Jäsenkirje 1 2015 - Mielenterveyden keskusliitto

Jäsenkirje 1 2015
16.2.2015
Perustoiminta- ja kehittämisavustusten haku vuodelle 2015 on alkanut
Avoin haku Järjestö- ja ansiomerkkityöryhmään
Taloudellista tukea yhdistyksille OK–opintokeskuksen kautta
EU:n ruoka-apu vähävaraisille 2015
Pieni ele –keräys
Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät 21.-23.8.2015 Kajaanissa
RAY:n ahkeruusrahapäätös
Revanssi–lehteen jäsenyhdistysasioita
Liitto edunvalvojana, asiantuntijana ja vaikuttajana
LIITTEET
Avustusten hakuohjeet, hakulomake ja sopimus RAY:n avustuksen siirrosta Liite 1
Hakulomake Järjestö- ja ansiomerkkityöryhmän jäseneksi Liite 2
Hakulomake taloudellista tukea yhdistyksille OK–opintokeskuksen kautta Liite 3
Hyvä yhdistysväki
Vuosi on vaihtunut ja alkanut vuosi on pyörähtänyt jo helmikuun puolelle. Toiminnanjohtaja
Olavi Sydänmaanlakka on ottanut vuoden 2015 Jäsenviestinnän kehittämisen vuodeksi.
Tulemme kysymään palautetta kesän jälkeen jäsenkyselyssä kehittääksemme
toimintaamme. Olemme uudistaneet mtkl.fi –sivuston etusivua niin, että
yhdistysnettisivuille pääsee oman painikkeen kautta. Sivut ovat nyt helpommin
löydettävissä liiton mtkl.fi –etusivulla olevan
-painikkeen kautta.
Perustoiminta- ja kehittämisavustusten
haku vuodelle 2015 on alkanut
Avustuksia voi hakea yhdistys joka ei saa suoraa avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä.
Lisäksi avustusten saamisen ehtoina ovat, että vuoden 2014 mahdolliset avustukset on
selvitetty ja jäsenmaksu liitolle maksettu.
Viestinnällä on tärkeä rooli yhdistyksen toiminnan tukemisessa ja tunnetuksi tekemisessä
ja se tapahtuu yhä enemmän sähköisessä muodossa, internetin, sähköpostin, puhelimen
ja muiden uudempien välineiden kautta. Yhdistykset, joilla on vanhentuneet atk-laitteet tai
ei ole sellaisia ollenkaan, voisivat harkita uusien hankkimista.
Kannustamme hakemaan avustusta myös liiton tapahtumiin. Avustusta voi hakea vaikka
elokuussa Kajaanissa järjestettäville Kulttuuri- ja yleisurheilupäille tai
Mielenterveysmessuille osallistumiseen.
Hakulomakkeet ja –ohjeet lähetetään kaikille yhdistyksille sähköpostitse ja samat paperit
ovat myös jäsenkirjeen liitteenä 1. Sopimus Raha-automaattiavustuksen siirrosta ja
käytöstä on palautettava allekirjoitettuna kolmena kappaleena. Tämä sopimus koskee
niitä avustuksia, joita olette nyt Mielenterveyden keskusliitolta hakemassa.
Hakemukset on palautettava 30.4.2015 mennessä.
Palautusosoite:
Mielenterveyden keskusliitto ry
Maie Puusaar
Malmin kauppatie 26, 4. krs
00700 Helsinki
Avoin haku Järjestö- ja ansiomerkkityöryhmään
Haluatko olla vaikuttamassa Mielenterveyden keskusliiton järjestötoiminnan ytimessä?
Hae Järjestö- ja ansiomerkkitoimikuntaan. Lisää tietoa ja hakulomakkeen löydät
jäsenkirjeen liitteestä 2.
Taloudellista tukea yhdistyksille OK–opintokeskuksen kautta
Mielenterveyden keskusliitto on jäsenenä OK-opintokeskuksessa, jonka tarkoituksena on
tukea järjestöissä tapahtuvaa aikuiskoulutusta. Nyt liiton jäsenyhdistyksillä on
mahdollisuus hakea tukea omaan koulutustoimintaansa (mm. luentotilaisuudet, seminaarit,
kurssit) vuodelle 2015. Lue lisää liitteestä 3.
