1 - Autokatsastajat AK ry

Autokatsastajat
1/2012
Puheenjohtaja
Tervehdys
Autokatsastajat AK ry:n
jäsenet
1/2012
29. VUOSIKERTA
Julkaisija
Autokatsastajat AK ry
www.autokatsastajat.fi
Vastuullinen
päätoimittaja
Tuomo Vikstedt
Haastemiehenkatu 6
20780 KAARINA
GSM 0400 324 247
[email protected]
Toimitussihteeri
Pekka Jääskeläinen
Revontulentie 3 K
41800 KORPILAHTI
GSM 040 718 3744
[email protected]
Taitto ja paino
Forssa Print, Forssa
Seuraava lehti
Aineistopäivä 16.11.2012
Ilmestyy
13.12.2012
Pardialaiseen Autokatsastajat AK
ry:een kuuluu 694 jäsentä. Pardia
ry:n jäsenmäärä on noin 60 000
jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtiolla ja merkittävä
osa liikelaitoksissa ja yrityksissä.
Pardia ry on STTK ry:n suurimpia
jäsenliittoja.
Jopen kuva kannessa:
joperuonansuu.com
N
äin Lounaissuomessa tätä juttua kirjoittaessa
5.4.2012 kevät on myöhässä ja muualla Suomessa parhaat hiihtokelit menossa. Kyllä meillä sentään jo leskenlehti
kukkii ja lumet on poissa, mutta
kylmä osin jäinen meri hönkii
kylmyyttään.
Kylmää kyytiä on ollut jäsenistön ja työnantajan väliset toimet
viimeisinä vuosina. Olemme kuitenkin viimeisen vuoden aikaan
edistyneet huimasti, kun työnantajan vastuuhenkilöt ovat vaihtuneet. Emme kuitenkaan enää
saaneet omaa talokohtaista työehtosopimusta. Olemme tehneet
ns. Paikallisia sopimuksia, jotka
poikkeavat AKL:n työehtosopimuksesta. Mikäli emme olisi tehneet mitään erillisiä sopimuksia,
kaikki henkilöstön edut ja työehdot olisivat muiden kuin meidän
neuvottelemia ja me sentään
olemme koko alan suurin henkilöstöryhmä. Vielä on monta asiaa
sopimatta, mutta syksyyn mennessä
meillä on varmaankin parempi kokonaisuus hallussa. Olisi toivottavaa, että
kaikki vaan etenee sovitulla tavalla ja
aiemmat sopimukset eivät kaadu, ennen
kun koko paletti on kasassa.
Pardian ja TTT:n puolelta on tullut
monesti puheeksi voimavarojen yhdistäminen ja niinpä iso muutos tapahtunee
myös järjestökentällä tämän vuoden aikana. Pardian toimintaa ollaan selkeyttämässä ja näin myös TTT:n rooli muuttuu
uudelleen. Selkeyttäminen tarkoittaisi
myös sitä että Autokatsastajat AK ry
suurimpana henkilöstöjärjestönä kaipaisi suunnan muutosta. Olisi hyvä saada
alalle vahvempi yhdistys siten, että olisi
vain yksi henkilöstöjärjestö, joka hoitaisi
alan asioita.
Siksi toivon, että esimiehet ja toimistohenkilöstö huomaisivat tämän suurena
mahdollisuutena kuuluessaan yhteen ja
samaan henkilöstöjärjestöön eli Autokat-
sastajat AK ry:n. Meitä kaikkia yhdistää
se, että meihin sovelletaan samaa työehtosopimusta.
A-Katsastus Oy:ssä olleet päällikköja esimiesmuutokset selvästi puoltavat,
että esimiehet kuuluvat yhteen meidän
kanssa. Toimistoväen kanssa olemme
harrastaneet vuosia yhteistyötä ja olisi
aika luontevaa yhdistää voimat. Keskustelkaa asiasta työpaikoilla ja liittyminen
AK:n jäseniksi käy helpolla netin välityksellä.
Olkaa aktiivisia jäseniä ja tuokaa murheet ja ilot esille luottamusmies- ja
TS-organisaation käsittelyyn. Me luottamustehtäviin valitut henkilöt haluamme
jakaa hyvää palvelua jäsenillemme.
Lämmintä Kesää odottaen...
Tuomo Vikstedt
Puheenjohtaja
Autokatsastajat AK ry
www.autokatsastajat.fi
2
Saumatonta yhteistyötä
Hyvät Autokatsastajat
AK ry:n jäsenet,
hyvät kutsuvieraat ja
ystävät.
O
n mukavaa nähdä, että ammattiyhdistysliike on saanut taas
näin paljon jäseniään liikkeelle. Muistan kyllä 80-luvulta, kun saavuimme yhdistyksen kokoukseen, oli
paikalla yli kolmannes koko
jäsenmäärästä, eli pitkälti
toistasataa jäsentä. Yhdistyksessä oli silloin noin 400
jäsentä. Nyt meitä on kaikkiaan noin 700.
Ammattiyhdistysliikkeen
maine on hiipunut ja nuoremmat henkilöt eivät ole
sisäistäneet liikkeen ideaa ja
tarvetta. Meidän alalla kuitenkin on kohtalaisen hyvä
järjestäytymisaste, vaikka siinäkin on
parantamisen varaa. Muistakaa ottaa
puheeksi työpaikoilla.
Autokatsastajat AK ry ei ole pelkästään yhden talon ammattiyhdistysliike
vaan meilläkin on, jopa täällä tänään
mukana, aktiivisia jäseniä, jotka ovat
muiden yrittäjien palveluksessa kuin
A-Katsastus Oy:ssä. Tämä on mielestäni hyvä asia. Yhdistyksellä on hyvät
suhteet ammattiliitto PRO:hon, jolla
on koko auto- ja katsastusalan työehtosopimus hallussa. Vaikka emme
päässeetkään PRO:n neuvottelutoimikuntaan, kuten ”isot miehet”, Pardian
Palolan Antti ja PRO:n Rinteen Antti
lakon aikana antoivat ymmärtää suullisella lupauksella, olemme kuitenkin
saaneet jo nyt vaikuttaa ja esittää toiveita mihin suuntaan AKL:n työehtosopimus etenee.
Olemme myös käyneet PRO:n kanssa
neuvotteluja siitä, miten ja millä ehdoilla voisimme siirtyä PRO:n jäseniksi.
Keskustelu on ollut hyvin epävirallista ja
neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta. Jäsenmaksu ja vaikutusmahdollisuus
PRO:ssa ovat suurin haaste.
Tänään on myös yksi merkittävä
haaste edessä. Pitkäaikainen pääluottamusmies Matti Lassila on ilmoittanut
lopettavansa pääluottamusmiehenä ja
meillä on uusia ehdokkaita kyseiseen
tehtävään. SAHY:n ehdokas on Maikki
Pajunen ja AK:n ehdokas Heikki Haapanala. Kuulemme heiltä myöhemmin
vielä lupaavia mainospuheita.
A-Katsastuksessa olemme edistyneet
tekemällä paikallisia sopimuksia, jotka
poikkeavat AKL:n työehtosopimuksesta.
Olemme tehneet sopimuksia matkustusohjesääntöön, joustavaan työaikaan
ja työaikapankkiin, sekä Lm-, TS- ja
henkilöstöedustukseen ja lauantaityösopimukseen. Lisäksi meillä on kesken vielä muita mahdollisia sopimuksia,
esim. palkka- ja palkitsemisjärjestelmä
sekä lomajärjestelmä ja muita pieniä
tekstikirjauksia, joita haluttaisiin kirjata
erillisillä sopimuksilla.
Joustava työaika kuulostaa henkilökunnalle aika eksoottiselta, mutta kyllä
siinä piilee hyviäkin puolia. Pitää ajatella kokonaisuutta pidemmän päälle, jotta
saisimme turvattua katsastusalan työpaikkoja mahdollisimman paljon. Joustavan työajan seurannassa alueellisen
luottamusmiehen ja aluepäällikön yhteistyö korostuu jatkossa. Yhdistykset
valmistelevat ohjeistusta yhdessä työnantajan kanssa. Työssä jaksaminen tulee suureen tarkasteluun ja seurantaan.
Joustavaa työaikaa käytetään harkiten
ja sen vaikutus ei taida koskea kaikkia
asemia.
