VAPAAEHTOISTYÖ MÄNTTÄ-VILPPULAN SEURAKUNNASSA

”K UINKA
VOIN AUT TAA ?”
V APAAEHTOISTYÖ
M ÄNTTÄ -V ILPPULAN SEURAKUNNASSA
V APAAEHTOISTYÖ
S IVU 2
K UINKA VOIN AUT TAA ?
Kaikkia vapaaehtoisuuden muotoja ei heti edes
tunnista vapaaehtoisuudeksi. Näin voimme olla
tekemässä hyvää ihan
huomaamattammekin.
Seurakunnassa voit tuoda kortesi kekoon yhteiseksi hyväksi monella tavalla. Voit tehdä jotakin konkreettista lähimmäisen hyväksi ja saada samalla mielekästä sisältöä
omaan elämään. Seurakunnassa tarvitaan monenlaisia
lahjoja ja monenlaisia tekijöitä. Monet tehtävistä ovat lyhytkestoisia tai projektiluonteisia, mutta myös pitkäaikaisempaa sitoutumista edellyttäviä tehtäviä on tarjolla niistä
kiinnostuneille.
IHMISTEN AUTTAMINEN J A SIELUNHOITO




V APAAEHTOISUUS
ON VAPAUTTA
TEHDÄ HYVÄÄ
OMIEN
VOIMAVAROJEN
JA HALUN
MUKAAN .
V APAAEHTOISEN
TÄRKEÄ SANA ON
EI !
Lähimmäispalvelussa kohdataan yksinäisiä, sairaita tai vanhuksia heidän kodeissan tai laitoksissa.
Diakoniaretkillä, -leireillä ja palvelupäivissä vapaaehtoiset ovat mukana avustajina erilaisissa tehtävissä.
Kuljetusapua mm. kirkkokyytejä tarvitsevat liikuntarajoitteiset ja vanhukset
Yhteisvastuukeräykseen osallistuminen kerääjänä tai tapahtumien järjestäjänä.
R YHMIEN JA K ERHOJEN OHJAAMINEN






Seurakunnassa toimii ryhmiä kaikenikäisille, joissa on mukana erilaisia avustajia ja ohjaajia
Varhaisnuoriso– ja nuorisotyössä tarvitaan paljon isosia, sekä eri-ikäisiä avustajia ja ohjaajia kerho– ja leiritoimintaan.
Pohjaslahdella palveluspäivä toimii kokonaan vapaaehtoisvoimin
Alfa-kurssi ja muut kurssit rakentuvat usein ryhmätoiminnalle
Raamattu- ja rukouspiireissä on apuohjaajia ja vetäjiä ja heille varahenkilöitä.
Lasten kerhoissa kaipaillaan kerhomummoja ja -vaareja vierailuille
K ÄSILLÄ TEHTÄVIÄ ASIOITA







Lähetyskahvilassa ja muissa kahvituksissa tarvitaan kahvin keittäjiä, kaatajia,
tiskaajia
Leipurit ja ruuanlaittajat löytävät tehtäviä lähetyslounailta, päiväkahveilta, myyjäisistä ja muista tapahtumista.
Käsitöitä kutomisesta ja neulomisesta, keramiikkaan ja tilkkutöihin tehdään
erilaisissa ryhmissä ja piireissä, mutta myös kotona.
Erilaiset sorvit ja taltat odottavat myös puutöistä kiinostuneita kädentaitajia.
Hautausmaalla voi osallistua haravointitalkoisiin ja lumisina talvi aamuina kirkon pihat kaipaavat ripeitä kolaajia.
Ystävyysseurakuntatyössä pääsee vaikkapa rakentamaan aitaa ja korjaamaan
kirkkoa.
Voi myös osallistua kirkkojen somistamiseen ilmoittautumalla alttarikukkarinkiin, jossa voit tuoda kotipihalta kokoamasi itsekasvatetun kimpun kesäaikana
kirkkojen somistukseksi.
S IVU 3
J UMALANPALVELUKSISSA JA HARTAUKSISSA AVUSTAMINEN

Jumalanpalveluksissa vapaaehtoiset voivat toimia lukijoina, messuavustajina,
esirukoilijoina jne.

kolehdinkantajina, virsikirjojen jakajina,

Tuomasmessuissa tarvitaan lisäksi tervetulotoivottajia, rukousavustajia ja laulajia.

Seurakunta järjestää hartaushetkiä eripuolilla Mänttä-Vilppulaa ja joskus hartautta voi olla pitämässä vapaaehtoinen seurakuntalainen.

Hartauselämään kuuluvat myös paikallislehden hartauskirjoitukset, niissä vilahtelee melko usein vapaaehtoisten seurakuntalaisten nimiä kirjoittajina.

Kirkkopäivystäjät ja kirkon esittelijät mahdollistavat, että arkena avoinna olevaan kirkkoon voi tulla yksin tai ryhmässä.
M USIIKKI JA DRAAMA

Ehkä eniten vapaaehtoisia on seurakuntamme ja alueemme lukuisissa kuoroissa
ja soitinyhtyeissä, unohtamatta yksittäisiä muusikkoja ja artisteja. He tuovat
arvokkaan panoksen seurakuntamme jumalanpalvelus– ja konserttielämään.

