Aikast kiva ja monipuolinen duunipaikka

Aikast kiva
ja monipuolinen
duunipaikka...
Lihamies Tomi
Lihanleikkaaja
” Tulin tähän hommaan oppisopimuksen kautta. Aamulla ennen
kukonlaulua tullaan töihin ja sen myötä pääsee aikaisemmin
vapaallekin ja se sopii mulle. Palkkakin on hyvä! ”
Makkaramestari Eepi
Tuotekehittäjä
” Uusien makujen kehittäminen on mielenkiintoista puuhaa.
30 vuotta olen näitä hommia tehnyt ja laskenut sen sadannenkin
kaavan kun olen uutta makkaraa luonut. Tämä duuni ei
vieläkään kyllästytä, se paras maku on vielä luomatta...”
Mainosmies Tomppa
Markkinointipäällikkö
” Mielenkiintoista, luovaa ja haastavaa hommaa. Saa olla alusta
asti mukana seuraamassa uusien tuotteiden syntyä ja samalla
täytyy saada tuotteen tarina ihmisten tietoisuuteen siten, että se
ostetaan muiden tuotteiden joukosta.”
Tiskin tytöt
Lihatiskimyyjät Sanna ja Jenni
” Asiakkaat ovat mukavia ja työ on monipuolista. Tässä tehdään
paljon muutakin kuin lihanmyyntiä. Asiantuntemusta pitää olla.
Mukava työpaikka ja Kivikylässä on parhaat henkilökunnan
bileet ja edut! ”
Myyntitykki Mika
Myyntiedustaja
” Aloitin aikanaan Cittarin lihavarastossa ja sen jälkeen
olin lihatiskimyyjänä. SAMK koulutuspohjan ja liha-alan
kokemuksen kautta pääsin Kivikylän myyjäksi. Tykitän myyntiä
mm. puhelimitse ympäri Suomea eri kauppoihin ja aina kun
kauppaa syntyy niin tulee mahtava fiilis. Ja sitä kauppaahan
syntyy ja tietenkin paljon! ”
Lähettämön kingi Miki
Lähettämötyöntekijä
” Jos tavaraa jostain uupuu niin minulle soitetaan ekana eli
olen aika tärkeä mies. Parasta tässä työssä on hyvä työyhteisö ja
hektisyys, eikä koskaan ole kahta samanlaista päivää. ”
Torikauppias Marttila
Palviautomyyjä
” Tein Kivikylässä aikanaan kaikkia hommia. Kerran lähdin
Porin torille tuuraamaan silloista palviautomyyjää ja sille tielle
jäin. On mukavaa kun saa olla asiakkaiden kanssa tekemisissä ja
työajat saa päättää itse. Eilen viimeksi sain yhdeltä asiakkaalta
villasukat lahjaksi...”
...ja paljon muuta.
Kivikylän nykyinen 240 henkilön
tiimi koostuu seuraavista
ammateista:
ELÄINKULJETUS
Eläinkuljettaja / eläinten hankinta ja kuljetus
Eläinkuljettaja hakee eläimet teuraaksi suoraan navetoista tai sikaloista. Kuljettajalla pitää olla
eläimiä kunnioittava ja sosiaalinen asenne. Kuljettajan pitää osata arvioida jokaisen eläimen kunto
ja koko ennen kuin ottaa eläimen autoonsa.
Eläinkuljettajalta vaaditaan eläinkuljetusasetuksen mukainen koulutus sekä hyväksytty pätevyyskoe.
Teurastettujen eläinten kuljettaja
Teurastettujen eläinten eli ruhojen kuljetus teurastamosta leikkaamoon vaatii tarkkuutta, jotta
kylmäketju ei katkea missään vaiheessa.
TUOTANTO
Lihanleikkaaja
Lihanleikkaaja leikkaa ja paloittelee ruhot eri käyttötarkoituksia varten, joten raaka-aineiden
tuntemusta tarvitaan. Tämä kädentaitoja vaativa työ on fyysisesti raskasta ja vaatii huolellisuutta
sekä ripeyttä.
Lihanleikkaajan koulutuksen voi suorittaa toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa
elintarvikealan perustutkintona liha-alaan suuntautuen. Tutkinto on lihatuotteiden valmistaja.
Tutkinto valmistaa myös muihin liha-alan töihin. Perustutkinnon voi suorittaa myös
oppisopimuksella sekä näyttötutkintona aikuiskoulutuksessa.
