pdf, 1,08 Mt - Turun Latu ry

Turun Latuviesti
T U R U N L AT U RY: N JÄ S E N T I E D OT E 4 / 2 0 1 3 J O U LU K U U
1
TALVEA ODOTELLESSA
Y
hdistyksemme syysvuosikokous pidettiin 5.11.2013 latumajassa. Jäseniä oli kokoontunut ilahduttavan paljon paikalle. Saimme kokeneen
ja aktiivisen hallituksen. Tärkeäksi koen, että hyväksyimme vuoden
2014 toiminnan puitteet toimintasuunnitelmassa, josta Pentti Takkinen sanoi
osuvasti:"Toiminta suunnitelma on monipuolinen". Sitä se on. Toivon, että ensi
vuonna mahdollisimman moni yhdistyksemme jäsen osallistuu moniin tapahtumiin.
Näinä päivinä olemme saaneet sadetta ja lämmintä säätä. Luntahan ja pakkasia
me odotamme! Menkäämme myös nyt ulkoilemaan. Havaintojeni perusteella
heijastimen käyttö on nollaantunut. Siksi esitän, että teemme sopimuksen: Aina
hämärissä ja pimeällä ulkona liikkuessamme käytämme heijastinta, AINA.
Toivotan kaikille rauhallista joulun odotusta, turha hössötys pois. Ja
HYVÄÄ JOULUA JA VUOTTA 2014!
Pj Matti
2
Latuviesti ISSN 0780-7910
Päätoimittaja:Jaakko Tilli
Kustantaja: Turun Latu ry
Taittaja:
M.Kokko/Aboa Ohjelmistot Ky
Painopaikka: Painotalo Painola, Kaarina
www-sivut: www.turunlatu.fi
Turun Latu ry.
Perustettu 1.10.1956
Suomen Ladun jäsenyhdistys
Pankkiyhteys: FI91 8000 1600 3640 05
Turun Ladun toimisto:
Osoite: Purjetie 8, 20360 Turku
Puhelin: 040 515 9913
Jäsenmaksut vuonna 2013
Perheen 1. jäsen 21,00 €
Nuorisojäsen (alle 19-v.)
8,00 €
Toisen yhdistyksen jäsen 12,50 €
(on 1. jäsen toisessa yhdistyksessä)
Perhejäsenmaksu
29,00 €
(käsittää samassa osoitteessa asuvia)
Yhdistyksen hallitus 2013:
Puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Sihteeri Jäsensihteeri
Taloudenhoitaja Matti Viksten . . . . . . . . . . . . . . . . . . Suovantie 58 as. 1
20360 Turku
[email protected]
Markku Jessen-Juhler . . . . . . . . . . . . Knaapintie 5-7 B 11
21290 Rusko
[email protected]
Sirkku Kaskinen . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Sirkka Kataja . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]. . . . . . . . . Erkki Tuominen . . . . . . . . . . . . . . . . Heinikonkatu 11 A 2
20240 TURKU
[email protected]
040 515 9913
0400 524 045
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Seppo Aarnio . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Markku Jessen-Juhler. . . . . . . . . . . . [email protected]
Markku Kaskinen. . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Marjatta Kärkkäinen. . . . . . . . . . . . . Simo Rantala. . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Jaakko Tilli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Marja-Liisa Tuominen. . . . . . . . . . . .
[email protected]
0400 299 144
045 633 4157
040 578 3160
2485707
040 867 3955
050 337 1139
045 633 4157
050 351 2932
0400 520 535
0400 158 231
0400 672 742
050 395 2569
3
Toimikuntien vastuuhenkilöt
Retkeilytoimikunta Majatoimikunta Melontatoimikunta Pyöräilytoimikunta Kävelytoimikunta Lumikenkäily
Retkiluistelu
IVV –yhdyshenkilö Leikearkiston hoitaja Tiedoitustoimikunta Reittitoimikunta
Ilpo Vuori . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Teuvo Kataja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Marjatta Kärkkäinen . . . . . . . . . . . . [email protected]
Eino Väärä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Rainer Turunen. . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Jaakko Tilli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Annamari Öhberg . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Annamari Öhberg . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Ilpo Vuori . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Soili Aho . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Jaakko Tilli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Martti Hintukainen. . . . . . . . . . . . . . [email protected]
040 584 2355
040 563 1190
0400 520 535
0400 836 922
0400 825 631
0400 672 742
0400 236 810
0400 236 810
040 584 2355
044 320 0142
0400 672 742
0400 821 801
Turun Ladun hallitus 2014:
Puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Sihteeri Jäsensihteeri
Taloudenhoitaja Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
Jäsen
4
Matti Viksten . . . . . . . . . . . . . . . . . . Suovantie 58 as. 1 [email protected]
Markku Jessen-Juhler . . . . . . . . . . . . Knaapintie 5-7 B 11 [email protected]
Sirkku Kaskinen . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Sirkka Kataja . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]. . . . . . . . . Erkki Tuominen . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Seppo Aarnio . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Markku Jessen-Juhler. . . . . . . . . . . . [email protected]
Markku Kaskinen. . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Marjatta Kärkkäinen. . . . . . . . . . . . . Simo Rantala. . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Jaakko Tilli . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . [email protected]
Marja-Liisa Tuominen. . . . . . . . . . . .
