Isän puuttumisesta - Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry

Leija-hanke
Kadonneiden isien maa? -seminaari
Jari Sinkkosen 22.1.2013 Kadonneiden isien maa? -seminaarissa pitämän esityksen perusteella kirjoittaneet
Tarja Janhunen ja Reetta Pauni
Isän merkitys lapselle ja isyyden merkitys miehelle
YKSI VANHEMPI RIITTÄÄ
Yksikin riittävän hyvä kiintymyssuhde riittää lapselle. Isä voi vaikuttaa lapsen kehitykseen sekä myönteisellä
että kielteisellä tavalla. Tutkimusten mukaan rohkaiseva ja kannustava isä edistää lapsen oppimista ja
kognitiivista kehitystä ja ”tavallisen” isän läsnäolo vähentää lasten käyttäytymisongelmia. Mutta mitä
enemmän asosiaalinen isä viettää aikaa lastensa kanssa, sitä enemmän käyttäytymisongelmia lapsilla on.
Hyvä isäsuhde tukee sekä tyttären että pojan seksuaalista kehitystä. Isän puuttuessa isoisästä, enosta,
harrastuksen ohjaajasta, mieskaverista, tukiperheen isästä tai muusta miehestä voi olla suuri hyöty ja ilo
miehen mallina.
HYVÄ ISYYS
Hyvä isyys on läsnäoloa, sitoutumista ja saatavilla oloa, huolenpitoa, lasten sosiaalisen ja opillisen
edistymisen tukemista, yhteistyötä muiden lasta hoitavien aikuisten kanssa, roolimallina olemista,
aineellista ja taloudellista osallistumista. Isyys koostuu monista elementeistä ja isäksi tulemisen tarinat ovat
erilaisia. Isyys on myös erilaista riippuen lapsen iästä. Isän ja lapsen varhaisessa suhteessa (fyysinen) leikki
on tärkeää, taapero iässä isä on tutkimisen tukena, keskilapsuudessa isä on idealisoitu (”meidän isä tietää ja
osaa”) ja nuoruudessa otetaan etäisyyttä isän asenteisiin ja arvomaailmaan. Yhden vanhemman perheessä
vanhemmuuden elementtejä ei voi jakaa, vaan ne ovat läsnä olevan vanhemman hartioilla.
Isän puuttumisesta
Kun isää ei ole, on kysyttävä, ketä ei ole – toisin sanoen, millainen isä lapselta puuttuu. Isä ja isyys eivät ole
yksiselitteisiä käsitteitä. Sisältö riippuu kontekstista ja kyseessä olevan miehen persoonallisuudesta ja
ominaisuuksista. Väkivaltaisen, asosiaalisen, laiminlyövän tai psyykkisesti poissaolevan isän puuttuminen
voi olla lapsen kasvun ja kehityksen kannalta hyvä asia.
ÄIDIN TRIADINEN KYKY
Sinkkosen mukaan tärkeintä on äidin triadinen kyky, eli äidin valmius ymmärtää lapsen asema/rooli äidin,
isän ja lapsen muodostamassa kolmiossa. Yhden vanhemman perheessä esimerkiksi sukupolvien välistä
rajaa voi olla vaikeampaa ylläpitää kuin kahden vanhemman perheessä. Aikuisten kahdenkeskinen suhde,
johon lapsi ei voi osallistua, tekee äidistä naisen ja isästä miehen ja lapsesta lapsen. Oidipaalivaiheen
psyykkinen sisältö on pienuuden ja ulkopuolisuuden tunteiden sietäminen, jota lapsi kompensoi fantasioilla
sankaruudesta ja viehättävyydestä.
Sinkkonen kertoo esimerkin, jossa äiti katsoi poikansa kanssa Tähtien sotaa, kun poika purskahti itkuun.
Äidin kysyessä poika kertoi itkun syyksi sen, ettei ”mulla ole sitä isää”. Äiti ei ollut puhunut pojan isästä
aiemmin, koska ei ollut ajatellut sen olevan niin tärkeää. Suhde isään on kuitenkin aina tärkeä. Pojilla oma
isäsuhde tulee ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun hän tulee itse isäksi.
MITÄ ÄITI VOI TEHDÄ, JOS ISÄÄ EI OLE?
Kun isää ei ole, äidin pitäisi istua alas ja miettiä. Miettiä, mitä hän tietää lapsen isästä ja mitä hän haluaa
kertoa lapselle. Äidin tulee käsitellä omat isään liittyvät tunteet ja ajatukset, jotta hän voi antaa tilaa lapsen
tunteille ja ajatuksille. Puhumalla äiti antaa luvan lapsen isään liittyville mielikuville ja psyykkiselle työlle.
Isättömyydestä puhuminen ja esimerkiksi sen realisoiminen, ettei isä enää aio tavata lastaan, antaa lapselle
mahdollisuuden reagoida. ”Mä tajuan, että tämä on raivostuttavaa ja että sä olet vihainen ja surullinen” voi
avata hyvän keskustelun. Lapsi voi myös idealisoida poissa olevaa vanhempaansa, jolloin realisointi voi
toimia kaikkien osapuolien hyväksi.
MIELIKUVA ISÄSTÄ
Lapsi tarvitsee isäelementtejä oman persoonansa rakentamiseksi, mutta myös mahdollisuuden käsitellä
oman isänsä kielteisiä puolia. Lapsella pitää olla lupa isän miettimiseen, ikävään, suruun ja vihaan oli isä
sitten olemassa oleva tai kokonaan tuntematon. Luodakseen mielikuvan isästä lapsi tarvitsee siihen
rakennusaineita. Rakennusaineita hän saa, kun äiti puhuu isästä tai isän puutteesta.