Lue uusin nettilehti tästä!

Tervehdys
Klubilaiset !
Kasvihuoneilmiö pahenee: lumet sulaa
entistä myöhemmin ☺
Mutta eiköhän ole jo lupa odotella
kauden alkua. Rangekin on jo auki !
Tällä kertaa aiheita ovat:
- Talkoot
- Kapteenin terveiset
- Uusi Pro
- Sitä sun tätä
t. jokke
Palaute: [email protected]
Lehti nro: 1/ 2013
23.4.2013
WANTED
Kaudelle 2013 WGCC hakee vapaehtoisia talkootyöhön.
Talkooväkeä tarvitaan kilpailujen starttereiksi ja forecaddie-toimintaan
varsinkin 18-väylällä.
Myös ruuhkaiset kesäviikonloput saattavat tarvita starttereita ja valvojia
sujuvaan peliin.
Työ ei vaadi golf-tuomarin pätevyyttä vaan pelin tuntemusta ja pelisilmää.
Tarkoituksena ei myöskään ole teettää pitkiä työvuoroja vaan 2-3 tunnin
rupeamia tilanteen mukaan.
Toivomme ilmoittautuvia mukaan niin paljon, ettei talkoot kenellekään alkaisi
maistua työltä, ainoastaan pätkätöitä silloin tällöin.
Ilmoittautumiset voi tehdä caddiemasterille klubilla. Ilmoittautuminen ei vielä
sido ketään. Hyvissä ajoin ennen tarvetta vapaaehtoisilta kysellään josko
ehtisi talkoisiin.
Tyhjin vatsoin ei talkoista tarvitse lähteä ja kauden lopulla ahkerin talkooväki
palkitaan hieman ruhtinaallisemmin.
KAPTEENIN TERVEISET
Lunta on sitkeästi ainakin varjopaikoilla maassa, mutta uutta kautta
odottelemme uudella innolla, kyllä se kevät vielä koittaa.
Tasoitusasiat ovat puhuttaneet kovasti vuodenvaihteen jälkeen nettisivuilla,
koska oman tasoituksen seuranta ja laskenta ei enää ole yhtä yksinkertaista
kuin vielä n. 10 vuotta sitten. On otettu käyttöön CBA, joka kilpailutulosten
jälkeen mittaa olosuhteiden vaikutusta kilpailutuloksiin ja tekee tarvittavat
korjaukset. Tasoitusten vuositarkastuksen yhteyteen otettiin Suomessa
pakolliseksi AHR-laskenta, jossa verrataan pelaajan ( joilla on pelikaudelta
vähintään 4 palautettua tasoituskorttia ja saavutettu tasoitusluku alle 36)
tasoitusta EGA-tilastoihin perustuvaan oletusarvoon. Tämän laskennan
jälkeen seurassamme aika monella tasoitus muuttui joko -1, -2 tai +1, +2 .
Tällä hetkellä WGCC:n jäsenistöstä, joilla siis on kotiseurana WGCC ,
kaikkiaan 216:lla jäsenellä on kauden alussa voimassa virallinen EGAtasoitus.
Alkavalla kaudella hyväksytään pelattu harjoituskierros viralliseksi
tasoituskierrokseksi seuraavin edellytyksin:
-tasoituskierros on ilmoitettava ennen kierrosta caddiemasterille tai merkattava
itse NexGolf-järjestelmään aikaa varatessa ( X kohtaan tasoituskierros).
-tasoituskortti, jossa on pelaajan ja merkitsijän allekirjoitukset on palautetaan
caddiemasterille tai syötetään itse NexGolf-järjestelmään 3 vrk:n kuluessa.
-tasoitusta alentava kortti voidaan palauttaa caddiemasterille, vaikka sitä ei ole
etukäteen ilmoitettu tasoituskierrokseksi.
Vieraskentillä pelatuista kilpailuista tulee automaattisesti tasoituspäivitys
keskusrekisterin kautta järjestelmään, mutta pelaaja on kuitenkin aina
vastuussa tasoituksen oikeellisuudesta.
