Jäsentiedote 2014 Pieksän Latu

Jäsentiedote 2014
Pieksän Latu
Luontoelämyksiä vuodesta 1967
www.suomenlatu.org/pieksanlatu
[email protected]
”
HELPOMPI OLISI VETÄÄ JOS TE TYÖNTÄISITTE”
Näillä 1970-luvun majakalusteita kuskaavilla talkooaktiiveilla oli työnjako latutehtävissä selvillä
ilman turhaa sanomistakin. Oheisen lauseen laitoin itse aikoinaan ensimmäisen jäsentiedotteeni
otsikoksi ja siinäkin se oli lainatavaraa. Olin nimittäin jo paljon aikaisemmin pyytänyt samoilla
sanoilla tukea jäsenkunnalta koska tunsin olevani kykyjä suuremmassa vetovastuussa.
Kummassakin työtehtävässä olen saanut taakseni pyytämiäni työntäjiä, aktiivisia latulaisia, joiden
jaksamista vuodesta toiseen olen saanut pitkään seurata. Sanonta ”laatu korvaa määrän” ei saisi
latutehtävissä kuitenkaan olla pelkästään se ainoa kriteeri. Riittävä määrä toimintaan osallistujia
myös tarvitaan, se auttaa työn jaksottamista. Saman suhteellisen pienen ryhmän tiheään tapahtuva
kuormittaminen nakertaa tekemisen iloa sekä avun pyytäjästä, että näistä kuormitetuista.
Säännöllisesti mukana olevasta innostuneesta aktiivista, ”regulaarista” uhkaa lopulta tulla liiasta
tehtäväpaineesta kärsivä ”insideri”, jonka selkänahasta kaikki revitään.
Nämä ääritapaukset poislukien, on latutyö mitä antoisinta luonnossa tapahtuvaa puuhastelua sekä
oman viihtymisen, että laajemminkin kansanterveyden näkökulmasta. Se että viivyin sen parissa
niinkin pitkään, ei johtunut insider-pyrkimyksistä – ehkä vain viihdyin siinä liian hyvin. Siirryn
sivuraiteelle täysin tervein selkänahoin ja samaa toivon Pertille kun hän aikanaan sen etapin
saavuttaa. Lopuksi: lämpimät kiitokset kaikille, joiden seurassa sain tätä latumatkaa tehdä.
Erkki
Hei Latulaiset!
Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi ulkoilemaan Ladun Majan laduille ja poluille. Pieksän Latu
haluaa jatkossakin tarjota kaikille liikkujille “työkaluja” fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin
ylläpitoon luontoliikunnan avulla. Ladun Maja ja sitä ympäröivä ainutlaatuinen luonto tarjoaa
meille jokaiselle mahdollisuuden nauttia ulkoilusta ja liikunnasta ilman pelkoa yliannostuksesta.
Yksin, yhdessä, verkkaisesti tai välillä reippaammin, kukin tavallaan. Maja, luonto ja mukavat
ihmiset ovat se elementti, jonka meistä niin monet kokevat tärkeiksi Pieksän Ladun toiminnassa.
Tule kokemaan sinäkin, ja tavataanhan laduilla!
Kiitokset Erkki Kojo kaikesta tekemästäsi arvokkaasta työstä Pieksän Ladun pitkäaikaisena
puheenjohtajana ja toimijana myös monissa muissa tehtävissä. Jäämmekin mielenkiinnolla
odottamaan juttuja ja tapahtumia menneiltä latuvuosilta, joita olet lupautunut kokoamaan kansien
väliin Ladun historiikin muodossa. Niinhän se on, että pyörä se vain pyörii eteenpäin. Me nykyiset
latulaiset koemmekin velvollisuudeksemme jatkaa vanhoja hyviä latuperinteitä, vaikka purjeita
paattiin välillä vaihdetaankin.
Pertti Miettinen pj. 2014
JOHTOKUNTA JA TOIMIHENKILÖT 2014
JOHTOKUNTA
Puheenjohtaja
varapuheenjohtaja
taloudenhoitaja
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
jäsen
sihteeri
varajäsen
varajäsen
Pertti Miettinen
Heikki Heinonen
Helena Oranen
Saara Björkengren
Jari Rauhala
Pasi Kovanen
Tarja Kurri
Tuula Kapanen
Kari Yrjänäinen
Keijo Leppänen
Arvo Nyyssönen
040 533 2106
044 506 0112
040 532 3104
040 825 1332
040 019 5060
050 505 8662
050 374 6259
050 575 0778
040 015 4532
040 019 4449
044 570 5760
MAJATOIMIKUNTA
Isännät:
Emäntä:
Muut jäsenet:
Erkki Karjalainen
Keijo Leppänen
Unto Oranen
Kari Yrjänäinen
Seppo Björkengren
Saara Björkengren
040 015 4532
040 777 5387
040 825 1332
Helena Oranen
Maija Flinkman
Vesa Ylönen
Tarja Kurri
HIIHTOJAOSTO
Puheenjohtaja
Pentti Häkkinen
040 027 7197
Muut jäsenet
Jari Rauhala
Pertti Miettinen
Jukka Viljakainen
Kari Yrjänäinen
Unto Flinkman
Heikki Heinonen
Tarja Kurri
Unto Oranen
Pekka Loponen
RETKEILYJAOSTO
Puheenjohtaja
Erkki Kojo
040 740 1011
Muut jäsenet
Saara Björkengren
Helena Oranen
Unto Flinkman
Jorma Karjalainen
Tauno Ritvanen
Alli Ritvanen
Pasi Kovanen
LATUVIITOITUSTA UUDISTETAAN
Majan maastossa risteilevät latu- ja polku-urat ovat saaneet syksyn aikana
viitoituksen osalta uuden ilmeen. Samaan aikaan on oikolatujen ja reittimuutosten
avulla pyritty varmistamaan turvallinen laduilla liikkuminen. Majavitosen loppuosuus
Tervapurolta harjua pitkin majalle pysyy yksisuuntaisena uuden oikoladun ansiosta.
