Maalis-toukokuu - Jyväskylän Vapaaseurakunta

Maalis– touko 2013
Vapis
Jyväskylän Vapaaseurakunnan tiedotuslehti
Vapis
-lehti
Toimitus
Seurakunnan toimisto
Rajakatu 20 B 18
40200 Jyväskylä
Puhelin
014 614 026
Vastaava toimittaja
Kari Hämäläinen
Toimitus
Mirja Lehto
Jutut ja ilmoitukset
Mirja Lehto
Aineisto seuraavaan lehteen
seurakunnan toimistolle
viimeistään 15.5.2013 mennessä.
Seuraava lehti ilmestyy
1.6.2013
Painos
400 kappaletta
Painopaikka
Jyväskylän
Ammattiopiston paino
Taitto: Torsti Eriksson
KOHTI VUOREN HUIPPUA
Mikä on sinun vuoresi?
Maailman korkeimpia vuoria valloittaneen Veikka Gustafssonin mukaan jokaisella on vuorensa valloitettavana. Saamme edetä kohti Jumalan
antamia tavoitteita. Toisaalta voimme kysyä mikä vaikea asia meidän on
kohdattava. Joskus vuori voi olla pelko, riippuvuus, katkeruus, hylkäämisen kokemus tai jokin muu. Jeesuksen
kanssa voit kohdata sen mikä jarruttaa. Kaikki ei aina muutu, mutta voit
sisäisesti muuttua ja sitä kautta vaikea
asia on helpompaa kohdata. Tarvitsemme toisiamme ja toistemme apua
vuoremme valloittamisessa.
Jeesuksen löytäminen
Ymmärsin taannoin että suurin osa
tulee uskoon lapsena tai nuorena. Seurakuntakoululeirin vaikutus on usein
merkittävä. Jumala pelastaa myös armossaan toki aikuisiakin. Tutkimusten mukaan useimmat tulevat kuitenkin uskoon ennen aikuisikää. Lasten
ja nuorten sieluista taistellaan. Voisitko osallistua taisteluun tekemällä tai
rukoilemalla ja jopa paastoamalla sen
puolesta että nuoremme löytävät elävän suhteen Jeesukseen? Rohkaistaan
ja kannustetaan lapsia ja nuoria sekä
heidän parissaan työtä tekeviä. Rukoillaan omien, seurakunnan sekä tämän maan lasten ja nuorten puolesta.
Siunataan kesän leirejä ja seurakuntakoululeirejä.
Seurakunnasta
Ihmettelen ja kiitän Jumalaa siitä,
miten hienossa työssä ja seurakun-
nassa olen mukana. Ihmiset palvelevat
tehden, osallistuen, antaen, rukoillen
ja ihmisiä kohdaten: Lapsi- ja nuorisotyössä, pienryhmissä, maahanmuuttajatyössä, Alfassa, sielunhoidossa,
lähimmäistyössä, rukouspalvelussa,
jumalanpalveluksissa, päiväpiirissä,
musiikissa, naistenilloissa, eri tapahtumissa, käytännön töissä jne. Seurakuntalaisten palvelun kautta Jumala
toimii.
Hyvä uutinen
Evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista! Se on hyvä uutinen uskoa etsivälle, mutta yhtä lailla uskovalle. Enää ei
tarvitse odottaa. Jeesus on kanssamme
tässä ja nyt elämässä, joka ei aina ole
helppoa. Mark Buchanan perustelee
monella raamatunkohdalla, kun hän
kirjoittaa hengellisestä elämästämme:
”Kun kerran kaikki tämä on sinun, toimi sen mukaan, lopeta pihistely ja itaruus, kärttyisyys ja jurous – olet rikas,
elä sen mukaisesti!” (Mark Buchanan:
”Kesytetty Jumala”, Päivä 2005).
Yhdessä kanssasi vuoren
huippua valloittamassa,
Timo Koivisto
Uskoontuloni
ja kasvaminen
uskossa
Uskoni lähtökohdat ovat vahvat isovanhempieni kautta. Asuin lapsuuden
isovanhempieni luona ja he kertoivat
minulle uskosta ja uskoontulosta, sekä rukoilimme ilta- ja aamurukouksia
heidän kanssaan. Uskoni alkoi horjua
murrosiässä, mutta silloin koin kaikista eniten Jumalan läsnäoloa. Isovanhempieni menetys oli minulle kaikista
kovin paikka. En osannut enää ajatella, että Jumala pitäisi minusta huolen,
koska minulta oli viety tärkeimmät ihmiset taivaan kotiin. Lähdin rakentamaan elämäni alkoholin voimin ja se
tie oli pitkä ja monimutkainen. Näin,
kun ympäriltäni kuoli useita kavereita ja minä join ”suruun”. Myöhemmin heräsin todellisuuteen ja aloin etsiä elämääni onnea ja sitä iloa, minkä
olin kokenut lapsena. Ensimmäinen
eheytyksen vaihe tuli kun sain uskon
takaisin. Viimein kykenin nöyrtymään
tarpeeksi ja sain armosta rauhan sydä
meeni. Aloin vetämään raamattupiiriä
ja nyt olen löytänyt itselleni mahtavan
seurakuntayhteyden ja olen käynyt
kasteella. Psalmin 38 teksti puhuttelee
minua vielä tänäkin päivänä. Olen Jeesuksen armosta pelastettu tänäkin päivänä, Aamen! Tahdon sanoa, ettei ole
toivotonta tapausta, vaan nöyrtymällä
saat pelastuksen.
Siunausta kaikille lukijoille.
Tuomo Rinne
Ilta Naisille
Pe 26. 4. klo 19
Naisten puheenvuoroja, musiikkia
Tarjoilua
Olet lämpimästi tervetullut
Info-piste
Kirkon eteisen Info-piste palvelee sunnuntaisin
jumalanpalvelusten yhteydessä. Voit kysellä, jättää yhteydenotto/rukouspyyntöjä jne
Kuvassa Piksu Hämäläinen jakamassa helmikuun
toimintakalentereita.
Yörukoukset
PE 15.3. klo 20
PE 12.4. klo 20
PE 10.5. klo 20
Raamattukoulu
Raamatunopetusta joka naiselle ja
miehelle kirkolla
- opi tuntemaan enemmän Jumalaa ja
Raamattua.
Opetukset käsittelevät Raamatun tulkintaa, 1.Johanneksen kirjettä, evankeliumia ja evankeliointia, uskon puolustamista aikamme haasteissa, sisäistä parantumista ja vapautumista.
Keskustelua ja kahvia
Mukaan oma Raamattu,
kynä ja paperia
- kasva Sanan tuntemisessa,
motivoidu palvelemaan,
inspiroidu & muutu
ilmoittautuminen:
[email protected] tai Kari p. 040 4107 947
Mitkä asiat auttavat Raamatun
tekstin oikeassa tulkinnassa ?
La 6.4
klo 12-15
Kari
Hämäläinen
Raamattu avautuu
La 13.4
klo 12-15
Kari
Hämäläinen
1.Johanneksen kirje avautuu – Harhaopettajat ja alkuperäinen
osa 1
evankeliumi - gnostilaisuus
La 20.4
Reinhard
Bonnken
Elokuvasarja
Full Flame
Sielujen voittaminen
Elokuva ”Verraton sanoma”
Elokuva ”Jeesus kutsuu ja
varustaa – mahdottomuuden
taide”
Timo Koivisto
Kommentointi:
Timo Hakanen
Mia K.