Tuotekehittäjä
Tuotekehittäjä kehittää kokoajan uusia tuotteita yhdessä markkinoinnin ja myynnin kanssa samalla
huolehtien siitä, että vanhojen tuotannossa olevien tuotteiden laatu pysyy hyvänä.
Tuotekehittäjä hallitsee elintarvikealan tuotekehityksen alusta loppuun. Tuotekehittäjä tuntee
raaka-aineet ja valmistusprosessit kuten myös ruokamaailman trendit.
Tuotekehittäjä voi olla koulutukseltaan alan insinööri, elintarvikekemisti, kotitalousteknikko,
ravitsemusasiantuntija, kokki tai muuten alalta kannuksensa saanut innovaattori.
Lihatuotteiden valmistaja / lihavalmistetyöntekijä
Lihatuotteiden valmistaja / lihavalmistetyöntekijä on monialainen osaaja. Työtehtävät voivat
vaihdella lihamassan valmistuksesta palvaukseen, linjastotyöhön ja kaikkeen näiden väliltä. Tässä
työssä on hallittava lihatuotteiden valmistusprosessi ja laitteiden käyttö sekä tunnettava raakaaineet ja niistä valmistettavat elintarvikkeet.
KEITTIÖ
Kokki / keittiömestari
Kivikylässä työskentelee myös kokkeja, koska Kivikylä valmistaa valmisruokia ja lounaita omassa
teollisuuskeittiössään. Kokilta / keittiömestarilta vaaditaan alan koulutus tai vahva työkokemus.
Keittiöapulainen
Kivikylän keittiöapulaiset toimivat kokin / keittiömestarin apuna. Keittiöapulaisen tehtäviin
kuuluvat mm. salaatin valmistaminen, tiskaaminen sekä muut avustavat keittiötyöt.
Keittiöapulaiselta vaaditaan hygieniapassi, oma-aloitteisuutta ja reipasta asennetta.
MARKKINOINTI
Markkinointipäällikkö
Markkinointipäällikkö vastaa Kivikylän markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta. Tehtäviin
kuuluu mm. tuotteiden ulkoasun suunnittelua, mainoskampanjoiden laatimista ja toteuttamista
sekä asiakassuhteiden hoitoa. Markkinointipäällikön on tunnettava hyvin Kivikylän toimiala sekä
tuotteet ja asiakkaat. Markkinointipäälliköltä vaaditaan sosiaalisuutta ja luovuutta.
Markkinointiassistentti
Markkinointiassistentti toimii markkinoinnin apuna. Markkinointiassistentti osallistuu myös
markkinoinnin suunnitteluun. Markkinointiassistentilta vaaditaan luovuutta, sosiaalisuutta,
graafista osaamista ja hyviä ATK-taitoja.
Markkinointiin voi kouluttautua mm. suuntautumalla tradenomikoulutuksessa markkinointiin.
Myös graafisen alan medianomit, joilla on kokonaisvaltaista näkemystä voivat työllistyä
markkinointiosastolla.
MYYNTI
Myyntipäällikkö tai myyntijohtaja
Myyntipäällikkö tai myyntijohtaja johtaa Kivikylän myyntiosastojen toimintaa. Hän suunnittelee
myyntikampanjoita ja laatii myyntitavoitteita sekä organisoi myyntiä ja seuraa raporttien avulla
myynnin kehitystä. Myyntipäällikön vastuualue saattaa muodostua alueellisesti tai sitten
tuotteen tai asiakkaiden mukaan. Työ on pitkälti myyntitarjousten tekoa
ja myyntineuvotteluja. Myyntipäälliköiden työstä noin puolet on
toimistotyötä ja toinen puoli matkustamista, myyntiedustajien
ohjaamista tai edustamista asiakkaiden luona. Myyntipäällikkö
tai myyntijohtaja toimii myös tiiviissä yhteistyössä tuotannon
ja markkinoinnin kanssa. Myyntipäälliköltä tai johtajalta
vaaditaan vahvaa sosiaalisuutta ja myynti sekä liha-alan
kokemusta. Myynnin pitää olla kokoajan ajantasalla
ruokamaailman trendeistä.
Myyntiedustaja
Myyntiedustaja myy Kivikylän tuotteita jälleenmyyjille eli kaupoille ja suurasiakkaille.
