Kyläkirjaurakka on nyt historiaa

Kyläkirjaurakka on nyt
historiaa
Teksti:M arianne H ongisto | K uva:PerttiPihlaja
Viime syksynä Ilvesjoella saatiin suuri urakka valmiiksi, kun kirjapiirin
väki esitteli uunituoreen kyläkirjan Kolmoselta Rummukkaan. Jalasjärven
kansalaisopiston kirjapiirinä Aino Nevalan johdolla kokoontunut innokas
porukka teki vapaaehtoistyönä suuren työn kootessaan Ilvesjoen kylän tietoja yksien kansien sisään.
Joulukuussa 2012 kirja siis julkaistiin ja sitä myytiin ensin Toimelassa
järjestetyssä julkaisutilaisuudessa ja sen jälkeen kirjapiiriläisten toimesta.
Kirjaa sai myös tilata, ja se lähetettiin postitse, kun maksu oli saapunut
kirjatilille. Ja kyllä sitä on vuoden mittaan lähetetty eri puolille Suomea ja
onpa muutama kirja tainnut matkata kauemmaksikin.
Kirjapiirin puuhanaisten Ritva Hietasen ja Tarja Pihlajan johdolla kirjapiiri päätti, että kirjojen myynnistä saatavista tuloista ei niin paljoa jäisi
”pekkaapäälle”, että rahoja kannattaisi alkaa jakaa piiriläisten kesken. – Ja
sitten verottajalle olisi pitänyt tehdä monenmoisia selvityksiä ja ihmetellä
minne niitä tuloja pitää ilmoitella, tuumasi Ritva ja jatkoi, että se ei olisi
ollut vaivan väärtti. Niinpä neuvokkaat piiriläiset keksivät, että kirjoista saatava tuotto jaetaan tasan Ilvesjoen nuorisoseuran ja kyläyhdistyksen
kesken. – Näin se raha jää hyödyttämään koko kylää, piiriläiset toteavat.
Kirjapiiriläiset kutsuivat nuorisoseuran ja kyläyhdistyksen edustajat vastaanottamaan lahjoitussummaa Toimelaan 13.11.2013. Takarivissä vasemmalta Liisa
Tuomisto, Tuula Hautala, Jenni Hautala, Aune Kortesmaa, Tarja Pihlaja, Tuovi
Niemelä, Ritva Hietanen, Tapani Mäkinen, Katri Parikka, Raija Peltokoski, Raimo
Hautala, Teuvo Mattila ja edessä istumassa vasemmalta Aino Nevala, Marianne
Hongisto, Minna Juhala, Tero Vuorenmäki ja Leila Sarkkila.
6
Ei meillä manata, mutta
voi piru tuola toiskas.
-KP-
Jättipotti jaettavaksi
Kyläkirjan kannen kuva
Aarno Isomäki
Rahaa jäi jaettavaksi yhteensä 6573,94 euroa. Ilvesjoen nuorisoseura ry ja
Ilvesjoen kyläyhdistys ry kiittävät ja kumartavat syvään, sillä lahjasumma
on molemmille yhdistyksille merkittävä lahjoitus.
Piiriläiset halusivat heti tietää, mitä rahoilla sitten tehdään. – E i sitä
tarvitse paljon miettiä, sillä Toimelan ylläpito haukkaa suurimman osan
nuorisoseuran tuloista, sanoo nuorisoseuran puheenjohtaja Tero Vuorenmäki. – Kyläyhdistys käyttää rahojaan yhdistyksen sääntöjen määräämällä
tavalla kylän kehittämiseen, kyläläisten toiminnan tulemiseen ja muun
muassa lasten ja nuorten hyväksi. Vuosittain jaetaan Ilvesjoen 6.-luokkalaisille pienet stipendit ja tuetaan esimerkiksi pesäpallokerhoa, totean
kyläyhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa. – Toivomme, että kyläläiset ottaisivat yhteyttä ja kertoisivat, millaiseen toimintaan tai kohteisiin
tukea tarvittaisiin ja tietenkin kyläyhdistys haluaa myös tehdä yhteistyötä
nuorisoseuran kanssa, lisään vielä, sillä samasta kylästä ja samoista ihmisistä tässä on kuitenkin kyse.
Joku tätä lukeva voi kenties herätä ajattelemaan, että kyseinen kirja
pitäisi hankkia. Valittaen täytyy todeta, että kirja on nyt loppuunmyyty.
– L oput myymättä jääneet kappaleet jaamme keskenämme, eikä niitä jäänytkään kuin yksi jokaiselle, sanoo Tarja Pihlaja. – Voihan sitä yrittää kysyä, haluaako joku myydä oman kirjansa, hän jatkaa. – M inulta yritettiin
kesällä ostaa kirjaa alennuksella. Heti piti sanoa, että se on keräilyharvinaisuus, jonka hinta vain nousee loppua kohden, kertoi joku kirjapiiriläisistä. Jutustelu ryöpsähti porukassa siinä vaiheessa täyteen vauhtiin, että se
jäi kirjaamatta ylös, kuka sen sanoi.
Suuret kiitokset vielä kerran kaikille kirjan tekoon tavalla tai toisella
osallistuneille!
Joulun tunnelm aa
R uno ja kuvan ottaja JenniH autala
Joulun taikaa
kiireistä aikaa.
L eivokset, ruoat,
makeiset, kuusi.
Niistä tulee Joulun tuoksu,
loppuu kiireinen juoksu.
Joulu siis tulla saa!
7