RePosti 2-2014.pdf - Reippaat Pojat ry

2-2014
RePosti

Tiedottaa

Paljastaa
40. Vuosikerta
Sisällysluettelo
SisälLys:
3
Pääkirjoitus
4
Viidakkorumpu
6
Halla
7
Lorelei Rodeo
8
Nuutin Niksinurkka
10
Pelle ja Keke
11
RP:n markkinointia
12
RP omenamehua tekemässä
13
Arkiston pölyt
14
Toimitus tutkii
16
Repostin naama
17
Yhteystietoja
18
Päätoimittaja
Ari Oikari
Email: [email protected]
Puh: 050 5559698
Toimittajat
Juho Hyvönen, Nuutti Mikkonen,
Roni Lohikoski, Aku Kettunen,
Juuso Bärlund
Eetu Kallio, Ari Oikari
Ari Oikari
Reippaat Pojat ry
Grano Oy
Ulkoasu ja taitto
Kannet
Julkaisija
Painopaikka
Reippaat Pojat ry
Osoite: Ylälahdentie 3 A as. 4, 40500 Jyväskylä
Kolot: Keskusseurakuntatalo
Pankkiyhteys: FI02 5290 0220 0141 85
RP
3
RePosti 2-2014
Ari Oikari
Pääkirjoitus
Joulu on jo melkein täällä taas. Enää ei selviä
reissusta Jyväskylän keskustaan ilman, että joka
puolelta joulu suorastaan kaatuu päälle. On
joulukojuja ja koristeita ja kortteja ja ties mitä.
Jokaisessa kaupassa on laitettu myös soimaan
joululevy tai -soittolista. Näin saadaan varmistettua, että jouluhenki on kaikilla katossaan heti ensimmäisestä joulukuun päivästä asti. Onhan se kivempi ostella joululahjoja hyvässä joulutunnelmassa, kun ulkonakin on vielä niin kovin harmaata. Vai onko sittenkään?
Kaikkia ei joulukaan innosta. Empiiristen tutkimusteni mukaan nimenomaan joululaulut ovat
se juttu, joka eniten risoo. Ei auta, vaikka olisikin aivan uusi joululevy, silti alkaa heti ottamaan päästä, kun kuulee joulukappaleen. Tai
viimeistään toisen kappaleen kohdalla. Muutenkin alkaa vaan ärsyttämään, kun joka puolella hössötetään joulusta.
Onneksi joulutunnelmaa voi halutessaan hakea
muualtakin, ja vaikka laittaa kuulokkeet päähän, kun kaupassa ollessa joululaulut soi. Itselleni ei erityistä ”joulufiilistä” yleensä kerkeä
edes tulla juurikaan ennen aattoa, mutta aina se
sieltä kuitenkin hiipii mukaan. Viimeistään,
kun saa eteensä lautasellisen jouluisia herkkuja.
Mukavaa, ja toivottavasti lumisen valkoista joulua RePostin lukijoille!
4
RP
RePosti 2-2014
itä
issä
illoin
Joulukuu
11.12. Joulujuhla
Kesäkuu
Kosmos 15 piirileiri 29.7.-5.8.2015
RP
5
RePosti 2-2014
Viidakkorumpu –14
Juho Hyvönen
Reippaiden Poikien kesäleiri Herran vuonna 2014 järjestettiin Laukaan Iso-pitkässä 3.6.6. Nimeksi valittiin SP:n kansainvälisyysteemaa silmälläpitäen Viidakkorumpu ja
leirillä oli mahdollisuus bongata myös Sinisiä Samoajia ja Reippaita Tyttöjä.
Leirin teemana oli siis kansainvälisyys ja tämä näkyi mm. leirin ruokalistassa ja ohjelmassa. Päivien ohjelmat teemoitettiin maanosien mukaan; tiistaina tutustuttiin EteläAmerikkaan, keskiviikkona Afrikkaan ja
torstaina Aasiaan.
Tiistaiaamuna leiriläiset saapuivat omilla
kyydeillään Iso-pitkään ja leirinjohtaja Eetu
julisti leirin alkaneeksi lipunnoston yhteydessä. Tämän jälkeen ruvettiin pystyttämään
telttoja kyhäilemään muita leirin infrastruktuurin kannalta kriittisiä objekteja. Telttapaikoista meinasi tulla pulaa, mutta lopulta
kaikki majoitteet saatiin pystyyn ja Siniset
pyöräyttivät Etelä-Amerikka ohjelman käyntiin. Yhtenä tehtävänä oli rakentaa etelä-
amerikkalainen soitin. Päivän lopuksi nautittiin vielä paikallisesta ruokakulttuurista.