[email protected]
040 515 9913
045 633 4157
040 578 3160
2485707
040 867 3955
050 337 1139
0400 299 144
045 633 4157
050 351 2932
0400 520 535
0400 158 231
0400 672 742
050 395 2569
TURUN LATU RY:n Toimintasuunnitelma
vuodelle 2014
1.
•
•
•
Koulutustoiminta
2.
•
•
•
•
•
Retkeilytoiminta
3.
•
•
•
Pyöräilytoiminta
•
•
•
•
•
•
•
Osallistuminen Suomen Ladun koulutuksiin
Osallistuminen Lounais-Suomen latualueen koulutuksiin
Oma järjestökoulutus
Hiihtovaellus viikolla 14
Hiihtoviikko viikolla 12 Ylläkselle
Syysvaellus
Liikuntaviikko
Kaamoshiihtoviikko
Kesäpyöräily ajoittuu toukokuun alusta syyskuun loppuun.
Talvipyöräily ajoittuu lokakuun alusta huhtikuun loppuun.
Viikkopyöräilyt
Kesäpyöräilyaikana järjestetään viikottainen pyöräretki. Retkien järjestelyissä huomioidaan osanottajien erilainen kuntotaso matkan pituuden ja nopeuden määrittelyssä. Retket tarkoitettu kaikille niistä kiinnostuneille.
Kokeillaan löytyykö osanottajia talvipyöräilyaikana järjestettäville viikottaisille pyöräretkille.
Pidemmät matkat
Kesäpyöräilyaikana järjestetään viikoittaista pyöräretkiä pidempiä retkiä.
Nämä retket tehdään yhden päivän aikana
Kulttuuripyöräily
Kesäpyöräilyaikana järjestetään retkiä kulttuurikohteisiin ja –tapahtumiin.
Monipäiväiset retket
Kesäpyöräilyaikana järjestetään useampia vaihtoehtoisia monipäiväisiä pyöräretkeä joko Suomessa tai ulkomailla.
Koulutus
Arki-, asiointi- ja työmatkapyöräily
Pyöräilyn olosuhdetyö
Tiedotus 4. Vesistöretkitoiminta
• Tiistaimelonnat
• Varustevuokrausta
5.
•
•
•
•
Liikuntatoiminta
Maanantai-illan kuntosauvakävelyt
Tiistai aamupäivän sauvakävelyt
Loppiaispatikka Pomponrahkalta Latumajalle. Lumen syvyys max. 10 cm.
Kuutamohiihto tai kuutamokävely riippuen lumitilanteesta helmikuussa
5
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
6.
•
•
•
•
•
•
Pomponrahkalta Latumajalle.
Kevätretki
Kevätpatikka
Kesäyön patikka
Syyspatikka
Kuutamokävely marraskuussa
Kinkunsulatuskävely 26.12.
Lasten lyhtypolku marraskuussa
Lumikenkäretki
Varustevuokrausta
Kuntokorttipalkinnot
Talviriehapäivä helmikuussa
Tapahtumien tarkemmat päivämäärät Latuviestissä
Majatoiminta
Tiistai talkoo-illat
Majatalkoot
Maja- ja muille talkoolaisille järjestetty muistaminen
Joulujuhlat
Eri tilaisuuksien järjestäminen
Latumajamyynti
7. Reittitoiminta
• Latureittien kunnostus ja ylläpito/ reittitalkoot
8.
•
•
•
•
•
Hallinto
9.