Myyntiedustajan työ on itsenäistä myynti- ja markkinointityötä, jota tarvitaan erityisesti
uutuustuotteiden markkinoinnissa. Myyntiedustaja tekee asiakkaille myyntitarjouksia
sekä osallistuu messuille ja järjestää esittelytilaisuuksia. Suuri osa työstä on neuvottelua
asiakasyrityksissä tai asiakkaan kanssa puhelimitse. Myyntiedustajalta vaaditaan vahvaa
sosiaalisuutta, myynti ja liha-alan kokemusta / koulutusta. Myynnin pitää olla kokoajan ajantasalla
ruokamaailman trendeistä.
Lihatiskimyyjä / palvelutiskimyyjä
Lihatiskimyyjän pitää olla asiakaspalveluhenkinen, positiivinen ihminen. Lihatiskimyyjän pitää
tuntea raaka-aineet ja miten niitä käytetään eli ammattimainen kokkaustaito katsotaan hyväksi.
Lihatiskimyyjä on yksi tärkeimmistä Kivikylän hyvän ulkokuvan näyttäjistä, koska lihatiskimyyjä on
suorassa yhteydessä kuluttajaan.
Palvi- eli liha-automyyjä
Liha-automyyjän pitää olla asiakaspalveluhenkinen, positiivinen ihminen. Liha-automyyjän pitää
tuntea tuotteet, joita hän myy. Liha-automyyjä on yksi tärkeimmistä Kivikylän hyvän ulkokuvan
näyttäjistä, koska liha-automyyjä on suorassa yhteydessä kuluttajaan. Liha-automyyjän työ on itsenäistä
ja hän pystyy itse määräämään omat työaikansa. Liha-automyyjän pitää olla torikauppiashenkinen ja
hän toimiikin myyntiautonsa kanssa pääasiassa toreilla ja markkinoilla.
Konsulentti
Konsulentti esittelee Kivikylän tuotteista kaupoissa ja erillaisissa tapahtumissa. Samalla konsulentti
myy Kivikylän tuotteita, joten konsulentin pitää olla esiintymistaitoinen myyjä. Konsulentti on yksi
tärkeimmistä Kivikylän hyvän ulkokuvan ja uusien tuotteiden näyttäjistä, koska hän on suorassa
yhteydessä kuluttajaan. Konsulentti tuo usein uutuustuotteet ensimmäisenä kuluttajan tietoisuuteen.
LOGISTIIKKA
Lähettämötyöntekijä / varastonhoitaja
Lähettämötyöntekijät ovat ahkeria ja oma-aloitteisia tiimityöntekijöitä. Lähettämötyöntekijän tulee
hallita varastoalan perustehtäviä käsin ja koneellisesti esimerkiksi trukkia ja automaattisia laitteitta
käyttäen. Hänen on myös osattava logistiisiin perusvalmiuksiin kuuluvia asioita, kuten tavaran
varastointi, kuljetusasiakirjat, talous, kierrätys, varastokirjanpito sekä tietoverkot ja niiden tekniset
sovellukset. Lähettämötyöntekijän / varastonhoitajan tehtäviin kuuluu tavaran vastaanottoa, keräilyä,
pakkaamista, lähettämistä, auton lastaamista tai tyhjentämistä tilanteesta riippuen sekä varaston
inventointi ja saldonhallinta.
Pakettiauton / kuorma-autonkuljettaja
Valmiiden tuotteiden kuljetus vaatii tarkkuutta ja ripeää asennetta, jotta kylmäketju ei katkea missään
vaiheessa. Kuljettajan pitää olla sosiaalinen ja positiivinen luonteeltaan, koska hän vie tuotteita
suoraan asiakkaille ja on tällöin yksi Kivikylän hyvän ulkokuvan näyttäjistä. Kuljettajan pitää olla
fyysisesti hyvässä kunnossa, koska tehtäviin kuuluu auton lastaamista ja tyhjentämistä.
HUOLTO JA KUNNOSSAPITO
Huoltomies
Sähkö-, automaatio- tai koneasentajan pätevyys on hyvä koulutuspohja kunnossapitotöissä Kivikylän
tehtaissa, joissa on paljon eri tyyppisiä laitteita. Huoltomieheltä vaaditaan hyvää ongelmanratkaisuja päättelykykyä.
Pesijä / elintarvikesiivooja
Kivikylän siivoojat puhdistavat elintarviketuotantotiloja ja - linjoja sekä muita tuotantoon liittyviä
koneita ja laitteita sekä kuljetuslaatikoita. Kivikylän siivoustyöntekijältä vaaditaan hygieniapassia.
Siivoustyö tapahtuu yleensä iltaisin ja öisin.