Keskiviikkona kulttuurimatka suuntasi Afrikan savanneille. Savannilla käytiin bongaamassa mm. norsuja sekä leijonia. Afrikka
teemasta huolimatta saimme syödä vatsamme täyteen paikallista arki- ja juhlaruokaa.
Retyjen lippukunnanjohtaja Anna osasi kertoa paljon Afrikasta omien kokemustensa
pohjalta, sillä hän oli vastikään viettänyt pidemmän aikaa siellä.
Torstaina oli RP:n ohjelmavastuulla Aasia.
Askarreltiin leijoja, jotka eivät tainneet lentää kovin kummoisesti ja syötiin riisiä. Namnam.
Poikkeuksellisesti kesäleiri piti lopetella jo
perjantaina, koska lauantaina alkaisi SP:n
suurjuhla Kouvolassa. Leiri purettiin sukkelaan jotta kerettäisiin vielä käymään kotona
suihkussa ennen kuin lähdettäisiin bussilla
kohti Kouvolaa.
Leiriläisiä ohjelmapisteellä.
6
RP
RePosti 2-2014
Halla –14
Roni Lohikoski
Retki alkoi lauantaina 1.11, mutta osa johtajista sekä kokit saapuivat Syvälahteen jo edellisenä iltana valmistelemaan retkeä sekä pitämään johtajahuoltoa. Lauantaina retki aloitettiin kaikkien saavuttua paikalle yhteisellä
kokoontumisella ja esittäytymisellä. Lipunnostoa ei voitu pitää, sillä syvälahdessa ei ollut lipputankoa eikä lippua. Yhteisen aloitushetken jälkeen oli vuorossa kurpitsalyhtyjen
kaivertamista. Jakauduimme neljään eri ryhmään, joissa jokainen ryhmä kaiversi omanlaisensa kurpitsan. Jokaisen ryhmän kurpitsalyhdyt onnistuivat hienosti ja illalla meillä olikin hienot lyhdyt kämpän kuistilla. Kurpitsoja muutaman tunnin kaiverreltuamme siirryimme lounaalle, joka valmistettiin samoissa
ryhmissä trangioilla
Kaikkien saatua maittavaa ja riittoisaa lounasta olikin vuorossa rastirata. Rastiradassa oli
viisi rastia, joilla aiheina olivat nuotion sytytys, kiehisten teko, lintujen tunnistus, solmujen teko sekä riu'un kasaaminen. Riukurastilla ongelman tuotti se, että rastipaikalla oli
puita erittäin harvassa eikä irtonaisia risuja
löytynyt maasta. Rastiradalla tuli kiire, sillä
tehtävää oli paljon eikä aikaa niinkään. Rastiradalta menimme jokainen omaa tahtia syömään välipalaa. Koska lounaalla emme olleet
kerenneet tiskaamaan, suoritimme tiskauksen välipalan yhteydessä.
kaiverruksen yhteydessä. Kädentaitona oli
kankaan painantaa, jossa jokainen sai painaa
sapluunalla itselleen kangaskassin tai tiskirätin. Se osa, joka oli jo suorittanut kädentaidon, siirtyi majoittautumaan puolijoukkue
telttaan. Aika oli kulunut kuin siivillä ja olikin jo päivällisen aika. Päivälliseksi saimme
erittäin maittavaa kasvissose keittoa, jota ei
kyllä riittänyt kaikille. Päivällisen jälkeen päiväretkeläisten oli aika lähteä kotiin ja lopuilla
oli vapaa-aikaa, kunnes koitti iltanuotio. Rentouttavan iltanuotion jälkeen oli päivän kohokohta: SAUNA! Saunoimme jokainen halukas vuorollamme, jonka aikana meille oli
loihdittu iltapalaa. Sitten olikin jo aika kömpiä makuupusseihin, joko PJ:ssä tai kämpässä..
Aamulla heräsimme n. 7 aikaan. Herätys ei
kuitenkaan ollut mitenkään mukava sillä yön
aikana satanut räntä oli sulanut pj:n katolla
vedeksi ja tippunut meidän tavaroidemme ja
makuupussien päälle kastellen kaiken. Syynää oli huonosti pystytetty pj (onneksi virheistä oppii).. Tästä kuitenkin selvittiin melkein ehjin nahoin ja oli päivän parhaan osan
aika. AAMUPALA! Aamupalalta aloimme
tekemään toista kädentaito-ohjelmaa,
avaimenperää, sillä suunniteltu ohjelma jouduttiin perumaan huonon sään takia. Siivosimme, söimme lounaan ja lähdimme jokainen kohti kotia ja muita haasteita.