Uusi latu eroaa majalta lähdettäessä vasemmalle ennen harjua, ylittää Tervapuron ja
yhtyy Kontiopuisto-Maja latu-uraan. Majalle tulija valitsee tämän oikoladun jos
jäälatu on ummessa tai vetinen.
Majavitosen
vanhempi oikolatu, joka ohittaa Salvosmäen molemmat
loppulaskut on edelleen käytössä. Pyijyn suunnasta tuleva kaksisuuntainen latu
ohjataan Salvosen jäälle jo ennen nykyistä vaativaa – jopa vaarallista - loppulaskua.
Näin ladun alusta tulee yksisuuntainen ja turvallinen.
Perinteiset ”Ladun maja” -viitat ohjaavat edelleen tulijoita majalle vanhalta
Jäppiläntieltä, Kesäkadulta ja Ladun parkkipaikalta Partaharjuntien varrelta. Alueen
sisällä latuviitoitusta on uusittu ja täsmennetty. Yhdessä käyttöturvallisuutta
edistävien latuliikennemerkkien kanssa alue tarjoaa kaikenkuntoisille mainiot
mahdollisuudet talviseen luontoliikuntaan.
Parkkipaikalle johtaa kelkkapolanne.
Kontiopuistoon eroaa oikolatu
vasemmalle. Partaharjuun menevä latu
eroaa majavitosesta kohdassa, johon
Kontiopuistosta päin tuleva Nikulan latu
päättyy.
Majapihan viitat
Majalle menijälle tarjotaan kolme
vaihtoehtoa:
- jatka majavitosta pitkin
- jatka jäälatua pitkin
- käänny oikoladulle ennen jäälle tuloa
Tervapuron viitat
TAPAHTUMATARJONTAA 2014
KOTOISTA:
 Kuutamohiihto 15. helmikuuta Salvosella (säävaraus, vaihtoehtona:
15. maaliskuuta).
 Laturetki 2. maaliskuuta lähtöpisteinä Kontiopuisto ja maja.
 Kevään polkuretki 26.5. Yhteislähtö Kontiopuistosta.
 Kesäretki 16. – 17. elokuuta. Vinkkejä kohteesta otetaan vastaan.
 Syksyn polkuretki: 31. elokuuta ja 28. syyskuuta
 Melontaretki Naarajoella kesäkuun alkupuolella riippuen kiinnostuksesta.
 Pyöräretkiä lähialueen kohteisiin.
 Geokätkeilyn esittely ja kokeilu toukokuussa.
 Sauvakävelyohjausta toukokuussa
 Majatapahtumat jäsenille touko- ja joulukuussa.
 Vuosikokoukset maalis- ja lokakuussa.
ALUEELLA:
 Latualueen kevätkoulutuspäivä, Juankoski 17.5.
 Kyykkäturnaus, Iisalmi 8.9.
 Alueen syyskokous, Mäntyharju 25. – 26. 10.
VALTAKUNNALLISET:
 Yhdessä lumille 8. – 9. helmikuuta ympäri maata
 Lumikenkäilyn SM-kisat Kiilopäällä 22. helmikuuta
 Yhdessä geokätköillen 10. toukokuuta ympäri maata
 Yhdessä retkelle 30. – 31. elokuuta ympäri maata
Kuka ottaa kopin liikkumattomuudesta? (LATU&POLKU 5/13)
Tätä kyseltiin monella arvovaltaisella suulla syyskuussa pidetyssä ”Kansallisessa
liikuntafoorumissa”. Yksi pääesiintyjistä, Jan Vapaavuori, katsoi arki- ja
hyötyliikunnan vähenemisen johtaneen varsin nurinkuriseen tilanteeseen: ennen
suomalainen johtaja oli elintavoista johtuen ylipainoinen ja huonokuntoinen, kun
taas ”duunarilla oli viimeisen päälle viritetty tukkimiesvartalo”. Nyt tilanne on
päinvastainen: ” kansan kunto huononee, samalla eliitti ja johtajat juoksevat
maratoneja ja pitävät itsestään huolta.”
