Minna Koistinen: Tuhkan maahan kätkeminen

Tuhkan maahan
kätkeminen
Maasta olet sinä tullut, maaksi pitää
sinun jälleen tulevan.
Lain sana asiasta
Hautaustoimilaki 1717-20 §
„
„
Krematorion ylläpitäjä saa luovuttaa tuhkan vain
haudattavaksi tai muulla tavoin py
pysyvästi
y
yhteen
y
paikkaan sijoitettavaksi. Luovutuksensaajan on
ilmoitettava kirjallisesti krematorion ylläpitäjälle,
ylläpitäjälle
minne tuhka tullaan sijoittamaan.
Krematorion ylläpitäjä ei saa luovuttaa tuhkaa,
jjos on p
perusteltu syy epäillä,
p
että tuhkaa tultaisiin
käsittelemään tämän lain säännösten vastaisesti.
19 § Tuhkan hautaaminen tai
sijoittaminen muulla tavoin
„
„
Tuhka on vuoden kuluessa tuhkaamisesta haudattava tai
muulla
ll tavoin
i sijoitettava
ij i
pysyvästii yhteen
h
paikkaan.
ikk
Jolleivät 23 §:ssä tarkoitetut henkilöt tämän jälkeen
kehotuksesta huolimatta huolehdi tuhkasta,
tuhkasta sijoitetaan
tuhka vainajan kuolinpesän kustannuksella sille
hautausmaalle johon vainajalla on oikeus tulla
hautausmaalle,
haudatuksi.
Tuhkan sijoittamiseen on oltava alueen omistajan tai
haltijan suostumus.
Apuna toimituskaava
Kirkollisten toimitusten kirjassa
„ Virsikirjan liiteosassa
¾ Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan
työntekijä
kij taii seurakuntalainen
k
l i
(kirkkokäsikirjan ohje)
¾ Käytännössä
y
omaiset usein keskenään kätkevät
tuhkan maahan ilman mitään ääneenluettua tai
laulettua
„
Arkku-- vai tuhkahautaus?
Arkku
Tuhkauksen yleistyttyäkin siitä on monenlaisia
j
ajatuksia.
¾ Historiassa siellä missä kristinusko levisi,
polttohautaus väistyi maahan hautauksen tieltä,
tieltä
¾ Polttohautausta pidetään pakanallisena tapana,
johon mm. hindulainen ruumiinpoltto
tutuimpana
tutu pa a vie
v e ajatukset.
ajatu set.
„
Raamatun opetus asiasta
„
„
Raamattu ei ota kantaa kummankaan
hautaustavan p
puolesta eikä vastaan.
1. Kor. 15 kaunis kuvaus siitä, mitä ihmiselle
ylösnousemuksessa tapahtuu:
* ihmisruumista verrataan siemeneen, joka
pannaan maahan,
* siemenen täytyy kuolla,
kuolla jotta siitä voisi kasvaa
uusi varsi ja uusi kasvi,
* Uutta ei voi syntyä, ellei vanha ensi kuole.
Usko ruumiin ylösnousemukseen
„
„
Kristillisen kirkon uskon peruste alusta alkaen,
Ei vain henki nouse vaan myös
y ruumis,
Mutta millainen on ylösnousemusruumis?
> se on jotain aivan uutta, mutta samalla
j t i tästä
jotain
tä tä vanhasta,
h t
> ylösnoussut ei ole eri ihminen vaan sama
> Jumala siis tekee uutta luovan ihmeen; Hän
rakentaa vanhasta kokonaan uuden.
Mitä siis ajatella tuhkauksesta?
„
„
„
„
H
Hautaustavasta
riippumatta
ii
ih
ihmisen
i
maallinen
lli
ruumis
i
tuhoutuu enemmin tai myöhemmin.
T hk k
Tuhkauksessa
se hajoaa
h j
heti;
h i arkkuhautauksessa
kk h
k
hitaammin.
M l
Molemmissa
i JJumala
l kkokoaa
k
vanhasta
h
uuden
d jja tekee
k
sen sillä uutta luovalla sanallaan, jolla Hän on koko
maailman luonut
luonut.
Hänelle ei tuota suurempaa ongelmaa koota
ylösnousemusruumista tuhkasta kuin vähitellen
maatuneesta ruumiistakaan.
Tottumukset ja tunteet
Ei ole parempi – huonompi vaihtoehtoja
„ Tottumukset ja tunteet ohjaavat päätöksiä
¾ Toivottavasti jo ennen kuolemaa, että omaiset
voivat
i kunnioittaa
k
i i
rakkaan
kk
ihmisen
ih i
toivetta.
i
„
Hindulaisuudessa helpotetaan sielun vaellusta
polttamalla ruumis
Tuhkan maahankätkeminen
„
„
„
T hk (uurnassa tai ilman)
Tuhka
l
on sen oman,
rakkaan ihmisen maallinen jäännös, jonka
saamme arvokkaasti häntä kunnioittaen kätkeä
maahan.
Kätkeä maahan odottamaan ylösnousemuksen
p
päivää.
Siksi siinä hetkessäkin on hyvä kuulla Jumalan
Sanan lupaukset ja jättää kuollut ja itsensä
Jumalan siunaukseen!