Kaukajärviosuuskunnan kotisivut uudistuvat Energiaekspertti tuo

Energiaekspertti tuo
taloyhtiölle säästöjä
SIVUT 6–7
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 1
Kaukajärviosuuskunnan
kotisivut uudistuvat
SIVU 12
20.12.2013 14.44
441
209
Painotuote
HÄMEEN KIRJAPAINO OY 2012
Kokonaiskustannuksiltaan
edullisinta kunnossapitoa
Paikallinen, ammattitaitoinen huoltohenkilökuntamme takaa
että hissisi toimii moitteettomasti, kokonaiskustannuksiltaan
edullisimpaan hintaan.
www.kone.fi
2
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 2
20.12.2013 14.44
Ilkka Ruostetsaari
hallituksen puheenjohtaja
UUSI LAKI
muuttaa
toimintaympäristöä
Pääkirjoitus
Kaukajärviosuuskunta on
tiettävästi maassamme ainoa osuuskuntamuotoisena
toimiva kiinteistönhoitoalan
yritys muiden ollessa lähinnä
osakeyhtiöitä tai säätiöitä.
Osuuskuntien toimintaa koskeva lainsäädäntö ja verotus
muuttuvat vuonna 2014,
millä on vaikutuksia myös
Kaukajärviosuuskunnan toimintaympäristöön.
Vuoden 2014 alussa tulee voimaan uusi
osuuskuntalaki, jolla kumotaan vuodelta
2001 oleva laki. Uudella lailla pyritään tuomaan suomalaisten osuuskuntien toimintaedellytykset nykyaikaisen yritystoiminnan vaatimusten mukaisiksi ja siten saattamaan osuuskuntamuotoinen toiminta kilpailukykyiseen asemaan suhteessa muihin
yritysmuotoihin.
Uusi osuuskuntalaki yhtäältä lisää
osuuskuntien sääntelyä säätämällä sellaisista asioista, jotka nykyään ilmenevät
vain oikeuskäytännöstä ja -kirjallisuudesta. Osuuskuntalain mallina on ollut osakeyhtiölaki, mikä heijastuu siinä, että osuuskuntiin kohdistuva sääntely lähenee osakeyhtiöitä koskevaa sääntelyä.
Toisaalta laki antaa osuuskunnalle mah-
dollisuudet aikaisempaa joustavampaan
toimintaan, esimerkiksi rahoituksen hankkimisessa, silti häivyttämättä tämän yhtiömuodon olennaisia tunnusmerkkejä. Laki
ei kuitenkaan muuta jo olemassa olevien osuuskuntien toimintaa, elleivät nämä
sitä itse halua.
Eduskunnan talousvaliokunta arvioi
mietinnössään, että osuuskuntalain yleisiä
periaatteita koskevilla säädösmuutoksilla
ei olisi välittömiä verotuksellisia vaikutuksia osuuskuntiin.Verotukselliset vaikutukset tulevat toista kautta, verolainsäädännön muutoksesta. Maan hallitus sopi kevään kehysriihessä yritysverokannan merkittävästä alentamisesta 24,5 prosentista
20 prosenttiin. Osuuskuntien osalta valtiovarainministeriö sitä vastoin valmisteli
verotuksen olennaista kiristämistä. Ministeriön kaavailujen mukaan osuuskunta ei
olisi enää voinut lainkaan vähentää tuloksestaan ylijäämän palautusta, vaan siitä pitäisi maksaa yhtiöveroa.
Osuuskuntien verotusta koskeva hallituksen esityksen luonnos sai osakseen kovaa kritiikkiä. Hallitus muuttikin esitystään,
eikä esitä vuoden 2014 alussa voimaantuleviksi muutoksia osuuskunnan jäsenten verotukseen.Tältä osin asian valmistelua jatketaan ja asiasta annetaan erillinen esitys.
Hallitus kuitenkin esittää osuuskunnan vähennyskelpoisen ylijäämän rajaamista sekä
vähennykseen oikeutettujen osuuskuntien
että vähennyskelpoisen määrän suhteen.
Osuuskuntia koskevan verotuksen
muutoshankkeella on vaikutuksia myös
Kaukajärviosuuskuntaan. Kevään 2013
osuuskuntakokouksessa käsiteltiin sääntöjen muuttamista, joiden valmistelua päätettiin jatkaa vuoden 2013 aikana. Kun osuuskuntien verotuskohtelun tulevaisuudesta vallitsee edelleen epäselvyyttä, sääntömuutosten valmistelussa on syytä ottaa aikalisä ja palata asiaan kevään 2014 osuuskuntakokouksessa.
Toivoa sopii, että pirkanmaalaiset kansanedustajat ja edunvalvojat ovat osuuskuntien verotuksen jatkovalmistelun suhteen hereillä. Ei ole oikeus ja kohtuus, jos
yleisen yritysverokannan alentuessa osuuskuntien verotus kiristyy.Verotuksen kiristyminen syö Kaukajärviosuuskunnan omistajille jaettavissa olevaa tulosta ja heikentää sen kilpailukykyä markkinoilla osakeyhtiömuotoisten yritysten kanssa.
Omasta ja yhtiön hallituksen puolesta esitän parhaat kiitokseni kuluneesta vuodesta asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja henkilökunnallemme. Hyvää Joulua ja Menestystä Tulevalle Vuodelle!
3
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 3
20.12.2013 14.44
Kattoremonttien
ammattilainen
Sadat taloyhtiöt,
kunnat ja julkiset
rakennuttajat ovat
valinneet meidät
kattoremonttiensa
toteuttajaksi, koska
100%:nen laatu
ratkaisee!
Soita meille 010 2290 190 tai
vieraile www.kattokeskus.fi
Hämeen Kattokeskus Oy
Koivistontie 1, 33960 Pirkkala
kattokeskus@kattokeskus.fi
Hinnat 010-yritysnumeroon: Kiinteästä verk. 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min. Matkaviestinverk. 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min. Hinnat sis. alv.