Tavoitteena meillä oli kirjata erilli-
3
nen työehtosopimus, mutta se ei ottanut tuulta alle ja asioista on sovittava
erillisillä sopimuksilla. Pohjana meillä
on AKL:n TES. Neuvottelut ovat olleet
hyvin värikkäät. Onneksi meillä on vastassa henkilöitä, joiden kanssa voidaan
aidosti neuvotella ja keskustelut ovat
olleet asiallisella, jopa välillä mukavan
hauskallakin tasolla.
Yksi taas esille tuleva asia on katsastuksen toimilupalakimuutos, joka tulee
esille eduskunnassa syksyllä. Olemme
varautuneet asiaan ja olemme kaikella
mahdollisella tavalla yhteydessä päättäjiin. Pardia ry ja Tekniikan ja Tiedon
Toimihenkilöt ry, joihin Autokatsastajat
kuuluu, vievät yhdessä meidän kanssa
eteenpäin meidän ideoita ja sitä mitä
toimilupalakimuutosesitys pitäisi sisältää. Uudesta esityksestä ja sen sisällöstä ei ole vielä tietoa, mutta kun se
julkistetaan, yhdistys aivan varmasti
yrittää vaikuttaa päättäjiin omilla mielipiteillään. Onneksi olemme työnantajan
kanssa melkein kaikista asioista samaa
mieltä.
Näillä sanoilla avaan Autokatsastajat
AK ry:n vuosikokouksen.
Tuomo Vikstedt
Puheenjohtaja
Autokatsastajat AK ry
P
Vuosikokousmatka
erjantaina aloitimme matkan valmistelun tekemällä tulosta talolle.
Matkalle meiltä lähti Ari Sirviö, Raimo Korhonen, Hannu Keränen, Pekka
Tuhkanen, Kai Huotari ja Kari Kettunen
Kuhmosta. Auto starttasi kello 13.20.
Matkaa oli edessä 642 km ja se suoritettiin ”yhden pysähdyksen” taktiikalla.
Matkan aikana auton takaosassa pyöri
tuppirinki. Tuhkasen Pekkaa opetettiin
pelaamaan tuppea.
Turussa olimme illalla n kello 21 aikoihin. Huoneet oli meille varattu hotelli
Seaportista. Illalla kävimme nauttimassa pari olutta alakerran baarissa, ja tapasimme muitakin kokousmatkalaisia.
Aamulla laiva lähti kello 8.45. Vietyämme laukut hyttiin menimme kokoustilaan, jossa saimme olla oikein kahdessa kerroksessa. Kokous ja äänestykset
menivät tosi sukkelaan. Kokouksesta
saimme matkaeväiksi Auran sinappia,
jota voi sipaista makkaran päälle kun
käristelee makkaraa nuotiolla tai grillissä. Tämän jälkeen pääsimme nauttimaan risteilyn annista.
Taxfree ostosten jälkeen oli aikaa pitää
pienet torkut hytissä. Illanvietto alkoi
ruokailulla, jossa sai vatsansa täyteen eri
herkkuja ja juomia. Ruokailun päätyttyä
osa siirtyi nukkumaan ja osa yökerhon
puolelle jatkamaan seurustelua muiden
Arto Sirviö ja Pekka Tuhkanen
matkalaisten kanssa. Yökerhossa esiintyi
myös silmänruokaa Cubalaistanssioiden
muodossa. Aamulla aamupalan jälkeen
lähdettiin laivasta ja suoritettiin kotimatArto Sirviö
Katsastaja
A-Katsastus Oy
Kajaani
ka samalla taktiikalla kuin tullessakin.
Paluumatkan aikana oli se sama tuppirinki kuin mennessäkin, ja Pekka taisi
olla jo täysin oppinut tuppihai.
Pekka Tuhkanen
Katsastaja
A-Katsastus Oy
Kajaani
Vuosikokous
V
uosikokoukseen osallistui 54 yhdistyksen jäsentä, A-Katsastuksen
terveiset toi henkilöstöjohtaja Sari
Suono. Tutkinnonvastaanottaja Leena
Rantanen Turusta toimi kokouksen erinomaisena puheenjohtajana. Toimintakertomus 2011, tilinpäätös 2011, toi-
mintasuunnitelma 2012 ja talousarvio
2012 hyväksyttiin yksimielisesti ilman
puheenvuoroja.
Vuosikokous päätti pitää yhdistyksen jäsenmaksun entisellään yhtenä
prosenttina veronalaisesta ansiotulosta,
samoin entiseen tapaan yhdistys mak-
4
saa eläkeläisten palvelumaksun 48 €/v.
Pääluottamusmies Matti Lassilan ilmoitettua lopettavansa tehtävässä,
tehtävään ehdolle asettuneet toimistovirkailija Maikki Pajunen Tampereelta
ja tutkinnonvastaanottaja Heikki Haapanala Turusta pitivät kokousedustajille
esittelypuheenvuoron. Esittelyn jälkeen
suoritettiin pääluottamusmiesvaali, jonka tulos selvisi vasta SAHY ry:n viikkoa
myöhemmin pidetyssä vuosikokouksessa. Haapanala sai 47 ja Pajunen 32
ääntä, joten Haapanala toimii yhdistysten yhteisenä pääluottamusmiehenä
Y
ja Pajunen varapääluottamusmiehenä
toimikauden 2012–15.
Autokatsastajien hallituksen erovuoroiset jäsenet Pekka Jääskeläinen Jyväskylä, Heikki Kansanaho Nokia, Jussi
Kauppinen Kuopio ja Raimo Korhonen
Kajaani valittiin uudelleen toimikaudek-
si 2012–13. Varajäseneksi toimikaudelle valittiin Saila Simola Lahti.
Kokouksen lopuksi Heikki Haapanala
esitteli kokousedustajille jaetun kyselylomakkeen sisällön ja tarkoituksen.
Kyselystä tarkemmin toisaalla tässä
lehdessä.
Hallitus
hdistyksen hallitus piti järjestäytymiskokouksensa välittömästi vuosikokouksen jälkeen. Toimihenkilövalinnat
menivät entistä rataa; Heikki Haapanala jatkaa varapuheejohtajana, Pekka Jääskeläinen sihteerinä ja Heikki Kan-
sanaho taloudenhoitajana. Työvaliokuntaan valittiin edellä
mainittujen lisäksi puheenjohtaja Tuomo Vikstedt.
Autokatsastajat-lehden vastuullisena päätoimittajana jatkaa Tuomo Vikstedt ja toimitussihteerinä Pekka Jääskeläinen.
Ansioitunut jäsen 2011
Y
hdistyksen hallitus valitsee vuosittain jäsenistöstä Ansioituneen jäsenen. Henkilö palkitaan vuosikokouk-sessa
matkalahjakortilla tai vastaavalla huomionosoituksella.
Kriteereitä on lueteltu säännöissä pitkä liuta eri kohtia.
Vuoden 2011 ansioitunut jäsen Marketta Partonen-Rekola täyttää hyvin kriteerit ja on ollut monessa mukana. Hän on ollut AK:n hallituksen jäsen 1993–95 ja
2006–08, varajäsen 2004–06 ja 2008–10 sekä EteläSuomen alueen luottamusmies 1994.
Hän on pitänyt välillä huilivuosia, mutta ollut koko ajan
jäsenistön etuja ajamassa ja hankkimassa uusia jäseniä
aktiivisesti. Hän on aktiivisesti ajanut, että olisi yksi iso
ammattiliitto, jossa olisivat kaikki alan katsastus- ja tutkintotehtävissä olevat ihmiset. Hän on aktiivinen vuosikokouksissa kävijä ja aina tuonut asioita esille. Hän toimii
myös yhteiskuntavaikuttajana kuntapuolella Järvenpäässä
valtuutettuna ja opetus- ja kasvatuslautakunnan jäsenenä
sekä ollut mukana myös eduskuntavaaleissa ehdokkaana.
Hän toimi myös oma aloitteisesti yksin katsastuksen toimilupalakiuudistuksen yhteydessä vieraillen liikenneministerin erityisavustajan luona kertomassa meidän näkemyksiä ja
jättäen oman lausuntonsa liikenneministeriölle ehdotuksesta. Vuonna 2011 hän kävi kaikki puolueensa kansanedustajat läpi vaikuttaakseen muutosehdotukseen.
5
AUTOKATSASTAJAT AK RY:N
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011
Vuosi oli yhdistyksen 46. toimintavuosi.