Pelaajan virallinen EGA-tasoitus (*-merkki tasoitusluvun perässä) tulee
voimaan, kun on jättänyt 3 tasoituskorttia kauden alusta alkaen ja pysyy
voimassa myös seuraavan vuoden, jos pelikauden loppuun mennessä on
jättänyt vähintään 4 tasoituskorttia.
Pelaaja, jolla ei ole virallista EGA-tasoitusta voi ottaa osaa kilpailuun
(paitsi kilpailut, joissa erikseen vaaditaan virallinen tasoitus), mutta ei ole
oikeutettu palkintoihin tasoituksellisissa sarjoissa.
Suomen Golfliiton lyhennelmä EGA-tasoitusjärjestelmästä:
http://www.golf.fi/tasoitus
Alkavalla kaudella on tavoitteena tehostaa kilpailutoimintaa niin, että kaikissa merkittävimmissä kilpailuissa on kilpailunjohtaja, tuomari,
startteri sekä tarvittaessa tarpeellinen määrä forecaddieita. Tämä edellyttää jäsenistöltä aktiivisempaa osallistumista seuratyöhön.
Viime kauden aikana oli varsinkin seuran mestaruuskisoissa käyttäytymisiä, jotka eivät kuulu golfkilpailuihin. Muistutuksena teroitan
seuraavia asioita:
- sade ei ole hyväksyttävä syy keskeyttää kilpailua
- mikäli terveydellisistä syistä joudut keskeyttämään, niin siitä on viipymättä ilmoitettava caddiemasterille tai kilpailunjohtajalle
- seuran mestaruuskisoissa toisen päivän lähtöjärjestys muodostuu sarjoittain ensimmäisen päivän tulosten mukaisessa käännetyssä
järjestyksessä
Kentän uudet slope-taulukot otetaan kauden alusta käyttöön, kenttä määriteltiin viime kesänä liiton toimesta hieman helpommaksi.
Suomen golfliitto poisti käytöstä pukeutumisvaatimusohjeen, tulemme kuitenkin Wiurilan kentällä noudattamaan pääsääntöisesti entistä
siistiä, asiallista pukeutumista.
Kentällä tullaan tekemään alkukaudesta greenibunkkereiden hiekan vaihdot, työt tulevat vähän haittaamaan peliä. Muistetaan kuitenkin
noudattaa tiukasti turvallisuusohjeita kenttähenkilöstön suhteen, kaikki työt tehdään vain ja ainoastaan pelaajien olosuhteiden
parantamiseksi.
Toivotan kaikille miellyttäviä pelejä upealla kentällämme.
Ilpo Sairanen
Kapteeni
– MIIKA HEINONEN
Hei!
Olen Miikka Heinonen 35v ja vastaan Wiurila Golfin
opetustoiminnasta kaudella 2013. Osalle teistä olenkin jo tuttu
Suomen Golftalosta, jossa olen opettanut ja valmentanut 3
vuotta. Otan innolla haasteen vastaan ja tehdään yhdessä
tulevasta kaudesta kaikille onnistunut.
Kauteen kannattaa alkaa valmistautumaan jo nyt, jotta peli on
heti keväällä kunnossa. Talvikaudella opetuspaikkana toimii
yrityksemme Suomen Golftalo Salossa Helsingintie 32 b.
Opetuksessa käytämme apuna Suurnopeuskameraa ja
Flightscope tutka-analysaattoria. Samalla voidaan tarkistaa
myös välineiden sopivuus juuri sinulle sopivaksi.
Kevään ja kesän laajan opetus- ja kurssitarjonnan löydät
myöhemmin täältä WGCC:n sivuilta tästä opetus-osiosta.
Ensimmäiset alkeiskurssit ovat seuraavasti:
Kurssi 1: 26.4 pe klo 18-21 ja 27.4 la klo 14-19.
Kurssi 2: 10.5 pe klo 18-21 ja 11.5 la klo 14-19.
Hinta 129 eur ja greencard koe maksu 30 eur.
Ota rohkeasti yhteyttä ja aloitetaan kausi jo nyt!
Golf terveisin
Miikka Heinonen
044-5552736
[email protected]
PRO:TA MOIKKAAMASSA
No pitihän mun nyt lähteä uutta Pro:ta moikkaamaan !