•
•
•
•
•
Tiedotustoiminta
Yhdistyksen sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset
Hallituksen kokoukset
Eri toimikuntien kokoukset
Lounais-Suomen Latualueen kokoukset ja muut tilaisuudet
Suomen Ladun kokoukset
Jäsentiedote: Latuviesti (ilmestyy neljä kertaa vuodessa)
Ilmoitukset tapahtumista www.turunlatu.fi sivuilla lehdistössä ja radiossa
Lehdistö- ym. tiedotteita
Kotisivujen ylläpitäminen/Facebook sivujen luomista
Tiedottaminen Suomen Ladun www-sivujen tapahtumaosiossa
10. Yhteistoiminta
• Turun kaupungin liikuntavirasto
• Seuraparlamentti (liikuntatoimen ja urheiluseurojen yhteistyöelin)
• Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry ja muut liikuntaorganisaatiot
• Lounais-Suomen latualue ja latuyhdistykset
11. Metsämörritoiminta
6
Maanantai-illan kuntosauvailut
Liikumme reipasta vauhtia ulkoilureittejä, luonto- ja metsäpolkuja pitkin. Kesto
noin 1h30min. Pituus noin 10 km.
09.12
16.12
Impivaara, jäähallit
Kuralan Kylämäki,
parkkipaikka
Ajalla 13.01 – 14.04.2014 joka maanantai
Ruissalo Honkapirtti
HUOM!
LÄHDÖT AINA KLO
18.00
Tiedustelut:
Jaakko Tilli 0400 672 742
Tiistaiaamupäivän sauvailut 3. ja 10.12.2013 sekä 14.01 - 20.05.2014. Lähtö klo 10.00 Impivaaran jäähallilta
Eskonkatu 1. Kesto noin 1h + alku- ja loppujumpat. Omat sauvat mukaan. Liikutaan kevyen liikenteen väylillä sekä luonto- ja metsäpoluilla. Opastusta aloittelijoille 15 min. ennen lähtöä
Tiedustelut: Ritva Lehto, 040 841 3252
7
Kinkunsulatuskävely
Perinteinen kinkunsulatuskävely sauvoin tai ilman kävellään 26.12.2013.
Lähtö klo 10.00 Ruissalon opastuskeskus Tammenterhon luota. Kesto noin 2
tuntia.
Omat sauvat ja kafferahaa mukaan.
Tiedustelut: Ritva Lehto 040 841 3252
Loppiaispatikka
Latumajalle
06.01.2014
Lähdemme Pomponrahkan parkkipaikalta klo 10.00. Kävelemme latupohjia,
luontopolkuja ja hiekkateitä pitkin Latumajalle ja takaisin. Kesto noin 4 tuntia
riippuen Latumajalla käytetystä ajasta.
Latumajalla mahdollisuus makkaran
grillaukseen. Omat makkarat mukaan.
Turun Latu tarjoaa mehut. Muita virvokkeita pientä maksua vastaan.
Huom! Patikka tehdään jos lumen syvyys on alle 10 cm.
Tiedustelut: Jaakko Tilli 0400 672 742
[email protected]
Kuutamohiihto
Latumajalle
11.02.2014
Lähtö opastetulle hiihdolle Pomponrahkan parkkipaikalta klo 18.00. Voit myös
hiihtää omatoimisesti sillä Latumaja on
avoinna klo 16.00 – 20.00.
Lumitilanteen estäessä hiihtämisen
kävelemme yhteiskävelynä Latumajalle ja
takaisin. Lähtö lentokentän länsipäädystä
Turusta päin tultaessa Nesteen kylmäaseman jälkeen ensimmäinen tie oikealle,
tieviitta Härjänruoppa. (Ajetaan noin 200
m Härjänruopantietä). Lähtö klo 18.00.
Latumajalla mahdollisuus makkaran grillaukseen. Omat makkarat mukaan. Turun
Latu tarjoaa mehut. Muita virvokkeita
pientä maksua vastaan. Tiedustelut:
Jaakko Tilli
8
VIETÄ LOMAASI PYÖRÄILLEN!
Turun Ladun pyöräilytoimikunta on järjestämässä kolmea erillistä pyöräretkeä
heinäkuussa 2014. Retket on tarkoitettu Turun Ladun jäsenille.
Ensimmäinen retki tehdään Kustavin, Ahvenanmaan saariston ja Ahvenanmaan kautta Ruotsiin Grisslehamniin, Uppsalaan ja sieltä Tukholman kautta
paluu Turkuun.
Ajankohta on 3.-9.7.2014. Paluulaiva on Turussa 10.7. aamulla.
Matkan vastuuvetäjä on Kauko Seppälä. Matkalla on mukana huoltoauto. Osanottajia otetaan 14.
Matkan hinta 645 euroa.
Tarkemmat tiedot Kauko Seppälältä,
[email protected] tai puhelin 040 175 0760.
Ilmoittautumisia aletaan ottamaan vastaan 2.1.2014. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumiset Kauko Seppälälle.