Kuinka puolustan uskoani Apolegetiikka
Luominen – Uusateismin
haasteet – 1500 luvulta
nykypäivään
klo 12-15
La 27.4
klo 12-15
La 4.5
klo 12-15
Andy ja Sirkku Sisäinen parantuminen
Chambers
La 12.5
klo 12-15
Kari
Hämäläinen
Menneisyyden tavat, haavat ja
asenteet, jotka sitovat vanhaan ja
estävät tulevaisuuden
1.Johanneksen kirje avautuu - Moraalinen testi, rakkauden
osa 2
testi, kirjeen tarkoitus
Musiikki innostaa!
1) Kuka olen, mistä tuun ja mitä teen? ta tajusin että haluan elää elämääni Jeesukselle. Nykyään uskoni merkitsee
Olen Eero Turunen, 17 vuotias ykkös- minulle suojaa ja suhdetta Jumalan
vuoden opiskelija ja kitaristinalku
kanssa.
Cygnaeus-lukiosta. Tulen tavallisesta
suomalaisperheestä, joka koostuu
3) Merkitse kaksi sinulle merkittävintä
vanhemmista Karista ja Tiina Marias- asiaa kuluneelta vuodelta, jotka ovat
ta, sekä kolmesta pienemmästä
muuttaneet elämääsi.
sisaruksesta. Harrastan musiikkia ja
kitaran soittoa, sekä piirtämistä.
Ehdottomasti TeenStreet -leiri Saksassa oli suurin kohokohta. Tapasin
2) Milloin tulit uskoon ja mitä usko paljon ihmisiä eri maista ja tunnelma
merkitsee sulle tänä päivänä?
oli mahtava! En vaihtaisi sitä
kokemusta mihinkään! Toinen merkitOlen uskonut Jumalaan niin kauan tävä asia oli HOPE-tapahtuma
kuin muistan. Varsinainen uskoontulo Turussa, jossa oli mukava hengata katapahtui joskus 13-vuotiaana, mutta vereiden ja Jumalan kanssa.
seurakuntaleirillä Kiponniemessä vas4) Mistä innostun ja unelmoin?
Olen innostunut tekemään musiikkia
ja unelmoin, että ylistysbändimme
levyttäisi joskus omaa musiikkiaan.
Olen aina unelmoinut olevani joskus
työssä joka littyy jotenkin musiikkiin
tai muihin taiteisiin.
5) Missä seurakunnan toiminnassa
olet mukana? Mitä toivot
kotiseurakunnaltasi
Olen ollut Varustamon bänditiimissä
kitaristina puolitoista vuotta.
Soitan kitaraa myöskin JunnuVarustamon bändissä. Toivoisin, että
JunnuVarustamossa alkaisi käymään
enemmän varhaisnuoria.
Seurakuntakoulut kesällä 2013
Santala, Hanko 4.-16.6.2013
Kiponniemi 23.7.-3.8.2013
PERHEESSÄ KASVETAAN
AIKUISIKSI
Kun kolme tytärtämme olivat aivan
pieniä, meillä vanhemmilla oli heistä täysi vastuu. Vuosien kuluessa lastemme oma vastuu elämästään on jatkuvasti lisääntynyt ja me vanhemmat
olemme ottaneet takapakkia. Olemme
aktiivisesti mukana heidän elämässään ja kiinnostuneet kaikesta, mitä he
tekevät (tai jättävät tekemättä!), mut-
ta roolimme on nyt enemmän ohjaava
kuin määräävä. Haluamme edelleen
ohjata heitä tekemään useammin hyviä päätöksiä kuin huonoja, mutta valinnan tekevät lopulta he itse. He myös
korjaavat potin tai kantavat valintojensa seuraukset.
Tästä kodista kuoriuduttuaan toivomme ja rukoilemme, että tyttäristämme
on kasvanut nuoria aikuisia, jotka ovat
valmiita kohtaamaan elämän haasteet
yhdessä Jeesuksen kanssa.
Meistä jokainen lapsuudenkotinsa
taakseen jättänyt on joskus kuoriutunut omasta perheestään ja lähtenyt ”mualimalle”. Jumalan tarkoitus
ei kuitenkaan ole koskaan ollut, että
kukaan Hänen lapsistaan eläisi ilman
yhteyttä muihin Jumalan perheen jäseniin. Säännöllinen ja läheinen yhteys
avaa ihmiselle tilaisuuden tulla tunnetuksi ja hyväksytyksi omana itsenään
muitten edessä. Jumalan armo tulee todeksi ja luo perustan ihmisen hengelliselle kasvulle ja aikuistumiselle. Me
kasvamme yhdessä muitten epätäydellisten kanssa.
Jumalalle uskovien kokoontuminen
Jeesuksen tähden vaikka kaksittain
on jo merkittävä tapahtuma. Pienten
ryhmien kokoontumiset ovat Jumalalle ja ihmiselle mahdollisuus: Jumalalle mahdollisuus muuttaa ihmistä ja ihmiselle mahdollisuus muuttua. Muutosprosessissa Kristus valloittaa ihmistä yhä enemmän ja opetuslapsena eläminen tuntuu ainoalta oikealta tavalta elää. Oma elämä ei enää ole omaa,
vaan kaikki elämänalueet ja päätökset
halutaan vapaaehtoisesti alistaa Jumalalle ja suunnata Hänen tahtonsa mukaisesti.
Yhteiskunnan perusyksikkö on edelleen perhe, jossa lapsi voi kasvaa aikuiseksi. Seurakunta voi tukea tätä kas-
vua ja tarjota läpi elämän kestävän
perheyhteyden, joka voi korvata lapsuuden perheen puutteita. Haluamme seurakunnassamme luoda kulttuuria, jossa on itsestään selvää kuulua ryhmään, jossa yhdessä toisten
kanssa kasvetaan hengelliseen aikuisuuteen ja samanaikaisesti koetaan aitoa yhteyttä. Tähän tavoitteeseen pääsemiseen tarvitaan kaikkia; me kukin
osaltamme rakennamme tulevaa seurakuntaa jo nyt.
Lisa ja Pekka Lahtela
Pienryhmätyön johtajat
P.S. Ota askel uuteen ja tule ryhmänjohtajaksi!
Tiesithän!?
Kirjapisteen kautta voit tilata kaikkia
kristillisiä kirjoja ja musiikkia.
***
Toukokuun LAHJAKIRJAT
Äidille
Ylioppilaalle
Valmistuneelle
MYÖS LAHJAKORTIT!
Seurakunnan kirjapiste
Sola Fide
- kuoro palvelutehtävänä
Mikä on vanhin seurakunnan toiminnassa olleista palvelutehtävistä ?
Kun avaat vanhan testamentin, voit
sieltä lukea: Veisuunjohtajalle Daavidin virsi tai koorahilaisten mietevirsi
tai Daavidin virsi syntiä tunnustettaessa. Riemuitkaa Herrassa te vanhurskaat. Veisatkaa Hänelle uusi virsi, helkyttäkää kieliä ihanasti ja riemullisesti (Ps 33).
No tästäpä voi jo päätellä että kyseessä
on laulu ja etenkin kuorolaulu. Kuoroja on ollut aina ja tulee olemaan koska
vielä taivaassakin lauletaan. Ilmestyskirja kertoo karitsan häistä, että silloin
ylistyslaulu kohoaa kuin paljojen vetten pauhu, kuin ukkosen jylinä.
