1. No category

29.1.2015
TEEMAN
ARVOITUS
Tampere Filharmonia
Michal Nesterowicz, kapellimestari
Emily Beynon, huilu
Torstai 29.1.2015 klo 19
Tampere-talon Iso sali
TAMPERE FILHARMONIAN
ILLAN KOKOONPANO
Tampere Filharmonia
Michal Nesterowicz, kapellimestari
Emily Beynon, huilu
I-viulu: Dennis Kim, Maria Itkonen, Riikka Marttila,
Liina Nuora-Loijas,Lea Antola, Raimo Hannikainen,
Siri Heinonen, Katri Nikkanen, Jaakko Nordman,
István Szalay, Vitali Torkkeli, Martti Wiklund, Tatevik Ayazyan, Sebastian Silén
WITOLD LUTOSŁAWSKI (1913–1994)
Pieni sarja
I Fujarka (Fife) Allegretto
II Hurra Polka Vivace
III Piosenka (Song) Andante molto sostenuto
IV Taniec (Dance) Allegro molto
CARL NIELSEN (1865–1931)
Konsertto huilulle ja orkesterille
I Allegro moderato
II Allegretto
VÄLIAIKA
EDWARD ELGAR (1857–1934)
Enigma-variaatiot op. 36
Enigma: Andante
Variaatiot:
I ”C.A.E.” L’istesso tempo
II ”H.D.S.- P.” Allegro
III ”R.B.T.” Allegretto
IV ”W.M.B.” Allegro di molto
V ”R.P.A.” Moderato
VI ”Ysobel” Andantino
VII ”Troyte” Presto
VIII ”W.N.” Allegretto
IX ”Nimrod” Moderato
X ”Dorabella – Intermezzo” Allegretto
XI ”G.R.S.” Allegro di molto
XII ”B.G.N.” Andante
XIII ”*** - Romanza” Moderato
XIV ”E.D.U.” Finale
Konsertti päättyy noin klo 20.45
II-viulu: Kimmo Tullila, Hanna Parviainen, Riitta
Hallila, Antti Hannikainen, Heikki Hannikainen,
Leena Jaakkola, Elina Kilpinen, Kirsi KorpelaPulkkinen, Kristine Lilientale-Birzniece, Eeva-Liisa
Suuronen, Pirjo Tulisalmi, Sanna Tullila
alttoviulu: Mikhail Slobodjaniuk, György Balázs,
Kimmo Kivivuori, Heili Hannikainen, Anneli Heinola, Anne Korhonen, Taavi Nachtigall, Elisabete
Sorokina, Anni Tiainen-Hammo, Eija Laru
sello: Panu Saari, Elina Sipilä, Virpi Välimäki, Reinis
Birznieks, Miika Jämsä, Maija Juuti, Tuija Lamminmäki, Sampo Liukko
kontrabasso: Jarkko Uimonen, Petri Mäkiharju,
Joni Armio, Pentti Huhtinen, Tuomo Kinnunen,
Antti Laulaja
huilu: Annaleena Jämsä, Nina Johnson
oboe: Juha Ala, Kari Nikkanen
klarinetti: Jarmo Hyväkkö, Janne Pesonen
fagotti: Aleksei Dmitriev, Aleksandr Veryukhanov,
Alexandru Cozma
käyrätorvi: Jouni Suuronen, Pasi Tiitinen, Jaakko
Välimäki, Miriam Brown
trumpetti: Alessandro Chiavetta, Aki Välimäki,
Tapio Kilpinen
pasuuna: Vygantas Silinskas, Mikhail Kapustin,
Olavi Hostikka
tuuba: Harri Miettunen
patarummut: Tiina Laukkanen
lyömäsoittimet: Jyri Kurri, Petri
Hänninen, Tuomo Oravakangas
kosketinsoittimet: Ville Hautakangas
TEEMAN ARVOITUS
Puolalainen Michal Nesterowicz valmistui erinomaisin arvosanoin Wroclawin
musiikkiakatemiasta Marek
Pijarowskin kapellimestariluokalta vuonna 1997.
