Espoosta Pylkönmäelle

Pylkön
Espoosta Pylkönmäelle
Pirjo Laitisella on miehensä Sepon kanssa ensimmäinen talvi Pylkönmäellä asumista takana. Laitinen pitää
täällä olemista itsekin kummallisena, koska hän on neljännen polven helsinkiläinen, jolla ei ole juuria maalle. Hän kertoo miehensä äidin olevan Kuoppalasta kotoisin ja heidän viettäneen
täällä joitakin viikkoja joka
kesä vuodesta 1965 saakka.
Jäätyään eläkkeelle Laitiset eivät halunneet enää
asua isossa omakotitalossa
Espoossa, joten se myytiin.
Sen jälkeen he asuivat parissa rivitaloasunnossa, mutta
eivät viihtyneet.
– Viime keväänä, kun tulimme mökille, meillä ei ollut tiedossa missä asuisimme syksyllä. Pikku hiljaa
aloimme miettiä asunnon
vuokraamista Pylkönmäeltä. Kesän aikana ajatus kypsyi, että kokeillaan, vuokraasunnostahan pääsee kyllä eroon. Ajattelin, että ei
täällä voi kukaan asua ja että varmaan muutetaan pois.
Mutta olen viihtynyt älyttömän hyvin, ihmettelee Laitinen itsekin. Mökkimatkakin on lyhentynyt, ennen se
oli 350 km matkaa mökille,
nyt 5 km.
– Asumme nyt kaupan ja
postin välissä, se on ainoa
paikka jossa täällä voi asua
tai toisaalta eihän mökiltäkään Karangan rannalta ole
pitkä matka kauppaan. Ei
meillä Espoossakaan ollut
kauppaa lähellä, nyt täällä
meillä on palvelut lähempänä. Sitten kun, käymme
Karstulassa tai Saarijärvellä, hoidamme monta asiaa
yhtä aikaa, Laitinen kertoo.
Erilainen elämänrytmi
Elämänrytmi Espoossa oli hektinen. Pirjo Laitisen mies Seppo Laitinen ajoi
työkseen taksia Helsingissä
www.pylkonmaki.fi.
53 vuotta.
– Itse olin toimistohommissa ja sen jälkeen siivousalalla työnjohtajana ja
aluepäällikkönä. Meillä on
kolme lasta jotka olivat yhtä aikaa pieniä. Meidän elämä oli uskomattoman kiireistä. Kaikki tämä on nyt
jäänyt pois, Laitinen toteaa.
– Täällä voi olla rennosti, ei tarvitse meikata ja pukeutua hyvin, koska kukaan
ei kiinnitä huomiota sellaiseen. Kaikki ihmiset puhuvat raitilla, vaikka eivät
varmasti tunne, ei Espoossa tervehditty edes hississä, Laitinen kertoo Espoon
ja Pylkönmäen eroista ja
jakaa, että ei mökkiläisenä
huomannut, millaista täällä on. Laitisten lapset olivat
muuttoa vastaan ja ihan
varmoja että he muuttavat
pois viimeistään joululta ja
ystävätkin ihmettelivät.
– Nyt lapset ovat alkaneet
vähän taipua, koska meillä on hyvä olla ja viihdymme täällä, Laitinen selittää.
Vähän huonoja puolia
Espoosta Laitinen kaipaan ystäviään. Nyt yhteyttä pidetään puhelimen välityksellä ja Facebookin kaut-
Kyselimme
Ritva Paavola
PYLKÖNMÄEN KYLÄILTÄ YRITTÄVÄN TALOLLA
(Keskustie 15)
tiistaina 4.6.2012
4.6.2013 klo
klo 18.00
18.00
Kahvitarjoilu 17.30
"Laajakaista kaikille -hanke"
- Veikko Humalajoki
Raija Inkinen
Ryhmätyöskentelyä
- Outi Raatikainen, Innovative Village – Kekseliäät kylät
Aiheena kylän palveluluettelo, opaskartta ja retkeilykohteet
TERVETULOA!
Järjestäjät
Pylkön Ääni ry
Pylkönmäen Eläkeliitto
Innovative Village –Kekseliäät kylät hanke
Anne Hokkanen
Kaarina Korkeamäki
ta ja ystäviä hän tapaa aina siellä käydessään. Huonoja puolia Laitinen ei osaa
millään sanoa Pylkönmäellä asumisesta, mutta kertoo tuntevansa riittämättömyyttä, kun ei Helsingissä kasvaneena osaa kasvattaa mitään. Viime kesänä hän kokeili vähän ruukuissa viljelyä ja se oli ihanaa, kun pystyi hakemaan
jotain leivän päälle suoraan
ruukuista.
– Nyt haluaisin laittaa
kasvimaan ja puutarhan,
mutta syntyperäisenä helsinkiläisenä minulla ei ole
viherpeukaloa, harmittelee
Laitinen.
Harrastuksiakin Laitinen kertoo löytäneensä.
– Luin Viispiikkisessä, että täällä on espanjankielen
kurssi ja menin sinne, koska
olen aikaisemmin lukenut
espanjaa. Sitä kautta olen
tutustunut taas uusiin ihmisiin ja päässyt mukaan mm.