1. JÄSENISTÖ JA LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
1.1 JÄSENISTÖ
31.12.2011 jäsenten kokonaismäärä oli 689.
Yhdistykseen on toimintavuoden aikana liittynyt 18 jäsentä, eronnut 16 jäsentä, erotettu 3 jäsentä ja kuollut 1 jäsen.
1.2 HALLITUS
Hallitukseen kuuluu sääntöjen mukaan puheenjohtaja ja kahdeksan (8) varsinaista sekä kaksi (2) varajäsentä.
1.2.1 Hallituksen kokoonpano toimintavuonna:
Tuomo
Heikki
Pekka
Heikki
Juhani
Jussi
Raimo
Jarkko
Veijo
Saila
Elina
Vikstedt
Haapanala
Jääskeläinen
Kansanaho Hietanen
Kauppinen
Korhonen
Leppä
Viljanen
Simola
Rantanen
Kaarina
Turku
Jyväskylä
Nokia
Sodankylä
Kuopio
Kajaani
Mikkeli
Helsinki
Lahti
Rovaniemi
puheenjohtaja
varapuheenjohtaja
sihteeri
taloudenhoitaja
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
1. varajäsen
2. varajäsen
Matti
Lassila
Lahti
pääluottamusmies
Pääluottamusmies on oikeutettu osallistumaan hallituksen kokouksiin.
Hallitus on kokoontunut toimintavuonna kuusi (6) kertaa, lisäksi on pidetty kahdeksan (8) sähköpostikokousta.
Hallituksen työvaliokuntaan ovat kuuluneet Haapanala, Jääskeläinen ja Vikstedt. 1.3 TILINTARKASTAJAT
Yhdistyksen tilintarkastajana on toiminut Markku Laakso HTM, Tampere ja
varatilintarkastajana Pentti Haapanen HTM, Tampere.
2. KUULUMINEN MUIHIN JÄRJESTÖIHIN JA TOIMIKUNTIIN
2.1 JÄRJESTÖT
Yhdistys on Tekniikan ja Tiedon Toimihenkilöt TTT ry:n jäsenjärjestö.
Yhdistys on TTT ry:n kautta Palkansaajajärjestö Pardia ry:n jäsen.
Yhdistys on Pardia ry:n kautta Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:n jäsen.
Yhdistys kuuluu jäsenenä Veronmaksajain Keskusliitto ry:een ja on kannatusjäsenenä Rahtarit ry:ssä.
Yhdistyksen jäsenet ovat jäseninä JATTK-Työttömyyskassa ry:ssä.
2.2 MUUT TOIMIKUNNAT JA TYÖRYHMÄT
Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafin katsastustoiminnan koulutustoimikunnassa katsastavan henkilöstön edustajana
on ollut Pekka Jääskeläinen.
3. KESKUSJÄRJESTÖT
3.1 EDUSTUKSET
JATTK ry:n edustajakokouksessa 18.05 Helsingissä TTT ry:n edustajana oli Veijo Viljanen.
TTT ry:n edustajakokouksessa 17.11 Helsingissä yhdistyksen edustajina olivat Pekka Jääskeläinen,
Heikki Kansanaho ja Veijo Viljanen sekä TTT ry:n hallituksen jäsenenä Tuomo Vikstedt.
Pardia ry:n edustajakokouksessa 23.11 Helsingissä TTT ry:n edustajana oli Heikki Haapanala.
3.2 TOIMIKUNNAT
STTK ry:n edustajiston jäsenenä on ollut Tuomo Vikstedt.
STTK ry:n LogistiikkaSTTK-työryhmän jäsenenä on ollut Pekka Jääskeläinen.
Pardia ry:n hallituksen jäsenenä on toiminut Tuomo Vikstedt.
Pardia ry:n työvaliokunnan jäsenenä on toiminut Tuomo Vikstedt.
Pardia ry:n PardiaNyt-lehden toimituskuntaan on kuulunut Pekka Jääskeläinen.
Pardia ry:n Keski-Suomen aluetoimikunnan jäsenenä ja TTT ry:n aluejohtajana on toiminut Pekka Jääskeläinen.
TTT ry:n hallituksen 1. varapuheenjohtajana ja varsinaisena jäsenenä on ollut Tuomo Vikstedt.
TTT ry:n työvaliokunnan jäsenenä on ollut Tuomo Vikstedt.
6
3.3 HUOMIONOSOITUS
Aarno Hannulalle luovutettiin Pardia ry:n hopeinen ansiomerkki järjestön edustajakokouksessa 23.11.
4. A-KATSASTUS OY -KONSERNI
4.1 TOIMIELIMET
Laajennetun johtoryhmän jäsenenä ovat olleet Matti Lassila ja Tuomo Vikstedt.
Palkkausjärjestelmätyöryhmään ovat kuuluneet Matti Lassila ja Tuomo Vikstedt.
4.2 LUOTTAMUSMIEHET
Pääluottamusmies
Matti
Lassila
Varapääluottamusmies
Päivikki Kärkkäinen
Lahti
Helsinki
Alueelliset luottamusmiehet
Alue I
Vilho
Raatikainen
Hämeenlinna
Varaluottamusmies
Päivikki Kärkkäinen
Helsinki
Alue II
Pekka
Jääskeläinen
Varaluottamusmies
Outi
Vauhkonen
Alue III
Maikki
Pajunen
Varaluottamusmies
Heikki
Kansanaho
Jyväskylä
Jyväskylä
Tampere
Nokia
Alue IV
Raimo
Korhonen
Kajaani
Varaluottamusmies
Riitta
Puska
Rovaniemi
Luottamusmiesorganisaatio on yhteinen Suomen Autokatsastusten Henkilöstöyhdistys SAHY ry:n kanssa.
4.3 TYÖSUOJELUORGANISAATIO
Työehtosopimuksessa työsuojelua koskevasta yhteistoiminnasta on katsastusasemat jaettu työsuojelupiireihin.
Työsuojelupiirien työsuojelutoimikuntien jäsenet sekä työsuojeluvaltuutetut 1.1.2010 alkaen:
Työsuojelupiiri I
Työsuojelutoimikunnan jäsenet
Ilpo
Front
Helsinki
työsuojeluvaltuutettu
Työsuojelupiiri II
Työsuojelutoimikunnan jäsenet
Jussi
Kauppinen
Kuopio
työsuojeluvaltuutettu
Työsuojelupiiri III
Työsuojelutoimikunnan jäsenet
Tuomo
Vikstedt
Kaarina
Timo
Täyränen
Valkeakoski
Työsuojelupiiri IV
Työsuojelutoimikunnan jäsenet
Esko
Salonpää
Oulu
työsuojeluvaltuutettu
työsuojeluvaltuutettu
4.4 YT-NEUVOTTELU
Vuoden 2010 lopussa aloitettujen neuvottelujen seurauksena irtisanottiin 36 yhdistyksemme jäsentä.
5. YHDISTYKSEN OMA ORGANISAATIO
5.1 YHTEYSHENKILÖT
Yhdistyksellä on jokaisella A-Katsastus Oy -konsernin toimipaikalla yhteyshenkilö.
Yhteyshenkilön tehtävänä on toimia:
– yhteyshenkilönä jäsenasioissa
– yhteyshenkilönä tiedotusasioissa
– tarvittaessa toimipaikkansa työtaisteluasiamiehenä ellei tehtävän hoitaminen aseta esteellisyyttä.
Yhteyshenkilöasiamiehenä on ollut Pekka Jääskeläinen.
Reijo I. Lehtinen
7
6. TOIMINTA
6.1 VUOSIKOKOUS
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 19.03. Radisson Blue Seaside Hotelissa Helsingissä, osallistujia 63.
Vuosikokouksen jälkeen 45-vuotisjuhlaristeilylle m/s Baltic Princessillä osallistui 50 yhdistyksen jäsentä.
6.2 JÄSENMATKA
Yhdistys järjesti 02.-05.06. jäsenmatkan Tukholmaan, matkalla tutustuttiin A-Katsastus Oy -konsernin
Carspect-asemaan. Matkalle osallistui 20 yhdistyksen jäsentä sekä yhdistyksen kutsumana
TTT ry:n edustajat Tapani Kontiala ja Heikki Tuominen.
6.3 MUU KOULUTUS
Yhdistys järjesti luottamusmiesten neuvottelupäivät 16.-17.05.11 Tallinnassa ja 15.-16.11. Tampereella.