Kuoroja on kaikenikäisille alkaen lasten Virskarit-kuorosta aina kirkko– ja koraalikuoroihin.

Nuoret muusikot osallistuvat tilaisuuksiin bändeineen.

Draamaryhmät kokoontuvat usein tilaisuuskohtaisesti ja rikastuttavat seurakunnan tapahtumia ja juhlia.
T IEDOTUKSESSA AVUSTAMINEN

Seurakunnan hartauskirjoituksia paikallislehdessä kirjoittavat usein vapaaehtoiset.

Paras tiedotusvälinen monessa asiassa on ”puskaradio”, joka lepää täysin vapaaehtoisten hartioilla. Näin saadaan ystäväkin innostumaan.

Ilmoitusten jakelu ja levitys on myös tärkeää.
H ALLINTO JA SUUNNITTELU

Luottamushenkilöt ovat suuri vapaaehtoinen voimavara seurakunnan toiminnassa. He osallistuvat seurakunnan johtamiseen, toiminnan suunnitteluun ja sen
arviointiin. Luottamusmiehiä on erilaisissa vastuuryhmissä ja johtokunnissa ,
kirkkovaltuuston ja –neuvoston lisäksi.

Varsinaisen seurakuntahallinnon lisäksi vapaaehtoisia osallistuu työntekijöiden
tukena erilaisiin tiimeihin ja työryhmiin. Näistä esimerkkeinä Yhteisvastuukeräystiimi ja lähetystyön tiimi.

Kylätoimikunnat taas jatkavat arvokkaita perinteitä tuoden vastuunkantoa aivan
ihmisten lähiympäristöön.
Vapaaehtoisia on seurakunnassamme yli kolmesataa ja monia on niitä,
jotka palvelevat lähimmäisiä ihan muiden tietämättä. Kiitos kaikille
heille!
Ajatus on ruusu.
Rakkaus on tammi,
Kun sen ojennan,
ikivahva puu.
SEURAKUNTA
milloinkaan et huomaa
Haavoittunut, hento
Kirkkokatu 6
35800 Mänttä
hehkun sammuvan.
siihen nojautuu.
Avoinna:
Ark. 10-12 ja 13-15
Ystävyys on pensas
Elämä on metsä,
vehmas, tuuhea,
niitty, puutarha.
joka kukkii hiljaa
Jokaisella tilaa
takapihalla.
olkoon kukkia.
M ÄNTTÄ -V ILPPULAN
Puhelin: 034717600
Faksi: 034747405
Sähköp.:
[email protected]
Anna-Mari Kaskinen
LÖYDÄT
MEIDÄT MYÖS WEBISTA:
WWW. MANTTA- VILPPULANSRK . FI
KUINKA VOIN AUTTAA?
VAPAAEHTOISTYÖSTÄ JA
KOULUTUKSISTA LISÄTIETOJA
DIAKONIAPAPPI MANTA JUTILA
P.044-7503601
T IEDUSTELUT TYÖALOITTAIN
Jumalanpalveluselämä:
Arja Karppinen 044-7503600
Musiikki:
Hanna Penttinen 044-7503610
Aikuistyö, Tuomasmessut
Matti Salo 044-7503604
Lähetystyö:
Lähetyssihteeri 044-7503650
Nuorisotyö:
Matti Hjelt 044-7503630
Varhaisnuorisotyö:
Virve Pihlajamäki 044-7503632
Lapsi– ja perhetyö:
Kirsti alkeejärvi 044-7503640
Diakoniatyö:
Manta Jutila 044-7503601
Suntion aputyöt:
Tarja Mäkinen 044-7503661
Kiinteistöt ja hautausmaat:
Olavi Neulanen 044-7503673
T EHTÄVIIN KOULUTETAAN JA OHJATAAN
Vapaaehtoisuus on monimuotoista. Monet tehtävistä eivät vaadi
erityistä valmistautumista tai
koulutusta.
Samoin varhaisnuorisotyön ja nuorisotyön ryhmänohjaajat saavat
työvälineet ja koulutuksen seurakunnalta.
Jokaiseen tehtävään saa kuitenkin
tarvittavat ohjeet ja neuvot. Työntekijät ja kokeneet vapaaehtoiset
auttavat kaikessa alkuun ja tukevat matkan varrella.
Diakoniatyössä lähimmäispalvelusta kiinnostuneet saavat koulutusta
ja heiltä edellytetään soveltuvuutta
tehtävään.
Joihinkin tehtäviin tarvitaan kuitenkin erityistä tietämystä tai taitoja. Näihin tehtäviin järjestetään
koulutusta.
Alfa-ryhmien ohjaajilta edellytetään alfa-kurssin käymistä ja ryhmänohjaajan koulutusta.
Uudet ehtoollisavustajat hyväksyy
kirkkoherra.
Vapaaehtoistyössä on tärkeä myös
huolehtia omasta jaksamisesta. Tehtävät eivät ole ikuisuustehtäviä,
vaan niitä voi ottaa vastaan silloin
kun on aikaa ja halua. Samoin välillä voi pitää taukoa tai lopettaa, jos
oma elämäntilanne ja jaksaminen.