Julkaisija Näkövammaiset lapset ry Toimittanut Leena Honkanen Kuvitus Leena Honkanen Taitto Tovia Design Oy / Olli Turunen Paino Nordmanin Kirjapaino Oy , Forssa 2009 A leksi on reipas 5-vuotias, lähes sokea poika. Hän rakastaa erilaisia kulkuneuvoja ja niissä matkustamista, kitaran ja pianon soittoa, uimista ja yleensäkin pikkupoikien juttuja. Tänä syksynä hän aloitti jo neljännen päiväkotivuotensa meidän lähipäiväkodissa, jossa hänellä on koko tämän ajan ollut sama ihana henkilökohtainen avustaja. Päätös tarhaan menosta jännitti minua äitinä kovasti, sillä Aleksi oli vasta vajaat kaksi vuotta, kun päätin palata syksyllä 2006 työhöni opettajana. Enhän ollut edes itse aluksi uskaltanut juuri hoitaa pientä keskospoikaani, miten voisin sitten antaa jonkun muun koskea häneen! Kuntoutusohjaajamme oli kertonut, että tarha-asioissa meitä auttaisi alueemme kiertävä erityislastentarhanopettaja, joka tulisi meille kotiin miettimään kanssani yhdessä Aleksille parasta vaihtoehtoa. Keskusteltuani sitten hänen kanssaan jo saman vuoden maaliskuussa, vakuutuin siitä, että meidän lähipäiväkotimme on sellainen kuin hän kuvasi, eli että ilmapiiri on avoin ja henkilökunta on tottunut erilaisiin lapsiin, näkövammaista lasta heillä ei kuitenkaan ollut aiemmin ollut. Kävin itse tutustumassa ko. paikkaan jo saman tien ja Aleksin kanssa useamman kerran kesän aikana. Ja nyt voin vain onnekkaana todeta, että koko päiväkoti – ei vain ne ryhmät, joissa Aleksi on ollut – tekee arvokasta työtä täydellä sydämellä. Itseäni on koko ajan ihastuttanut mm. tapa, jolla muiden ryhmien työntekijät Aleksin ohittaessaan jo ihan alusta asti ovat sanoneet oman nimensä ja tervehtineet ja koskettaneet Aleksia. Aleksi on ehtinyt olla kahdessa eri ryhmässä, joiden hoitajat ovat vertaansa vailla. On ollut ilo nähdä kuinka paljon he ovat olleet valmiit auttamaan ja ymmärtämään Aleksia, jotta hän voisi sopeutua ryhmään siinä missä muutkin. Aivan erityinen ihminen on tietysti Aleksin oma Niina-hoitaja, jonka innokkuutta hankkia tietoa näkövammaisesta lapsesta ja panna tuo 4 tieto käytäntöön on ollut uskomatonta. Ja kuten me kaikki tiedämme, näkövammaisen lapsen sosiaalistuminen muihin lapsiin, syöminen ym. asiat eivät ole ihan yksinkertaisia edes kotona saati sitten jossain muualla. Suurin ilo Aleksin äitinä on ollut tietysti se, että joka ainoa aamu Aleksi on jäänyt mielellään tarhaan, vilkuttanut iloisena äidille hyvästiksi. Kuluneen vuoden aikana Aleksi on sitten alkanut puhua pulputtaa jo päiväkodissakin ja tullut sosiaalisemmaksi, hän hakeutuu itsekin muiden lasten seuraan ja leikkii heidän kanssaan. Tällä hetkellä Aleksi saa kolmenlaista terapiaa, jotka suureksi osaksi toteutetaan juuri päiväkodissa. Terapeuttien ja kaikkien Aleksin kanssa toimivien henkilöiden suhteenkin olemme olleet onnekkaita, sillä he tuntuvat olevan aidosti kiinnostuneita näkövammaisen lapseni asioista. Anne Kangas Päivähoitoon P äivähoitoon lähteminen on jännittävä asia koko perheelle. Tässä pienessä kirjassa puhutaan näkövammaisen lapsen päivähoidosta. Aleksin äiti kertoi aluksi, kuinka onnistuneesti hänen sokean keskospoikansa päiväkotitaival on sujunut. Vammaisen lapsen päivähoitoon lähteminen vaatii aina hiukan ennakkosuunnittelua, joten asiaa kannattaa miettiä hyvissä ajoin ennen kuin äidin tai isän töihin paluu tulee ajankohtaiseksi. Näin teki Aleksinkin äiti. Hän keskusteli kiertävän erityislastentarhanopettajan eli kelton kanssa päivähoidon järjestelyistä ja kävi tutustumassa tulevaan päivähoitopaikkaan itse ja lapsen kanssa. Hyvä mietintäkumppani on myös oman sairaanhoitopiirin näkövammaisten lasten kuntoutusohjaaja. Jos hän tuntee lapsen ja perheen entuudestaan, hänellä voi olla varteenotettavia ajatuksia päivähoitomuodosta ja päivähoitoon siirtymisvaiheessa huomioon otettavista asioista. Hän osaa myös auttaa päiväkodin henkilökuntaa valmistautumaan näkövammaisen lapsen tuloon. Jokainen lapsi on erilainen ja päivähoitopaikatkin poikkeavat toisistaan, joten on hyvä miettiä juuri meidän lapselle sopivaa vaihtoehtoa ja jutella ammatti-ihmisten kanssa jo vähintään puoli vuotta ennen, kun päiväkotiin lähtö on edessä. Näkövammainen lapsi tarvitsee harjoitusta sosiaalisten taitojensa kehittämiseen. Tähän perhepäivähoito- tai päiväkotiryhmä antaa loistavan tilaisuuden. Hyvässä päivähoidossa lapsella on hyvä olla. 5 Mikä päivähoitomuoto valitaan? Vammaisen ja pitkäaikaissairaan lapsen päivähoito voidaan järjestää n päiväkodin tavallisessa ryhmässä n päiväkodin erityisryhmässä n erityispäiväkodissa n