9
Toinen retki tehdään Saimaan ym-
päri. Pyörät ja osallistujat kuljetetaan
Mikkeliin, josta lähetään kiertämään
Saimaata Ristiinan, Savitaipaleen,
Lappeenrannan, Imatran, Sulkavan ja
Puumalan kautta takaisin Mikkeliin
josta palataan bussilla Turkuun.
Huoltoautossa kuljetetaan pyörät
Mikkeliin ja Mikkelistä. Muun ajan
auto toimii matkalaisten huoltoautona.
Ajankohta on 14.-20.7.2014. Osanottajia
otetaan 14.
Matkan vastuuvetäjä on Erkki Tuominen. Matkan hinta on 600 euroa.
Tarkemmat tiedot Erkki Tuomiselta,
[email protected] tai puhelin 050 337 1139
Ilmoittautumisia aletaan ottamaan vastaan 2.1.2014. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumiset Erkki Tuomiselle.
Kolmas retki tehdään Ahvenanmaalle, jossa Godbytä tukikohtana käyttäen
tehdään matkoja eri puolille Ahvenanmaata. Ajankohta on 20.-25.7.2014. Matkan
vastuuvetäjä on Rainer Turunen.
Osanottajia otetaan 19. Matkan hinta on 245 euroa. Tarkemmat tiedot Rainer
Turuselta, [email protected] ja puhelin 0400 825 631.
Ilmoittautumisia aletaan ottamaan vastaan 2.1.2014. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumiset Rainer Turuselle.
10
Melontatoimikunnan kuulumisia
Kesän melonnat saatiin melottua hienoissa keleissä, ainoastaan kaksi kertaa
jouduttiin melonta perumaan kovan tuulen takia. Ensimmäinen melonta oli 28.5.
ja viimeinen melontailta oli 24.9, Keskimäärin 12 melojaa 17 melontailtana eli
kaikkiaan 204 melontasuoritusta, kaikki vielä ilman yhtään kaatumista.
Joka kevät, Urpon päivänä
se alkaa… Kaikki ”urpot” kokoontuvat Uittamolle Saaristomeren Melojien vajalle.
Siitä käynnistyy koko kesän
jatkuva tiistaimelonta-tapahtuma. Viime vuosina Urponpäivänä on melottu Aurajoelle
Turun keskustaan. Siellä on
otettu vastaan Halisista saapuvat melojat. Iloisten tervehdysten ja melanheilutusten
jälkeen ryhdyimme yhdessä
tutkimaan, josko näkisimme jo
vuosia kadoksissa olleen uivan
melontalaiturin. Urpon-päivänä emme sitä löytäneet, mutta suureksi iloksemme
se löytyi heinäkuussa. Laituri oli kiinnitetty Valaanpyrstön ja Sigynin väliseen
laituriin, jonne melojat olivat sitä toivoneetkin.
Varsinaiset tiistai-melonnat sujuivat vanhaan malliin. Ajoissa tulleet saivat haluamansa kanootin. Myöhemmin saapuneille valinnat olivat joskus vähissä. Itse
melonnat sujuivat vanhoja tuttuja reittejä ja aikataulussa pysyttiin ihan kohtuudella, vaikka kova tuuli joskus osui juuri tiistaille.
Osanottajat olivat tänä vuonna ainakin minun mielestäni vaihtuneet. Vetäjille
oli mielekästä johdattaa hienoille reiteille uusia ihmisiä. Kyllä siellä vanhoja
tuttujakin näki, mikä osaksi lisäsi turvallisuutta.
Mitään suurempia haavereita ei muistini mukaan sattunut. Toisaalta, emme
meloneet Papinsaaren tunnelin läpi Friskalanlahdelle.
Jos jollain oli vaikeuksia pysyä muiden vauhdissa, niin hänelle järjestyi
rinnallameloja avuksi. Melojat pysyivät yleensä hyvin tiiviisti johtokanootin mukana, mikä onkin tärkeää moottoriveneliikenteen takia. Teuvolla oli välillä tosin
omat koreografiat. Muutamana viikonvaihteena tehty pitempi retki kuului kesän
ohjelmaan Soilen vetämänä.
Tiistai-melonnoista vuodelta 2013 vastasi Turun Ladun puolesta Eino Väärä.
Suoraan Väärän alaisuudessa toimivat Soile, Heidi, Martti, Mikko ja vanha ”meluja” Oiva, joka on luvannut jatkaa ensi kesänä, jos porukka nostaa hänet kanoottiin ja laiturille takaisin. Meloa hän lupaa ihan itse!
11
Turku-rastit
Turun Latu sijoittui kolmannelle sijalle Turku-Rastien
firmasarjassa. Pisteitä Ladulle kertyi 368 Sarjassa 1.
oli Turun yliopisto 469 pistettä ja 2. Kunto-Hempat
434 pistettä.
