Yyterin tähdet kiinnostivat

BU S 2 0 1 4 P O R I SSA 17.6. 2014
SKylpylä-hotelli Yyterin parkkipaikka täyttyi busseista ja niiden tarviketarjonnasta. Ulko- ja sisänäyttelyssä oli mukana kaikkiaan 36 alan yritystä.
Yyterin tähdet
kiinnostivat
Vuotuinen
bussinäyttely
järjestettiin kesäkuun
puolivälissä
Porin Yyterissä.
Yksipäiväinen
näyttely keräsi paljon
yleisöä ja esitteli alan
tuoreimmat uutuudet.
TEKSTI JA KUVAT VESA RIIHINEN
18
01-64_BA414.indd 18
E
nnakkoon näyttelytarjonnasta tiedettiin se, että Scanian
uusi OmniExpress 320LEmatalalattiabussi tulee keräämään suurimman huomion.
Vielä protovaiheessa ollut auto saatiin
juuri ja juuri valmiiksi SOE Bus Production tehtaalta Lahdesta.
Bussimyynnin ennätyksiä hipova
vuosi näkyi tarjonnassa muutoinkin.
Lahden seudun liikenteeseen Lehtimäen
Liikenteelle menneistä Mercedes-Benz
Citaroista ensimmäinen ehti näytille Poriin.
VDL puolestaan esitteli uuden matalamman version Futurasta. FMD-2 on
aikaisemmin esittellyn korkeamman mallin matalampi sisar. Mielenkiintoa on
ollut, sillä ensimmäinen on jo Suomeen
myytykin.
Pikkubussien tarjonta oli poikkeuksellisen laajaa. Veho esitteli laajasti Sprinterin versioita, joista suurin osa on edelleen
kotimaista sisustustuotantoa. Suoraan ulkomailta tuotavien pikkubussien tarjonta
kuitenkin kasvaa jatkuvasti.
Sprinterin erilaisia pikkubussiversioita tarjosivat niin Altas, Autocuby kuin
Auto-Waykin.
Porissa nähtiin myös pikkubussiversio
uunituoreesta Ford Transitista. Sen sijaan
Fiatin, Peugeotin ja Citroënin uusia malleja ei vielä nähty.
Porin näyttelyssä nähtiin myös runsaasti uutta tietotekniikkaa soveltavien
yritysten palvelutarjontaa. ■
B U S S I AMMATTI LAI NEN 1 |1 4
28.8.2014 10.24
WHelsingin Bussiliikenteen Scania
OmniExpress 320LE
saapui suoraan Lahden protopajalta
Poriin ja toimi näyttelyn varsinaisena
vetonaulana.
SScania Suomen tuotepäällikkö Risto Rantanen (oik.) esitteli uutta matalalattiaista Pekka Palorannalle, Daniel Björkstrandille ja Lauri RintaKannolle.
STurun Kaupunkiliikenne Oy on OmniExpress 320LE:n ensimmäisiä
käyttäjiä. Toimitusjohtaja Heikki Lepistö ja SOE Bus Production Oy:n
Mikko Riihimäki tutkivat ensimmäistä protoa tyytyväisinä.
XViktor Ekman edustaa Suomessa ruotsalaisen Drivecin uutta
taloudelliseen ajoon
avustavaa järjestelmää.
S
WLehtimäen Liikenteen ensimmäinen
Mercedes-Benz Citaro nähtiin Porissa.
B U S S I A MMAT T ILA IN EN 4 | 14
01-64_BA414.indd 19
19
28.8.2014 10.24
BU S 2 0 1 4 P O R I SSA 17. 6. 2014
S
SScannotecin myymää Fogmaker-sammutusjärjestelmää demottiin peräkärryyn rakennetun ”moottoritilan” kautta. Konehuoneessa roihuava palo
sammuu muutamassa sekunnissa.
SKovasen pitkä, musta Mercedes-Benz Travego veti katseita puoleensa Vehon osastolla.
SLED-tekniikka menee eteenpäin harppauksin. Teknowaren osastolla esiteltiin ennätyksellisen laaja tarjonta.
20
01-64_BA414.indd 20
SMinna Heikkinen Minnagent Ky:stä esitteli
tänä vuonna myös Matkamessujen uutta Bussitori-teema-aluetta.
STanskalainen Skantech ja suomalainen Coronet esittelivät liikkuvan kaluston tiedonsiirtoon liittyvää uusinta tekniikkaa. Sitä käyttää Suomessa muun muassa Pohjolan Liikenne sekä Tampereen kaupunki.
BUS S I AMMATTI LAI NEN 4 |1 4
28.8.2014 10.26
SPikkubussien sisustuskisa on kovassa käynnissä. Esimerkkinä siitä käy vaikkapa Härmän Liikenteen kaksivärisillä nahkapenkeillä varustettu Sprinter. Myöskään LED-valojen määrässä ei ole
pidetty kukkaronnyörejä tiukalla.
WToinen Auto-Cubyn osastolla nähty
vielä paljon erikoisempi Sprinter on
pikkubussien selvä
vetonaula. Nahkan
ja LED-valojen lisäksi
koristeluun on käytetty runsaasti vaaleaa puuta.
STurvallisuus kiinnostaa. Tässä esitellään yleisölle YTM:n FireStop -tuotteita.
XPalveluliikenteeseen soveltuvat Mercedes-Benz Sprintereiden suosio on
ollut kovassa kasvussa. Kuvassa Altaksen
esimerkki.
SNäyttelyssä oli verraten vähän monikäyttöbusseja ja jälleen kerran
esimerkkiasiakkaana oli Valkeakosken Liikenne, jonka Volvo 9700S
ajaa pääosin linjaa, mutta soveltuu hyvin myös tilausajoihin.
B U S S I A MMAT T ILA IN EN 4 | 14
01-64_BA414.indd 21
X
21
28.8.2014 10.27
BU S 2 0 1 4 P O R I SSA 17. 6. 2014
S
SUudistunut Iveco Crossway LE on ottanut osansa kuluvan
vuoden rekisteröintibuumista.
S30-paikkainen OBT Sundancer on rakennettu Mersun Ategon alustalle. Maahantuonnista vastaa turkulainen Revid.
WMonikäyttöisyyttä tarjoava VDL Futura
FMD-2 esiteltiin viime vuonna Kortrijkin bussinäyttelyssä. Porissa siitä nähtiin 12,9-metrinen versio.
SUlkomailla entisöidään kalustoa yhä useammin. Pekkalan ja Kutilan vanhat autot olivat käyneet Polsterilla Puolassa.
SViron kuulumiset. Buslandin Otto Osula kertoi tuoreimmat kuulumiset Länsilinjojen hallintojohtaja Kari Keinoselle ja Olli Lönnbergille. Paikalla olleessa LuxExpressin autossa sai pelata vaikka Angry Birdisä.
22
01-64_BA414.indd 22
BUS S I AMMATTI LAI NEN 4 |1 4
28.8.2014 10.27