Välipalalta siirryimme kädentaito-ohjelmaan,
jota osa oli jo suorittanut aamulla kurpitsojen
RP
7
RePosti 2-2014
Lorelei Rodeo
Ari Oikari
piä rasteja.
Lorelei rodeo vuosimallia 2014, eli Lorelei
Rodeo XXXVIII pyörähti käyntiin lauantaina 27.9. Kilpailijavartioita oli mukana kisailemassa tällä kertaa viisi, mikä on huomattava
parannus edellisvuoteen, jolloin kisat jouduttiin perumaan liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Tämän vuoden elokuva– aiheiselle Lorskille saapui vartioita kuitenkin jopa
Mikkelistä asti kisailemaan.
Matkaa kisassa kertyi varsin sopivasti, joillekin enemmän, joillekin vähemmän. Eksymisiltäkään ei siis aivan vältytty. Yörastille
kaikki kuitenkin lopulta pääsivät. Haukkapirtin ilmestyi illan ja yön mittaan viisi majoitetta, joihin jokaiseen oli tehtävänä tehdä makuuhuone, keittiö, takkahuone sekä olohuone. Kriteerit täyttyivät jokseenkin hyvin. Rastimiehille yörasti oli mieluisa, sillä kisavartioiKilpailu lähti liikkeelle Matarankadulta, mis- den valmistamia tortilloita sekä omaperäisiä
sä ensimmäisenä rastina oli perinteisesti käte- aamupaloja sai maistella vähän väliä.
vyystehtävä. Mallina pieni pyykkipoika, täytyi Sunnuntaina käytiin vielä muutamalla rastilla
vartioiden valmistaa siitä suurennos. Tästä ennen maalia, jossa odotti lämmin ruoka ja
valmistuttuaan saivat vartiot mukaan vesi- leppoisat oltavat. Vartiot näyttivät ehkä
ilmapallot, joiden avulla oli tehtävänä kuljet- ”hieman” väsyneiltä, mutta tyytyväisinä suoritaa mahdollisimman paljon vettä lähdöstä tuksiinsa. Pikaisen gallupin jälkeen sai todeta,
maaliin asti.
että ensi vuonna ollaan tulossa uudestaan!
Kilpailijavartiot kiersivät Jyväskylän kauniita Tässä vielä tämän vuoden Lorelei Rodeon
(joidenkin kilpailijoiden mielestä aivan liian tulokset:
mäkisiä) maastoja suorittaen hyvin vaihtelevia
tehtäviä. Harva oli varmaankaan valmistautuPisteet
nut ampumahaavan hoitoon, tai juonut en- Vartio
nen montaa litraa kokista, vain lyödäkseen Sillit
91,0
tyhjällä pullolla palloa maaliin. Tehtävissä
72,0
vaadittiin fyysisen osaamisen lisäksi myös Nuppuset
henkistä kanttia ja luovuutta, kun Sweeney Saukko
64,9
Todd– rastilla pisteitä kertyi omasta kehosta Tahmatassut
46,2
luovutettujen karvojen määrästä ja Flags of
34,3
our Fathers –rastilla vartion täytyi poseerata Eräjormat
valokuvaan. Näiden lisäksi viikonloppuun
sisältyi monia, monia toinen toistaan jännem-
8
RP
RePosti 2-2014
RP
9
RePosti 2-2014
KADONNUT
Matti Varesmaan lippukunnalle lainaama valokuva-albumi historiikin toteuttamista varten.
Yhteydenotot: [email protected]
Nuutin Niksinurkka
Nuutti Mikkonen
Viime numerosta niksinurkka jäi pois useiden tekijöiden takia, mutta älkää huoliko,
pääsemme jälleen asian ytimeen.
Myrskytikut on käteviä kosteiden kelien sattuessa, jolloin tavalliset Sammot ei tahdo ottaa tulta alleen. RP:n insinöörit ovat kuitenkin keksineet tavan estää tulitikkuja kastumasta oli keli mikä tahansa.
10
Kastamalla tulitikun pään sulaan steariinin ja
antamalla sen kuivua tikun palava osa ei pääse kastumaan. Ennen käyttöä steariini raaputetaan pois ja alta paljastuu leirioloihin ihanteellinen helposti syttyvä tulitikku. Tutkimusten mukaan tätä metodia käyttämällä
parannat syttymisprosenttia huimat 60 prosenttiyksikköä.
RP
RePosti 2-2014
Pelle ja Keke
Luku 1, osa 12
Heikki Marjanen
esiin?
- Pakko saada tulet, tännehän jäätyy ihan pys- - Kaiva kuule äkkiä se. Ok. onhan me sulle siityyn, Händy tärisi.
tä suuta soitettu, mutta hyvä että et oo meitä
- Kai nyt jonkun pyöräkamoissa täytyy olla ti- kuunnellu.
kut, Pelle hoksasi.