:d< KLJ ŽŶ ĂƐƵŶƚŽƚƵŽƚĂŶƚŽŽŶ͕ ũƵůŬŝƐŝͲ
ǀƵƐĂŶĞĞƌĂƵŬƐĞĞŶ ƐĞŬć ƚŽŝŵŝƟůĂƌĂŬĞŶͲ
ƚĂŵŝƐĞĞŶ ũĂ ͲƐĂŶĞĞƌĂƵŬƐĞĞŶ ĞƌŝŬŽŝƐƚƵͲ
ŶƵƚƌĂŬĞŶŶƵƐůŝŝŬĞ͘dŽŝŵŝŵŵĞŬĂƩĂǀĂƐƟ
ŬŽŬŽƚĞůćͲ^ƵŽŵĞŶĂůƵĞĞůůĂũĂŵĞŝůůćŽŶ
ǀĂŚǀĂ ƚŽŝŵŝĂůƵĞĞŵŵĞ ƉĂŝŬĂůůŝƐƚƵŶƚĞͲ
ŵƵƐ͘dŽŝŵŝƉŝƐƚĞĞŵŵĞŽǀĂƚ<ŽƵǀŽůĂƐƐĂ͕
>ĂƉƉĞĞŶƌĂŶŶĂƐƐĂ͕dĂŵƉĞƌĞĞůůĂ͕dƵƌƵƐƐĂ͕
WŽƌŝƐƐĂ͕sĂŶƚĂĂůůĂũĂ,LJǀŝŶŬććůůć͘
:d<Kz
,ĂĂƌůĂŶŬĂƚƵϭ
&/ͲϯϯϮϯϬdĂŵƉĞƌĞ
Ɖ͘ϬϭϬϳϳϯϳϬϯϬ
ǁǁǁ͘ũĂƚŬĞ͘Į
Toimistotarvikkeet toimittaa
TYRVÄÄN
KONTTORIKONE
OY
tyrvaankonttorikone.fi
4
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 4
20.12.2013 14.44
Heikki Niemelä
toimitusjohtaja
TIIMIMALLIN
OPETTELU
hyvässä vauhdissa
Kaukajärviosuuskunnan uusi tiimimalli on
ollut nyt käytössä puolen vuoden ajan.
Alun opetteluvaiheen jälkeen malli on jo
alkanut näyttää parhaita puoliaan. Tiimimalli on jakanut työtehtävät tasaisemmin
eri henkilöille ja isännöitsijöille on jäänyt
enemmän aikaa paneutua yksittäisten hallitusten ja niiden jäsenten tukemiseen tehtävässään.
On varsin ymmärrettävää, että uuteen
opettelu vie aikaa ja aiheuttaa aluksi epävarmuutta – jopa vastustusta. Totutuista, jo vuosia jatkuneista, toimintamalleista
poisoppiminen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Me osuuskuntalaiset olemme kuitenkin vakuuttuneita siitä, että uuden tiimimallin avulla pystymme palvelemaan jäseniämme ja asiakkaitamme entistä paremmin ja tehokkaammin.
Energialainsäädännön muutosten seurauksena taloyhtiöiden energiankulutus
on jatkossa entistä tarkemmin suurennuslasin alla. Verot ja kustannukset jatkavat nousuaan, joten yhtiöiden on pohdittava tarkkaan, miten energian kulutusta voitaisiin hillitä. Energiankulutuksen vähentämiseen saadaan tehoa, kun jokainen meistä oivaltaa oman osuutensa ja välttää turhaa kulutusta.
Avuksi jokapäiväisten valintojen teossa voivat olla taloyhtiöiden energiaekspertit. Pitkään jatkunut toiminta eli välillä
hieman hiljaiseloa, mutta kodin energian-
käytön noustua taas keskiöön myös energiaeksperttien koulutukseen on alettu uudelleen kiinnittää huomiota. Mallia tässä
näyttää mm. Motiva.
Kaukajärviosuuskunta on aktiivisesti pyrkinyt tukemaan energiaeksperttien
toimintaa taloyhtiöissä ja jatkamme tällä tiellä tulevaisuudessakin. Yhteisenä tavoitteena meillä on varmistaa asumisviihtyvyys mahdollisimman vähäisellä energiankulutuksella.
Osuuskunnan kotisivut uudistuvat alkuvuodesta. Uudistuksen tavoitteena on
mahdollistaa entistä helpompi asiointi
kanssamme. Palvelut nostetaan selkeästi etusivulle, jotta ne löytyvät nopeasti ja
helposti. Sähköisten lomakkeiden ja asiakirjojen avulla mahdollistetaan asiointi ilman, että aina tarvitsee soittaa asiakaspalveluumme. Kotisivujen yhteydenotot ohjautuvat asiakaspalveluumme, joka ohjaa
ne edelleen oikeille tahoille.
Yhteistyömme rakennusliikkeiden
osalta tiivistyy entisestään. Teemme yhteistyötä niin uudisrakentamisen osalta
kuin kiinteistöjen isännöintiin ja huoltoon
liittyen.Yksi hyvä esimerkki rakennusliikeyhteistyöstämme on As Oy Neilikan valmistuminen vuokrauskäyttöön. Asunnot
ovat herättäneet hyvin kiinnostusta, ja talo
on melkein viimeistä pistettä vaille täynnä. Jatkossa Kaukajärviosuuskunnan yhte-
nä tavoitteena on kasvattaa vuokraustoiminnasta uudenlainen kivijalka toiminnalleen.Vastaavia kohteita saatetaan jatkossa
toteuttaa muitakin.