Tilaisuuksiin osallistuivat luottamusmiesten lisäksi Tuomo Vikstedt ja Ari Komulainen Pardia ry:stä sekä Tallinnassa
Heikki Haapanala ja Tampereella Sari Suono, Anna-Maria Wassman ja Seppo Hämäläinen A-Katsastus Oy:stä.
6.4 TIEDOTUSTOIMINTA
STTK ry ja Pardia ry ovat lähettäneet jokaiselle A-Katsastus Oy -konsernin toimipaikalle järjestölehtensä.
Yhdistys on julkaissut toimintavuonna kaksi (2) Autokatsastajat-lehteä. Lehden vastaavana päätoimittajana on
toiminut Tuomo Vikstedt ja toimitussihteerinä Pekka Jääskeläinen.
Yhdistys on lähettänyt jäsenille sähköpostilla jäsen- sekä muita tiedotteita.
Yhdistyksellä on kotisivut internetissä osoitteessa www.autokatsastajat.fi.
7. MUU TOIMINTA
Yhdistys lähetti 30.01. Liikenteen Turvallisuusvirastolle (TraFi) kannanoton tutkinnon vastaanottajien auditoinnin
sisällöstä ja esiintyvistä poikkeavuuksista.
8. MERKKIPÄIVÄT JA HUOMIONOSOITUKSET
8.1 MERKKIPÄIVÄT
Yhdistyksen puukko-kuksa -lahja on luovutettu 80-vuotiaalle:
06.05. Janhunen Erkki Antero
06.07. Rantahakala Esa Juhani
Yhdistyksen puukko-kuksa -lahja on luovutettu 70-vuotiaille:
19.01. Kyheröinen Aarne Johannes
21.05. Haukkala
Seppo Johannes
31.01. Malinen Raimo Veli Juhani
06.10. Mäki
Hannu Tapani
18.03. Verta Raimo Antero
02.12. Hotanen
Unto Juhani
23.03. Puustio Eero Juhani
08.12. Tahvanainen Seppo Sakari
05.04. Mykkänen Matti Juhani
10.12. Laakkonen Risto Tapani
14.04. Heikkinen Erkki Jalmari
Yhdistyksen puukko-kuksa -lahja on luovutettu 60-vuotiaille:
02.01. Havia
Markku Matti Antero
03.04. Koskivirta Esa Matti
12.01. Lepo
Matti Juhani
25.05. Saviharju
Kari Juhani
01.02. Vuorinen Pekka Mauno Kalevi
03.08. Korppi
Seppo Olavi Ensio
14.02. Takkunen Tauno Antero
19.08. Niemi
Pekka Tapio
19.02. Rauhala
Tapio Juhani
14.10. Nuojua
Eero Antero
15.03. Sairanen Pekka
23.11. Hyvönen
Heikki Sakari
19.03. Kuukka
Osmo Juhani
22.12. Vierula
Tapani Johannes
Yhdistyksen Katsastaja-patsas on luovutettu 50-vuotiaille:
15.01. Rissanen Jukka
28.05. Hänninen
Kimmo Veli-Pekka
16.01. Mikkonen Juha Kalevi
24.06. Hedborg
Eero Juha
11.02. Peltonen
Jarmo Eero Tapani
07.07. Björklund
Jan Mikael
24.02. Räisänen Matti Juhani
21.07. Lehtinen
Arto Jyri Petri
07.03. Veijonen
Arto Tapani
30.07. Eerola
Matti Tapani
18.03. Liukko
Taito Tapani
09.08. Suortti
Juha Veli
07.04. Uikkanen Matti Pellervo
27.08. Leppä
Jarkko Mauri
12.04. Hepo-oja Markku Tapani
18.11. Nordenswan Lotta Margaretha
24.04. Reijonen
Yrjö Toimi Henrik
09.12. Hakanen
Olli-Pekka
12.05. Heinoja
Ari Kalervo
13.12. Rukko
Veli-Matti
8.2 ANSIOITUNUT JÄSEN
Marketta Partonen-Rekola valittiin yhdistyksen Ansioituneeksi jäseneksi 2011.
8.3 MUUT HUOMIOIMISET
Rolf Wickströmin omaisille on lähetetty adressilla jäsenemme poismenon johdosta.
Tuomo Vikstedtille on lähetetty adressi omaisen poismenon johdosta.
8
Katsastusinssi
nauraa
S
yksyllä 2004 Autokatsastajat-lehdessä oli juttu Anglian katsastuslaulusta, nyt on vuorossa Mazda ja katsastusinssin nauru. Kappale perustuu Juha Tapanisen
Iskelmäprinssi-kappaleeseen. On vaarallista kun tekee laulun
ja käyttää siinä jotain nimeä, se käsitetään helposti väärin ja
luullaan pilkaksi. Jope ei kuitenkaan halua missään tapauksessa sitä, vaan esimerkiksi Mazda sopi sanana alkuperäiseen
riimiin.
Jopen velipoika oli Kemissä katsastusasemalla odottamassa vuoroaan, kun radiosta alkoi soida alkuperäinen Iskelmäprinssi-kappale. Pikkuveli on samanlainen vääräleuka kuin
isoveli Jopekin joten tuo kappale toi hänelle mieliyhtymän
katsastukseen. Hän soitti Jopelle kertoen Iskelmäprinssin
ja katsastusinssin yhteensopivuudesta, eikä muuta tarvittu,
Jope käytti vihjeen hyväksi ja syntyi menestynyt kappale.
Käytetyn auton kanssa katsastukseen menohan on aina ollut
hieman jännittävä tapahtuma, joten veljelle tullut ajatus ei
ihmetytä yhtään.
Single julkaistiin marraskuussa ja se ponkaisi heti Radio
Suomen TOP40-listan kärkeen ja oli listalla 4 viikkoa. Kappale
on myös Jope 21. studioalbumilla Jopetusministeri. Albumin
kansi on Mr. Lordin käsialaa, hän on saanut graafisen alan
koulutuksen ja on taitava alan erilaisissa töissä.
Jopen oma kulkuväline on vaihtunut vuodesta 2004 Emallin Mersun jälkeen useaan kertaan, tällä hetkellä työajot
tapahtuvat turvallisesti 4-vetoisella diesel Hyundai Santa Fellä. Lehden 2/2004 kannessa kuvattu Ford Taunus vuosimallia
1961 sai viime kesänä uuden maalin ja verhoilun ja on entistä ehompi. Harrikasta Jope on luopunut, eikä tällä hetkellä
omista moottoripyörää. Selkä ei kestä ajoa ja hyviä ajokelejä
on niin harvoin ettei kannata hankkia menopeliä.
Katsastuslupalain mahdollisesta muutoksesta Jope ei ole
perillä, arveli mahdollisten korjaamokatsastusten aiheuttavan nykyisille toimijoille todennäköisesti alasajoja.
Katsastusinssi nauraa
(Alkuperäinen Iskelmäprinssi, Juha Tapaninen, sävellys)
Tänä aamuna meidät hinataan kaupunkiin,
sinun talvirenkaat mulle hetkeksi vaihdettiin
ja toiset autot kiertää jo piparirallia,
toiset katsoo haikeena talliaan.
Tänä aamuna istuu tunnelmaan,
tänä aamuna leima paperiin paukahtaa.
Kohta jo homma alkaa,
valo helmoja heijastaa,
tosiaan inssi katsoo hymy huulillaan.
Katsastusinssi nauraa,
helmat on kuin kauraa,
ohjaus liikaa auraa.
Katsastusinssi nauraa,
Katsastusinssi nauraa,
tää matka jo nähtiin,
saatte lähteä lätkiin,
Katsastusinssi nauraa.
Mutta huomenna kun tullaan uudestaan,
myös rekisterikilvet tosiaan vaihdetaan.
Ja huomenna kukaties,
on konttorilla toinen mies,
joka autoni alle kömpii niska hies.
Ja katsastusinssi nauraa,
helemat on kuin kauraa,
ohojaus liikaa auraa.
Katsastustiedotus
Suomen sietotoimiston uutisia
Jopetusministeri Ruonansuu työvaliokuntineen esittää
hallitukselle lakipykälää, jonka mukaan katsastusinsinööri ei saisi enää nauraa ainakaan ääneen työaikana
asiakkaan autoille.