Voitettuaan maineikkaan
Orquestra de Cadaqués
-kilpailun vuonna 2008,
Nesterowicz on ollut kysytty
orkesterinjohtaja lukuisissa
eurooppalaisissa kokoonpanoissa. Vuoteen 2011 saakka Nesterowicz toimi Chilen
kansallisen orkesterin ylikapellimestarina. Tällä hetkellä
hän on Orquesta Sinfónica
de Tenerifen taiteellinen
johtaja ja vierailee ahkerasti
ympäri maailmaa.
Emily Beynon on opiskellut huilunsoittoa William
Bennettin johdolla Walesin
kuninkaallisessa akatemiassa ja Alain Marionin johdolla
Pariisissa. Walesiläissyntyinen huilisti toimii äänenjohtajana Amsterdamin
kuninkaallisessa Concertgebouw-orkesterissa. Hän
tekee aktiivisesti töitä huilupedagogiikan kehittäjänä
ja mestarikurssien vetäjänä.
Beynon on intohimoinen
nykymusiikin lähettiläs, ja
useat brittisäveltäjät ovat
kirjoittaneet hänelle uutta
musiikkia.
Witold Lutosławski syntyi Varsovassa tammikuussa
1913. Hän aloitti pianolla, opiskeli viulunsoittoa,
sai yksityisiä sävellystunteja ja viihtyi pari vuotta
yliopistossa matematiikan parissa. Varhaisia teoksia
säilyi vain olematon määrä. Tänään kuultava sarja
kuuluu säveltäjän keskimmäisen sävellyskauden
teoksiin. Tuolloin kansanmusiikki vaikutti määrittävästi Lutosławskin tyyliin, eikä hän ollut vielä
siirtynyt radikaaleimpiin uusiin keinoihin, kuten
sattumamusiikkiin. Varsovan radion sinfoniaorkesteri kantaesitti Lutosławskin Pienen sarjan vuonna
1951. Teos koostuu neljästä lyhyestä osasta, joissa
säveltäjä hyödyntää kotimaansa kansanperinnettä.
Ensimmäisen osan avaa hiljaisen terävästi soiva
piccolohuilu, joka esittelee puolalaisen melodian.
Tanssillisena juoksenteleva toinen osa kantaa nimeä
Hurra Polka. Kolmantena vuorossa on kaunis andante, jossa solistirooli vaihtuu jatkuvasti. Neljäs
osa palauttaa taas kaoottisempaan tunnelmaan.
Välillä levätään pohdiskelevammassa sävelistössä, suvantovaiheessa, joka perustuu puolalaiseen
kansanlauluun. Lopulta ollaan kuitenkin taas vinksahtaneempana tanssahtelevan kuulokuvan parissa.
Pieni sarja lumoaa nimensä mukaisella pienuudella
ja ohikiitävyydellä, mitä korostaa erityisesti teoksen
nopealiikkeinen lopetus.
Tanskalaismestari Carl Nielsen kirjoitti yhteensä
kolme konserttoa: viulukonserton, jonka Tampere
Filharmonia esitti loppiaisena, tänään kuultavan huilukonserton ja viimeisenä klarinettikonserton. Viulukonserton (1911) ja huilukonserton (1926) välissä
ehti vierähtää viisitoista vuotta, mikä kuuluu sävellystyylin muutoksina: perinteisiin keinoihin nojaava
viulukonsertto saa huilukonsertosta uudistusmielisemmän seuraajan. Teos sai alkunsa puhallinkvintetosta, jonka Nielsen kirjoitti 1920-luvun alussa
Kööpenhaminan puhallinkvintettiä varten. Ajatuksena oli esitellä kunkin instrumentin ominaispiirteet ja
samalla syventyä myös soittajien luonteisiin. Kvinteton valmistumisen ja ensiesityksen jälkeen Nielsen
oli niin myyty, että lupasi kirjoittaa oman konserton
kullekin yhtyeen jäsenelle. Vanheneva säveltäjä ehti
toteuttaa vain kaksi näistä haaveistaan. Hän sävelsi
huilukonserton Holger Gilbert-Jespersenille ja klarinettikonserton Aage Oxenvadille. Oboe, käyrätorvi
ja fagotti jäivät ilman konserttoja.
