Lataa esite - Suomen Optinen Toimiala

Optometrian
MEGAtapahtuma!
Helsingin
Messukeskuksessa
19.–21.10.2012
HYVÄN NÄÖN TAPAHTUMA
O P T I S E N ALAN
A M M AT T I L A I S I L L E
Tule mukaan!
19.10. – 21.10. perjantaista sunnuntaihin – kolmen päivän aikana tapahtuu.
Ole mukana ensimmäisestä kerrasta
lähtien – samaan aikaan optisen toimialan
ammattilaisille näyttely, luentoja ja
opinpajoja koko pitkä viikonvaihde.
Muutamat luennot toistuvat eri päivinä,
samaan aikaan voi olla kaksi erilaista
luentoa. Valitse mieluisin yhdistelmä.
Kolmen päivän aikana kaikki on mahdollista.
Kaupan päälle Terveys&Muoti&Kauneus
-messut, Gold-Silver-Watch ja Nordic Hair
-messut.
Myös optisen alan myyjät ja hiojat
voivat osallistua tapahtuman luennoille
mieltymyksensä mukaan joko kaikille tai
valikoiden. Poimi itsellesi parhaimmat
luennot ja vietä loppuaika messuilla
näyttelyissä.
Tule ja rakenna tästä tarjonnasta itsellesi
parhaiten sopiva kokonaisuus.
Koulutuspisteet
Optikko - voit kerätä täydennyskoulutuspisteitä
paljon tai vähän vähemmän. Viivakoodilukijalla kirjataan ennen jokaista luentoa optikon
henkilökohtaiset pisteet – ei enää unohduksia
eikä jonottamista koulutuspistekansion äärelle.
Täydennyskoulutuspisteitä kertyy vain optometriaan liittyvistä luennoista tai opinpajoista. Muut
mielenkiintoiset luennot eivät kerrytä terveyden­
huollon ammatin­harjoittamisen edellyttämiä
pisteitä.
Opinpajat
Opinpajoissa tapahtuu. Valittavana on neljästä
eri kokonaisuudesta eritasoinen yksi tai useampi
mielenkiintoinen opinpaja. Ryhmäkoot on rajoitettu varsin pieniksi, jotta jokainen varmasti ennättää
harjoitella ja kokeilla. Opinpajat toteutetaan joko
erillisessä koulutustilassa tai näyttelyn yhteydessä
perjantaina aamupäivällä, jolloin näyttelyyn ei
muilla ole vielä asiaa.
Voit valita harjoituksia monitehopiilolasien sovittamisen alkeista tooristen monitehojen sovittamisen
saloihin. Toiminnallisen näön treeneissä haetaan
neuvoa ja kokemusta näköharjoitteiden tekemiseen. Sinulla on mahdollisuus tutustua laiteteknologian viimeisimpiin uutuuksiin ja niiden suomiin
mahdollisuuksiin. Kliinisen optometrian kehittämiseen lisää apua ja vinkkejä kuvantamisohjelmiston
avulla. Harjoittele silmämeikin tekoa ja tutustu sen
mahdollisuuksiin piristää arkea tai luoda juhlatunnelmaa silmälasien kanssa.
Huom. tämä kokonaisuus on tarjolla vain
perjantaina.
Luentomateriaalit
Ilmoittautuneet ja laskunsa maksaneet saavat
nettiosoitteen materiaalin noutamista varten
ENNEN tapahtumaa. Voit siis seurata luentoja ja
tehdä omat merkintäsi jo luentojen aikana.
Vuoden Optikko 2012 ja Vuoden 2012 Näköteko
Lauantaina julkistetaan tuttuun tapaan Vuoden Optikko -tittelin saaja. Tule paikan päälle
kuulemaan kriteerit. Uutena on Vuoden Näkö­
teko -julkistaminen. Tämän rahanarvoisen
huomionosoituksen saajaksi ovat alan toimijat
voineet perusteluineen ehdottaa ketä ja mitä vain.
