo voittanut ja jokainen, joka huutaa avuksi Jeesuksen nimeä, pelastuu. MIKSI TARVITAAN NOUSE SUOMI -KAMPANJA? ─ Suomi tarvitsee voimakasta hengellistä ylösnostamista. Suomea pidetään hyvinvointivaltiona, mutta ulkoisen yltäkylläisyyden keskellä ikävät tilastot kertovat ihmisten kasvavasta pahoinvoinnista. Avioerot lisääntyvät, lasten psykiatrisen hoidon tarve kasvaa, lasten huostaanottoja ja perhetragedioita tapahtuu. Masennus- ja unilääkkeitä tarvitsee jo yli miljoona suomalaista. Rukouksemme on, että Jumalan armo ja suosio saa ilmestyä kampanjan kautta ja koskettaa koko Suomea. Tarvitaan myös aitoa ihmisistä välittämistä ja toisten auttamista. Kaikki palvelumuodot kampanjan aikana tähtäävät ihmisen kohtaamiseen persoonallisella tasolla niin, että alkuperäinen kristillinen lähimmäisenrakkaus voi kirkastaa Jumalan sydämellä olevaa palavaa rakkautta yksilöihmistä kohtaan. ARISE-TOIMINTAA HERVANNAN HYVÄKSI Salon perhe on ollut Katukappelin työssä mukana vuodesta 2007. Silloin pidetyis- Kari ja Sonja Salo sekä lapset vas. Ruben 6v, Josefina 10v, Benjamin 2v ja Aron 8v tämän kesän Outreach-jaksolla Israelissa. “Suomi tarvitsee voimakasta hengellistä ylösnostamista.” sä Uusi elämä -illoissa moni tuli uskoon, parantui ja vapautui. Tällä hetkellä kuukausittain järjestettävät Arise Hervanta -tapahtumat jatkavat ulospäin suuntautuvaa työtä. Kari kertoo, että Arise-nimi muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta ”Nouse ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee ja Herran kunnia koittaa sinun ylläsi” (Jes. 60:1). ─ Katukappelin järjestämät aikaisemmat kesäkampanjat ovat osoittaneet seurakunnan jäsenten olevan innokasta ja osaavaa väkeä. Tästä syntyikin ajatus järjestää rakenteeltaan kevyempi, ympäri vuoden toimiva kampanja. Yhdessä tekeminen pitää yllä hengellistä vireyttä auttaen jokaista jäsentä kehittymään ja kasvamaan kristittynä sekä tulemaan valmiiksi palveluksen työhön (Ef. 4:12). Kari on kiitollinen jokaisesta toiminnassa mukana olevasta seurakuntalaisesta. Hän korostaa, että Arise-viikkojen tarkoitus on toimia Jumalan siunauksen kanavana hervantalaisille. Kampanjaviikoilla Katukappelissa on avoimia ovia sekä avoimia pienryhmiä eli soluja, jotka tarjoavat mahdollisuuden henkilökohtaiseen kohtaamiseen ja ystävystymiseen. Viikoilla on myös rukous- ja parantumisiltoja. Kun evankelioimistyössä on suurten tapahtumien lisäksi jatkuvuutta, Jumalan kirkkaus voi saavuttaa yhä enemmän tarvitsevia ihmisiä. LÄHETYSTYÖTÄ ISRAELIIN Lähetystyö on koko Salon perheelle sydämen asia. He lähtevät vuosittain seurakunnan tiimin kanssa Israeliin Outreach-matkalle. ─ Israelissa vietetty aika on mahtavaa perheen yhdessäolon ja yhteisen palvelutyön aikaa, Kari iloitsee. Juttua kirjoitettaessa lapset odottavat innolla seuraavaa Israelin matkaa. – He laskevat, montako yötä tänään on lähtöön, Sonja nauraa. Anne Litzén 5 KUVA: TARJA JÄÄSKELÄINEN Mika ja Reetta Muhujärvi sekä lapset vas. Jemina, Joonas ja Emilia luottavat rukouksen voimaan. Tulin uskoon vasta aikuisiällä, kun olin ensin ”rämpinyt” omavoimaisena erilaisten elämänvaiheiden läpi. Uskoontuloni jälkeen minua on harmittanut vain yksi asia: miksi en tullut uskoon jo lapsena. Muhujärven perhe on saanut kokea, miten rukous toimii vaikeissakin tilanteissa. Seurakunta on heille tärkeä hengellinen tuki ja voimavara. ”Jumala välittää ja