Katsastusinssi nauraa,
Katsastusinssi nauraa.
tää matka jo nähtiin,
saatte lähteä lätkiin.
Katsastusinssi nauraa,
Katsastusinssi nauraa.
626:n auraa, ovenkahva jäi kouraan.
Katsastusinssi nauraa,
Katsastusinssi nauraa.
www.joperuonansuu.fi
9
Mitä kuuluu Heikki Välimäki
A
utokatsastajat ry:n hallituksen jäsen 1973–74, 1983–84, Hämeen
läänin luottamusmies 1983-84 ja
varaluottamusmies 1984–87. ARK:n
yhteisen henkilöstöneuvoston puheenjohtaja 1984.
Olen ollut eläkkeellä jo 11 vuotta. Suorittaessani autoni katsastusvelvollisuutta viimevuosina ja muutenkin
asemilla vieraillessani, olen huomannut, että ainakin A-katsastuksessa on
henkilökunta uusiutunut huomattavasti.
Oman ”katsuriurani” aikaisia katsastajia
ja muuta henkilökuntaa tapaa entistä
harvemmin. Sukupolven vaihdos on siis
tosiasia. Kun kysytään, että mitä kuuluu
Heikki Välimäelle, onkin mielestäni paikallaan esitellä aluksi oman työuransa
kehittymistä.
sastusmiehiksi tai katsastusteknikoiksi.
Tuntui, että meitä ei kohdeltu muutoksen yhteydessä oikeudenmukaisesti, joten kiinnostuin ammattiyhdistystoiminnasta. Halusin vaikuttaa palkkauksemme kehitykseen, mutta myös työolot
olivat retuperällä. 1970-luvun alussa
siirryin Tampereen katsastuskonttorille,
jolloin myös aloitettiin luottamusmiesja työsuojelutoiminta. Minut valittiin
tuolloin paitsi autokatsastajien hallitukseen, myös Hämeen läänin luottamusmieheksi ja työsuojeluvaltuutetuksi.
Näitä tehtäviä hoidinkin sitten noin 20
vuotta ennen siirtymistäni Nokian katsastusaseman päälliköksi. Toimin myöskin lähes koko virkaurani ajan OTO-kouluttajana mm liikennetietojärjestelmän
käyttöönoton yhteydessä.
35 vuotta katsastajana
Mitä Heikille sitten kuuluu
nyt vuonna 2012?
Valmistuin autoteknikoksi keväällä
1966. Pestauduin heti valmistuttuani
varakatsastusmieheksi Joensuun katsastuskonttorille. Tuohon aikaan katsastavan henkilökunnan virkanimike oli
varakatsastusmies. Emme olleet siis
valtion palkkaluokkavirkamiehiä, vaan
palkka oli ns. sporttelipalkka, joka muodostui tehdystä työstä. Muutoksen tuulet olivat kuitenkin jo puhaltamassa.
Keväällä 1968 meidät nimitettiin kat-
E
Kuten aktiivisuudestani työssäoloajalta
voi päätellä en ole eläkkeelläkään jäänyt laakereilla lepäämään. Eläkkeelle
jäätyämme rakensimme vaimoni Sadun
kanssa uuden omakotitalon Tampereen
Epilään. Urakkaa riitti lähes vuodeksi. Tämän urakan jälkeen Tampereen
kaupunki pyysi minua kirjoittamaan
kaupunginosakirjan Epilän kaupunginosasta. Kirja, joka on nimeltään ”Winte-
rin mutkan tarinoita” valmistui syksyllä
2008. Seuraavaksi minua pyydettiin
kirjoittamaan Harjun yhteiskoulun ja
sen jatkumon Kaarilan lukion historiikki.
Tämän kirjan nimi on ” He ovat kirjansa ansainneet” ja se valmistui vuoden
2011 lopussa. Nyt olen kirjoittamassa
kotiseutunäytelmää elokuussa pidettävään kotiseutujuhlaan. Kyllä eläkeläinen osaa rentoutuakin, esim. 1.4.2011
lähdemme kylpyläreissuun Viroon. Monenlaista muutakin ehtii harrastamaan
kuten metalli- ja puukäsitöitä.
En ole seurannut katsastusalan enkä
autoalan kehittymistä yleensäkään kovin aktiivisesti viime aikoina. Olen kyllä
ihmeissäni, jos katsastustoiminta sallittaisiin vielä autokorjaamoillakin sillä se
saattaisi viedä pohjan koko alalta. Akatsastuksen toiminnan markkinoinnissa minua ihmetyttää, että esimerkiksi
katsastuksessa annettava hieno palauteraportti tai muut lisäarvoa tuottavat
elementit on täysin unohdettu.
Muisto ammattiyhdistysvuosilta
Olen aina pitänyt ammattiyhdistyksen
edunvalvontatoimintaa ja sen avulla
muodostuvaa joukkovoimaa elintärkeänä työntekijöiden etuja valvottaessa.
Yksi mukava muisto johtokuntavuosilta
on jäänyt erityisesti mieleeni, kun odottelimme jonkin Helsinkiläisen hotellin
saunalla neuvottelutulosta. Neuvoteltavana oli tietenkin palkka-asiat ja neuvottelijoina meidän puoleltamme Mikko
Mäenpää nykyinen - ja Esa Swanljung
entinen Sttk:n puheenjohtaja. Sitten
herrat tulivat neuvottelusta ja saimme
tietää heidän onnistuneen. Kyllä sauna
maistui sinä iltana.
Toivotan Autokatsastajat ry:lle tarmoa puolustaa jäsenistönsä etuja, sillä
itse pitää omia etujaan puolustaa. Ei
sitä muut tee puolestasi.
Kevätterveisin
Heikki Välimäki
Kiitos luottamuksesta!
läkkeelle jäävää Mattia lainaten:
"Heikin (luottamus-) ura A-Katsastuksessa on ollut jyrkässä nousukiidossa!" Näin on kieltämättä käynyt
mutta olen myös erittäin tietoinen siitä,
että miten nopeasti se voi kääntyä vielä jyrkemmäksi laskukiidoksi. Alkavaan
pestiini lähden siis erittäin nöyrin mielin. Toivon teiltä kaikilta ymmärrystä,
että aloittaessani tämän vaativan toimen ei tietomääräni voi olla lähelläkään
tämän toimen lopettavaa Mattia. Panostan tähän pestiin tosissani ja yritän olla
luottamuksenne arvoinen.
Ennen pääluottamusmiesvaalia jonkinmoisena vaalityönä pientä esittelyä
jo Maikin kanssa teimmekin. Ensimmäinen ammattiyhdistys, johon liityin, oli
SEL (Suomen Elintarviketyöntekijöiden
Liitto). Siihen liittyminen oli toisaalta
melko helppoa. Työpaikallani Kaarinan
Hartwallilla pääluottamusmies kysyi,
10
että “liitytkö vai istutaanko me sinut
ulos!” Silloin ei ollut puhettakaan, että
saavutetuista eduista joutuisi luopumaan. Työnantaja maksoi hyvää urakkapalkkaa ja työntekijät olivat tyytyväisiä! Toimin Hartwallilla kuljettajana
ja varastomiehenä aluksi kesätöissä
ja armeijan (res. kersantti) jälkeen
pari vuotta vakituisesti. 21-vuotiaana
ajokortistani löytyivät kaikki kirjaimet.
Henkilöauton ammattiajoluvan sain
1988 ja harrastin 12 v. taksin ajamista
päätyön ohella. Linja-autolla ajan tarvittaessa edelleen hyväntekeväisyyttä
(mm. omakotiyhdistyksen retkiä...).
Liikenneopettajaksi valmistuttuani 1990
työpaikka löytyi Lohjan Autokoulusta.
Samalla edunvalvonta vaihtui AKT:n
alaiseen Helsingin Autoalan Työntekijöihin. Silloin aloitettiin mm. autokouluissa
pakollinen pimeällä ajamisen opetus.
Oma yhdistyksemme antoi silloin jäsenilleen ensimmäisen demo-koulutuksen
pimeän opetuksen näyttöihin ja harjoituksiin yhdessä Liikenneturvan kanssa. Vuonna 1998 palasin lopullisesti (?) kotikaupunkiini Turkuun töihin.