perhepäivähoidossa Seuraavassa 5-vuotiaiden Jimin ja Mirellan äitien kertomukset. Jimin päivähoidon alkutaival oli kivinen, eikä pettymyksiltä ole vältytty. Nyt Jimi on helsinkiläisessä Päiväkoti Tahvonlahdessa integroidussa erityisryhmässä, jossa osa lapsista on erityislapsia ja osa niin sanottuja tukilapsia. Päiväkoti on opettanut äidillekin, että aika ja kiireettömyys vievät Jimin kehitystä eteenpäin. J imin syntymän jälkeen olin rikki Jimin vamman tähden. Jimi ei kehittynyt samaa tahtia kuin terveet vauvat, enkä oikein osannut tehdä kotona lapsen kanssa mitään. Ajattelin vain koko ajan sitä, että Jimi ei näe. Fysioterapeutti ehdotti, että Jimi menisi päiväkotiin ja minustakin tuntui, että olisi parempi palata työhön. Jimi oli tuolloin noin vuoden vanha. Soitin läheiseen päiväkotiin ja puhuimme päiväkodin johtajan kanssa Jimistä. Kaikki tuntui olevan kunnossa päiväkodin puolelta. Kerroin, että Jimi on näkövammainen, ja samassa johtajan asenne muuttui: heidän päiväkotiinsa ei oteta näkövammaisia. Tuntui kuin koko maailma olisi romahtanut. Itkin hirveästi silloin ja monta päivää sen jälkeen. Oli niin väärin että pientä lastani syrjittiin hänen vammansa tähden. Nyt vielä neljän vuoden jälkeenkin tuntuu pahalta. Kesti viikon, ennen kuin sain koottua itseni soittamaan toiseen päiväkotiin. Pyöritin numeron pala kurkussa ja hattu valmiiksi kädessä. Siellä suhtautuminen oli ilokseni toisenlainen. Päiväkodin johtaja sanoi, että totta kai Jimi on tervetullut. Kaikki alkoi todella hyvin; meillä oli päiväkodissa kahdesti vuodessa palavereja, joissa mukana olivat terapeutit ja kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin henkilökuntaa ja usein myös Jimin kummitäti. Vähitellen päiväkodin asenne Jimiä kohtaan alkoi kuitenkin muuttua. Jimillä oli syömisvaikeuksia ja sen tähden ruokailu vei enemmän aikaa 6 7 kuin muilla. Monesti hän oli syönyt tuskin mitään koko päivän aikana, ja ryhdyin kiireellä laittamaan ruokaa kun tulimme kotiin. Tuntui, että päiväkodin henkilökunta syyllisti minua siitä, että syömisen harjoitteluun kului liikaa aikaa. Viimeiseksi kerraksi tuossa päiväkodissa jäi palaveri, jossa kenelläkään päiväkodin henkilökunnasta, eikä myöskään keltolla, ollut mitään hyvää sanottavaa Jimistä. Olin vanhempana aivan loppuun ajettu, enkä halunnut kuulla enempää, joten minun oli pakko viheltää peli poikki. Päiväkodissa oli toivottu, että Jimi menisi integroituun päiväkotiryhmään. Näin hakeuduimme Päiväkoti Tahvonlahteen. Lähdin sinne ensin tutustumiskäynnille Jimin kummitädin kanssa, koska olin kaiken tapahtuneen jälkeen niin herkillä, että halusin saada häneltä objektiivisen mielipiteen paikasta ja sen henkilökunnasta. Erityislastentarhanopettaja Heidi Honka esitteli meille päiväkotia; se tuntui rauhalliselta ja jotenkin vain tiesin, että tämä oli oikea paikka Jimille. Jimi on viihtynyt hyvin Tahvonlahden Hattivatti-ryhmässä. Syöminen on edistynyt valtavasti, koska milloinkaan ei ole kiire. Myös nukkuminen päiväkodissa alkoi sujua, kun tilanne ja tunnelma olivat rauhallisia. Olen myös itse oppinut samaa rauhallisuutta; jos Jimin nukkumaanmeno illalla viivästyy puoli tuntia, ei se ole mikään ongelma – meillä ei ole mihinkään kiire. Loppujen lopuksi ratkaisu siirtyä integroituun ryhmään oli hyvä, vaikka tapa jolla se tehtiin, jätti ikävän muiston. Jimi on valoisa musikaalinen lapsi, joka nauttii muskarissa käynnistä. Siellä hän oppi leikkilaulun, jonka opetti Hattivatti-ryhmälaisille ja he esittivät sen yhdessä päiväkodin kevätjuhlassa. Edistyminen viimeisen vuoden aikana on ollut ilahduttavaa ja rohkaisee uskomaan, että edessä on vielä paljon hyviä asioita ja isoja edistysaskelia. Katrin Huovinen, Silmäterä 3/2009 8 M Mirella puolestaan aloitti päivähoitotaipaleensa perhepäivähoidossa, oli sen jälkeen jonkin aikaa kuntouttavassa päivähoidossa kymmenenä päivänä kuussa ja siirtyi sitten tavalliseen päiväkotiryhmään. irella on juuri viisi vuotta täyttänyt syntymäsokea tyttö. Hän aloitti päivähoidon perhepäivähoitajalla ollessaan puolitoistavuotias. Tuolloin jo heti ensimmäisellä tutustumiskerralla tapasimme hoitajan lisäksi alueemme kelton eli kiertävän erityislastentarhanopettajan. Jo tällä tapaamiskerralla meille tuli hyvin selväksi ettei alueellamme aiemmin ole ollut hoidossa näkövammaista saati täysin sokeaa lasta. Tilanne oli siis uusi kaikille meille. Lähtöasetelmista huolimatta Mirellan hoito alkoi erittäin sujuvasti ja jo muutaman tutustumiskerran jälkeen lähdin töihin ja tyttö pärjäsi hoidossa erinomaisesti. Mirella oli