Puhelimella aikavaraus Suomen Golftalosta ja eikun etsimään kadonnutta pituutta draiviin !
Helsingintieltä löytyi Golftalo, joka tarjoaa sekä golfvälineitä, -asusteita ja opetusta sekä palvelee täyden palvelun
polkupyöräliikkeenä huoltoineen ja varaosineen.
Golfissa ainakin Nike, Ping, Cobra ja Taylormade sekä asusteissa Peak näyttivät olevat edustettuina.
Pikkuinen shoppailu-kipinä siinä puolihuolimattomasti oli nousta pintaan – varsinkin kun talven nettishoppailut on
jääneet kokonaan väliin. Ryhdistäydyin kuitenkin: lyönnille mittaa tänne ollaan tultu hakemaan eikä varusteita
ostamaan. Siispä ”peräkammariin” lyöntialustalle ja Miikkan tutkivan katseen alle.
Muutama lämmittelylyönti ja minä olin valmis tarttumaan draiveriin.
Kohteliaana miehenä Miikka kuitenkin pyysi minua lyömään vielä muutaman lyönnin ja videoi sen.
Yksi pieni video kertoo enemmän kuin tuhat kiinalaista sanalaskua – tai jotain sinnepäin.
Jos ”golf-itsetuntoni” olisi edes kohtuullista luokkaa, olisin todennäköisesti lyönyt leuan rintalastaan, puolittain
paennut paikalta ja huomaamattomasti pyyhkäissyt kyyneleen silmäkulmasta, mutta itsetuntoni golfissa on
sarjakuvakaimani B.Virtasen tasolla, joten luihut hartiat nytkähtivät hieman lisää köyryyn ja huokauksen kera
totesin: ” No niinpä – olisihan tämä pitänyt tietää”
Minun tapauksessani kadonnut draivin pituus olikin seuraus jostain murheellisemmasta: videon perusteella ainoa
asia josta pystyi päättelemään että golfista on kyse oli käsissäni ollut golf-maila. Svingistä ei ollut tietoakaan, oli
vain kehno tango.
Miikka kuitenkaan ei sanallakaan maininnut
negatiivisia asioita jotka itse huomasin vaan lähti heti
rakentamaan lyöntiäni uusiksi – mitään ei tarvinnut
vanhasta muistella ☺.
Asia kerrallaan: jalat, vartalon kierto, käsien suoruus,
ranteiden kulmat, läpilyönti ja loppuasento jne………
Monia perusasioita asioita käytiin läpi – hyvinkin
selkokielisin Pron opein siten että itsekin ymmärsin
miten minun pitäisi harjoitella päästäkseni pahoista
tavoistani eroon.
Mittatyökalu ” FlightScope” valoi uskoa asiaan,
simulaattorin mittauksessa helposti huomasi, miten
mailanpään nopeus, pallon lähtönopeus ja lyöntimitta
paranivat kun seurasin Miikkan ohjeita.
Toki tämä oli vasta startti asiaan ja itse minun pitää
nuo harjoituset rangella tehdä, jos tuloksia odotan.
Kiitos Miikka, loit perustan – nyt minun pitää raahata
itseni rangelle..
Mielelläni väittäisin kuvan draivia omakseni
Vaan eihän multa tuollainen onnistu ( huokaus ).
Kyllä tuo on jonkun golffarin lyönti !
JORINAT
NO niin – sinne meni talvi ja lumikola pääsee kesälomalle – todellakin ansaitulle.
Kesärenkaat on vaihdettu ja golf-kausi alkaa ihan justiinsa !
Luojan kiitos, ei tarvii kärvistellä telkkarin ohjelmatarjonnan kanssa enää.
Uutistarjonta on ollut aika susipainoitteista:
Pitkin talvea on sote- ja kuntauudistukset määritelty susiksi jo suunnitelmissa,
Oman panoksensa on tuonut VR: yhtenä päivänä junat eksyy reitiltään ja toisena päivänä
tuotettu sutta ja sekundaa lipunmyynnissä.
