Nimikkokirje 4/2013, x.7.2013
Raija ja Mikko Peura
Ketostenkatu 21
33300 Tampere
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Hyvät ystävät !
”Hullut päivät” Tansaniassa ovat ohi. Vähän yli vuoden niitä kesti. Palasimme
Tampereelle heinäkuun alkupäivinä ehtiäksemme Haapajärven herättäjäjuhlille.
Kyllä Suomi ja koti tuntuu rakkaalta!
Kirjoitamme tätä viimeistä nimikkokirjettämme kotoa käsin. Kuvassa on
auringonlasku paikasta, jossa jätimme hitaat hyvästit Iringan ajalle kesäkuun
lopussa. Me olimme koko ajan terveitä ja voimme hyvin. Meillä kävi neljään
otteeseen vieraita, useimmat pidempään viipyneet yövieraat Suomesta.
Iringan kodissamme oli alusta saakka päätä huimaavia vesilaskuja. Kiikutimme
ne Tumainille yliopiston hoidettaviksi ja kuin vanhan elokuvan tapaan tähän
asiaan tuli happy end: viimeinen lasku oli kohtuullinen!
Opetustyö yliopistolla päättyi kesäkuun puolivälissä, jolloin pidimme
lopputentin. Opiskelijat antoivat hyvää palautetta ”dialogisesta
opetuksestamme”. Näkivät, että nainen ja mies, jopa aviopari, voivat
luontevasti työskennellä yhdessä. Tiedekunnassakin se tapahtui nyt ensimmäistä
kertaa ja aina välillä sitä ihmeteltiin. Kohta eläkkeelle jäävä teologian tohtori
sanoi nauraen, ettei hän kyllä voisi kuvitellakaan opettavansa yhdessä vaimonsa
kanssa. Ehkä hänen taustansa on heimossa, jossa naisilla ei ole lupa suutaan
avata miesten läsnä ollessa; se tapa iskostetaan pikkutyttöikäisille.
Opetimme perheneuvontaa pienelle 7 hengen ryhmälle. Se oli ainoa työmme
jälkimmäisen lukukauden aikana.
Olimme kyllä toivoneet voivamme opettaa sekä ryhmätyön teoriaa ja käytäntöä
että traumaterapiaa, mutta toisin siis kävi. Ehkä tämä aluksi turhauttavalta
tuntunut käänne mahdollisti jotakin merkittävämpää, siitä myöhemmin.
Lukukauden lähetessä loppuaan eli kesäkuun puolivälissä counsellingopiskelijoiden aloitteesta ja paljolti myös heidän toteuttamanaan järjestettiin
yliopistolle counselling-päivä.
Kuvassa äärimmäisenä vasemmalla puhumassa counselling-osaston johtaja
Kilimuhana, hänen vieressään apulaisrehtori Lubawa ja hänestä oikealle
kutsuvieraiden joukko.
Counselling-opetus aloitettiin Tumainin yliopistossa v. 2005. Opiskelijat
suunnittelivat ja järjestivät ensimmäisen ”Counselling Dayn” kesäkuussa.
Keskusaukio oli koristeltu kauniiksi juhlapaikaksi puhujalavoineen,
äänentoistolaitteineen ja vieraskatoksineen. Juhlien alku myöhästyi monta
tuntia, kun odotettiin projektiministeriä paikalle. Opettajat ja opiskelijat
muodostivat portilta lähtevän laulavan, taputtavan ja ligoloivan kunniakujan
hänen saapuessaan. Sitten alkoivat tervetulotoivotukset, kiitokset ja
puheenvuorot. No kaikki swahiliksi, vaikka kaikki opetus on englanninkielistä.
Opiskelijat esittivät demonstraation neuvottelutilanteesta ja saivat hyvät
aplodit. He olivat myös tehneet näyttelyn opiskeluprosesseistaan.
Lähetysseura tukee Iringassa kirkon tekemää kaupunkidiakoniaa, joka
tarkoittaa lähinnä tukea koululaisille. Sitä johtaa pastori Upendo Koko. Pienessä
neuvottelukeskuksessa järjestettiin 40 lapselle ja nuorelle kolmen päivän leiri.
Pienimmille opetettiin Raamatun kertomuksia, lauluja ja leikkejä, vähän
isommille opiskelutaitoja ja murrosikäisille elämisen taitoja. Oli siellä vilskettä!
Apuopettajina toimivat perheneuvontaopiskelijat harjoittelutyönään.
Lähtöämme edeltävänä päivänä tiedekunta järjesti meille läksiäiset. Alun perin
oli puhetta puolen tunnin teehetkestä. No, ”hetki” kesti kaksi tuntia: teetä,
kiitospuheita ja lahjoja. Olimme viimeiset Lähetysseuran lähettämät counsellingopettajat teologiseen tiedekuntaan. Tumainin yliopistossa tapahtui myös
hallinnollinen uudistus. Yliopisto itsenäistyi, se ei ole enää Tansanian
Luterilaisen kirkon opinahjo ja nimikin vaihtui Iringan yliopistoksi. Myös
counselling-osasto irtautui teologisesta tiedekunnasta.
Kerroimme edellisessä kirjeessämme, että päivävartijamme Zawadi on ollut
sairaana helmikuusta kesäkuun alkuun ja poissa töistä suloisen Meck-poikansa
(1,5 v ) kanssa. Hän kävi aika ajoin meillä, ja hänen 8-vuotias tyttärensä Linda
kantoi usein Meckin vieraaksemme ja iloksemme, kun Zawadi ei itse jaksanut
kantaa lasta selässään laihduttuaan 16 kiloa. Viikko viikolta hän alkoi voida
paremmin. Kuolemantuomiolta tuntunut diagnoosi masensi häntä alkukeväästä,
mutta hyvä lääkitys ja terveellinen ruoka palauttivat elämänhalun.
Kuvassa on Zawadin ja Meckin lisäksi myös puutarhurimme Sele. Ehkä juuri
nämä kolme sekä Linda-tyttö kuuluvat parhaimpiin muistoihimme.
Haluamme kiittää sydämellisesti tukijoitamme: kotiseurakuntaamme Harjua,
Lieksan ja Pielisensuun seurakuntia, Opettajien Lähetysliittoa,
Herättäjäyhdistystä, Tampereen Tuomasmessua ja kaikkia yksityisiä
sukulaisiamme ja ystäviämme. Kirjeenne, s-postinne, pakettinne, kolehtinne ja
ennen kaikkea rukouksenne kantoivat meitä. Siunatkoon hyvä Jumala teitä
kaikkia! Meidän lyhyen kokemuksemmekin mukaan tavallisen ihmisen
oikeuksien ja arkielämän tukeminen Tansaniassakin kasvavat siitä, että toisessa
ihmisessä kohtaamme myös Kristuksen. Ja – lähetystyöhän jatkuu…
Raija ja Mikko