13_1114 - Jaken pölli

Karhulalainen 11/2014
13
Pihapuiden kaatoa ja
omistajien metsien etsimistä
Metsätalousinsinöörit
Jake Ihalainen (26) ja Jari
Lipiäinen (25) nostavat itsensä vanhan koivun rungon
viereen ja alkavat karsia oksia
alhaalta. Ylös asti päästyään
he tulevat alas sahaten puun
pätkiksi ympäröivää pihaa ja
rakennuksia suojaten.
Jaken Pöllin miehet näkee kaupungissa tällaisissa
tehtävissä, mutta suurin osa
heidän työstään tapahtuu erilaisissa metsissä.
Nina Forss ja Pauli Hotanen ovat ostaneet 1969 rakennetun omakotitalon Aittakorvesta, ja täydelliseen
remonttiin kuuluu myös pihan
raivaaminen. Jaken Pölli suorakaatoi maahan ensin talon
takaa ison vaahteran, eikä siihen mennyt kuin puoli tuntia.
Etupihan koivu oli pilkottava
pystyssä, koska suorakaatotilaa ei ollut. Nosturilavalta
tehtyyn työhön meni kaikkiaan pari tuntia.
- Tällaisina nosturipäivinä
keskitymme pihakeikkoihin,
joissa yleensä pätkimme rungon ja korjaamme oksat mukaamme. Pihapuun kaadolle
tulee hintaa tarvittavan ajan
mukaan 50-1000 euroa, ihan
tapauksesta riippuen, keskimäärin muutama satanen, he
kertovat.
Rauhalassa lapsuutensa viettänyt Jake Ihalainen
perusti Jaken Pöllin toiminimen jo 16-vuotiaana koululaisena.
- Minua kiinnosti kaupanteko. Sain kaataa vähän puita,
tein ne polttopuiksi ja myin
naapureille. Minulle sanottiin, ettei sellaista saa tehdä
ilman firmaa, hän nauraa.
Pientä bisnestä koko ajan
pyörittäen hän kävi Karhulan lukion ja armeijan ja luki
metsätalousinsinööriksi. Jari
Lipiäinen on opiskelukaveri.
- Puolitoista vuotta olemme nyt tehneet pelkästään
tätä. Erilaisten palveluiden
lisäksi vuokraamme klapikoneita – ja paljuakin.
Kaveruksilla on työnjako, kun he tekevät kaikenlaisia metsänhoitoon ja metsätalouteen liittyviä töitä. Jari
kiertää asiakkaiden metsissä
metsätaloussuunnitelmien tekemisessä, Jake taas katselee
työmaita.
- Tekevälle kyllä työtä
löytyy, sillä yksityismetsien
taimikonhoito- ja ensiharvennustyöt ovat aika pahasti retuperällä, miehet sanovat.
Varsinkin perittyjen metsien omistajat usein ajattelevat itse menevänsä kunto-
töihin metsäänsä -... sitten,...
joskus... Ja vuodet kuluvat,
metsän kasvu jopa kituu heinikoissa ja vesaikoissa.
- Ei ymmärretä, että kaikki
työ, mikä taimikossa tehdään,
maksaa itsensä takaisin selvänä rahana. Taimikonhoidosta
ei vielä tule myytävää, mutta
jo ensiharvennuksesta tulot
ylittävät kulut.
- Metsäsuunnitelma maksaa jotain 15 euroa hehtaarilta.
Aina metsänomistajalta sen
verran löytyy, kun ymmärtää
työn merkityksen. Taimikon
hoitoraivaus maksaa 400600
euroa hehtaarilta, ja siitä saa
jo polttopuita.
- Metsän alkuhoito nopeuttaa varsinaista ensitiliä, joka
tulee 3040 vuoden päästä.
Parhaimmillaan lopulta sileäksi myytäessä saadaan jopa
10 000 euroa hehtaarilta.
Metsätaloussuunnitelma tehdään metsänomistajan metsätulojen varmistamiseksi.
Jari Lipiäinen katsoo toimistossa ilmakuvista ja laserkeilauksesta metsän tilan.
