Mitä koirasi todella syö?

Aamulehti Maanantai 15. lokakuuta 2012
Hyvä arki
On hyvä tietää
Koiralle vaarallisia ruokia. Kahvin, teen, cola- ja energiajuomien
kofeiini. Avokadon kaikki osat, sekä suklaan sisältämä teobromiini
ja kofeiini. Muista varoa myös leivontaan käytettyä kaakaojauhetta. Viinirypäleet ja rusinat voivat aiheuttaa akuutin munuaisvian.
Taikinassa muodostuu sokerista hiivan avulla etanolia, joka on
koiralle myrkyllistä. Ksylitoli aiheuttaa koiralle voimakkaan verensokerin laskun. Jo 10–20 purkkatyynyä on vaarallinen annos.
Puhelin: 010 665 3142
Sähköposti: [email protected]
1
Tuotteessa eniten
Tuoteselosteessa pitää aina
olla mainittuna ensin ne raaka-aineet, joita tuotteessa on eniten. Valmistusaineet nimetään joko yksittäin raaka-aineina tai ryhminä kuten eläinperäiset tuotteet
tai vilja.
Kannattaa kiinnittää huomiota
siihen, esiintyykö listassa toisena
oleva raaka-aine, esimerkiksi riisi,
myöskin kolmantena tai neljäntenä, mutta eri muodossa, kuten
riisijauhona tai riisigluteenina. Jos
nämä eri riisit laskettaisiin yhteen,
voi tärkein valmistusaine ollakin
riisi eikä liha.
2
Proteiini
Proteiinia eli valkuaista
ruoassa tulisi olla tavallisilla normaalisti liikkuvalla koiralla
vähintään 20 prosenttia, mielellään
hieman enemmän.
Pennuilla, tiineillä ja imettävillä
nartuilla, metsästys- ja työkoirilla proteiinin tarve liikkuu yleensä
25:n ja 32 prosentin välillä.
– Työ- ja käyttökoirien liikkuminen vaihtelee melkoisesti. Ruokinnan tulisi vastata tarkasti koiran
tarvetta, niin ettei ali- tai yliruoki
koiraa, tutkija Riitta Kempe painottaa.
Eläinkunnan tuotteet ovat koiralle tärkeä proteiinin lähde, mutta
valkuaista saadaan myös kasvikunnan tuotteista.
3
Mitä koirasi todella syö?
Tuoteseloste: Ainesosien järjestys kertoo, mitä
koiranruoka sisältää eniten
MILLA SALLINEN
PEKKA AHO, KUVAT
Koiran kuivamuonapakettien tuoteselosteiden tulkinta tuottaa päänvaivaa useille
koiranomistajille.
Tärkeää: Ruoassa täytyy
olla riittävästi proteiinia ja
rasvaa sekä vitamiineja
Ihmisen parhaalle ystävälle halutaan tarjota parasta, mutta voiko
sitä olla parin euron kilohinnalla
myytävä koiranruoka?
– Mikäli koira on terve ja hyvinvoiva, voi turhan koiranruokahifistelyn jättää huoletta pois, koirien
ravitsemukseen perehtynyt tutkija
Riitta Kempe Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä
kertoo.
Tuoteselosteiden tarkempi
tutkiminen kannattaa, jos koiralla
on terveysongelmia tai koira liik-
5
Tutkija Riitta Kempe harmittelee lemmikkieläinten reseptien
ylimalkaisuutta.
Aiemmin koiranruoissa piti ilmoittaa tarkasti niiden koostumus, eli miten paljon mitäkin raaka-ainetta ruoassa on. Nyt tätä
velvoitetta ei enää ole.
– Lemmikkieläinten omistajilla on paljon heikompi kuluttajansuoja kuin esimerkiksi maataloustuottajilla, sillä tuotantoeläinten rehuseosten raaka-ainekoostumus on ilmoitettava.
Koiranomistaja ei ruokapussia
ostaessaan voi siis tietää, kuinka
paljon siinä lopulta on mitäkin
ainesosaa.
Koiranruokavalmistajat eivät
reseptejään paljasta, ja saivat
muutettua rehulakia tältä osin
liikesalaisuuteen vedoten. Nyt
tuoteselosteet ovatkin hyvin ylimalkaisia.
– Mielestäni ei riitä, että tuotteessa kerrotaan olevan 40 prosenttia lihaa ja 13 prosenttia vihanneksia. Jokainen ainesosa
olisi eriteltävä tarkkoine määrineen.
Epäkohta aiheuttaa ongelmia
esimerkiksi eläinten allergioiden selvittämisessä. Osa valmisruoissa käytettävistä raaka-aineista voi sisältää ainesosia, joita koira saattaa sietää
pieninä määrinä, mutta suurina
määrinä ne ovat koiralle ongelmallisia.