Nyt on käyttöö sille sun henkiinjäämispussuAlkoi vimmattu tavaroiden penkominen. Ve- kalle.
dessä lutraaminen ja syysillan viileys alkoi tun- - Se mikään pussukka ole!
tua toden teolla.
Pelle avasi minigrip –pussin vesi- ja ilmatiiviisti
Sormet olivat jo sen verran kohmeessa, että suljetun sisällön ja kaivoi sieltä tikut ja askin ja
soljet ja narut eivät oikein millään tahtoneet sytykkeitä.
totella. Aikaa kului ja kului, paleleminen yltyi
Hän rapsutti parafiinin pois tulitikun pään ymja yltyi. Tikkuja vain ei löytynyt.
päriltä ja raapaisi. Sytykkeet leimahtivat, tuli
- Ei oo todellista! Kellään ei oo tikkuja repussa! tarttui lastuihin, sitten kuusen rutikuiviin pik- Täytyy olla, sanoi Keke. Ihan pakko, tilastolli- kualaoksiin, jotka Keke oli nopeasti kerännyt.
Ja kohta tuli jo paloi. Pelle ruokki pikku tulta
nen mahottomuus, ettei olis.
kuusen alaoksilla ja lisäsi varovasti uusia puita,
- Tilastollisesti me palellutaan ihan just. jos ei käänteli halkaistuja puolia kohti liekkiä ja kohlöydetä niitä sun tilastopoikkeamisias.
ta metsää valaisi kunnon nuotio.
Silloin Pelle muisti: Hänellähän on aina muka- Kun kädet olivat sen verran lämmenneet, että
na se rautaisannospussi, jossa oli steariiniin ne alkoivat toimia, saatiin märät vaatteet ja
kasteltuja tulitikkuja, nauloja, rautalankaa, side- saappaat pikkuhiljaa kuivumaan. Jokaisella oli
harsoa, linkkari ja kaikkea muuta pikkusälää. repussa kuivia vaihtovaatteita sen verran, että
Kaverit olivat usein naureskelleet sitä, että hän pahin paleleminen alkoi hellittää.
viitsii kuljettaa mukanaan turhaa roinaa. Pelk- Onks kellään mitään syötävää? Alkaa olla nälkää rinkan painoa. Nyt tuo
kä niin, että näköö haittaa, Hynde kysyi.
survivalkitti tulisi tosi tarpeeseen.
Kaikilta löytyi jotakin. Ja kohta olo koheni
- Mun pelastautumispakkaus on muuten jos- kummasti.
sain, se mistä te ootte aina aukoneet päätänne.
Jatkuu seuraavassa Repostissa
Annetaanko olla rinkan painona vai kaivanko
RP
11
RePosti 2-2014
Ärräpeen markkinointia
Jorma Raitio
na”. Ketunhäntänä kainalossa meillä oli laatiTerveisiä Majakoskelta – ai miten niin? Olen kollinen historiikkejamme, joista tilaisuuden
jo kahden vuoden ajan kuulunut ryhmään päätyttyä muutama menikin kera pankkisiirnimeltään ”Hopealaiset”. Se on semmoinen ron.
elääkkeellä olevien harmaitten herrojen yhtei- Olli aloitti esitelmänsä ensin kysymällä
nen tapaaminen tuolla Ruokkeella olevalla ”kuinka moni on aikanaan ollut partiossa”.
Juhlatalo Majakoskella.
Toistakymmentä kättä nousi ylös. Toinen kySielä tapaavat ikäluokkansa edustajat joka toinen tiistai klo 14-15. Tilaisauus alkaa tulokahvituksella, josta maksamme 4 e /hlö. Muita
kuluja ei olekaan. Kahvi- ja pullahetken jälkeen toivottaa talon isäntä 40-50 läsnäolijaa
tervetulleiksi ja esittelee esitelmöitsijän, joka
aikanaan on tilaisuuteen valittu ja kutsuttu.
Kävin lippukuntamme puolesta tuon neuvottelun jo puoli vuotta sitten.
Vanhat suhteet toimivat ja Kari Pynnönen antoi meille tilaisuuden. Uskalsin tehdä varauksen, koska Olli oli jo käymämme keskustelun
perusteella lupautunut esitelmöimään. Ehdotin tulevaisuuttammekin ajatellen esitelmän
aiheeksi: ”Ärräpee eilen, tänään ja huomen-
symys oli ”ketä entisiä ärräpeeläisiä on paikalla”? Olihan meitä Matti Varesmaa, Ilkka Pajala, Aarno Airo, Vesa Eronen, Joppe ja Kapu Korhonen, joka otti tilaisuudesta valokuvia. Jostain syystä puuttuivat vakiokävijäkonkarit Erkki Pellinen ja Erkki Pastinen.
