Lähde 3/11

3
M A A L I S K U U 2 011
R A D I O L Ä H E T Y S T Y Ö N
L E H T I
Islamissakin on suuntauksensa
s. 8 ja 10
Virtuaalivierailu
Säynätsalon
lähetyspiiriin
s. 5
Ohjelmat hoitavat
ja neuvovat tuhon
keskellä Japanissa
s. 3
LÄHDE 25.3.2011
Pääkirjoitus
K
uvitellaanpa, että koko maailma elää kylässä,
jossa on 100 asukasta. Viime vuonna kylän
asukkaista 60 oli aasialaisia, 15 afrikkalaisia,
11 eurooppalaisia, yhdeksän latinalaisamerikkalaisia ja viisi pohjoisamerikkalaisia. Kylän asukkaista
27 oli alle 15-vuotiaita lapsia ja sukupuolijakauma oli
tasainen.
Vuonna 2050 kylän väkiluvuksi ennustetaan 138.
Silloin kylässä asuu 79 aasialaista, 30 afrikkalaista, 11
eurooppalaista, samoin 11 latinalaisamerikkalaista ja seitsemän pohjoisamerikkalaista.
Kuva kylästä on tehokas. Se kertoo, miten maailman
väestö muodostuu ja lisääntyy. Se havainnollistaa myös,
että aasialaisten ja afrikkalaisten määrä kasvaa kaikkein
eniten. Siinä, missä aasialaisten osuus kyläläisistämme
nousee seuraavassa 40 vuodessa noin kolmanneksella,
afrikkalaisten lukumäärä kaksinkertaistuu. Jo nyt kuusi
ihmistä kymmenestä on aasialaisia. Neljän vuosikymmenen kuluttua heitä on kahdeksan kymmenestä.
Kuva kylästä ei paljasta sitä, että yli puolet maailman
väestöstä asuu nykyisin kaupungeissa. Yhdistyneiden
kansakuntien (YK) arvion mukaan kaupungeissa asuvien osuus kasvaa 60 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä.
Ennusteiden mukaan tuolloin 17 maailman 25 yli kymmenen miljoonan asukkaan megakaupungista sijaitsee
Aasiassa ja Afrikassa.
On myös ennustettu, että vuoteen 2030 mennessä
kaupunkien yhteenlaskettu väkiluku on viisi
miljardia ihmistä. Se on saman verran kuin
koko maailmassa oli asukkaita vuonna 1953.
Kun kuvattujen näkymien lisäksi otetaan
huomioon, että 83 prosenttia maailman eikristityistä asuu Aasiassa, on selvää että myös
lähetystyötä on yhä vahvemmin suunnattava
Aasiaan ja kaupunkeihin. Maailman 55 maasta,
joiden väestöstä alle kymmenen prosenttia on
kristittyjä, 44 sijaitsee Aasiassa.
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) onkin linjannut vuoteen 2015 ulottuvassa
strategiassaan, että työn painopiste siirtyy Aasiaan. Suunnitelmien mukaan tavoittava mediatyömme on neljän vuoden kuluessa alkanut
Beng Yeoh
Maailma kylässä
ainakin kahdessa Aasian suurkaupungissa. SANSA tukee
ja innostaa mediakoulutuksen avulla alueen luterilaisia
kirkkoja käyttämään viestimiä kristillisen sanoman kertomisen apuna.
Kaupunkien evankeliumilla tavoittamisen tekevät
mahdolliseksi parantuneet liikenneyhteydet ja monipuolinen median käyttö. Radiolla, televisiolla, internetillä ja
yhteisöllisellä medialla kutsutaan ihmisiä seurakuntayhteyteen ja Jeesuksen seuraajiksi. Haastavaksi suurkaupungeissa tapahtuvan työn tekee se, että median ohella taloudelliset ja koulutusmahdollisuudet vetävät kaupunkeihin
entistä enemmän ihmisiä erilaisista etnisistä ja kieliryhmistä. He muodostavat monikulttuurisia yhteisöjä rikkauksineen ja jännitteineen, kuin aikoinaan Antiokiassa.
Alussa kuvaamani kylän etnisten, kulttuuristen ja
uskonnollisten voimasuhteiden muuttuminen toisaalta
globaalilla, maailmanlaajalla tasolla ja toisaalta lokaalilla,
paikallisella tasolla, on synnyttänyt englannin kieleen
uuden sanan glocal. Maailmanlaaja ja paikallinen ovat
jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Tämän seurauksena myös
lähetystyön toimintaympäristö muuttuu yhtenään. Siksi
työn tavatkin muuttuvat.
Sisältö, sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta
Jeesuksesta, koko maailman Vapahtajasta, kuitenkin pysyy samana. Maan päällä eläessään hän itse kulki kylissä
ja kaupungeissa, ja lähetti niihin opetuslapsensakin julistamaan taivasten valtakuntaa. Nyt on meidän vuoromme
mennä sinne missä ihmiset ovat, käyttäen niitä välineitä,
jotka ovat osa heidän arkeaan.
Juha Auvinen
lähetysjohtaja
[email protected]
Repliikki
2 2onon
radiolähetystyön
aika
radiolähetystyön
aika
Piirros Aura Karjalainen
Leena Punkari
Beng Yeoh
■ Ei ole helppo
sanoa. On vaikea
sanoa. Niinpä... Ja
kuitenkin Jumalan
valtakunnassa on
kristityille varattu
turvallinen osa:
Tapahtukoon
sinun tahtosi.
Ikkuna
LÄHDE 25.3.2011
Lähde 3/2011
2 Pääkirjoitus
Repliikki
Uutisia
FEBC:lla on ohjelma-ohje
katastrofitilanteita varten
Radiolähetysjärjestö Far East
Broadcasting Companyssa
(FEBC) on kehitetty suuronnettomuuksien varalta sekä
mukana helposti kuljetettava
katastrofiradio että ohjeet,
millaisia ohjelmia katastrofin
sattuessa on syytä radioida.
Ikkuna
4 Uutisia
Tukevasti yhdessä
Mukana missiossa
5 Uutisia
Viitenumerot
6 Lähteellä
Rukous
n Japanin tapauksessa FEBC:n radioohjelmia toimittaa Tokiossa kymmenkunta henkilöä FEBC-Japanin johtajan
Keiko Yoshizakin kanssa. Ne välitetään
keskiaalloilla Etelä-Koreasta. Katastrofiradioita ei ole toistaiseksi tarvittu.
- Ohjelmissa hoidetaan ihmisten
henkistä puolta ja vahvistetaan samoja
ohjeita, joita maan hallituskin antaa.
Tärkeintä on lohdun ja toivon tuominen
ihmisille, Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) lähetystyöntekijä,
tutkija Eila Murphy kertoo. Hän tuntee
Keiko Yoshizakin ja on ollut häneen
yhteydessä myös Japanin katastrofin
aikana.
Tapaninpäivänä 2004 Indonesian
rannikolla tapahtuneen maanjäristyksen
ja senjälkeisen hyökyaallon seurauksena
7 Kuuntelijat ja katsojat
antavat palautetta
Kuukauden lähetysteksti
8–9Keskiaukeama
Muslimimaat murroksessa
10 Teologia
11
Seläkkäin:
Lähtevä rekisterinhoitaja Auli
Lehto ja saapuva toimistosihteeri Merja Vuohela
12 Media nyt
Kristillisiä tv-ohjelmia myös
Kroatiassa
13
Laajakaista
Lehdessämme 30 v. sitten
kuoli lähes 250 000 ihmistä. Eila Murphy on ollut tutkimassa Indonesiassa
median mahdollisuuksia suuronnettomuuden sattuessa ja kehittämässä
FEBC:lle kriisiviestintää.
Kertyneistä tiedoista on Japanin
katastrofin yhteydessä ollut jo paljon
hyötyä. Nyt paikallisesta näkökulmasta koostetuissa tuoreissa ohjeissa
radio-ohjelmien sisällöstä sanotaan
muun muassa: ”Tärkeintä on välittää
oleellisinta ja tarpeellista tietoa, kuten
mistä saa juotavaa ja syötävää, suojaa,
peitteitä, polttoainetta. Mitä informaatiota käytämmekin, sen todenperäisyys
on varmistettava.”
”Monia kiinnostaa ydinreaktoreiden kohtalo. Voimme tiedottaa sen
mitä hallituskin ja antaa samanlaiset
evakuointiohjeet. Voimme muistuttaa
rukoilemisesta reaktoreiden ongelmia
ratkovien puolesta.”
Parempi kertoa
löydetyistä
Neuvot jatkuvat: ”Eloonjääneillä on
tunnetarpeita, joihin meidän on vastattava. Kristitty voi vakuuttaa Jumalan
Kirje kentältä
Median mahdista PohjoisAfrikassa ja Lähi-idässä
14 SANSAn radio-ohjelmat:
Raamattu kannesta kanteen
Lähetysaika
Putiikki
15
16
Lähde mukaan
Takasivun juttu
Kirkon lähetysteologi, dosentti
Timo Vasko ajatteli SLS:n
lähettinä Länsi-Saksassa, että
suomalaisten luterilaisten
Euroopan-lähettien pitäisi
kokoontua. Se toteutui vuonna
1980 Wienissä, jossa olivat
mukana myös SANSAn
Jugoslavian-lähetit Matti ja Tuula
Korpiaho. Tutustuminen medialähetystyöhön saattoi alkaa!
rakkaudesta ja rukouksesta. Voimme
lohduttaa kuuntelijoita myös kertomalla
pelastustoimenpiteistä. Samoin tuoda
esille paikallisia auttajia ja kehottaa
kuuntelijoita kertomaan myönteisistä
avunantamis- tai -saamiskokemuksistaan.”
”Parempi keskittyä kertomaan
löydetyistä ja eloonjääneistä kuin menehtyneistä. Kuuntelijoille pitää kertoa
tietolähteistä, joiden avulla he voivat
etsiä läheisiään. On hyvä myös tiedottaa
muista maista tarjotusta avusta, esimerkiksi että Kiina auttaa Japania, ja siitä,
milloin apu saapuu.”
”Musiikin käyttö on olennaista.
On syytä valita rauhallisuutta ja toivoa
edistävää musiikkia. Mikäli tuhoalueilla
on suosiossa tietyntyyppinen musiikki,
toki sitäkin on hyvä käyttää.”
SANSAn toinen merkittävä kansainvälinen yhteistyökumppani, radiolähetysjärjestö TWR, on myös
ilmoittanut sen Japanin-yhteyksien
olevan kunnossa. TWR radioi Japaniin
ainakin raamatunopetusohjelmaa Thru
the Bible (Raamattu kannesta kanteen)
suurtehoasemaltaan Guamin saarelta.
(Lähde, SANSA)
Nippon
News Network -kanavan lähetys
klo 11.55
sunnuntaina
13.3., jolloin
Japanissa
oli paljon
ja isojakin
jälkijäristyksiä. Suuri televisioruutu
on kuvattu
tokiolaisen
hotellin aulassa, jossa
uutisointia
ja ohjeita
saattoi
seurata sata
henkilöä.
Jatkuvasti
juontajat
eivät kypäriä
käyttäneet.
Teuvo Peltoniemi
”Kuntosalin eteisen lattialla rukoillen”
n Martti ja Päivi Poukka olivat perjantaina 11.3. Tokiossa paikallisella
kuntosalilla vaihtamassa vaatteita, kun
rakennus alkoi täristä.
- Ajattelin, että yksi näistä taas. Mutta
heilunta olikin paljon tavallista kovempaa,
ja pian löysimme itsemme kuntosalin
eteisen lattialta rukoilemasta Isä meidän
-rukousta. Japanilaisia istui vieressä.
- Keinunta kesti noin kuusi minuuttia. Sitten äkkiä ”siviilit” päälle. Ei
huvittanut ajatus, miltä tuntuisi olla esimerkiksi saunassa, jos tutisisi uudelleen.
- Paluumatkalla täydensimme heti
säilyke- ja juomavarastomme. Kaupan
jälkeen alkoikin taas tutista, ja hakeuduimme nopeasti parkkipaikalle, ettei
esimerkiksi kaatuva sähkötolppa tulisi
päälle. Kuin kauhuelokuvasta, mutta
ihan totisinta totta!
Päästyään Suomi-kirkon pihalle
Poukat kävivät pelästyneiden naapurien
kanssa läpi tapahtunutta. Hekään eivät
olleet vastaavaa koskaan kokeneet.
- Kirkolla selvitin, mitä muille läheteille kuuluu, ja katsoin äkkiä, ettei
rakennuksessa ole vaurioita, esimerkiksi
vuotavan kaasun hajua. Kaikki toimi.
Aloimme seurata mediaa.
- Olimme tammikuussa 1995 Koben lähellä, kun siellä järisi. Muistikuvan
perusteella kului pitkä viive ennen kuin
tietoa voitiin saada. Usein esimerkiksi
sähköt ja yhteydet katkeavat.
Poukan mukaan tv-kuvat tuhoalueelta ovat surullista katseltavaa, ydinsaaste säteilyvaikutuksineen kaikkein
pelottavinta. Hänen mieleensä nouseekin kerta toisensa jälkeen rukous, että
Jumala varjelisi lisätuhoilta, ja ihmiset
löytäisivät turvan Jumalasta (Ps. 46).
Ydintuhoa pelätään
Japanissa on takana maan historian
suurin luonnonkatastrofi. Voimakas,
yhdeksän magnitudin maanjäristys
tapahtui perjantaina 11.3. kello 14.46
paikallista aikaa Tyynessämeressä, noin
129 kilometriä Honshun saaresta itään
ja 373 kilometriä Tokiosta koilliseen.
Se nosti useita valtavia tsunameja, jotka
löivät voimalla lähirannikoille. Jälkijäristyksiä on ollut runsaasti.
Kuolleita on tällä hetkellä ainakin
8 400, kadonneita lähes 13 000 ja muualle evakuoituja yli 400 000.
Tämän lehden mennessä painoon on
vielä varsin epäselvää, miten Japani suuren
ydinonnettomuuden uhkasta selviää.
Fukushiman Daiichi-voimalan kaikki
kuusi reaktoria ovat enemmän tai vähemmän vaurioituneita. Laajamittainen radioaktiivinen säteily lienee maassa toistaiseksi
hallinnassa, vaikka se Fukushiman voimala-alueella ja sen lähettyvillä onkin runsasta.
Martti Poukan kaksivuotinen toimivapaa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) aluesihteerin tehtävistä päättyy näillä näkymin heinäkuun
lopussa 2012. Poukat työskentelevät
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) lähetteinä Tokiossa,
Martti sekä Suomi-kirkon pastorina
että vuoden alusta työalueen vastaavana.
Poukat, kuten monet muutkin
Tokion-lähetit, ovat olleet evakossa
Kobessa. He palaavat Suomeen väliaikaisesti lähipäivinä.
Leena Punkari
on radiolähetystyön aika 3
LÄHDE 25.3.2011
Uutisia
TUKEVASTIYHDESSÄ
Kirsi Myllyniemi, Kylväjä
SAT-7:n kaikki
ohjelmat ulos
Sloveniasta
Kirkkokansan raamattupäivässä Lahden Ristinkirkossa oli eri arvioiden mukaan 900–1 100 osallistujaa. Veisaamassa panelisteista
rehtori Juha Vähäsarja SRO:sta ja hallituksen puheenjohtaja
Jarno Tepora SANSAsta sekä paneelin juontaja, lehtori MarjaKaarina Marttila SRO:sta.
Raamatun ja uskon puolesta
Raamatun merkitystä ja
arvovaltaa oli pari viikkoa
sitten kokoontunut Lahteen pohtimaan ystäviä yli
järjestörajojen. Tapahtumalle suunnitellaan jatkoa
ensi vuonna.
■ Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) hallituksen puheenjohtaja, professori
Jarno Tepora osallistui Miten
yhdessä eteenpäin kirkossa?
-paneeliin. SANSAn Radioraamattukoulun johtaja Jukka
Norvanto piti raamattuopetuksen aiheesta Jumala puhuu
meille Raamatussa.
- Jumala myös paljastaa
Raamatussa kaiken olennaisen
Saatanan toiminnasta. Käärmeen
eli Jumalaa vastaan nousseen
Paholaisen ensimmäiset, epäluuloa kylvävät sanat ovat Eevalle
osoitetut: ”Onko Jumala todella
sanonut?” (1. Moos. 3:1)
Norvannon mukaan Jumalan sanaa voidaan vääristää
pääasiassa kahdella tavalla:
joko lisäämällä siihen jotakin
tai ottamalla siitä jotakin pois.
- Jumalan sanasta saatetaan riisua ihmeet, kuten
tulevaisuuden ennustaminen,
neitseestäsyntyminen tai ruumiin kuolleista nouseminen
eli ruumiin ylösnouseminen.
Harhaopeissa taas on ominaista opettaa, että pelastuakseen
ihmisten on paitsi uskottava
Herraan Jeesukseen myös tehtävä jotakin muuta.
Teporan mielestä kirkkoomme ja seurakuntiin tulee
palauttaa Jumalan sanan arvovalta. Häntä huolestuttaa, että
Jumalan kaikkivaltius elämän
luojana ja ylläpitäjänä sekä
hänen pyhyytensä ovat kärsineet alennustilan elämässä ja
yhteiskunnassa. Sanan opetus
ja omakohtainen Raamatun
lukeminen ovat vähentyneet.
- Ei saisi Jumalan sijasta korottaa ihmistä, rahaa ja
seksiä. Ihmisen korottaminen
ilmenee vääristyneenä kilpailuna ihmissuhteissamme ja
suorituskeskeisenä hyväksynnän ansaitsemisena.
- Ei pitäisi jättää hoitamatta henkilökohtaista Jumalasuhdetta ja Jumalan palvelusta. Ei perhettä, aviopuolisoa,
lapsia ja muita läheisiä, jotka
Jumala on antanut meille iloksi
ja tehtäväksi.