Ammattiyhdistys vaihtui paikalliseksi
Turun Auto-opettajiksi. Ensimmäisessä
vuosikokouksessa minut valittiin sen
toimikuntaan. Turun Auto-opettajissa
toimikunnan vakiojäsenenä olin mukana vielä Ajovarmankin ensimmäiset
vuodet. Aika pian kuitenkin huomasin,
että koska A-Katsastus neuvottelee vain
omien henkilöstöyhdistystensä kanssa
(AK, SAHY, MKM ja Katsi) niin AKT:n sopimukset eivät vaikuta Ajovarman työntekijöihin millään lailla. Yhtä hyvin olisin
voinut maksaa 1,6 % palkastani vaikka
Rauman pitsinnyplääjille! Turun Autoopettajat on edelleen jäsenistöltään
AKT:n pienimpiä osastoja (n. 40 jäsentä
eläkeläisineen). Kun Turun tutvot kerralla siirtyivät Autokatsastajat ry:een,
laski Turun Auto-opettajien jäsenmäärä
hetkellisesti yli 10 %! Myös meidän jäsenmaksumme halpeni, kuten tiedätte
(1 %). Suhteeni Turun Auto-opettajiin
on edelleen sikäli läheinen, että minut
P
ikaisen laskutoimitukseni mukaan
alkoi jo neljästoista vuosi pääluottamusmiestehtävän hoitamisessa.
Nyt homma on finaalissa ja uusi pääluottamusmies otti tehtävän vastaan.
Oli jo aikakin saada nuorempaa ja nykyaikaisempaa osaamista haastavaan tehtävään. Puheenjohtaja Tuomo ilmoitti,
että jotain pitäisi paperille pistää menneistä vuosista, mutta hienovaraisesti
ilmoitti, ettei ole tarkoitus tehdä muistelmakirjaa.
Saattaa olla että aika kultaa muistoja,
mutta sellainen muistikuva jäi alkuajoilta, että TES-neuvot-telut ja henkilöstöasioiden hoito oli jotenkin helpompaa
mutkattomampaa kun nykyään. Yksittäisiä henkilöstöongelmia ja ristiriitoja
työelämässä on ollut ihan riittämiin,
mikä ei sinänsä ole yllätys n. 1000
henkilön yrityksessä. TES- neuvottelut
menivät sitä rataa että ”isot pojat” tekivät TUPON ja niiden raamien perusteella talokohtaiset sopimuksetkin pyrittiin
tekemään.
Tuomon ja yleisön pyynnöstä huoli-
on kutsuttu eroamiseni jälkeen joka vuosi heidän vuosikokoukseensa puhumaan
jostakin ajankohtaisesta asiasta. Tänäkin vuonna perinne
jatkuu. Esitykseni aihe tullee
tänä vuonna olemaan uuden
ajokorttilain
vaikutuksista
ajokorttiin tähtäävässä opetuksessa ja kuten aina on
tapana ollut: Tieliikennelain
tulkintoja.
Ensimmäiseen
Autokatsastajien vuosikokoukseen
osallistuin 2009 Mikkelissä.
Siellä puhalsi melkoinen tuuli
kun Vikstedtin Tuomo valittiin AK:n puheenjohtajaksi ja Hietasen
Juhani, Lepän Jarkko sekä minä tulimme valituiksi uusiksi AK:n hallituksen jäseniksi. Hallitustyöskentely alkoi
rauhallisesti mutta jo loppuvuodesta
vaikeat neuvottelut työnantajan kanssa
käynnistyivät uudesta TES:sta. Ensimmäinen 2-vuotiskauteni päättyi lakon
kautta yt-neuvotteluihin. Helsingissä
2011 vuosikokous äänesti minut uudelleen AK:n hallitukseen. Hallituksen
järjestäytymiskokous valitsi minut varapuheenjohtajaksi. Vuoden 2009 lopulla
pidettiin työsuojeluvaalit. Tulin valituksi myös TS-toimikuntaan ja vuotuiset
kokoontumiset ovat avanneet minulle
myös tätäkin puolta. Jatkossa pääluottamusmiehenä toimiminen sivuaa niin
läheltä TS-asioita, että koen hyväksi
myös siellä olemiseni.
Sitten vielä hieman henkilökohtaista
avautumista. Maaliskuussa saavutin sa-
man iän kuin P-P Peteliuksen herra 47.
Syksyllä lukion aloittava poikani on saavuttanut kymppejä muissakin aineissa
kuin isänsä (Liikunta ja tekninen työ).
Minua pidempään tunteneet ovat huomanneet, että jokin pitkäaikaissairaus
minulla on tiettyyn automerkkiin. Tosin
en ole siihen opelismiin edes yrittänyt
lääkettä saada. Golf-kipinä iski perheeseemme pari vuotta sitten. Viime kesänä kiersimme koko perheen voimin yli
40 kierrosta. Tulevan kesän tavoitteena
on pelata vielä enemmän. Ikää kun on
tullut lisää, niin särmät ovat hieman
hioutuneet. Jonkin verran varmaan on
kuitenkin vielä perää vaimoni vuosia
sitten toteamassa: “Sinun kanssasi tulee hyvin toimeen jos on sinun kanssasi
samaa mieltä!”
Heikki Haapanala
Pääluottamusmies
Jäähyväiset
matta on eräs mieliin painuva esimerkki
TES-neuvotteluista kerrottava jostain...
90 luvulta. Ei se aina niin harmonista ollut siihenkään aikaan. Muutamien
pienten tekstikysymysten lisäksi kentän
viestit neuvottelijoille olivat sen sisätöisiä, että kolme tärkeintä hoidettavaa
asiaa olivat palkkaus, palkkaus ja palkkaus. Tässäkin TES-neuvottelutilaisuudessa henkilöstön edustajina toimme
esille tärkeimpänä tavoitteena palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaamisen.
Henkilöstöasioita työnantajan edustajana hoitava henkilö pahoitti mielensä
moisesta röyhkeydestä ja haukkui työntekijät kelvottomiksi, osaamattomaksi
ja laiskaksi porukaksi. Kaikki kyllä kirjattiin ylös ja lähetettiin tiedoksi asemille työntekijöille, että ymmärsivät asemansa työnantajan silmissä. Alle varttitunnin lensimme pääkonttorista pihalle
saatesanoilla joiden mukaan emme tule
saamaan edes sitä TUPO:n mukaista
yleiskorotusta. Lopputulos oli sitten se
että toimitusjohtaja pyysi neuvotteluihin ja veti koko prosessin henkilökoh-
11
taisesti itse. Siinä yhteydessä saimme
sovittua asemakohtaisesta tuottavuuspalkkiosta ja muistaakseni samassa yhteydessä sovittiin perustettavaksi palkkaustyöryhmä jossa on yhtä paljon
työntekijöiden ja työnantajan edustajia
ja joka räätälöi katsastusalalle sopivan
oman SAUK-palkkausjärjestelmän.
Vuoden 2007 TES-neuvottelujen tuloksena tuli varsin hyvät prosenttikorotukset, kuten kaikilla muillakin aloilla.
Jostain syystä nimenomaan työnantajajärjestöt halusivat irti TUPO-neuvotteluista ja TES:t paikallisesti sovittaviksi.
Varsin pian inflaatio nakersi nekin korotukset. Ehkä vuosi tai pari tämän neuvottelukierroksen jälkeen sen aikainen
toimitusjohtaja päällikköpäivien avauspuheessaan moitti talokohtaisen sopimuksen kalliiksi ja joustamattomaksi
sekä ilmoitti ettei talokohtaisia sopimuksia tulla enää koskaan tekemään.
Seuraava TES-neuvottelu käytiinkin
sitten jäätävissä merkeissä, koska mitään TES-neuvotteluihin laatimiamme
tavoitteita ei haluttu huomioida, tuskin
edes lukivat huolellisesti laatimaamme
ehdotusta. AKL/PRO:n sopima TES oli
ainoa hyväksyttävä. Tämä johti sitten
neuvottelujen katkeamiseen ja työtaisteluun. Neuvottelut jatkuivat työriitojen
sovittelijan luona. Tämä oli raskasta,
mutta varsin antoisaa ja mieliin painuvaa aikaa. Alussa näytti että tästä nyt
ei kerta kaikkiaan päätä eteenpäin, niin
kaukana osapuolten näkemykset olivat
toisistaan. Suuresti kunnioitan sovittelijan työtä, ei sovi aivan hätäiselle
henkilölle. Hänellä oli koko ajan positiivinen asenne, että kyllä tässä vielä sovintoon päästään, kunhan kaulitaan ja
käännetään... kaulitaan ja käännetään..
