NORSUNLUURANNIKON
ALASTON
MYYJTÄTÄR
FinnDane
Seilasin 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa tanskalaisen Mette Clipper
´in nuorena päällikkönä. Me pyörittiin ympäri palloa, mutta erikoisesti
nuo Afrikan rannat tulivat tutuiksi.
Kerran
kun
oltiin
taas
matkalla
Norsunluurannikolle lastaamaan kaakaopähkinöitä Tallinnaan alkoi laivakokki
valittamaan, että olisi kiva saada jostain
vähän ruisleipää. Kun ruisjauhotkin olivat
jo päässeet loppumaan ja siitä oli jo pari
kuukautta, kun viimeksi oltiin saatu
provianttia Las Palmasissa. Norsunluurannikolla ei yleensä provianteerattu, koska
hinnat saattoivat olla tosi kovat.
hienommissa tilaisuuksissa juuston ja
viinirypäleen
alustana
kun
hörpitään
coctaileja. Jos sitä syö enemmän kuin pari
siivua, niin seuraavana päivänä on paskalla
käynti helppoa ja kevyttä hommaa.
Norsunluurannikolla
on
tapana,
että
shipchandler lähettää myyjättären laivalle
proviantti- ja storeslistan kanssa. Sitä listaa
voi sitten tutkia kaikessa rauhassa tämän
konsulentin kanssa, joka ei missään
tapauksessa muistuta mitään Varubodenin
lihatiskin ämmää, vaan on yleensä musta
kaunotar jolla on kurvit oikeissa paikoissa
vartaloa.
Mainitsin kuitenkin agentille saavuttuamme
Abidjaniin, että kysyppä laivakauppiaalta,
jos niillä olisi ruisleipää. Hollantilaista
ripuli-ruisleipää kun saa melkein mistäpäin
palloa tahansa. Se on sitä tiukkaan
plastikkiin
pakattua
juhlaleipää,
jota
yleensä
käytetään
coctailiym.
Niin siinä kävi myös tällä kertaa.
Shipchandlerin seksikäs värillinen konsulentti purjehti sisään salongin kuumuuten
1
ja sulki oven kiinni perässään. Antoi
minulle tilauslistan. Nopealla päälaskulla
minulle selvisi, että ruisleivän viipalehinnaksi tulisi noin 1 US dollari, joten
ilmoitin, että hinta liian kova, kiitos
käynnistä. Valkoiset silmät rullasivat pari
kertaa ympäri mustassa päässä ja neitikonsulentti ilmoitti, että ruisleivän ostossa
tulisi mukana myös extra services, jos nyt
vain pistäisin nimikirjoituksen siihen listaan
niin hän henkilökohtaisesti pitäisi huolta
niistä extra serviceistä. Näyttelin yksinkertaista, joka jostain syystä on aina ollut
helppoa minulle ja kieltäydyin kaikista
extrapalveluksista, koska ainoa mistä olin
kiinnostunut juuri nyt, oli ruisleipä. Kiitos
ja ulos salongista. Näkemiin. No neekeritär
otti listansa ja häipyi.
Kului puolituntia ja taas oveen koputettiin,
tällä kertaa ovesta tuli sisään vieläkin
komeampi musta kaunotar.
Tässä täytyy mainita, että Mette Clipperissä
ei ollut minkäänlaista muuta ilmastointimahdollisuutta, kuin että avasi kaikki
ventiilit ja ovet. Tällä tavalla saatiin raitista
ilmaa sisätiloihin merellä, mutta ei maissa
laivan lojuessa sataman kuumassa hel-
teessä. Sillä ovia ja ventiilejä ei voinut
varkaitten takia pitää auki ilman vartiointia.
Minua ei tämä kuumuus pahemmin häirinnyt, olin niin tottunut siihen.
No tämä kaunotar työnsi käteeni listan ja
aloin näppäilemään taslulaskimeen ruisleivän hintaa saadakseni selville viipalehinnan. Ennenkuin ehdin painamaan enternappia sanoi tämä kaunotar:
"Captain, may I take my clothes off. It is so
hot here......."
Herrasmies kun olen, vastasin että:
"Yes, off course, please".
Ja samantien riisuntui konsulentti täysin
alastomaksi. Yritä siinä nyt sitten laskea
ruisleipäviipaleen hintaa alastoman, isotissisen ja leveäperseisen neekerinaisen
kanssa.
Siinä sitten tuli tilattua sitä sun tätä, niin
leipää kuin vihanneksiakin, mutta lihatiskin
ostot jäi tekemättä, vaikka myyjätär olikin
erinomainen edustaja firmalleen, mutta
olihan siinä lihatiskillä kyllä katselemista
enemmän kun Varubodenissa.
2