Turun Ladun pistetiliä kartuttivat seuraavat suunnistajat: Göran Kronström, Maija Kronström, HannaKaisa Sadwinski, Urho Lahtinen, Margis Pärli, Antti Suna, Veikko Silvola, Esko
Toivonen, Simo Rantala, Jani Alinikula, Seppo Aarnio, Esa Niemi, Timo Knaapi,
Erkki Tuominen, Mikko Nissilä, Sirkku Kaskinen, Maija Lainema, Lasse Fagerlund, Rauno Hedenström, Jaakko Käyhkö, Tuula Kukkonen, Ilpo Vuori, Markku
Kaskinen, Petra Koivurinta, Ossi Karjalainen, Raila Sinkkilä, Anne Hakanen,
Ilona Torsti, Jarmo Siren, Taru Uusitalo, Marja-Liisa Mäkinen, Jukka Alinikula ja
Oili Harri
Suunnistus jatkuu Talvirasteilla.
TalviRastit 2014
Turku Rastien loputtua Talvi Rastit jatkuvat koko talven joulutaukoa lukuunottamatta Turun seudun lähimetsissä. Lähdöt lauantaisin klo 10.00-12.00. Radat 2, 3,
4 ja 6 km. Pakkasraja –15 astetta, lumen korkeuden ylärajaa ei ole.
Lisätietoja: www.turkurastit.net , sekä TS:n seurat-palsta.
12
Lumikenkäilemään
Sunnuntaina 9.3.2014 klo 11, retken kesto n.3-4 h, matkan pituus reilu 3km. Tavataan Piikkiön Kehityksen kerhotalon P-paikalla Lystiläntiellä. Lumikengät voit
vuokrata kauttani Turun Ladulta, kenkävuokra jäsenet 5 €, ei jäsen 8 €.
Mukaan mahtuu 15 ilmoittautumisjärjestyksessä.
Siteisiin sopii vaelluskenkätyyppiset jalkineet, kokoa 35-44. Maximi paino
120kg.
Lumikenkäily on 60% tehokkaampaa kuin tavallinen kävely, joten päälle ei kannata laittaa liikaa vaatteita. Reppuun mukaan retkieväät, makkaraa, vesipullo,
istuinalusta, taukotakki, vaihtokintaat. TERVETULOA!
Ilmoittautumiset helmikuussa: [email protected]
13
Talvivaellus Ruotsin suurtuntureille
Turun Latu ry. Talvivaellus tehdään tulevana talvena viikolla 14 Ruotsin suurtuntureille välillä Abisko – Nikkaluokta / Nikkaluokta - Abisko.
Vaellus tehdään kahdella opasryhmällä.
Retkelle lähdetään Turusta perjantaina 28.03.2014 illalla. Paluu Turkuun on
sunnuntaina 6.04.2014 aamulla.
Retken hinta on 832,00 euroa/henkilö.
Retki toteutuu, mikäli retkelle on joulukuun 31 päivään mennessä sitovasti
ilmoittautunut 14 henkilöä.
Ilmoittautumiset Jaakko Käyhkö GSM 050-532 5540.
[email protected]
Retkestä tarkemmin nettisivuillamme sekä seuraavassa Latuviestissä.
14
Liikuntaviikko Ruotsin Funäsdalenissa
Liikuntaviikolla retkeillään tulevana kesänä viikolla 32 Ruotsin Funäsdalenissa, joka on tunnettu laskettelukeskus eteläruotsin tuntureilla.
Sylarna on Ruotsin eteläisimpiä suurtunturialueita, jota ruotsalaiset nimittävät
vaeltajien Mekaksi. Alueella on runsaasti merkittyjä polkuja, siltoja, tunturitupia
ja – asemia sekä upeita tuntureita. Tunturit ovat jyhkeitä ja usein jyrkkäseinämäisiä. Sylarnan ryhmään kuuluu useita jokilaaksojen erottamia erillisiä tunturialueita. Korkeimmat huiput kohoavat 1 700 metriin. Alueen kasvillisuus on
lajirikasta. Tukholmasta Funäsdaleniin on n. 600 km ja se sijaitsee lähellä Norjan
rajaa.
Retken ajankohta on viikko 32, retkelle lähdetään Turusta perjantaina
1.08.2014 iltalaivalla klo 21.00. Paluu Turkuun on sunnuntaina 10.08.2014 aamulla klo 8.00.
Majoitumme Funäsdalenissa nykyaikaisiin hyvin varustettuihin loma-asuntoihin. Asunnoissa on varusteiden kuivatuskaapit ja sauna.