Lopputuloksena sitten syntyi sellainen
työriitojen sovittelijan sopimusehdotus
jossa muutamia talokohtaisia asioita
sovittiin AKL/PRO:N TES:sta poiketen,
kuten sopimus lauantaityöstä, ns. suljetusta vuosilomajärjestelmästä, lomarahan maksamisesta, allekirjoitusrahasta, erimielisyyksien ratkaisemisesta ja
henkilöstön edustuksesta (mm. luottamusmies ja työsuojelutoiminnasta). Tämä sovintoehdotus oli lopulta sellainen,
jonka kanssa katsottiin mahdolliseksi
tulla toimeen ja pystytään elämään.
TES-neuvotteluissa kuten monessa
muussakin asiassa on toimintani alusta
saakka selkärankana ja asiantuntijana
on toiminut Pardian lakimies Ari Komulainen. Kun aloitin pääluottamusmiehenä, Ari aloitteli nuorena lakimiehenä
TTT:ssä, vai lieneekö ollut siihen aikaan
vielä STTK-J. Nämä vuodet olemme Arin
kanssa tiivistä yhteistyötä tehneet näihin päiviin asti. Olen tästä erittäin kiitollinen sekä itseni että AK:n ja SAHY:n
puolesta. Jos kuka niin Ari tuntee katsastusalan ongelmat ja koukerot.
Olen myös kovasti kiitollinen jäsenillemme ja henkilöstön edustajille joiden
kanssa olen saanut yhteistyötä tehdä.
Kannustusta on tullut mutta myöskin
aiheellista kritiikkiä, ei pääse ”ns. kusi
päähän” ja omahyväisyys virheellisesti
mieltä valtaamaan. Uusi johto ja henkilöstöasioita työnantajan edustajina hoitamaan tulleet uudet henkilöt ansaitsevat mielestäni kiitosta hyvästä yhteistyökyvystä ja halusta. Katsastusalalla
tapahtuneet ja tapahtuvat muutoksen
asettavat kyllä kovat haasteet henkilöstöpolitiikan hoidossa yhtä hyvin työnantajan kuin työntekijöidenkin edustajille.
Kiitollisin, mutta nöyrin mielin jätin
pääluottamusmiestehtävän. Kaikille jäsenillemme ja henkilöstön edustajilla
toivotan jaksamista haasteellisessa
työssänne.
Matti Lassila
ex-pääluottamusmies
Taloudenhoitaja
Y
hdistyksen tilinpäätös vuodelta
2011 oli vajaan 9.000 euroa ylijäämäinen. Tulos on mielestäni varsin
hyvä edellisen tilikauden tuloksen oltua
lähes 140.000 euroa alijäämäinen.
Yhdistyksellämme oli aikaisemmin
SampoPankissa tili, jolle tulivat vain
jäsenmaksutuotot TTT ry:ltä. TTT ilmoitti joulukuussa 2011, että erillistä
jäsenmaksujen keräilytiliä ei tarvitse
pitää, joten olemme lopettaneet tilin
maaliskuussa tarpeettomana ja kustannuksia aiheuttavana. Nykyisin kaikki
yhdistyksen raha-asiat on keskitetty
Nordea Pankkiin.
Yhdistyksen vuosikokous oli tänäkin
vuonna varsin suosittu ja oli mukava
nähdä osallistujissa paljon ensikertalaisia, sekä sellaisia jotka eivät siellä
vuosittain käy. Lisäksi oli mukava nähdä mukana muitakin kuin A-Katsastus
-konsernissa töissä olevia jäseniämme.
Muutamia peruutuksiakin tuli valitettavasti ihan viime hetkillä, joten emme
ehtineet hankkia tilalle varahenkilöitä.
Vaikka kokouksessa oli runsaasti osallistujia, niin hallitukseen ei jäsenistöstä
kuitenkaan tahdo halukkaita löytyä.
Yhdistyksen lomaosake, Kätkäläinen,
on ollut alkuvuodesta kiitettävästi käytössä, mutta kesän ajalle varauskalenteri näyttää vielä kovin tyhjältä. Tietoa Kätkäläisestä sekä varauskalenteri,
josta voi tarkistaa vapaana olevat ajat
löytyvät yhdistyksen kotisivuilta. Tietoa
Levistä ja Levin tapahtumatarjonnasta
löytyy osoitteesta www.levi.fi.
Tänä vuonna jäsenmatkamme suuntautuu Ranskaan,
matkalle mukaan
on ilmoittautunut
32 yhdistyksen jäsentä.
Toivotan kaikille Autokatsastajat
lehden
lukijoille
hyvää kesää!
Heikki Kansanaho
Taloudenhoitaja
Autokatsastajat AK ry
Työsuojelu
Hyvää kevättä ja
alkavaa kesää kaikille.
A
jattelin kertoa työsuojelun tilasta
näinä muutosten aikoina.
Työsuojelu on jäänyt vähän paitsioon viime aikoina, kun sähköpostijakelut tuntuu menevän ohi ja asiamiehistä ei ole tietoakaan. Eräänkin alueen
usealla asemalla asiamiehenä toimineen
lähtö organisaatiosta tuli valtuutetun
korviin ihan muualta, kuin olisi pitänyt
tulla. Meiltä on myyty jopa asemia,
eikä niistä ole miltään taholta tullut
tietoa työsuojeluvaltuutetulle. Nyt kun
työnantajan politiikkana on ollut, että työsuojeluvaltuutettu ei saa käydä
työpaikoilla kuin poikkeustapauksissa
ja asiat pitää hoitaa asiamiesten välityksellä, joita siis ei ole kuin muutama ja nekin kiertää milloin missäkin
asemalla, ei asiat luista kuten pitäisi.
Se vaikuttaa kaikkeen asemilla tapahtuvaan työsuojelutoimintaan ja tiedon
kulkuun haitallisesti. Valtuutetulla olisi
kyllä aikaa, mutta ei bensarahaa käydä
asemakierroksella.
Viime aikoina on muodostunut toinen
12
ongelma työsuojelupuutteiden korjaamisesta, kun todettujen puutteiden korjaamisesta ei tule yhtään mitään puutteen suuruudesta riippumatta. Esim.
uusien asemien sisäinen työsuojelutarkastus keskeneräiseen asemaan tulee
olemaan jatkossa turha toimenpide,
koska luottoa aseman asianmukaiseen
valmistumiseen ja työsuojelupuutteiden
korjaamiseen ei ole. Tällä meiningillä
työsuojelutehtäviä on siirtymässä työsuojelupuutteita havainnoineiden henkilöiden ilmoitusten varaan ja korjauksissa joutuu mahdollisesti turvautumaan
työsuojelutarkastajien apuun, jotta töi-
den etenemiselle olisi edes jonkunlainen aikataulu. Katsastusasemien hankinnassa muutenkin ihmetyttää miten
ammattihenkilöt saa 20 neliön aseman
mahtumaan 10 neliön autotalliin, se
vaatii jo mielikuvitusta.
Työpaikoilla on myös meneillään useita muutoksia, joista myös työsuojeluvaltuutettu pitäisi olla tietoinen ja jopa
hyvissä ajoin ennen niiden käyttöönottoa. Vaikka työsuojeluvaltuutetulla on
mahdollisuus pyytää ja ottaa selvää
asioista, ei kaikkia suunnitelmia kuitenkaan osaa ennustaa, jollei niistä kerrota
ajoissa.
Suosittelen lukemaan esim. Lain työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta, Työaikalain ja
M
Työturvallisuuslain, joissa on työntekijöitä koskevia asioita joita on hyvä
tietää.
Työsuojeluasioita kannattaa seurata
omalla työpaikallaan ja varsinkin niillä
työpaikoilla missä joutuu silloin tällöin
kiertämään. Miten näissä ”kiertopaikoissa” on hoidettu laitehuollot, toimipaikan siisteys, asiakkaiden ja katsastajan turvallisuus sekä hätäyhteydet yms.
Sen verran vielä, että olen ollut huomaavinani työntekijöiden hermostumista uudelleen esiin nostetusta toimilupalain muutoksesta ja myös äärettömästä
joustavuudesta työasioissa, siis työntekijän joustavuudesta jolla hoidetaan
kaikki asiakkaiden tarpeet paikasta ja
ajasta riippumatta. On kuitenkin hyvä
muistaa että rajansa kaikella ja suhtautua asioihin rauhallisesti itseään liikaa
tressaamatta.