EU:n ruoka-apu vähävaraisille 2015
Mielenterveyden keskusliitto hakee kumppaniorganisaatio-haulla EU:n ruoka-apujakelun
piiriin. Maaseutuvirasto päättää valinnasta kevään kuluessa. Ilmoita pikaisesti
sähköpostiosoitteeseen [email protected], jos haluat vastaanottaa syksyn 2015
ruokajakelun (vain jos et ole aikaisemmin ilmoittanut).
Pieni Ele –keräys
Noin 50 Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistystä on ilmoittautunut kevään Pieni ele –
keräykseen. Nyt kannattaa hankkia lipasvahteja äänestyspaikoille, jotta yhdistykset
saisivat mahdollisimman hyvän keräystuoton. Yhdistykset voivat paikkakunnillaan hakea
lipasvahteja, esimerkiksi seuraavalla ilmoitustekstillä:
Ilmoittautumalla kevään 2015 eduskuntavaalien lipaskerääjäksi (lisää paikkakunnan nimi)
äänestyspaikoille, tuet (lisää paikkakunnan nimi ja yhdistyksen nimi) vapaaehtoista
mielenterveystyötä. Ota yhteys (lisää yhdistyksen yhteystiedot ja kenelle ilmoittautuu).
Lipaskeräys kestää n. 2 tuntia/henkilö tai sopimuksen mukaan.
Kuka tahansa voi olla lipasvahtina, eikä se siis vaadi jäsenyyttä. Alla Merja Saksasen
kirjoitus jäsenten innostamisesta Pieni ele–keräykseen. Yhdistykset voivat hyödyntää
tekstiä hankkiessaan lipaskerääjiä.
”Olen todella kiitollinen siitä, että mielenterveysyhdistykset ovat vihdoin päässeet mukaan
Pieni Ele-keräykseen muiden terveys- ja vammaisjärjestöjen rinnalle, jakamaan
äänestäjien lahjoittamia varoja.
Motivoin ihmisiä sillä, että nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus kerätä yhdistykselle rahaa
yhdessä. Lupasin että varat käytetään jäsentoimintaan, eli niiden avulla esim. saadaan
toteutettua enemmän retkiä tai hankittua yhdistykselle liikuntavälineitä. Yhdistyksissä
tarvitaan omaa varainhankintaa, jonka avulla toimintaa monipuolistetaan.
Yhdistyksellämme on näissä vaaleissa 6 ennakkoäänestyspaikkaa päivän ajan ja 4
paikkaa varsinaisena vaalipäivänä. Vuorot jaetaan 2-4 tunnin mittaisiksi ja monet keräävät
pareittain, jotta pääsee välillä liikkumaan eikä aika käy pitkäksi. Lisäksi jokainen
keräykseen osallistuja saa kiitokseksi ruokalipun, jolla saa syödä kerran yhdistyksessä
ilmaiseksi. Jokainen yhdistys voi tietenkin itse kehitellä näitä motivointikeinoja. Minun
kokemukseni mukaan ihmisten mukaan saaminen ei ollut vaikeata. Jäänkin innolla
odottamaan, mitä tämänkertainen keräys meille tuottaa. Viime vaaleissa saimme noista
samoista paikoista n. 1 400€ yhdistykselle ja saman verran keskusliitolle. Lähdetään
innolla mukaan keräykseen!” Merja Saksanen, puheenjohtaja, Vantaan Hyvät Tuulet ry
Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät 21.-23.8.2015 Kajaanissa
Tapahtumapaikkoina ovat Hotelli Scandic Kajanus ja Kaukametsän kongressi- ja
kulttuurikeskus. Urheilukisat järjestetään Vimpelilaakson urheilukeskuksen kansainväliset
vaatimukset täyttävällä yleisurheilukentällä.
Perjantaipäivä aloitetaan avajaisilla juhlavassa Kaukmetsän salissa. Työpajat ja Tanssiva
Mieli -iltamat ovat hotellin tiloissa.
