Ajatusten avulla uudeksi ihmiseksi

Strutsit tuntevat hoitajansa ja
usein seuraavat näitä.
Strutsit syövät viljaa, rypsirehua ja siemeniä sekä satunnaisesti hyönteisiä.
– Ne eivät syö selkärankaisia,
kuten myyriä, hiiriä tai sammakoita, kuten joskus luullaan,
Sirpa Granholm sanoo.
Strutsi kaivaa ateriansa maasta,
mistä on syntynyt harhakäsitys,
että se kätkee päänsä hätätilanteessa.
Tuulikelloja munan
puolikkaasta
Strutsin rintalihakset ovat liian
pienet lentämiseen. Höyhenien
rakenne ei myöskään sovellu lentämiseen.
Höyhenistä puuttuu lentävien
lintujen höyhenissä esiintyvät
väkäset, jotka pitävät höyhenen
untuvat yhdessä ja saavat aikaan
höyhenen sileän pinnan.
– Höyheniä ja sulkia käytetään
hatuissa, asusteissa ja koristeina,
useimmiten värjättyinä. Myös
pölyhuiskat on iso tuoteryhmä,
toteaa Granholm.
Ketolan tilalla on hyödynnetty
strutsin kuoria tuulikelloissa,
tontuissa ja koruissa.
– Pehmeä strutsinnahka on arvostettu laukkujen ja käsineiden
raaka-aineena, tämän vuoksi se
on suhteellisen kallista.
Ketolan tilalla on myös edullisia esittelyjä vähintään 10 hengen satunnaisille ryhmille.
– Strutsisafarilla saa kokea aitoa ”Jurassic Park” -tunnelmaa.
Kierrämme strutsitarhat armeijan entisellä maastokuljetusvaunulla. Kierros kestää noin 45 minuuttia, Granholm kertoo.
hokkaan toiminnan syntymisen
edellytyksenä on tahto kyseessä
olevan toiminnan suorittamiseen.
Tahto on tiedostettua ja tietoisesti ohjattua halua. Halu jonkin
toiminnan jatkamiseen on usein
voima, jonka ansiosta kyseessä
oleva toiminta on olemassa.
Samoin pelko johonkin luo
ajatuskoostuman, joka magneetin tavoin vetää puoleensa pelon
aiheen ja siten synnyttää ihmisessä juuri sen ominaisuuden,
toiminnan tai tilan, jota hän on
pelännyt.
Uskon merkitys luovana voimana on hyvin suuri. Uskon negatiivinen puoli (epäusko,
epäily) vaikuttaa vielä enemmän
negatiivisuutta ylläpitävänä voimana, sillä olemassaolevan säilyttäminen on helpompaa ja vähemmän energiaa vaativaa kuin
uuden luominen.
Ajatusjoogaa kevyesti, pieninä annoksina
Ajatusten avulla
uudeksi ihmiseksi
Hattumuoti siivitti strutsibuumia
1800-luvun lopussa
Oudtshoornin pikkukaupunki Etelä-Afrikassa ja sitä ympäröivä Little Karoo -alue ovat strutsinkasvatuksen ydinaluetta. Sirpa Granholm opiskeli Oudtshoornissa muutaman kuukauden vuonna 1996.
Little Karoo oli strutsinkasvatusaluetta jo 1870- ja
1880-luvuilla. Lama iski kasvatukseen 1885, mutta
1902–1913 oli uusi nousukausi.
Sota ja automuoti sulkahattujen tiellä
Strutsinsulkia käytettiin varsinkin naisten hatuissa. Nämä
isot, koristeelliset hatut eivät kuitenkaan olleet omiaan
sen ajan autoissa, joissa oli kova viima ja vähän tilaa.
Ensimmäisen maailmansodan lisäksi automoguli
Henry Ford oli lopettamassa strutsinsulkiin perustuvaa
muoti-ilmiötä.
Oudsthoorniin ehdittiin kuitenkin rakentaa ”sulkapalatseja”. Kaupunki on myös maantie 62 eli Länsi-Kapmaan viinitien alkupiste. Kapkaupunkiin Oudsthoornista
on matkaa noin 350 kilometriä.
Positiivisuuden
sytyttäminen
Ajatusjoogan yleisessä ohjauksessa toimitaan niin, että negatii-
I
jatusten hallinta ja
ajatusten valitseminen on ihmiselle mahdollista.
Tar vitaan sen
helppouteen uskomisen ajatuskoostuman kehittymistä niin
voimakkaaksi, että se omalla voimallaan sysää syrjään kaikki aikaisemmin vallinneen epäuskon
synnyttämät ”vuoret”.
Vähitellen tämä usko voimistuu ja muuttuu tiedoksi siitä, että
on mahdollista ajatusten avulla
luoda itsensä kokonaan uudeksi
ihmiseksi ja tulla sen arvoiseksi,
että jumaluus voi läpäistä olemuksen.
