Hirviniemi osa V TA
8 Teisko-Aitolahti Torstaina 18. joulukuuta 2014 Keson isäntä, vastakohtien mies Hirvenniemi Ullamaija Kivikuru Keson kylätalo on komistunut viikko viikolta ahkerien talkoolaisten ansiosta. Harva enää muistaa, miten ränsistynyt Tampereen kaupungin omistama rakennus oli vuosikymmeniä. Mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin Keso oli alennustilassa. Se oli 1870-luvun lopulla monien vaiheiden jälkeen jäänyt kylmätilaksi, kun Messukylän pitäjän lampuoti eli vuokraviljelijä oli jättänyt paikan. Tuolloin talon maista oleviin karttapiirroksiin iski silmänsä Vesilahdelta kotoisin oleva Eemil Ussa, joka joutui ajan tavan mukaan etsimään elannon muualta, kun vanhin veli peri kotitilan. Mies oli juuri mennyt naimisiin Lempäälän Hakkarin tyttären Amandan kanssa sen jälkeen, kun ensimmäinen vaimo oli kuollut Kustaapojan synnytykseen. Perhe tarvitsi kodin, eikä mies viivytellyt. Hän luotti karttapiirroksiin. Hän näki ostamansa talon ensi kerran vasta, kun perhe ajoi hevosella Tampereelta jään yli Hirvenniemeen. Ajan tavan mukaan vuonna 1852 syntynyt Eemil Ussa otti talon nimen. Hänestä tuli Eemil Keso. Mies oli uuttera maanviljelijä, joka laajensi tiluksiaan. Kesosta tuli vauras talo. Mutta onni ei aluksi hymyillyt. Päärakennus paloi vuonna 1885. Uusi rakennettiin pikapikaa, aluksi yksikerroksiseksi. 1920-luvulla useita Hirvenniemen ja Aitoniemen taloja korotettiin, jotta ullakolle saatiin huoneita. Näin tehtiin Kesossakin. Asuintilaa tarvittiin, sillä Eemilille ja Amandalle syntyi 10 yhteistä lasta ensimmäisen pojan lisäksi. Isä antoi kaikille lupauksen, että jokainen koulutetaan niin pitkälle, kuin päätä ja intoa riittää. Ja niin pojista tuli insinöörejä, hammaslääkäreitä ja tuomareita, tyttäristä opettajia. Mutta koulutus vieroitti lapset talon töistä. Krokettiä pelattiin ja metsällä käytiin, mutta maan- Keso sanoi, että talossa oli jo käyty ”pistimien kanssa” ruokatarvikkeita hakemassa. Enää ei ollut. Keso pidätettiin siinä vaiheessa, kun hän oli vastannut kysymykseen, tiesikö hän maassa olevan sodan, että ”sen ovat hulikaanit aloittaneet ja pistimillä pakottaneet laillisen hallituksen jättämään paikkansa”. Kompromissiin päädyttiin, kun tytär, maisteri Alma Keso totesi, että ”syytetty ikänsä puolesta on tullut sille asteelle, jolloin ihminen ei enää kykene muuttamaan mielipiteitänsä, vielä vähemmän käsittämään sellaisia perinpohjaisia mullistuksia ja uudistuksia, joita meillä, kuten muualla maailmassakin nykyään pyritään toteuttamaan”. Kuusikymppinen ”vanhus” vapautettiin, mutta hän tarvitsi kylällä liikkumiseen lupalapun, joka täytyi säännöllisesti uusia. Keson tapaninpäivän juhlissa oli pitkän pöydän ääressä niin isäntäväkeä, palvelijoita, naapureita kuin kesäasukkaitakin. olivat perinne. Ja perinne oli myös kortinpeluu, jota perheen pojat harrastivat. Väitettiin, että moni renki hävisi saamansa palkan tuota pikaa Keson taitaville veljeksille ja näiden serkuille, joista maineikkain oli Arvo Ylppö. Amanda ja Eemil Keso hallitsivat Keson taloa yli 40 vuotta. viljelys ei juuri viehättänyt. Kesossa oli pitkä pöytä tavan takaa täynnä vieraita, sukulaisia, naapureita, kesäasukkaita, palvelusväkeäkin. Keson tapaninpäiväjuhlat Eemil Keso oli vastakohtien mies, ja vastakohtainen oli hänen elämänsäkin. Hän oli raittiusmies, josta tuli hetkeksi alkoholisti, mutta hän veti itsensä kuiville. Alkoholi rupesi maistumaan, kun mies sairastui ”lentävään keuhkotautiin”, johon lääkäri määräsi hoidoksi päivittäisen konjakkiannoksen. Pahimpina viinavuosina Keson isännän kotiinpaluu Tampereen iloista oli talvisaikaan viisaan hevosen varassa. Se tiesi reitin kotiin, vaikka isäntä makasi reessä vällyjen alla sammuneena. Mutta muutaman vuoden jälkeen Eemil-isäntä ryhdistäytyi ja raitistui. Kevät 1918 oli Hirvenniemessä tiukkaa aikaa, sisällissodan melskeisiin Tampereelle oli ” Eemil Keso tarvitsi kylällä liikkumiseen lupalapun. jään poikki vain muutama kilometri. Hirvenniemen ja Aitoniemen asukkaita oli molemmin puolen rintamaa. Punaiset ja valkoiset kohtasivat myös arjessa. Talojen kirjanpidoista löytyy merkintöjä punakaartin pakko-otoista, viedystä viljasta ja maidosta, joista kuitenkin saatiin yleensä maksu. Pakko oli antaa, mitä pyydettiin. Yhdestä tällaisesta kierroksesta syntyi prosessi, jossa oli osallisena Eemil Keso. Messukylän Vallankumousoikeudelle