Minä olen laulanut kuorossa 60-luvulta lähtien. Kuoroon on matala kynnys
tulla, kunhan kuitenkin on jonkinlaisen laulunlahjan syntymälahjanaan
saanut ja pysyy äänessä. Itse en pysty laulamaan korkeita sopraanoääniä, mutta onneksi voin laulaa matalampaa alttoääntä. Kuoroon voi tul-
la juuri uskoon tullut kasvamaan uskossaan. Kuoro on myös pienryhmä,
jossa tutustutaan erilaisiin ja toivottavasti myös eri-ikäisiin uskoviin ihmisiin. Kuorossa voidaan jakaa ilot ja surut. Kuoro kuitenkin vaatii viikottaista
sitoutumista, koska haluamme antaa
Jumalalle ja seurakunnalle parastamme ja panemme talenttimme käyttöön.
Mielestäni kuoron tehtävä on musiikillaan ja moniäänisellä laulullaan
avata sydämiä kuulemaan Jumalan
puhetta, rohkaista ihmisiä arkielämän
keskellä, lohduttaa silloin kun sitä tarvitaan. Monet laulut ovat myös rukouksia. Laulu tuo myös iloa ja eheyttä.
Aina harjoituksista pois lähtiessä tuntuu hyvältä ja voimaantuneelta, vaikka olisin ollut kuinka väsynyt harjoituksiin tullessa. Monta kertaa kuorolla
on ollut kokemus, että nyt on oltu todellisen siunauksen alla. Yleisöpalautteen mukaan myös kuulijat ovat kokeneet näitä samoja siunauksen hetkiä.
Siis antaessaan saa, pitää todellakin
paikkansa. Tule vaikka kokeilemaan.
Haaveenani on ollut jo vuosien ajan että kirkon lavan täyttää iso kuoro. Kuo-
rossa on kaikenikäisiä laulajia, joiden
moniääninen laulu kaikuu kaikelle
kansalle säestävän orkesterin kanssa.
Airi Kallberg
Rukousyö Vapaakirkolla
18.1. 2013
Saavuin hämyiseen kirkkosaliin vähän ennen kahdeksaa. Koin heti kiireettömän ja rauhallisen ilmapiirin.
Eri puolille salia oli kirjoitettu suuriin
paperiarkkeihin raamatunlauseita rukouksesta sekä rukousaiheita eri puolilta maailmaa.
Pastori Kari Hämäläinen puhui muutaman sanan rukouksesta ja kertoi, että jokainen saa rukoilla vapaasti itsekseen tai ääneen toistenkin kuulla.
Ylistyksenjohtaja aloitti rukousyön
ylistyslauluilla, johon kaikki saimme
yhtyä. Tilaisuus oli hyvin vapaamuotoinen; jotkut istuivat, toiset seisoivat
kädet ylhäällä ylistäen Jumalaa. Liputkin liehuivat joidenkin ylistäjien käsissä. Ylistyslaulujen välissä rukoiltiin. Pastori rukoili palavasti Suomen puolesta. Tähän aina ajankohtaiseen rukoukseen saimme kaikki yhtyä
mielissämme.
Kuulin jossain vaiheessa pastorin sanovan, että nyt olisi pienen tauon
paikka. Hätkähdin pastorin kehotusta ja katsoin kelloa. Se oli jo kymme-
nen! Rukouksessa aika menettää merkityksensä. Alakerrassa olivat valmiina mehut ja piparit ja pastori palvelemassa meitä sielläkin. Virkistyneenä
palasimme saliin.
Tuolit oli sijoitettu kahteen isoon piiriin. Piireillä oli omat teemat; toisella
Suomen nuoret ja toisella maailmanlaajuinen lähetystyö sekä seurakunnan omat lähetit. Pastori kertoi ajatuksiaan siitä, miten voisimme rukoilla. Hän sanoi, että voi olla aivan hiljaakin. Sekin on rukousta.
Rukoilimme vuorotellen vieden Isän
eteen maailman hätää ja pyysimme Jumalan varjelusta sekä siunausta seurakunnan omille läheteille ja heidän
perheilleen. Israeliakaan emme unohtaneet.
Kello läheni puolta yötä, kun lähdin
siunattuna rukousyöstä kotiin. Jotkut
jäivät sinne vielä rukoilemaan.
Rukouksen mieli jatkui kotimatkallakin eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Olin saanut olla yhdessä siskojen ja veljien kanssa Pyhän Hengen ilmapiirissä ylistämässä ja rukoilemassa. Taisinpa saada itse enemmän kuin
annoin.
Odotamme herätystä. Rukous on herätyksen siemen. Lähdetään yhdessä
rukoilemaan ja etsimään Herraamme
ja Hänen tahtoaan. Hän odottaa meitä.
Eija-Liisa Määttänen
Odotuksen ilmapiirissä
Rohkaisua yhteisestä
jumalanpalveluksesta
Viime vuoden seurakunnan tiedotuslehdessä erään jutun aiheena oli
Seurakunta etsii Pyhän Hengen voimaa.
Samaa etsintää saimme jälleen kokea
vetovoimaisessa jumalanpalvelussa
3.2. talvisunnuntain ehtoolliskokouksessa. Kirkkosali oli täynnä, tuttuja ja
tuntemattomia juhlaan tulleita. Keitä
ovatkaan nämä ihanat henkilöt keskuudessamme?
Tutustutaan ja kysellään tuntemuksia
heiltä jumalanpalveluksen jälkeen.
Mikä sai sinut tulemaan jumalanpalvelukseen tänään?
Mikä jumalanpalvelus on jäänyt erityisesti mieleen?
Tai mikä tässä jumalanpalveluksessa
puhutteli erityisesti sinua?
Sara Fagerlund
Sara kertoo tulleensa erityisesti ehtoolliskokouksen vuoksi. Ja sen
mahdollisti naapurilta saatu kyyti kirkolle.
Sara on tuttu monille päiväpiirin
kävijöille ja musiikin
harrastajille.
Tästä jumalanpalveluksesta
hän
mainitsee
hyvin
valitun
musiikin
ja yhteisen rukoushetken.
- Ehtoolliskokous oli hyvin tiivistetty,
jaksaa vanhempikin ihminen olla hyvin mukana, oli hänen tunnelmansa
kokouksen jälkeen.
Juha Taavitsainen
Ehtoollisjumalanpalvelus oli
se minkä vuoksi
Juha tuli tänään
seurakuntaan, tosin hän käy mahdollisuuksia mukaan muutenkin
seurakunnassa.
Juha toimii rukouspalvelussa. Erityisen puhuttelevaksi Juha koki muistella Kristuksen sovitustyötä.
-Näin saamme muistutuksen ja vakuutuksen siitä että Jumala rakastaa
ihmisiä. Sydämelleni tuli usko että Jumala haluaan tehdä uutta tässä seurakunnassa. Monet uskovat tarvitsevat
näyn ja ilmestyksen että Jumala rakastaa heitä. Nykyaika on täynnä välinpitämättömyyttä. Koen hyväksi myös
seurakunnan rukousyöt. Uskon että
Jumala voi Pyhän Hengen kautta tehdä seurakunnassa enemmän kun ymmärretäänkään.
Kati Räsänen
Kati tulee jumalanpalvelukseen, koska hän kaipaa kohdata Jumalaa ja toisia ihmisiä.
-Haluan kohdistaa ajatukset Jeesukseen ja laulaen kiittää Häntä ja kuulla
Hänen Sanaansa. Moni jumalanpalvelus on jäänyt mieleen siitä, kuinka Jumala on aiemmin viikolla puhunut jostain ja sitten sama asia tulee saarnan,
laulujen ja keskustelujen kautta toisten
kanssa. Jumala vahvistaa sen mitä on sanonut. Myös yhteys
ja elämän jakaminen
eri-ikäisten
kanssa ilahduttaa minua
suuresti. Tälläkin viikolla olen kokenut tarvetta rukoilla ja tänään sitä oli
enemmän jumalanpalveluksessa. Oli
myös mahtavaa laulaa yhtä lempilauluani isommalla porukalla" Sinun valkeuttasi olkoon täynnä tämä maa, Sinun kunniaasi minä tahdon julistaa".