- Kirkossamme olisi syytä
pitäytyä jatkossa siihen, mikä
sille on luovuttamatonta ja
ominta eli rohkeasti Jumalan sanaan Jumalan puheena.
(Lähde)
Kirkkokansan raamattupäivän järjestivät Keski-Lahden seurakunnan kanssa Kylväjä, OPKO, SANSA, SEKL ja SRO.
Evankeliumin kokonaisvaltaisuus
■ Globalisoituvassa maailmassa ekologiset ja humanitaariset
teemat ovat varsin suosittuja. Ja hyvällä asialla ollaankin, kun
pyritään maailmanlaajasti huolehtimaan luonnon ja ihmisten
hyvinvoinnista.
■ Satelliittitelevisioyhtiö
SAT-7 lähettää nykyisin kaikki ohjelmansa keskitetysti
Sloveniasta. Ne välitetään sieltä
internetin kautta yksityisestä,
kansainvälisestä lähetinkeskuksesta.
Vaikka SAT-7 joutuisi
tekemään lisäsäästöjä ja mahdollisesti uusia kanavajärjestelyjä, arabiankielisestä Kidskanavasta ja lastenohjelmista
se ei luovu. Näin totesi toimitusjohtaja Terence Ascott.
SAT-7 juhli viittätoista
ikävuottaan hiljattain Kyproksessa. Samalla Larnacassa
kokoontuivat sekä satelliittitelevisioyhtiön vuosikokous että
yhteistyökumppanien jäsenkokous.
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) ulkomaisen työn johtaja Timo
Reuhkala työskentelee SAT7:n Euroopan-hallituksen puheenjohtajana ja toimii siten
myös SAT-7:n kansainvälisen
hallituksen jäsenenä. Reuhkala
valittiin myös kumppanien
jäsenkokouksen ruotsalaisen
puheenjohtajan Billy Hallmarkin varamieheksi kaudeksi
2011–2012.
Kristityt ovat Reuhkalan
mukaan näkyneet sekä Tunisian että Egyptin kansannousujen keskellä.
- Kukaan ei tiedä, paljonko
vapautta tulee jatkossa PohjoisAfrikassa olemaan. Vapaus on
siellä kuitenkin viime kuukausina ollut muslimien ja kristittyjen enemmistöjä yhdistävä
asia.
- Esimerkiksi tapahtumia
Tahirin aukiolla Kairossa päästettiin muutamassa tilanteessa
kuvaamaan vain Al Jazeera
ja SAT-7, Reuhkala kertoo.
(Lähde)
■ Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) yhteistyökumppani TWR-Intia tutki haastattelemalla, millaisesta diakoniatyöstä
olisi apua tuossa yli miljardin ihmisen maassa. Maassa, jossa köyhyys, työttömyys ja kouluttautumattomuus ajavat ihmiset usein
hyvin ahtaalle.
Intiasta intiaanikyliin
■ Tulokset yllättivät. Ne vahvistivat, että kristillinen radiotyö
on ylivoimaisesti parasta diakoniaa ja kehitysapua. Uskoontulo
muuttaa ihmisen sisäisesti, mutta myös ulkoinen elämä muuttuu.
Kymmenettuhannet hindut kylpevät saastuneessa Ganges-joessa
päivittäin, ja kuolleita poltetaan sen rannalla 24 tuntia vuorokaudessa. Gangesin vedessä on Varanasin kaupungin edustalla noin
1,5 miljoonaa kolibakteeria desilitrassa vettä. Uimavedessä sallittu
enimmäismäärä on noin 500 kolibakteeria. Hindutapoihin kuuluu
peseytyä heille pyhässä joessa, mutta kolibakteerien takia siitä saa
mahatauteja ja silmätulehduksia.
■ SANSAn kehitysapua onkin keskittyä hyvän uutisen jakamiseen
viestinten välityksellä. Sen vaikutukset ovat tehokkaat. Vieraillessani Ecuadorin maaseudulla intiaanikylän laidalta erotti kyllä
alueet, joilla Jeesus oli parantanut ihmisiä kokonaisvaltaisesti. Talot
olivat hoidettuja, pihat kunnossa. Asioista ja perheistä pidettiin
hyvää huolta.
Löytämisestä jakamiseen
■ SANSA haluaa viedä evankeliumin median avulla kahden
miljardin ihmisen ulottuville. Tähän työhön toivotamme sinutkin
mukaan. Olen usein miettinyt, missä olisin, jos minulle ei olisi
kerrottu aikoinaan tästä toivosta. Uskon ilosta, jonka itse on löytänyt, nousee myös halu jakaa omastaan, jotta muutkin saisivat
tulevaisuuden ja toivon. Toki ensin Jumala on antanut, jotta voi
itse jakaa eteenpäin. ”Antakoon kukin, niin kuin hänen sydämensä
vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:7)
■ Iloitsen siitä, että voimme yhdessä rakentaa Jumalan valtakuntaa
median välityksellä – miljoonien tavoittamiseksi kokonaisvaltaisella
evankeliumilla.
Rukouskanavalla kanssasi,
Ilkka Kastepohja
[email protected]
MISSIOSSA
Saajan
nimi:________________________________________
Nimi:
Saajan
nimi:________________________________________
Lähiosoite:_________________________________________
Lähiosoite:
Lähiosoite:_________________________________________
Postitoimipaikka:____________________________________
Postinumero
ja -toimipaikka:___________________________
Postitoimipaikka:
Maksajan
nimi:______________________________________
Maksajan
nimi:______________________________________
Puhelin:
Lähiosoite:_________________________________________
Lähiosoite:_________________________________________
Sähköposti:
Postinumero
ja -toimipaikka:___________________________
Postitoimipaikka:____________________________________
Yhteystietoni
saa laittaa SANSAn rekisteriin
Puhelin:___________________________________________
Puhelin:___________________________________________
Sähköposti:________________________________________
Sähköposti:________________________________________
❏ Yhteystietoni
Yhteystietoni saa laittaa SANSAn
❏
SANSAn rekisteriin
rekisteriin
4 on radiolähetystyön aika
"
VARAINHANKINTA
Suvi-Maaria
Tepora, Vantaa
”
Olen toisen polven sansalainen ja kasvanut kiinni
lähetystyöhön. Radio-ohjelmien kustantaminen on
muodostunut minulle opis-
keluajoista lähtien hyväksi
tavaksi. Tukeminen alkoi
kymmenysten antamisen
opettelusta. Taustalla vaikutti myös, että SANSAssa
oli tuttu työntekijä.
Tuen säännöllisesti palkkapäivänäni Indonesian
naisille suunnattua jaavankielistä radio-ohjelmaa.
Monessa maassa naiset ovat
miehiä heikommassa asemassa, minkä takia koen
tukevani merkityksellistä
työtä.
Radion kautta tehtävä
lähetystyö on kaunis ja hienovarainen tapa. Radion
kuunteleminen perustuu
omaan valintaan, ja kuuntelijoiden palautteet kertovat
työn tuloksista.
”
LÄHDE 25.3.2011
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) kotimaantyössä
on kehitteillä uusi väline: virtuaalivierailu. Ensimmäisen käynnin suoritti aluesihteeri Mervi
Viuhko viime viikolla Skypeverkkopuhelusovelluksen
avulla Jyväskylän seurakunnan
Säynätsalon alueseurakunnan
lähetyspiirissä.
■ SANSAn aluesihteeri Mervi Viuhko
istui kotonaan Soinissa tietokoneensa ja
näyttöpäätteensä ääressä. Säynätsalon
alueseurakunnan lähetyssihteeri Terhi
Takkinen viritteli tekniset välineet kuntoon seurakunnan lähetyspiirin katsoa,
kuunnella ja osallistua. Läsnä oli kyseisenä maanantaina yksitoista piiriläistä.
- Yhteys muodostettiin kello 10.11,
kun Terhi oli kertonut piiriläisille, että
näyn pian valkokankaalla, Mervi kertaa
jännittävän pioneeripäivän tapahtumia.
- Avasin kaikki yhteydet niin, että
piiriläiset näkivät, miten se teknisesti
tapahtuu. Kerroin, että näemme Mervin
kohta ”livenä” ja tulemme olemaan suorassa yhteydessä häneen, Terhi selittää.
Alkuhartauden yhteydessä vierailija
ja vastaanottajat kiittivät Taivaan Isää
tekniikasta, joka mahdollisti tuon uudenkinlaisen kristittyjen yhteyden.
- Kerroin, kuinka olen viime aikoina
ihmetellyt sitä, että Jeesus kutsui opetuslapsikseen kovin tavallisia miehiä.
Vaikka saivat elää Jeesuksen lähellä
Kuukausilahjoittajaksi
suoraveloituksella
■ Suoraveloitussopimuksen tekeminen
on sujuva ja vaivaton tapa tukea Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) työtä säännöllisesti. Voit tehdä
sopimuksen yleisesti SANSAn työhön
tai suoraan työn kohteeseen. Lahjoituskohteet näet viitenumeroluettelosta.
Suoraveloitussopimuksella lahjoittaja
valtuuttaa pankin toimittamaan SANSAlle sovitun summan kuukausittain.
Lahjoittaja voi valita summan suuruuden ja kohteen vapaasti. Sopimuksen
voi halutessaan lopettaa milloin tahansa.
Jos olet kiinnostunut suoraveloitussopimuksen tekemisestä, ota ensin
yhteyttä SANSAn toimistoon: Pirjo
Hyövälti, p. (019) 457 7747, s-posti:
[email protected].
Viitenumerot
käytössä
■ Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
eri radio- ja tv-ohjelmille sekä muille
työmuodoille on viitenumerot, joita on
hyvä käyttää tilisiirtolomakkeissa. Viitenumeron käyttö korvaa tiedonantoihin
tehtävän merkinnän lahjan tarkoituksesta. Viitenumeron käyttö säästää niin
lahjoittajan kuin SANSAn euroja (yksi
viite/tilisiirto). Välttämätöntä ei viite-
Juha Viuhko
Ensimmäinen
virtuaalivierailu
Säynätsalon
lähetyspiiriin
Uutisia
Mervi Viuhko kävi kylässä.
Hän piti Soinissa näyttöpäätteensä ääressä hartauden ja kertoi medialähetystyöstä.
Terhi Takkinen
ja nähdä tunnustekoja ja ihmeitä, he
epäilivät. Aivan kuten mekin omana aikanamme. Armollista, Viuhko puhelee.
- Palautin mieliimme myös pienen
pojan vähäiset eväät, joiden kanssa hän
lähestyi Jeesusta, kun vuoren rinteelle
oli kokoontunut tuhatmäärin ihmisiä.
Kuinka suuri usko pojalla olikaan, ja
miten eväät Jeesuksen kädessä riittivät
ruokkimaan väkijoukon. Samoin käy,
kun annamme elämämme Jeesuksen
käyttöön. Hän tekee ihmeen: Vähäiset
”eväämme”, lahjamme, taitomme ja aikamme kertaantuvat Jeesuksen käytössä
ja hänen siunaaminaan.
koska se on heille sensuroimaton ikkuna
maailmaan. Kerroin lukutaidottomien
määrästä. Kerroin siitä, kuinka satelliittitelevisiotyöllä voidaan kustannustehokkaasti pitää esillä kristillistä
sanomaa.
- Sitten Terhi laittoi Säynätsalossa
pyörimään lähettämäni, noin kuuden
minuutin dvd-filmin Avaimet Lähiitään. Siinä esitellään SAT-7:n työtä.
- Palattuamme uudelleen ”linjoille”
keskustelimme muun muassa siitä,
kuinka Jumala tekee suuria tiukoillakin
muslimialueilla. Lopuksi veisasimme:
Tie valmis on! (VK 511)
Asiaa Lähi-idästä
Lähelle lähetyskenttiä
Lähetysosiossa Viuhko selvitti, miksi ja
milloin SANSA lähti mukaan kristilliseen satelliittitelevisiotyöhön.
- Kerroin Lähi-idän ihmisten
halusta katsoa satelliitti-tv:n kanavia,
Lähetyspiiriläiset Säynätsalossa riemuitsivat Takkisen mukaan erityisesti
siitä, että uuden tekniikan avulla pääsivät äänin ja kuvin lähelle lähetyskenttiä.
- Itse koen todella antoisana kai-
numeron käyttö kuitenkaan ole eli voit
edelleen antaa lahjasi myös merkitsemällä tiedonantoihin lahjan tarkoituksen. Ensimmäistä kertaa maksaessasi
olisi jopa suositeltavaa, että laittaisit
yhteystietosi viestiosaan, jotta ne näin
välittyisivät kirjanpitäjälle. SANSAn
pankkiyhteys: Keski-Uudenmaan
Osuuspankki, tilinro 506203-232018.
2222 14001 3333 14023 2222 14108 Yleisviite:
2222 33338 Radiotyön yleiskannatus
Aasian radiotyö:
2222 12003 Indonesian ohjelmat
2222 12100 Indonesian jaavan
kiel. ohjelmat
(Hanna-ohjelmat)
2222 12054 Indonesian indonesian
kiel. ohjelmat
(Hanna-ohjelmat)
2222 12207 Kambodžan ohjelmat
2222 13002 Kiinan ohjelmat
3333 13040 Kiinan Radioseminaari
ohjelma
2222 15000 Mongolian radiotyö
2222 11004 Intian ohjelmat
3333 11178 Intian tamilinkiel.
ohjelmat
(Hanna-ohjelmat)
2222 16009 Afganistanin ohjelmat
(dari)
2222 16106 Iranin ohjelmat (farsi)
3333 15048 Opetuslapseusohjelma
(farsi)
2222 16203 Turkin ohjelmat
Lähi-idän ohjelmat
Syyrian nuortenohjelma
Israelin ohjelmat
(heprea)
Afrikan radiotyö:
2222 21104 Eritrean ohjelmat
(tigrinja)
2222 21007 Etiopian ohjelmat
2222 24004 Kamerunin ohjelmat
(fulfulde)
2222 22006 Pohjois-Afrikan
ohjelmat
2222 22103 Studio Al Morsal
Euroopan radiotyö:
2222 31000 Kroatian ohjelmat
2222 36005 Slovakian ohjelmat
2222 35006 Unkarin ohjelmat
2222 34007 Venäjän ohjelmat
2222 34104 Inkerin kirkon ohjelmat
2222 32009 Viron RKK-ohjelmat
TV-työ:
3333 14036 3333 14049 3333 14052 3333 22031 3333 14065 3333 15051 Lähi-idän naisten tvohjelma
David Ezzinen
tv-ohjelma (Lähi-itä)
SAT-7 Pars, farsinkielinen lastenohjelma
David Ezzinen tv:n
raamattuopetusohjelma
(Pohjois-Afrikka)
SAT-7 Kids, arabiankielinen lastenohjelma
Turkin tv-työ
Säynätsalon lähetyspiirin väki otti
vieraan vastaan. He seurasivat Säynätsalossa kankaalta ja näyttöruudulta
Mervi Viuhkon kertomaa, esittivät
välillä kysymyksiä ja osallistuivat hartauteen.
kenlaisen aineiston näyttämisen seurakuntalaisille. Tässä, jos missä, pätee
lausahdus: Yksi kuva kertoo enemmän
kuin tuhat sanaa!
- On riemullista esitellä mahdollisimman monin tavoin sitä työtä, jota
piirissä tuemme. Se antaa voimia jatkaa
taas aherrusta, Terhi jatkaa. Tätä Lähdelehteäkin on painamisen jälkeen nippu
matkalla Säynätsaloon.
Viuhkoa on puhutellut, kuinka
Jumala voi koskettaa ihmisiä elävällä
tavalla myös teknisten välineiden avulla.
Hän on innoissaan uudesta vierailuavauksesta lähetysihmisten luo ja toivoo
muidenkin seurakuntien hyödyntävän
virtuaalivierailun mahdollisuutta.
Leena Punkari
Lähetit:
4444 10010 4444 10023 4444 20013 4444 20026 4444 20055 4444 20042 5555 31008 4444 10049 Ezzinet
Murphyt
Mrcelat
Tapio
Saari
Kroatian työ yleisesti
Kroatian kummitoiminta
Tunérit
Kotimaantyö:
1111 31004 SANSAn yleiskannatus
1111 31208 Merkkipäiväkeräykset
1111 31101 Testamenttitulot
6666 31004 Raamattu kannesta
kanteen
Seurakuntien lahjoitukset:
8888 10001 Yleinen kirkkokolehti
8888 11000 Muut kolehdit
8888 30007 Talousarvioavustukset
8888 31006 Talousarvioavustukset
nimikkokohteisiin
8888 20004 Muut nimikkosopimus
tulot
8888 30007 Muut seurakuntatulot
■ Tiedoksi, että yhden
radio-ohjelman hinta on 130 euroa
ja paikallisohjelman hinta 90 euroa
(mm. Unkari, Kroatia jne.)
on radiolähetystyön aika 5
Lähteellä
LÄHDE
LÄHDE 25.3.2011
25.3.2011
Valo valloittaa
Valkoinen hanki ja täydeltä
taivaan terältä paistava kevätaurinko ovat kutkuttava yhdistelmä. Silmiin sattuu, ja samalla
valo virvoittava talveen väsynyttä mieltä.
V
alon voima on ihmeellinen; se
antaa uutta puhtia askareisiin
ja tuntuu kuin asioihin löytyisi
helpommin myönteisiä puolia. Valo
osaa olla myös todella vaativa. Nyt olisi
nautittava valosta ja ulkoiltava mahdollisimman paljon. Onneksi pilvinen päivä
antaa taas luvan jäädä sisäpuuhiin.
Sisätiloissa kevätaurinko ei anna
armoa. Kaikki sormenjäljet ja talven
aikana hämähäkkien kutomat verkot
paljastuvat. Samoin valkenee totuus
ikkunoiden pesutarpeesta. Tuntuu, että
valo paljastaa aivan kaiken!