Liikuntajärjestelmä
Suomessa
on
perinteisesti
hyvässä
kunnossa
ja
liikuntapaikkaverkosto on maailman tiheimpiä. Pieksän Ladunkin liikuntatarjotin on
kohentunut alkuvuosista sekä laadun että määrän suhteen, tarjoten mahdollisuuden
saavuttaa jos ei nyt ihan ”tukkimiesvartalo” formaattia, niin kuitenkin virkistäviä
hetkiä vaihtelevassa harjumaastossa. Tarjonnan vastaanottaneita on kuitenkin vain
murto-osa alkuvuosien väkimääristä. Olisikohan aika tsempata, jäsenkunta?
KANTTIINIVUOROT TALVELLA 2014
1.1.
4.1.
5.1.
6.1.
11.1.
12.1.
18.1.
19.1.
25.1.
26.1.
1.2 .
2.2.
8.2.
9.2.
15.2.
16.2.
22.2.
23.2.
24.2.
25.2.
26.2.
27.2.
28.2.
1.3.
2.3.
8.3.
9.3.
15.3.
16.3.
22.3.
23.3.
29.3.
30.3.
Saara ja Seppo Björkengren
Helena ja Unto Oranen
Maija ja Unto Flinkman
Elina ja Erkki Karjalainen
Airi Järveläinen, Jouko Tarkiainen
Alli ja Tauno Ritvanen
Teija Nenonen, Keijo Leppänen
Eila ja Hannu Jäntti
Irja Albreckt, Tapani Marttinen
Maila ja Veikko Koskinen
Eila Mökkönen, Kari Yrjänäinen
Tuula ja Jussi Kapanen, Sinikka Nikka
Pirjo Tyrväinen, Jari Rauhala
Tarja, Noora ja Väinö Kurri
Maire Lyyra, Pirjo ja Pertti Miettinen
Satu ja Jorma Karjalainen, Mervi ja Ville Vehviläinen
Elli Rantanen, Mirva ja Harri Kauhanen
Anja Savolainen, Seija Nikulainen, Unto Oranen
Elina ja Erkki Karjalainen
Saara ja Seppo Björkengren
Helena ja Unto Oranen
Alli ja Tauno Ritvanen
Eila Mökkönen, Arvo Nyyssönen
Tuula ja Jussi Kapanen, Sinikka Nikka
Päivi Huuskonen, Ritva ja Pertti Häkkinen, Erkki Kojo
Airi Järveläinen, Jouko Tarkiainen
Pasi Kovanen ja perhe
Anu Ylönen, Terho Tikkanen, Saara Björkengren
Satu ja Jorma Karjalainen, Päivi ja Janne Tepponen
Paula ja Vesa Ylönen, Kari Yrjänäinen
Pirjo Tyrväinen, Keijo Leppänen
Tarja ja Väinö Kurri
Saara ja Seppo Björkengren
MAJA-ASIAA
Ladun Majan sesonkiaikaa on talven hiihtokausi eli normaalisti tammi maaliskuu. Tällöin maja tarjoaa lämpimän levähdyspaikan kävijöille
jäsenyydestä ja liikkumistavasta riippumatta. Lauantain aukioloaika on klo
10 — 15, sunnuntaisin ja maaliskuussa aukioloa jatketaan klo 16 asti.
Hiihtolomaviikolla maja on auki päivittäin kuitenkin tietyillä
säävarauksilla.
Kanttiinimyynti palvelee hiihtokaudella majalla viivähtäjiä tarjonnalla,
joka koostuu lämpimistä juomista ja pikku purtavasta. Lisäksi on pieneen
nälkään myynnissä grillimakkaraa ja silloin tällöin jopa vohveleita hillon
kera. Kotikokkaajien leipomuksia otamme kernaasti vastaan edelleen
tarjottaviksi.
Vuokraus: Maja ja sauna ovat vuokrattavissa yhdessä tai erikseen. Tilojen
ja astioiden puolesta ne soveltuvat perheiden ja yhteisöjen pienimuotoisiin
juhliin ja tapaamisiin.
Vuokraushinnat:
jäsenet
ulkopuoliset
maja
25€
50€
sauna
10€
30€
Vuokraamme myös soutuvenettä saunan kanssa tai ilman.
JÄSENASIAA
Jäsenmaksut säilyvät vuonna 2014 entisen suuruisina:
henkilöjäsen 20 €
perhejäsenmaksu 30 €
nuorisojäsen 10 €
rinnakkaisjäsen 10 €
Yhdessä on vuoden teema Suomen Ladulla monessa tapahtumassa, joita
yhdistysten toivotaan järjestävän.
Tämä majasivu haluaa tuoda esiin toisenlaisen, välillä jo monelta
unohtuneen teeman: yhdessä tehden!
Meillä on joukko sitoutunutta talkooväkeä maja- ja ulkotehtävissä, mutta
tämä ei estä olemassa suurempaa joukkoa, joka helpottaa näiden
kuormitusta osallistuen toimintaan silloin tällöin, vaikkapa vain kerran pari
vuodessa. Yhteisöllisyys on asia, jonka ei soisi toiminnastamme vähitellen
hupenevan.