Tarja Haarahiltunen
Tarja kertoo käyvänsä yleensäkin
jumalanpalveluksissa ja tänään hänellä oli
ehtoollisen laittamisen palveluvuoro.
-Ehtoollisjumal a n p a l ve l u k s e t
ovat aivan erityisiä, odotan Jumalan parantavan ja vapauttavan ihmisiä. Vuosien takainen
jumalanpalvelus seurakunnassamme
on jäänyt mieleen vahvana kokemuksena. Jumalanpalvelusta edeltävän
yön nukuin huonosti, koska pelkäsin
ja epäilin vakavaa sairautta. Halusin
kuitenkin tulla seurakuntaan. Minä
vaan itkin ja itkin. Muistan vain ylistyslaulun sanat: elämä voittaa ja taivaat avautuu. Koin siinä hetkessä vahvasti turvaa ja rauhaa. Kerroin kotona, että sain rauhan ja varmuuden ja
että elämä jatkuu, mikä sitten lääkärissä todettiinkin. Kiitos Jumalalle. Kokemukseni mukaan seurakuntaan voi
ja saa tulla sellaisena kuin on - elämän
olosuhteista riippumatta. Silloinkin
kun on vaikeaa, suree ja ei hymyilytä.
Soile Järvinen
Tuukka Järvinen
Katariina 6v, Lassi 4v,Veikko 2v ja
Juho 6kk
Soile ja Tuukka soittavat puhallinryhmässä ja koko perhe osallistuu myös
partiotoimintaan. Soile-äiti vastasi kysymyksiin.
-Koen uskovien yhteyttä tässä seurakunnassa ja se vetää puoleensa viikko
toisensa jälkeen. Halusin tulla kuulemaan opetusta ja tuoda lapset pyhäkouluun.
Tässä ehtoolliskokouksessa lasten siunaaminen puhutteli. On hienoa, että
heidätkin otetaan seurakunnassa huomioon.
Haastattelijana Arja Nieminen
Tapahtuu sunnuntaisin
alakerrassa
Miten rukoillaan
väkevästi?
Tuo on pyhäkoulutäti!
Lapset ja ohjaajat seurakunnan siunattavina
Askarrellaanko tänään?
Valokuvat: Harri Vesanen ja Riikka Siltala
Rukoilin isin
kanssa mun
jalan puolesta
ja aamulla se ei
ollut enää kipee!
Lasten sydämet – maailman paras maaperä
”Päivävarustamossa”
ihmetellään Jumalan
suuria tekoja
Päiväpiiriä voi hyvällä syyllä nimittää
”entisten nuorten Varustamoksi”. Tilaisuus on virkistävä ja voimaannuttava. Sieltä saa monenlaista evästä arkeen. Osallistujien innostus ja näky
ei ole sammunut, vaikka voimat ovat
jo vähentyneet, eikä jaksa enää tehdä
kaikkea, mitä haluaisi.
Päiväpiiri kokoontuu joka toinen keskiviikko kirkon alakerrassa. Se on yksi seurakuntamme monipuolisimmista toimintamuodoista. Sinne on ensikertalaisenkin helppo tulla.
- Täällä ei ole mitään ”harmaatukkaisvaatimuksia” eikä 70-vuoden ikärajaa.
Kaikki, joilla sattuu olemaan vapaata,
ovat tervetulleita, sanoo Ritva Vettenniemi, päiväpiirin idearikas ohjaaja.
Päiväpiirissä on kolme emäntäparia, jotka kukin vuorollaan valmistavat upeat tarjottavat. Vapaaehtoisesta
kahvirahasta kertyy huomattava summa. Se käytetään lyhentämättömänä
seurakunnan lähetyskannatukseen.
Kahvinjuonnin ja keskustelun lisäksi
on paljon erilaista vuorovaikutteista
toimintaa
Täällä ei vain istuta ja tuijoteta ja kuunnella. Jokainen saa osallistua taitojensa ja kykyjensä mukaan yhteiseen jakamiseen ja meillä on hauskaa yhdessä, kertoo Ritva.
Joukosta löytyy taitavia runonlausujia ja mielenkiintoisia esityksiä. ”Saran
tytöt” ja Juhani laulavat, sitten lauletaan yhdessä. Joka kerta joku kertoo
omasta uskoontulostaan. Nämä elämäntarinat ovat erityisen koskettavia. Yhteys ja kodinomaisuus on
tunnusomaista päiväpiirin kokoontumisissa.
- Saamme olla ihmettelemässä Herran tekoja.
Ylistetään Jumalaa siitä,
että elämän tie on löytynyt, toteaa Jorma-pappi
tilaisuuden lopuksi.
Pirjo Eriksson
Helmikuu Pietarissa
Viimeinen ilta Pietarissa. Ilta-yhteentoista kaupat vielä auki, kadulla liikennettä, lumi raivattu ja sulatettu. Kaupallinen Pietari on niin toinen kuin se
toinen, mistä juuri tulen. Olen majapaikassani pitkän päivän jälkeen. Eri
puolilta Venäjää, jopa Valko-Venäjältä
ja Ukrainasta oli tullut nuoria uskovia
sisäisen palon ajamina. Kaikilla heillä
oli tieto Wycliffe viikonlopusta, jonka
Venäjän raamatunkäännösosasto halusi järjestää.
Jo alusta näki, miten vakavasti he suhtautuivat kaikkeen. Olivat kaikessa
mukana, kuuntelivat hiirenhiljaa, esittivät järkeviä kysymyksiä. Jotkut olivat matkanneet 14 tuntia junassa, toiset vielä enemmän. Jotkut olivat jo Pietarissa opiskelemassa, ja olivat kuulleet tästä. Minua oli taas pyydetty mukaan oman osastomme puolesta, ja sen
takia, että keitä nuorista mahdollisesti
jäisi Venäjän federaatioon, oppisin jo
nyt heitä tuntemaan. Joskus kurkkua
kuristi, kun kuulin heidän tarinoitaan.
Istuin tuolilla, jonka vieressä oli lasikaappi kokoussalissa. Siinä käsin kirjoitettuja Raamatun osia, seitsemän
jaetta pienen lehtiön yhdellä sivulla.
Koko viikonlopun ajan nuo siististi kopioidut vanhat jakeet olivat vieressäni
kertomassa, että historia on joskus ollut aivan toinen. Silloin ei kukaan lähtenyt mihinkään käännöstyöhön. Silloin raamatunosia kirjoitettiin käsin ja
kopioitiin huolella omaan käyttöön.
Toisaalla huoneessa oli hylly, jossa oli
valmistuneita käännöksiä, joiden tuotannossa itse tämän maan kansalaiset
ovat olleet mukana. Rajojen avaudut-
tua uskomattomia hyppyjä kohti lähetystyötä on tapahtunut. Silti seurakunnilla on vielä matkaa siihen, että lähetit voivat saada täyden kannatuksen,
mutta rukoustyö on alkanut.
Nuoret, jo kentällä olleet lähetit esittivät päivillä kuvia työstään ja kertoivat haasteistaan. Jotain niin tuoretta oli kaikessa, en malttanut olla pois
mistään, vaan olin koko ajan mukana.