TALOUSHALLINTO
Talouspäällikkö
Talouspäällikkö on vastuussa yrityksen taloushallinnosta ja tehtäviin kuuluu mm. kassavirran
seurannan kehittäminen, raportointi, budjetointi, kuukausittaiset tilinpäätökset ja palkanlaskenta.
Talousassistentti / laskuttaja
Talousassistentin tehtäviin kuuluu mm. taloushallinnon tukipalvelujen hoitaminen, kirjanpidon
avustavat tehtävät, osallistuminen laskutuksen ja myynti- ja ostoreskontran hoitamiseen.
Taloushallintaan voi kouluttautua monissa eri korkeakouluissa.
JOHTO
Kivikylän Kotipalvaamon johto koostuu toimitusjohtajasta, tehdaspäälliköistä ja eri tuotannonosien
esimiehistä. Esimiesasemaan voi päästä esimies- ja liha-alan koulutuksen
tai kokemuksen kautta.
ORESSA:
U
PÄHKINÄNK
järjestetään
peruskoulutusta
an
al
alih
/
e
ik
rv
ta
. Elin
vastaa hyvin
eri ammattikuntia
kokin koulutus
us
rjo
lo
ki
a
ta
aj
ur
la
su
n
i
vi
ks
hy
ki
Elintarvike /
Esimer
Kivikylästä löytyy
oppilaitoksissa.
ittavaa osaamista.
rv
en
ta
te
as
en
n
ise
se
m
äi
aa
m
kuukauden
pakk
monissa ensim
ellyttää yli kolmen
a ja tuotepakettin
ss
ed
se
ki
uk
La
.
ist
lä
lm
jil
va
yy
pistossa.
atiskim
elintarvikkeiden
eellista myös lih
i vaikka kansalaiso
rp
st
ta
se
oi
on
ht
s
ae
tu
lu
om
ou
aa
itt
liha-alan perusk
ia. Passin voi suor
ilta hygieniapass
ev
alalle,
ol
sa
es
te
uh
ös
ty
perusedellytys
on
peruskoulutus tusta tai aivan eri alan
an
al
ah
li
/
e
ik
lu
kou
u
intarv
Periaatteessa el ealalle voi päästä jopa ilman ta. Tällöin oppiminen tapahtu
et
ik
n
rv
en
oikeaa as
mutta elinta
s omaa muuten tuksen kautta.
jo
a
st
se
k
tu
lu
u
o
k
pisopimuskoulu
sen lisäksi,
työssä esim. op
astavuutta, joten
teknistä ha
totöissä, siitä
entistä enemmän
le
al
al
ut
on
pohja kunnossapi
tu
us
ut
on
ul
en
ko
in
vä
ym
hy
nt
ys on
Tekniikan lisää
asentajan pätevy
maatio- tai kone
to
au
,
uotannossa.
öet
ik
hk
rv
sä
ta
tä
in
et
eltäessä el
nn
ke
ös
ty
y
öt
hy
i
on myös suur
Haemme kokoajan joukkoomme uusia kykyjä tuotantoon, myyntiin tai taloushallinnon töihin, työharjoitteluun ja kesä/
kausitöihin. Jos tunnet kuuluvasi Kivikylän joukkoon niin laita kattava esittely ja
hakemus itsestäsi osoitteeseen:
[email protected]
LAPIN TEHDAS
HUITTISTEN TEHDAS
SÄKYLÄN TEHDAS
Kivikylän Kotipalvaamo Oy
Kivikylän Kotipalvaamon tarina alkaa 1970-luvun lopulta, jolloin Kivikylän nykyisen
omistajan ja toimitusjohtajan Jari Laihosen isä alkoi harjoittaa palvaamotoimintaa Lapin
Kivikylässä. Jari Laihosen saama verenperintö palvaamiseen johti siihen, että Jari jatkoi
isänsä toimintaa ja perusti vuonna 1992 Kivikylän Kotipalvaamo Oy nimisen yrityksen.
Vuonna 1995 sai Kivikylän Kotipalvaamo Oy Suomen Paras saunapalvi palkinnon ja samana
vuonna Jari Laihonen palkkasi ensimmäisen työntekijänsä.
Nyt Kivikylän Kotipalvaamolla on 240 työntekijää ja kolme tehdasta. Lapin tehtaassa
suoritetaan ruhojen leikkaukset ja lihojen palvaukset, Huittisten tehdas toimii makkaratalona
ja Säkylän tehtaassa valmistetaan mm. lintutuotteiden lisäksi jauhelihaeinekset
eli pihvit ja lihapullat.
Lisätiedot: www.kivikylan.fi