TAPULI-lehti - parkanon seurakunta

PARKANON SEURAKUNTA¤
3 / 2014
TAPULI
TAPULI
PARKANON SEURAKUNTA¤
3 / 2014
Joulupolkua
seimen äärelle
Joulunajan raamatulliset tapahtumat tulevat parkanolaislapsille tänä vuonna tutuiksi joulupolun kautta. Sitä vaeltamaan kutsutaan päiväkerholaisia, päiväkotiryhmiä sekä alakoululuokkia.
– Lapset pääsevät tapaamaan
paimenia kedolla ja päätyvät
vaelluksellaan talliin, jossa
odottavat Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef, selittää tapahtumaa ideoiva nuorisotyönohjaaja Soila Pollari.
Joulupolun toteuttamiseen
hän saa avukseen kaikki seurakunnassa kasvatustyötä tekevät.
Koululuokat ja päiväkotiryhmät voivat varata viikolle 50
aikoja polun kiertämiseen
Soilalta, numerosta 040y804
9657. Päiväkerholaisille on
varattu ilta-aika, jotta he saavat kiertää polun vanhempiensa kanssa.
– Halusimme tänä vuonna
koota varhaiskasvatuksen väen joulun alla tällaiseen vähän erilaiseen tapahtumaan.
Joulupolun jälkeisellä viikolla kokoonnumme vielä yhdessä Kauneimpiin joululauluihin, kertoo vastaava lastenohjaaja Eleonora Printz.
Varhaisnuorten kerhot päättyvät joulupolkua edeltävällä viikolla, ja niissä vietetään
kauden päätteeksi omia pikkujouluja.
Suloiset enkelit Essi Tammipuro, Minea Laalo ja Elmi Haapamäki kutsuvat kuulemaan joulun sanomaa.
Musikaali tuo taas joulun
Joulumusikaali tuo jo neljättä vuotta peräkkäin jouluisen mielen monelle. Esityksiä on nyt Parkanossa kaksi,
ja kerran koko iso musikaalijoukko matkaa Sastamalaan
esiintymään.
vuosi mukana, hän miettii.
Enni ja Seppo Isoaho sekä
Annika Viitasalo ovat olleet
mukana tekemässä Kuulitko
sä joulusta lainkaan? -musikaalia kaikkina neljänä vuonna. Enni oli ensimmäisessä
esityksessä vain 7-vuotias.
– Tämä on kuitenkin meidän
tekemä musikaali ja niin jouluinen juttu, että en malttanut jäädä pois.
– Laulaminen vaan on niin kivaa, että on hieno olla joka
Annika joutui tänä vuonna
vähän pohtimaan aikataulujaan, sillä viittä vaille valmiit
lähihoitajan opinnot vaativat
oman aikansa.
Valtavan
hieno kokemus
Annika ja Seppo myöntävät,
että näytteleminen jännit-
tää ja kädet tärisevät ennen
esityksen alkua. Sitten, kun
päästään vauhtiin, tunnelma
rentoutuu.
– On se vaan niin valtavan
hieno kokemus katsella ja
kuunnella laulavia lapsia, että ihan kylmänväreet menevät käsivarsia pitkin. Tunnelma on esityksissä käsin kosketeltava. Siellä tulee itsellekin lämmin olo – oikein joulu, miettii Seppo.
”Pohjoinen maa, kuulla saa:
syntynyt on Vapahtaja.”
Annika Viitasalo (vas.) ja Seppo Isoaho näyttelevät mielellään musikaalissa, sillä Eleonora Printzin johdolla laulavat lapset tuovat jouluisen mielen.
Nyt leivotaan kristillisiä pipareita
Ruut Rajamäki, Vilma Autio, Jasmiina Koskela ja Silja Viitaniemi aloittivat piparinleivonnan harjoituskauden iltapäiväparkissa.
Kristillinen pipari – voisiko se
olla malliltaan kirkko, seimi,
enkeli vai ihan jotain muuta?
me parasta kristillistä piparia, kertoo nuorisotyönohjaaja Soila Pollari.
Nyt kannattaa laittaa mielikuvitus peliin, sillä seurakunnassa järjestetään piparkakkukilpailu, jossa on luvassa
palkinto peräti neljälle piparinleipojalle.