Messusäätiön myöntämän tunnustuksen saajan
valitsevat Suomen Messusäätiön edustaja sekä
SOT:n vaali- ja ansiomerkkivaliokunta. Nyt siis
ensimmäistä kertaa.
Iltajuhla
Lauantai huipentuu iltajuhlaan. Iltajuhlassa on
viihdyttäjänä laulaja lauluntekijä Heli Kajo. Näe ja
kuule Heli livenä. Kyllä, kyllä – Heli on optikon tytär
ja jo monessa mukana ollut nuori taiteilija. Voit jäädä
iltajuhlaan suoraan messuilta tai osallistua vain
iltajuhlaan. Tarjolla ruokaisa buffa.
Laura Ruohola on
juontaja, sisustusja urheilutoimittaja.
Hän on ollut myös
mainosmallina
silmälasiketjun
mainoslehdissä.
Terveysmessut
Suomen Optinen Toimiala esittäytyy Terveysmessujen miniluennoilla (20 min) kaikille messukävijöille
eli kuluttajille perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.
Perjantaina aiheena on Diabetes ja näkö; optikon
mahdollisuudet auttaa osana moniammatillista
hoitoketjua. Lauantaina käytämme puheenvuoron:
Oikea silmälasilinssi oikeaan tehtävään; linssivalinta
helpommaksi. Sunnuntaina teemana on: Moni­teho­
piilolasit valloittavat. Lisäksi yksi pidempi luento on
lauantaina aiheesta: Ikääntymisen vaikutukset näke­
miseen; arjen tosiasioita ja ratkaisuja. Kaikki luennoitsijat ovat optikkoja ja aiheensa asiantuntijoita.
Muotimessut
Optinen Toimiala esittäytyy Muotimessujen mini­
luennoilla – 20 min - kaikille messukävijöille eli
kuluttajille perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.
Luennon aihe on: Syksyn silmälasikehysmuoti
pähkinänkuoressa.
Kauneusmessut
Optinen Toimiala esittäytyy Kauneusmessujen
miniluennoilla – 20 min - kaikille messukävijöille eli
kuluttajille perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.
Luennon aihe on: Silmälasilinssit ja kehysmuoti
aikuiselle naiselle. Näillä eväillä onnistuneeseen
lopputulokseen.
Lisa Sounio
Älä unohda näitä – käytä hyväksesi.
Hotellit
Varaa hotellisi ajoissa. Messukeskuksen läheisyydessä olevien hotellien kiintiöt täyttyvät pian.
Kiintiöt ovat kolmessa alla olevassa hotellissa
kiintiötunnuksella Suomen Optinen Toimiala.
Varaukset ja lisätiedot
Holiday Inn Helsinki Exhibition & Convention Centre
– Messukeskus,
[email protected]
Holiday Inn Helsinki City Centre,
[email protected]
Sokos Hotel Pasila,
[email protected]
Varaamme oikeuden muutoksiin.
Laura Andersson
Ilmoittautuminen 7.10.2012 mennessä
Ilmoittautuminen tapahtuu netissä osoitteessa
https://www.optometria.fi
Kaikki ilmoittautuvat samanlaisella lomakkeella ja lasku lähetetään
hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.
Jokaisen tulee printata itselleen viivakoodi, jonka avulla
osallistuminen kirjataan paikan päällä. Opinpajat täytetään
ilmoittautumisjärjestyksessä. Nopeat syövät hitaat – näin se vain on.
Helsingin Messukeskus
Opinpajat
1 tai 3 Monitehopiilolasien sovittaminen – näin pääset alkuun
Tässä opinpajassa ohjaajana on optikko Henri Kaseva Cooper
Visionilta. Toteutuu kaksi kertaa.
2 tai 4 Syvennä osaamistasi – tooriset monitehopiilolasit
Kansainvälinen luennoitsija Novalensilta opettaa tooristen
sovittamiset salat. Toteutuu kaksi kertaa.