normaalissa neljän lapsen ryhmässä eikä esimerkiksi puistossa touhutessaan juurikaan erottunut joukosta opittuaan reitit touhuilta toiselle. Minua äitinä mietitytti toisten lasten asema ryhmässä, sillä hoitaja joutui kiinnittämään huomiotaan eniten Mirellaan. Tällöin toiset lapset saattoivat olla enemmän muiden hoitajien silmän alla. Kukaan ei kuitenkaan pitänyt tilannetta häiritsevänä ja näin Mirella jatkoi hoidossa noin puoli vuotta kunnes jäin äitiyslomalle. Mirellan hoito vaihtui kuntoutukselliseksi ja hoitopäivät vähenivät kymmeneen päivään kuukaudessa. Tätä vaihetta pidin todella tärkeänä Mirellan kehityksen kannalta. Hän sai jatkaa hoidossa, jossa oli juuri päässyt ryhmän jäseneksi. Erityisesti sosiaaliselle kehitykselle tämä oli todella tärkeää. Kiinnostus rinnakkaisleikkiin alkoi kun ryhmästä löytyi vielä saman ikäinen tyttö. Perhepäivähoitaja vaihtui muuton myötä ja palattuani töihin vaihdettiin hoitajaa vielä toistamiseen. Uudessa hoitopaikassa oli onneksi taas saman ikäinen tyttö, jonka kanssa leikki alkoi luistaa välittömästi. Kotileikit olivat tuossa vaiheessa yksi suosikeista. Tämä hoitosuhde jatkuu vieläkin Mirellan ollessa jo päiväkodissa, sillä Hanna-hoitaja siirtyi Mirellan mukana päiväkotiin henkilökohtaiseksi avustajaksi. Myös tämä siirtymä onnistui todella hyvin, vaikka se ajoittui hankalaan aikaan. Mirella meni päiväkotiin heinäkuuksi varahoitoon Hannan kesäloman ajaksi. En halunnut häntä kuukaudeksi vieraalle hoi- 9 tajalle, kun siirtymä päiväkotiin oli tiedossa kuitenkin loman jälkeen. Mirella sijoitettiin päiväkodissa myös heti toiveestani vanhempien ryhmään. Näin vältyttiin turhilta ryhmän vaihdoksilta ja sama hoitoryhmä säilyisi mahdollisimman pitkään. Hän on kuitenkin niin hyvin ikäistensä tasolla, ettei tämä ollut ongelma. Sekä ryhmä että tilat ovat pysyneet samoina ja tämä helpottaa koko hoitoryhmän toimintaa. Osaksi Mirellan päiväkotiarkea kuuluu myös fysioterapia. Jumppa on kerran viikossa, tunnin kerrallaan. Tämänkin toteutus on onnistunut todella hyvin, sillä Mirellalla ja fysioterapeutilla on käytössään kokonainen koulun liikuntasali. Siellä onnistuu niin juoksun kuin kiipeilynkin harjoittelut ongelmitta. Käytössä on fysioterapeutin välineiden lisäksi mm. puolapuut ja muu salin välineistö. Syksyllä 2009 Mirellalla on taas uusi vaihe edessään. Hän aloittaa varhennetun esiopetuksen. Tässä vaiheessa se tulee todennäköisesti toteutumaan päiväkotiryhmässä vaikka olemmekin miettineet myös oikeaan eskariryhmään siirtymistä. Mirella on hyvin motivoitunut oppimaan uutta ja pistekirjoituksen lisäksi hänellä on edessään hirmuisesti haasteita. Muistinvaraisesti oppiminen tuntuu olevan hänelle tässä vaiheessa helppoa. Laskeminen onnistuu helposti sataan, aakkoset on opittu jo varhain ja tavaaminenkin luonnistuu kohtuullisesti. Tulevat kuukaudet näyttävät kuinka Mirellan esiopetus tullaan toteuttamaan. Pääasia kuitenkin on että tarpeelliset valmiudet on omaksuttu kouluun siirryttäessä, sillä tarkoitus tietysti olisi, että koulu käytäisiin lähikoulussa integroituna normaaliin ryhmään. Tänä päivänä ennakoiminen on todella vaikeaa, sillä esimerkiksi henkilökunnan koulutuksien kannalta tilanne on tukala. Vielä ei edes tiedetä, keitä syksyllä on Mirellan ryhmän lastentarhanopettajina, vaikka perehdyttämisen aika alkaa olla käsillä. Näkövammaisten koulu tarjoaa hyviä kursseja, mutta henkilökunnasta ei vielä osata ketään sinne ohjata, kun ei tiedetä syksyn tilanteesta. Samoin myös avustajan työsuhde on katkolla syksyllä. Sillekin tietysti toivomme jatkoa, jotta hyvin alkanut yhteistyö voisi jatkua. Marjo Snellman Silmäterä 2/2009 Sekä Jimin että Mirellan päivähoidossa on ollut erilaisia vaiheita ja molemmat ovat olleet myös erilaisissa hoitopaikoissa; joskus mukana ollut onnea ja joskus valitettavasti myös vastoinkäymisiä. 10 Siirryttäessä kotoa päivähoitoon tai päivähoitomuodosta toiseen on tärkeää, että: n vanhemmilla on riittävästi tietoa ratkaisun pohjaksi. n perheen odotuksia ja toiveita kuunnellaan ja ne otetaan huomioon. n pyritään yksilölliseen hoitoratkaisuun lapsen ja perheen tarpeiden mukaan. n sovitaan yhteistyöstä ja tiedonkulusta perheen ja eri tahojen kesken. n muutokset ja uudet tilanteet suunnitellaan hyvissä ajoin. n päiväkodin henkilökunta saa tarvitsemansa tiedon ja tuen lapsen erityistarpeista Olisi hienoa, jos jokaisella perheellä olisi myös oma yhteyshenkilö, johon perhe voi ottaa yhteyttä aina tarvittaessa ja joka tuntee lapsen ja perheen palvelukokonaisuuden. 