Lopuksi sain rukoilla nuorten puolesta, koskettava hetki. Tottakai kaduin
monta kertaa, etten ollut enempää ahkeroinut kielen eteen, mutta samalla
opin joka hetki uusia asioita ja aiheet
olivat tuttuja. Käännöstyöstä innostuminen on jotain niin merkillistä, että
sitä ei voi selittää.
Kiitos rukouksista näiden nuorten tulevaisuuden puolesta. Että he astuisivat rohkeasti ne askeleet, joita heillä on
edessään. Ja että Suomesta itään mennessä vastaan tulee väkevä lähettäjäkansa, joka vie käännöksiä voittoon
maailman kaikissa kolkissa.
With love from Russia,
Maija
Harri Vesanen
Seurakunnan tähtäimessä:
Uusi sukupolvi
Uskon, että Herra Jeesus haluaa tämän
seurakuntansa kasvavan ja vaikuttavan Hänen voimassaan tässä kaupungissa ja lähetyskentillä. Vain Herra voi
vaikuttaa tämän. Meidän tulee keskittyä seurakunnan työssä kaikkein tärkeimpiin asioihin. Mitä ne ovat ? Mielestäni ne ovat: toinen toistemme rakastaminen läheisissä ihmissuhteissa,
evankeliointi, voimakas rukouselämä,
opetuslapseuttaminen, hyvän tekeminen/köyhien auttaminen ja yhteinen
jumalanpalvelus.
Mikä saa seurakunnan
kasvamaan ?
Helluntailainen pastori Aasiasta, David Lim sanoi: Seurakunta kasvaa 1)
kun sen jäsenillä on pyrkimys Kristuksen kaltaisuuteen 2) jokainen etsii kadotettuja ja 3) Pyhä Henki johdattaa.
Muuten eri kirkkokunnista helluntailais-karismaattiset seurakunnat kasvavat voimakkaimmin maailmassa.
mys ja halu Jeesuksen kaltaisuuteen.
Tähän meidät kutsuttiin silloin kun
saimme syntimme anteeksi ja tulimme uskoon. Nöyrästi ymmärrämme,
että emme saa mitään itsestämme aikaan vaan tarvitsemme Pyhän Hengen apua tähän ja kaikkeen seurakunnan elämään.
Vanhemmat
opetuslapseuttamassa
Isät ja äidit, teillä on suurin rooli lastenne johtamisessa Jeesuksen tuntemiseen. Lapset katsovat teidän elämäänne ja kuuntelevat teidän sanojanne.
Niistä he saavat kuvan siitä, millainen
on Jeesukseen uskova ihminen. Minusta tämä on innostava asia. Voin olla Jumalan käytössä lapseni elämässä.
Jos epäonnistun tai rikon lastani vastaan, jotka molemmat asiat ovat tuttuja
minulle, voin pyytää anteeksi ja aloittaa uudestaan Jumalan armon avulla.
Herra siunaa meitä tässä tehtävässä,
kun annamme itsemme tähän.
Mitä tarkoittaa Uusi
sukupolvi ?
Herätys miehet ja isät !
Seurakunnan tähtäimessä on Uusi sukupolvi, mutta haluan sanoa painokkaasti, että emme halua unohtaa edellisiäkään sukupolvia. Uusi sukupolvi tarkoittaa kahta asiaa; uusien ihmisten tavoittamista evankeliumilla
ja lasten, nuorten ja uusien uskovien
kasvattamista opetuslapseuteen. Toki meillä muillakin tulee olla pyrki-
Raamattu antaa miehille ja isille päävastuun lasten hengellisestä kasvattamisesta.
”Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan
(Ef.6:4).” Israelin kansalle Herra antoi
käskyn: ” Rakasta Herraa, Jumalaasi,
koko sydämestäsi, koko sielustasi ja
koko voimastasi. Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla (5.Moos.6:5,7,8). Onhan lastesi hengellinen opastaminen tärkeämpää
kuin autosi tai harrastuksesi? Voit lukea lapsille lasten Raamattua tai sarjakuvaraamattua. Voit rukoilla iltarukouksen tai ruokarukouksen kotonasi.
Monet lasten elämästä nousevat asiat
antavat hyvän mahdollisuuden kertoa
mitä Jeesus tekisi eri tilanteissa tai mitä
Jumala asioista ajattelee. Sinä olet paras mahdollinen isä lapsillesi ja Jumala haluaa siunata sinua tässä tehtävässä. Ole aloitteellinen ja tuo pienet lapsesi pyhäkouluun, 7-10 -vuotiaat Kids'
Sundayhin ja 11-13 -vuotiaat Junnujumikseen tai joka toinen perjantai Junnuvarustamoon.
Isä, voisitko ajatella itse jääväsi lapsesi kanssa vaikka pyhäkouluun tai
Kids' Sundayhin ja näin osoittaa, että
tilaisuus on tärkeä? Jotkut isät voisivat aloittaa vaikka Isä-poika salibandykerhon omille ja naapurien pojille,
jossa olisi pieni raamattuhetki ja rukous. Noustaan yhdessä kaikki isät ottamaan paikkamme. Pahinta on jos emme tee mitään.
Varhaisnuorten
haasteellinen ikä
Erään suomalaisen tutkimuksen mukaan, jossa tutkittiin ikää jolloin tapahtui uskosta vieraantuminen, havaittiin
sen tapahtuvan n.11-14 vuoden välisenä aikana. Kotien kasvatustyön lisäksi seurakunnassa on varhaisnuoria varten partio, Junnuvarustamo ja
Junnujumis . Kesällä on Junnudynisleiri, jossa moni junnu on menneinä
vuosina kohdannut Jumalan. Leiri on
taas tulossa kesäkuussa. Otetaan tämä
ikäryhmä oikein erityisen rukouksen
kohteeksi yhdessä heidän perheidensä kanssa.
Rukoillaan, että junnuista kasvaa Jumalan miehiä ja naisia, jotka aikanaan
Jumalan kanssa muuttavat maailmaa.
Seurakuntaperheen
voima vai yksityisyys ja
yksinäisyys
Elämme kaikki individualistisen kulttuurin keskellä. Pastori Timo Keskitalo kirjoitti: ”Olemme todellakin ajautuneet äärimmäiseen yksityisyyteen,
joka sairastuttaa ihmisen yksinäisyyteen.” Jumalan suunnitelma Jeesukseen uskoville on seurakuntaperhe.
Seurakuntaperheessä meidän täytyy
murtautua yksityisyydestä yhteyteen.
Vasta antautumalla yhteyteen voimme kokea yhteisön voimaa. Ihmissuhteiden liima pitää seurakuntaa koossa. Opetuslapsiksi voimme kasvaa
vain yhdessä toistemme kanssa. Tule
mukaan lähempään yhteyteen vaikka
pienryhmään tai johonkin muuhun.
Olen saanut olla tämän seurakuntaperheen jäsen jo 27 vuotta. En voi sanoin kuvata miten tärkeää se on ollut
minulle Jeesuksen seuraajana ja ihmisenä. En tiedä missä olisin ilman seurakuntaa. Kiitos teille kaikille siitä.
