Vekaralinnassa työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa, neljä

Vekaralinnassa työskentelee kaksi lastentarhanopettajaa, neljä
lastenhoitajaa ja päiväkotiapulainen. Myös "Rehtorimme" Minna pitää
toimistoaan Vekaralinnan tiloissa. Täältä hänet useimmin tapaa vaikka
tämä liikkuvainen nainen kierteleekin kaikissa kolmessa yksikössä.
Vekaralinnassa on myös läpi vuoden opiskelijoita Oulun seudun
ammattioppilaitoksista sekä päiväkotiharjoittelijoita.
"Rehtori" Minna
Olen Minna Råman ja omaan unelmatyön ja –työpaikan. Olen toiminut
päiväkotiyrittäjänä vuodesta 2002, jolloin Pikkulinna avasi ovensa
Kaakkurin lapsille. Työvuodet pienessä ja kodinomaisessa päiväkodissa
olivat touhukkaita ja antoisia. Alueemme huutava pula
päivähoitopaikoista sai minut ottamaan ison askeleen yrittäjän uralla
syksyllä 2005, jolloin Vekaralinna aloitti toimintansa. Vekaralinnan
ensimmäisen vuoden tein johtajan töiden lisäksi esikoulun opettajan
hommia kunnes jätin paikkani lapsiryhmässä ja siirryin lähes
täysipäiväiseksi byrokratian pyörittäjäksi. Vekaralinnassa minulla on
edelleenkin tukikohta, mistä lähden välillä kierrokselle linnasta
linnaan.
Pula päiväkotipaikoista ei hellittänyt vieläkään, joten Metsokangas sai
myös oman linnansa, Metsälinnan päiväkodin syksyllä 2009.
Henkilökuntaa on kolmessa päiväkodissa yhteensä 20 ja lapsia 126.
Työstäni tekee ihanaa sydämellään työtä tekevä henkilökunta, iloiset
lapset ja mukavat vanhemmat.
Olen iloinen, että innostukseni liikuntaan näkyy edelleen myös
päiväkotiemme arjessa. Lastentarhanopettajan tutkinnon lisäksi olen
erikoistunut lasten liikuntaan ja esiopetukseen. Viime vuosina
täydennyskoulutukseni on keskittynyt johtamisen osa-alueille ja
parhaillaan työn alla on johtamisen erikoisammattitutkinto.
Kotopuolessa lapset ovat ehtineet jo teini-ikään, joten työ- ja
kotielämä antavat jo vastapainoa toisilleen. Kolmen pojan perheessä
vauhtia riittää ja äitinä opitaan koko ajan uutta. Mieheni toimittelee
oman työnsä ohessa talonmiehen virkaa ja on myöskin tullut tutuksi
päiväkodin lapsille ja joillekin vanhemmillekin. Perheen yhteisiin
harrastuksiin kuuluu matkustaminen ja laskettelu. Mökillä viihdymme
erityisen hyvin, mutta välillä on päästävä ulkomaille saakka. Liikuntaa
pyrin harrastamaan lähes päivittäin joko salilla tai kuntopolulla.
ALAKERRAN VALTAKUNNAN VÄKEÄ
Mari
Olen Mari Huhtala ja syntynyt Oulussa 1987. Olen valmistunut Oulun
yliopistosta kasvatustieteiden kandidaatiksi (lastentarhanopettajaksi)
keväällä 2010. Tämän jälkeen olen suorittanut varhaiskasvatuksen
maisteriopinnot, gradu on vielä työn alla. Vekaralinnan touhuissa olen
ollut mukana sen perustamisvaiheesta (2005) asti, mutta varsinaiseen
porukkaan olen liittynyt 2011. Tunnen olevani toiveammattini
sydämessä toimiessani Vekaralinnassa ihanien lapsien ja aikuisten
parissa.
Opiskeluihini liittyen olen suorittanut ilmaisu- ja draamakasvatuksen
sivuaineet. Draaman eri työtavat ovat itselleni luonnollinen tapa toimia
lasten kanssa. Liikunta on toinen mielenkiinnon kohteeni. Olen
suorittanut Nuoren Suomen liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutuksen ja
Suomen ladun metsämörrikoulutuksen. Pyrin pitämään itsestäni huolta
myös vapaa-ajalla erilaisten liikunnallisten toimintojen parissa.