tahtoo meille parasta” R eetta ja Mika Muhujärvi ovat osallistuneet jo useina vuosina Hervannan Katukappelin kesätapahtumaan. Niin he aikovat tehdä myös tänä kesänä siinä määrin kuin se on mahdollista. Lapset - Jemina 6 v, Emilia 4 v ja Joonas 2 v - odottavat jo Nouse Suomi! -lastentapahtumaa, jossa tytöt laulavat Jippii-kuorossa. ─ Mielestämme tällaiset kampanjat ovat tärkeitä, koska sanoma on maailman paras ja tapahtuma yhdistää koko seurakuntaa, Reetta ja Mika sanovat. Pariskunta viettää tänä kesänä kymmenvuotishääpäiväänsä. Reetta on sosionomin työstään hoitovapaalla, mutta ”keikkailee” säännöllisesti kehitysvammaisten ohjaajana. Tradenomiksi kouluttautunut Mika työskentelee ostotehtävissä. Uskossa he ovat olleet lapsuudesta asti; hengelliset asiat tulivat tutuiksi jo kotona ja seurakunnan pyhäkoulussa. UUSI KOTI RUKOUSVASTAUKSENA Muhujärvet kertovat saaneensa monia rukousvastuksia niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Viimeisin tärkeä rukousvastaus liittyi heidän uuteen kotiinsa. Vanha talo oli alkanut käydä pieneksi ja perhe halusi muuttaa lähelle kristillistä koulua. Sopivaa taloa halutulta alueelta ei kuitenkaan näyttänyt löytyvän eikä tonttiakaan saatu. Jumalaan luottaen Mika ja Reetta laittoivat kuitenkin oman talonsa myyntiin. Samaan aikaan, kun ostaja löytyi, ilmaantuikin myyntiin heille sopiva talo, ja niin he saivat muuttaa 6 Olisinpa tullut uskoon jo lapsena! suoraan uuteen kotiin. Kun tämä kaikki tapahtui muutamassa viikossa, Mika ja Reetta eivät voineet kuin ihmetellä Jumalan suunnitelman täydellistä ajoitusta. Uskovaiseksi osoittautunut talonmyyjäkin ihmetteli viivyttelyään talon myynnissä vaikka oli muuttanut talosta jo kuukausia aikaisemmin. KORVAKIVUT JA MASENNUS LÄHTIVÄT Jumalan antamat lapset ovat Muhujärville suuri ihme. Emilia-tytär on parantunut korvatulehduskierteestä seurakunnan rukousten kautta. Useista lääkekuureista ei näyttänyt olevan mitään apua ja lääkärin mukaan edessä oli korvien putkitus. Yhdessä tilaisuudessa Emilian korvien puolesta rukoiltiin. Sen jälkeen korvat alkoivat parantua ja itkuiset yöt loppuivat kokonaan. Seuraavassa tarkastuksessa lääkäri totesi Emilian korvat täysin terveiksi! Reetta on kärsinyt synnytyksen jälkeisistä masennuksista. Näistäkin vaikeuksista hän on parantunut. Rukouksella ja läheisten tuella on ollut parantumisessa suuri merkitys. ─ Omakohtainen kokemus masennuksesta opetti, miten haavoittuvainen ihminen todellisuudessa on ja tarvitsee Jumalan parantavaa ja eheyttävää voimaa monissa elämän tilanteissa. Tietoisuus siitä, että on Jumala joka välittää meistä ja tahtoo meidän parasta, on lohdullista, Reetta sanoo. SEURAKUNNASTA YSTÄVIÄ JA TUKEA Muhujärvien mielestä seurakunta on kaikenikäisiä varten. Katukappelissa on useita lapsiperheitä ja lapset viihtyvät pyhäkoulussa. Mika ja Reetta kertovat saaneensa seurakunnasta ystäviä ja tukea perheen hengelliseen elämään. Siellä he voivat myös palvella toisia. Mika on mukana evankeliointityössä. ─ Evankeliumi on Jumalan ilosanoma koko luomakunnalle ja osoitus Taivaan Isän valtavasta rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan. Tämän armon sanoman Hän on tarkoittanut levitettäväksi kaikkialle maailmassa oman seurakuntansa kautta. Jokaisella Jumalan lapsella on etuoikeus välittää se lähimmäisilleen, hän sanoo. Reetta johtaa seurakunnassa ylistystä. Hän