Lauantaina järjestetään Mielenterveyden keskusliiton 20 v. -yleisurheilukisat ja myös
iltamat vietetään juhlatunnelmissa. Sunnuntaina tutustutaan Kajaanin kulttuuriin.
Tarkempaa tietoa ja ohjelma seuraavassa Revanssi–lehdessä 2/2015.
RAY:n ahkeruusrahapäätös
RAY tiedotti 16.12., että ahkeruusrahojen maksaminen raha-automaattiavustuksilla
päättyy vuonna 2015.
Mielenterveyden keskusliitto haluaa muistuttaa jäsenyhdistyksilleen RAY:n päätöksen
pohjalta, että ahkeruusrahaa aiemmin maksaneille järjestöille, joille myönnetään
jatkoavustusta vuodelle 2015, annetaan ahkeruusrahan maksamiselle siirtymäaikaa
vuoden 2015 loppuun. Vuoden 2015 jälkeen RAY ei myönnä ahkeruusraha-avustuksia.
RAY:n tiedote on luettavissa osoitteessa:
http://www2.ray.fi/fi/avustukset/ajankohtaista/ahkeruusrahat-2015
Lähetä Revanssi –lehteen juttuja jäsenyhdistysten toiminnasta
Jäsenyhdistykset voivat toimittaa Revanssi –lehteen valmiita artikkeleita, kuvia sekä
juttuideoita omaan toimintaansa liittyen. Aineiston toimitus sähköpostilla
[email protected].
Liitto edunvalvojana, asiantuntijana ja vaikuttajana:
Itsemurhien ehkäisyohjelma
Mielenterveyden keskusliitto perää Suomeen kansallista itsemurhien ehkäisyohjelmaa.
Suomi oli ensimmäinen maa, jossa tällainen otettiin käyttöön. Ohjelmaa ei kuitenkaan ole
päivitetty ja se on kauan sitten unohtunut. Muissa Pohjoismaissa itsemurhien ehkäisy on
kansanterveystavoite. Lue lisää aiheesta www.mtkl.fi/ajankohtaista.
MTKL mukana hallitusohjelman suunnittelussa
Mielenterveyden keskusliitto on ollut mukana Mielenterveyspoliittisessa
neuvottelukunnassa, joka on esittänyt ehdotuksensa seuraavaan hallitusohjelmaan.
Ehdotus sisältää kolme kokonaisuutta: psyykkisen hyvinvoinnin ohjelman,
mielenterveyslainsäädännön kokonaisuudistuksen sekä itsemurhien ehkäisyohjelman.
Hallitusohjelmatavoitteiden sekä mielenterveyspalvelujen muutosten herättäessä julkista
keskustelua Mielenterveyden keskusliitto haluaa muistuttaa, että valtakunnallisessa
mittakaavassa painopisteen tulee olla oikeaan aikaan, riittävän matalalla kynnyksellä
saatava apu. Tämän tuottamisessa järjestöt ovat tärkeässä roolissa. Riittävän ajoissa
päivittäisessä elämässä saatu apu ennaltaehkäisee mielenterveysongelmien syntymistä ja
myös laitoshoidon tarvetta. Lue lisää www.mtkl.fi/ajankohtaista.
Liisa Hokkasen tutkimusraportti mielenterveysyhdistyksien vaikuttavuudesta
Jäsenkirjeen mukana on Lapin yliopiston lehtorin YTT Liisa Hokkasen julkaisu
Mielenterveyden keskusliiton jäsenyhdistyksien aktiivitoimijoille tehdystä kyselystä.
Tutkimuksen mukaan mielenterveysyhdistysten toimintaan osallistumisen tärkeimpiä
vaikutuksia olivat mielekkään toiminnan lisääntyminen sekä osallisuuden ja kuulluksi
tulemisen tunne. Kuntoutuksen ja hoidon jälkeen yhdistystoiminta voi osaltaan tukea
kuntoutumista arjessa vertaistuen keinoin, sillä kuntoutuminen on muutosprosessi, jossa
muiden ihmisten tuki on ensiarvoisen tärkeää.
Muistathan tykätä Mielenterveyden keskusliittoa Facebook –ryhmässä,
www.facebook.com/mielenterveydenkeskusliitto
ja seuraa Twitterissä @MTKL_fi