Olli luennoi asiantuntevasti aloittaen tietysti
lippukuyntamme historiasta, jatkaen tähän
päivään ja huomiseen 100 v juhlavuoteemme
panostuksineen mm. historiamme toiteuttamiseen yhdessä Yliopiston kanssa. Aiheemme oli niin mielenkiintoinen, että kysymyksiä
tuli yli sallitun ajan. Kiitos Ollille infosta, joka
takuulla upposi oikeaan maaperään.
Olli pitämässä esitelmää.
12
RP
RePosti 2-2014
RP omenatuoremehua tekemässä
Antti Knuuttila
Leijonaklubi LC Jyväskylä/Jyvässeutu on puristanut asiakkaiden omenista tuoremehua
viitenä syksynä. Vuoden 2010 syksyllä saimme mahdollisuuden jatkaa Jyväskylän Marttojen vuosia ylläpitämää mehustusasemaa. Ostimme Marttojen laitteet, saimme Martoilta
pikakoulutuksen ja asiakaskunnan, teimme
vuokrasopimuksen Viherlandian kanssa ja
ryhdyimme töihin. Ensimmäinen syksy oli
odotusten mukainen. Pystyimme jakamaan
avustusta nuorten, veteraanien ja vanhusten
hyvinvoinnin parantamiseen.
Olemme hankkineet uuden tehokkaamman
pastorointilaitteen, digitaalisen vaa’an, siivilöintilaitteen, kolme pumppua, kolme mehutankkia ja kassakoneen. Kassakone on ollut
pakollinen tämän vuoden alusta lähtien. Asiakkaat ja verottaja saavat virallisen kuitin kassakoneelta. Toimintapäiviä on tullut vuosien
mittaan muutama lisää. Tänä syksynä työpäiviä on ollut 31.
sesti paikalla ja oppivat kaikki annetut tehtävät heti. Ennakkoluulottomasi he tarttuivat
jokaiseen työhön ja olivat juuri sopivasti omaaloitteisia. Toivon poikien saaneen hyödyllisiä kokemuksia tiimissä toimimisesta vanhempien henkilöiden kanssa. Murskaimen ja
pastorointilaitteen käyttö antoi heille arvokasta kokemusta. Ainakin yhdellä pojista oli hygieniapassi.
Keskustelimme pastoroinnin
merkityksestä ja omenamehun säilyvyyteen
liittyvistä asioista. Ainakin joidenkin kanssa
keskustelimme kemiallisesta prosessista,
kuinka naudan ruuansulatusta mukaillen bakteerit tekevät puristusjätteestä auton polttoainetta metaania.
LC Jyväskylä/Jyvässeutu käyttää kaikki saamansa tulot, jota jää veronmaksun, pakollisten korjausten ja laitehankintojen jälkeen, hyväntekeväisyyteen. Nuorison hyvinvoinnin
parantaminen on ollut eräs pyrkimyksemme.
Partiotoiminnan tukeminen sopii hyvin meidän periaatteisiimme. Totesin, että RP:n
asenne näissä talkoissa oli ensiluokkaisella
tasolla. Tiedän, että asenne on kohdallaan,
kun Sisupartiolaiset ovat toiminnassanne mukana. Toivon, että kokemuksenne tästä aktiviteetista ovat hyviä ja päätätte jatkaa omenaprojektia seuraavana syksynä. Kannustakaa
vanhempianne ja tukijoitanne tulemaan mukaan. Jos saamme sitoutuneita talkoolaisia
lisää, voimme harkita lisälaitteiden hankintaa
ja pyrkiä edellisvuosia suuremman omenamäärän mehustamiseen. Kiitokset Reippaille Pojille. Kaikkea hyvää toiminnallenne.
Tänä syksynä olemme puristaneet omenoita
noin 51 000 kg. Määrä on suunnilleen pysynyt samana kolmena syksynä. Vuosi sitten
totesimme tarvitsevamme lisää talkooväkeä ja
päätimme pyytää apuun Lippukunta Reippaita Poikia, LC Kuokkalaa ja 4H- kerholaisia.
RP ja LC Kuokkala ilmoittivat tulevansa
apuun. Oman klubimme jäsenten mahdollisuus osallistua tähän aktiviteettiin pienenivät
henkilökohtaisien syiden takia, joten apu tuli
todella tarpeeseen. Jatkoa ajatellen tarvitsemme apua seuraavina vuosina yhä enemmän.