– Kuvat kaikista kilpailuun
osallistuneista pipareista laitetaan seurakunnan Facebook-sivuille, ja siellä eniten tykkäyksiä saanut palkitaan myös.
– Kokoamme lapsista ja nuorista raadin, joka valitsee kol-
Lähetä kuva piparistasi viimeistään 18.12. Soilan säh-
Joulurauhasta
joulukirkkoon
köpostiin [email protected].
Liitä halutessasi mukaan joulupiparisi tarina. Raati valitsee palkittavat piparit 19.12.
Joulukirkkoa on tänä vuonna aikaistettu niin, että joulurauhanjulistuksesta voi siirtyä sinne suoraan.
Facebook-tykkäysten määrä lasketaan tuona samana
päivänä klo 16. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti
Facebook-profiilin tai sähköpostin kautta.
Seurakunta toivottaa kaikki
parkanolaiset ja heidän jouluvieraansa tervetulleiksi joulurauhanjulistukseen torille
klo 13. Sieltä siirrytään yhdessä joulukirkkoon, joka alkaa, kun väki ehtii kirkkoon
eli klo 13.30.
TAPULI
PARKANON SEURAKUNTA¤
3 / 2014
Seurakunnan joulukalenteri
1.12.
3.
2.
30.11. I adventti
– Adventtikirkko klo 10
– Pajulinnun Kauneimmat
joululaulut klo 16
– Adventtivesper klo 18
4.
– Pyhäkoulujen
joulunodotusjuhla
klo 18 srk-talolla
6.
Itsenäisyyspäivän
sanajumalanpalvelus
klo 10 kirkossa
ja seppelten lasku
5.
7. II Adventti
– Messu klo 10
– Partiolaisten joulujuhla
klo 12.30 srk-talolla
– Joulumyyjäiset
srk-talolla klo 17
– Kauneimmat
joululaulut klo 19
kirkossa
8.
– Luukaspiirin
joulujuhla klo 18.30
Liukosella
9.
– Riiarinnan
joulukonsertti
klo 19 kirkossa
11.
10.
– Eila Pienimäen
joulukonsertti
klo 19 kirkossa
12.
Kauneimmat
joululaulut
Erkalassa klo 18
Vahojärvellä klo 18
13.
14. III adventti
– Messu klo 10
avustamassa Rahtarit
– Kauneimmat
joululaulut
kirkossa klo 15
15.
– Hiljaisuuden viljely
Lamminkosken kodalla
klo 18.30
PARKANON SEURAKUNTA¤
TAPULI
3 / 2014
17.
– Kauneimmat joululaulut
Alaskylän
kylätalolla klo 18
– Joulumusikaali
kirkossa klo 18
16.
– Kauneimmat
joululaulut
Yliskylän metsästysmajalla klo 18
18.
– Joulumusikaali
kirkossa klo 18
– Kauneimmat joululaulut
Kovesjoen
kylätalolla klo 18
20.
Yhteiskoulun
joulukirkko klo 9
21. IV adventti
– Messu
kirkossa klo 18, mukana
sopraano Leena Kosola
19.
– Pirkanmiesten
joulukonsertti
kirkossa klo 19
– Lukion yökirkko
klo 23
– Nuorten hämärän hyssy
klo 19 pappilassa
22.
– Sami Penttilän
joulukonsertti
kirkossa klo 19
23.
24. jouluaatto
– Joulunmakuinen
perhekirkko klo 13.30
– Jouluhartaus
Harjun kappelissa klo 15
– Jouluaaton hartaus
kirkossa klo 16
– Jouluyön kirkko
klo 22
26.
– Tapaninpäivän
joululaulukirkko
klo 18
25.
– Jouluaamun
sanajumalanpalvelus
klo 8 kirkossa
30.
29.
27.
28.
– Enkelikirkko klo 10,
MLL avustaa
www.parkanonseurakunta.fi
31.
1.1.2015
– Uudenvuodenpäivän
sanajumalanpalvelus
kirkossa klo 10
TAPULI
PARKANON SEURAKUNTA¤
3 / 2014
Valoa pimeyteen
TAPULI
Avaja porttis, ovesi, käy Herraas vastaan nöyrästi,
kun itse taivaan kuningas sun tahtoo olla vierahas.