Kevätsiivous sydämeen
Jeesuksen kirkkaus
Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle, kuinka he ovat monella tavalla
ahdingossa: ”Me olemme kaikin tavoin
ahtaalla mutta emme umpikujassa,
neuvottomia mutta emme toivottomia,
vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.” (2.
Kor. 4: 8–9) On lohdullista huomata,
miten hän on kuvannut, kuinka Jumala
itse valaisee meidän sydämemme ja
sitä kirkkautta, joka loistaa Kristuksen
kasvoilta. Jumalan kirkkaus opitaan
tuntemaan Kristuksen kautta ja hänen
kauttaan se leviää maailmaan.
Mutta valon ja kirkkauden ilmestymiseen liittyy vastakohtana pimeys.
Niin on elämämmekin suhteen. Vaikeudet ja ahdistuksen ajat auttavat meitä
näkemään myös elämän valoisat puolet.
Jeesuksen elämän kautta näemme,
kuinka Jumala painoi alas oman Poikansa. Jeesus kulki maan syvimpiin
paikkoihin kärsien koko ihmiskunnan
silmittömän pahuuden takia. Tämä oli
se välttämätön tie, jotta meillä syntisillä
olisi mahdollisuus pelastukseen. Jumala
ei jätä ihmistä pimeyteen, vaan nostaa
ylös kirkkauteen! Saamme erään laulun
sanoin pyytää, että sydämemme jää sulaisi ja saisimme palaa Jeesuksen tulta!
Kuinka läpitunkeva onkaan yön
pimeys. Kuitenkin psalminkirjoittaja
kuvatessaan, kuinka Jumala tuntee
meidät pohjia myöten, samalla ilmaisee
pimeyden olevan hänelle kuin kirkkaan
Tovi kuohuja
ja kohinaa,
Herra.
Toisen hetken
ne voivat
täyttää ilolla
ja valolla.
Toisen hetken
tuholla ja
kauhulla.
66 on
on radiolähetystyön
radiolähetystyön aika
aika
Jumala ei jätä ihmistä pimeyteen, vaan nostaa ylös kirkkauteen! Saamme erään
laulun sanoin pyytää, että sydämemme jää sulaisi ja saisimme palaa Jeesuksen
tulta!
valon. Jumalassa ei ole pimeyttä, hän
yksin pystyy valaisemaan tämän pimeän
maailman. ”Vaikka sanoisin: ”Nyt olen
pimeyden kätköissä, yö peittää päivän
valon”, sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan
yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys
kuin kirkas valo.” (Ps. 139:11–12)
Jumala ei takerru virheisiimme tai
elämämme varjopuoliin. Hän tietää ja
tuntee ihmisen elämän. Juuri ahdistuksessa Herra voi näyttää suuruutensa.
Hänen valostaan me saamme valon, ja
hän paljastaa syvimmätkin salaisuudet.
Herra tietää senkin, mitä pimeys peittää.
Ei ihmisen tarvitse yrittää itsestään hyvyyttä tai kirkkautta löytää. Vain Kristus
voi valaista meidät ja elämämme!
Sanan valo
Jenna Kastepohja
Rukous
Entä kuinka on sydämen laita? Millasta
siivottavaa valo sieltä paljastaa? On helppo painaa aina vain syvemmälle asioita,
joiden tietää kaipaavan selvittämistä niin
itsensä, lähimmäisten kuin Jumalankin
kanssa. Tuntuu kovin raskaalta ryhtyä
siivoamaan pinttyneitä tahroja omasta
sydämestään.
Kuitenkaan Jumalalta emme niitä
ole missään vaiheessa voineet pitää salassa. Tuntuu uskomattomalta, että koko
maailmankaikkeuden Luoja, joka tuntee
meidät läpikotaisin ja tietää kaikki
meidän salatuimmatkin ajatuksemme ja
syntimme, katsoo puoleemme rakastaen
meitä enemmän kuin järkemme pystyy
edes käsittämään.
Jumala lähetti ainoan Poikansa maailmaan, jotta synnin sokaisema ihminen
saisi elämäänsä valon. Raamattu kuvaa
kuinka: ”Jeesus puhui taas kansalle ja
sanoi: Minä olen maailman valo. Se, joka
seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan
hänellä on elämän valo.” ( Joh. 8:12) Uusi
sivu kääntyy ihmisen elämässä, kun hän
oppii tuntemaan Isän Jumalan ja Jeesuk-
sen Kristuksen henkilökohtaisesti.
Ehkäpä muistat, kuinka kypsymätöntä, pimeää tai tyhjää elämäsi ilman
Jeesuksen läheisyyttä oli. Jeesus valaisee
elämämme, polkumme ja poistaa pelon.
Meidän ei pidä olla niin mielettömiä,
että pieni lantti kädessämme hätäilisimme vuokranmaksua, samalla kun meillä
on äärettömän rikas Isä.
Mervi Viuhko
Mervi Viuhko
Pysythän mukana
kaikkina päivinä,
Herra...
Aamen
”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee
askeleeni, se on valo minun matkallani.”
(Ps. 119:105) Välillä elämän matka
tuntuu turhan pitkältä tai vaativalta.
Silloin kun annamme Jumalan suunnitella matkamme, kun ankkuroimme
Jumalan sanaan elämämme, saamme
kokea ihmeen. Kivisimmätkään polut
tai myrskyisimmätkään reitit eivät ole
tuumaakaan liian pitkiä tai vaativia.
Jumalan sana on kuin otsalamppu, joka
säkkipimeydessä valaisee juuri riittävästi
polkuamme, ettemme pääse kompastumaan yllättäviinkään esteisiin.
Itseään ei voi liikaa muistuttaa
siitä, kuinka tärkeää on lukea, tutkia ja
varastoida Jumalan sanaa omaan sydämeensä. Jumalan sana on sellainen valo,
joka paljastaa sydämen pimeimpiinkin
sopukoihin pinttyneet tahrat. Saamme
myös pyytää Jumalalta viisautta käyttää
Sanaa valona ja oppaana elämämme
tiellä. Jumalan sana antaa sisimpäämme
tunnon Jumalasta. Annetaan Sanan olla
rakas ystävämme niin aamun tai illan
hämärässä kuin päivän paisteessakin.
Jumalan sanan valoa jokainen kristitty on kutsuttu viemään myös eteenpäin. Ennen kuin Jeesus otti meidät
omikseen, mekin olimme pimeydessä.
Raamattu lupaa, että nyt me loistamme
Herran valoa, joka kasvattaa hyvyyden,
oikeuden ja totuuden hedelmiä. (Ef.
5:9) Siitä me tunnemme pimeyden työt,
etteivät ne kanna näitä hedelmiä, eivätkä
myöskään kestä päivänvaloa.
Vaikka elämmekin valon lapsina, se
ei estä pilvien kasaantumista päämme
päälle. Meidän ei kuitenkaan tarvitse
pelätä astumista siihen pilveen, joka
laskeutuu elämämme ylle. Toisessa
Mooseksen kirjassa (20:21) kuvataan,
kuinka ”Mooses lähestyi tummaa pilveä,
jossa Jumala oli”.
Jumala on myös meidän pilvessämme! Jumala on kanssamme kivussa,
pettymyksessä ja ahdistuksessa. Hän
voi ottaa tuskan ja surun särkemän
elämämme, muovata siitä uutta ja saada sen ylistämään Herran suuruutta.
Saamme luottaa, että tummimpienkin
pilvien toisella puolella säteilee hänen
kirkkautensa valloittava valo.
”Herää, sinä joka nukut, ja nouse
kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva!” (Ef. 5:14)
”Tulette aina olemaan
innostuksen lähteenä”
Egyptistä:
”Kiitos puheestanne, joka osui suoraan sydämeeni. Käsittelette ohjelmissanne jotakuinkin kaikkia niitä
asioita, jotka kiinnostavat meitä.”
(arabia)
Intiasta:
”Olin nimikristitty, enkä vaivautunut kirkkoonkaan. Olin myös
parantumaton alkoholisti. Äiti tapasi kuunnella Hyvä uutinen -ohjelmaa. Yhtenä aamuna minäkin
kuuntelin sitä maatessani sairaana.
Jumalan sana tavoitti sydämeni.
Tunnustin syntini ja vastaanotin
Jeesuksen Kristuksen – nyt henkilökohtaisena Vapahtajanani. Siitä
asti olen kuunnellut ohjelmaa säännöllisesti.” (kukna)
Israelista:
”Rukoilkaa sotilaidemme puolesta.
Seurakunnastamme on ainakin
kuusi sotilasta Israelin armeijassa,
ja nämä hienot nuoret miehet ja
naiset tarvitsevat rukoustukeanne. Suunnittelemme jonkinlaista
erityislahjaa yli sadalle Israelin
armeijan sotilaalle, jotka ovat
Yeshuan opetuslapsia ja Yeshuan
opetuslasten lapsia ja jotka uskollisesti ja erinomaisesti palvelevat
tätä kansaa.” (heprea, viesti
Netivyah-raamatuntutkimuskeskuksesta)
Jordaniasta:
”Haluaisin kiittää teitä rakkaudesta, joka ilmenee niin selvästi
vastauksestanne viestiini. Sain
rohkaisevan kirjeenne ja kirjasen
Bent El Malek (Daughter of the
King). Olen kovin iloinen, kun sain
myös videon ohjelmasta Behind the
Veikko Kurki
Tunes.
Haluaisin rohkaista teitä sillä,
että tulen aina rukoilemaan puolestanne. Kanavaanne katsotaan
monissa kodeissa, ja ohjelmillanne on
suuri vaikutus eri-ikäisiin ihmisiin.
SAT-7 pystyy houkuttelemaan monia
tutkimaan Raamattua suurenmoisten ja hyödyllisten ohjelmiensa kautta. Herra on siunannut teitä menneinä aikoina, joten luottakaa siihen,
että hän vie loppuun alkamansa
hyvän työn. Tulette aina olemaan
innostuksen ja toivon lähteenä monille toivonsa menettäneille.” (arabia, naispuolinen katsoja)
Kambodžasta:
”Tutustuin Jeesukseen jo nuorena
tyttönä. Sitten tuli Pol Potin hirmuvallan kausi, ja uskoni hukkui sen
melskeeseen. Muutama vuosi takaperin löysin kristillisen radiokanavan.
Minulla ei ollut omaa radiota, mutta
sain lainata siskoni laitetta. Se sanoma, jonka kuulin naistenohjelmasta,
muistutti minua ajasta, jolloin olin
luottanut Jeesukseen. Niinpä päätin
mennä kirkkoon. Pian sen jälkeen
annoin itseni Jeesukselle. Jumalan
sana on parantanut sydämeni! Nyt
minulla on myös oma radio, jota voin
kuunnella silloin kun itse haluan.”
Kamerunista:
”Ensinnäkin haluan teidän kertovan
minulle lisää helvetistä. Tiedän, että
syntiä tekevät joutuvat helvettiin.
Mutta entä jos lopetan synnin tekemisen, estääkö minua sitten jokin
pääsemästä paratiisiin?
Toiseksi toivon teidän kertovan
minulle, miksi uskontoja on niin
monta. Miksi on niin monta jakoa?
Onko jako perua profeettojen ajalta
vai ajalta heidän jälkeenne?” (fulfulde, Sawtu Linjiila)
Kambodžassa riittää punakhmerien hirmuhallinnon jäljiltä vielä paljon rakennettavaa, niin kaivoissa kuin arjen uskossakin.
Mongoliasta:
”Kuuntelin aikaisemmin ohjelmaanne. Mutta koska töissä tuli kiirettä,
en ole viime aikoina kuunnellut
mitään. Vähän aikaa sitten sain
teiltä lähetysaikataulun. Voin taas
kuunnella ihania ääniänne. Pidän
todella ohjelmastanne, koska teen
työtä kirkossa nuorten parissa. Tämä
ohjelma auttaa minua paljon.
Tulin uskoon 1997. Vuonna
1999 osallistuin jonkin aikaa raamatuntutkistelukoulutukseen. Vuonna 2001 aloitin Radioseminaarin
ja valmistuin 2003. Myöhemmin
osallistuin tehokkaiden opetustapojen koulutukseen. Sen jälkeen olen
työskennellyt ja saanut kokemusta
nuorisotyössä ja kaupunkini kirkossa.
Onko teillä materiaalia nuorten
sielunhoidosta tai stressin helpottamisesta. Jos on, voisinko saada
jotain? Minulla ei ole tietokonetta.
Kirjoitan tätä kirjettä nettikahvilassa. Lopuksi: Jumala siunatkoon teitä
kaikkia!” (mandariinikiina, Pelastuksen ääni)
Turkissa asuvalta
iranilaiselta:
”Olen nyt osallistunut muutaman
viikon ajan kirkon toimintaan täällä Turkissa. Kun luin kirjettänne,
jossa osoitatte kantavanne minusta
paljon huolta, kyyneleet nousivat
silmiini. Jeesuksen valo voi tuntua
teistä normaalilta asialta, mutta
minulle, joka olen elänyt 25 vuotta
pimeydessä, se antaa voimia. Tällainen elämä on todella täysin erilaista!
Muutin jokin aika sitten toiselle
paikkakunnalle ja voin taas kuunnella ohjelmaanne. Aiemmin vuoret
ilmeisesti heikensivät signaalia ja
lähetyksen tasoa. Löysin kaupungistamme myös amerikkalaisen lähetystyöntekijän, joka auttaa minua.
Siitä lähtien, kun pari kuukautta
sitten tulin kristityksi, elämässäni on
tapahtunut valtava muutos ja olen
siitä onnellinen. Kun toisiin uskontoihin kuuluvat ystäväni huomasivat, miten olen muuttunut, he tulivat mukaani kirkkoon katsomaan,
mikä muutoksen on aiheuttanut.
Olen iloinen siitä, että he pystyivät
tulemaan mukanani.” (farsi)
Kuukauden lähetysteksti
Elämän leipä
P
4. paastonajan sunnuntai
(Joh. 6:24–35)
on olla välittämättä koko maailman tilasta. Se on
helppoa, kunhan
kuluttaa kaikkea
piittaamattomasti,
eikä ikinä pohdi,
miten itse voisi
suojella luontoa.
Neljäntenä tapana
katkaista yhteys
Jumalaan on luottaa vain itseensä. Kun
nämä kaikki ominaisuudet ynnätään,
saadaan sairas, itsekeskeinen, luontoa
vihaava ja jumalaton ihminen, varsinainen syntiseppo.
Nurinkurista on, että se, millä oma
olo saadaan hyväksi, voi aiheuttaa sekä
Jouni Tukiainen
aastossa on upea ajatus. Olen alkanut viime aikoina syödä terveellisemmin. Jätin sokerit pois ja suosin
rasvaa, valkuaisaineita ja kuituja. Sitä
kutsutaan “karppaamiseksi”. Sen kummallisin myönteinen vaikutus on se,
että mieli kirkastuu samalla lailla kuin
keho. Pää selkenee, rasvaa palaa ja koko
olemus on virkeä.
Toisenlaista virkeyttä pullollaan on
Jeesus, tuo Elämän leipä. Tämä leipä antaa oikeastaan elämän koko maailmalle.
Mielestäni elämä on yhteyttä itseen,
toisiin ja ennenkaikkea Jumalaan.
Näitä kaikkia kolmea yhteyttä me
häiritsemme vaivattomasti lukuisilla eri
tavoilla. Yksi niistä on jatkuva mielen tai
kehon halveksiminen ja tuhoaminen.
Siinä omiaan ovat huono ravinto ja
päihteet. Toinen on lähimmäisemme
jättäminen yksin. Se onnistuu eristäytymällä omaan huoneeseemme tai
vyöryttämällä ystävälle omia huoliamme
kuuntelematta häntä lainkaan. Kolmas
Marja Soikkeli
K u u n t e l i j a t j a k a t s o j a t a n t a v a t PALAUTETTA:
LÄHDE 25.3.2011
erossa oloa Jumalasta että yhteyttä
Jumalaan. Erossa oloa kutsutaan
synniksi. Jos kaiken perimmäinen
tarkoitus on olla
itse täydellinen,
koko Jeesuksen
merkitys jää piiloon. Miten siis
yhteys Jumalaan syntyy, ellei vain elämällä ihmisiksi?
Jeesusta seuranneet ihmiset kysyvät häneltä, mitä heidän tulisi tehdä,
että heidän tekonsa olisivat Jumalan
tekoja. “Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko”,
vastaa Jeesus.
Mestari menee paljon syvemmälle
ja viisaammille vesille kuin minä tässä
tekstissä ikinä pääsen, mutta samalla
hän yksinkertaistaa asian loistavasti.
Jeesus tietää, että usko häneen synnyttää
ikuista elämää. Sitä kutsutaan taivaaksi,
jota meidän kaikkien kuuluu jakaa ympäriinsä kaikkialle maailmaan.
Ihmisen kuuluu pyrkiä täydellisyyteen, mutta kaiken tarkoitus ei ole tehdä
itsestään erinomaisuuden mallia. Täydellisyyden kaikkein syvin ilmentymä
on yksinkertaisesti vain usko Jeesukseen.
Kuitenkin ihminen on syntinen.
Silti siitä huolimatta Elämän leipää
syövä ihminen kykenee hyvään, ja
mikä tärkeintä, saa kertoa tästä Elämän
leivästä kaikille. Jeesuksen armollista
uutista emme voi jakaa, ellemme itse ole
Jeesuksen väkeä. Kulkekaamme kohti
pääsiäistä aivan kuten ihmiset Jeesuksen
perässäkin kulkivat: ”Anna meille aina
sitä leipää.”
on radiolähetystyön aika 7
LÄHDE 25.3.2011
Muslimimaat murroksessa
mutta usein työttömyyden ja huonon
elintason piinaamia.