Pidetään tähtäimessä
Uusi sukupolvi
Keväisin terveisin - Kari
Vanhimmisto 2013
Tapio Laaksonen (67), vanhimmiston
puheenjohtaja
eläkkeellä, perhe: vaimo, 2 lasta ja 5
lastenlasta,
uskossa 52 vuotta
Palvelutehtävät seurakunnassa:
sielunhoito, vanhimmisto
Pekka Lahtela (52), opettaja
perhe: vaimo ja 3 teini-ikäistä tytärtä
uskossa 33 vuotta
Palvelutehtävät seurakunnassa: kotiryhmän johtaja, tulkkaus,
seurakunnan pienryhmätyön johtaja
Steven Kelly (42) , vanhimmiston sihteeri
ohjelmistosuunnittelija
perhe: vaimo ja teinipoika
uskossa 25 vuotta
Palvelutehtävät seurakunnassa:
pienryhmän johtaja, miksaus, valot,
media, tulkki
Mauno Rautiainen (60), tietoliikenneteknikko
perhe: vaimo, 3 poikaa, 3 miniää ja 3
lastenlasta
uskossa 42 vuotta
Palvelutehtävät seurakunnassa: rukouspalvelu, kuoro, su-kahvitus, Alfa
Sami Kollanus (36) tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto
perhe: vaimo ja tytär
uskossa 20 vuotta
Palvelutehtävät seurakunnassa: rukoustyö, pienryhmä, opetus ym
Kyösti Florin (52), kouluttaja
mastertutkinto kanadalaisesta yliopistosta
Perhe: vaimo, 2 aikuista lasta ja lapsenlapsia 3,
uskossa 35 vuotta
Palvelutehtävät seurakunnassa: opetus, sielunhoito, avioparityö
Kari Hämäläinen (52)
pastori, seurakunnan johtaja, vanhimmiston varapuheenjohtaja
perhe: vaimo Pirkko-Leena (Piksu), aikuiset lapset Raakel, Matias, Emmi
sekä Milla ja Luukas
uskossa 30 vuotta
Palvelutehtävät seurakunnassa: opetus, rukousyöt, yhteydet muihin seurakuntiin, avioliittotyö
Vahtimestari-siivojamme
Milja ”Milli” Lehtinen
jää eläkkeelle 1.6.2013
Varajäsenet:
Taisto Lehikoinen (46)
Viestintäalan yrittäjä
perhe:vaimo Tarja, jo aikuiset lapset
Suvi ja Samuel sekä Lapin porokoira
Jeri,
uskossa 30 vuotta
Palvelutehtävät seurakunnassa: Alfatyössä, monikulttuurisessa työssä ja
tulkkauksessa
Timo Koivisto (46)
Pastori
perhe: vaimo Hilkka, lapset Nelly, Juho ja Teemu
Uskossa lapsesta saakka, uudistuminen nuorena ja nuorena aikuisena
Palvelutehtävät seurakunnassa: sielunhoito, rukouspalvelu, yhteydet
seurakuntalaisiin
Kirkon vahtimestari-ja kiinteistöasioissa
kesä-heinäkuun ajan yhteydenotot
numeroon 045-135 111 Teemu ja Anne
Väisänen.
Millin puhelinnumero 0400-816045
Teemu ja Anne ovat seurakunnassamon jatkossa hänen henkilökohtaisessa me työharjoittelussa kahden kuukauden
käytössään.
ajan.
Kohti uudistuvaa
kirkkorakennusta!
Olemme yhdessä kirkkomme naapureiden kanssa vuosien varrella seuranneet kirkkorakennuksen ulkokuoren rapistumista. Ehkä mielessämme
on käynyt Raamatun ilmaus siitä, miten meidän tulisi heijastaa Kristuksen kirkkautta ympäristöömme. Tummuva takaseinän maali, hilseilevät ikkunanpuitteet ja harmaantuva pellitys julkisivuillamme kertovat vuosikymmenien takaisesta kauneudesta.
Vaikka ikä tuntuu vievän kauneutta mennessään, on uudistuksen mahdollisuus aina olemassa. Olemme uusia luomuksia, vanha on kadonnut
(2. Kor. 5:17). Meitä neuvotaan hylkäämään vanha ihmisemme, uudistumaan ja pukeutumaan uuteen, joka
ilmentäisi vanhurskautta ja pyhyyttä
(Ef. 4:22-24). Haluamme sydämestämme sen toteutuvan jokaisen elämässä,
mutta kertooko kirkkorakennuksemme siitä? Eihän se vaan näytä pölyttyneeltä Raamatulta, joka ei avaamista houkuttele?
Mutta nyt meillä on mahdollisuus uudistukseen! Perustimme viime vuoden
keväällä kiinteistötyöryhmän, joka on
nyt saanut kirkon remonttitarpeet in-
ventoitua. Mauno Rautiaisen johtama
työryhmä ehdottaa, että remontti tehtäisiin tulevana kesänä. Korjaustyö sisältää pääasiassa:
-Julkisivun rappauksen puhdistuksen hiekkapuhaltamalla, korjauksen
ja maalauksen. Tiilipintojen saumojen
korjauksen.
-Pellitysten, syöksytorvien, tikkaiden
ja ristin maalauksen.
-Sokkelin puhdistuksen ja korjaukset.
-Ilmastointikanavan puhdistuksen.
-Ikkunoiden ulkopuolisten osien korjauksen ja maalauksen (takajulkisivun
ikkunat uusitaan).
-Julkisivujen
hiekkapuhalluksesta
johtuen kirkko saa kantaa hetken aikaa huntua paljastaakseen sitten säteilevät kasvonsa kuin morsian sulhaselleen hääpäivänä.
Kaikki tämä luonnollisesti maksaa.
Huputtaminen lisää kustannuksia
mm. suurten telinerakenteiden vuoksi. Kustannusarvio on 80 000 euroa.
Seurakunnalla on mm. aiemmista testamenteista tallessa olleita varoja tähän käytettäväksi n. 40 000 euroa. Tarvitsemme siis puolet eli toiset 40 000
euroa lisää. Niitä varoja meillä ei vielä ole. Jumala on tietenkin tarpeittemme täyttäjä, mutta Hän käyttää ihmistä niitä täyttämään. Aivan kuten Hän
käyttää ihmistä evankeliumin hyvän
sanoman kertomiseen, ihminen on
myös Hänen aineellisen apunsa välikappaleena.
Uskon, että Jumala on tässä antamassa meille jokaiselle henkilökohtaisesti mahdollisuuden olla Hänen käytössään. Siten Hän siunaa kauttamme seurakuntaansa ja jokaista antajaa
henkilökohtaisesti. Voisiko tämä tehdä tietä meidän Jumalalle antautumisemme myötä vaikkapa uudelle Py-
hän Hengen työlle keskellämme?
Tarvitsemamme 40 000 saavutettaisiin
vaikkapa siten, että 200 henkilöä antaa
200 euroa tai 100 henkilöä antaa 300
euroa ja 100 henkilöä 100 euroa jne.
Summanhan voi antaa vähitellenkin
pienemmissä erissä. Voisimme aloittaa vaikka heti, koska tarvitsemme rahan kesän aikana.
Remonttikeräystä varten avatun tilin
tilinumero on FI63 1838 3000 0097 87
ja viitenumero 10003.
Asetathan tämän omalla kohdallasi vakavasti Herran eteen ja teet, mitä
Hän kehottaa!
Tilisiirtolomakkeitakin
järjestetään
tarvitseville.
Tapio Laaksonen
Talouspalsta
Viime vuoden antamisen vajeeksi jäi n. 3.000 €, kun otetaan huomioon ylimääräinen ”joululahja seurakunnalle” -keräys. Me kaikki voimme katsoa tätä kiitollisina toisistamme ja kiitollisina Herralle. Tämän vuoden kiinteistöremonttia ajatellen on hyvä, että olemme osoittaneet pystyvämme täyttämään Jumalan meille antamat tehtävät myös talousrintamalla. Paavalia (Fil. 3:13) mukaillen voin sanoa vain tämän: ”Unohdetaan se, mikä on takanapäin, ja ponnistellaan sitä kohti, mikä on edessä!”