laadittu kuulustelupöytäkirja kuvaa, miten kirvesmies Hjalmar Matsson miehineen ”Pispalan Punaisen kaartin valtuuttamana ja Messukylän Elintarvikelautakunnan luvalla” kävi Kesossa vaatimassa perunoita. Eemil Pian kansalaissodan jälkeen Eemil ja Amanda Keso siirtyivät talonsa naapuriin rakentamaansa valkoiseen syytinkihuvilaan, johon oli varattu tilaa myös tyttärille ja näiden perheille. Pojista ensin Emil, Uuno ja Paavo ottivat talonpidon hoiviinsa, käytännössä paikkakunnalla koko ajan asunut Paavo oli vastuussa. Kolmekymmenluvun laman myllerryksen jälkeen Keson isännäksi tuli taas mies nimeltä Emil Keso, isä-Eemilin poika, joka jätti LVI-alan lehtorin virkansa Teknisestä Korkeakoulusta ja ryhtyi viljelijäksi. Hän oli alansa uranuurtajia, jonka toimisto suunnitteli niin Stockmannin tavaratalon kuin Eduskuntatalonkin putkistot. Tiukan talouden miehen päätä ei helposti käännetty. Maataloudesta hänen otteensa herpaantui vasta, kun seuraajaksi kaavailtu Antti-poika hukkui sukeltaessaan Kilunlahteen 1960-luvulla. Talo myytiin Tampereen kaupungille. Tämä on viides osa Aitoniemen ja Hirviniemen historiaa käsittelevästä sarjasta. Suomi syntyy – ja Aitolahti Eemil Keson ammatilliset ruuhkavuodet osuivat molemmin puolin 1900-luvun taitetta. Tuohon aikaan luotiin suurin osa itsenäisen Suomen rakenteista. Takaperoisesta vaalijärjestelmästä siirryttiin yhteen maailman nykyaikaisimmista. Suomen nykyinen puoluejärjestelmä syntyi. Maahan perustettiin vakansalaisjärjestöjä, useimmiten kaksin kappalein, kun raja porvariston ja vasemmiston välillä kärjistyi. Osuustoimintaliike syntyi niinikään 1900-luvun taitteessa. Tampereen tienoilla vähäväkisten osuusliikkeen nimi oli Voima ja sen porvarillisen vastineen Tuotanto. Aitolahdella tuo lähes puolen vuosisadan mittainen kausi merkitsi poliittisia jännitteitä. Ne kärjistyivät vuoteen 1918, joka loi tiukan jakoviivan kansalaisryhmien välille. Toisaalta luotiin rakenteita, jotka johtivat kunnan ja seurakunnan syntyyn. Aitoniemen ja Hirvenniemen maatalous kohentui ja monipuolistui. Hirvenniemessä kasvatettiin chinchillojakin noina vuosina… Isännät toimivat kymmenissä eri yhdistyksissä ja lautakunnissa. Oli karjan-, lampaan-, sian-, vuohenja hevosjalostusyhdistystä, metsälautakuntaa, osuusliikettä, vapaapalokuntaa. Maamiesseura oli perustettu ” Pisin luottamustoimien luettelo taisi olla Juho Hopulla. jo vähän aikaisemmin. Aitolahden Voimisteluja Urheiluseura perustettiin 1912, Pohjois-Hämeen Suojeluskuntapiiri 1919. Tutut nimet putkahtavat esiin kokouspöytäkirjoista. Pisin luottamustoimien luettelo taisi olla Aitoniemen tilan omistajalla Juho Hopulla, mutta lyhyitä eivät olleet muidenkaan ansiolistat. Kansakoululaitos lähti Messukylässä verkkaisesti liikkeelle. Sorilaan saatiin koulu vasta 1892, ensin Peukusen taloon, sitten varta vasten rakennettuun rakennukseen, jota nykyään kutsutaan puukouluksi. Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin vasta Jyväskylän seminaarista valmistunut Kustaa F. Koskinen, joka toimi Aitolahdella 30 vuotta ja nai kouluun käsityönopettajaksi pestatun Lampun tyttären Hannan. Hurman koulu Hirvenniemen ja Aitoniemen rajalla perustettiin 1915. Hurman ensimmäinen koulurakennus paloi 1939 salamasta, uusi rakennettiin seuraavana vuonna. Hurman ensimmäinen opettaja oli tiukkaotteinen ja kiistelty Jaakko Hakala. Kustaa ja Hanna Koskisen tytär Auli Rantala miehensä Einon kanssa tuli opettajaksi Hurmalle 1927. Pariskunta viipyi siellä koulun lopettamiseen, vuoteen 1966 saakka. Pohjalainen Eino Rantala oli tiukka mies. Mutta hän oli myös luova – vain opettajan sairaslomien aikana joulujuhlissa näyteltiin Topeliusta, muutoin Rantala kirjoitti itse näytelmät käyttäen niihin aineksina lähiseudun nimiä ja tapahtumia. Tytöt tosin välillä haikailivat tavallisten joulujuhlanäytel- mien perään, niissä kun olisi saanut pukeutua hepeniin. Kiertävä kansankirjastokin saatiin Aitolahdelle koulun yhteyteen 1900-luvun taitteessa. Kirjaston periaate ei aluksi oikein ottanut tulta Aitolahdella. Messukylän kunnan johto joutui maksamaan Aitolahden kirjaston kuluja, koska paikkakuntalaiset eivät suostuneet kirjahankintoja vapaaehtoisesti korvaamaan. Muutaman vuoden päästä kyllä perustettiin piirikirjasto myös Aitoniemeen Hurman koululle, joten kyse oli ehkä vain hämäläisten hitaasta lämpenemisestä.
© Copyright 2024