Jopa susikannan laskennasta tuli susi. Ei vaan tiedetä kuinka monta – riippuu keneltä kysyy.
Ja susille taitaa mennä telakkatukikin.
Jos telkkarissa ei sutta saatu aikaiseksi siitä tuli pannukakku:
Laskin erään maanantaipäivän saldon: 15 kokkaus-ohjelmaa kaiken kaikkiaan ilmaisilta
kanavilta ja kaupan päälle ”Suurin Pudottaja”-ohjelma. Ja huomatkaa Top – ja Masterchef
Oli jo päättynyt sekä juniori versiot myös eikä Hell’s Kitchen sarja alkanutkaan.
Urheilussa sentään menee mainiosti: Räikkönen loistaa ja Nieminen nappaa hyviä
”päänahkoja” tenniksessä ja ensi kaudella on jo lupa odottaa mäkihyppymenestystäkin kun
Nykänen valmentaa Ollin vähintäänkin juhlakuntoon. Saiskohan siitä reality-sarjan:
” Kantavierteestä kisakierteeseen ” tai ….. ?
Ai niin, siitä alkavasta golf-kaudesta:
Kuljetusyhtiöitä minun pitää pyytää anteeksi: olen ollut huono työnantaja !
En ole tilannut ensimmäistäkään palloa tai pyyhettä netistä.
Yksikään kuljetusyhtiö ei ole kantanut kotiovelleni ensimmäistäkään golf-tarviketta.
Anteeksi – pyrin parantamaan tapani !
Talviharjoitteluni ei ilmeisesti ole sujunut halutulla tavalla tai se ei ole ollut riittävää.
Talven aikana tasoitukseni on muuttunut +1.0, joten jotain olen tehnyt väärin.
Kaikki ne siellä klubilla tietääkin – huikan jos nyt joustaa niin heti rokotetaan ☺
Ja kenttäkin on talven aikana helpottunut. No kyllähän siitä 10-väylän vasemmalta puolelta
on pari närettä kaadettu, mutta eihän se muita helpota kuin erästä nimeltä mainitsematonta
ystävääni, joka vasurillaan niitä puita pommittaa.
NÄILLÄ MENNÄÄN !
- MARBELLA
KAHDENLAISTA ILMAA MARBELLASSA
Teksti: Ulla Mattsson Kuvat: Internetin ihmeelinen maailma
Andalusian kevät oli houkutellut Wiurilan perinteiselle golfmatkalle peräti 37 kauden
avaajaa. Vaikka Espanjan etelärannikko ei näyttänyt matkalaisille pelkästään aurinkoista
ilmettään, kotiin palattiin varhain palmusunnuntaiaamuna tyytyväisin mielin. Väsyneet
reissaajat jaksoivat vielä kiitellä matkaseuraansa ja toivotella iloisia tapaamisia kesän
viheriöillä.
Matka alkoi Helsinki-Vantaalta hieman myöhästyneenä – ja poliisivartiossa. Koneen
kuormauksessa oli sattunut pikkukolari. Myöhästymisestä huolimatta hotelliin
Gaudalmina Golf & Spahan ehdittiin ennen puolta yötä. Joustava henkilökunta piti
ruokasalinkin tulijoita varten yliajalle avoinna.
Itse asiaan päästiin heti seuraavana aamuna. Aamiainen seitsemältä ja kohti El Paraison
kenttää. Matkan perussettiin kuului viisi golfkierrosta neljällä kentällä. Avauskentän
lisäksi kierrettiin hotellin kaksi kenttää, eteläinen kahdesti. Yksi yli 50-vuotiaan eteläinen
kentän väylistä tuli aivan hotelliravintolan viereen tuuliseen merenrantaan, klubitalo oli
kuitenkin sen verran etäämpänä, että bussikuljetus oli välttämätön.
Perjantaihuipennuksena pelattiin autoilla mäkinen ja kaunis Marbella Golf.
