Hervannan kaupalliset palvelut

J-A.A/13.9.2016
Hervannan kaupalliset palvelut
Hervannan olevasta palvelurakenteesta saadaan havainnollistava nykytilannekuva tarkastelemalla
keskushakuisten kaupallisten palvelujen sijoittumista alueelle. Keskushakuisilla palveluilla tarkoitetaan tässä
vähittäiskaupan myymälöitä sekä asukkaiden tarvitsemia päivittäis- ja erikoispalveluja, jotka pääsääntöisesti
sijoittuvat erillisiin liikerakennuksiin tai asuinkerrostalojen kivijalkoihin. Tarkastelussa eivät ole mukana
moottoriajoneuvojen ja niiden varusteiden kauppa, huoltamopalvelut, puhtaasti toimistoluonteiset palvelut
(kuten asianajo- ja tilitoimistot), henkilöstö- ja työmaaruokalat tai työterveyshuollon toimipisteet eikä yrittäjän
kotoa käsin tapahtuva yritystoiminta.
Analyysin perusteella Hervannan keskusakselin ympäristö muodostaa merkittävän kaupunkitasoisen
palvelutihentymän. Jonkin verran palveluja sijoittuu myös varsinaisen keskustan lähi- ja reuna-alueille. ItäHervannan asutusrakenteen keskeltä puolestaan erottuvat pienet paikalliset palvelukeskittymät, jotka
käytännössä koostuvat lähikaupasta ja sitä täydentävistä muutamista lähipalveluista (esim. kortteliravintola
ja parturi-kampaamo). Lisäksi jonkin verran kaupallisia palveluja sijoittuu Pohjois-Hervannan
teollisuusalueelle (Sauli City -tavaratalo oheispalveluineen) ja Tampereen teknillisen yliopiston
kampusalueelle (Kampusareena kaikille avoimine palveluineen).
Tarkastelualueelta löytyvät ainakin seuraavat keskushakuisiksi tulkitut kaupalliset palvelut:
Alko
Apteekki
Autokoulu
Baari
Etninen ruokakauppa
Fysioterapeutti
Elintarvikekioski
Eläinlääkäriasema
Hammaslääkäri
Hautaustoimisto
Hieroja
Hotelli
Kahvila
Kauneushoitola
Kiinteistönvälitys
Kirjakauppa
Kirpputori
Kukkakauppa
Kulta- ja kelloliike
Kuntosali
Laboratoriotutkimukset
Lemmikkitarvikeliike
Lääkäriasema
Ompeluliike
Optikkoliike
Pankki
Parturi-kampaamo
Polkupyöräkorjaamo
Posti
Päivittäistavarakauppa
Ravintola
Tatuointiliike
Tavaratalo
Tennishalli
Vaateliike
Vakuutusyhtiön toimipiste
Videovuokraamo