Kiinteistönhuollon toimialalla kilpailu
on edelleen kovaa ja yhä suurempia kiinteistömassoja kilpailutetaan kerralla. Toiminnan pitkäjänteiseen suunnitteluun ja
kehittämiseen nopeastikin vaihtuvat markkinatilanteet tuovat omat haasteensa.Toistaiseksi Kaukajärviosuuskunta on pärjännyt kilpailutuksissa kohtuullisen hyvin, mutta osaltaan on ollut myös liikehdintää suuntaan ja toiseen. Asiakkaidenkin kannalta olisi parempi, jos huoltoyhtiöt voisivat
perustaa esimerkiksi investointipäätöksensä pitkäjänteisemmän yhteistyön pohjalle.
Tässä kilpailutilanteessa on kuitenkin elettävä ja kehitettävä omaa toimintaansa mahdollisimman tehokkaaksi. Kaukajärviosuuskunta tekee koko ajan kaikkensa, että laadukkaat palvelut pystytään
tuottamaan kustannustehokkaasti asiakkaiden parhaaksi.
Omasta ja koko Kaukajärviosuuskunnan puolesta toivotan kaikille sidosryhmillemme Iloista Joulua ja Onnellista
Uutta Vuotta!
5
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 5
20.12.2013 14.44
Energiaekspertti tuo
TALOYHTIÖLLE SÄÄSTÖJÄ
Valtakunnallinen Ekokotihanke ja Tampereen seudulla
toimiva TARMO-hanke
järjestivät joulukuussa
energiakatselmuksen
neljässä tamperelaisessa
taloyhtiössä. Kuvassa ollaan
Kaukajärviosuuskunnan
isännöimässä As Oy Tampereen
Suopursunkatu 10:ssä.
Energiaekspertti pitää
silmällä kotitalonsa
energian- ja vedenkulutusta ja kannustaa
asukkaita asumaan
energiatehokkaasti.
Hän toimii myös tärkeänä tiedonvälittäjänä
asukkaiden, isännöitsijän ja huollon välillä.
Tervetuloa mukaan
energiseen eksperttitoimintaan!
Jo neljässäkymmenessä Kaukajärviosuuskunnan isännöimässä taloyhtiössä on oma
energiaekspertti, joka valvoo, ettei kallista energiaa ja vettä mene hukkaan. Ekspertin tekemä vapaaehtoistyö pienentää
kaikkien asumiskuluja ja kohentaa asumismukavuutta.
– Se parantaa myös meidän ja taloyhtiön välistä yhteistyötä, Kaukajärviosuuskunnan energiaeksperttitoiminnasta vastaava Timo Nurmi on huomannut.
Hän suositteleekin, että joka talossa
olisi oma ekspertti pitämässä silmällä kulutusta ja opastamassa asukkaita energiatehokkaassa asumisessa. Mitään erityisiä vaatimuksia ei ole, sillä tehtävässä pärjää vallan mainiosti ihan maalaisjärjellä.
– Energiaekspertti seuraa veden, sähkön ja kaukolämmön kulutusraportteja,
jotka lähetän kerran kuukaudessa. Pientä
kilpailua tuo se, että kerron, jos asukkaat
ovat lotranneet vettä reippaammin kuin
naapurikiinteistössä. Tosin eksperttien taloissa käyttöveden kulutus on yleensä tasaisempaa ja vähäisempää kuin muissa taloyhtiöissä.
Ekspertiksi kannattaa
valita hallituksen jäsen
Taloyhtiön hallitus valitsee energiaekspertin ja ilmoittaa valinnasta Timo Nurmelle.
– Tehtävään kannattaa valita hallituksen
jäsen tai puheenjohtaja. Silloin hän saa pa-
6
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 6
20.12.2013 14.44
Kaukajärviosuuskunnan
energiaeksperttitoiminnasta vastaava
Timo Nurmi on mukana
ympäristöministeriön
Ekokoti-hankkeessa.
Kaukajärviosuuskunta on mukana
Ekokoti- ja TARMO-hankkeissa
Kaukajärviosuuskunta koulutti ensimmäiset energiaeksperttinsä jo 1990-luvulla
ja on toiminnan edelläkävijöitä Suomessa. Kokemukset kiinnostavat muitakin, ja
osuuskunnan energiaeksperttivastaava Timo Nurmi onkin kutsuttu mukaan ympäristöministeriön Ekokoti-pilottihankkeeseen.
– Siellä on pääasiassa omakotiasumisen asiantuntijoita eri puolilta Suomea,
ja me tamperelaiset tuomme isomman kiinteistön näkökulmaa, Nurmi kertoo.
Ekokoti-hankkeessa Tamperetta edustavat Kaukajärviosuuskunnan lisäksi
Ekokumppanit Oy, Rane-energianeuvontapalvelu ja Tampereen kaupungin TARMO – Tampereen seudun asuinalueet energiatehokkaiksi -hanke.
– Hankkeiden tavoitteena on kehittää taloyhtiöiden energianhallintaa. Ekokodissa kehitetään muun muassa energiapalvelukoulutusta ja uutta, käytännönläheistä energiakatselmusmallia, TARMO:n projektipäällikkö Emilia Olkanen
esittelee.
remmin äänensä kuuluviin ja ehdotuksensa
eteenpäin. Esimerkiksi eräässä taloyhtiössä
on ekspertin aloitteesta vaihdettu saunatiloihin painonapilliset suihkut. Enää siellä ei
unohdu vesi valumaan.
Timo Nurmi tekee energiaekspertin
kanssa kerran vuodessa kiinteistöllä kierroksen, jossa käydään läpi talon tekniikka
ja vaihdetaan kuulumiset.
Aktiivisimmat ekspertit pitävät tarkasti silmällä kaikkien teknisten laitteiden
toimintaa ja seuraavat niiden lukemia jopa
omalta tietokoneeltaan. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Riittää, että ekspertti tarkkailee lämpömittaria ja ilmoittaa Timo Nurmelle, jos talossa tuntuu liian kylmältä tai kuumalta, vetää tai on on-
gelmia ilmanvaihdon kanssa.