5, 6 tai 7 Näkötehokkuutta treeneillä
Urheilunäkemisenkin kanssa osaamistaan kartuttanut
optikko Hannu Lundell tutustuttaa näkötehokkuutta
parantaviin harjoitteisiin. Toteutuu kolme kertaa.
8, 9 tai 10
Teknologian uusimmat laitteet käytännössä – työkaluja arkeen
Toteutuvat kolme kertaa.
•Essmed
OCT-maailma tutuksi, mikä kaikki on mahdollista
automaattisilla kuvaustoiminnoilla ja kuvankäsittelyillä
OCT = Optical coherence tomography
• Optiikka Juurinen
Pachometri ja puhku yhdessä/ silmän visko-elastisuuden
mittaaminen.
Pask 1 / yhdistelmä keratometri+pachometri; pehmeiden
piilolasien sovittamiseen parametrit valmiina.
• Optifin
Smartscope M5 -kamera/ suomalainen innovaatio
– silmänpohjan ja pintaosien kuvantaminen.
Asep e-Colonne sovitusjärjestelmä kehysten esittelyyn sekä
linssien ja silmälasien mitoitukseen, Smart Pad sovellus iPadille.
• Optoflow
Silmäkuvantamisen uudenlainen hyödyntäminen
optikkoliikkeissä – Uusien liiketoimintamahdollisuuksien
avaaminen ja palvelun laadun nostaminen Optoflow-kuvantamisja konsultointijärjestelmällä.
• Pool
Tutustu itsemittauslaitteeseen ja uuden Icare Pro -laitteen
mahdollisuuksiin.
Tarjoa asiakkaallesi palveluja; 1 viikon aikana kotona tehdyn
silmänpaineen seurantatulosteen kanssa jatkohoitoon.
Palvelu tutuksi.
• Velikuusamo
Autoforopteri LCD näytöllä; kontrasti- yms. testit heti
käyttövalmiina. Linssien mittauksesta valmiiseen tulokseen,
kaikki samassa paketissa.
Silmänpohjan seulonta osana nykypäivän monipuolista
näöntarkasusta.
Työnkulun helpottaminen uusilla laitteilla.
Kokoustila 214
Monitehopiilolasien sovittaminen
- näin pääset alkuun
Henri Kaseva, optikko
COOPERVISION
12 hlöä
1p
12 hlöä
1p
Opinpaja 4
13.00-13.45
Syvennä osaamistasi - tooriset
monitehopiilolasit
Luento on englanniksi.
kansainvälinen luennoitsija
NOVALENS
Opinpaja 11
14.45-15.30
Onnistunut silmälasimeikki
Laura Andersson, meikkitaiteilija
12 hlöä
0p
Näkötehokkuutta treeneillä
Hannu Lundell, optikko
Raision Optometriapalvelu
max
16 hlöä
1p
Opinpaja 8
10.00-10.45
Teknologian uusimmat laitteet
käytännössä
1p
Opinpaja 9
11.00-11.45
8.1 Essmed
8.2 Juurinen
8.3 Optifin
8.4 Optoflow
8.5 Pool
8.6 Velikuusamo
8 hlöä
8 hlöä
8 hlöä
8 hlöä
8 hlöä
8 hlöä
Opinpaja 1
10.00-10.45
Opinpaja 3
12.00-12.45
Opinpaja 2
11.00-11.45
Opinpaja 12
16.00-16.45
Kokoustila 213
Opinpaja 5
10.00-10.45
Opinpaja 6
11.00-11.45
Opinpaja 7
12.00-12.45
Näyttelytila
Opinpaja 10
12.00-12.45
11 ja 12 Onnistunut silmälasimeikki
Antaudu meikkitaitelija Laura Anderssonin oppien vietäväksi
ja hyödynnä harjoituksien kokemukset silmälasiasiakkaittesi
kanssa. Harjoittele silmämeikin tekoa ja tutustu sen
mahdollisuuksiin piristää arkea tai luoda juhlatunnelmaa
silmälasien kanssa.