sanoo, että ylistäminen on paljon enemmän kuin laulujen laulamista seurakunnan kokoontumisissa; hänelle se on elämänasenne ja tapa elää. ─ Keskitämme ajatuksemme, rahamme ja aikamme asioihin, joita arvostamme. Jokainen meistä ylistää jotakin; myös teoilla ja sanoilla. Jumalan ylistäminen auttaa olemaan kiitollinen ja kääntämään katseen omasta itsestä Jumalaan. Hän on ylistyksemme arvoinen. Sari Kalaidzhiev Elämä Jeesuksen kanssa on täynnä rakkautta, iloa ja rauhaa. Jeesus ei ole mikään kaukaisuudessa asustava taruolento, vaan Hän elää ja on mukanani ihan jokaisessa elämäni hetkessä. Jeesus auttaa ihan arkisissakin asioissa ja antaa minulle viisautta ja voimia toimia oikein. Tiesitkö, ystäväni, että Jumala on kutsunut meistä ihan jokaisen rakastamaan toisiamme, auttamaan apua tarvitsevia ja lohduttamaan lohtua tarvitsevia? Jumala on antanut meille kaikille vahvuuk- KUVA: TARJA JÄÄSKELÄINEN Ilman Jumalaa maailma olisi surullinen paikka, sanoo Sari Kalaidzhiev. sia, joita Hän haluaa meidän käyttävän auttaaksemme toisiamme. Nykypäivänä voimme nähdä ympärillämme paljon työttömyyttä, ahdistuneita ja stressaantuneita ihmisiä; sotia, nälänhätää, valtataisteluita, syrjintää ja paljon muita ongelmia. Tästä kaikesta nousee mieleen vain yksi kysymys: mitä minä voisin tehdä? Vaikka meillä ei olisikaan paljon rahaa, millä auttaa, voimme auttaa kuuntelemalla, rakastamalla, huomioimalla ja lohduttamalla. Maailma on surullinen paikka ilman Jumalaa; vain Hän voi antaa sydämeemme pysyvän rauhan ja ilon. Valitse Jeesus jo tänään Herraksesi, avaa sydämesi apua tarvitseville ja lähde yhdessä Jeesuksen kanssa toteuttamaan Jumalan suunnitelmaa elämässäsi. Se kannattaa! Sari Kalaidzhiev KUVA: TARJA JÄÄSKELÄINEN Jumala nosti minut jaloilleni! Synnyin vaikeasti kehitysvammaisena Salokkaan perheeseen. Vastasyntyneenä vauvana minulle oli tehtävä verensiirto, jotta jäisin ylipäätään henkiin. Lääkärien mukaan en koskaan pystyisi liikkumaan kävellen. Kymmenvuotiaaksi saakka liikuinkin vatsallani lattialla vetäen itseäni käsillä eteenpäin. Jumala kuitenkin puuttui asiaan ja puhui perheelleni serkkuni kautta. Tämä alkoi vaatimaan vanhempiani ostamaan minulle polkupyörän. Vanhemmat suostuivat pitkän taivuttelun jälkeen ja välittömästi pyörän selkään päästyäni aloin sujuvasti pyöräillä. Pyöräily vahvisti tasapainoani, ja lopulta Jumala nosti minut jaloilleni. Kävelemään opin noin kymmenenvuotiaana. Kymmenisen vuotta sitten kärsin jatkuvista selkäsäryistä ja jouduin käyt- Jokainen päivä on Raili Salokkaalle ilon aihe. tämään paljon särkylääkkeitä. Koko selkärankani on vino ja lääkärin mukaan sitä ei koskaan voida leikata liian suuren halvaantumisriskin takia. Vuonna 2011 selkäni puolesta rukoiltiin: Siihen loppui selkäsärky enkä ole sen koommin särkylääkkeitä tarvinnut. Uskoon tulin 12-vuotiaana leirillä ja liityin helluntaiseurakuntaan. Katukappeli on ollut kotiseurakuntani noin seitsemän vuotta ja iloitsen suuresti kaikista ihmisistä, jotka olen siellä tavannut. Seurakunta onkin yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Olen aktiivisesti mukana katuevankelioinnissa, viivyn rukouksessa ja iloitsen elämästäni päivittäin. Elämä Jeesuksen kanssa on täynnä iloa ja sanoinkuvaamatonta rakkautta. Tänä päivänä koko sukuni on uskossa ja kukin meistä palvelee elävää Jumalaa omalla paikallaan. Raili Salokas 7 8
© Copyright 2025