Kuinka moni tietää, miten Bolivialla menee?

3
6/2014
L E M O N D E D I P L O M AT I Q U E
PÄ Ä K I R J O I T U S
Kuinka moni tietää,
miten Bolivialla menee?
SERGE H A LI MI
T
alouskriisin keskellä uutinen kaksi kautta
istuneen presidentin uudelleenvalinnasta jo
ensimmäisellä kierroksella ei herätä paljoa
kiinnostu. Evo Moralesin 61 prosentin kannatus ansaitsisi silti enemmän huomiota. Etenkin kun voitto
tuli Boliviassa, missä vuosina 2001–2005 oli viisi eri
presidenttiä.
Lisäksi Boliviassa on vuoden 2006 jälkeen köyhyys vähentynyt 25 prosenttia,
minimipalkka on noussut 87
prosenttia, eläkeikää on laskettu ja talouskasvu on ollut
yli viisi prosenttia vuodessa.1
Politiikan arvostusta halutaan
nostaa, joten miksi ei tuoda
esiin näitä hyviä uutisia? Onko
syynä se, että tuloksien takana
on edistyksellisiä uudistuksia ja
vasemmistolainen hallitus?
Suuret mediatahot vaikenevat Latinalaisen Amerikan
vasemmistohallitusten onnistumisista mutta jättävät mielellään kertomatta konservatiivihallitusten virheistä. Myös
turvallisuusasioissa.
Esimerkiksi tänä vuonna
Meksikossa on tapettu jo viisi
toimittajaa, joista yksi tapettiin
lokakuussa kesken suoran radiolähetyksen: Atilano
Román Tirado vaati usein radioaalloilla, että patoprojektin tieltä häädetyille 800 perheelle on maksettava korvauksia.
Se oli kohtalokas virhe maassa, jossa ihmiskaappaukset, kidutukset ja murhat ovat päivittäisiä
uutisia. Etenkin niiden kohdalla, jotka arvostelevat
kieroa ja mafiamaista yhteiskuntajärjestystä.
Syyskuun 26.–27. päivä 43 opiskelijaa Igualan
kaupungista Guerreron osavaltiosta 130 kilometriä
pääkaupungista Méxicosta protestoivat presidentti
Enrique Peña Nieton ajamia uusliberalistisia kouluuudistuksia vastaan. He olivat liikkeellä linja-autolla, kun paikallinen poliisi pidätti opiskelijat ja vei
heidät tuntemattomaan määränpäähän.
Opiskelijoiden katoamisen takana on luultavasti huumekartelli, joka toimitti heidät hengiltä ja
kätki jäännökset jonnekin tuntemattomaan hautaan. Viime
viikkoina sellaisia hautoja on
löytynyt monia ja usein ruumiit on paloiteltu ja poltettu.
Murhien vuoksi on pidätetty
Igualan pormestari ja hänen
vaimonsa.
Peña Nietoa ylistettiin talouslehdissä hänen vapautettuaan energiasektorin monikansallisille yrityksille.2 Ranska
myönsi hänelle Muukalaislegioonan kunniamerkin. Tulevatko
hänen ihailijansa joskus kysymään, miksi maan poliisivoimat
ja korruptoituneet poliitikot
voivat tehdä lähes mitä vain ilman rangaistuksen pelkoa?
Suuret länsimaiset lehdet,
eturivin kommentaattorit, Yhdysvallat, Espanja ja Ranska eivät ehkä osaa kysyä
oikeita kysymyksiä Meksikon presidentiltä. Niitä
joita heidän mieleensä tulisi välittömästi, jos opiskelijoita olisi tapettu Equadorissa, Kuubassa tai Venezuelassa. Tai Boliviassa, jossa presidentti Morales
vihitään uudestaan virkaan.
Eläkeikä on laskenut miehillä 60:stä 58:aan vuoteen ja
naisilla, joilla on kolme tai enemmän lasta, 60:stä 55:een
vuoteen.
1
John Mill Ackerman, ”Le Mexique privatise son pétrole”,
LMD, 3/2014. Financial Times liittessä oli 28.6.2013 seuraava otsikko: ”Meksikolaistiikeri alkaa näyttää kynsiään”.
Tämä mainosoperaatio oli nähtävästi päätetty aloittaa jo
16. joulukuuta, kun Wall Street Journal ylisti pääkirjoituksissaan ”Meksikon mallia”.
2
11/14 Suomennos Jorma Penttinen. Serge Halimi on Le Monde diplomatiquen
johtaja ja päätoimittaja Pariisissa.
Maailmanpoliittinen aikakauslehti Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta ilmestyy
kuusi kertaa vuodessa. Lehden selkäranka on Le Monde diplomatiquen laajentuva lehtiperhe: Diploja ilmestyy jo 28
kielellä yhteensä 47 eri painoksena. Suomenkieliseen Diploon valikoidaan aineisto ranskankielisen kuukausilehden
lisäksi ainakin englannin-, saksan- ja arabiankielisistä itsenäisistä painoksista ja Latinalaisen Amerikan Diploista.