Harrastuksena myös sisustaminen ja elokuvat.
Olen asunut Kaakkurissa lapsesta lähtien, joten päiväkodin lähitienoo
on minulle tuttu. Tällä hetkellä asun mieheni kanssa päiväkodin
lähistöllä. Kauppa- ja lenkkireissuilla yleensä näkeekin tuttuja aikuisia
ja lapsia
Jaana
Olen Jaana Määttä, Helsingin terveydenhuolto-oppilaitoksesta
valmistunut lähihoitaja. Syventävinä opintoina olen opiskellut sekä
lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä että mielenterveys-, kriisi ja
päihdetyötä. Valmistumisestani saakka olen työskennellyt päivähoidon
alalla ja kokemusta on niin eri-ikäisistä lapsista kuin eri kokoisista
taloistakin. Pienryhmätoiminta on lähellä sydäntäni.
Vekaralinnassa aloitin työt syksyllä 2012, ja olen kotiutunut hyvin
tänne kodinomaiseen Veksuun, joka tuntuu kuin suurelta perheeltä.
Päivät kuluvat kuin huomaamattaan erilaisissa touhuissa, ilonaihetta
mahtuu jokaiseen päivään.
Vapaa-aikani kuluu puuhastellessa kahden kouluikäisen lapseni kanssa.
Harrastuksiini kuuluu tällä hetkellä lukeminen, liikkuminen sekä korujen
tekeminen
Sanna
Olen Sanna Rytinki ja syntynyt vuonna 1981. Koulutukseltani olen
lähihoitaja ja valmistuin Oulun diakoniaopistosta keväällä 2003. Tämän
jälkeen pääsin piakkoin kiinni työelämään ja Vekaralinnaan saavuin
jouluna 2006. Kouluttautuminen on jatkunut työelämään päästyäkin
erinäisillä koulutuksilla, jotka ovat hyödyksi lastenhoitajan työssäni.
Tärkeimmät näistä ovat liikuntaleikkikoulu ohjaajakoulutus sekä mörri, myttys- ja nuppusohjaajakoulutus. Tänävuonna jatkan edelleen
alakerran ryhmässä pienryhmäni kekkosten kanssa ja osan kanssa
aloitammekin jo kolmannen yhteisen pienryhmävuoden =)
Vapaa-ajastani voisin mainita sen verran, että olen naimisissa ja
asumme mieheni kanssa Kaakkurissa, joten päiväkodin perheet voivat
törmätä helposti minuun myös vapaa-ajallani. Harrastuksistani voisin
mainita kirjojen lukemisen, kuntosalilla käymisen ja hiihdon talvella.
Tässä nyt pintapuolisesti jotain minun elämästäni, lisää saa tietää kun
tutustuu minuun kasvokkain.
YLÄKERRAN VALTAKUNNAN VÄKEÄ
Kirsikka
Olen Eskelisen Kirsikka ja, oman sekä vanhempieni muistin mukaan,
synnyin 1972.
Haukiputaalla suoritetun peruskoulun jälkeen siirryin opiskelemaan
Ouluun ja kirjoitin ylioppilaaksi Madetojan Musiikkilukiosta 1991.
1995 valmistuin lastentarhanopettajaksi, edelleen Oulusta.
Valmistumiseni jälkeen tein mm. luokanopettajan sekä kielten
opettajan sijaisuuksia. Sen jälkeen pääsinkin sitten ”omiin töihin”
kaupungille. Kaupungin päiväkotiuran jälkeen siirryin yksityiselle
puolelle. Vekaralinnan lastentarhanopettajana olen ollut
Metelinkankaan yksikössä heti sen historian alusta saakka, syksystä
2005.
Musiikki on ollut vahva osa elämääni syntymästäni lähtien. Myös lasten
kanssa puuhatessa musiikki on luonnollinen toimintatapani. Olen
kolunnut kaikenlaisia, musiikkileikkikoulun ohjaukseen liittyviä, kursseja
eri musiikkipedagogien johdolla. Kuorolaulu on ollut elämäntapa
pienestä tytöstä lähtien, ja niin se on edelleenkin. Laskettelu,
murtomaahiihto, vaellus ja samoilu kuuluvat koko perheen yhteisiin
harrastuksiin. Lisäksi matkustelemme paljon mm. Keski-Euroopassa
mutta myös runsaasti kotimaassa, erityisesti lapissa ihan jokaisena
vuodenaikana.