– Eräs ekspertti pyysi hiljattain pienentämään autotallin lämmitystä, sillä eihän auton tarvitse talvella olla 20 asteen
lämpötilassa.
Koulutusta ja
energisiä retkiä
Energiaekspertit voivat osallistua Ekokotija TARMO-hankkeiden järjestämään koulutukseen taas keväällä 2014. Koulutus kestää muutaman illan ja sen aikana käydään
läpi kiinteistön energian- ja vedenkulutusta
sekä jäteasioita. Seuraava energiaeksperttikoulutus on luvassa keväällä 2014.
– Energiaekspertin tehtävä on hyvä
ponnahduslauta aloittaa itsensä kouluttaminen. Ainahan on kiva oppia uusia asioita, Timo Nurmi sanoo.
Hän kannustaa uusia naisia ja miehiä
mukaan mielenkiintoiseen toimintaan.
– Kaukajärviosuuskunta järjestää energiaeksperteille myös retkiä, joiden aikana
pääsee vaihtamaan ajatuksia muiden kanssa. Niillä reissuilla energia lentää! Olemme käyneet esimerkiksi Riihimäen jätteenpolttolaitoksella ja tutustuneet tuulivoimaloihin.
Oman taloyhtiönsä voi ilmoittaa mukaan TARMO-hankkeeseen verkkosivulla
www.tarmoprojekti.fi > Osallistu. Mukaan
voivat ilmoittautua kaikki Tampereen kaupunkiseudulla sijaitsevat taloyhtiöt.
7
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 7
20.12.2013 14.44
henkilökohtaisesti
sähköisesti
asiantuntevasti
V A K U U T TA V A A PA LV E L U A
www.colemont.fi
H E L S I N K I | K O U V O L A | TA M P E R E
8
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 8
20.12.2013 14.44
TILINPÄÄTÖS TUTUKSI
jäsenyhtiöiden päättäjille
Osuuskuntakokouksessa esiin
noussut toive talousasioiden
koulutuksesta toteutui marraskuun lopussa, kun Kaukajärviosuuskunta järjesti
jäsenyhtiöiden hallitusten
edustajille tietoiskun tilinpäätöksestä.
Tilinpäätöksen saloja hallitusjäsenille avasi
Janne Sirkka Idman Vilen Grand Thornton Oy:stä. Koulutusmateriaalina oli osuuskunnan tilinpäätös.
Mallina käytettyyn ajanjaksoon mahtui
mm. sote-aseman myynti ja Sirkka avasi toimenpiteen vaikutuksia tilinpäätökseen. Liikevaihdossa vuokratulojen osuus ainakin
tilapäisesti laski tämän toimenpiteen seurauksena.Vastaavasti sote-aseman myyntivoitto kasvatti muita tuottoja.
– Taseen varoista poistui maa-alueista
tontti ja rakennus. Tasearvon ylittänyt osa
kauppahinnasta on myyntivoittoa kirjanpidossa ja se on esitetty liiketoiminnan muissa tuotoissa, Janne Sirkka selvensi.
Käyttökatteen merkitystä Sirkka painotti sen vuoksi, että se kuvaa tulosta ennen poistoja. Näin käyttökate ”eliminoi”
poistojen vaikutuksen. Osuuskunnan tapauksessa poistot ovat suhteellisen pienet, koska varat – rakennukset ja sijoitukset – tuottavat tuloja pitkältä ajanjaksolta. Sen vuoksi myös poistoajat ovat pitkiä.
Tuloverojen osalta Janne Sirkka muistutti myös siitä, että vuokraustoiminta on
erillinen tulolähteensä.
– Kaukajärviosuuskunnan vuokraus-
Kaukajärviosuuskunta järjesti hallitusjäsenille tietoiskun tilinpäätöksestä.
toiminta on ns. TVL-tulolähde, kun taas
muu toiminta on elinkeinotoimintaa. Niitä
verotetaan erikseen, eikä tulolähteitä voi
”netottaa”. Vuokrauksen voitoista osuuskunnan on siten maksettava veroa siinäkin tapauksessa, että muu toiminta olisi
tappiollista.
Tuloslaskelman lisäksi Janne Sirkka selvensi poistojen laskemista ja poistoeron
muutosta. Poistoeron muutos on tavanomainen tuloslaskelman erä, jolla säädetään verotettavaa tuloa.
– Kertyneen poistoeron voi ajatella niin,
että se on kertynyttä voittoa, josta ei ole
vielä maksettu veroa.
Myös taseen eri puolet – vastaavaa ja
vastattavaa – avattiin hallitusjäsenille yksityiskohtaisesti. Janne Sirkka esitteli lisäksi
rahoituslaskelman, jossa taloutta tarkastellaan liiketoiminnan, investointien, rahoituksen rahavirran näkökulmasta.
– Rahoituslaskelma ei yksin kerro mitään, vaan sitä pitää verrata tulokseen ja taseeseen. Rahoituslaskelmien laatimiseen on
myös monta mallia, Janne Sirkka muistutti.
Uusi osuuskuntalaki
voimaan
Talousasioiden lisäksi koulutustilaisuudessa perehdyttiin myös lakiasioihin eli osuuskunnan sääntömuutoksiin. Uusi osuuskuntalaki on hyväksytty ja se astuu voimaan
vuoden alusta. Lain tarkoitus on helpottaa
osuuskuntien toimintamahdollisuuksia ja
osuuskunnan hallintoa.
Kaukajärviosuuskunnan sääntöjen
muutostarve perustuu osuuskuntakokouksen hallitukselle antamaan toimeksiantoon. Nyt muutosesityksestä kerätään ajatuksia ja kommentteja.