– Jos esimerkiksi pakkaukses-
Hehkutusjäännös
(tuhka)
Orijen-koiranruoan suomenkielinen
tuoteseloste on liimattu paketin
takapuolelle. Orijen ei sisällä vehnää.
Kivennäisistä tärkeimmät koiralle. Niiden sopiva määrä ja oikea suhde ravinnossa mahdollistaa luiden normaalin
kehityksen. Tärkeä pääsääntö on,
että kalsiumia tulisi saada ruoasta
enemmän kuin fosforia. Kalsiumia
tulisi olla aikuisen perusterveen
koiran ravinnossa 1–1,8 prosenttia,
fosforia 0,8–1,1 prosenttia.
Yleensä valmistajat noudattavat
hyvin kivennäisaineiden ruokintasuosituksia. Kempe tarkistaisi kalsiumin ja fosforin määrän erityisesti pentujen ruokinnassa.
– Aikuinen koira kestää kalsiumin yli- ja aliruokintaa huomattavan paljon paremmin kuin pentu.
Kalsiumin määrän ja kalsium–fosfori-suhteen on vastattava tarkasti
pennun tarvetta.
6
A-vitamiini pitää eläimen
limakalvot hyvässä kunnossa ja vaikuttaa muun muassa
näköön, ihoon ja luiden muodostumiseen. Puute aiheuttaa esimerkiksi silmien ärtymistä ja silmä- ja
hengitystietulehduksia.
– Tuontirehuissa saattaa olla
A-vitamiinia hämmästyttävänkin
paljon, mutta onneksi koira sietää
melko korkeitakin A-vitamiinitasoja ilman haittavaikutuksia.
A-vitamiinia tulisi olla ravinnossa 6 000–20 000 kansainvälistä yksikköä (KY/IU) ruokakiloa kohti.
Huomenna
Selvitimme, mitä aikuiselle
koiralle tarkoitettu kuivamuona sisältää. Mukana
oli 16 ruokapakkausta.
Lue selvitys huomenna
Hyvä arki -sivulta.
7
Tutkija kaipaakoiranruokiin
tarkempia koostumustietoja.
Lemmikkieläinten
omistajilla
on paljon heikompi
kuluttajansuoja
kuin esimerkiksi
maataloustuottajilla.
Riitta Kempe tutkija
a
sa puhutaan vain kasvivalkuaisen
lähteestä tai soijasta, on kuluttajan mahdotonta tietää, onko kyse
soijapavusta, soijarouheesta vai
koiran ruokintaan paremmin sopivista soijavalkuaisisolaatista tai
soijavalkuaisesta.
8
4
5
10
D-vitamiini
D-vitamiini on välttämätöntä luiden muodostumiselle, sillä on tärkeä rooli kalsiumin
ja fosforin imeytymisessä ja luuston kalsiumaineenvaihdunnan säätelyssä.
D-vitamiinin puute tai imeytymishäiriö ilmenee luuston kehityshäiriöinä, aikuisilla koirilla luuston
pehmenemisenä. D-vitamiinin tarve kaksinkertaistuu kasvu- ja lisääntymisvaiheessa.
D-vitamiinia tulisi ravinnossa olla 500–1 500 kansainvälistä yksikköä (KY/IU) kilossa.
8
Omega-3 ja
-6-rasvahapot
Rasvahapot edistävät ihon
ja turkin kuntoa. Kempen mukaan
kaksi tärkeintä rasvahappoa koiralle ovat omega-6-happoihin kuuluva linolihappo sekä omega-3:iin
kuuluva alfa-linoleenihappo.
– Useimmiten koiran ruoassa on
runsaasti omega-6-rasvahappoja,
joita saa esimerkiksi kanan ja sian
rasvasta, mutta niukemmin omega3-ryhmän rasvahappoja. Niitä saa
kasvi- ja kalaöljyistä. Alfa-linoleenihappo on kuitenkin tärkeä, koska sen avulla elimistö valmistaa
muita tärkeitä rasvahappoja kuten
EPA:aa ja DHA:ta, Kempe toteaa.
Mikäli koiran turkki on huonossa kunnossa eikä omistaja ole
varma, onko ravinnossa tarpeeksi
oikeita rasvahappoja, suosittelee
Kempe lisäämään koiran ravintoon
ruokalusikallisen vaikkapa auringonkukka- tai rypsiöljyä kuukauden kuurina. Koirille on myös omia
rasvahappovalmisteita.
9
2
3
Kalsium ja fosfori
A-vitamiini
kuu erityisen paljon. Myös pentujen ja tiineiden narttujen ruokintaan pitää kiinnittää erityistä
huomiota.
Selvitä tämän sivun tietojen
avulla, mitä koirasi ruoka todella
sisältää.