Suo ilovirtes kaikua, on siitä riemu taivaassa.
Nyt olkoon kiitos Jeesuksen, hän saapuu luokse syntisen.
Teemme sitkeää vastarintaa
pimeydelle. Koristelemme
kotimme valoilla. Ikkunoissa loistavat niin porot kuin
enkelitkin. Valot vähentävät pimeyttä ja parantavat
mielialaa. Vaikka vettä tulisi taivaan täydeltä, ne kertovat joulun tulosta.
Jotakin samanlaista on Jeesuksen tulemisessa. Sitkeästi hän teki vastarintaa pimeydelle. Vaikka kaikki eivät tunteneet häntä, hän ratsasti kansansa keskelle kuin
kuningas. Yhtä vähän tunnettiin Vapahtaja, joka syn-
JULKAISIJA:
PARKANON SEURAKUNTA¤
tyi talliin: sehän on vain Marian ja Joosefin poika! Silti hän julisti Jumalan valtakunnan tuloa ja syntien anteeksisaamista. Eikä hän lakannut rakastamasta meitä,
vaikka me naulasimme hänet ristiin. Hautakaan ei voinut estää häntä viemästä loppuun sovitustyötä, jonka ansiosta me olemme vapaat. Pimeys ei voinut estää hänen
voittoaan. Hän on voittanut,
vaikkei häntä tänään taideta
tuntea sen paremmin.
suksesta on julistettu jo kahden tuhannen vuoden ajan.
Kristuksen voitto toteutuu
jokaisessa, joka sanoo: Jeesus on minun Herrani ja minun Vapahtajani. Näistä Herran kunniaa julistavista pienistä liekeistä syntyy valomeri, joka näkyy kauas – aivan
kuin hautausmaan kynttilämeri näkyy kauas Aureentielle asti. Ja vaikka uskon liekkimme olisi heikko, on sen
valo peräisin Kristuksesta.
Hän on voittanut pimeyden.
Kirkon työ on vielä kesken,
vaikka hyvää sanomaa Jee-
Liisa Myyryläinen
kirkkoherra
PÄÄTOIMITTAJA:
Liisa Myyryläinen,
kirkkoherra
TOIMITUS:
Tuuri-Tiedotus
Hanna Tuuri
TYÖRYHMÄ:
Teija Isoaho
Klaus Myllymäki
Eleonora Printz
Elina Silomäki
TAITTO:
Parkanon Kirjapaino
PAINO:
Pirkanmaan
Lehtipaino Oy 2014
Innokkaat äänestäjät uudistivat valtuustoa
Parkanossa äänestettiin seurakuntavaaleissa aktiivisesti ja valittiin mukaan useita
uusia kasvoja. Äänestysprosentti 28,1 oli toiseksi korkein Pirkanmaalla.
– Parkanossa on perinteisesti ollut korkea äänestysprosentti, ja olemme tyytyväisiä
siihen, että saimme sen säilytettyä. Valtakunnallisestihan
suunta on ollut huonompi,
toteaa talouspäällikkö Elina
Silomäki.
Kaikkiaan 19 valitusta valtuutetusta peräti kahdeksan ei ole mukana nykyisessä kirkkovaltuustossa. Heistä
tosin kolme on vaikuttanut
siellä jonain aiempana kautena. Uudessa kirkkovaltuustossa on naisia 12 ja miehiä 7.
Äänestämässä kävi Parkanossa kaikkiaan 1388 seu-
rakuntalaista. Äänioikeutetuista 18,4 % äänesti ennakkoon. Vilkkaimmin äänestettiin ennakkoon seurakuntatalolla, mutta myös kirjasto oli monelle mieleinen äänestyspaikka. Lisäksi ennakkoon saattoi äänestää laitoksissa ja lukiolla.
Parkanon kirkon remontti alkaa valmistua, ja näillä näkymin ensimmäisen
adventin jumalanpalvelus
päästään jo pitämään kirkossa.