Asianajaja Pekka Suojanen esitteli mm. ylijäämää koskevaa muutosesitystä.
Sen mukaan osuuskunnan kokous voisi jatkossa päättää, että osa ylijäämästä palautetaan jäsenille osuuskunnasta tai sen tytäryhtiöiltä ostettujen palveluiden mukaisessa suhteessa.
Sääntöihin on suunnitteilla muutoksia
myös mm. jäsenen eroamiseen tai erottamiseen liittyvien pykälien osalta.
Koulutustilaisuudessa puheenvuoron käyttivät mm. Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Ilkka Ruostetsaari (vas.), asianajaja Pekka
Suojanen ja partner Janne Sirkka Idman Vilen Grand Thortonilta.
9
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 9
20.12.2013 14.44
AMMATTILAISET ASIALLA
Kiinteistön omistajille ja
taloyhtiöille korjaushanke
on usein ainutkertainen
A-Insinöörin kokemus ja
ammattitaito takaavat tämän
hankkeen häiriöttömän ja sujuvan
etenemisen.
Meiltä saat yksilöllisiä
vastauksia visaisiin
pulmiisi.
Espoo, Tampere, Turku, Pori
VAR A A AN
M
AIK A O ÖÖRISI
N
I
A-INS SSA!
K AN
p. 0207 911 888
www.ains.fi
10
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 10
20.12.2013 14.44
Kaukajärviosuuskunnan isännöitsijä Esa Mäkinen nauttii esiintymisestä niin, että on
saanut yleisöltään aplodit jopa yhtiökokouksessa. Vapaa-ajallaan hän laulaa kuorossa
ja karaokessa.
”Yhtiökokouksen vetäminen
ON HIENOA”
Diplomi-insinööri, AIT Esa Mäkinen huolehtii asiakaskiinteistöistään parinkymmenen vuoden aikana kertyneellä vankalla ammattitaidolla. Apuna on Kaukajärviosuuskunnan moniammatillinen tiimi toisin kuin
uran alkutaipaleella Kurussa.
– Aloitin siellä nollasta omin päin ja tein
aluksi paljon ihan talkkarin töitä. Ei kiinteistöillä ollut huoltoyhtiöitä, vaan isännöitsijä oli se, joka nukkui kännykkä korvan alla
ja lähti keskellä yötä etsimään putkivuotoja, Mäkinen kertoo.
– Olin Kurun ensimmäinen ammattiisännöitsijä, mutta taloja on siellä niin vähän
ja ne ovat niin pieniä, ettei isännöinnillä oikein elänyt. Harjoittelin Kurussa perusasiat
ja lähdin sitten leivän perässä Tampereelle.
Palovaroittimet on
vaihdettava uusiin
Esa Mäkinen aloitti Kaukajärviosuuskunnassa vuonna 2012. Hänen asiakaskiinteistönsä ovat eri ikäisiä asunto-osakeyhtiöitä
Kaukajärvellä ja Onkiniemessä.
– Taloyhtiöiden pelastussuunnitelmia
on nyt päivitetty niin, että niissä on oikeat henkilö- ja yhteystiedot. Ongelmana on,
että kaikki asukkaat eivät ole tutustuneet
pelastussuunnitelmaan kunnolla. Jokaisen
kannattaa lukea se läpi ja toimia ohjeiden
mukaan, Esa Mäkinen painottaa.
Asukkaan velvollisuus on varmistaa,
että asunnossa on pelastuslain vaatima
määrä toimivia palovaroittimia. Asunnon
jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60
neliötä kohden on oltava yksi palovaroitin.
– Eli 60,5 neliön asunnossa on oltava
ainakin kaksi varoitinta. Keittiöön niitä ei
kannata sijoittaa, vaan esimerkiksi olohuoneeseen tai käytävälle ja makuuhuoneisiin.
Varoittimen toiminta on tarkastettava
kuukausittain ja paristo vaihdettava vuosittain.
– Palovaroitinpakko tuli vuonna 2000
eli suuri osa laitteista on käyttöikänsä päässä. Radioaktiivisen aineen puoliintumisaika
on niin lyhyt, että laitteen teho heikkenee
eikä se hälytä enää niin herkästi kuin pitäisi. Siksi varoittimet täytyy vaihtaa uusiin
kymmenen vuoden välein, vaikka ne vielä
testatessa piippaisivat.
Laulaminen
on hienoa!
Esa Mäkinen on tyytyväinen hyvin sujuvaan yhteistyöhön hallitusten kanssa.Talo-
yhtiöissä tiedetään jo uuden asunto-osakeyhtiölain vaatimukset esimerkiksi korjaustarveselvityksistä, ja Mäkinen tarvittaessa tulkkaa mitä lakipykälät tarkoittavat käytännössä.
– Nautin esiintymisestä niin paljon, että
kyllä minusta isännöitsijän ammatissa paras
hetki on, kun pääsee vetämään yhtiökokousta! Tykkään siitä, että saan välittää ihmisille tietoa. Joskus tulee kiitosta, ja on minulle taputettukin kokouksessa.
Mäkinen haluaa esiintyä vapaa-ajallaankin ja on kotikuntansa Kangasalan Pikantitsekakuoron alempi basso.
– Harrastin kuorolaulua nuoruudessani ja viime keväänä aloitin uudestaan. Laulaminen on niin hienoa! Etenkin se tunne,
kun harmoniat rupeavat löytymään. Esimerkiksi Finlandiaa laulaessa menee kylmät väreet selkäpiissä, Mäkinen tunnelmoi.
Hän nauttii Pikanttien monipuolisesta
ohjelmistosta, jota esitetään niin rokkibändin säestyksellä kuin kirkossakin. Eksoottisin elämys on ollut swahilinkielisen negrospirituaalin laulaminen.
