8
Teisko-Aitolahti
Torstaina 18. joulukuuta 2014
Keson isäntä, vastakohtien mies
Hirvenniemi
Ullamaija Kivikuru
Keson kylätalo on komistunut viikko viikolta ahkerien
talkoolaisten ansiosta. Harva
enää muistaa, miten ränsistynyt Tampereen kaupungin
omistama rakennus oli vuosikymmeniä. Mutta tämä ei ole
ensimmäinen kerta, jolloin
Keso oli alennustilassa. Se
oli 1870-luvun lopulla monien vaiheiden jälkeen jäänyt
kylmätilaksi, kun Messukylän
pitäjän lampuoti eli vuokraviljelijä oli jättänyt paikan.
Tuolloin talon maista oleviin
karttapiirroksiin iski silmänsä
Vesilahdelta kotoisin oleva
Eemil Ussa, joka joutui ajan
tavan mukaan etsimään elannon muualta, kun vanhin veli
peri kotitilan.
Mies oli juuri mennyt naimisiin Lempäälän Hakkarin
tyttären Amandan kanssa sen
jälkeen, kun ensimmäinen
vaimo oli kuollut Kustaapojan synnytykseen. Perhe
tarvitsi kodin, eikä mies viivytellyt. Hän luotti karttapiirroksiin. Hän näki ostamansa
talon ensi kerran vasta, kun
perhe ajoi hevosella Tampereelta jään yli Hirvenniemeen.
Ajan tavan mukaan vuonna
1852 syntynyt Eemil Ussa otti talon nimen. Hänestä tuli
Eemil Keso. Mies oli uuttera
maanviljelijä, joka laajensi
tiluksiaan. Kesosta tuli vauras talo. Mutta onni ei aluksi
hymyillyt. Päärakennus paloi
vuonna 1885. Uusi rakennettiin pikapikaa, aluksi yksikerroksiseksi. 1920-luvulla useita
Hirvenniemen ja Aitoniemen
taloja korotettiin, jotta ullakolle saatiin huoneita. Näin
tehtiin Kesossakin.
Asuintilaa tarvittiin, sillä
Eemilille ja Amandalle syntyi
10 yhteistä lasta ensimmäisen
pojan lisäksi. Isä antoi kaikille
lupauksen, että jokainen koulutetaan niin pitkälle, kuin
päätä ja intoa riittää. Ja niin
pojista tuli insinöörejä, hammaslääkäreitä ja tuomareita, tyttäristä opettajia. Mutta
koulutus vieroitti lapset talon
töistä. Krokettiä pelattiin ja
metsällä käytiin, mutta maan-
Keso sanoi, että talossa oli
jo käyty ”pistimien kanssa”
ruokatarvikkeita hakemassa.
Enää ei ollut.
Keso pidätettiin siinä vaiheessa, kun hän oli vastannut kysymykseen, tiesikö hän
maassa olevan sodan, että
”sen ovat hulikaanit aloittaneet ja pistimillä pakottaneet
laillisen hallituksen jättämään paikkansa”.
Kompromissiin päädyttiin,
kun tytär, maisteri Alma Keso
totesi, että ”syytetty ikänsä
puolesta on tullut sille asteelle, jolloin ihminen ei enää
kykene muuttamaan mielipiteitänsä, vielä vähemmän
käsittämään sellaisia perinpohjaisia mullistuksia ja uudistuksia, joita meillä, kuten
muualla maailmassakin nykyään pyritään toteuttamaan”.
Kuusikymppinen ”vanhus” vapautettiin, mutta hän
tarvitsi kylällä liikkumiseen
lupalapun, joka täytyi säännöllisesti uusia.
Keson tapaninpäivän juhlissa oli pitkän pöydän ääressä niin isäntäväkeä, palvelijoita, naapureita kuin kesäasukkaitakin.
olivat perinne. Ja perinne oli
myös kortinpeluu, jota perheen pojat harrastivat. Väitettiin, että moni renki hävisi
saamansa palkan tuota pikaa
Keson taitaville veljeksille ja
näiden serkuille, joista maineikkain oli Arvo Ylppö.