Ehkä merkittävin vaikutus siihen,
että kansannousut tai ainakin jonkinlaiset mielenilmaukset ovat levinneet
parissa kuukaudessa niin laajalle alueelle
kuin ovat levinneet, on ehkä kuitenkin
nykyaikaisilla viestintävälineillä.
Toki radiolla ja televisiolla on suuri
merkitys islamilaisen maailman evankelioinnissa. Mutta kaduille ja kujille on
viime kuukausina ja viikkoina lähdetty
puhelujen, tekstiviestien ja sähköpostien ”voimalla”. Yhteisöllinen media,
internet ja matkapuhelimet ovat päivän
”sana” nykyisin myös Pohjois-Afrikan ja
Lähi-idän viestinnässä.
Kaikki ei ole niin hyvin kuin miltä nyt näyttää, eikä kaikki
ole niin huonosti. Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja KeskiAasiassa on Marokosta Afganistaniin jokaisessa maassa
jonkinlaista liikehdintää.
M
aailmassa on yli 1,5 miljardia islaminuskoista eli 22,5
prosenttia koko maapallon
väestöstä. Merkittävä osa heistä asuu
Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa sekä
Etu- ja Keski-Aasiassa.
Erityisesti Libanonissa (noin 40 %),
Egyptissä (yli 10 %) ja Syyriassa (noin
10 %) on huomattava määrä myös kristittyjä. Eikä esimerkiksi Jordaniassakaan
(yli 5 %) heidän määränsä ole aivan
vähäinen.
Kaikki arabit eivät suinkaan ole
muslimeja; eiväthän esimerkiksi kaikki etnisesti juutalaisetkaan tunnusta
uskontonaan juutalaisuutta. Eivätkä
kaikki muslimit ole arabeja, vaan esimerkiksi afgaaneja, kurdeja, persialaisia
(erityisesti Iran), turkkilaisia, beduiineja,
berbereitä tai nuubialaisia.
Niin etniset, kulttuuriset kuin kielelliset erot saattavat olla isoja jo kahden
vierekkäisen Pohjois-Afrikankin maan
välillä. Esimerkiksi nyt taistelujen
piinaamaa Libyaa pitkään hallinnutta
Muammar Gaddafia on kehuttu siitä,
että maan lukutaitoprosentti on selkeästi yli 80. Mutta sielläkin miehet ovat
voineet opetella lukemaan useammin
kuin naiset.
Keski-Aasiassa – niin islamilaisittain
tiukkoja maita kuin molemmat ovat
tai ovat olleet – on lukutaidossa suuri
ero Afganistanin ja Iranin välillä. Kun
afgaaneista osaa lukea alle 30 prosenttia,
niin iranilaisista lähes 80 prosenttia.
Tässä ”kansannousuvärityksessä”
ei myöskään ole otettu huomioon
esimerkiksi YK:n joukkojen läsnäoloa
Afganistanissa tai ns. Länsiliittouman
joukkojen läsnäoloa Irakissa, vaan on
huomioitu uuden liikehdinnän oireita
mahdollisine mielenosoituksineen ja
ammuskeluineen.
...Lähi-itään
Tunisiasta ja Egyptistä kansannousujen ketju levisi Jemeniin, jossa onkin
vallanvaihto nyt lähellä, sekä joihinkin
Persianlahden pikkuvaltioihin, kuten
Bahrainiin. Algeriassa mellakoitiin jo
vuodenvaihteessa.
Mielenosoituksia on sittemmin
ollut muun muassa Kuwaitissa, Iranissa,
Irakissa ja Qatarissa, vaikka ne ovatkin
peittyneet Libyan tilanteen taustalle.
Paikoin myös yhteenottoja.
Mieltä osoitetaan ”hillitysti” esimerkiksi Omanissa ja Saudi-Arabiassa, jossa
on luvattu järjestää lähiaikoina kunnallisvaalit – ensimmäistä kertaa vuosiin.
Sekä Jordaniassa että Marokossa, jotka
ovat ”kansannousualueen” perustuslaillisia monarkioita, näyttäisi tällä hetkellä
olevan aika rauhallista.
Tuorein ja ehkä yllättävin taistelutanner on Syyria, jossa on ollut verisiä
yhteenottoja. Israelia taas on järisyttänyt
Jerusalemissa ensimmäinen pommiisku vuosiin.
Pohjois-Afrikasta...
Tämän sivun kartassa on erilaisia värejä
matkalla Marokosta Afganistaniin.
Osaa niistä voisi ajatella vaihtavansa
lehden ollessa painossa, osa on pysynyt
vakaina melko pitkään.
Kirkkaanpunaisia ovat Egypti ja
Tunisia, koska niissä vallanvaihto on
jo käytännössä tapahtunut. Libya on
tummanpunainen taistelujensa takia.
Mitä vaaleamman oranssi tai keltainen
maa on, sitä rauhallisempaa siellä on
toistaiseksi nykyvaiheen aikana ollut.
Eri asia sitten on esimerkiksi Sudanin
jo käytännössä kahtia jakanut sisällissota,
joka kesti jossakin mittakaavassa viitisenkymmentä vuotta. Tai Somalimaan
pyrkimys itsenäistyä muusta Somaliasta.
Tieto on valtaa
Mutta on asioita, jotka myös yhdistävät
muslimimaita Pohjois-Afrikasta KeskiAasiaan. Monissa syntyy paljon lapsia, ja
väestön ikärakenne on alhainen. Monissa nuoret alkavat myös olla koulutettuja,
Leena Punkari
Matti Korpiaho
Matti Korpiaho
Matti Korpiaho
Matti Korpiaho
Pohjois-Afrikassa maissa on paljon nuoria perheitä ja koulutettuja nuoria aikuisia.
Mutta varsin monilta puuttuu työpaikka ja edes kohtuullinen toimeentulo.
8 on radiolähetystyön aika
Marokossa ja Jordaniassa on nuorehkot kuninkaat, joiden vaimotkin
esiintyvät julkisuudessa. Tunisiasta
taas löytyi arabiylimykseksi pukeutunut markkinamies.
Erilaiset käsityöt pitävät
Mattoja valmistuu varsin
Turkissa, Iranissa ja Afga
Matti Korpiaho
Keski-ikä Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Keski-Aasiassa on
paikoin varsin alhainen. Monissa maissa alle viisitoistavuotiaita on yli neljäsosa tai jopa puolet kansasta.
Matkapuhelinten ja internetin käyttö on viime vuosina yleistynyt myös PohjoisAfrikan maissa. Uusimpien kansannousujen aikana ne ovat kuuluneet yhteydenpidon kulmakiviin.
Toisissa Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Keski-Aasi
taito on alhainen, toisissa korkea. Sillä on merk
kö ihmiset ottamaan itse asioista selvää. Lukut
on suuri esimerkiksi Libyassa ja Iranissa.
LÄHDE 25.3.2011
Pirkko Valtonen
Marjaana Kotilainen
Ohjelmia arabiaksi,
dariksi, farsiksi,
hepreaksi ja turkiksi
SANSAn kuva-arkisto
David Ezzine
ian maissa lukukitystä, pystyvättaitoisten määrä
Myöskään Iran, jossa tapahtui islamilainen vallankumous vuonna 1979, ei ole välttynyt kansalaisten mielenilmauksilta. Muslimioppineita rauhallisella iltapäivätauolla
Isfahanissa.
SANSAn kuva-arkisto
t usein naiset leivässä jo nuorina tyttöinä.
nkin Etu- ja Keski-Aasiassa, muun muassa
anistanissa.
Timo Vasko
Erämaan laiva – kameli – on edelleen
monen paikallisen työtoveri niin turistikeskuksissa kuin pidemmillä aavikkoreiteilläkin. Sekä Aasian että Afrikan
puolella islamilaista maailmaa.
Muslimien rukousta edeltää rituaalinen peseytyminen, joka on säädetty Koraanissa. Siksi moskeijan pihalla on usein vesiposti, allas tai
vesisäiliö.
Jyrkimmissä islamilaisissa maissa,
esimerkiksi paikoin Keski-Aasiassa,
pannaan kuolemantuomioita
täytäntöön julkisesti kivittämällä tai
hirttämällä.
n Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) kautta voi tukea viidellä
kielellä kristillisiä ohjelmia PohjoisAfrikkaan ja Lähi-itään, Etu- ja KeskiAasiaan. Kielet ovat arabia, dari, farsi,
heprea ja turkki.
Osa niistä on radio-ohjelmia, osa
televisio-ohjelmia. Joillakin kielillä
valmistuu SANSAn tuella ohjelmia
sekä radioon että televisioon. Paikoin
on niiden lisäksi käytössä internet,
jossakin pelkästään maailmanlaajuinen
tietoverkko.
Jossakin saatetaan tukea mediatyötä
yleisesti tai jälkiyhteydenpitoa, joten
aivan kaikesta viestinnällisestä tuesta
ei ole esimerkiksi saatavissa nimikkoohjelmaa.
Kielistä ovat nykyisin SANSAn
sekä radio- että tv-kieliä arabia, Iranin
farsi ja jossakin määrin turkki. Pelkkiä
radio-ohjelmakieliä ovat Afganistanin
dari ja Israelin heprea.
Lapsille suunnattuja televisio-ohjelmia on tuettavissa SAT-7:n arabian- ja
farsinkielisen työn kautta. Nuorille
suunnattu radio-ohjelma on tuettavissa
TWR:n arabiankielisessä työssä . Muutoin kaikki sekä radio- että televisioohjelmat ovat eri-ikäisille aikuisille, osa
erikseen naisille, tarkoitettuja.
Mukaan on listattu kartassa olevalta
alueelta kielet, joita puhutaan kansannousujen kuohuttamissa tai niihin
läheisesti liittyvissä muslimimaissa, sekä
juutalaisten ykköskieli heprea.
Tästä syystä esimerkiksi Indonesian
kielet (bali, indonesia, jaava, madura)
eivät ole mukana, vaikka Indonesia
on asukasluvultaan maailman suurin
muslimivaltio. Toisaalta se sijaitseekin
Kaakkois-Aasiassa, eikä Afrikan ja Aasian jatkumossa, jonka kaikissa maissa
Israelia lukuunottamatta on islaminuskoinen enemmistö. (Lähde)
on radiolähetystyön aika 9
LÄHDE 25.3.2011
Teologia
Islam ja sen eri
suuntaukset
Kalifi Alin ja Muhammadin tyttären
Fatiman poika Husain on shiialaisille
erittäin merkittävä imaami. Hän kuoli
marttyyrina Kerbelan taistelussa vuonna
680. Kärsimyksiensä tähden häntä ja
hänen äitiään Fatimaa pidetään shiialaisten puolestapuhujina viimeisellä
tuomiolla. Shiialaisuudessa surraan
imaami Husainin kuolemaa. Heidän
opetuksensa mukaan yksikin kyynel,
joka on vuodatettu vilpittömästi Husainin kuoleman tähden, voi pelastaa
ihmisen kadotukselta.
Kahdestoista ja viimeinen imaami
Muhammad Al Mahdi oli ns. kätkeytynyt imaami. Ensimmäisen kerran hän
kätkeytyi vuosien 874 ja 941 välisenä
aikana. Tällöin hän oli tekemisissä seuraajiensa kanssa vain valittujen häntä
edustavien ihmisten välityksellä. Viimeisen edustajan kuoltua vuonna 941
alkoi hänen ns. suuren kätkeytymisen
aikansa, joka tulisi kestämään siihen
saakka, kunnes hän aikojen lopulla
takaisin. Tuolloin imaami Al Mahdin
uskotaan palaavan maan päälle yhdessä
Jeesuksen kanssa taistellakseen Daijalia,
eräänlaista lopunaikojen väärää messiashahmoa vastaan.
Islam on nykyisin voimakkaimmin
kasvava maailmanuskonto. Kaikista
maailman ihmisistä muslimeja on
lähes 1,6 miljardia eli 22,5
prosenttia.
I
Pääsuuntauksena
sunnalaisuus
Islamissa on monia suuntauksia. Niitä
voidaan tarkastella opillisesta näkökulmasta, hengellisen kokemuksen näkö10 on radiolähetystyön aika
Wahhabiitit SaudiArabian johdossa
Timo Vasko
slam syntyi 600-luvulla Arabian niemimaalla, kun mekkalainen kauppias
Muhammad ibn Abdullah (570–
632) ryhtyi vuonna 613 julistamaan
kotikaupungissaan uutta uskonnollista
sanomaa. Mekassa palvottiin silloin monia eri jumalia. Muhammadin viesti oli,
että on vain yksi Jumala, jota ihmisten
tulisi palvella. Hän varoitti mekkalaisia
tulevasta tuomiopäivästä ja muistutti
heitä, että ihminen on vastuullinen
teoistaan Jumalan edessä.
Muhammadin julistus perustui
hänen saamiinsa ilmestyksiin, joista
ensimmäisen hän sai vuonna 610 ollessaan hiljentymässä Mekkaa ympäröivillä
vuorilla. Islamilaisen näkemyksen mukaan hänelle ilmestyi enkeli Gabriel.
Tästä ensimmäisestä ilmestyksestä alkoi
islamilaisen opetuksen mukaan yli 20
vuotta kestänyt ilmoitusten sarja, jonka
kuluessa Koraani ilmoitettiin Muhammadille pääsääntöisesti kuultuna tekstinä. Muhammad välitti saamansa
ilmoituksen ihmisille, ja se kirjoitettiin
muistiin. Viimeisen ilmoituksen Muhammad sai yhdeksän päivää ennen
kuolemaansa. Näin Koraani, joka islamilaisen näkemyksen mukaan on ollut
aina olemassa, välitettiin ihmiskunnalle.
Muhammadin julistusta vastustettiin, koska hän saarnasi mekkalaisten
vallitsevaa uskontoa vastaan, joka oli
polyteistinen eli he palvoivat monia eri
jumalia. Mekkalaisten mielestä Muhammadin julistus uhkasi tuottoisaa
Mekkaan suuntautuvaa pyhiinvaellusta.
Painostus yltyi niin kovaksi, että
vuonna 622 Muhammad muutti kannattajineen 350 kilometrin päässä
sijaitsevaan Jathribiin. Hän yhdisti
kaupungin asukkaat yhteisen uskon
alle, ja kaupungin uudeksi nimeksi tuli
Medina, profeetan kaupunki. Vainotusta
julistajasta tuli siellä islamilaisen yhteisön vaikutusvaltainen johtaja.
Muhammad palasi Mekkaan vuonna 630 mukanaan 10 000 miehen joukko, ja kaupunki antautui hänelle ilman
taistelua. Hän kuoli pian Mekkaan paluunsa jälkeen vuonna 632. Kuolemaansa mennessä Muhammad oli onnistunut
muodostamaan vahvan ja yhtenäisen
islamilaisen kansan, joka levitti valtansa
nopeasti seuraavan sadan vuoden aikana
Irakiin, Persiaan, Syyriaan, Palestiinaan,
Egyptiin, Pohjois-Afrikkaan ja Espanjaan.
Sininen moskeija Iranin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Isfahanissa, jolla on
takanaan pitkä historia. Nykyisen Iranin islamilaisen tasavallan valtionuskonto on
toinen shiialaisuuden päämuodoista: 12-shiialaisuus.
kulmasta tai suhteessa siihen, miten
islamilainen perinne kohtaa nykyaikaisen maailman.
Opillisesti islamin kaksi merkittävintä suuntausta ovat sunnalaisuus ja
shiialaisuus. Suufilaisuus monessa eri
muodossaan on islamin mystis-filosofinen suuntaus kohdistuen uskonnon
harjoittajan sisäiseen kokemukseen.
Wahhabismi eli wahhabilaisuus pyrkii
palaamaan alkuperäiseen aitoon islamiin
ja on eräs islamilaisen fundamentalismin innoittaja.
Islamin pääsuuntaus on sunnalaisuus, johon lähes 90 prosenttia muslimeista kuuluu. Sana sunna tarkoittaa
Muhammadin elämää ja esimerkkiä,
mitä pidetään islamissa esikuvallisena.
Tämä Muhammadin esimerkki on
kirjoitettu haditheihin, joissa kerrotaan,
mitä Muhammad sanoi, teki tai hyväksyi eri tilanteissa.
Sunnalaisuus mielletään varhaisen
islamilaisen valtion ja uskonopin suoraksi jatkumoksi, ja sunnalaiset katsovat
edustavansa puhdasta islamin oppia.
Sunnalaisen näkemyksen mukaan neljän
ensimmäisen kalifin aika oli islamin
parasta aikaa. Kalifi tarkoittaa Muhammadin seuraajaa islamilaisen yhteisön
johtajana. Sunnalaisuus korostaa Koraania ja haditheja auktoriteetin lähteinä,
vaikka tekstiä tulkitsevien oppineiden
arvovalta on myös suuri.
Shiialaisuus Iranin
valtauskontona
Shiialaiset ovat merkittävä muslimivähemmistö, ja shiialaisuus perusopetukseltaan ja uskonnonharjoitukseltaan
pääsääntöisesti yhtäpitävä sunnalaisuuden kanssa. Sunnalaisten ja shiialaisten
ero juontaa juurensa kysymykseen,
kenelle kuuluu kalifin eli islamilaisen
yhteisön johtajan tehtävä.
Shiialaisen näkemyksen mukaan
kalifin tehtävä kuului Muhammadin
sukulaiselle Alille, joka kuitenkin syrjäytettiin valinnassa kolme kertaa ja
valittiin kalifiksi vasta neljännellä kerralla. Hänen jälkeensä kalifaatti siirtyi
uudelleen pois Muhammadin sukulaisilta. Shiialaiset pitävät Alia seuranneita
kalifeja vallananastajina.
Imaamin, yhteisön hengellisen
johtajan tehtävä, on shiialaisille tärkeä.
Kaikki shiialaiset imaamit olivat Alin
jälkeläisiä. Imaami merkitsee heille
suoraa yhteyttä Jumalaan, ja pelastus on
mahdollinen vain imaamin kautta.