RP ja heidän tukijoukkonsa voisivat tehdä ainakin kaksinkertaisen määrän talkootyötä eli Antti Knuuttila
noin 300 tuntia ensi vuonna.
Vuoden 2014 yhteyshenkilönne
Olemme hyvin tyytyväisiä RP:n ja heidän tuLC Jyväskylä/Jyvässeutu
kijoiden toimintaan mehuasemalla. Kaikkien
asenne tehtävien suorittamiseen oli ensiluokkaista. Pojat olivat sovitulla tavalla täsmälli-
RP
13
RePosti 2-2014
Arkiston pölyt
Arkistoista kaivoimme tällä kertaa esiin jutun vuoden 1990 Lorskista. Näin saamme Lorelei Rodeoon sekä uutta, että vanhaa näkökulmaa samaan julkaisuun!
Selluliitti sulaa ( Lorelei Rodeo XVII)
tieltä ei juuri muualle pysty kääntymään kuin
vasemmalle tai oikealle. Karttoja jaettiin tosin
niin epämääräisinä lakanoina, ettei oikeastaan
koko kisan aikana saatu selville, missä me oikein oltiin...
Torstai 12.10 (iltasella)
Hani-Rauski oli heikkona hetkenään aikaisemmin syksyllä luvannut tulla hakemaan uljaat ajokkimme Jykän ja Stenun Kuopiosta,
jottei kisavartiomme ( 2 FAST 4 U = Riski &
Riem-u ) olisi tarvinnut rasittaa itseään ylimääräisellä junamaksulla. Saimme kuitenkin odotella jännittyneinä, nailonsukkahousut jalassa,
konserttilippu kädessä ja päivän peruukki
päässä useita kukuttavia minuutteja ennen
kuin lupaus toteutui.
2. RASTIT LÖYTYIVÄT
Kts. kohta 1!
3. TEIMME TEHTÄVÄT
Saimme ainakin yhdestä tehtävästä tasan nolla
ja ainakin yhdestä täydet ( ainakin melkein).
Lähtötehtävän ohjeena ollut puolipitkä romaani jäi meiltä osittain lukematta ja HaniEdu pettyi meihin täysin mukintäyttörastilla.
Kilpakumppaniemme Akun ja Jäntin mallikas
Perjantai 13.10 (maantiedontunnin aikaan)
suorituskaan ei herkistänyt meitä viilailemaan
puukkoa keskellä yötä. Sitävastoin naiselliset
VR-lastenvaunussa istui 2 satulalaukun alle lajit kuten vaipanvaihto, ruuanlaitto ja VIETlysähtänyttä , laina-tuulipukuista FAST U:ta. TELY tekivät kutaa ( = olivat IN )
Matka sujui rattoisasti legojen seassa kömpiessä ja sinistä kartonkia silputessa. Tässä ei kui- 4. HUOLTO PELASI
tenkaan vielä ollut kaikki, vaan meidän täytyi Olipa tie kuinka mitätön tahansa emme vaiputuskaisesti ja ähkien pusertaa edestäpäin en- neet epätoivoon, sillä tiesimme, että jokaisen
nen kuin Hani-Riston laina-Mitsubishi???(?) mutkan, jokaisen risteyksen ja jokaisen mäenhurahti käyntiin ja pääsimme lopultakin Kille- nyppylän takaa löytyisi joko huolto-, johto-,
rille.
turva- tai muu rasti-Hani autoineen! Lisäksi
meillä oli oma henkilökohtainen lakunviskeliItse kisat sujuivat seuraavasti:
jä, Hani-Jatta.
1. EMME EKSYNEET
Näissä kisoissa eksyminen olisi tosin vaatinut
erityistä taitoa, sillä keskisuomalaiseltakaan
14
RP
RePosti 2-2014
5. POLJIMME KUIN ELÄIMET
Veri, kura ja hiki roiskuivat ja selluliitti suli,
kun edessämme kohoava mäki vaan nousi
nousemistaan. Sade keitti hiekkatiestä löysän
kuravellin, jota etulokari roiskutellen tunki
suuhumme. Kun dynamolamppu seitsemännentoista kerran kieltäytyi toimimasta keskellä hurjasti alaspäin kaartuvaa metsätietä, ja
Karjalan lennoston Haneilta lainatut otsalamput valahtivat silmille peittäen sen viimeisenkin näkyvyyden, olo oli kuin kuuromykällä
lepakolla ikään.
6. MEILLÄ OLI HAUSKAA!!
Huolimatta kohdasta 5. oli kisoista vaikea
löytää hetkeä, jolloin meitä ( tai meitä säälien
katselevia Haneja ) ei olisi naurattanut.