Ja nyt kun kaikki on nostanut omaa
vaatimustasoaan työturvallisuusasioissa, voimme tilata liikuntalippuja ja lähteä johonkin mukavaan paikkaan virkistymään ja kesälomatkin on jo mielessä ja Pariisi.
Terveisin
Ilpo Front
Työsuojeluvaltuutettu alue I
A-Katsastus
Jäsenmatka vai kesäpäivät
aaliskuussa pidetyssä vuosikokouksessa 2012 teimme
kyselyn aktiviteettien järjestämisestä. Johtopäätösten
tekeminen onkin jo se vaikeampi asia. Lähes kaikki
mukana olleet jäsenemme vastasivat (46 vastausta). Kiitos
kun näitte vaivan ja kerroitte mielipiteenne. Sain palautteen
myös vastauslomakkeesta, ettei se ole ollut riittävän selkeä.
Vastauksia tulkitessa oli nähtävissä, että näin on ollut. Mikäli
vastaavia kyselyjä vielä myöhemmin teen niin kyselykaavakkeeseen on panostettava vielä enemmän. (Tosin tämäkään ei
valmistunut yhdessä illassa...) Vastausten tulkinta ei ole ollut
niin helppoa kuin mitä oletin.
Kysymykset ja vastausten jakautuminen eri vaihtoehdoille:
Jäsenmatka vai kesäpäivät?
Jatketaan kuten ennenkin,
jäsenmatka helatorstaiviikonloppuisin
15
Palautetaan kesäpäivät, vuorovuosina jäsenmatka
ulkomaille tai kesäpäivät Suomessa
17
Kesäpäivät joka vuosi, ei jäsenmatkaa
9
Sekä kesäpäivät, että jäsenmatka joka vuosi
11
Jäsenen omavastuu kustannuksista?
Omavastuut kuten ennenkin,
AK ry osallistuu kustannuksiin 37
Omavastuu pienemmäksi,
AK ry maksaa vähintään puolet kuluista
5
Omavastuu suuremmaksi, AK ry maksaa vähemmän
kuluista, rahaa jää enemmän muuhun toimintaan
4
Matkakustannusten korvaaminen yhteisiin tapahtumiin?
Jäsenmatka
halvimman kulkuneuvon mukaan
8
kaikki tulevat omalla kustannuksellaan
7
Kesäpäivät
halvimman kulkuneuvon mukaan
24
kaikki tulevat omalla kustannuksellaan 7
Vuosikokous
halvimman kulkuneuvon mukaan
36
kaikki tulevat omalla kustannuksellaan 1
Järjestettävien tapahtumien taso?
Jäsenmatka
kuten ennenkin hotellitasoinen 25
parannettava 0
voidaan laskea 3
Kesäpäivät
kuten A-Katsastuksen järjestämä, hotellitasoinen,
ohjelmatoimisto… 20
parannettava 2
voidaan laskea 9
Vuosikokous
kuten ennenkin hotellitasoinen parannettava voidaan laskea 38
2
1
Varovaiset johtopäätökset vastauksistanne:
– enemmistö haluaisi jatkaa jäsenmatkoja helatorstaiviikonloppuisin tai ottaa tilalle kesäpäivät joka toinen vuosi. Tämän peruskysymyksen vastaukset tosin ovat vaikeimmin
tulkittavat. Ne jakaantuivat minimissään 20 % kannatuksen ja maksimissaan 37 % kannatuksen välille.
– jäsenen omavastuu kustannuksista saisi olla kuten ennenkin
– matkakustannusten korvaaminen yhteisiin tapahtumiin tulisi olla aina halvimman kulkuneuvon mukaan
– vuosikokouksen taso saisi olla kuten ennenkin hotellitasoisena
– jäsenmatkan taso saisi olla kuten ennenkin hotellitasoisena
– kesäpäivien taso saisi olla kuten ennenkin hotellitasoisena,
ohjelmatoimiston järjestämänä
Yhdistyksen hallitus käsittelee kyselyn tulokset ja seurauksia jäämme odottamaan. Kiitokset vielä vastanneille ja mikäli
ideoita toiminnan kehittämiseen on niin tuomalla niitä tiedoksi hallituksen jäsenille, ne voivat edetä. "Kukin päissään"
(esimieheni käyttämä sanonta, jonka voi tulkita haluamallaan
tavalla) kertomatta pohdinnoistaan eteenpäin ei saa asioita
eteenpäin mutta avaamalla sanaisen arkkunsa voivat asiat
edetä. "Tietoa ei saa salata" on saman miehen lausahduksia.
13
Heikki Haapanala
Varapuheenjohtaja
Autokatsastajat AK ry
Jäsenasiaa!
Hyvä yhdistyksemme jäsen, JOS...
…työsuhteessasi tapahtuu muutos,
…työpaikkasi muuttuu,
…haluat muuttaa jäsenmaksusi perintätapaa,
…siirryt pois katsastusalalta tai
...haluat tietää muuta jäsenyyteesi liittyvää
…niin ota yhteyttä yhdistyksen
sihteeriin Pekka Jääskeläiseen
Autokatsastajat AK ry:n hallitus
puheenjohtaja
Tuomo Vikstedt
Jussi Kauppinen
Virtasalmentie 3 A
70910 VUORELA
0400 951 329
[email protected]
Raimo Korhonen
Mäkröntie 117 A
87100 KAJAANI
050 379 4826
[email protected]
Jarkko Leppä
Revontulentie 3 K
41800 KORPILAHTI
040 718 3744
[email protected]
Nuutinniementie 17
52550 HIRVENSALMI
040 522 9052
[email protected]
Veijo Viljanen
Välttikatu 2 E 18
33340 TAMPERE
0400 907 961
[email protected]
Kauriintie 4 V 171
00740 HELSINKI
050 546 2743
[email protected]
varajäsenet
Elina Rantanen
Haastemiehenkatu 6
20780 KAARINA
0400 324 274
[email protected]
varapuheenjohtaja
Heikki Haapanala
sihteeri
Pekka Jääskeläinen
taloudenhoitaja
Heikki Kansanaho
jäsenet
Juhani Hietanen
Huhmarintie 123
21500 PIIKKIÖ
0500 815 123
[email protected]
Piilolantie 3
99600 SODANKYLÄ
045 111 5351
[email protected]
Saila Simola
Yrttipolku 4 A 6
95675 MELTOSJÄRVI
044 722 4016
[email protected]
Poppelikatu 5 B 6
15520 LAHTI
050 309 6984
[email protected]
Autokatsastajat AK ry:n luottamusmiehet
Pääluottamusmies
Heikki Haapanala
Huhmarintie 123
21500 PIIKKIÖ
0500 815 123
Varapääluottamusmies
Maikki Pajunen
Alueelliset luottamusmiehet
Alue I
Vilho Raatikainen
Lehijärvenrantatie 33
13700 PAROLANNUMMI
Varaluottamusmies
Päivikki Kärkkäinen
050 554 4782
Alue II
Pekka Jääskeläinen
Revontulentie 3 K
41800 KORPILAHTI
Varaluottamusmies
Outi Vauhkonen
Alue III
Maikki Pajunen
Ahertajankatu 2
33720 TAMPERE
Varaluottamusmies
Heikki Kansanaho
Alue IV
Raimo Korhonen
Mäkröntie 117 A
87100 KAJAANI
Varaluottamusmies
Riitta Puska
14
040 718 3744
040 846 5686
050 379 4826
Kätkäläinen
Yhdistyksen
lomahuoneisto
sijaitsee Levillä Kittilän
kunnan Sirkankylässä
osoitteessa
Myllyjoentie 5 A 3
99130 Sirkka.
Loma-asunnossa on olohuone, keittiö, kolme makuuhuonetta,
parvi ja saunaosasto sekä kaksi erillistä WC:tä,
tilat soveltuvat hyvin 6–8 henkilölle.
Yhdistyksen jäsenet voivat varata huoneiston käyttöönsä tai kysyä
lisätietoja sähköpostilla [email protected]
Varauskalenteri ja käyttösäännöt ovat nähtävissä
yhdistyksen kotisivuilla kohdassa Kätkäläinen.
15
Autokatsastajat AK ry kiittää
Oy Lunden Ab Jalostajaa
vuosikokouslahjoista.