Steven Kelly
Ajatuksia Varustamon
tulevaisuudesta
Unelmissa on valtava voima. Ne
voivat muuttaa tulevaisuutta!
Noin vuosi sitten aloitimme kokoontumaan kymmenen johtajan
kanssa miettimään Varustamon
suuntaa tulevaisuutta ajatellen.
Prosessi on vielä kesken, mutta
tulee maaliin tänä keväänä. Tässä
joitain kiteytymiä tältä matkalta.
”Tahdomme nostaa uuden, Jumalaa rakastava sukupolven, joka
muuttaa maailmaamme. ”
Tahdomme siis kaikin tavoin olla inspiroimassa, tukemassa, valmentamassa ja valtuuttamassa
nousevaa sukupolvea, jotta voimme nähdä enenevän määrän ihmisiä, jotka ovat saaneet kipinän Jumalan valtakunnasta ja sen seurauksena vaikuttavat jokapäiväisessä elämässä sen kaikilla tasoilla.
”Unelmoimme aidoista ihmissuhteista, joissa näkyy intohimoinen hengellisyys”. Tahdomme siis
edistää aitoa ystävyyttä ja yhteyttä, joka synnyttää intohimoista
hengellisyyttä.
"Unelmoimme
Varustamo-illasta, joka on uskonhenkinen,
nostava
(uplift),
relevantti, Jeesus-keskeinen, Raamattuun pohjautuva ja aidosti yhteisöllinen"
Tahdomme siis rakentaa iltaa, joka on ilmaisultaan tuore, yhteisöllisyydeltään ainutlaatuinen ja jos-
ta jää sydämeen nostettu olo. Näemme
kirkon täynnä ihmisiä jotka rakastavat
Jumalaa ja toisiaan.
Tässä siis joitain löytöjä. Vielä kesken
ovat ajatukset opetuslapseudesta, hyväntekemisestä/ulospäin suuntautumisesta ja johtamisesta.
Pete
Lastenleiri Kiponniemessä
On aika kääntää katseet kohti kesää
ja kesäleiriä! Tänäkin kesänä pääsemme pitämään kesäleiriä Kiponniemeen ja aivan varmasti meillä
on taas hieno leiri edessä. Jotta leiri toteutuu, tarvitaan ryhmänjohtajia, isoapusia ( = apuryhmänjohtajia),
ensiapuvastaavia, musiikkiporukkaa, yövahteja jne. Joten vastuullisia,
eli teitä rakkaat ystävät, tarvitaan! :)
Kesäleiri on siis Kiponniemessä 6.9.6.2013 ja suunnattu 7-12-vuotiaille (vuonna 2001-2006 syntyneet). Jos
olet innostunut tulemaan mukaan
suunnittelutiimiin ja vastuulliseksi
leirille, ota pikaisesti yhteyttä alle-
kirjoittaneeseen:
[email protected] tai p. 040-4165 688
Riksu
Puuhasivu
Kirjoita ristikkoon oikeat sanat vihjeiden perusteella.
Laatinut: Pekka Turunen
Väritä kuviosta pisteillä merkityt alueet.
Kiponniemi-terveisiä
Jyväskylän vapaaseurakunnalla on
oma nimikkohuone Kiponniemessä,
huone numero 4. Yhdessä meidän,
Tampereen ja Kauhavan nimikkohuoneiden kanssa uusittiin ensimmäiset
huoneet Kiponniemessä jo keväällä
2011.
Sisustus uusittiin nimikkohuoneeseemme menneenä syksynä, joten
meillä on erinomainen ja edustuskelpoinen nimikkohuone. Josta kiitos
kaikille lahjoittajille ja suunnittelijoille ja toteuttajille!
Kiponniemi sijaitsee n. 14 km kaupungin keskustasta ensin Keuruun suuntaan ja sitten käännytään Nyrölän
suuntaan oikealle (samasta tienhaarasta ajetaan myös kallioplanetaariolle).
Kiponniemessä on toimintaa ja ohjelmaa jokaiselle; on lapsille, nuorille,
avioon aikoville, aviossa oleville, yksinhuoltajille, läheisensä menettäneille jne. suunnattuja tapahtumia. Lisäksi
ohjelmassa on koulutusta, esim. evankelistakurssia ja sielunhoitokurssia,
on miestenpäiviä, pappien puolisoitten päiviä, on isoiskoulutusta, invalidien tapaamisia ja kirkkokuntamme
virallisempaakin ohjelmaa. Palomiehet, mielenterveysseura, sosiaalijohta-
jat, Gideonit ym. ym. ovat käyttäneet
paikkaa. On joulutapahtumaa, juhannustapahtumaa jne. Silloin kun on hiljaisempaa, sieltä voi varata majoituksen ja täysihoidon lomailuaan varten.
Ellet vielä tunne paikkaa, käypä tutustumassa. Erinomainen tutustumisajankohta on keväällä talkoopäivät 27. - 31. 5. jolloin talo tarjoaa täyden ylöspidon, mukavaa seuraa toisista talkoolaisista ja hetken hiljentymisen sanan ääreen työpäivän alkajaiseksi ja päätteeksi. Maisemat ovat
kauniita ja Pyhän Hengen läsnäolo
on Kiponniemessä vahvasti läsnä.
Sami Gottberg
Kiponniemen tukirengastiimin
jäsen
Lisätietoja:
Kiponniemen toimintakeskus
Kiponniementie 84
41940 Vesanka
Puh. 014-635191, 040-7722844
Toimisto auki ma-pe klo 10-15
Email: [email protected]
Internet: http://www.kiponniemi.fi
Maaliskuu
viikko 9
27.2. KE klo 12.30 Päiväpiiri, avoin kaikille
28.2.TO klo 19 Varustamo, nuorille ja nuorille aikuisille
3.3. SU klo 16 JUMALANPALVELUS, ehtoollinen, Pertti Räty, Kyösti Florin, Olli Reinikainen ja puhallinryhmä, ei pyhäkoulua eikä Kids’ Sundayta, rahalahja lähetystyöhön.
viikko 10
7.3 TO klo 19 Varustamo,nuorille ja nuorille aikuisille
8.3. PE klo 19 JunnuVarustamo
(Hämäläisillä Tikanpesä 5)
8.3. PE klo 19 Ilta Naisille ”Nainen paikallaan!”
10.3. SU klo 16 JUMALANPALVELUS, Kari Hämäläinen,Tiina Maria Turunen, ylistystiimi, pyhäkoulu ja Kids’ Sunday, JunnuJumis
viikko 11
13.3. KE klo 12.30 Päiväpiiri, avoin kaikille
13.3. KE klo 18 Seurakunta tutuksi-ilta
14.3. TO klo 19 Varustamo nuorille ja nuorille aikuisille
15.3. PE klo 20 Rukousyö
16.3. LA klo 15-17 Kids’ Action Night
17.3. SU klo 16 JUMALANPALVELUS, Kari
Hämäläinen, Mervi Turunen, Yadah, pyhäkoulu ja Kids’ Sunday
viikko 12
21.3. TO klo 19 Varustamo nuorille ja nuorille aikuisille
22.3. PE klo 19 JunnuVarustamo
24.3. SU klo 16 Palmusunnuntain JUMALANPALVELUS, Timo Koivisto,
Petri Paakkari, Ylistystiimi, SolaFide,
pyhäkoulu ja Kids’ Sunday, JunnuJumis
24.3. SU klo 18 Seurakunnan vuosikokous
viikko 13
27.3. KE klo 12.30 Päiväpiiri, avoin kaikille
28.3. TO klo 19 Kiirastorstain ehtoollinen, Timo Hakanen, Sami Kollanus,
SolaFide-kuoro
31.3. SU klo 16 Pääsiäispäivän jumalanpalvelus, Timo Koivisto:”Jeesuksen lähettämä”, Mika Suomalainen, Minja
Kujala ,ei pyhäkoulua, Kids’ Sundayta eikä JunnuJumista.