MLL:n toimintaan. Hän ihmettelee vapaaehtoistyön
määrää Pylkömäellä.
– En ole nähnyt tällaista missään. Täällä tapahtuu
paljon asioita pinnan alla,
jotka eivät tulleet ilmi, kun
1. Mitä odotat kesältä?
2. Mikä on parasta kesässä?
3. Mikä on mieleisesi kesä tapahtuma Pylkönmäellä?
4. Mikä kuuluu mielestäsi Pylkön kesään, minkä haluat säilyvän perinteenä?
5. Minne veisit vieraasi Pylkönmäellä?
6. Koetko tarpeelliseksi mökkitalkkarin avun Pylkönmäellä?
7. Minkälaisia palveluita talkkarilta haluisit, jos Pylköllä
sellanen olisi?
Ritva Paavola
Lämmintä kesää, runsasta
marja ja sieni satoa.
Lämpimät ilmat, kaunis luonto
ja ensimmäinen kesä vapaa tekemään ja käymään tapahtumissa, kun ei ole kiinni karjanhoidossa.
Ehdottomasti Kirmojen konsertti (Tommi Soidinmäki ja
Mikael Konttinen) yrittävällä.
Kesälomalaisten toripäivä,
Kirmojen konsertti.
Näköalapaikalle katsomaan
maisemia, evästupaan syömään, Nikkaripajan kirpparille tai marja- tai sienimetsään.
Itse en koe tarpeellisesi, mutta
se olisi hyvä monelle apua tarvitsevalle ihmiselle.
Apua puu -ja remonttihommissa.
Raija Inkinen
Lämpimiä ilmoja, lomaa ja voi
olla pihalla, uimista.
Lämpö ja aurinko.
Kesälomalaisten toripäivä,
Kirmojen konsertti Yrittävällä.
Pentin Olympiaiset, torikeittopäivä.
Paajalan kuukkeli, paajalan
uimaranta (lepikkoranta), sekä Pylkönmäen maisemia esittelisin.
En ainakaan vielä itse koe.
Pihan kunnostusta, nurmen
ajoa, kaupassa asiointia, pui-
olin täällä pelkästään kesä
aikaan. Jumppaa, kuntosalia, musiikkia ja seurakunnan tapahtumia, Laitinen
luettelee.
Jatkosta Laitinen toteaa,
että toistaiseksi aiomme jäädä, ei meillä ole mitään haaveita pois lähtemisestä.
– Mutta meillä on kuitenkin jo ikää, minä täytän 70
vuotta tänä vuonna ja mies
on 74, joten ei tiedä mitä jatkossa tapahtuu. Laitinen kehottaa maalle muuttoa suunnittelevien suhtautumaan asioihin ennakkoluulottomasti, avoimesti ja
puhumaan ihmisten kanssa. Hän kertoo pelänneensä miten heihin suhtaudutaan, pidetäänkö heitä ylimielisinä helsinkiläisinä,
mutta ilokseen sellaiseen
Laitinen ei ole törmännyt.
– Kaikki on ollut positiivista yllätystä. Laitinen kertoo pohtineensa, johtuuko
tämä hänestä itsestään.
– Olenko minä muuttunut jotenkin? Tuntuu, että
on kiva sanoa päivää ihmisille.
Sinikka Peltoaho
den pilkkomista ja muita vanhemman ihmisen apuja.
Raili Piispanen
Kesä olisi lämmin, töitä sopivasti ja vapaata.
Olisi lämmintä, kesäpylkköset
saapuvat Pylnkönmäelle, sukulaisten tapaaminen ja kesätapahtumat.
Musiikkitapahtumat.
”Kesälomalaisten torikeittopäivä”, tiistaisin torikahvila,
torimyyjät.
Omalle mökille Karankajärven
rannalle.
En itselleni, mutta muille jotka
asuvat muualla ja omistaa mökin Pylkönmäestä.
Perusylläpitoa kiinteistöille,
ettei tapahdu vahinkoja ja ilkivaltaa.
Anne Hokkanen
Auringonpaistetta.
Lämpö, auringonpaiste ja kesän tuoksu.
Kirmojen konsertti, Yrittävällä.
Kirmojen konsertti, Yrittävällä.
Veisin retkelle metsästysseuran kodalle.
En minä varmaan itse, mutta vanhemmat ihmiset voisivat tarvita.
Talvella: lumen luontia, Kesällä: pihan haravointia, puiden
pilkkomista.
Kaarina Korkeamäki
Tulisi lämmin kesä.
Parasta, kun tulee marja-aika,
marjastaminen.
Kesälomalaisten torikeittopäivä, siellä näkee paljon tuttuja.
Torikeittopäivä, Karangankierros kesällä ja talvella tulisi perinteeksi.
Karanganjärvelle soutelemaan.
Se olisi hyvä apu, moni voisi
tarvita sitä.
Kesällä: Puiden tekemistä, pihahommia, talvella siivoukseen, lumitöihin.