Huilukonsertossa on kaksi osaa, molemmat tempoiltaan nopeita. Teos on hyvin keskustelunomainen
kokonaisuus, jossa huilu vuorottelee koko orkesterin
kanssa ilmavasti ja ottaa kontaktia useisiin yksittäisiin instrumentteihin. ”Siinä on kysymys luonteenpiirteistä, siitä, millainen soitin huilu on, mutta myös
siitä, millainen soittaja oli. Konsertto esittelee valtavan määrän tunteita. On iloa, surua, onnekkuutta,
traagisuutta, nostalgiaa… Todella paljon kontrasteja”,
luonnehtii illan solisti Emily Beynon. Tunteita ja
instrumentin olemusta tuodaan esille konkreettisin
keinoin: ”Siinähän on ihan kunnon taisteluita huilun
ja muiden instrumenttien välillä”, Beynon kuvailee.
Illan ohjelman päättää brittiläisen myöhäisromantikon, arvoitusten miehen Edward Elgarin Enigmavariaatiot. Teema ja sen viisitoista muunnelmaa
kantaesitettiin vuonna 1899, jolloin säveltäjä oli yli
40-vuotias. Elgar ei ollut sellainen historiankirjojen
lapsitähti kuin vaikkapa Mozart. Kuten niin monella
muullakin suurella säveltäjällä, myös Elgarilla oli
urkuri-isä ja säveltäjä toimi itsekin urkurina muutamia vuosia. Varsinaisen säveltäjäläpimurron hän
teki kuitenkin vasta Enigma-variaatioilla. Elgar oli
oikeassa paikassa oikeaan aikaan: suurten musiikkikulttuurien varjoon jäänyt Englanti tarvitsi vuosisadan vaihteessa oman merkittävän säveltäjän ja juuri
tällainen Elgarista tuli. Hän sai nähdä työnsä jäljet jo
omana aikanaan – tosin vasta keski-iän kynnyksellä.
Teoksen avaa kaunis teema, sitten sen neljätoista
variaatiota, joista jokaisen Elgar omistaa jollekin
ystävälleen. Ensimmäinen, sävyltään rakastava
muunnelma kuuluu säveltäjän vaimolle Caroline
Alice Elgarille. Pariskunta tutustui vuonna 1886
Edwardin ollessa Carolinen pianonsoitonopettajana.
Toinen kuvaa Elgarin pianistiystävän Hew David
Stewart-Powellin lennokasta sormien lämmittelyä.
Kolmas kuuluu amatöörinäyttelijä Richard Baxter
Townshendille, joka tunnettiin korkeasta äänestä ja
omalaatuisista näytelmähahmoista. Lyhyt ja määrätietoinen neljäs variaatio kuvaa William Meath
Bakeria, temperamenttista tilanomistajaa, jolla oli
tapana sulkea ovet paiskaamalla. Viides variaatio on
omistettu runoilija Matthew Arnoldin pojalle Richard
Penrose Arnoldille, jonka luonnetta Elgar kuvaa
paikoin onnellisen leikkisässä, paikoin surumielisen
vakaassa variaatiossa. Kuudennen variaation Elgar
merkitsee ystävälleen alttoviulisti Isabel Fittonille. Räväkästi avautuva ja yhtä häikäilemättömästi
päättyvä seitsemäs variaatio puolestaan kuuluu
arkkitehti Arthur Troyte Griffithille. Kahdeksas variaatio on omistettu Worcester Philharmonic Societyn
sihteerille Winifred Norburylle.