Shiialaisuuden päämuodot ovat
12-shiialaisuus ja seitsenshiialaisuus.
Näistä suurempi on 12-shiialaisuus, joka
on Iranin valtionuskonto.
12-shiialaisuudessa on luovuttamattoman tärkeää, että imaami on suoraan
Muhammadin sukulainen. Muhammadin jälkeen 12-shiialaisuudessa oli
kaksitoista imaamia, jotka olivat sukua
Muhammadille.
Suufilaisuus on monimuotoinen islamin
mystis-filosofinen suuntaus, jossa on
tärkeää välitön Jumala-kokemus. Se ei
ole samalla tavalla erillinen suuntaus
kuin sunnalaisuus ja shiialaisuus, vaan
näiden suuntausten sisällä vaikuttava
monimuotoinen hengellinen liike.
Suufilaiset alkoivat ottaa etäisyyttä
toisella tai kolmannella vuosisadalla
käytyihin islamin teologisiin ja lakiin
liittyviin riitoihin. He ryhtyivät elämään yksinkertaista askeettista elämää
ja harjoittamaan mystiikan sävyttämää
hartautta.
Tanssivat dervissit ovat suufilaisia,
jotka pyrkivät saamaan Jumala-kokemuksen tanssin kautta. Näitä dervissimunkkeja on vieraillut Suomessakin
esiintymässä. Suufilaisuudessa ovat
tärkeitä myös pyhimysten haudat, joissa
heidän siunauksellisen voimansa ajatellaan olevan läsnä heidän kuolemansa
jälkeen.
Wahhabismi pyrkii palaamaan Muhammadin aikaiseen puhdasoppiseen
islamiin ja pitää muita islamin suuntauksia luopuneina. Muhammadin ja hänen kannattajiensa lähtö turmeltuneesta
Mekasta Jathribiin vuonna 622 on heille
esikuvallinen matka turmeltuneesta
ympäristöstä puhtaaseen uskonnonharjoitukseen. Tämän esikuvan mukaan
wahhabiitit mieltävät itsensä liikkeeksi,
joka erottautuu muista islaminuskoisista
ja vetäytyy omaan yhteisöönsä.
Liikkeen perusti 1700-luvulla
Muhammad ibn Abdalwahhab, joka
pyrki palaamaan radikaalisti islamin
alkujuurille. Wahhabiitit liittoutuivat
Saudin perheen kanssa pyrkiessään
rakentamaan maata, joka on ankaran
puhdasoppinen ja vastakkainen muiden
muslimien kanssa. Saudi-Arabian kuningaskunnan synnyttyä vuonna 1932
wahhabismista tuli maan uskonnon
virallinen muoto.
Marko Pihlajamaa
LÄHDE 25.3.2011
”Antoisinta
olleet ihmiset”
”Jotakin kohti
johdatetaan”
- Yhtenä vuonna mennessäni Radiolähetystyön kesäpäiville, olin
SANSAn puhelinvaihteen hoitaja. Kun tulin Kesäpäiviltä, olin
rekisterinhoitaja. Päivät järjestettiin nimittäin kesä- ja heinäkuun vaihteessa, rekisterinhoitaja
Auli Lehto (63) nauraa.
- Elämässäni on viime vuosina
ollut hyviä välivaiheita, kuten
kouluttautuminen suntioksi. Koen
voimakkaasti, että Jumala
kasvattaa ja johdattaa. Nyt on
sitten se vaihe, että olen
SANSAssa, toimistosihteeri
Merja Vuohela (43) hymyilee.
auttaa ja kysyy jo usein ovella tullessaan,
että saako hän tänäänkin jakaa servietit.
Aulilla on Lopen-mökkeilyn lisäksi
parikin luovaa harrastusta. Kirjeenvaihtoystäviä hänellä on ollut jo nuoruudesta, posliininmaalaus on uudempi asia.
- Olen kirjoitellut lähinnä englanniksi ja saksaksi, ruotsiakin osaan. Kirjeitä on aikoinaan lähtenyt niin Japaniin
kuin Liberiaan Afrikkaankin, mutta
nomiksi ja on sittemmin suorittanut
sekä sihteerin että taloushallinnon ammattitutkinnon. Työt ovat lähinnä olleet
markkinoinnin, myynnin ja hallinnon
tehtävissä.
Kolme vuotta sitten, kun Merja koki
haluavansa ja uskaltavansa tehdä selkeän
uskonratkaisun, kristilliset työyhteistöt
rupesivat kiinnostamaan. Jumala ei hänelle ollut vieras aikaisemminkaan, jos
ei erityinen tuttukaan.
- Kun vuodenvaihteessa näin SANSAn ilmoituksen lehdessä, tuli tunne,
että tuo on minun paikkani, ja aloin
rukoilla.
- Muutamassa viikossa olen nyt
oppinut enemmän lähetystyöstä kuin
aikaisemmin koko ikänäni. Silmät suurina kuuntelen, että tämmöistäkö tämä
on! Että tähän kaikkeen voin minäkin,
pieni Merja, omalla työpanoksellani
vaikuttaa!
Vaikka vaikuttaa Merja Vuohela toki
Tuuloksen seurakuntaneuvostossakin.
Tuuloksen uutta lähetystoimikuntaa
ollaan valitsemassa, ja Merja kuului jo
aikaisempaankin. Joka viikko hän osallistuu myös seurakunnan rukouspiiriin,
jossa viedään Jumalan eteen niin omia
asioita kuin esimerkiksi esirukouslaatikkoon kertyneitä pyyntöjä.
- Tiesin Annikki-mummoni huolehtivan kaikesta ja rukoilevan. Vaikkei
siitä erityisesti puhuttukaan, se jäi
jotenkin mieleen.
- Kädet hetkeksi ristiin, ja saan
voimaa koko päivääni, Merja kuvaa
aamujaan. Sitten ne jatkuvatkin vauhdikkaasti.
V
Kynällä ja pensselillä
Auli Lehto, syntyjään Marjakangas,
on nykyisen Karkkilan tyttöjä. Tosin
hänen lapsuudessaan vielä asui UL
Pyhäjärvellä.
Kauppaopiston Auli kävi Hyvinkäällä ja valmistui ylioppilasmerkonomiksi. Työt veivät hänet kuitenkin
vuosiksi Helsinkiin muun muassa
agentuuriliikkeeseen ja Nokiaan töihin.
Vuonna 1985 Aulista, hänen Penttipuolisostaan ja heidän parivuotiaasta
Mia-tyttärestään sitten tuli hyvinkääläisiä.
Nyt on Mialla jo oma perhe ja Auli
on kolmivuotiaan Venlan mummi.
Kun Venla ottaa kädestä kiinni, niin
mummia viedään: kauppaleikkeihin,
kotileikkeihin... Venla myös mieluusti
Lenkkeillen ja ratsastaen
Leena Punkari
uosi oli silloin 2002 ja Kesäpäivien pitopaikkakunta Turku.
Auli Lehto oli tullut Radiolähetysjärjestö Sanansaattajiin (SANSA)
Hyvinkään työvoimatoimiston kautta
ensin määräaikaiseksi osa-aikaiseksi
vuoden pestiin, jota sitten jatkettiin
toisella vuodella. Kun Liisa Malk oli
jäämässä eläkkeelle kesällä 2002, löytyi
seuraaja läheltä.
Runsaassa kymmenessä vuodessa
on ehtinyt tapahtua paljon. SANSAn
rekisteri ja sen mukana muun muassa
Lähde-lehden osoiterekisteri ja laskutus
on uudistettu varsin perusteellisesti.
- Kyllä ne kehittely-, muutos- ja
opetteluvaiheet 2000-luvun puolivälissä
rankkoja olivat, ei voi kieltää. Yhteen
aikaan oli käytössä sekä vanha rekisteri
että uusi rekisteri – ja työhuoneessani
kahdet laitteet, Auli muistelee.
- Mutta on tässä kaikessa runsaasti
antoisaakin ollut, varsinkin asiakkaat ja
vapaaehtoisina toimineet työn ystävät.
Toisina päivinä puhelin soi usein, toisina
lähes vaikenee. Sähköpostiyhteydenpito
on uutta, viime vuosina toimistotyöhön
tullut viestintäväline.
- Osan asiakkaista tunnen jo äänestä tai puhetyylistä. Osan olen sitten
tavannut Kesäpäivillä tai joskus jonkun
tunnistanut Lähde-lehden kuvasta.
Kortteja olen niin saanut kuin yrittänyt
puolestani lähetellä.
Vaikka onkin SANSAn työntekijä, Auli on innokkaasti osallistunut
myös talon talkoisiin, muun muassa
myyjäisiin. Hänen mukaansa on välillä
aika yksinäisenkin työn vastapainoksi
mukava puuhata porukassa. SANSAn
vapaaehtoisten joukossa hän aikookin
jatkaa eläkevuosina, jos ja kun vain
terveys sallii.
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) rekisterinhoitaja Auli Lehto
luutii tietoa toimistosihteeri Merja Vuohelalle. Auli on huhtikuun alussa
siirtymässä SANSAn vapaaehtoisten listoille, kun Merja on maaliskuun alusta
ollut harjaantumassa muun muassa Aulin tehtäviin.
jäljelle ovat jääneet Doris Saksassa,
Pauline Englannissa ja Zlata Slovakiassa. He kaikki ovat käyneet Suomessa,
mutta meillä on Pentin kanssa vielä
Slovakia näkemättä.
Posliininmaalauksessa Auli käy
kerran viikossa Tuusulan Jokelassa,
Hyvinkään naapurikunnassa. Kotiin ja
lahjoiksi syntyy enkeleitä, tauluja, maljakoita, mukeja, lautasia, kahvikuppeja.
Yksivärisiä, kukikkaita ja maisemallisia.
Mieluusti violetteja, kun maalari itselleen valitsee, mutta toki muutoin saajan
mukaan...
Teille kaikille lukijoille ja yhteistyökumppaneille Auli Lehto haluaa sanoa:
- LÄMMIN KIITOS!
Leena Punkari
M
erja Vuohela ajelee Hyvinkäälle päivittäin Hämeenlinnan Tuuloksesta, jossa hän
nykyisin asuu vastapäätä seurakuntakuntakeskusta ja pappilaa. Kirkkoon on
matkaa kolmisen kilometriä.
Paikalliset etäisyydet ovat sopivat,
sillä Merja suoritti suntion ammattitutkinnon Helsingin kristillisessä
opistossa (Laajasalo) viime vuonna ja
aikoo sijaistaa kotiseurakuntansa suntiota jatkossakin. Samoin ehkä joskus
suntiota Lammilla.
- Olen useimmiten tehnyt päivätyötä ja sitten jotakin muuta. Olen
sellainen jokapaikanhöylä, Merja kuvaa.
Ennen SANSAn toimistosihteerinä
aloittamistaan hän työskenteli kolme
vuotta mainostoimisto Precisiksen hallintopäällikkönä Hämeenlinnassa.
Merja kouluttautui ensin merko-
Noin viisitoista vuotta sitten Merja
Vuohela hankki lenkkikaverikseen
koiran. Nykyisin hänen kanssaan asuvat
länsigöötanmaanpystykorva Pepsu ja
englanninsetteri Windy. Päivisin niistä
on toisilleen seuraa, illalla on vuorossa
tunnin lenkki emännän kanssa.
Merja on myös suomenhevosihmisiä. Hän oli kaksoissiskonsa Maaritin
kanssa toisella kymmenellä, kun he
saivat kotitalliin Hämeenlinnan Harvialassa ensimmäisen oman hevosen.
- Viimeisin isäni hevonen Vili kuoli
suolikierteeseen viime kesänä. Nyt käyn
kerran viikossa ratsastamassa ystäväni
hevosella Hämeenkoskella. Ratsastan
sekä maastossa että kentällä, vaikken
ole kilpailuihin osallistunut kuin pari
kertaa.
- Eläinten kanssa oppii monenlaista,
kuten vastuunkantoa. Niiden hoito ja
ulkoiluttaminen rytmittävät päivän.
Hellyyttä jaetaan rapsutellen, Merja
myhyää.
SANSAn toimistosihteerinä Merja
Vuohelan tehtäviin kuuluvat muun muassa osoiterekisterin hoito ja laskutus.
Jatkossa hän tulee osittain hoitamaan
myös puhelinvaihdetta, vierasemännyyttä ja postitusta. Hän tahtookin
sanoa kaikille:
- PIDETÄÄN YHTEYTTÄ!
Leena Punkari
on radiolähetystyön aika 11
LÄHDE 25.3.2011
Media nyt
(Dalmatian televisio), jossa hänelle avautui
tilaisuus kertoa silloin tällöin Raamatun
sanomasta. Kanava on Splitin kaupungin
lähitelevisio. Sen toimitilat sijaitsevat
tuossa nurkan takana kauppakeskuksessa,
jonka omistaa kaupunginjohtaja.
Marja-Liisa Mrcela
Splitin seurakunnan kirkkoherra Jakov
Mrcela kertoo Jumalasta kroaateille
Dalmatian televisiossa, paikallisella
lähikanavalla.
K
un tulimme Dalmatiaan lähetystyön tienraivaajiksi noin neljä
vuotta sitten, löysimme itsemme
viestimien ulkopuolelta, vaikka Kroatian
evankelisella kirkolla oli sopimus valtion
kanssa saada ilmaiseksi ohjelmia Radio
Splitiin. Syy lienee osin poliittinen, osin
katolinen vaikutus tällä konservatiivisella
alueella.
Herran armosta Jakov on kuitenkin
saanut vuosittain välittää uskonpuhdistuksen päivänä muutamien minuuttien
tervehdyksen. Viime keväänä hänellä oli
lisäksi mahdollisuus puhua ilosanomasta
juhlapyhien aikana Radio Splitissä.
Kun koimme, että säännöllinen ohjelmien toimittaminen Radio Splitiin oli
tukossa, Jakov meni rohkeasti kyselemään
mahdollisuuksia Televizija Dalmacijasta
Laaja
Ohjelmia arjesta,
uskosta ja elämästä
Sinnikkäästi rukoilimme edelleen Jumalan
johdatusta uskollisten nimikkoseurakuntiemme ja lähettäjiemme kanssa Herran
sanaan luottaen: ”Kolkuttakaa, niin teille
avataan... ja jokaiselle, joka kolkuttaa,
avataan.” (Luuk. 11)
Viime keväänä Jakov kolkutti Televizija Jadranin (Jadranin tekevisio) ovea. Se
näkyy myös Split-Dalmatian piirikunnan
ulkopuolella. Kaapelikanavien avulla sitä
voi katsella ympäri Kroatiaa ja internetin
kautta ympäri maailmaa. Sillä on tutkimuksen mukaan viikoittain 800 000
katselijaa.
Rukouksia kuuleva Herra avasi oven
lupauksensa mukaan Cakulaan, päivittäiseen keskusteluohjelmaan lukuisine ajankohtaisine aiheineen ja monine vieraineen.
Haastatteluohjelma, jonka aiheen Jakov
on valmistellut, kestää joka toinen torstai
15–30 minuuttia, ja se uusitaan myöhemmin.
Ensimmäinen Jakovin ohjelmasarja,
joka päättyi helmikuun alkupuolella, oli
otsikoitu: Kristillisestä avioliitosta ja perheestä.
Kristillisen avioliiton merkitys on romahtanut täälläkin, vaikka se on katolisessa
Marja-Liisa Mrcela
Kristillisiä tv-ohjelmia
nyt myös Kroatiassa
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) Kroatian-lähetti Jakov Mrcela toimittaja Hrvoje Krolon haastateltavana Jadranin television ajankohtaisohjelmassa.
kirkossa sakramentti. Joka neljäs perhe
hajoaa. Vanhemmilla ei ole yhteistä aikaa.
Lapset ovat kaduilla. Alaikäiset käyttävät
alkoholia ja huumeita. Peruskoulun noin
14-vuotiaista tytöistä oli viime vuonna
noin 2 000 raskaana. Heitä pahoinpidellään jopa kuoliaiksi. Rikollisuus kukoistaa.
Koko syksyn ja alkuvuoden Jakov oli säännöllisesti Jadranin televisiossa kertomassa
Raamatun näkökulmia näihin ongelmiin.
Herran käsittämättömästä armosta
ovet ovat edelleen avoimina. Kroatiassa eletään vakavassa murroksessa
korruption, moraalin romuttumisen
ja taloudellisten huolten alla. Monet
kamppailevat työttöminä, ilman toivoa ja
päämäärää. Yhä enemmän on myös yksinäisiä ja sairaita, jotka elävät kärsimyksissä,
tuskissa ja peloissa.
Vapahtajasta julistettava riemusanoma on kallein, minkä voimme
ihmisille lahjoittaa. Se voi koskettaa
mahdollisimman monen sydäntä, muuttaa
heidän elämänsä ja antaa iäisen toivon.
Jakov valmistaakin uutta ohjelmasarjaa,
jota on televisioitu helmikuun loppupuolelta, aiheesta Elämän ilo. Siitä on tullut jo
kannustavaa palautetta. Monet ovat tulleet
kertomaan, miten ohjelma on lievittänyt
tuskia ja rohkaissut heitä elämän monissa
vaikeuksissa.
Ohjelmien palaute
kannustaa
Jakov on tehnyt vuosien mittaan myös
radio-ohjelmasarjoja Val Evandjeljan
(TWR) kautta. Eräs kuuntelija kirjoitti
sen toimistoon: ”Eilen illalla kuuntelin Jakov-veljen julistusta. Olen teidän
veljenne Kristuksessa, elän Pleternicassa.
Radio-ohjelmanne, teiltä saadut cd:t ja kirjat
merkitsevät minulle Raamatun ohessa hyvin
paljon. Lähettäkää vielä tuo Mrcelan kirja.
Säännöllisesti kuuntelen hyviä ohjelmianne.”
Val Evandjeljan (Evankeliumin aalto)
toimeenpanevaan neuvostoon Jakov on
kuulunut vuodesta 2009.