Retken hinta on 430,00 euroa/henkilö, hintaan sisältyvät matkat tilausbussilla,
laivamatkat Turku-Tukholma–Turku hyttipaikoin, aamiainen laivassa menomatkalla, lounas menomatkalla ja päivällinen laivassa paluumatkalla, sekä opastus.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset 31.05.2014 mennessä.
Mikko Nissilä GSM 040-835 1343
[email protected]
15
SYYSVAELLUS FUNÄSDALENIN TUNTURIALUEELLA
Turun Ladun 2014 vaellus vaelletaan Funäsdalenissa, Keski-Ruotsin Sylarnan
tunturialueella.
Sylarna on Ruotsin eteläisimpiä suurtunturialueita, jota ruotsalaiset nimittävät
vaeltajien Mekaksi. Alueella on runsaasti merkittyjä polkuja, siltoja, tunturitupia
ja – asemia sekä upeita tuntureita. Tunturit ovat jyhkeitä ja usein jyrkkäseinämäisiä. Sylarnan ryhmään kuuluu useita jokilaaksojen erottamia erillisiä tunturialueita. Korkeimmat huiput kohoavat 1 700 metriin. Alueen kasvillisuus on
lajirikasta. Tukholmasta Funäsdaleniin on n. 600 km.
Vaelluksen tavoitteena on tutustua suurtunturien tunturiluontoon, kasvillisuuteen, ruotsalaiseen vaelluskulttuuriin sekä nousta jollekin alueen tunturimassiiville. Alueella liikutaan pääasiassa luontaisilla, tunturialueiden välisiä laaksoja
myötäilevillä, olemassa olevilla kulku-urilla
Vaelluksella kuljetaan 7 – 10 hengen opasryhmissä, yöpymiset teltoissa sekä ruokailut retkikeittimillä 2 – 3 hengen teltta- ja ruokaryhmissä. Tunturitupaverkoston palveluja käytetään vain poikkeustapauksessa.
16
Vaellus vaatii säännöllisen liikunnan tuomaa kuntoa, omatoimisuutta itsensä
sekä teltta- ja ruoka-ryhmän huollossa.
Vaelluksen ajankohta on viikko 32, lähtö Turusta pe 1.08.14 n. klo 21.00, paluu
Turkuun su 10.08. n. klo 08.00.
Matkan hinta on 295 euroa, hintaan sisältyvät matkat tilausbussilla, laivamatkat Turku-Tukholma–Turku hyttipaikoin, aamiainen laivassa menomatkalla, lounas menomatkalla ja päivällinen laivassa paluumatkalla, sauna Funäsdalenissa
vaelluksen päätyttyä sekä opastus.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset 31.05.2014 mennessä.
IlpoVuori 040-5842355.
Varatkaa loma-aikaa reippaaseen vaellusliikuntaan Ruotsin suurtunturi-alueelle.
Liity Turun Ladun jäseneksi osoitteessa:
https://verkkomaksu.suomenlatu.fi/?y=830
www.turunlatu.fi
Kuntokorttien arvonta
Heinä-elo-syyskuun arvonnassa kuntokorttien palauttaneiden kesken collegepaidan on voittanut Tellervo Vainio
Etsintäkuulutus
Halukkaita talkoolaisia tarvitaan majapäivystykseen heti kun ladut ollaan saatu
avattua. Talkoolaisille koko hiihtokauden ajan vapaa kahvi- ja pullatarjoilu.
Ilmoittaudu Teuvolle: 040 563 1190
Aineistot seuraavaan Latuviestiin
2.1.2014 mennessä Jaakko Tilli, 0400 672 742, [email protected]
17
Tapahtumakalenteri
JOULUKUU
MAALISKUU
29.11.7.12.
Kaamoshiihto Kiilopäällä
9.3.
Lumikenkäretki Piikkiössä
14.-22.3.
Hiihtoviikko Ylläksellä
10.12.
Tiistain sauvailut joulutauko alkaa
28.3.-6.4. Talvivaellus Abisto-Nikkaluokta
16.12.
Maanantain sauvailut joulutauko alkaa
HEINÄKUU
26.12.
Kinkunsulatuskävely Ruissalossa
3.-10.7.
Pyöräretki Kustavin, Ahvenanmaa saariston ja Ahvenanmaan kautta Ruotsiin
TAMMIKUU
14.-20.7.
Pyöräretki Saimaan ympäri
6.1.
Loppiaispatikka Latumajalle
20.-25.7.
Pyöräretki Ahvenanmaalle
13.1.
Maanantain sauvailut
jatkuvat
1.-10.8.