Golfintoilijat pelasivat vapaapäivänä lisäksi Los Arqueros –kentän ja lähtöpäivänä Rio
Realin. Kuten oikein oli, fanaatikkoja Andalusian kevät kuritti perusteellisimmin. Tiistaina
alkoi sade sopivasti juuri, kun lähdettiin kiertämään erittäin kaunista ja hienosti rotkojen
välissä polveilevaa kenttää. Kentän suunnittelija on legendaarinen golftaituri Severiano
Ballesteros.
Sade ei antanut periksi, vettä tuli jatkuvasti ja todella vuolaasti. Greenit jäivät veden alle ja väylät alkoivat muistuttaa
koskia. Yhdestätoista kierrokselle lähteneestä vain Matti, Pirjo, UllaMaija ja Kai onkivat pallonsa 18 reiästä. Meidän muiden
oli pakko luovuttaa ja siirtyä takkatulen ja brandin ääreen klubille.
Lähtöpäivänä intoilijat saivat niskaansa kunnon ukkosen – vettä ei silloinkaan säästelty. No, kotona on mukava kuivatella
vaatteita ja välineitä. Kauden alkuahan joudutaan vielä odottamaan.
Paraiso ja hotellin kentät olivat melko ahtaaseen tilaan rakennettuja puistokenttiä, joilla liioittelua kannatti välttää.
Kunnon hook ja pallo oli takuuvarmasti naapurin puutarhassa, out-paalun väärällä puolella. Greenit oli korotettuja ja niistä
oli helppo lyödä yli, vaikka sateet olivatkin tehneet greeneistä tavallista pidättävämpiä.
Kenttien kunto oli suhteellisen hyvä – ei kuitenkaan niin hyvä, ettei lopulta olisi päädytty talvisäännön soveltamiseen.
Sateet hidastivat greenejä. Runsaasti muotoiluilla viheriöillä puttaaminen ei ollut kuitenkaan aivan helppoa
- tai sitten putti oli vaan talviterässä.
Golfmatkatyyliin jonkin sortin kisoja oli merkitty lähes jokaiselle päivälle. Grande Finalen voitot niiasivat/pokkasivat Lene ja
Simo. Matkanjohtajana toiminut Ilpo oli saanut golfjumalilta käskyn peluuttaa naisilla pistebogey-kisan, miehet pelasivat
tasoituksellista lyöntipeliä.
Matkan järjestäjänä oli Lassen Golfmatkat ja Lasse Öhman itse oli aktiivisesti mukana viikon tapahtumissa. Tervetullutta
vaihtelua hotelli buffaan toivat illalliset lähellä sijainneessa El Cortijo de Guadalminassa ja Terrazza de Carmenissa vähän
kauempana Puerto Banúksessa.
Matkajärjestäjän kunniaksi on luettava, että kuljetukset ja muut järjestelyt olivat erinomaisesti aikatauluissa ja kaikki toimi
muutenkin hyvin. Hotelin lummelammessa mellastaneille sammakoille eikä sään oikutteluille Lassekaan ei voinut mitään.
– KUVAKISAN VOITTAJA
Hauskimman golfaiheisen kuvan lähetti Vesa Haapavaara.
Kenttää en tunne, mutta Par 5 lienee kuitenkin kyseessä, kun lippua ei näy vaikka
näkyvyys on hyvä.
Pallokin kuvassa näkyy nuolen osoittamana – olisiko hiukan draw’ta ? Tiedä häntä ?
Jos itse satut tälle kentälle, kannattaa katsoa oikealle, vasemmalle ja vielä kerran
oikealle enne asettumista tiiboksiin varmistuakseen että kenttähenkilöstö on ehtinyt
ajoneuvoineen pois lähistöltä.
Vesalle kiitos kuvasta ! Klubilla odottaa pieni palkinto !
WGCC – LOPPUKEVENNYS
Mitä yhteistä on golfilla ja politiikalla?
- Pitkän kiertelyn ja kaartelun jälkeen päädytään
samaan paikkaan, kuin mistä on lähdettykin, koko
touhusta ei ole mitään hyötyä kenellekään, ja
lopuksi hoetaan numeroita ja valehdellaan.
“Nämä griinit ovat niin nopeita, että
minun täytyy pitää putteriani pallon
päällä ja osua siihen varjolla “
---Sam Snead---
Menestystä alkavalle kaudelle !