7. MAISEMAT OLIVAT HUIKEAT
Komeat, söpöt, uljaat, atleettivartaloiset ja
osittain älykkäätkin huolto-, johto-, turva- ja
muut rasti-Hanit saivat sydämemme sykkyrälle joka käänteessä, sekä suorallakin tiellä.
8. EMME VOITTANEET (mutta mitä siitä)
Ystävämme Aku ja Jäntti menestyivät nimittäin sitäkin paremmin. Ja onhan sitäpaitsi sanomattakin selvää, että HANIT ja puoli
Haukkapirttiä kuuluvat joka tapauksessa
meille.
SUNNUNTAI 15.10 (iltasella)
Istuimme apaattisina Inter-City-junan (huom.
vartion Inter-City-myönteinen image) ykkösluokassa ja tuijotimme hiljaisuuden vallitessa
intensiivisesti punaisena hehkuvaa vessavaloa. Jokohan pian olisi meidän vuoromme?!?
Rakkaudella 2 Fast 4 U
Haukkapirtin sanomat
Asko Oikari
tietoa seuraavassa Repostissa.
Haukkapirtin vuonna 2006 aloitettu suunnittelu ja perusparannustyö on nyt valmis. Ainoana lisänä ensi kesänä tehdään vielä laavujen läheisyyteen puuliiteri.
Toivon RP:n partiolaisilta enemmän ja useammin Haukkapirtillä retkeilyä, joko päivisin
tai yön yli. Haukkapirtti on nyt parempi kuin
koskaan! Opastan ja neuvon tarvittaessa pirtPirtille ei ole tähän mennessä saanut mennä tiin liittyvissä asioissa ja käytännöissä.
käyttäen Ruuskarannantietä, mutta asiaan on Reipasta retkeilyä toivottaen:
mahdollisesti tulossa muutos. Tieasiaa käsiAsko Oikari/Haukkapirtin isäntä
tellään 4.12. kokouksessa maanmittauslaitoksella yksityistie –toimistossa. Asian kulusta
RP
15
RePosti 2-2014
Toimitus tutkii
Tutkimustoimituskunta
Vielä talven partaallakin pääsee RePostin
tutkimustoimituskunta jalka toisena päänä
pohtimaan tutkimuskohdetta. Kun mitään ei
keksi, tulee lehtimiehen joskus etsiä inspiraatiota kauempaa, tällä kertaa ulkoa. Ikkunan takana komeileekin tavallinen suomalainen näky, koivu, ja pitkän assosioinnin, integraation, topolyysin ja muutaman muun
hienolta kuulostavan prosessin jälkeen toimitus päätyy tutkimaan vastaa, eli länsisuomalaisittain vihtaa.
Luotettavien lähteiden mukaan vihta on parhaimmillaan rauduskoivusta tehtynä. Lehden vaalea ja karhea puoli eli ulkopuoli tulee olla vihdan ulkopuolella tyydytyksen
maksimoimiseksi. Suurista koivuista tehdyillä vihdoilla on ikävä tapa jäädä veteliksi, ellei sekaan lisää jäykempiä nuoren koivun oksia. Oksat sidotaan yhteen perinteisesti haarattomalla pajun tai koivun oksalla, mutta
paremman puutteessa saman asian hoitaa
vaikka kuminauha.
RePostin toimituskaan ei pysty aina pysymään aikataulussa, ja kesken kirjoittamisen
täydessä touhussa oleva toimittaja huomaa
juhannuksen jo menneen. No, aina pystyy
muuttamaan suunnitelmia, ja hienojen pro-
16
RP
sessien, kuten grapologiikan jälkeen aihe
siirtyy koivuvihtojen tilastotieteeseen. Tutkimme kuinka paljon koivunoksia käytetäänkään juhannuksena saunaelämyksen parantamiseksi
Suomen virallinen väkiluku oli vuoden 2013
lopussa 5 451 270 henkilöä. Jos oletetaan
sen pysyneen suunnilleen samana juhannukseen asti pääsemme jatkamaan tutkimusta.
Kaikki eivät kuitenkaan ole tehnyt vihtaa;
tekosyitä oli monenlaisia. Toimituksen tekemien gallupien, Strawpollien ja muiden äärimmäisen tarkkojen menetelmien avulla
päästiin tuloksiin, joiden mukaan vihtoja oli
noin viidesosalla väestöstä.
Ideaalimassa vihdalle on experttien mukaan
400-500 gramma, josta käytämme tässä tapauksessa mukavaa keskiarvoa, 450g. Kun
lasketaan kaikki tunnetut arvot yhteen toimituksen salaisella kaavalla, saadaan lopputulokseksi noin 490 tonnia. Vertailukohdaksi
yhtä painava määrä kuivia koivuhalkoja on
noin 800 m³. Jokainen voi siis seuraavana
juhannuksena miettiä, että kannattaisiko se
vihta tai vasta kuitenkin jakaa kaverin kanssa.