14.1.
Tiistain sauvailut jatkuvat
Liikuntaviikko Ruotsin
Funäsdalenissa
1.-10.8.
Syysvaellus Ruotsin Fynäsdalenin tunturialueella
HELMIKUU
11.2.
ELOKUU
Kuutamohiihto Latumajalle
Latumajan vuokrakäyttö
Yhdistys vuokraa Latumajaa kokous - juhla ym. tarkoituksiin
18
TURUN LATU RY:N KUNTOKORTTI Kuntoile ja voita!
nimi –––––––––––––––––––––––––––––––––––––––osoite –––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
postinumero ja -toimipaikka ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
sähköpostiosoite – ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
PALAUTA 15.04.2014 MENNESSÄ. Kuntokorttinsa palauttaneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto.
Tammikuun kuntoilut 1 suoritus = väh. 30 min yhtämittaista liikuntaa/vrk
vko
ma
ti
ke
to
ke
to
pe
la
su
1
2
3
4
5
Helmikuun kuntoilut
vko
ma
ti
pe
la
su
5
6
7
8
9
Maaliskuun kuntoilut
vko
ma
ti
ke
ME = melonta
PY = pyöräily
LU = luistelu HY =hyöty
liikunta
KÄ =kävely
HÖ = hölkkä
UI = uinti
SA = sauvakävely
KU =kuntosali
SU = suunnistus
HI = hiihto
Tammikuu yht.
Helmikuu yht.
to
pe
la
9
10
11
12
13
14
su
Maaliskuu yht.
Suoritukset yht.
Turun latu
maksaa
postimaksun
TURUN LATU RY
SOPIMUS
VASTAUSLÄHETYS
500 6655
20003 TURKU
19
Vuokrattavat retkeilyvälineet
Tiedustelut ja varaukset iltaisin kello 18.00 - 20.00 välisenä aikana.
Noudot kello 9.30 - 10.00 Latumajalta ja palautukset kello 14.30 tai seuraavana päivänä
klo 09.30 Latumajalle. Välineet on palautettava puhtaina, kuivina ja ehjinä.
Tiedustelut ja varaukset
Seppo Aarnio 0400-299 144
RINKAT
2 kpl Savotta 1200 3 kpl Savotta 906 TELTAT
3 kpl 1,70 €/vrk 1,70 €/vrk
2,50 €/vrk SUKSET
2 paria Karhu Vaellus Erä 210 10 € /vkl, 25 € /vko
kannantaussiteellä 1 pari Karhu Vaellus Bear Claw 225 cm 10 € /vkl, 25 € /vko
kannantaussiteellä 1 pari Madshus Glittertind 190 cm 10 € /vkl, 25 € /vko
Salomon SNS-siteellä
1 pari Madshus Glittertind 210 cm 10 € /vkl, 25 €/vko
Salomon SNS-siteellä
1 pari Fischer 200cm 10 € /vkl, 25 €/vko
Salomon SNS-siteellä
AHKIOT
3 kpl 20 €/vkl, 40 €/vko
RETKILUISTIMET
5 €/vkl LUMIKENGÄT
jäsenet
5 €/vrk, 35 € /vko ei-jäsenet
8 €/vrk, 50 € /vko jäsenet
10 € (pe-illasta ma-aamuun)
ei-jäsenet
15 € (pe-illasta ma-aamuun)
MAASTORULLALUISTIMET
Skike
5 € /vrk, 10 € /vkl, 30 € /vko
Tiedustelut ja varauksetSeppo Aarnio 0400-299 144
AVALON MERIKAJAKKI
30 € /vkl, 42 € /vko
Tiedustelut ja varauksetEino Väärä 0400 836 922 20
Hanki Turun Ladun
laadukas ulkoiluasu
• lenkille
• kaupungille
• tapahtumiin lähelle ja kauas
Hinta 140 €
Kokonaan mittojen mukaan:
Hinta 190 €
Myynnissä
Turun Ladun gollege, hinta 20 €
T-paita, hinta 11 €.
Myynti:
Jäsensihteeri
02 2485 707
TURUN LATU RY:N PALVELUKORTTI
n Haluan liittyä Turun Ladun Jäseneksi
n Osoitteenmuutos
Turun Latu Ry
maksaa
postimaksun
nimi ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
vanha osoite ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
uusi osoite –––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
postinumero ja -toimipaikka –––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
TURUN LATU RY
VASTAUSLÄHETYS
puhelin––––––––––––––––––––––––––––– syntymäaika ––––––––––––––––
SOPIMUS
sähköpostiosoite – –––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––
500 6655
jäsenyys muissa latuyhdistyksissä ––––––––––––––––––––––––––––––––––
20003 TURKU
Samalla ilmoitan jäseniksi seuraavat perheenjäsenet
nimi –––––––––––––––––––––––––––––––––– synt.aika ––––––––––––––––
nimi –––––––––––––––––––––––––––––––––– synt.aika ––––––––––––––––
nimi –––––––––––––––––––––––––––––––––– synt.aika ––––––––––––––––
Älä maksa etukäteen, odota maksulappua!