Erilaiset liikkumisen ja kuntoilun lajikokeilut ovat lähellä tätä ihimistä
ja niitä olemme tehneet myös runsaasti koko työyhteisöllä, ja ennen
kaikkea myös Veksun lasten kanssa. Nykyään nautin pyöräilystä,
sauvakävelystä ja jopa juoksusta runsaasti. Olen ns. ulkoilmaliikkuja.
Onhan myös tullut kokeiltua alamäkipyöräilyä ja tankotanssia monen,
monen muun lajin rinnalla.
Ehkä kuitenkin suurin osa vapaa-ajastamme menee omien lasten
harrastusten parissa; toinen tyttäristä harrastaa
muodostelmaluistelua sekä pianon- ja viulunsoittoa, toinen kilpatanssii
ja soittaa selloa.
Vekaralinnan myötä olen hurahtanut lasten liikuttamiseen, ja tähän
olen saanut koulutusta Nuorelta Suomelta. Olen myös villiintynyt
Suomen Ladun metsämörri –toiminnasta, jota toteutamme Veksussa
viikoittain. Lisäksi perheiden kanssa tehtävä yhteistyö on erittäin
lähellä sydäntäni ja olemmekin valtavan iloisia ja kiitollisia siitä että
Vekaralinnan perheet ovat juuri niin kovasti ”veksulaisia” kuin ovat.
Joka tapauksessa, työssäni Veksussa, valtavaa iloa ja nautintoa antaa
monipuolinen, virikkeellinen ilmapiiri lasten kanssa touhutessa.
Vekaralinnassa meillä on kodikasta ja kaikki tuntevat olonsa
turvalliseksi ja tervetulleeksi. Toimiva, huumorilla höystetty
tiimityöskentely kantaa hedelmää niin pitkälle, että lapsilla on
päiväkodissa hyvä olla. Sekä Veksun lapset, että aikuiset, ovat
parasta A-ryhymää!
Minna
Heippa! Olen Minna Rintamäki ja olen syntynyt Oulussa vuonna 1987.
Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2006 ja sen jälkeen suoritin
varhaiskasvatuksen perusopinnot Oulun avoimessa yliopistossa.
Vuonna 2007 pääsin päiväkotiapulaiseksi Pikkulinnan päiväkotiin kuuden
kuukauden ajaksi. Heti harjoittelun loputtua lähdin opiskelemaan
lähihoitajaksi Oulun seudun ammattiopistoon. Ammattiin valmistuin
keväällä 2010 ja saman vuoden elokuussa aloitin työt Vekaralinnassa.
Talomme muun henkilökunnan tavoin myös minulla on liikuntaleikkikouluja metsämörriohjaajan pätevyys. Veksussa päivät kuluvat kuin siivillä
aivan ihanien lapsukaisten ja mahtavien työkavereiden kanssa.
Asumme avomieheni kanssa Kaakkurissa. Perheeseemme kuuluu myös
päivänpaisteemme, newfoundlandinkoira Eemeli. Vaahteramäen
kaimalleen uskollisena myös meidän Eemelimme tykkää keksiä silloin
tällöin kaikenlaisia kepposia. Harrastuksiini kuuluu siis Eemelin kanssa
touhuaminen, kirjojen lukeminen ja kuntoilu.
Sanna
Olen Sanna Nurmela, oululainen, vm.1975. Perheessä mies, 2
kouluikäistä lasta ja eläinlauma. Pääharrastuksena nykyisin kuntosalilla
käynti.
Lähihoitajaksi (lasten ja nuorten hoito-ja kasvatus) valmistuin v.1999
Oulusta. Päiväkoti työympäristönä on ollut vuodesta 2004.
Vekaralinnaan tulin syksyllä 2006. Ensin olin yläkerrassa isompien
kanssa, sitten 4v alakerran porukoissa ja taas paluu ylös.
Liikkarikoulutuksen olen suorittanut jokunen vuosi sitten ja myös
metsämörriäretkiä olen päässyt ohjaamaan koulutuksen myötä.