Huhtikuu
viikko 14
4.4. TO klo 19 Varustamo nuorille ja
nuorille aikuisille
5.4. PE klo 19 JunnuVarustamo Kiponniemessä, lähtö kirkolta klo 18.15
6.4. LA klo 14-17 Kansainvälinen Ystävyyslounas
7.4. SU klo 16
JUMALANPALVELUS,ehtoollinen,
Jorma Kuusinen, Steven Kelly, ylistystiimi, pyhäkoulu ja Kids’ Sunday,
JunnuJumis
viikko 15
10.4. KE klo 12.30 Päiväpiiri, avoin kaikille
11.4. TO klo 19 Varustamo,nuorille ja
nuorille aikuisille
12.4. PE klo 20 Rukousyö
14.4. SU klo 16 JUMALANPALVELUS,
Teologisen opiston vierailu, pyhäkoulu ja Kids’ Sunday
viikko 16
18.4. TO klo 19 Varustamo,nuorille ja
nuorille aikuisille
19.4. PE klo 19 JunnuVarustamo
21.4. SU klo 16 JUMALANPALVELUS, Kari Hämäläinen, Mervi Turunen, Yadah, pyhäkoulu ja Kids’ Sunday, rahalahja lähetystyöhön.
viikko 17
24.4. KE klo 12.30 Päiväpiiri, avoin kaikille
25.4. TO klo 19 Varustamo,nuorille ja
nuorille aikuisille
26.4. PE klo 19 Ilta Naisille
28.4. SU klo 16
Celebration JUMALANPALVELUS,
lapset mukana, Petri Paakkari, Riikka
Siltala ja ryhmä
Toukokuu
viikko 18
2.5. TO klo 19 Varustamo,nuorille ja
nuorille aikuisille
3.5. PE JunnuVarustamo,YÖKIRKKO
5.5. SU klo 16 JUMALANPALVELUS,
ehtoollinen, Kari Hämäläinen,Timo
Koivisto, Eeva Vehniäinen, pyhäkoulu ja Kids’ Sunday, JunnuJumis
viikko 19
8.5. KE klo 12.30 Päiväpiiri
9.5. TO klo 19 Varustamo,nuorille ja
nuorille aikuisille
10.5. PE klo 20 Rukousyö
12.5. SU klo 16 JUMALANPALVELUS,
Kari Hämäläinen, ylistystiimi, pyhäkoulu ja Kids’ Sunday (äitienpäivä)
viikko 20
16.5. TO klo 19 Varustamo,nuorille ja
nuorille aikuisille
17.5. PE klo 19 JunnuVarustamo, loppubileet
18.5. LA klo 13-16 Kiitosjuhla
19.5. SU klo 16 Helluntain JUMALANPALVELUS, Timo Koivisto, Mervi Turunen, Merja Kalmari + Sola Fidekuoro, lapsille omaa ohjelmaa alakerrassa, rahalahja lähetystyöhön.
viikko 21
22.5. KE klo 12.30 Päiväpiiri
23.5. TO klo 19 Varustamo,nuorille ja
nuorille aikuisille
26.5. SU klo 16 MUSIIKKIJUMALANPALVELUS, Hannu Ala ja Alamaiset,
puhe: Olavi Rintala, juonto: Mika Suomalainen, ei pyhäkoulua eikä Kids’
Sundayta
viikko 22
30.5. TO klo 19 Varustamo,nuorille ja
nuorille aikuisille
2.6. SU klo 18 JUMALANPALVELUS,
ehtoollinen,Timo Koivisto, Pekka Lahtela, SolaFide-kuoro
6.-9.6. Lastenleiri Kiponniemessä
Mirja Lehto
Yhteystiedot
Hallintosihteeri
p. 0404 193 182 (työ)
[email protected]
Petri Paakkari
Nuorisopastori
p. 0404 151 579 (työ)
[email protected]
Riikka Siltala
Lapsi- ja varhaisnuorisotyönohjaaja
p. 0404 165 688 (työ)
[email protected]
Milja Lehtinen
Vahtimestari-siivooja
p. 0400 816 045
[email protected]
Kari Hämäläinen
Timo Koivisto
Seurakunnanjohtaja ja pastori
p. 0404 107 947 (työ)
[email protected]
Seurakuntapastori
p. 0404 127 661 (työ)
[email protected]
Seurakunnan toimisto:
Rajakatu 20 B 18, 40200 Jyväskylä
Puhelin: 014-614 026
Sähköposti:
[email protected]
Kirkko: Puutarhakatu 16
Toimiston ulko-ovi
on aina lukittuna.
Soita ja sovi tapaaminen!
Seurakunnan
pankkiyhteys:
Tilinumero:
NORDEA FI5020171800073905
BIC: NDEAFIHH
Viite: 60040 (SRK)
Viite: 3010 (Lähetys)
Paikallinen seurakunta tekee
maailmanlaajuista lähetystyötä
Kaukasus:
Kanada:
Kaukoitä:
Maija ja Arjen
Rukouslähetit
Katri
Jari, Tanya,
Daniel, Joshua ja Jason
Peru:
Markus, Päivi,
Eevi ja Linnea
Himalaja:
Rukouslähetit Ruth
Etelä-Aasia:
Mary Grung ja
Juha, Mari
Krispas Subba
ja lapset
Logos-laiva:
Karel, Marita ja
Jan-Michiel
Papua UusiGuinea, Abau:
Maija ja Arjen
Seurakunnan lähetit
Peru:
Markus, Päivi, Eevi ja Linnea
Apartado 18-0872, Mirafores, Lima 18, Peru
Markus +51 9969 20116, Päivi +51 9969 20403
Sähköpostit: [email protected], [email protected]
Postia lähetettäessä kannattaa laittaa vain yksi etunimi.
Lähinnä Markus tai Päivi.
Yhteyshenkilö Suomessa:
Ari Kastepohja, Topiaksentie 14 B, 40500 JKL
Puh. 0404 166 777, S-posti: [email protected]
Kaukasus:
Arjen ja Maija
(Scherpenhoek 22
3085 EG Rotterdam
Hollanti)
Yhteyshenkilö:
Seppo ja Sisko Sovijärvi
[email protected] Puh: 040-7303633
tai SIL-WestPost, Box 109, 53101 Lappeenranta
Sähköposti: [email protected] tai [email protected]
Puh: +358 50 30 12 793 (vain tekstiviestit)
Etelä-Aasia:
Juha, Mari ja lapset
Yhteyshenkilöt:
Steven ja Riitta Kelly
Puh: 040 733 1286
Sähköposti: [email protected]
Kaukoitä:
Katri
Yhteyshenkilö:
Taina Ollikainen
[email protected]
040-5761219
Rukouslähetit
Kanada:
Jari & Tanya Koivu
180 Blue Willow Drive unit 65
Woodbridge, ON L4L 9C9
CANADA
[email protected]
- Rukous- ja lähetyskohde: Tadzhikistan
- Himalajan rukouslähetit: Ruth Mary Grung ja Krispas Subba
”Pidä mielessäsi nämä käskyt,
jotka minä
sinulle tänään annan . Teroita
niitä alinomaa lastesi mieleen ja
puhu
niistä, olitpa kotona tai matkalla,
makuulla tai jalkeilla”
5.Moos 6:6-7
www.jyvaskylanvapaaseurakunta.fi