MILLA SALLINEN
Rasvaa tulisi olla koiranruoassa minimissään 10–15
prosenttia, jolloin koira saa ravinnosta välttämättömät rasvahapot ja
kykenee hyödyntämään saamansa
vitamiinit. Ruoan sopiva rasvapitoisuus riippuu koiran harrastaman liikunnan määrästä.
Myös pennut, tiineet ja imettävät
koirat tarvitsevat hieman tuhdimpaa ruokaa.
– Työ- ja käyttökoirilla riittää
rasvaprosentiksi yleensä 20–25.
Lisäksi on huomioitava, että jos
rasvan määrä ruoassa lisääntyy,
pitää myös valkuaista olla enemmän.
4
Hyvinvointi: Jos koirasi
on kunnossa, se ei tarvitse
erikoisruokia
Lemmikkien ruoan
koostumusta ei paljasteta
Rasva
Tuhka kuvaa ruoan kokonaismineraali- ja hivenainepitoisuutta. Tuotteeseen ei koskaan lisätä tuhkaa. Luku saadaan, kun
tuotetta kuumennetaan niin kauan,
että jäljelle jäävät vain mineraalit ja
hivenaineet, kuten kalsium, fosfori,
magnesium, sinkki, rauta ja kupari. Arvo on yleensä 4–8 prosenttia.
Laadukkaassa ruoassa luku on alle
10 prosenttia. Korkea luku kertoo
yleensä siitä, että ruokaan käytetyssä lihassa on ollut paljon luita
mukana.
– Korkeaenergisimmissä ruoissa
tuhkaprosentti on suurempi, koska
ruokaan lisätään enemmän kivennäisiä kuten kalsiumia. Tämä siksi,
että rasvaisemmissa ruoissa kivennäisiä voi huuhtoutua saippuoitumisilmiön vuoksi suoraan ulosteeseen. Myös liikunta lisää kivennäisten tarvetta, Kempe kertoo.
| A11
Sinkki
Pakkaukseen on merkittävä, mikäli siihen on lisätty
sinkkiä.
– Kuivaruoissa on yleensä sinkkiä riittävästi. Mutta mikäli puutosta epäilee, sinkkiä voi lisätä ruokaan kuuriluontoisesti.
Sinkin puutos näkyy ihon paksuuntumisena ja haavautumisena. Kaljut silmänympärykset ovat
usein ensimmäinen merkki mahdollisesta alkavasta tai lievästä sinkin puutoksesta. Tassujen anturat
saattavat halkeilla.
Puute näkyy myös turkin kunnossa. Karvanlähtöä saattaa olla
liian usein ja paljon. Etenkin pitkäkarvaisilla koirilla sinkin tarve
lisääntyy karvanlähdön aikaan.
10
Glukosamiini
ja kondroitiinisulfaatti
Näitä lisäravintoaineita käytetään
esimerkiksi nivelrikkoisten koirien ravinnossa. Kempen mukaan
glukosamiinia tai kondroitiinisulfaattia sisältävää ravintoa kannattaa käyttää silloin, jos koiralla on
nivelongelmia tai niitä kyseiselle
rodulle olisi iän mukana todennäköisesti odotettavissa.
– Tavallisella terveellä koiralla
nämä ovat ravinnossa melko turhia
ja kalliita lisäravintoaineita, jotka
nostavat kuivamuonan hintaa.
11
Vehnä
Vehnä on koiranruoissa parjattu ainesosa,
ehkä liikaakin. Tämä johtuu Kempen mukaan ehkä siitä, että koira
voi allergisoitua vehnälle.
– Koira allergisoituu tyypillisimmin raaka-aineille, joita käytetään
koiranruoissa paljon. Eli se voi olla yhtä hyvin vehnä kuin possunlihakin.
Vehnä on Kempen mukaan koiralle kuitenkin hyvä ja edullinen
hiilihydraattien lähde.
– Varsin mainio, hyvin sulava vilja.
Hyvä tietää
Miksi koira syö
heinää tai ulosteita?
1
6
7
9
Mikäli koira syö muiden eläinten,
kuten jäniksen, porojen tai hevosen
lantaa, lääkitsee koira tuolloin itse
omia puutoksiaan.
Ulosteiden syönti voi liittyä myös
haimasairauteen.
Jatkuvasta ulosteiden syömisestä
voi saada lois- tai virustartunnan,
joten kannattaa tarkistaa, saako
koira ruoassaan tarpeeksi energiaa,
B-vitamiinia ja valkuaista.
Ruohon syömiseen ei ole selvää
vastausta, sillä tasapainoisesti
ruokitutkin koirat syövät joskus
ruohoa. Ruohon syönnin voi sallia,
mikäli koira pystyy syömään ruohoa
oksentamatta.