Laulava isännöitsijä viihtyy myös karaokessa, jossa tulkitsee niin Junnua kuin Patea.Yhtiökokouksissa hän ei kuitenkaan ole
laulanut – ainakaan toistaiseksi.
Toisinaan Esa Mäkinen kurvaa
yhtiökokoukseen moottoripyörällään,
mutta talviaikaan kiinteistökäynnit
hoituvat autolla.
11
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 11
20.12.2013 14.44
KOTISIVUT UUDISTUVAT
käyttäjäystävällisemmiksi
Kaukajärviosuuskunnan uudet kotisivut otetaan käyttöön alkuvuodesta
2014. Kotisivujen uudistamisella on
pyritty tuomaan kotisivujen tarjoamat palvelut asiakkaan helposti
saataville.
Uudistuksen lähtökohtana on
ollut, että asiointi kanssamme
hoituu sujuvasti myös mobiililaitteella, eikä näin ollen ole aikaan ja paikkaan sidottua. Palveluita ei tarvitse jatkossa etsiä kotisivujen uumenista, vaan
palvelut löytyvät selkeästi etusivulta.
Asiakkaan ei siis aina tarvitse soittaa asiakaspalveluun saadakseen asiansa hoidettua. Sen
sijaan hän voi ilmoittaa muutostyöstä isännöintiin, tilata asiakirjoja tai tehdä vikailmoituksen kiinteistöhuollolle kotisivujemme kautta nopeasti – missä
vain ja milloin vain. Helppokäyttöisillä kotisivuilla halutaan palvella asiakkaita entistä parem-
min ja rohkaista asiointiin
internetin välityksellä.
Kaikki sähköiset palvelumme löytyvät suoraan
uudistettujen sivujen etusivulta ikonia klikkaamalla
tai klikkaamalla Lisää palveluita -painiketta. Asiakkaan ei tarvitse tietää
onko kyseessä Kartanon
Isännöintipalveluiden vai
Kartanon Kiinteistöpalveluiden palvelu.
Kaikki sähköiset palvelut ohjautuvat asiakaspalveluumme, joka
jakaa yhteydenotot oikealle vastaanottajalle.
As Oy Tampereen Neilikasta,
Keskisenkatu 6,
vapautuu vuoden vaihteessa
kaksi 3h+k+s+parveke
vuokra-asuntoa.
Lisätietoja asunnoista antaa
Nina Mäkinen
[email protected].
12
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 12
20.12.2013 14.44
Kaukajärviosuuskuntaan
tuleviin puheluihin
vastaavat Roosa Näppilä
(vas.), Sari Rautell ja
Tanja Jouttijärvi.
ASIAKASPALVELU
auttaa!
Kaukajärviosuuskuntaan soittavan puhelu ohjautuu asiakaspalvelun ammattilaisille, jotka varmistavat, että asia hoituu nopeasti ja sujuvasti. – Asiakaspalvelussa palvelemme sekä Kartanon Isännöintipalveluiden että Kartanon Kiinteistöpalveluiden
asiakkaita asumiseen liittyvissä asioissa, toimistosihteeri Tanja Jouttijärvi kertoo.
Kaukajärviosuuskuntaan tuleviin puheluihin vastaa kolme ammattitaitoista asiakaspalvelijaa, jotka osaavat auttaa lähes kaikissa
asumiseen liittyvissä kysymyksissä. Soittajan
kannattaa heti kertoa sekä asiansa että yhteystietonsa mahdollisimman tarkasti, jotta
asiakaspalvelu osaa ohjata yhteydenoton oikealle vastaanottajalle.
Usein asiakas arvelee, että ainoastaan
isännöitsijä voi auttaa häntä asian ratkaisemisessa.Todellisuudessa isännöitsijän apuna
työskentelee laaja joukko kiinteistöalan ammattilaisia. Asiakaspalvelu välittää vastikkeisiin liittyvät asiat kiinteistösihteereille ja vikailmoitukset huoltomiehille.
Asiakaspalvelun henkilökunta puolestaan hoitaa esimerkiksi autopaikkojen ja
saunavuorojen varaamisen sekä asiakirjaja avaintilaukset.
– Me kirjaamme jokaisen puhelun tiedot
saman tien koneelle eli kaikki asiat hoidetaan
heti. Ne eivät unohdu matkan varrelle tai jää
muistin varaan, Tanja Jouttijärvi kertoo.
Tarvittaessa asiakaspalvelu välittää isännöitsijälle soittopyynnön. Soittopyyntöä varten asiakaspalvelu kirjaa ylös asiakkaan kertoman mukaan mitä asia koskee. Näin isännöitsijä osaa valmistautua etukäteen eli ottaa esimerkiksi tarvittavat paperit esille, jolloin asia hoituu sujuvasti.
Monet asiat on erittäin helppo hoitaa
myös netissä. Asukkaat voivat tilata Kaukajärviosuuskunnan nettisivujen kautta taloyhtiötä ja huoneistoa koskevia asiakirjoja kuten isännöitsijäntodistuksen, pohjapiirustuksen ja yhtiöjärjestyksen.
Myös vika-, muutto- ja mittarilukemailmoitukset sekä muutostyöilmoitukset hoituvat kaikkein kätevimmin netin kautta. Lomakkeet on helppo täyttää ja lähettää sähköisesti.
Kaukajärviosuuskunnan kotisivut on
suojattu eli esimerkiksi henkilötietojen lähettäminen erilaisissa lomakkeissa on turvallista.
Asiakaspalvelun tavoittaa arkisin kello 8–16 numerosta 010 424 2900.
Sähköposti: [email protected] • www.kaukajarviok.fi
13
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 13
20.12.2013 14.44
VIIHDE-PALVELUMME
UUDISTUU
SEURAA KOTISIVUJAMME.