21
Latulaisalennus
jäsenkortilla normaalihintaisista tuotteista:
Intersport Megastore Sissi Fysio Oy www.sissifysio.fi
Hierontahinnat
30min . . .
45min . . .
60min . . .
75min . . .
90min . . .
20 €
30 €
35 €
40 €
45 €
Fysioterapia/Akupunktiot/Lymfaterapia
30min . . . 35 €
45min . . . 43 €
60min . . . 50 €
Muista palveluista tarjousehdotukset
pyydettäessä!
Hämeenkatu 16
20500 Turku
Puhelin 044 2601 608
http://www.sissifysio.fi
[email protected]
Partiovaruste -10 %
Läntinen Pitkäkatu 13 010 3970 510
010 3970 530
Kauppakeskus Mylly http://www.partiovaruste.fi
Länsikeskus, Viilarink. 10,
puhelin 02 412 0100
http://www.intersport.fi
Tarjous- ja seurahinnoin osastolta
Intersport Mylly -10 %
Kauppakeskus Mylly,
puhelin 02-332 4060
http://www.intersport.fi Partioaitta Oy -10%
Hansa/Kultatalo
Aurakatu 12 a
20100 Turku
puhelin 020 7760 785
[email protected]
www.partioaitta.fi
http://www.facebook.com/partioaitta
Recykkeli -15%
Polkupyörän huolto. Talviaikaan parempia tarjouksia, sekä polkupyörän
noudon ja palauksen.
http://www.tsempinkulma.net/huollot.
html
Turun Ladun pyöräilypaita
Katso tarkemmin www.turunlatu.fi pyöräily
22
KAAMOKSEN AIKAA, VÄRIEN TAIKAA
Kaamoshiihtoa Kiilopäällä viikolla 49 28.11 – 06.12.2014
Lähdemme perjantaina 28.11.2014 klo 22.00 Turun linja-autoasemalta.
Majoitus: Hotelli Niilanpää 2 hengen huone. Huoneissa suihku, wc, tv ja
vedenkeitin. Käytävällä vaatteiden kuivauskaapit.
Mökki: Mökeissä sauna, wc, tv, vaatteiden kuivauskaappi sekä keittiönurkkaus.
Matkan hinta: Vahvistetaan helmikuun Latuviestissä. Hintaan sisältyy: matkat,
majoitus, aamiainen ja päivällinen noutopöydästä, kotimatkan lounas, päivittäinen sauna sekä yhtenä päivänä savusauna. (päivä selviää Kiilopäällä) Avantouintia saa harrastaa oman mieltymyksen mukaan.
Oppaina toimivat Marja-Liisa Tuominen ja Ilpo Vuori
Ilmoittautumiset: Marja-Liisa Tuominen, 050 395 2569
[email protected]
23
Hiihtoviikko Ylläksellä 14 – 22.03.2014
Turun Ladun hiihtoviikko 2014 hiihdetään viikolla 12 Ylläksen laduilla Äkäslompolossa. Latulaiset majoittuvat perinteisen Stenan Majan vieraanvaraiseen
täysihoitoon.
Stenan ja Ylläksen ympäristössä on yli 300 km hyvin kunnostettuja ja selkeästi
merkittyjä latuja perinteiseen - ja luisteluhiihtoon. Ladut mutkittelevat seitsemän
tunturin keskellä. Taukopaikkoja ja kahvitupia on 5 – 10 km:n välein.
Hiihtoviikolle lähdetään Turusta pe 14.3 illalla ja paluu Turkuun la 22.3 illalla
myöhään. Hiihtoviikon hinta on 520 €. Hintaan sisältyvät matkat tilausbussilla,
aamupala mennessä, majoitus, aamiaiset sekä retkieväät ja päivälliset Stenalla,
mahdolliset bussikuljetukset viikolla, paluumatkan lounas ja opastus.
Kysy peruutuspaikkoja: Seppo Aarnio 0400 299 144, [email protected]
Hiihtoviikon oppaina toimivat Seppo Aarnio ja Annamari Öhberg.
Turun Latu toivottaa
jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen
rauhallista joulua ja
hyvää uutta vuotta!
24