Yhdeksäntenä kuullaan kuuluisin variaatio, Nimrod,
joka edustaa brittiläisille jotakin samankaltaista
kuin Sibeliuksen Andante festivo meille. Variaatio
soitetaankin usein itsenäisenä numerona juhlissa,
muistotilaisuuksissa ja konserteissa. Tämän variaation Elgar osoittaa tärkeimmälle ystävälleen Augustus
Jaegerille, kustantajalle, joka tuki Elgaria vaikeinakin
aikoina. Variaation nimi juontaa juurensa ystävän
nimestä: saksankielessä Jäger tarkoittaa metsästäjää
ja Nimrod puolestaan on Vanhan testamentin mahtava metsästäjähahmo. Kevyenä lentelevä kymmenes
variaatio kuuluu Dora Pennylle, Elgarin ja hänen
vaimonsa tuttavapariskunnan tyttärelle. Enigmavariaatiot ei ole Elgarin ainoa arvoitus. Säveltäjä
nimittäin kirjoitti Dora Pennylle heidän ensimmäisen
tapaamisensa jälkeen hyvinkin kryptisen kirjeen,
jonka sisältöä tutkijat arvailevat edelleen. Yhdennentoista variaationsa Elgar omistaa urkuri George
Sinclairille. Kysymys ei ole katedraalin urkujen
kuulokuvan ikuistamisesta, vaan Sinclairin koirasta,
joka putoaa jokeen, taistelee itsensä ylös ja haukkuu
lopulta iloisena.
Kahdentenatoista kuullaan amatöörisellisti Basil Nevinsonille omistettu variaatio, jossa sello on luonnollisesti tärkeimmässä roolissa. Kolmastoista variaatio
jää ilman varsinaisia nimikirjaimia. Hyvin perustein
on kuitenkin päätelty variaation viittaavan Mary Lygoniin, musiikkivaikuttajaan, joka oli matkoilla teoksen sävellyshetkellä. Musiikki sisältää elementtejä,
jotka muistuttavat suuren laivan äänimaisemasta.
Lisäksi Elgar siteeraa tässä variaatiossa Felix Mendelssohnin merimatka-aiheista orkesterialkusoittoa.
Neljästoista variaatio viittaa säveltäjään itseensä.
Hän sisällyttää omaan muunnelmaansa tunnelmia
vaimonsa ja ystävänsä Jaegerin variaatioista. Tämän
päätösmuunnelman otsikko viittaa lempinimeen,
jonka Elgar sai vaimoltaan.
Missä varsinainen arvoitus sitten piilee? Rivien
välissä tietenkin, niin kuin kryptisillä viesteillä on
tapana. Elgar on vihjannut, että pääteeman lisäksi hänen teoksessaan on myös toinen teema, joka
ei varsinaisesti ole kirjoitettuna säveliksi, mutta
joka kuitenkin on läsnä. Monet kiinnostuneet ovat
yrittäneet selvittää tätä piilotettua teemaa ja keksiä
vastauksia kiehtovaan arvoitukseen. Valitettavasti
ainoa henkilö, joka vastauksen tietää, on kuollut. Arvoituksellinen säveltäjä jätti jälkeensä monta muutakin kysymystä, monta merkillistä viestiä, kirjeitä ja
melodioita. Paljon on pohdittu myös sitä, kenelle
Elgar omistaa Eigma-variaatiot avaavan teeman, sen,
joka varmisti säveltäjän paikan historiankirjoissa.
Teksti: Maija Leino
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ
-kamarimusiikkisarja
Su 8.2. klo 15 Pieni sali
ANTONÍN DVOŘÁK
Jousikvartetto nro 12 ”Amerikkalainen”
Lotta Laaksonen, viulu
Lea Antola, viulu
Anne Korhonen, alttoviulu
Maija Juuti, sello
SERGEI RAHMANINOV
Trio élégiaque nro 2
Anton Chausovskii, viulu
Elina Sipilä, sello
Elena Bukova, piano
Juontaa Jouni Kaipainen
Su
Su
Su
Su
15.3.
19.4.
10.5.
24.5.
klo
klo
klo
klo
15
15
15
15
Pieni
Pieni
Pieni
Pieni
sali
sali
sali
sali
www.tamperefilharmonia.fi
Orkesteria tukee:
Pääyhteistyökumppani:
Käsiohjelma: Maija Leino & Viliina Tolvanen