Varaamme oikeuden muutoksiin.
Ohjelma PERJANTAI 19.10. luennot: BALLROOM
Opinpajat
10.00-16.45
Opinpajat 1-12
Kokoustila 214
Kokoustila 213
Näyttelytila
1 tai 3 Monitehopiilolasien sovittaminen – näin pääset alkuun
2 tai 4 Syvennä osaamistasi – tooriset monitehopiilolasit
5, 6 tai 7 Näkötehokkuutta treeneillä
8, 9 tai 10
Teknologian uusimmat laitteet käytännössä – työkaluja arkeen
• Essmed
• Optiikka Juurinen
• Optifin
• Optoflow
• Pool
• Velikuusamo
11 ja 12 Onnistunut silmälasimeikki
Valitse sivulta 3 sopiva aika.
Opinpajat vain perjantaina klo 10-16.45.
Ole nopea. Paikkoja rajoitetusti!
Luennot
13.30-14.00
INFO
Optikkojen täydennyskoulutuspisteet julkisiksi
Edut + hyödyt
Luennolla pureudutaan optikkojen täydennyskoulutusvelvoitteeseen ja
pisterekisterin julkistamisen taustoihin. Optikkojen pisteet tulevat julkisiksi
vuoden 2013 alussa.
Panu Tast, toimitusjohtaja SOT
Soile Paavola, toiminnanjohtaja SOA
(Luento myös su klo 15.00-15.30)
opt
0p
14.15-14.45
Piilolasien myynti Suomessa
Tuore tutkimus paljastaa suomalaisille tyypillisiä piirteitä; miten piilolasikauppa käy.
Marja-Liisa Franssila, optometrian opiskelija, Metropolia, AMK
opt / myy
0p
15.00-15.45
Mitä tulee tietää silmäleikkauksista?
Mitkä ovat silmäleikkauksen indikaatiot ja kontraindikaatiot?
Käytännön kokemuksista tietoa jaettavaksi asiakaspalvelutilanteessa.
Tiedä faktat niin ei tarvitse arvailla.
Sirkku Mäkinen, silmälaseryksikön vastaava, optikko, Eiran sairaala
(Luento myös su klo 15.30-16.15)
opt / myy
1p
15.45-17.00
Ota aika haltuusi - apuja ja neuvoja arjen pyöritykseen
Kokenut valmentaja – luennoitsijan vinkkejä työssä jaksamiseen ja mistä saada
voimia arkeen. Oivalla tarvittava muutos. Tule rentoutumaan ja saamaan
energiaa itsellesi. Huominen voi näyttää erilaiselta.
Olavi Kottonen, valmentaja, Rastor Oy
opt / myy
0p
Materiaalien toimitus: Nettinouto ennen koulutuspäiviä
Perjantain ja lauantain luennot soveltuvat sekä optikoille että
optisen alan myyjähenkilöstölle.
opt = optikot
myy = optisen alan myyntihenkilöstö
Varaamme oikeuden muutoksiin.
LAUANTAI 20.10. luennot: BALLROOM
Juontaja
Laura Ruohola. Laura on tullut tutuksi urheilu- ja sisustusohjelmien juontajana;
onpa Laura esiintynyt silmälasimallinakin.
8.45-9.00
Tapahtuman avaus
Pekka Palmu, optikko, Suomen Optinen Toimiala SOT, puheenjohtaja
9.00 - 9.45
“Optical practice building to improve performance, maximise profits
and enjoy an easier life” (Paranna optikkoliikkeen toimintaa, kasvata kannattavuutta ja nauti
helpommasta elämästä). Clark on vauhdikas esiintyjä, hän vie sinut piilolasien maailmaan.
Luento on englanniksi.