11 Muutama vihje leikkeihin K un ryhmä leikkii yhdessä, näkövammaista lasta helpottaa kun hän tuntee leikkitilan ja osaa hahmottaa, mitä missäkin suunnassa on. Jos lapsi aistii valoa, voi ikkunoita hyödyntää oikean suunnan löytämiseksi. Selkeät värikontrastit auttavat heikkonäköistä lasta hahmottamaan esineitä. Leikkitilan ovet pidetään kokonaan joko auki tai kiinni, jotta näkövammainen lapsi pystyy hyödyntämään huoneen kaikua. Äänimajakat auttavat lasta myös liikkumaan oikeaan suuntaan. Äänimajakkana voi toimia ohjaaja tai jokin ääntelevä esine. Leikkivälineissä, kuten palloissa, on hyvä olla kulkuset sisällä, jotta näkövammainen lapsi kuulee, missä pallo menee. Käsi käden päällä -menetelmän avulla näkövammainen lapsi tunnustelee uusia tavaroita. Aikuinen laittaa oman kätensä lapsen käden päälle ja rohkaisee lasta kokeilemaan esineitä. Jos opetat lapselle jonkin liikkeen, seiso lapsen takana ja tee liike lapsen kanssa. Näin näkövammainen lapsi hahmottaa sen paremmin. Leikin suullisen ohjeistuksen on oltava selkeä ja ohjaajan pitäisi sanoa aina lapsen nimi hänelle puhuttaessaan. Näkevien lasten on hyvä antaa kokeilla itse, millaista on olla, kun ei näe. Lapsiryhmän kanssa voidaan askarrella mustia silmälappuja ja heikkonäköisten laseja, joissa erilaisia näkökenttiä on tehty teippien avulla. Näin toiset lapset ymmärtävät, kuinka vaikeaa liikkuminen on. Tämä edesauttaa ryhmän keskinäistä ymmärrystä. Sadut elämään Satukirjojen tapahtumat eivät aina hahmotu lapsen mielessä, jos kirjan kuvia ei näe. Satuja voidaan kertoa antaen samalla lapselle tavaroita, joiden avulla hän voi saada mielikuvan kerrotuista tapahtumista. Myös lorupussiin sujautetaan kuvien sijasta pieniä esineitä. Kekseliäs sadunkertoja höystää kerrontaa vielä äänillä, tuoksuilla ja mauilla. 12 Näkövammaisille lapsille voi lainata omia kuvakirjoja, koskettelukirjoja, näkövammaisten Celia-kirjastosta. Kuuloaisti herkäksi Kuuloa voidaan harjaannuttaa esimerkiksi kuuloon perustuvan muistipelin avulla. Muistipeli valmistetaan tyhjistä muovimunista tai -purkeista. Purkkeihin laitetaan erikokoisia jyviä ja herneitä yms. Tarkoitus on löytää purkille pari, josta kuuluu sama ääni. Purkeista saadaan toinenkin leikki jakamalla jokaiselle lapselle oma äänipurkki. Lasten on löydettävä itselleen pari, jonka purkista kuuluu samanlainen ääni. Tuoksujen maailma Vainukoira leikissä lapset seisovat ringissä. Yksi lapsista valitaan vainukoiraksi piirin keskelle. Hän saa haistella tilliä, mustaherukan lehtiä ja salmiakkia tai muita vastaavia selkeitä tuoksuja. Tämän jälkeen yksi tuoksuista piilotetaan jonkun lapsen käsiin. Kaikki lapset laittavat kätensä nyrkkiin ja vainukoira saa lähteä nuuskimaan käsiä ja etsimään, kenellä tuoksu on. Koira haukahtaa aina sen kohdalla, kenellä on haistavinaan tuoksun. Kun tuoksu löytyy, valitaan uusi vainukoira. Musiikkileikkejä Musiikkia voidaan tehdä vaikka omalla keholla. Aikuinen aloittaa rytmin ja lapset yhtyvät rytmiin vuorollaan. Jokainen saa itse valita, mitä ihmiskehon osaa soittaa. Lapset voivat esimerkiksi taputtaa, hieroa käsiään yhteen, napsutella sormiaan, tömistellä tai rummuttaa rintakehäänsä, mutta laulaa ei saa. Leikin ohjaaja tai lapset voivat vuorollaan vaihtaa rytmiä. Leikkivihjeet kirjasta Oo mun kaa! – Toimintaa ryhmään, jossa on näkövammainen lapsi. Toim. Anne Virta. 13 Mistä päiväkoti saa tietoa? N äkövamma on sen verran harvinainen vamma etenkin lapsilla, että useimmiten päiväkodin henkilökunta on aivan uuden tilanteen edessä heikkonäköisen tai sokean lapsen tullessa hoitoon. Siksi henkilökunta myös tarvitsee tietoa ja tukea, jotta lapsen päiväkotiarki lähtisi sujumaan mahdollisimman hyvin. Erityislastentarhanopettaja tuntee erityislasten tarpeet, mutta joskus näkövammaisuus on hänellekin uusi asia. Oman sairaanhoitopiirin näkövammaisten lasten kuntoutusohjaaja on usein päiväkodin henkilökunnan tukena ja konsulttina. Hänen kanssaan voi tutkia tiloja, valaistusta ja saada hyviä vinkkejä leikkeihin, ruokailuun ja muihin päivän toimiin. Joillakin alueilla myös Näkövammaisten Keskusliiton lasten aluesihteerit tekevät yhteistyötä päiväkotien kanssa. Jimin päiväkotiryhmän erityislastentarhanopettaja Heidi Hongalla oli jo entuudestaan kokemusta näkövammaisista lapsista. Silti hänkin pitää tärkeänä näkövamma-alan ammattilaiselta tulevaa tukea. K eskussairaalan kuntoutusohjaaja kävi päiväkodissa ja mietittiin niitä muutoksia ja apukeinoja joita tarvittaisiin, jotta Jimi pystyisi selviytymään mahdollisimman itsenäisesti. Aika vähäisillä muutoksilla olemme tulleet toimeen. Valaistusta