Marja-Liisa Mrcela
Nyky-Kroatia on jaettu neljään suuralueeseen:
Dalmatiaan, Istriaan, Keski-Kroatiaan ja
Slavoniaan. Ne jakautuvat piirikuntiin (suomalaisittain lähinnä lääneihin), joita Dalmatiassa
on neljä: Dubrovnik-Neretva, Sibenek-Knin,
Split-Dalmatia ja Zadar.
kaista
I
sä järjesti aikanaan israelilaisten erämaahuollon taivaasta käsin. Hän lähetti heille muun muassa mannaa, jolla israelilaiset
pysyivät leivässä 40 vuotta.
Huoltoihme toistuu omalla tavallaan:
Sadattuhannet naiset saavat tänäkin päivänä mannansa taivaasta. Lähettäjäkin
on sama. Kyseessä on Project Hannah,
nuorekas monikansallinen naisverkosto,
joka Suomessa tunnetaan Hanna-työn
nimellä. Operaatio on nerokkaan yksinkertainen – ja se toimii! Kuinka sitten?
Otetaan esimerkki: Liberian ystävällisen ja kauniin kansan nujersivat
ensin sodat, ja nyt sitä koettelevat jopa 85
prosentin työttömyys, kaikenlaiset taudit,
kuten polio, malaria ja aids, sekä henkiset
traumat. Sotakärsimykset ja sekasorto ovat
saaneet monet siviilit vihaamaan elämäänsä.
- Täällä eletään kokonaan aseen armoilla, syödäänkin aseen kanssa. Ensin
meni perhettä, sitten toimeentulo. Vielä
riistettiin ihmisarvo. Enää ei ole toivoakaan, eräs vaimo sanoi.
Isä järjestää tilanteeseen mannahuollon taivaasta, tällä kertaa radion avulla.
Näille toivonsa ja elämänhalunsa menet12 on radiolähetystyön aika
täneille “sädetetään” Naiset toivon lähteellä
-ohjelmaa (NTL). Kun he saavat maistaa
hannamannaa, tätä Pyhän Hengen johdatuksessa leivottua radio-ohjelmaa, heidän
kuihtuneisiin jäseniinsä virtaa voimaa,
minkä Isä lupaa (Ap. t. 1:8). Kun he näin
kohtaavat pelastuksensa ja alkavat etsiä
Jumalan valtakuntaa, kaikki muukin heille
annetaan (Joh. 6:1).
Palautekin muuttuu:
- Miten mahtavaa, että tämä käänteentekevä NTL-ohjelma tulee radiosta! Se on
niin opettava, kannustava ja hedelmällinen
– myös hengellisesti. Aiheet jäävät ruokkimaan mieltä pitkiksi ajoiksi. Kiitos tosi
paljon tuosta ohjelmasta!
Radion äiti-Teresa
vierailulle Suomeen
Maailman suurimpiin mediataloihin
kuuluvan TWR:n Project Hannah on
Jumalan eräs käsikassara, jota hän käyttää
menestyksellisesti jo yli sadassa maassa.
Se on yksinkertainen, tuhansien tavallisten naisten verkko, jonka jäsenet
rukoilevat yksin tai ryhmissä yhteiseen
rukouskalenteriin kerättyjen aiheiden
Hannamannaa on
jaossa myös
Indonesiassa.
SANSAn
tuella jo
vuosia
jaavaksi,
piakkoin
myös
indonesiaksi.
TWR-Indonesia
Hannamannaa taivaasta
mukaan. Maaliskuun kalenterin aihe on
juuri Länsi-Afrikka ja lainaukset ovat
sen aineistosta. Rukousverkon käytännön
tavoite on kerätä varoja mainituille Naiset
toivon lähteellä -ohjelmille, joita myös
esimerkiksi lukutaidottomat ja koteihinsa
sidotut voivat kuunnella – kukin omalla
kielellään. Radio-ohjelmia koetetaan saada
yhä uusille kielille.
Suomessa Project Hannahia toteuttaa
Hanna-työn nimellä TWR:n kumppani Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat.
SANSA kutsuu ja kokoaa suomalaisia
naisia “mannaketjuun”. SANSA luotsaa
jo neljääkymmentä Hanna-ryhmää sekä
tuottaa suomenkielisen Hanna-rukous-
kalenterin ja Lähetysaika-radio-ohjelmaa,
jossa käsitellään myös Hanna-työtä.
SANSA on kutsunut Hanna-työn
perustajan Marli Spiekerin vieraakseen
toukokuussa. Tämä ”radion äiti-Teresa”
vierailee Turun ja Tampereen tuomiokirkkoseurakunnissa, Jyväskylän ja Hyvinkään
seurakunnissa sekä Kirkkopäivillä Lahdessa.
Haluaisitko sinäkin liittyä kansainvälisiin siskonturvajoukkoihin ja ryhtyä
jakamaan hannamannaa? Ota yhteyttä:
Anne Isokuortti
[email protected]
www.sansa.fi
LÄHDE 25.3.2011
Viestintä arvossa
arvaamattomassa
Kirje
kentältä
”K
Tietoja kuulostellen,
suojaa rukoillen
Täytyy sanoa, että varsinkin PohjoisAfrikan ja Lähi-idän tilanne on työllistänyt ajatusmaailmamme viime
David Ezzine
ristillisellä työllä median – internetin, radion, satelliittitelevision
– välityksellä on suuri merkitys.
Viestintä on tällä hetkellä tärkeämpää
kuin koskaan ennen!
Pohjois-Af rikan kristityt eivät
pääse helposti internetiin. Mutta he
tajuavat, että internet, radio ja televisio
ovat voimakkaita vaikuttajia, ja pyrkivät saamaan tietoa ja tiedottamaan
mahdollisimman hyvin. Egyptissähän
nuorten yhtenä yhteydenpitovälineenä oli kansannousussa nimenomaan
internet (muun muassa yhteisöpalvelu
Facebook), jonka avulla joukot saatiin
kokoon.
Pelko, jota kristityillä oli viranomaisia kohtaan, alkaa häipyä. Monet eivät
enää epäröi näyttää kasvojaan kuvaruudussakaan. Studio Al Morsalin haave
on laajentaa keskustamme ja keinoja
kristillisen tiedon välittämiseen sähköisin viestimin. Enemmän kuin koskaan
aikaisemmin muslimimaailma on kypsä.
Tänä päivänä islam järkkyy ensimmäistä
kertaa.
Tuohon tapaan kirjoitimme 14.
helmikuuta. Kuulumisia työstämme ja
elämästämme löydät blogistani, osoitteesta: www.almorsal.vuodatus.net.
Haaveenani on, että verkkosivustoltani
löytyisi jatkossa myös kommentteja ja
lukijoiden keskenäänkin kirjoittamia
viestejä. Toivoisin, että siitä tulisi sellainen vuorovaikutuskanava.
Yhdessä oleminen ja vieraanvaraisuus kuuluvat pohjoisafrikkalaiseen perinteeseen. Kotikirkot ovat monissa maissa ainut
tapa kokoontua jumalanpalvelukseen. Se ei kuitenkaan ole pelkästään vapaaehtoinen valinta, vaikka sopiikin kulttuuriin.
aikoina melko täydellisesti. Valitettavasti yhteydenpito kristittyihin on ollut
vaikeaa. Toisaalta yhteydet ovat olleet
poikki huollon puuttuessa, ja toisaalta
kristityt ovat välttäneet viestejä tiiviin,
ulkomaille suuntautuvan yhteydenpidon tarkkailun takia. Tähän mennessä
vain yksi kristitty tunisialainen, Fethi,
on menettänyt työnsä. Ravintola, jossa
hän työskenteli johtajana, nimittäin
poltettiin.
Nyt on islamilaisessa maailmassa
ylitetty raja, joka on ollut tähän saakka
koskematon. Ihmiset tietävät voivansa
muuttaa asioita. Heidän ei enää tarvitse
kuuliaisesti tyytyä osaansa. Mutta hyvin
jännittyneinä katsomme tulevaisuuteen
ja kuulostelemme, mihin saakka siellä
päästään. Uskonnon- ja mielipiteenvapaus on vielä kaukana.
Intoa puhkuen,
suuria haaveillen
Taitavat miehet Suomesta, SANSAn
lähettämät, kävivät järjestämässä meille
nettiradion joulukuun alussa. Sitä voi
kuunnella internetin välityksellä. Siinä
on se valtava ero entiseen, että radiointikulut ovat tosi pienet. Olet meidän
kanssamme nyt valtavan haasteen edessä: Miten tehdä tästä nettiradiostamme
sellainen, että arabit alkavat kuunnella
sitä sankoin joukoin!
Taivaallisen Isämme kanssa saamme
haaveilla suurista. Nettiradio toimii
24 tuntia vuorokaudessa, mutta tämä
on vielä kokeilua ja harjoittelua. Tosin
ohjelmat ovat täysin kuunneltavissa.
Toiveenamme on tulevaisuudessa
tuottaa myös suoria lähetyksiä, joihin
kuuntelijat voivat soittaa tai välittää
kannanottojaan jollakin muulla tavoin.
Alkaako yhtään innostaa? Ainakin minä
puhkun innosta!
Kirjoitushetkellä toimistomme on
perin hiljainen, koska Sliman on talvilomallaan, ja kanssamme työskentelevä
pariskunta joutui lähtemään vierailulle
kotimaahansa. Sara-rouvan isä on vakavasti sairas. He lähtivät koko perhe
paikalliseen sekavaan tilanteeseen.
Olemme saaneet lyhyen puhelinsoiton,
että toistaiseksi kaikki on niin hyvin
kuin mahdollista. Rukouksesi on heille
arvokas.”
Koko Al Morsalin tiimin puolesta,
Marja-Liisa Ezzine
PS. Olemme muuten Davidin kanssa
Suomessa ( JHS) 1.–20.4. Meillä on
tilaisuuksia Pirkkalassa, Alavudella,
Kauhajoella, Virroilla ja Kurikassa.
Tervetuloa kaikkialta myös 9.4. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA)
Yhteyspäivään Kauhajoelle, jossa tulemme asumaan rakkaassa kodissamme kevään tuloa nuuhkien. Meillä on käytössä
sama kännykkä kuin jo vuosia.
L e h d e s s ä m m e 30 v . s i t t e n
”
Saila ja Outi Kiuttu uuden tumman leikkitoverinsa kanssa.
Menneen talven kuulumisia
läheteiltämme Swazimaassa
■ Menkää siis -lehden maaliskuun numerossa 4/1981 kerrotaan niin
Kiutun perheen joulunvietosta ja puutiaisenpistokuumeesta eteläisessä
Afrikassa kuin TWR:n radioaseman laajentamisesta, jotta uusille lähetti-
mille saataisiin tilaa. Pekka, Soile, Saila ja Outi olivat asuneet Swazimaassa
edellisestä lokakuusta alkaen.
Kiutut kuvaavat: ”Tammikuu oli meille raskas kuukausi. Tytöillä oli
kuumetta, Pekalla myös ja sitten kuun lopussa sairastuimme kuumetautiin.
Aikamme ihmettelimme, miksi jatkuva kuume ja erilaiset säryt. Sitten joku
keksi, että ’tick bite fever’ (puutiaisenpistokuume). Tauti ei ole hengenvaarallinen, mutta myrkky ei poistu verenkierrosta ilman lääkekuuria. - -.
Jo syksyllä valmistuivat uuden osan ulkoseinät ja katto, mutta ulkoseinien viimeistely pääsi vauhtiin vasta nyt, kun laajennuksen syy, uusi
audiohuone (äänitarkkaamo), on valmis. - -. Huone on erikoisrakenteinen.
Sen seinät, katto ja lattia on eristetty galvanoidulla pellillä. Pelti estää
radioaaltojen pääsyn huoneen ulkopuolelta sisään ja huoneessa oleviin
nauhureihin. Niiden läpi ohjelma saattaisi joutua toiseen lähettimeen - -.
Uudessa audiohuoneessa on myös uusi asukas, ahkera puuhamies,
mikroprosessori, joka oheislaitteineen pystyy ohjaamaan nauhureita sille
annetun lukujärjestyksen mukaan. - -. Tämä automaatio on pitkällisen
harkinnan ja neuvottelujen tulos. - -. Tähän asti on toimittu käsikäyttöisin
laittein tilapäissuojissa. - -”
on radiolähetystyön aika 13
LÄHDE 25.3.2011
Tilaa SANSAN omasta PUTIIKISTA!
ÄÄNITTEITÄ
TARJOUKSIA
Raamattu kannesta kanteen
-ohjelmista cd- tai dvd-levyt
MP3-muodossa: Uusi testamentti
(624 luentoa) hinta 130 €, Vanha
testamentti (810 luentoa) hinta 140 €.
TARJOUS: Uusi ja Vanha testamentti
yhdessä ostettuina 240 €.
Jukka Norvanto
Avainjakeet 10 €
Onnellisten saari 5 €
Jukka Norvanto
Raamattuluennot, 4 erillistä cd-levyä:
Jumala puhuu toisin, Usko
syntyy kuulemisesta, Vaikeneva Jumala sekä Uskon ihanuus,
uskon uhat cd 5 €/kpl, 20 €/sarja
TARJOUS!
KIRJOJA
Raamattu elämään -kirjasarja
Radiopastori Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelman
pohjalta kirjoittama Raamattu elämään
-sarja on valmistunut, ja kirjoja ilmestynyt
54. Niitä voi tilata yksittäin (17,90 €/
kpl) tai koko sarjan (499 € + lähetyskulut). Sarjasta TARJOUS!
Jukka Norvanto
Tahtoisin rukoilla: Isä meidän
5 € UUTUUS!
Tahtoisin rukoilla, mutta… 5 €
Tahtoisin lukea Raamattua 5 €
Risto A. Ahonen
Käännyttämistä vai
kääntymystä? 32 €
Per-Olof Malk
Jeesuksen
jäähyväisrukous
23 €
Johannes 17
Raimo Mäkelä
Sydämen haava
18 €
Naisnarsistin miesuhri
John ja Stasi Eldredge
Valloittava salaisuus
25 €
Voiko naisen sielua
ymmärtää?
Hilja Aaltonen
Tien päässä taivas
18 €
Saara Kinnunen
Kun tiet eroavat
18 €
Elämää avioeron jälkeen
MUSIIKKIA
Hannu Leskinen ja Amici Musici
Quintet
In Nomine Domini cd 20 €
Mirja Lassila
Jotain aivan
muuta cd 22 €
Pekka Laukkarinen –
Matti Laitinen
Lempparilevy
cd 22 € UUTUUS!
Kauan odotettu
lastenlevy on jatkoa
suosituille lastenkonserteille.
Pekka Laukkarinen
Gloriaa cd 20 €
Jari Kekäle
Arjen juhlissa
5 € TARJOUS!
Juha Auvinen – Jukka Norvanto
Horisontin Taakse 15 €
Juha Auvinen (toim.)
Kirkkojen Eurooppa sid. 1 €
Kirsti Ijäs
OlenNainen 8 €
Olennaisista asioista naisille
Olav Valen–Sendstad
Olenko kristitty? 3 €
LAPSILLE
Hanna-Leena Piittala
Äiti kerro minulle Jeesuksesta
19,05 €
Sara Toulmin – Kristina
Stephenson
Pikku piltin Raamattu
ja rukouksia 16,50 €
Kaksi kirjaa samassa kotelossa!
Alle kouluikäisille.
Servietit 4,20 €/pak.
Värit: keltainen, limetinvihreä, viininpunainen,
vaaleansininen, vaaleanpunainen,
samppanja ja valkoinen. Tekstit: Kiva,
kun tulit, Iloitaan yhdessä, Ole Jeesus
kansamme ja Siunaus matkassasi.
Lautasliinat 5,90 €/pak.
Värit: keltainen, limetinvihreä, valkoinen
ja viininpunainen. Teksti: Siunaa Jeesus
ruokamme…
SANSAn Merienkeli-adressi
7 € TARJOUS!
Lämpimästi muistaen,
raamatunlauseilla:
”Herra on minun
paimeneni...” (Ps.
23:1–2), ”Niin kuin
uusi taivas ja uusi maa,
jotka minä luon…”
(Jes. 66:22) tai
tekstittömänä.
Muistoa kunnioittaen, raamatunlauseella ”Jeesus sanoi: Minä olen
ylösnousemus ja elämä…” (Joh.
11:25–26)
Palikkaraamattu - Jeesuksen
elämä 14 € UUTUUS!
Kuusi tarinaa ja neljä palikkaa. Palikkaraamattu-sarja on uusi, hauska tapa opettaa
pienille lapsille Raamatun kertomuksia.
Palikoilla leikkiessään he toistavat kertomuksia yhä uudelleen, ja niin ne löytävät
vähitellen tiensä osaksi heidän ajatteluaan ja uskoaan. 3–5-vuotiaille.
SANSAn kassi 2,50 € TARJOUS!
Tyylikäs, musta kassi. Siihen on painettu
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
logo, nimi ja www-osoite.
Tomasz Kruczek –
Magda Bloch
Eedenissä –
Puuhakirja 14,50 €
Kirja tarjoaa lapsille
mukavaa puuhaa,
kehittää laskutaitoa ja
sorminäppäryyttä. On
jännittävää tutkia tyynymäisiä sivuja ja
näprätä irti palasia, joiden alla piileskelee
numeroita.
KORTTEJA
Sally Lloyd-Jones – Igor Oleynikov
PörröNallen
piplia
12,90 €
Nallella
vaaleanpunainen tai
sininen asu.
Tim Dowley – Steve Smallman
Piirtäiskö Raamatun eläimiä
9 € TARJOUS!
Jokainen raamatunkertomus sisältää
piirustuslevyn.