Andy Clark, BSc(Hons) MCOptom. ALCON
opt / myy
1p
10.00-11.15
Iloa ja hyötyä brändeistä
Monipuolisen työuran ja yrittäjäpolun mm. internetyrittäjänä kulkenut Lisa Sounio on kirjoittanut
9.painokseen yltäneen työelämäkirjan Brändikäs. Lisan kolumneja löydät
mm. Yrittäjät-lehdestä. Blogissa http://lisasounio.typepad.com/blogi/ Lisa ruotii matkoja, maailmaa ja brändejä. Värikkäänä ja hauskana luennoitsijana
tunnettu ekonomi on työskennellyt kolmella mantereella.
Lisa Sounio, toimitusjohtaja, brändiasiantuntija
opt / myy
0p
11.15-13.30
LOUNASTAUKO
13.30-14.15
Tiesitkö tämän linssien optiikasta?
Petri on kerännyt kokemusta eri maiden optikkojen käytännön ongelmista erilaisten linssien kanssa ja
pureutunut näköklinikalla ongelmien ratkaisuun kouluttajana. Tieto, tieto ja tieto – siinä ratkaisun avaimet
Petri Eskola, linssiasiantuntija, optometristi, Hoya Vision Care Europe
opt / myy
1p
Uusi toimialastrategia käytännössä
Yli vuoden kestänyt toimialastrategiatyö on saatu päätökseen. Nyt on toiminnan aika.
Miten toimialastrategia tulee vaikuttamaan käytännössä – tule kuuntelemaan tulevaisuuden visioita,
joissa sinä olet ratkaisun tekijä.
Panu Tast, toimitusjohtaja SOT
0p
14.15-15.00
Retinan pienistä muutoksista low visioniin
Miten ilmenee, mitä tunnusmerkkejä tulisi etsiä?
Jouni Pekkanen, tuotepäällikkö, optikko, Essmed Finland Oy
opt
1p
15.00-15.30
MS-tauti ja näkömuutokset
Nuoret optometristit tutkivat opinnäytetyönään MS-tautipotilaita. He tekivät mielen­kiintoisen löydön
näöntutkimusten yhteydessä. Oletko sinä huomannut vastaavaa?
Annamari Immonen ja Hanna Ranta, optometristit
opt
1p
15.30-16.15
TAUKO
16.15-17.00
Kontrastiherkkyyden mittaaminen ja mitä sitten?
Mitä optikko voi tehdä?
Tietoa testeistä ja palautteita niiden käyttökokemuksista terveyden­huollon eri käyttäjä­r yhmiltä.
Tule kuuntelemaan käytännön vinkkejä siitä, mitä on tehtävissä, kun kontrastiherkkyys on alentunut.
Timo Juurinen, toimitusjohtaja, optikko, Optiikka Juurinen
opt
1p
17.00-17.45
Missä mennään koululaisten näköprojektissa
Tässä pilotissa koululaisten näköprojektissa on kerätty kokemuksia näköoirekyselystä ja
laajennetuista kouluterveydenhoitajan tutkimuksista vuoden verran. Ensimmäisiä tuloksia mittauksista
ja lähetteistä. Nyt tiedämme enemmän; esittelemme myös suositeltavat lähetearvot.
Taru Korja, B.Sc.opt, KM, projektijohtaja SOT
Optikon kokemukset pilotista:
Pekka Palmu, pilottiprojektin kenttäoptikko, Rauma
Kouluterveydenhoitajan kokemukset:
Satu Alapeteri, kouluterveydenhoitaja, Rauman kaupunki
opt
1p
Uusinta tietoa hajataittoisuuden korjaamisesta piilolinsseillä
Mitä sinun hajataittoiset piilolinssiasiakkaasi haluavat ja mitä he tarvitset?
Luento on englanniksi.
Carole Christie, JOHNSON & JOHNSON VISION CARE
1p
18.00-18.45
Järjestöjen huomionosoitukset
Vuoden Näköteko 2012. Nimetään ensimmäistä kertaa.
Tule kuuntelemaan, mikä tai kuka ja millä perusteilla.