parannettiin hiukan ja Jimille laitettiin oma merkki tuolin selkämykseen, naulakkoon ja oman pyyhkeen viereen. Nyt tuolin merkki on jo pudonnut mutta Jimi löytää kyllä paikkansa. Etukäteen mietitytti ehkä eniten se, miten arki lähtee sujumaan ja miten Jimi oppii liikkumaan päiväkodin tiloissa, jotka ovat vähän sokkeloisia. Meillä oli suunnitelmissa laittaa lattiaan reittiviivat, että Jimi löytää paikasta toiseen, mutta hän ehti oppia reitit jo ennen kuin viivoja oli alettu liimata. Heidi Honka, Silmäterä 3/2009 Näkövammaisten Keskusliitossa järjestetään lasten kanssa työskenteleville kursseja, joilla annetaan perustietoa näkövammaisuudesta, näkövammaisen lapsen kehityksestä ja kuntoutuksesta. 14 Lapsen vanhemmat tietävät tietysti eniten omasta lapsestaan ja osaavat kertoa hänen näkökyvystään ja arjen asioiden sujumisesta. Jos lapsi saa henkilökohtaisen avustajan päiväkotiin, hänen perehdyttämisensä on myös ensiarvoisen tärkeää. Päiväkodin, kelton, kuntoutusohjaajan ja perheen tiivis yhteistyö siirtymävaiheessa poistaa varmasti monta huolta ja ennakkopelkoa sekä perheeltä, että henkilökunnalta. Myös ryhmän muut lapset kaipaavat tietoa siitä, miksi joku kavereista ei näe. Lasten kysymyksiin pitää voida vastata. Näkövammaisen lapsen vanhempien kanssa sovitaan, miten ja mitä lapsen vammasta kerrotaan. 15 Mikä on taktogrammi? T aktogrammit ovat tunnusteltavia esineitä, joita voidaan hyödyntää puhetta tukevan kommunikaation välineenä. Sen avulla näkövammainen lapsi hahmottaa esimerkiksi päivän rakennetta tai jäsentää erilaisia toimintoja. Esineet symboloivat erilaisia toimintoja. Taktogrammit kehittävät hienomotorisia taitoja sekä tuntoaistia ja edesauttavat mahdollista pistekirjoituksen oppimista. Päiväohjelma esineillä Lapsilla voi olla joskus vaikeuksia päiväjärjestyksen hahmottamisessa. Esimerkiksi autististen lasten kanssa tapahtumien järjestystä voidaan kuvata piktogrammien eli erilaisten kuvien avulla. Vaikeasti heikkonäköiselle tai sokealle lapselle voidaan päiväohjelma tehdä tunnusteltavina taktogrammeina esineiden avulla. Esineitä voi vaihtaa ja päiväohjelmaa uusia, kun esineisiin liimataan tarrapala, joka kiinnitetään kangaspohjaan ommeltuun tarranauhaan. Tavaroiden on hyvä olla tarpeeksi konkreettisia, kuten esimerkiksi lapanen ulkoilussa tai lusikka aamupuuron kohdalla. Näin lapsi voi päivän aikana käydä tarkastamassa, missä vaiheessa tapahtuu mitäkin ja milloin vanhemmat tulevat hakemaan kotiin. 16 17 Avustaja päiväkodissa L apsi, joka tarvitsee avustajan pystyäkseen olemaan hoidossa, on oikeutettu saamaan avustajan. Avustajan tarve arvioidaan hoito- ja kuntoutussuunnitelmapalaverissa, jossa vanhempien ja päivähoitohenkilökunnan lisäksi mukana on kuntoutusohjaaja. Kunnat palkkaavat avustajia eri perustein, joten kaikkialla avustajan saaminen ei suju aivan saman kaavan mukaan. Monissa kunnissa on vammaisella lapsella avustaja, jonka on palkannut kunnan sosiaalitoimi. Avustaja voi avustaa vain vammaista lasta tai olla apuna yleisemminkin päiväkodin toiminnassa. Hän toimii silloin niin sanottuna ryhmäavustajana. Hyviä avustajia on varmasti monenlaisia. Pääsääntöisesti avustajan pitää pystyä antamaan tilaa lapsen itsenäiselle selviytymiselle ja vähitellen väistyä sitä mukaa, kun lapsi alkaa pärjätä tilanteissa omin avuin. Päivähoidossa on tärkeää, että lapsi toimii ryhmän jäsenenä, ei yksin ja avustettavana. Avustaja voi tukea monin tavoin lasten keskinäistä leikkiä. Mirellan avustaja, Hanna Karjalainen, kertoo seuraavaksi, miltä päiväkotiarki näyttää avustajan näkökulmasta. K esälomien jälkeen alkoi varsinainen arki päiväkodissa. Mirellan tilan hahmottamista helpotettiin mm. lattiaan tehdyin kohoviivareitein. Oma lokero, penkkipaikka, ruokailupaikka ja päiväunipaikka merkittiin vahanyöreillä. Hyvin nopeasti Mirella oppi reitit vaikka päiväkoti tilaratkaisuiltaan on epäkäytännöllinen ja sokkeloinen. Tänä päivänä Mirella reittiviivoilla vain varmistelee suuntia ja kulkee varsin taitavasti tilasta toiseen. Mirellan ryhmän henkilökunta sai Näkövammaisten Keskusliitolta koulutusta näkövammaisen lapsen ohjaamiseen, valmiuksia päivittäisiin toimintatuokioihin ja muutenkin päiväkotiarjen sujuvuuteen. Päiväohjelmaa olemme selkiyttäneet taktogrammin avulla ja aamupiiri yms. tuokiot on pyritty toteuttamaan kuulo- ja tuntoaistinvaraisesti. Muut lapset Mirellan ryhmässä ovat suhtautuneet Mirellan sokeuteen luontevasti, toki kysymyksiä nousee edelleenkin ja niihin pyritään vastaamaan rehellisesti. Lähtökohtana kaikessa toiminnassa on