Nukkekirjat:
Sakkeus sekä Jeesus, hyvä
paimen 8 €/kpl
Zbigniew Freus – Pulmu Palmgren
Perheen Kuvaraamattu 20 €
MUITA TUOTTEITA
Ekoradio 50 €
FM/AM, kaksi erittäin
laajaa lyhytaaltoaluetta.
Veivigeneraattorilla
ladattava akusto. Mukana
kantolaukku, uusi väri
musta.
Miika Auvinen
Lapsi Kuninkaan cd 17 €
TARJOUS!
Laturilamppu 26 €
Viiden ledin dynamolamppu, jossa
myös puhelimen latauslaite (minuutin
latausta seuraa minuutin käyttöaika).
Taskulampussa sininen, läpikuultava,
muovinen runko ja rannehihna. Dynamolampun kanssa ei tarvita pattereita.
Toimii kahvasta pyörittämällä. Lampussa
on Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
logo, nimi ja www-osoite.
Laulupuu-kuoron Minit
Kuninkaan lapset cd/dvd
15 €/ 23 € TARJOUS: Yhdessä
ostettuna 30 €. Laulupuu-kuoron
Minit, joita johtaa Ulla Pesonen, muine
solisteineen.
Pöytäristi 10 €
Indonesialaista puuta,
Suomessa valmistettu.
Sopii esim. kodinsiunauksiin, ristiäisiin ja muistotilaisuuksiin. Korkeus n. 15 cm.
Jouko Puhakka
Turvallisesti
huomiseen cd 16 €
Seinäristi 15 €
Puinen risti, jossa narusta
tehty krusifiksi.
14 on radiolähetystyön aika
SANSAn kynä 3 €
Tyylikäs, tummanvihreä. Kynässä on
Sanansaattajien logo, nimi ja wwwosoite.
SANSAn tarjouskortit
1-osaiset onnittelu-, kukka-,
lapsi- ja taidekortit 2 € /nippu
(sis. 20 korttia)
2-osainen kortti 0,50 €/kpl
TARJOUS! Teksti:
Äiti, sinua siunata
tahdon.
SANSAn 1-osaiset
0,80 €/kpl
Kukkakortti,
kannessa teksti: ”Saat
nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle
mitä sydämesi toivoo.”
( Ps. 37:4)
Onnittelukortti,
kannessa teksti:
Lämpimät onnittelut.
Kortin takana: Siunausta juhlaasi.
SANSAn
2-osainen
Osanottokortti
2,70 €/kpl
Kannessa teksti:
Lämmin osanotto. Sisällä teksti: Suruun
osaa ottaen.
Pirjo Wariksen 1-osaiset
pääsiäiskortit
Sanansaattaja 1,20 €/kpl
Teksti etukannessa: Siunattua
Pääsiäisen aikaa.
Elämänpuu 1,20 €/kpl
Teksti etukannessa: Siunattua
Pääsiäisen aikaa.
Iltaruskon
siivin 1,20 €/kpl
Teksti etukannessa: Siunattua
Pääsiäisen aikaa.
Pirjo Wariksen
2-osainen 2,20 €/kpl
Elämälle avoin, kannessa
teksti: Hyvää Pääsiäistä
Tarjoukset voimassa niin kauan
kuin tavaraa riittää. Lähetyksiin
lisätään postimaksut. Voit tilata
postitse: Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajat/Putiikki, PL 13,
05801 Hyvinkää, puhelimitse:
(019) 457 7747/Putiikki, spostitse: [email protected] tai
kotisivumme kautta: www.
sansa.fi/Putiikki.
Radioraamattukoulu
Raamattu kannesta kanteen
-ohjelmaotsikot
Raamattu kannesta kanteen -radioohjelmassa käydään runsaan 5,5
vuoden aikana läpi koko Raamattu,
lähes jae jakeelta. Raamattua opettaa teologian lisensiaatti Jukka
Norvanto, ja juontajana on IngaLill Rajala.
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) Radioraamattukoulussa voit olla mukana seuraavasti:
Radio Deissä ma–pe klo 21–21.30
(uusinnat öisin klo 2–2.30 ja aamuisin klo 6–6.30). Järviradiossa ma
klo 17.30–18, ti–to klo 6.30–7 ja su
klo 9.25–9.55. Radio Kajauksessa
su–to klo 21–21.30. Opetukset
ovat kuultavissa myös internetin
kautta SANSAn omilta audiosivuilta
www.rkk-sansa.net.
Australiassa ja UudessaSeelannissa RKK-luentoja on mahdollista kuunnella MP3-soittimella
äänitteiltä. Niitä voi lainata kahden
Sydneyn suomalaisen seurakunnan
(Henrik ja Etelän Risti) kautta. Projektin kolmantena osapuolena on
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon
ulkosuomalaistyö.
Viikko 12
ma 21.3. Iloiset työntekijät
(2. Moos. 35:1–36:7)
ti 22.3. Tutustumismatka
pyhäkköön (2. Moos. 36:8–38:8)
ke 23.3. Lunastus on perusta
(2. Moos. 38:9–39:43)
to 24.3. Alku (2. Moos. 40:1–38)
pe 25.3. Johdanto Markuksen
evankeliumiin
Viikko 13
ma 28.3. Palvelijan suositukset
(Mark. 1:1–13)
ti 29.3. Jeesuksesta tulee julkkis
(Mark. 1:14–28)
ke 30.3. Lintu pääsi vapauteen
(Mark. 1:29–2:2)
to 31.3. Jeesus järisyttää
(Mark. 2:3–22)
pe 1.4. Juopa kasvaa
(Mark. 2:23–3:19)
Viikko 14
ma 4.4. Punaisissa valoissa
kannattaa pysähtyä
(Mark. 3:20–4:9)
ti 5.4. Vertausten tarkoitus
(Mark. 4:10–34)
ke 6.4. Kuka on tuo mies?
(Mark. 4:35–5:20)
to 7.4. Skandaali Nasaretissa
(Mark. 5:21–6:6)
pe 8.4. Todistamisen hinta
(Mark. 6:7–29)
Viikko 15
ma 11.4. Leipää riitti kaikille
(Mark. 6:30–56)
ti 12.4. Mistä löytäisin puhtauden
(Mark. 7:1–23)
ke 13.4. Olenko ”vain-ihminen”
(Mark. 7:24–8:26)
to 14.4. Kuka Jeesus on
(Mark. 8:27–9:3)
pe 15.4. Toimintaa ilman Jeesusta
(Mark. 9:4–32)
Viikko 16
ma 18.4. Tahdon olla suurin
(Mark. 9:33–10:12)
ti 19.4. Olenko rikas?
(Mark. 10:13–45)
ke 20.4. Teot julistavat
(Mark. 10:46–11:19)
to 21.4. Onko pääsiäislammas
virheetön? (Mark. 11:20–12:27)
pe 22.4. Jeesus ja kolehti
(Mark. 12:28–13:13)
Radioraamattukoulun osoite:
Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajat
Raamattu kannesta kanteen
PL 13, 05801 Hyvinkää
RKK- ja Lähetysaika-ohjelmien taajuudet:
Raamattu kannesta kanteen -ohjelma ja Lähetysaika-ohjelma kuuluvat
Radio Deissä taajuuksilla: Helsinki 89,0 MHz, Hämeenlinna 105,9 MHz,
Joensuu 107,4 MHz, Jyväskylä 94,1 MHz, Kokkola 104,3 MHz, Kouvola
96,2 MHz, Kuopio 106,1 MHz, Lahti 106,4 MHz, Lappeenranta 96,0
MHz, Lohja 107,2 MHz, Mikkeli 87,8 MHz, Oulu 106,9 MHz, Pori 95,7
MHz, Rovaniemi 93,4 MHz, Savonlinna 91,3 MHz, Seinäjoki 89,4 MHz,
Tampere 97,2 MHz ja Turku 107,3 MHz.
Molemmat kuuluvat myös Radio Kajauksessa taajuuksilla: Hyrynsalmi 90,9 MHz, Kajaani 95,7 MHz, Kostamus 104,7 MHz, Kuhmo 103,2
MHz, Kuusamo 101,8 MHz, Sotkamo 95,4 MHz, ja Suomussalmi 87,9
MHz.
RKK-ohjelma kuuluu lisäksi:
Järviradiossa: Alajärvi 100,0 MHz, Helsinki 105,5 MHz, Hämeenkyrö 94,5 MHz, Jyväskylä 91,3 MHz, Lehtimäki 107,9 MHz, Lestijärvi 99,1
MHz, Parkano 99,6 MHz, Pihtipudas 87,9 MHz, Pylkönmäki 90,5 MHz,
Riihimäki 102,3 MHz, Seinäjoki 99,1 MHz, Tampere 90,3 MHz, Viitasaari
89,6 MHz ja Vimpeli 89,7 MHz.
Ruotsissa sekä Boråsin, Södertäljen että Trollhättanin lähiradioissa (närradio): Borås 92,5 MHz, ohjelmaa suomeksi su klo 9–9.30, ma
19.30–20 ja ti 19.30–20 (RKK-uusinnat ke klo 16.30, pe klo 14.30 ja su
klo 10.30, pe klo 16.30). Södertälje 88,4 MHz, ohjelmaa suomeksi la klo
18–19 parittomilla viikoilla. Trollhättan 90,6 MHz, ohjelmaa suomeksi to
klo 17-17.45 (RKK klo 17–17.30). Ajat paikallisia.
Norjassa Kaarasjoella sijaitsevan lähiradion, Radio DSF:n, kautta
ma–pe klo 21: Kaarasjoki 104,5 MHz ja 106,8 MHz, Koutokeino 103,5
MHz sekä Tana 106,3 MHz, 104,2 MHz ja 104, 9 MHz. Ajat paikallisia.
Espanjan Aurinkorannikolla (Costa del Sol) Radio Finlandian
välityksellä taajuudella: 102,4 MHz. Lähetysajat samat kuin Järviradiossa
(aikaero Espanjassa -1 tunti).
Lähetysaika
Pääotsikot
Radio Deistä ja Radio Kajauksesta
voi kuunnella Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajien (SANSA) tuottamaa
Lähetysaika-ohjelmaa. Se on radio- ja
medialähetystyön ajankohtaisohjelma,
joka tarjoaa haastatteluja ja haasteita eri
puolilta maailmaa. Sen toimittaa Merja
Kauppinen.
Radio Dein lähetysajat ovat ke klo
17.30–17.45 (uusinta su klo 16.05–
16.20). Radio Kajauksen lähetysajat
ovat su klo 11.30–11.45 (uusinta ma
klo 18–18.15).
Otsikkomuutokset allaoleviin ovat
mahdollisia!
Viikot 12–16/2011
vk 12. Lahjaksi olette saaneet,
lahjaksi antakaa
vk 13. Evankeliumi ei tyhjänä
palaa
vk 14. SAT-7 tuo turvallisuutta
lapsille
vk 15. Lasten oma kristillinen
tv-kanava
vk 16. Muslimin maailma ja taivas
LÄHDE 25.3.2011
Lähde mukaan
Oulu/Karjasilta 19.–20.3.
Kastellin kirkossa Etu-Aasian päivät,
mukana Pirjo Juntunen.
Tuusula 20.3.
Kellokosken kirkossa, Männistöntie
5, klo 11 messu, saarna Matti Korpiaho. kirkkokahvit ja lähetysvartti,
Korpiaho.
Espoo/Tuomiokirkko 20.3.
Auroran kappelissa, Heiniemenpolku 1, klo 12 messu, saarna Arja
Asikainen. Kirkkokahvit ja lähetysinfo, Asikainen.
Kauhava 20.3.
Srk-talossa klo 18 Voimaa virsistä
-ilta, Mervi Viuhko.
Mäntyharju 22.3.
Srk-keskuksen takkahuoneessa klo
18 miestenpiiri ja saunailta, Marko
Pihlajamaa.
Lohja 22.3.
Katutason kerhohuoneessa, Lahokallionkatu 5 A, klo 18 Hanna-piiri,
Arja Asikainen.
Vihti 26.3.
Nummelan srk-keskuksessa, Kappelitie 5, klo 10–15 medialähetyspäivä. Jukka Norvanto, Arja Asikainen,
Merja Kauppinen ja Missioni-draamaryhmä, Tuula Kankkunen.
Helsinki/Pakila 27.3.
Torpparinmäen korttelitalossa,
Käräjätuvantie 3, klo 17, Israel-ilta.
Abrahamin siunaus, Jukka Norvanto.
Hyvinkää 27.3.
Seija Uimosella, Vieremänpuisto 4
as. 6, klo 15 lähetysseurat, Tuula ja
Matti Korpiaho, Uimonen.
Tampere/Harju 27.3.
Lentävänniemen seurakuntakoti
Talentissa klo 16–18 Marianpäivän
musiikkihetki. Toivon lähteellä, Mervi
Viuhko.
Kouvola/Kouvola 27.3.
Käpylän kirkossa, Käpylänkatu 39,
klo 10 messu, saarna Veikko Kurki.
Lähetystilaisuus Lähetystä Indonesiassa, Kurki.
Pieksämäki/Virtasalmi 27.3.
Virtasalmen kirkossa klo 13 messu,
saarna Marja Soikkeli. Lähetystilaisuus Naiset toivon lähteellä,
Soikkeli.
Vantaa/Vantaankoski 30.3.
Myyrmäen kirkon isossa srk-salissa,
Uomatie 1, klo 18.30 raamattuopetus Rukous lähetystyön puolesta,
Seija Uimonen.
Heinola 30.3.
Srk-talossa, Harjukatu 9, klo 18
Naiset toivon lähteellä -ilta, Arja
Asikainen.
Jokioinen 1.4.
Srk-talossa, Temppelitie 2, klo 19
lähetysilta, Arja Asikainen.
Espoo/Tuomiokirkko 2.4.
Tuomiokirkon srk-talossa, Kirkkoranta 2, klo 14 lähetyksen kiitosjuhla ja
lounas, David ja Marja-Liisa Ezzine.
Lahti/Salpausselkä 3.4.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Arja
Asikainen. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus. SAT-7-uutisia, Asikainen.
Pirkkala 3.4.
Kirkossa klo 10 messu, saarna David Ezzine. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Marja-Liisa ja David Ezzine.
Pälkäne/Luopioinen 3.4.
Luopioisten kirkossa, Niementie 2,
klo 10 messu, saarna Marko Pihlajamaa. Kirkkokahvit.
Viitasaari 3.4.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Mervi Viuhko. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Medialähetystyö – Jumalan
ilmavoimat, Viuhko.
Lahti/Keski-Lahti 4.4.
Kirkkokatu 5:ssä, Sinivuokot-piiri
klo 11. Evankeliumin valoa kuknaheimolle Intiassa, Arja Asikainen.
Alavus 4.4.
Kansalan lähetystuvassa, Kirkkotie
7, klo 11 vieraina David ja MarjaLiisa Ezzine.
Saarijärvi 5.4.
Srk-talon takkahuoneella klo 9.30
Missiopaja, Mervi Viuhko. Riitta ja
Arvi Pakkalalla klo 13 Kolkanlahden
työseura. Evankeliumin muutosvoima, Viuhko. Srk-talossa klo 18
Hanna-ilta. Toivoa tamilinaisille
Intiaan, Viuhko.
Helsinki/Haaga 5.4.
Huopalahden kirkossa, Vespertie
12, klo 13 lähetyspiiri, Arja Asikainen.
Ähtäri 9.–10.4.
Srk:n leirikeskuksessa, Leirikeskustie
47, Naisten viikonloppuleiri Kevään
valoa. SU 10.4. Mervi Viuhko johdattaa naisia toivon lähteelle.
Lohja 10.4.
Kirkossa klo 10 messu, saarna Matti
Korpiaho. Srk-salissa kirkkokahvit ja
lähetystilaisuus Armon taajuudella,
Korpiaho.
Muut mediat
n Paikalliset seurakunnat
n Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat
Kirkolliskokouksen
rukouspäätöksestä
n Piispainkokouksen pääsihteeri
Jari Jolkkonen hämmästelee Kotimaa24.fi-uutissivustolla Johannes
Ijäksen haastattelemana (11.3.)
eräiden herätysliikkeiden tulkintaa
kirkossa hyväksyttyyn rukoukseen
parisuhteensa rekisteröineiden
puolesta. Samalla hän kuitenkin
muistuttaa, että luova jännite kirkon
johdon ja herätysliikkeiden välillä
kuuluu asiaan. Se on normaalitila,
jossa on pärjätty hyvin parisataa
vuotta.
Jolkkonen jatkaa muun muassa:
”Esimerkiksi kirkolliskokouksen ja
piispainkokouksen yhteistä päätöstä
pastoraalisen ohjeen antamisesta
on tietoisesti vääristelty. Ei ole
muutettu avioliittokäsitystä eikä
kirkon oppia, ei tehty parisuhteen
siunaamiskaavaa eikä uusia virkavelvollisuuksia.
Joistakin herätysliikkeistä on
kuultu äänenpainoja, joiden mukaan
Lappeenranta/Lappeenranta 10.4.
Lappeenrannan kirkon alasalissa,
Mannerheiminkatu 1, klo 11 lähetystilaisuus jumalanpalveluksen ja
kirkkokahvien jälkeen. Lähetystä
Indonesiassa, Veikko Kurki.
Kurikka 10.4.
Kirkossa klo 10 messu, saarna
David Ezzine. Srk-keskuksessa kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, David ja
Marja-Liisa Ezzine.
Turku/Martti 10.4.
Martinkirkossa klo 10 messu, saarna
Marko Pihlajamaa. Lähetystilaisuus,
Pihlajamaa.
Virrat 10.4.
Srk-talossa klo 17 lähetystilaisuus,
David ja Marja-Liisa Ezzine.
Helsinki/Haaga 11.4.
Hakavuoren kirkossa, Tolarintie 1,
klo 13 lähetyspiiri, Arja Asikainen.
Espoo/Tuomiokirkko 11.4.
Viherlaakson kappelissa, Viherkalliontie 2, klo 14 lähetyspiiri, Matti
Korpiaho.