Vuoden Optikko -julkistus. Kuka on tänä vuonna Vuoden Optikko -tittelin arvoinen.
opt / myy
19.00-23.00
ILTAJUHLA – LASIGALLERIA
Tervetulojuoma (CooperVision), ruokaisa buffaillallinen
Laulaja Heli Kajo
Jaksa jatkaa koulutustapahtumaa iltaan asti! Viihdy seurassa ja anna ajatuksien vaeltaa. Illan
puolivälissä esiintyy laulaja/lauluntekijä Heli Kajo. Kajo herätti levy-yhtiöiden kiinnostuksen
Annankadun kulmassa -kappaleellaan Euroviisukarsinnoissa kaksi vuotta sitten. Ensimmäinen
herkkä single, Jos mä kuolen nuorena, julkaistiin toukokuussa. Hän vie kuulijat laulumatkalle
omaan maailmaansa. Ole siis mukana!
kaikki
TAI sali 102
13.30-14.15
TAI sali 102
17.00 - 17.45
20.30-21.30
Varaamme oikeuden muutoksiin.
SUNNUNTAI 21.10. luennot: BALLROOM
Juontaja
Laura Ruohola
10.00-11.00
Moving beyond current lens material for comfortable vision
Piilolaseista uutta tietoa. Luento on englanniksi.
Cheryl Donnelly, director, medical affairs
BAUSCH+LOMB
opt
1p
11.15-12.00
Moninaiset lääkeaineet ja näkö
Jukka on värikäs luennoitsija ja osaa vangita yleisönsä. Tule kuuntelemaan lääkeaineiden
vaikutuksista näköön ja näkemiseen.
Jukka Kuikanvirta
opt
1p
12.00-12.45
Kuljettajan ajoterveys – näkövaatimukset
Keskeisen näkökentän ja kontrastiherkkyyden mittaaminen.
Kuljettajan näkövaatimukset, niiden mittaaminen ja raja-arvot - vielä kerran.
Maija Mäntyjärvi, Silmätautiopin professori emerita
opt
1p
12.45-14.30
LOUNASTAUKO
14.30-15.00
Missä mennään Optoflow projektissa?
Tekes myönsi mittavan kehitysapurahan Suomen Näköasiantuntijat -verkostolle.
Miten projekti on edennyt? Minkälaisia työkaluja on tulossa näkökyvyn seuraamiseen optikkojen,
terveydenhuollon ammattilaisten ja silmätautien erikoislääkärien avuksi?
Bobi Schwenson, optikkoyrittäjä, Oculus Optiikka
opt
0p
15.00-15.30
INFO
Optikkojen täydennyskoulutuspisteet julkisiksi
Edut + hyödyt
Luennolla pureudutaan optikkojen täydennyskoulutusvelvoitteeseen ja pisterekisterin
julkistamisen taustoihin. Optikkojen pisteet tulevat julkisiksi vuoden 2013 alussa.
Panu Tast, toimitusjohtaja SOT
Soile Paavola, toiminnanjohtaja SOA
(Luento myös pe klo 14.00-14.30)
0p
15.30-16.15
Mitä tulee tietää silmäleikkauksista?
Mitkä ovat silmäleikkauksen indikaatiot ja kontraindikaatiot? Käytännön kokemuksista tietoa
jaettavaksi asiakaspalvelutilanteessa. Tiedä faktat niin ei tarvitse arvailla.
Sirkku Mäkinen, silmälaseryksikön vastaava, optikko, Eiran sairaala
(Luento myös pe klo 15.00-15.45)
opt / myy
1p
16.15-16.45
LOPPUKESKUSTELU
Kerrataan uuden kolmipäiväisen tapahtuman kokemuksia ja päällimmäisiä tuntemuksia.
Evästetään järjestäjät ensi vuoteen.
Varaamme oikeuden muutoksiin.