alusta asti ollut että se soveltuu koko ryhmälle jo alunperin, joskus toki joutuu muokkaamaan leikkejä niin, että Mirellan on helpompi osallistua tasavertaisesti. Hyvänä tuke- 18 na leikkituokioiden suunnittelussa on ollut Oo mun kaa! -kirjanen, joista koko ryhmä on oppinut uusia leikkejä ja pelejä. Mirella on alkanutkin nauttia askartelusta enemmän, kun materiaaleja on muokattu hänen tarpeitaan vastaaviksi. Mirella on löytänyt oman paikkansa ryhmässä. On hienoa että ryhmäytyminen on saanut jatkua kuntoutuksellisena hoitona 8–10 päivää kuussa äidin äitiysloman aikana. Tukea Mirella tarvitsee vuorovaikutuksessa ryhmän kanssa, sillä ryhmässä on 22 lasta ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy. Kovassa metelissä ja hälinässä on vaikea hahmottaa kuka lapsi milloinkin on missä ja mitä tekemässä. Joitakin lapsia on rohkaistava pysähtymään ja ottamaan kontaktia Mirellaan leikin pyörteissä. Toiset lapset toimivat hyvin luontevasti Mirellan silminä leikkitilanteissa, joihin avustajana yritän mahdollisimman vähän puuttua ja antaa tilaa lasten väliselle luonnolliselle vuorovaikutukselle. Mirella osaa pyytää apua muilta lapsilta tavaroiden saamiseksi, eikä ole enää niin riippuvainen jatkuvasta aikuisen läsnäolosta, vaan leikit sujuvat kavereiden kesken jo sujuvasti. Joskus Mirella vielä kaipaa rohkaisua leikkeihin mukaan menossa, mutta toiset lapset ovat tosi kärsivällisesti jaksaneet pyytää mukaan leikkeihin. Päiväkotiin tulee Celia-kirjastosta kuukausittain lainakirjapaketti, joka on ollut suosittu myös muiden lasten keskuudessa. Myös muut lapset ovat alkaneet kiinnostua ympäristöstään ja tavaroista tuntoaistin varassa. Olemme Mirellan kanssa tutustuneet jo niin hyvin kahden vuoden yhteisen taipaleemme aikana että olisi ilo olla saattamassa Mirellaa eskaritaipaleellakin. Haasteena tulevana syksynä ja talvena tulee olemaan uusien tilojen opettelu ja hahmottaminen, kun päiväkoti muuttaa uusiin tiloihin. Lähes samat lapset ja tutuksi tulleet kaverit tulevat syksylläkin olemaan Mirellan ryhmässä, joten hyvin alkanut vuorovaikutus ja kaverisuhteet saavat jatkoa. Hanna Karjalainen, Silmäterä 2/2009 19 Kuntoutus päiväkodissa ja kuntouttava päivähoito K untouttavasta päivähoidosta puhutaan yleensä silloin, kun lapsella on sosiaalinen kuntoutuksen tarve. Esimerkiksi Mirella oli päiväkodissa kymmenenä päivänä kuussa, silloinkin kun äiti oli kotona hoitamassa pikkusisarta. Näin Mirellan sosiaaliset suhteet muihin ryhmän lapsiin säilyivät ja hän sai ikäistään leikkiseuraa eli siis harjaannusta tulevaan. 20 Yleensä näkövammaisella lapsella on kuntoutukseen liittyviä tarpeita silloinkin kun hän on normaalisti päivähoidossa. Jos lapsi tarvitsee terapioita, terapeutit käyvät useimmiten päivähoitoaikana. Lapsen aloitettua päivähoidossa tai jo ennen sitä laaditaan päivähoidon kuntoutussuunnitelma, joka tarkistetaan säännöllisin väliajoin. Kuntoutussuunnitelmaneuvottelussa on vanhempien ja päivähoitohenkilöstön lisäksi lasta kuntouttavat tahot. Neuvottelussa sovitaan keskinäisestä työnjaosta ja yhteisistä toimintalinjoista. Neuvottelun osapuolet pohtivat yhdessä, miten lapsen kehitystä voidaan tukea ja sopivat käytännöistä ja tavoitteista. Useimmiten lapsen kuntoutus on alkanut jo ennen päivähoidossa aloittamista ja se nivelletään uuteen tilanteeseen. Lapsen erityistarpeet käsitellään aina tapaus- ja kuntakohtaisesti. Kuntoutuksessa on käytössä useita erilaisia arviointi- ja suunnittelumenetelmiä, joista tarvittaessa valitaan lapselle sekä vanhemmille ja yhteistyötahoille soveltuvin. Näkövammaisilla lapsilla, joilla ei ole vaikeita liitännäisvammoja, yleisimmin käytetty menetelmä on La-Ku-varhaiskuntoutusohjelma. Se on kehitetty lapsen toiminnallisen näön arviointi- ja harjaannuttamismenetelmien kehittämiseen sekä varhaiskuntoutukseen. Ohjelman käyttöönotto tapahtuu aina vanhempien kanssa sopien. Muista menetelmistä voi mainita esimerkiksi Päiväkoti-Portaat, joka on suunniteltu 2–6-vuotiaille lapsille toteutettavaksi päivähoitoympäristössä ryhmässä tapahtuvan opetuksen ja arvioinnin apuvälineeksi. Tarkoituksena on opettaa tavallisia päiväkodissa tarvittavia toiminnallisia taitoja. Monivammaisilla lapsilla voi olla käytössä varhaiskasvatuksen ja -kuntoutuksen tueksi suunniteltu Pikku-Portaat. Nyt jo kouluikäisellä Kristianilla oli aikoinaan käytössä La-Ku-ohjelma. Kristianin vanhemmat kokevat, että se vastasi hyvin heidän perheensä tarpeisiin. K ristian on ensimmäinen lapsemme, joten hätä ja huoli lapsen tilanteesta varsinkin alussa oli suuri. Oli