Amanda ja Eemil Keso hallitsivat Keson taloa yli 40 vuotta.
viljelys ei juuri viehättänyt.
Kesossa oli pitkä pöytä
tavan takaa täynnä vieraita,
sukulaisia, naapureita, kesäasukkaita, palvelusväkeäkin.
Keson tapaninpäiväjuhlat
Eemil Keso oli vastakohtien
mies, ja vastakohtainen oli
hänen elämänsäkin. Hän oli
raittiusmies, josta tuli hetkeksi alkoholisti, mutta hän
veti itsensä kuiville. Alkoholi
rupesi maistumaan, kun mies
sairastui ”lentävään keuhkotautiin”, johon lääkäri määräsi
hoidoksi päivittäisen konjakkiannoksen.
Pahimpina viinavuosina
Keson isännän kotiinpaluu
Tampereen iloista oli talvisaikaan viisaan hevosen varassa.
Se tiesi reitin kotiin, vaikka
isäntä makasi reessä vällyjen alla sammuneena. Mutta
muutaman vuoden jälkeen
Eemil-isäntä ryhdistäytyi ja
raitistui.
Kevät 1918 oli Hirvenniemessä tiukkaa aikaa, sisällissodan
melskeisiin Tampereelle oli
”
Eemil Keso tarvitsi
kylällä liikkumiseen
lupalapun.
jään poikki vain muutama
kilometri. Hirvenniemen ja
Aitoniemen asukkaita oli
molemmin puolen rintamaa.
Punaiset ja valkoiset kohtasivat myös arjessa. Talojen kirjanpidoista löytyy merkintöjä
punakaartin pakko-otoista,
viedystä viljasta ja maidosta,
joista kuitenkin saatiin yleensä maksu. Pakko oli antaa,
mitä pyydettiin.
Yhdestä tällaisesta kierroksesta syntyi prosessi, jossa oli osallisena Eemil Keso.
Messukylän Vallankumousoikeudelle laadittu kuulustelupöytäkirja kuvaa, miten
kirvesmies Hjalmar Matsson
miehineen ”Pispalan Punaisen kaartin valtuuttamana ja
Messukylän Elintarvikelautakunnan luvalla” kävi Kesossa
vaatimassa perunoita. Eemil
Pian kansalaissodan jälkeen Eemil ja Amanda Keso
siirtyivät talonsa naapuriin
rakentamaansa valkoiseen
syytinkihuvilaan, johon oli
varattu tilaa myös tyttärille ja
näiden perheille.
Pojista ensin Emil, Uuno
ja Paavo ottivat talonpidon
hoiviinsa, käytännössä paikkakunnalla koko ajan asunut
Paavo oli vastuussa. Kolmekymmenluvun laman myllerryksen jälkeen Keson isännäksi tuli taas mies nimeltä
Emil Keso, isä-Eemilin poika,
joka jätti LVI-alan lehtorin
virkansa Teknisestä Korkeakoulusta ja ryhtyi viljelijäksi.
Hän oli alansa uranuurtajia, jonka toimisto suunnitteli
niin Stockmannin tavaratalon kuin Eduskuntatalonkin
putkistot. Tiukan talouden
miehen päätä ei helposti
käännetty. Maataloudesta
hänen otteensa herpaantui
vasta, kun seuraajaksi kaavailtu Antti-poika hukkui
sukeltaessaan Kilunlahteen
1960-luvulla. Talo myytiin
Tampereen kaupungille.
Tämä on viides osa Aitoniemen ja Hirviniemen historiaa
käsittelevästä sarjasta.
Suomi syntyy – ja Aitolahti
Eemil Keson ammatilliset
ruuhkavuodet osuivat molemmin puolin 1900-luvun
taitetta. Tuohon aikaan
luotiin suurin osa itsenäisen Suomen rakenteista.
Takaperoisesta vaalijärjestelmästä siirryttiin yhteen
maailman nykyaikaisimmista. Suomen nykyinen puoluejärjestelmä syntyi.