Lisäksi lehteen käännetään artikkeleita Novaja Gazetasta, joka on Venäjän viimeisiä riippumattomia sanomalehtiä.
Tilaa Diplo hintaan 34 €/vuosi, kestotilaus 30 €/vuosi, mondediplo.fi/tilaus.
3
5
9
14
19
22
26
28
33
36
Serge Halimi Kuinka moni tietää miten Bolivialla menee?
Stefano Libreti Veden varassa
Allan Kaval Kurdit taistelevat
Kobanessa tulevaisuudestaan
Paul Dirkx Alueiden Eurooppa pirstoo valtioita
Martine Bulard Vapaakauppaa Tyynenmeren tapaan
Dan Schiller Snowdenin jäljillä
Frédéric Ojardias ”Rauhan saari” vai laivastotukikohta
Andre Boucaud ja Louis Boucaud Burma epävarmalla tiellä
Jaques Bouveresse Traaginen karnevaali
Ericka Beckman Kun presidentit olivat runoilijoita
4 Mika Rönkkö Vastavallankumous, Mr. Fish Pilakuva
8 Tietokirjat
38 Kaunokirjat
4 Aleksandr Tshursin Arktiksen vuoro?
30 Zinaida Burskaja Donetskin kaivajat
32 Jelena Milashina Dožd-tv
Läpi viime vuosikymmenten on
rakennettu uutta maailmanlaajuista tiedustelujärjestelmää,
verkkosodankäynti- sekä signaalien
keruu- ja käsittelyteollisuutta,
joka ei ole tilivelvollinen kenellekään. Tehtävä, joka kuului ennen
yksinomaan valtiolle, on muuttunut valtion ja yksityisen pääoman
laajaksi yhteisyritykseksi. Edward
Snowden osoitti paljastuksillaan,
että valvontajärjestelmä tunkeutuu
nyt internetteollisuuden ytimeen.
On vahvoja syitä uskoa, että
Piilaakson yritykset ovat jakaneet
järjestelmällisesti ja useimmiten
vapaaehtoisesti NSAlle teknolo­
giaansa ja mahdollisuuden toimia
maailmanlaajuisesti. Yritysten
edut eivät ehkä sekoitu Yhdysvaltain hallituksen etuihin, mutta on
silti selvää, että useimmat maan
johtavista internetyrityksistä ovat
olleet hallitukselle korvaamattomia
yhteistyökumppaneita.
kannen kuva
Tex Hänninen
le monde diplomatique & novaja gazeta Meritullinkatu 21, 00170 Helsinki, 040 179 5297, www.mondediplo.fi tilaukset www.mondediplo.fi, 040 179 5297­ vuosi­­tilaus
6 numeroa 34 euroa kestotilaus 30 euroa julkaisija Into Kustannus Oy kustantaja ja ilmoitusmyynti Jaana Airaksinen, [email protected], 045 633 4495
kustannuspäällikkö Teemu Matinpuro, 050 5941499 vastaava päätoimittaja Mika Rönkkö, [email protected]; 050 4362170; fb: mondediplo; twitter: mikaronkko
ulkoasu Tex Hänninen taitto Elina Salonen toimitussihteeri Tuija Sorjanen toimituskunta Esko Juhola, Milla Karppinen, Sami Koivuniemi, Maija Lähteenmäki, Tatu Matilainen, Kerttu
Matinpuro, Joni Nikkola, Juho Paavola suomentajat tässä numerossa Riikka Alahakula, Kirsti Era, Tapani Kilpeläinen, Emilia Lehtinen, Mika Peltola, Jorma Penttinen, Petri Stenman
mukana myös Kukka-Maaria Ahokas, Lionel Clerc, Nikolai Donskov, Anu Harju, Laura Gustafsson, Anna Juhola, Heidi Krogerus, Antti Kukkonen, Päivi Nikkilä, Anna Pajala, Hannu Paloviita,
Tuomas Rantanen, Iida Simes, Petri Stenman, Ville Sutinen, Jaakko Vuori sa le monde diplomatique 1 avenue Stephen Pichon, 75013 Pariisi, monde-diplomatique.fr, +33 1 53 94 96 01
Toimituksen johtaja ja vastaava päätoimittaja Serge Halimi, talousjohtaja Bruno Lombard, päätoimittaja Pierre Rimbert, varapäätoimittajat Benoît Bréville, Martine Bulard ja Renaud
Lambert, kansainvälisten toimitusten päällikkö Anne-Cécile Robert, toimitussihteeri Mona Chollet, toimitus Philippe Descamps, Alain Gresh, Evelyne Pieiller, Hélène Richard painos 12 000
issn 2242-2949 painopaikka Lönnberg Painot Oy, Kokkola