Sitten hän kiertää tutkimassa
maaston ja varmistamassa kuvista saadut tiedot. Hän jakaa
metsän maalaajien ja kasvuvaiheiden mukaan 12 hehtaarin suuruisiin kuvioihin.
- Metsätaloussuunnitelma
on ammattilaisen lausunto
siitä, mitä kullekin kuviolle pitää tehdä seuraavan 10
vuoden aikana. Sen avulla
voi myös budjetoida menonsa ja tulonsa metsän hyvästä
hoidosta.
Jaken Pölli voi hoitaa
yksityisen metsän hoidon
alusta loppuun eli puukauppoja myöten. Kaverit voivat
ottaa myös omistajan aputöihin omaan metsäänsä ja
opastaa.
- Omistajan ei tarvitse
välttämättä lähteä keittiön
pöydän äärestä mihinkään,
Jari sanoo.
- Mutta on ollut tapauksia,
missä on yhdessä lähdetty
metsään etsimään, missä se
oma metsäpala oikein on ja
miltä se näyttää, Jake lisää.
- Emännät ovat muuten
yleensä kiinnostuneempia
niistä metsäpaloista kuin isännät. He haluavat oppia tuntemaan metsänsä heti sen perittyään – tai ostettuaan.
Suurimmat työt Jaken
Pölli tekee teollisuudelle.
- Metsä Groupille eniten,
suunnittelua myös Stora Ensolle, he toteavat.
Isoille asiakkaille tehdään
ihan samoja töitä kuin yksityisasiakkaillekin.
HUOLLOT • KORJAUKSET • PELTITYÖT
KOLARIKORJAUKSET • TUULILASIN VAIHDOT
OHJAUSKULMIEN SÄÄDÖT • RENGASTYÖT
PAKOKAASUMITTAUKSET (BENS.)
OBD-MITTAUKSET • PESUT • SIJAISAUTOPALVELUT
ILMASTOINTIHUOLLOT • KATSASTUSPALVELUT
HENKILÖ-, PAKETTI-, KEVYT KUORMA-AUTOT
www.kotkanautoklinikka.fi
Keltakallio
(05) 3400 100
Ruuvikatu 7, 48770 Kotka
ma-pe 7.30-16.00
TALVI LÄHESTYY!
Taloyhtiöt
Tiehoitokunnat
• Hiekoitussepeli(kuivana)
• Murskeet/Sepelit
• Astioiden täyttöpalvelu
• Kuljetukset nosturiautolla sekä nostokorityöt
Myös noutomyynti sekä kuormauspalvelu
www.jarmotoikka.fi
Nopeat toimitukset!
tilaukset (05) 363 4415
Jari Lipiäinen ja Jake Ihalainen nousemassa ison koivun
yläilmoihin.
Tmi Petri Hämäläinen
SANEERAUSPALVELUA
040 - 554 4237
Muista kotitalousvähennys!
• Lvi-urakointi
• Lvi-remonttityöt
• Öljypoltin- sekä maakaasupoltinkorjaukset ja asennustyöt
• Keskuslämmityskattila asennukset
• Viemärikuvaukset ja -tarkastukset
Pulttikatu 1, 48770 Kotka, (05) 266 562
Avoinna: Arkisin 7-16
www.klv.fi
Alueen suurin romukauppa
OSTAA ROMUA
yrityksiltä sekä
yksityisiltä
paikkakunnan
parhain hinnoin.
Ei käsittely eikä vaakaus maksua.
Isommille erille LAVAT ilman vuokraa.
ƔK
Käytt
ääyy t t ööteräkset
t e r ä k ssee t
ƔK
Kuu l uutt uusterä
ssterä
t e r ä kkset
set
Ɣ Te rräslevyt
äslevyt
ƔV
Vane
aaner
n e rrit
iitt
Ɣ L eeii k k aaust
u s ttaa
määäääärä
m
r ääm
m i ttto
toihin
UNINOVA OY
Haminan Satama, Syväsatamantie 26
Puh. 050 518 7852
SOITA JA TARJOA!
VANERIT – TERÄKSET
Pirtinmäenpolku 13, 48410 Kotka, Puh. (05) 228 2332, fax (05) 228 4500