Ensi numerossa toimitus tutkii jälleen jotain
ajankohtaista tai -kohdatonta aihetta.
RePosti 2-2014
RePostin naama
1. Nimi, ikä, lippikunta ja vuodet partiossa?
Aleksiina Rinne, 17, Vaajan valppaat ja 11.
lähtee.
7. Keksi yksi kysymys seuraavalle RePostin
naamalle.
Miksi suostuit tähän ihanaan haastatteluun.
2. Paras partiomuisto?
8. Mitä itse vastaisit kyseiseen kysymykseen?
Viimekesän leiri Saksaan oli aika huikea! Ja
toki myös tyttöretket Teerilahteen parhaiden
partiokamujen kanssa jättivät mm. hyvää videomateriaalia.
Piti pelastaa myöhäinen haastattelija pulas-
3. Kuvaile itseäsi mahdollisimman täydellisesti yhdellä lauseella.
Leijona koska niihin ei ainakaan Suomen
metsissä voi törmätä. Ja jääkiekko on aika
cool laji myös.
Partiohuveja, jalkapalloa ja vaaleanpunaista
väriä rakastava auttavainen tyttö.
ta.*
9. Karhu vai leijona?
10. Lippis vai karvalakki?
4. Mitä tykkäät syödä metsässä ollessasi?
Karvalakki niin ei ainakaan korvat palele.
Smooreja! Ja sienikastike ruisleivällä on
myös aika bueno.
11. Saarioinen vai Atria?
5. Kerro lyhyesti mitä mieltä olet Reippaista
Pojista.
12. Coca-cola vai Pepsi?
Reippaiden Poikien leirirakennelmia on
pakko arvostaa! Nykyisen mielikuvan perusteella olettehan te vähän hessuja mutta varmasti mukavaa sakkia!
Ömm luulisin että Atria.
Coca-cola koska Pepsin tölkeissä on valitettavasti Messin kuva ainakin näin MM-kisojen
jälkeen.
13. Sauna vai uima-allas?
Öh sauna tietty.
6. Mikä sinusta tulee isona?
Hmmm... Varmaan aassom HC-partiolainen
ja toivottavasti ympäristöjohtaja johonkin
isoon yritykseen. Myös mahtava vaimo ja
maailmanmatkaaja.
14. Kahvi vai tee?
Tee! Kahvi on PAHAA!
*Ei vastaa haastattelijan näkökantaa.
RP
17
RePosti 2-2014
Toimintaryhmät
Sudenpentuosasto
Lauma
Aika & paikka
Johtaja
Kotka:
ti
Ari Oikari
Susi:
klo 18.00-19.00
Keskusseurakuntatalo
050 5559698
ti
Martti Wilhelms
klo 17.00-18.15
Keskusseurakuntatalo
050 5384334
Joukkue
Aika & paikka
Johtaja
Metso
ti
Juho Hyvönen
Seikkailijaosasto
klo 18.00-19.30
Keskusseurakuntatalo
040 0249045
ke
Jani Jokinen
Tarpojaosasto
Saukko
klo 17.30-19.00
Keskusseurakuntatalo
18
RP
050 5126031
RePosti 2-2014
Johtajaneuvosto vuonna 2014
Lippukunnanjohtaja & Seikkaili-
Sudenpentuosastonjohtaja
jaosastonjohtaja
Teemu Rissanen
Martti Wilhelms
Polttolinja 37 A 4
Kramsunkatu 10 A
40520 Jyväskylä
40600 Jyväskylä
050 3692044
050 5384334
[email protected]
[email protected]
Taloudenhoitaja, Tarpoja- & Sa-
Sisuosastonjohtaja
moajaosastonjohtaja
Olli Herranen
Maija Örnmark
Taitoniekantie 6 A 9
Pohjanaho 6 B 19
40740 Jyväskylä
40520 Jyväskylä
050 5915316
044 5020781
[email protected]
[email protected]
Toiminnanjohtaja
Sihteeri
Eetu Kallio
Juho Hyvönen
Kankaankatu 7
Kerttulantie 1
40200 Jyväskylä
40270 Palokka
050 5738409
040 0249045
[email protected]
Vuoritsalon isäntä
Haukkapirtin isäntä & varasto-
Hannes Järvenpää
päällikkö
Asko Oikari
Heikinkatu 4 A 13
Permikatu 8
40100 Jyväskylä
40630 Jyväskylä
040 4182993
050 5611243
[email protected]
[email protected]
RP
19