raskasta, kun ei tiennyt miten laajasti näön poikkeavuus vaikuttaa lapsen kehitykseen. Kristianin fysioterapia aloitettiin jo hänen ollessaan seitsenkuinen. Fysioterapeutilta saimme kuulla kuntoutusohjauksesta, joten otin yhteyttä kuntoutusohjaajaan, Kristian oli tuolloin yhdeksän kuukauden ikäinen. Kuntoutusohjaaja kertoi La-Kusta, ja saimme La-Ku-kansion tutustumista varten kotiin. Aluksi tuntui, että ymmärrämmekö näitä kaikkia asioita, mutta sitten helpotti, kun huomasimme miten konkreettinen La-ku-ohjel- 21 ma oli. Meillä oli valtava tiedon tarve ja La-Ku-ohjelma antoi monia vastauksia ja selkeitä tavoitteita, joita kohti lähdimme yhdessä kulkemaan. Kristian aloitti päivähoidon puolentoista vuoden ikäisenä. Ensimmäinen La-Ku-arvio tehtiin palaverissa päiväkodilla. Mukana oli meidän vanhempien lisäksi oma kuntoutusohjaaja, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin henkilökuntaa ja fysioterapeutti. Päiväkodin henkilökunta suhtautui La-Kuun myönteisesti, sillä se auttoi työn suunnittelussa ja motivoi työntekijöitä. Tuntui helpottavalta, kun meidät vanhemmat vapautettiin terapeutin tehtävästä. Aluksi La-Kusta otettiin työn alle vain näönkäytön osio ja hieno- ja karkeamotoristen taitojen alue. Myöhemmin lisättiin mukaan kognitiivisten taitojen alue. Arvioinnin pohjalta asetettiin muutamia taitoja tavoitteiksi päivähoidon kuntoutussuunnitelmaan. Pyrimme myös kotona kiinnittämään huomiota eri taitojen oppimiseen, jotta harjaantumiskertoja tulisi riittävästi. Annetut ”kotitehtävät” valittiin siten, että ne sulautuisivat kodin jokapäiväisiin askareisiin. Arjen tuoksinassa ne kuitenkin joskus unohtuivat ja tuli huono omatunto, kun päivähoidon La-Ku-palaveri lähestyi, emmekä olleet muistaneet tai ehtineet tehdä sovittuja asioita. Mitään negatiivista La-Ku:sta ole sanottavana, vaikka kuinka yrittäisin miettiä. Kristianin La-Ku-palaverit pidettiin päiväkodissa aina puolivuosittain, noin kuukautta ennen päivähoidon toiminta- ja kuntoutussuunnitelmapalaveria. Molemmat vanhemmat olivat aina läsnä. Palaverit pyrittiin järjestämään kello neljän jälkeen alkaviksi, jotta me työssä käyvät vanhemmat pääsisimme mukaan. Joskus tuntui vähän hankalalta kun palaverien lisäksi piti pyytää työnantajalta joustoa ja tehdä tunteja takaisin. Päiväkotipalaverien lisäksi oli paljon sairaalan tutkimuksia ja silmälääkärillä käyntejä. Yhtään ainoaa päivähoidon palaveria emme kuitenkaan olisi antaneet pois, sillä niin paljon koimme niiden hyödyttävän Kristianin kasvua ja kehitystä. Me molemmat vanhemmat koimme, että jotakin piti ihan oikeasti tehdä, asiat eivät sujuisi itsestään. Tähän tekemiseen La-Ku vastasi hyvin. Virpi Välimäki 22 23 Erityiskasvatuksen arjen tukitoimia Tavallinen, turvallinen arki Kiireetön ilmapiiri n Onko meillä / lapsilla oikeasti kiire jonnekin? n Hiljaa hyvä tulee! Aikuisen todellinen läsnäolo n Lepohetkellä lapsen vieressä n Ruokailu lasten pöydissä Yksilöllinen toiminta ja ohjaus n Kaikkien lasten ei tarvitse tehdä samaa ja samalla tavalla! Mallittaminen n Oikean toimintatavan opettaminen Tarkka struktuuri n Päiväjärjestys n Lapsen oma toiminta, rutiinit, toistot 24 Toiminnanohjailutaitojen edistäminen n Kuva- ja esinetuki (päivittäistoiminnat, laulut) n Aikuisen selkeä ja hidas puhe, puhu vähän ja harkitusti! Pienryhmät n Toiminnan eriyttäminen 3–4 lapsen ryhmiin n Siirtymätilanteet portaittain pienissä ryhmissä (ulkoiluun lähtö) Johdonmukaisuus n Johdonmukaisesti, sinnikkäästi päivästä toiseen Heidi Honka, erityislastentarhanopettaja, Silmäterä 3/2009 25 26 Millainen on hyvä ympäristö? H yvin suunniteltu ympäristö takaa sen, että näkövammainen lapsi selviytyy päiväkodin sisällä ja pihalla niin itsenäisesti kuin mahdollista. Suuria muutoksia päiväkodissa ei useinkaan tarvita. Monet näkövammaista lasta hyödyttävät lisäykset päiväkodin arkeen ovat hyödyksi myös näkeville ryhmäläisille. Lapseen tutustuessaan työntekijät keksivät uusia ideoita, joilla edistää lapsen omatoimisuutta ja turvallisuuden tunnetta päiväkodissa. Heikkonäköiselle lapselle tärkeitä ovat esimerkiksi valaistuksen riittävyys ja sen oikea sijoittelu. Joillekin häikäisy saattaa olla isokin ongelma. Myös selkeät kontrastit antavat varmuutta: jos seinäpinta erottuu lattiapinnasta ja oviaukko seinästä selkeästi erottuvalla listalla, voi olla varmempi siitä, että törmäyksiä ei synny. Hyvä ympäristö antaa lapselle turvallisuuden tunteen. Sokea lapsi puolestaan tarvitsee kuulo-, haju- ja tuntoaistiin perustuvia apuja. Liika kaiku ja kolina on pahasta, koska silloin