Näköä 2012 PRO -tuotenäyttely
TOIMIALAN AMMATTILAISTUOTENÄYTTELY AVOINNA
Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina
klo 13-19
klo 10-18
klo 10-18
Suomen Optinen Toimiala ry:n tuotenäyttely esittelee uusimman silmä­lasi- ja aurinkolasimuodin, piilolasit ja viimeisimmän linssi­­teknologian
sekä parhaat työkalut optikko­liikkeiden käyttöön. Paikalla ovat tuote­
asiantuntijat ja edustajat.
Näyttelyyn ovat ilmoittautuneet mm. seuraavat yritykset:
Alcon, Andersson Timo Oy, Bausch + Lomb, Boblboom Oy, C Design, Carl ZeisVision,
CooperVision, Essilor Oy, EssMed Finland Oy, Face Sun Ltd, Fenno Optical Oy,
Finnvues Oy, Hoya Lens Finland Oy, Johnson & Johnson Ab Vision Care, Luxottica
Nordic Ab, Moderno e Elegante Oy, Novalens Oy, Optifin Oy, Optiikka Juurinen Oy,
Optoflow Oy, Piiloset by Finnsusp Oy, Prochain Oy / Eyepro, Pro Media Data Oy,
Safilo Nordic Ab, Silmäasema Fennica Oy, Suomen Optikoiden Ammattiliitto ry,
Suomen Optinen Toimiala ry, Suomen Työnäköseura ry, TOP LOOK GmbH German
Eyewear, Walter Optiikka Oy, Velikuusamo Oy
Suomen Optisen Toimialan ammattilaisten näyttelyyn voi osallistua vain
maksamalla Näköä 2012 -koulutustapahtumaan osallistumisen tai saamalla
kutsukortin näytteilleasettajalta. Messukeskuksessa ei voi ostaa pääsylippua
optisen alan ammattilaisnäyttelyyn.
Terveys-Muoti-Kauneus -messuilla
M U O T I M E S S U T Fashion Lounge -lava pe 19.10.
12.30-13.00
Syksyn silmälasikehysmuoti pähkinänkuoressa.
Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen
la 20.10.
13.30-14.00
Syksyn silmälasikehysmuoti pähkinänkuoressa.
Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen
su 21.10.
17.00-17.30
Syksyn silmälasikehysmuoti pähkinänkuoressa.
Optikkoasiantuntija
K A U N E U S M E S S U T Beauty Point -lava
pe 19.10.
15.30-16.00
Silmälasilinssit ja kehysmuoti aikuiselle naiselle.
Näillä eväillä onnistuneeseen lopputulokseen. la 20.10.
15.30-16.00
Silmälasilinssit ja kehysmuoti aikuiselle naiselle.
Näillä eväillä onnistuneeseen lopputulokseen.
su 21.10.
15.30-16.00
Silmälasilinssit ja kehysmuoti aikuiselle naiselle.
Näillä eväillä onnistuneeseen lopputulokseen.
T E R V E Y S M E S S U T Miniluennot-lava (ellei toisin mainita)
pe 19.10.
14.00-15.00
LUENTOSALI
Ikääntymisen vaikutukset näkemiseen
– arjen tosiasioita ja ratkaisuja
B.Sc.Opt. Taru Korja
pe 19.10.
Diabetes ja näkö. Optikon mahdollisuudet auttaa
14.30-15.00osana moniammatillista hoitoketjua.
Optikko Pauli Kurunmäki
la 20.10.
15.00-15.30
Oikea silmälasilinssi oikeaan tehtävään;
linssivalinta helpommaksi.
Linssiasiantuntija Petri Eskola
su 21.10.
Monitehopiilolasit valloittavat.
11.30-12.00Piilolasiasiantuntija
Varaamme oikeuden muutoksiin.
Tervetuloa!
Vastuullinen järjestäjä
Paciuksenkatu 19, 00270 Helsinki
www.optometria.fi
Taru Korja p. 09 4733 5472 [email protected]
Jaana Kaidesoja p. 09 4733 5474 [email protected]
Tarja Paussoi
p. 09 4733 5471 [email protected]
Piilolasiluennot / Suomen Piilolasiseura