Helsinki/ Munkkiniemi 13.4.
Munkkivuoren srk-talossa, Raumantie
3, klo 13 lähetyspiiri, Arja Asikainen.
Kajaani 15.4.
Karoliinan kammarissa klo 18 lähetyspiiri, Pirjo Juntunen.
Vihti 19.4.
Nummelan srk-keskuksessa klo 18.30
medialähetyspiiri, Seija Uimonen.
Nokia 26.4.
Lähetyskahvila Kulmakivessä, Härkitie
12 b, klo 18 esillä arabiankielinen satelliittitelevisiotyö, Marko Pihlajamaa.
Lahti/Salpausselkä 27.4.
Aulis ja Helena Tiensuulla, Pahkakatu
4 as. 4, klo 19 lähetyspiiri, Arja
Asikainen.
Tervetuloa tilaisuuksiimme!
Rukous Indonesian puolesta
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y.
(SANSA) on Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka
on erikoistunut evankeliumin julistukseen
radion ja muiden sähköisten viestimien
kautta.
Lähde
Radiolähetystyön lehti
37. vuosikerta
Ilmestynyt aiemmin nimellä
Menkää siis
SANSAn
Yhteyspäivä
Kauhajoella
9.4.2011
Julkaisija:
Radiolähetysjärjestö
Sanansaattajat r.y.
Päätoimittaja:
Juha Auvinen
9.30 Saapuminen ja tulokahvit
10.00Tervetuloa Yhteyspäivään, Veikko Kurki ja Terhi Niemelä
Alkuhartaus, Kauhajoen srk:n lähetyssihteeri Terhi Niemelä
SANSAn työntekijäuutisia ja haave vuodelle 2015,
Arja Asikainen, Veikko Kurki, Marko Pihlajamaa ja Tiina Virtanen
10.45Toivoa, tukea ja tietoa radion kautta, Eila Murphy
11.30 Muslimin maailma ja taivas, David ja Marja-Liisa Ezzine
12.30 Lounas indonesialaisittain
13.30Hyvää Huomenta ahdingon keskellä, hammaslääkäri Leena
Sihombing
14.30 Kahvi
15.00Et ole yksin: Pienryhmätoiminnan sykkeessä, mukana
missiossa ja kirkkoherran tervehdys, Mervi Viuhko, Ilkka
Kastepohja ja kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä
16.30Viikkomessu, saarna David Ezzine, säestys nuorten houseband
Megahartsi
Esiintymässä myös lauluryhmä Octovox, säestämässä muutoin Talon Trio.
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) vuosittainen Yhteyspäivä
järjestetään tällä kertaa yhteistyössä Kauhajoen seurakunnan kanssa. Paikka
on Kauhajoen srk-keskus, Kyntäjäntie 3.
Yhteyspäivän ohjelma on maksuton. Vapaaehtoinen ruokamaksu.
Päivän tarjoilut yht. noin 15 €. Ilmoittautumiset erityisruokavalioineen
31.3. mennessä SANSAn toimistoon: 019 457 7700 tai [email protected].
Sata ensimmäistä ilmoittautunutta saa paikan päällä lahjaksi dokumentti-dvd:n Huuto Iranista.
Yhteyspäivässä mahdollisuus ostoksiin lähetystyön hyväksi SANSAn Putiikissa, arpajaiset!
Lämpimästi tervetuloa!
kirkko olisi muuttanut radikaalisti
toimintatapojaan tai oppiaan, kun
rukous parisuhteen rekisteröineiden
puolesta hyväksyttiin. Tosiasiassa
kirkko pitää yhä kiinni naisen ja
miehen välisestä avioliitosta.
Toisaalta on vaikeaa ymmärtää
myöskään sellaista nitistämishenkeä, jolla julkisuudessa on haluttu
kyykyttää herätysliikkeitä. Herätysliikkeissä on paljon kirkon uskoon
sitoutuneita ja jumalanpalvelukseen
aktiivisesti osallistuvia maallikkoja,
joista unelmoidaan kaikissa strategioissa.
Nyt tarvitaan kärjistysten sijasta
kirkon rakastamista teoissa eikä vain
puheissa. Seurakunnilla ja herätysliikkeillä on suuri vapaus ja vastuu
kehittää yhteisiä toimintatapoja,
joilla vaikkapa taannoinen piispojen ja herätysliikejärjestöjohtajien
yhteinen tahdonilmaus pannaan
tuumasta toimeen. Parhaimmillaan
kirkko ja sen herätysliikkeet saavat
voimaa toisistaan.”
Suomalaiset tarvitsevat Raamatun ymmärtämistä • Tue sinäkin Raamattu kannesta kanteen -radiointia! •
Soita 0600 18808 (15,23 € + pvm/puhelu) tai käy netissä sansa.fi • Tili 506203–232018, viite 6666 31004 • Kiitos!
Yhdistyksellä on toimintaa kotimaassa vuosittain noin 200 seurakunnan
alueella sekä ulkolähetystyötä Kauko- ja
Lähi-idässä, Etelä- ja Keski-Aasiassa sekä
Afrikassa ja Euroopassa.
Vuosittain yhdistys kustantaa noin
6 000 hengellistä radio-ohjelmaa 39
kielellä. Työn huomattavimmat
kohdealueet ovat Kiina, muslimimaat ja
Intia. Sanansaattajilla on lähetystyöntekijöitä arabiankielisessä radio- ja tv-työssä
Ranskassa sekä farsinkielisessä
Kannen kuva: TWR
tv-työssä Kyproksessa. Lisäksi SANSA
tukee turkinkielistä tv-työtä.
Yhdistyksen työntekijöitä on myös
Inkerin ja Kroatian kirkkojen työyhteydessä. Kaksi lähettiä tekee radiolähetystyötä asemapaikkanaan Suomi.
Asiakasrekisteri:
Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat
käyttää osoitetietojensa lähteenä
henkilötietolain (22.4.1999) mukaista
asiakasrekisteriä. Rekisteriseloste on
Taitto:
Pirkko Valtonen
[email protected]
Lehden ja yhdistyksen
postiosoite ja puhelin:
PL 13, 05801 Hyvinkää
vaihde 019 457 7700
faksi 019 457 7780
Käyntiosoite:
Munckinkatu 67, Hyvinkää
Toimisto on auki arkisin
(ei la) klo 9–15
Sähköpostiosoite:
[email protected]
WWW-kotisivun osoite:
http://www.sansa.fi/
Tilaukset ja osoitteenmuutokset:
Auli Lehto
[email protected]
019 457 7744
Tilaushinnat:
Kotimaassa ja Pohjoismaissa:
■ Vuositilaus 34 euroa/vuosi
■ Kestotilaus 29 euroa/vuosi
■ Opiskelijatilaus 19 euroa/
vuosi
Pohjoismaiden ulkopuolella:
■ Vuositilaus 44 euroa/vuosi
■ Kestotilaus 39 euroa/vuosi,
lentokuljetus
Kestotilaus on voimassa
vuoden kerrallaan.
Ellei peruutusta tehdä ennen
tilausjakson päättymistä, tilaus
jatkuu vuoden eteenpäin
ilman erillistä tilausuudistusta.
Tilaus voidaan sanoa irti milloin
tahansa.
Ilmoitukset:
lehden toimitukseen
Ilmoitushinta:
1 euro/pmm + alv 23 %
Lähde ilmestyy:
12 numeroa vuodessa
Painopaikka:
Painoyhtymä Oy, Porvoo
saatavissa SANSAn kotisivuilta
osoitteesta: www.sansa.fi.
Pankki:
Keski-Uudenmaan Osuuspankki,
tilinro 506203-232018.
Sampo-pankki,
Toimitussihteeri:
Leena Punkari
[email protected]
tilinro 800019-1427899. SANSAn kanssa voi nyt tehdä myös
suoraveloitussopimuksen, yhteydenotot: Pirjo Hyövälti, 019 457 7747 tai
[email protected]
ISSN-L 1457-9431
ISSN 1457-9431 (painettu)
ISSN 1799-5167 (verkkojulkaisu)
Seuraava numero ilmestyy
15.4.2011. Lehteen
tarkoitetun aineiston tulee olla
toimituksessa 28.3.2011.
on radiolähetystyön aika 15
Takasivun juttu
SANSAn hallituksessa
ei sattumalta
Kirkon lähetysteologi
Timo Vaskon työhuoneesta näkee
moneen suuntaan, kun
vain katsoo. Vasko sanoo
vuosien saatossa
huomanneensa, että
Jumala kyllä tukee, jos
näkee hankkeen
tärkeäksi.
Leena Punkari
- Medialähetystyön merkitys alkoi avautua
minulle aikana, jolloin maailma oli esirippuja täynnä. Oli bambu-, rauta- ja islamilaista
esirippua. Ei ole sattuma, että olen nyt SANSAn hallituksessa. Tätähän on kypsytelty 30
vuotta, Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK)
lähetysteologi, dosentti, teologian tohtori
Timo Vasko (62) kuvailee.
T
imo Vasko viittaa aikoihin, jolloin työskenteli,
opiskeli ja opettikin silloisessa Saksan liittotasavallassa.
Timo ja Aulikki Vasko olivat perheineen Suomen
Lähetysseuran (SLS) lähetteinä Baijerissa juutalaistyössä, kun Timon mieleen juolahti, että suomalaisten
luterilaisten Euroopan-lähettien pitäisi kokoontua. Se
toteutui vuodenvaihteessa 1980–81 Wienissä, johon
saapui myös Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Itä-Euroopan ja Turkin-työn
tekijöitä sekä Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien
(SANSA) Jugoslavian-työn tekijöitä.
Itävallassa Vaskot tapasivat muun muassa Matti
ja Tuula Korpiahon. Tutustuminen medialähetystyöhön saattoi alkaa.
Sittemmin Vaskot ja Korpiahot ovat käyneet
yhdessä esimerkiksi vuonna 2006 Intiassa, jossa he
olivat läsnä luterilaisen maailmanlähetyksen 300-vuotisjuhlassa Trankebarissa.
Timo ja Matti ovat vuosien kuluessa osallistuneet
moniin kansainvälisiin tilaisuuksiin ja tutustuneet
eri maihin ja alueisiin, kuten Turkkiin ja Venäjän
Karjalaan. Suomessa heitä yhdisti pitkään Suomen
lähetysneuvosto (SLN), jonka puheenjohtajan nuijasta
Timo luopuu lähiviikkoina. Hänen nelivuotiskautensa
tehtävässä on sisältänyt muun muassa SLN:n 90-vuotisjuhlallisuudet.
Kenttänä koko maailma
- Olen syntynyt kylmän sodan jalkoihin aikana,
jolloin elämä Suomessa oli yhtä selviytymistaistelua.
Äiti lähetti pikkupojan Riihimäellä säännöstelykortin
kanssa kauppaan.
Timo Vaskon vanhemmat lähtivät talvisodan aattona
Karjalasta, isän suvun nimi oli 30-luvun puoliväliin saakka
Waschko. Arjen ekumeniankin Timo oppi jo kotonaan,
sillä hänen isänsä kuului ortodoksiseen ja äitinsä luterilaiseen kirkkoon. Molemmat toimivat seurakuntiensa
luottamuselimissä.
- Olen kasvanut saumattomasti Kristuksen maailmanlaajan kirkon jäsenyyteen. Mutta toki selkeästi
olen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi, Timo
korostaa.
Vasko onkin vuosikymmenien aikana osallistunut satoihin kansainvälisiin
kokouksiin ja kirjoittanut ekumeniasta, missiologiasta
ja uskonnoista hengästyttävän määrän artikkeleita
sekä kymmenkunta kirjaa. Tuoreimpina ovat mielessä
viimevuotiset suurkonferenssit Edinburgh II Britanniassa ja Lausanne III Etelä-Afrikassa.
Tuntuu, että mitä Vasko ei kansainvälisestä kristillisestä maailmasta tiedä, sitä ei tarvitsekaan tietää.
Ja ellei tiedä, hän ottaa selvää. Aina löytyy opus, josta
tarkistaa, tai kaveri, jolle kilauttaa.
Haastattelupäivänä on ajankohtaista, mitä tapahtuu Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian
muslimimaailmassa. Kaikissa alueen maissa on jonkinlainen kristitty vähemmistö, ja heidän tilanteisiinsa
liittyen kirkon lähetysteologin työhuoneesta löytyy
tarkasti aihepiireittäin jaoteltuja aineistoja monilla
eri kielillä.
Japanin luonnonkatastrofiin on tuolloin aikaa pari
päivää. Kun sen tapahduttua pyytää Vaskolta kommenttia, vastaus on perusteellinen mannerlaattoineen,
maanjäristyksineen, hyökyaaltoineen, tulinvuorenpurkauksineen ja ydinreaktorituhoineen. Unohtamatta
paikallisia ihmisiä – menehtyneitä, kadonneita ja
murheisia – tai maassa työskenteleviä suomalaisia.
Timo kirjoittaa: ”Pieni kristittyjen vähemmistö
Japanissa tekee varmasti kaiken mahdollisen, että
apua annetaan noissa vaikeissa olosuhteissa. Suomessa
tehtävämme on nyt rukoilla koko Japanin kansan ja
sikäläisten kristittyjen ja lähetystyöntekijöiden puolesta.”
”Keskeistä on, että kolmiyhteiseen Jumalaan turvaudutaan sekä hyvinä aikoina että hädän hetkinä.
Häneltä saadaan katastrofeissa toivoa, lohdutusta,
rohkeutta ja kestävyyttä, niin että pystytään toimimaan hädässä olevien lähimmäisten kaikinpuoliseksi
auttamiseksi ja pelastumiseksi.”
Kirkossa ja yliopistoissa
Timo Vasko on vuodesta 1970 ollut mukana kuvioissa, joissa ovat jotenkin yhdistyneet kristinusko,
juutalaisuus ja islam. Silloin hän pääsi Länsi-Saksaan
ja Israeliin perehtymään uskontojen ja lähetystyön
asioihin. Välillä hän saattoi tavata muslimeja ja juutalaisia ja työskennellä kibbutsissa.
Sittemmin on jäänyt väliin harvoja Lähi-idän
maita, joissa Vasko ei ole vieraillut. Hän on kiertänyt
myös Afrikkaa ja Aasiaa Japanista Pakistaniin. Eurooppa on hänelle ”yksi, yhteinen kylä”.
Taipaleella on kertojansa mukaan ollut monenlaisia vaiheita: seurakunta-, järjestö-, säätiö- ja kirkkohallitustyötä sekä työtä kahden maan yliopistoissa.
Mark. 9:23
Soli Dei Gloria
Pikkupoikana Timo Vasko luki silmät ymmyrkäisinä
Gustave Dorén Kuvaraamattua. Mieleen jäivät Abraham, Rebekka, Mesopotania, Eufrat... Ja toisaalta:
Mistä tässä kaikessa on kysymys?
- Olikin elämys pestä kätensä Eufratissa ja nähdä
koko joki. Sen varressa olen käynyt sekä Turkin että
Syyrian puolella.
- Negevin erämaassa, Israelin ja Egyptin välimaastossa, olen seisonut aasialaisen palmun ja afrikkalaisen
palmun välissä, Timo kuvailee.
Slummejakin on tullut nähtyä enemmän kuin
riittävästi. Esimerkiksi iso osa huono-osaisista ja
kastittomista daliteista kuuluu Intiassa kristittyyn
vähemmistöön.
Mieleen on silti tai juuri siksi syöpynyt ylitse muiden: Jumala on suuri. Kunnia on aina Jumalan. Soli
Dei Gloria lukee Vaskon väitöskirjan esipuheessakin.
- Työn perusnäkyä – evankeliumin lähettämistä
kaikkeen maailmaan – ei koskaan saa unohtaa. Kaikki
muu on kehällistä.
- On ymmärrettävä, mitä aikaa eletään ja mitä
pitää tehdä (1. Aik. 12:33). Eikä ole ratkaisevaa, mitä
ihminen tahtoo tai ehtii, vaan että Jumala on armollinen (Room. 9:16).
Vaskon kaksivuotiskausi SANSAn hallituksen
varsinaisena jäsenenä kestää 2011–2012. Hänen
mielestään on parasta nähdä mahdollisuuksia tässä
ja nyt, ei edessä tai takana. On myös hyvä rakentaa
tärkeysjärjestystä, priorisoida, kuten SANSAssa on
pyritty tekemäänkin.
- Pitää rukoilla ja olla viisaasti rohkea, luottaa
Jumalan antamaan näkyyn.
- Vaikka onhan tilanne maailmassa jakautunut.
Toisaalta ovat olemassa modernin median välineet ja
tekninen kehitys. Toisaalta kysymys, että monellako
vastaanottajalla on varaa hankkia kyseisiä välineitä:
kännykkä, tietokone ja nettiyhteys, radio tai televisio.
Näitäkin asioita Timo saattaa miettiä golfin virkistämänä. Hän sanoo peluun harjaannuttavan, haastavan
monipuolisesti ja kasvattavan korvien väliä.
Leena Punkari
Johanna Ervast
Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.
- Meikäläisen elämässä on paljon vuorovaikutusta.
Tässä kirkon toimitalossa edistän Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetystyötä ja ekumeniaa. Toinen
puoli on teologinen tutkimus ja sen soveltaminen
kirkon käyttöön.
- Lähipäivinä otan taas tohtorinhatun kaapista
ja kävelen akatemian puolelle seuraamaan väitöstilaisuutta. Siinä ovat usko ja tieto vuorovaikutuksessa
keskenään.
Vaskolla on Helsingin yliopistossa missiologian
dosentuuri, jota varten hän teki aikoinaan toisen väitöskirjatasoisen tutkimuksen 1999. Väitöskirjassaan
vuonna 1985 hän käsitteli eräitä juutalaisuuden ja
kristinuskon näkökulmia, toista isoa tutkimustaan
hän laajensi islamin suuntaan.