TIEDOTAMME PIAN LISÄÄ.
www.tampereenpuhelin.fi
14
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 14
20.12.2013 14.44
JALKAKÄYTÄVÄN PUHTAANAPITO
kuuluu kiinteistölle
Katujen hoitovastuut Tampereella eivät
ole vuosiin muuttuneet. Kiinteistönhaltijat huolehtivat tonttiensa viereisten jalkakäytävien sekä tonttiliittymänsä talvikunnossapidosta ja kaupunki huolehtii katujen ajoradoista sekä jalankulkupyöräteistä.
Bussikatosten ja pysäkkien jalkakäytäväpohjan talvihoito sisältyy myös kiinteistönhaltijan tehtäviin. Bussikatoksen rakenteellinen huolto ja sen roska-astioiden tyhjentäminen kuuluvat kaupungille.
Jalkakäytävät pidettävä
esteettöminä
Kiinteistönhaltijan tehtävänä on pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä kulkukelpoisena ja esteettömänä poistamalla liikkumista haittaava lumi ja jää. Kiinteistönhal-
Kiinteistön tehtävät:
• Lumen ja jään poisto
tija huolehtii myös tonttinsa viereisen jalkakäytävän liukkauden torjumisesta.
Jos tonttiliittymän eteen on kertynyt
aurausvalli, kulkutien avaaminen kuuluu
kiinteistönhaltijalle. Liittymä on hoidettava kadun ajoradan reunasta alkaen. Samoin,
jos suojatien reunaan on kertynyt aurausvalli tai kovaksi pakkautunut lumipolanne,
esteettömän kulun avaaminen suojatielle
kuuluu kiinteistönhaltijalle.
Vaikka jalkakäytävien talvihoito on pääsääntöisesti kiinteistönhaltijoiden kontolla,
huolehtii kaupunki parinkymmenen pientalovaltaisen alueen jalkakäytävien talvihoidosta.
Tekstiviestillä
varoitus liukkaasta
Ilmatieteen laitoksen tuottama jalankulki-
• Liukkauden torjunta
• Hiekoitushiekan poisto
• Jalkakäytävälle ja sen viereen
aurattujen lumivallien poiskuljetus
• Katuojien ja sadevesikourun
pitäminen lumettomana ja jäättömänä
Lähde: Tampereen kaupunki
joille suunnattu liukkauden varoituspalvelu on ollut käytössä Tampereella vuodesta
2010, eli tekstiviestillä voi saada varoituksen erittäin liukkaasta kelistä. Lisätietoa palvelusta ja ohjeita siihen liittymiseksi löytyy
sivulta www.tampere.fi/liikennejakadut/katujenkunnossapito.
15
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 15
20.12.2013 14.44
0
M
F
NNF
TJF
M
M
Ê
NJTTÊBTJBL
L
BBU
L
JO
Mitä paremmin tunnemme asiakkaamme, sitä paremmin osaamme auttaa heitä. Tunnemme paikallisen
elämänmenon, tiedämme mihin pitää varautua ja mistä löytyy mahdollisuuksia. Me LähiTapiolassa
tarjoamme paikallista ja henkilökohtaista vakuuttamisen asiantuntijapalvelua.
Katso lähin toimistosi: lahitapiola.fi/pirkanmaa
tai soita meille: 03- 3391 1200.
Puheluhinnat: www.lahitapiola.fi. Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Keskinäinen
Eläkevakuutusyhtiö, LähiTapiola Pankki Oyj, LähiTapiola Varainhoito Oy
automaatti
Maailmanluokan uutuus diesel
stu!
iha
ja
u
koeajettavissa. Tutust
NY
Subaru OUTBACK 2.0D CVT AWD
44.881,88 e + tk. 600 e
Outback 2.0D CVT AWD, kulutus EU-yhd.
6,3 l/100 km, CO2 -päästöt 166 g/km
Tutt ua Sub aru a - uud ess a hint aluo kas sa
T
26.685,72 e
(+tk. 600 e)
Subaru XV 1.6, kulutus EU-yhdistetty
6,5 l/100 km, CO2 -päästöt 151 g/km
Paras ja palkittu Subaru-myyjäsi
Vammala, Valtatie 12, p. 03-512 7710
Tampere, Nuutisarankatu 35, p. 03-512 7750
16
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 16
20.12.2013 14.44
KUVARISTIKKO
www.sanaris.fi / Toni Pitkälä
Kuvaristikkoon oikein vastanneiden kesken arvomme kaksi S-ryhmän 30€:n lahjakorttia. Palauta täytetty ristikko Kaukajärviosuuskunnan asiakaspalveluun nimellä ja puhelinnumerolla varustettuna 31.1.2014 mennessä.
NIMI:
PUHELINNUMERO:
17
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 17
20.12.2013 14.44
Constin Ideal Putki- ja kylpyhuoneremontti on innovatiivinen tapa uusia putket ja kylpyhuone. Remontti valmistuu kymmenessä päivässä, kun tavallisesti se kestää kuukausia.
Remontin ajan voi asua kotona, ja lisäksi uusi konsepti laskee remontin kustannuksia.
KYLPYHUONEREMONTTI
voi olla myös nopea ja vaivaton
– Syksyllä 2013 lanseerattu Ideal-kylpyhuoneremonttiratkaisu on jo ehtinyt herättää
paljon kiinnostusta ja konsepti on poikinut paljon yhteydenottoja, kertoo Consti
Talotekniikan toimitusjohtaja Marko Holopainen.
Ideal-ratkaisun mukaisessa remontissa
on kyse perinteisestä putkiremontista, jossa putket vaihdetaan täysin uusiin. Remontti kuitenkin toteutetaan uudenaikaisella tavalla. Ratkaisussa kylpyhuone rakennetaan
vanhan kylpyhuoneen sisälle, jolloin rakenteita ei tarvitse purkaa ja kylpyhuone uusine putkineen on valmis kymmenessä päivässä.Tuulettuva rakenne varmistaa ilmanvaihdon uusien ja vanhojen pintojen välissä.