II
A
60 • Sielunpeili
Halu ja pelko –
usko ja epäusko
Negatiivisuutta ylläpitäviä tekijöitä on kaksi paria: halu ja pelko
– usko ja epäusko. Jokaisen te-
visuutta lähestytään sen positiivisen vastapuolen kautta. Esimerkiksi vihamielisyys muunnetaan
rakkaudeksi ja myötätunnoksi
sytyttämällä rakkauden ja myötätunnon ajatuskoostumia. Kun ne
voimistuvat, täyttävät tajunnan ja
pysyvät tajunnassa, niin vihamielisyys vähitellen kaikkoaa.
Samoin kaikkien muidenkin
ominaisuuksien kohdalla.
Palaan sytytysohjelman selostamiseen tarkemmin seuraavissa
palstoissa. Nyt annan muutama
NELJÄS AJATUSJOOGAHARJOITUS
Ajatusjooga opettaa tietoisesti
muovaamaan sellaisia ajatuskoostumia,
joiden avulla voi vapautua
negatiivisuudesta muuntamalla ja
jalostamalla sen positiivisuudeksi.
Jonkun negatiivisen ominaisuuden (epäsuotuisan harrastuksen, tavan tai muun sellaisen)
sammuttaminen/muuntaminen
merkitsee sitä, että tuolta ominaisuudelta poistetaan olemassaolon mahdollisuus.
Sitä ennen on kuitenkin aina
poistettava ne tekijät, jotka ylläpitävät sen olemassaoloa ja antavat sille ravintoa.
Kotisivulla http://ajatusjoogakoulu.via.fi voit käydä lukemassa
aiemmat ajatusjoogapalstat. Kirjeopisto Vian rajajoogan ensimmäinen opetuskirje löytyy myös netistä: http://www.via.fi/
tiedostot/Uusi_Safiiri_2011-1-web.pdf. Lehden sivut 70-87.
Tämän palstan asiat löytyvät perusteellisemmin Uuden Safiirin 2/2012 (ss. 38-62) artikkelista Johdanto Kirjeopisto Vian
rajajoogan toiseen ja kolmanteen opetuskirjeeseen
(toim. Terttu Seppänen). Tulossa myös kotisivuille www.via.fi.
Ajankohtaiset tapahtumat www.facebook.com/via.akatemia
Ajatusjoogapalstaa koskevat kysymykset ja kommentit voi
lähettää sähköpostiin: [email protected]
1. Sinä tahdot olla oikealla tavalla altruistinen.
2. Sinä opit olemaan oikealla tavalla altruistinen.
3. Minä uskon ja sinä uskot, että sinä olet oikealla tavalla
altruistinen.
4. Sinä olet oikealla tavalla altruistinen.
AJATUSJOOGA
Osa 4.
ajatusjoogaharjoituksen (kaavan,
mantran) tunneolemuksen puhdistamisen alkuunsaattamiseksi.
Näillä avaimilla voi kehittää itsessään positiivisia ominaisuuksia,
mielihyvänsävyisiä tunteita ym.,
yleensä kaikkea positiivisuuteen
kuuluvaa.
Ohjeen kertaus
Ajatuksia toistellaan hiljaa mielessä kurkulla ikään kuin puhuen, vaikkakin suu kiinni. Lauseen sisältöön keskittyminen on
tärkeää. Sisällön mukainen mielikuva tehostaa ajatusten voimistumista.
Päivittäin riittää ajatusharjoituksiin käytettäväksi ajaksi korkeintaan 15–20 minuttia, sekin
useammassa erässä toisteltuna.
Sinä-muoto kaavassa tarkoittaa
sitä, että korkeampi Minäsi puhuu sinulle sanoen: ”Sinä tahdot
rakastaa Kristusrakkaudella lähimmäisiäsi ja itseäsi”.
Ajatusjoogapalstaa toimittaa
Terttu Seppänen, joka on
nykyinen Kirjeopisto Vian
rajajoogan opettaja.
Koulutukseltaan hän on
psykologi, joka on perehtynyt
akateemisen psykologian
lisäksi ihmisen henkiseen
kasvuun sekä itäisten että
läntisten viisaustraditioiden
sekä nykyhenkisyyden pohjalta.
1. Sinä tahdot olla oikealla tavalla kiitollinen.
2. Sinä opit olemaan oikealla tavalla kiitollinen.
3. Minä uskon ja sinä uskot, että sinä olet oikealla tavalla
kiitollinen.
4. Sinä olet oikealla tavalla kiitollinen.
III
1. Sinä tahdot rakastaa ihmisiä altruistisella Kristusrakkaudella.
2. Sinä opit rakastamaan ihmisiä altruistisella Kristusrakkaudella.
3. Sinä tunnet rakastavasi ihmisiä altruistisella Kristusrakkaudella.
4. Sinä rakastat ihmisiä altruistisella Kristusrakkaudella.
Sielunpeili • 61