Maahan perustettiin vakansalaisjärjestöjä, useimmiten kaksin kappalein,
kun raja porvariston ja vasemmiston välillä kärjistyi.
Osuustoimintaliike syntyi
niinikään 1900-luvun taitteessa. Tampereen tienoilla
vähäväkisten osuusliikkeen
nimi oli Voima ja sen porvarillisen vastineen Tuotanto.
Aitolahdella tuo lähes puolen vuosisadan mittainen
kausi merkitsi poliittisia
jännitteitä. Ne kärjistyivät
vuoteen 1918, joka loi tiukan
jakoviivan kansalaisryhmien
välille. Toisaalta luotiin rakenteita, jotka johtivat kunnan ja seurakunnan syntyyn.
Aitoniemen ja Hirvenniemen maatalous kohentui ja
monipuolistui. Hirvenniemessä kasvatettiin chinchillojakin noina vuosina…
Isännät toimivat kymmenissä eri yhdistyksissä ja
lautakunnissa. Oli karjan-,
lampaan-, sian-, vuohenja hevosjalostusyhdistystä,
metsälautakuntaa, osuusliikettä, vapaapalokuntaa.
Maamiesseura oli perustettu
”
Pisin luottamustoimien luettelo taisi
olla Juho Hopulla.
jo vähän aikaisemmin.
Aitolahden Voimisteluja Urheiluseura perustettiin
1912, Pohjois-Hämeen Suojeluskuntapiiri 1919.
Tutut nimet putkahtavat
esiin kokouspöytäkirjoista.
Pisin luottamustoimien luettelo taisi olla Aitoniemen
tilan omistajalla Juho Hopulla, mutta lyhyitä eivät olleet muidenkaan ansiolistat.
Kansakoululaitos lähti
Messukylässä verkkaisesti
liikkeelle. Sorilaan saatiin
koulu vasta 1892, ensin Peukusen taloon, sitten varta
vasten rakennettuun rakennukseen, jota nykyään
kutsutaan puukouluksi.
Ensimmäiseksi opettajaksi
valittiin vasta Jyväskylän seminaarista valmistunut Kustaa F. Koskinen, joka toimi
Aitolahdella 30 vuotta ja nai
kouluun käsityönopettajaksi
pestatun Lampun tyttären
Hannan.
Hurman koulu Hirvenniemen ja Aitoniemen rajalla perustettiin 1915. Hurman
ensimmäinen koulurakennus
paloi 1939 salamasta, uusi
rakennettiin seuraavana
vuonna.
Hurman ensimmäinen
opettaja oli tiukkaotteinen
ja kiistelty Jaakko Hakala.
Kustaa ja Hanna Koskisen
tytär Auli Rantala miehensä
Einon kanssa tuli opettajaksi
Hurmalle 1927. Pariskunta viipyi siellä koulun lopettamiseen, vuoteen 1966
saakka.
Pohjalainen Eino Rantala
oli tiukka mies. Mutta hän
oli myös luova – vain opettajan sairaslomien aikana
joulujuhlissa näyteltiin Topeliusta, muutoin Rantala
kirjoitti itse näytelmät käyttäen niihin aineksina lähiseudun nimiä ja tapahtumia.
Tytöt tosin välillä haikailivat
tavallisten joulujuhlanäytel-
mien perään, niissä kun olisi
saanut pukeutua hepeniin.
Kiertävä kansankirjastokin
saatiin Aitolahdelle koulun
yhteyteen 1900-luvun taitteessa. Kirjaston periaate ei
aluksi oikein ottanut tulta
Aitolahdella. Messukylän
kunnan johto joutui maksamaan Aitolahden kirjaston
kuluja, koska paikkakuntalaiset eivät suostuneet kirjahankintoja vapaaehtoisesti
korvaamaan.
Muutaman vuoden päästä kyllä perustettiin piirikirjasto myös Aitoniemeen
Hurman koululle, joten kyse
oli ehkä vain hämäläisten
hitaasta lämpenemisestä.