on vaikea erottaa äänien suuntaa tai ylipäätään hahmottaa ympärillä tapahtuvia asioita. Hiljaisuus ei sekään kerro mitään. Kun pallon sisällä kilisee kulkunen tai ulko-oven pielessä helisee tuulikello, suuntaa on helpompi hahmottaa. Ympäristön pienet äänet, joita näkevä ei tule ajatelleeksikaan, ovat sokealle oiva kartta. Samoin jos päiväkodissa on oma keittiö, tuoksu varmasti kertoo kulkusuunnan. Mielenkiintoinen moniaistinen ympäristö herättää uteliaisuuden ja saa lapsen lähtemään liikkeelle. Kohoviiva lattiassa ja tunnusteltava merkki auttavat löytämään reitin ja paikan. Heikkonäköiselle lapselle reittiä voi selkeyttää kontrastiviivoilla. Näkövammaisen lapsen oma lokero, naulakko ja tuoli voidaan merkitä tunnusteltavalla esineellä tai kohokuvalla. Näkevät toveritkin ovat iloisia, jos saavat ikioman merkkinsä. Samaa esinettä voidaan käyttää muissakin tilanteissa; se auttaa lapsia löytämään itselleen kuuluvat tavarat ja esineet. Esineitä voidaan hyödyntää myös jonkun toiminnan hahmottamisessa. Esimerkiksi askartelussa voidaan esineet järjestää pöydälle sen mukaan, missä järjestyksessä lapsen on toimittava. Mitä enemmän erilaisia pieniä aistitukia päiväkodissa on, sitä enemmän lapsi voi keskittyä leikkiin ja yhdessäoloon jännittämättä ja pinnistelemättä. 27 Puhu lapselle, opeta päivittäistaidot N äkövammainen lapsi tarvitsee suullisia ohjeita, koska hän ei opi seuraamalla toisten tekemisiä näkevien ikätovereiden tavoin. Syöminen, pukeutuminen ja riisuutuminen ovat usein asioita, joissa moni lapsi kangertelee. Taitoja pitää opetella monet kerrat kotona ja päiväkodissa, kädestä pitäen. Omat vaatteet on hyvä oppia järjestämään paikalleen naulakkoon, josta ne taas löytyvät samassa järjestyksessä. Vaatteet voidaan kotona merkitä vaikka napilla tai tupsulla, joka löytyy tunnustellen. Tunnustellessa tavaroita pienten sormien tuntoherkkyys kehittyy. Näkövammaisen lapsen pitää tunnustelemalla oppia, miten päin vaate on ja miten se puetaan päälle. Aikuinen voi ohjata lasta esimerkiksi vetoketjun kiinni laittamisessa käsi käden päällä ja samalla suullisesti selostaen mitä tehdään. Sama koskee nappeja, neppareita ja solmuja. Näin lapsi oppii myös kuuntelemaan ohjeita ja ymmärtämään, mitä niillä tarkoitetaan. Olisi hyvä, että kaikki aikuiset päiväkodissa sekä kotona antaisivat yhdenmukaisia ohjeita. Näin oppiminen helpottuu huomattavasti. Ruokailussa heikkonäköistä auttaa se, että kiinnitetään huomiota väreihin ja kontrasteihin niin, että lautanen erottuu selvästi pöydästä ja ruoka lautasesta. Sokealle lapselle pitää puhua, mitä nyt tapahtuu, mitä tehdään ja samalla kädestä ohjataan ruokailua niin, että se alkaa sujua. 28 29 Hyviä linkkejä ja lähteitä Tietoa www.nkl.fi > Kuntoutus > Lasten kuntoutus n työntekijöiden yhteystiedot, vinkkejä päiväkodissa työskenteleville Silmäterä-lehti n Ilmestyy neljästi vuodessa. Tietoa näkövammaisista lapsista. Tilaukset: www.silmatera.fi Varttua – varhaiskasvatuksen verkkopalvelu n http://varttua.stakes.fi n Ajankohtaista tietoa varhaiskasvatuksesta ja päivähoidosta www.lea-test.fi n Tietoa näkemisestä ja näön tutkimisesta. Materiaaleja ja leikkejä päiväkotiin n Oo mun kaa! Toimintaa ryhmään, jossa on näkövammainen lapsi. Toim. Anne Virta. Näkövammaisten Lasten Tuki ry. Tilaukset: www.silmatera.fi n www.silmatera.fi > Oo mun kaa! n www.papunet.net > Yleiskieliset sivut > Materiaalit Näkömonivammainen lapsi, ladattavissa erilaisia ääniä ja kuvia leikkeihin ja päiväkodin arkeen n www.celia.fi Tietoa koskettelukirjojen lainaamisesta yms. n Näköstellään! Näkövammaisten kuvailmaisu 30 Marjatta Lehtinen. Sokeain Lasten Tukisäätiö. Tilaukset: Näkövammaisten Keskusliitto / Lasten kuntoutusosasto, puh. (09) 396 041 31 Päivähoitoon lähteminen on pienen ihmisen elämässä suuri asia. Sopivaa päivähoitomuotoa ja -paikkaa kannattaa puntaroida hyvissä ajoin, jotta päivähoitopolkua olisi sitten aikanaan helppo taivaltaa. Tämä kirja antaa päivähoitoon lähtevän näkövammaisen lapsen vanhemmille aineksia pohdinnan tueksi. Päivähoitaja tai päiväkoti saa kirjasta vihjeitä siitä, miten valmistautua näkövammaisen lapsen hoitoon tuloon. Eri paikkakunnilla on erilaisia käytäntöjä ja mahdollisuuksia päivähoidon järjestämiseksi. Perheen tukena päivähoitoasioiden suunnittelussa on oma kuntoutusohjaaja tai alueen kiertävä erityislastentarhanopettaja. Heihin kannattaa olla yhteydessä ja keskustella vaihtoehdoista, sillä he tuntevat paikkakunnan käytännöt. He ovat myös päiväkodin tukena sen valmistautuessa ottamaan vastaan uuden tulokkaan.