Räätälöity esivalmistus
tuo säästöjä
– Ratkaisun tehokkuus tuo selviä säästöjä. Remontti voidaan alustavien arvioiden
mukaan tehdä 10–15 prosenttia edullisempaan hintaan, Marko Holopainen toteaa.
– Menetelmä on asukkaalle vaivaton.
Pöly- ja meluhaitat ovat niin minimaaliset,
että remontin ajan voi asua kotona.
Tehokkuus perustuu siihen, että remonttiin vaadittavat osat ja kylpyhuoneet
valmistetaan tehtaalla asennusta vaille valmiiksi asiakkaan sisustustoiveiden mukaan.
Ratkaisu sopii erityisen hyvin taloyhtiöihin
ja asuintaloihin, joissa kylpyhuoneet sijaitsevat päällekkäin.
Kylpyhuoneremontissa on tärkeää myös
hyvännäköinen, tyylikäs lopputulos. Idealremontissa kylpyhuoneen sisustus suunnitellaan laadukkaista, nykyaikaisista laattaja kalustevaihtoehdoista. Ideal-kylpyhuone
on uniikki yksikkö, jonka tilaajalla on lähes
rajattomat mahdollisuudet vaikuttaa kylpyhuoneen sisustukseen ja laatoitukseen.
Ensimmäinen Ideal-remontti
suunnitteilla
Suomen ensimmäinen Ideal-ratkaisun mukainen remontti käynnistyy vuodenvaih-
teessa. Kyseessä on Helsingin Oulunkylässä sijaitseva VVO:n kiinteistö, jossa toteutettava remontti on Consti Asuintalojen ja
VVO:n yhteishanke. Putki- ja kylpyhuoneremontti aloitetaan, kun se saa rakennusvalvontavirastolta myönteisen päätöksen.
– Oulunkylän kiinteistö on hyvä esimerkki tapauksesta, jossa Ideal-ratkaisun nopeus ja kustannustehokkuus saadaan hyödynnettyä maksimaalisesti, kertoo Consti Talotekniikan myyntijohtaja
Karl Jensen.
Yksi ratkaisu korjausvelan
purkamiseen
Consti uskoo, että uusi remontointimenetelmä on yksi ratkaisu kasvavan korjausvelan purkamiseen. Suomen kiinteistöjen korjausvelan määräksi on Rakenne-
tun omaisuuden tila 2013 -raportissa arvioitu 30–50 miljardia euroa, ja määrä uhkaa kasvaa edelleen.
– Eniten korjausvelkaa on 1960–80-luvuilla rakennettuissa palvelurakennuksissa,
lähiökerrostaloissa sekä vanhoissa omakoti- ja rivitaloissa, toteaa Marko Holopainen.
– Niitä varten tarvitaan kiperästi nopeita, vaivattomia ja edullisia ratkaisuja,
jotta korjaus on edullisempaa kuin rakentaminen.
Consti Yhtiöiden Ideal Putki -ja kylpyhuoneremontti® -ratkaisu perustuu ruotsalaisen Prefab AB:n PreBad-tuotekonseptiin. Konseptille on myönnetty heinäkuussa
2013 VTT-sertifikaatti, ja sillä on Ruotsissa
ja Norjassa vastaavat sertifikaatit. PreBadtuotekonsepti on ollut Ruotsissa käytössä
vuodesta 1989, ja tekniikalla on tehty jo lähes 80 000 kylpyhuoneasennusta.
18
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 18
20.12.2013 14.44
Ajankohtaisia asioita
JOULUN JA UUDENVUODEN
AUKIOLOAJAT
JOULUSAUNAT
23.12.2013
24.12.2013
25.12.2013
26.12.2013
27.12.2013
30.12.2013
31.12.2013
1.1.2014
6.1.2014
Taloissa joissa järjestetään jouluaattona perinteisesti joulusauna, joulusaunavuorot ovat muutamaa poikkeusta
lukuun ottamatta:
maanantai kello 8-16
tiistaina suljettu
keskiviikkona suljettu
torstaina suljettu
perjantaina kello 8-16
maanantaina kello 8-16
tiistaina kello 8-16
keskiviikkona suljettu
maanantaina suljettu
JOULUISET JÄTTEET
Pirkanmaan jätehuolto ohjeistaa:
Naisten joulusauna 12.00 – 14.00
Miesten joulusauna 14.00 – 16.00
Oman taloyhtiösi joulusaunavuorot voit
varmistaa ilmoitustaululta sekä saunatilan ovesta.
SANALAATIKKO
Kinkunrasva, ruuantähteet, teepussit
ja kahvinsuodattimet, luut, joulukukat ja paperiset lautasliinat kuuluvat
kaikki biojätteisiin. Kinkunrasvaa ei
saa kaataa viemäriin, vaan se tulee
jähmettää, pakata ja viedä biojätteeseen tai kompostiin
Joulukuusi voi olla kotona rauhassa
loppiaisen yli. Vie joulukuusi biojäteastian läheisyyteen 16.1.2014 mennessä. Jos pihassasi ei ole bioroskista, voit jättää kuusen roska-astian lähelle haluamanasi päivänä. Älä pakkaa kuusta muovisäkkiin.
Etsi sanalaatikosta 52 Tampereen kaupunginosaa! Ne löytyvät ylös,
alas, vinoon tai kenoon ja kumpaankin suuntaan. Huomaa, että jos
löytyy esim. Leinola, sanan osana olevaa Leinoa ei lasketa mukaan!
19
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 19
20.12.2013 14.44
20
PH_Kaukajärvi_2_13.indd 20
20.12.2013 14.44