Parkanon uudet kirkkovaltuutetut äänimäärineen:
Helena Ojennus,
aluesihteeri 82
Pertti Runsas,
maanviljelijä 63
Reijo Lempinen,
yrittäjä 46
Virpi Uusi-Luomalahti,
kuntohoitaja 58
Lauri Haukkaluoma,
yrittäjä 57
Saara Kautto,
lastentarhanopettaja 53
Toini Viinamäki,
kehittämispäällikkö 37
Liisa Myyryläinen seuraa, kuinka Tanja Mäkelä ja Elina Silomäki laskevat ääniä. Taustalla
Ritva Eränlinna-Ali-Sisto, Tapio Ristamäki, Reijo Ojennus ja Keijo Sillanpää.
Tellervo Kilkki,
terveydenhoitaja 47
Jouko Marttila,
liikennöitsijä 46
Sari Lähteenmäki,
apulaisosastonhoit. 35
Jyrki Uotila, opinto-ohjaaja,
eläkeläinen 39
Ira Sirkiä, opiskelija 36
Marianna Kuusikko,
yrittäjä 45
Armi Sivula,
henk.koht. avustaja 35
Aila Sammi, iltapäivätoiminnan vastaava ohjaaja 29
Anneli Humala,
omaishoitaja 34
Katriina Viinamäki,
kasvatustieteiden maisteri,
luokanopettaja 28
Erkki Piilola,
luontovalvoja 29
Matti Yläinen,
eläkeläinen 25
Parkanossa on liikkuva seurakunta
Seurakunnassamme on alettu liikkua ja liikuttaa väkeä
aiempaa innokkaammin.
Tähän kannustaa Liikkuva
seurakunta -hanke, jossa Parkano on yksi pilottiseurakun-
nista. Syyskaudella on keskitytty liikuttamaan lapsiryhmiä ja henkilökuntaa, kevät-
kaudella aktivoidaan myös
muita seurakuntalaisia.
– Kevätkaudelle suunnitellaan nuorille pyöräretkiä ja aikuisille vaellusta. Aikomus on
järjestää myös liikunnallisia
tapahtumia koko perheelle.
Lisäksi suunnitteilla on liikuntakirkko, kertoo Soila Pollari,
jonka hakemuksesta hanke
saatiin Parkanoon.
Varhaiskasvatuksessa lisättiin hankkeen innostamina musiikkikerhoryhmään
teemaksi myös liikunta. Tahtitossut tekevät nyt
parinkymmenen lapsen innolla esimerkiksi metsäretkiä
ja liikkuvat sisällä musiikin
tahtiin.
Tahtitossut on yksi seurakunnassa
liikkuvista ryhmistä.
Adventtina
korjattuun
kirkkoon
Vähän vanhemmille eli varhaisnuorille pidetään urhei-
lutalolla maanantaisin ja keskiviikkoisin liikuntakerhoja,
joissa kokeillaan eri liikuntalajeja salibandystä norsupalloon ja leikitään liikunnallisia leikkejä.
Seurakunnan henkilökunta puolestaan on innostunut
mahdollisuudesta käydä kerran viikossa jumpassa KunnonLiikkeessä. Siellä hien
pintaan ottaa keskimäärin
kymmenkunta työntekijää.
Hengellisestä näkökulmasta liikkumaan kannustaa ajatus siitä, että ruumis on Pyhän hengen temppeli, jota saa pitää hyvässä kunnossa. Ihminen on henkinen, hengellinen ja fyysinen
kokonaisuus, ja on tärkeää
pitää huolta näistä kaikista
ulottuvuuksista.
Kuluneiden kahden kuukauden aikana kirkosta on
poistettu kaikki kokolattiamatot. Niiden alta paljastunutta lankkulattiaa
pystyttiin hyödyntämään
vain morsiamen huoneessa.
– Uudet lattiat tehtiin alttarille, sakastiin ja urkuparvelle. Vanhoista rapuista pystyttiin hyödyntämään vain urkuparvelle
johtavat raput, muut jouduttiin rakentamaan uudelleen, selittää talouspäällikkö Elina Silomäki.
Diakoniatyön
ystävät
Diakoniatoimistoon voi
tuoda ruokatarvikkeita annettavaksi vähävaraisille.
Tapulikoruilla
lähetystyötä
Lähetyksen hyväksi myydään kirkkoherranvirastossa ristikoruja, joiden
malli on otettu Parkanon
kirkon tapulista.
Parkanon seurakunta
p. 040 804 9650
parkanonseurakunta.fi