Hannakirje 6/2014 - Medialähetys Sanansaattajat

Medialähetys Sanansaattajien
Hanna-rukouskalenteri
Kesäkuussa 2014
ABORTIN
HAAVOITTAMAT
NAISET
Syntymätön lapsi on aina arvokas ja
ansaitsee mahdollisuuden elämään.
Kiitos, että rukoilet yhdessä tuhansien muiden eri puolilla maailmaa
olevien rukoilijoiden kanssa abortin
haavoittamien naisten puolesta.
5. Isä, lähetä viisautta Hanna-työn
tekijöille, että he osaisivat neuvoa
Naiset toivonlähteellä -ohjelmien
kuulijoita vaikeissa ja uhkaavissakin
ongelmissa.
neuvontapaikoista sekä adoptiomahdollisuuksista. Sananlaskuissa
kehotetaan: ”Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden saamiseksi kaikille
sorretuille.” (Snl. 31:8)
6. Tänä vuonna Kiinassa tehdään
arviolta yli 13 miljoonaa aborttia.
Taivaallinen Isämme, anna äideille
löytyä vaihtoehtoja suojella itsensä
ja lapsensa. Anna paikkoja, joissa
äidit voivat turvallisesti jättää lapsensa adoptoitavaksi.
9. Isä, suojele syntymättömiä lapsia,
joiden äidit suunnittelevat aborttia.
Psalmin 139 jakeet 15 ja 16 ovat
tukenamme: ”Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin
syvällä maan alla, mutta sinulta ei
pieninkään luuni ole salassa. Sinun
silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.”
1. Herra, johdata äidit valitsemaan
syntymättömälle lapselleen elämä.
Muistuta, että ei-toivottu raskaus voi
päättyä abortin sijaan myös adoptioon, joka antaa lapsettomalle mahdollisuuden toteuttaa haaveensa
omasta lapsesta.
10. Isä, tuomme eteesi viikonloppuna Oulussa alkavat Sansan Medialähetyspäivät. Siunaa jokaista vierasta
ja puhujaa. Rukoilemme siunaustasi
erityisesti lauantain klo 15 alkavalle
Hanna-työn kanavalle.
2. Ylistämme sinua, Luojamme, elämän lahjasta. Psalmissa 8, jakeissa 4
– 5 sanotaan: ”Kun minä katselen
taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja
tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen -- mikä on ihminen! Kuitenkin
sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.”
3. Isä, lähetä vanhemmat ja eri yhteisöjen työntekijät ohjaamaan lapsia
ymmärtämään, että seksisuhteen
aloittaminen vasta myöhemmin,
avioliitossa, auttaa terveeseen elämään ja onnellisempaan aikuisuuteen.
4. Jumala, anna intialaisten viranomaisten toimia tehokkaammin, jotta
intialaiset perheet lopettaisivat tyttövauvojen surmaamisen. Arviolta 50
miljoonaa aborttia tai pienten vauvojen surmaa tapahtuu Intiassa sen
vuoksi, että kyseessä on tyttövauva.
11. Jeesus, auta raiskauksen seurauksena raskaana olevia naisia. Anna
heidän parantua fyysisesti ja henkisesti Sinun omiesi välittämän kristillisen rakkauden ja myötätunnon
kautta. Roomalaiskirjeessä sanotaan:
”Mutta toivon Jumala täyttäköön
teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin, että teillä olisi runsas
toivo Pyhän Hengen voiman kautta.”
(Room. 15:13)
7. Jeesus, auta USA:n viranomaisia
suojelemaan naisia paremmin aborttiklinikoilla, joissa rikotaan terveysja turvallisuusmääräyksiä sekä noudatetaan vaarallisia toimintatapoja.
8. Isä, johdata niitä, jotka jakavat
tietoa sikiön kehityksestä, abortin
vaaroista, naisille tarjolla olevista
12. Herra, auta etiopialaisia tyttöjä,
joita rohkaistaan tekemään abortti.
Anna kristittyjen naisten osoittaa
Sinun rakkauttasi näille tytöille. Anna
heidän välttyä hyväksikäytöltä.
13. Isä, siunaa heitä, jotka puolustavat syntymättömien lasten oikeuksia.
(40daysforlife.com)
Kansainvälisen Project Hannahin eli Hanna-työn rukouskalenteria julkaisee Suomessa Medialähetys Sanansaattajat (Sansa), PL 13,
05801 Hyvinkää. Voit tilata ilmaisen esitteen ja rukouskalenterin tai kirjoittaa muuten vain: [email protected] tai soittaa
019 457 7700 arkisin klo 10–15. Lue lisää sansa.fi. Seuraa Sansan Facebook-sivuja. Hanna-päivitykset voit lukea lauantaisin.
14. Jumala, sinä voit muuttaa sydämet ja johdattaa kansakuntia, jopa
kääntää niiden suunnan. Voimista
kansojen johtajia toimimaan syntymättömien lasten puolesta.
15. Herra, johdata isät rakastamaan
lastensa äitiä sekä hankkimaan perheelle koti, ruokaa ja vaatteet. Johdata aborttipäätökseen osallistuneet
isät eheytymään sinussa.
16. Taivaallinen Isämme, opeta meitä
Jesajan sanoin ”tekemään hyvää,
tavoittelemaan oikeudenmukaisuutta, puolustamaan sorrettua, hankkimaan orvolle oikeus ja ajamaan lesken asiaa”. (Jesaja 1:17)
17. Isä, tue ja lohduta abortin tehneitä naisia, jotka kärsivät syyllisyydestä, vihasta ja häpeästä. Johdata heidät luoksesi toipumaan ja etsimään
anteeksiantamusta. Siunaa heitä,
jotka varoittavat muita elämän valintojen piinallisistakin seurauksista.
(http://silentnomoreawareness.org/)
18. Miljoonat naiset pakotetaan tekemään abortti. Herra auta heitä.
21. Etiopiassa 94 prosenttia naisista
synnyttää ilman koulutetun työntekijän apua. Isä, lähetä koulutettuja
lääkäreitä ja kätilöitä.
22. Herra, kosketa rakkaudellasi niitä
äitejä, jotka harkitsevat abortin jälkeen itsemurhaa. Moni heistä pakotettiin aborttiin. Paranna heidän
henkinen tuskansa, joka tuntuu liian
suurelta.
sekä rukoilevat kuulijoiden puolesta
ja vastaavat heidän kirjeisiinsä.
30. YK:n mukaan 47 prosenttia synnytyksistä on taitamattomien hoidossa. Vuosittain tapahtuu satoja
tuhansia synnytyksiin liittyviä kuolemia. Isä, lähetä parempaa terveydenhuoltoa, jotta näiden kuolemien
määrä vähenisi.
23. Herra, auta äitejä, jotka ovat vaarassa saada synnytyksessä vammoja.
Esimerkiksi synnytysavanteet voivat
aiheuttaa virtsanpidätyskyvyttömyyttä ja kipuja. Näistä vammoista
kärsivät naiset saatetaan hylätä, jos
he eivät saa tarvitsemaansa kirurgista hoitoa.
Medialähetyspäivät 14.–
14.–15.6.2014
24. Isä anna maailman naisten asioiden koskettaa sydäntämme ja mieltämme, jotta olisimme uskollisia ja
viisaita esirukoilijoita.
Siunausta ja iloa elämääsi ja erityisesti alkavaan kesääsi!
25. Jumala, kosketa äitien sydämiä
kautta maailman. Anna heidän oppia
arvostamaan, suojelemaan ja kasvattamaan lapsiaan ja pitämään heistä
huolta kaikissa olosuhteissa.
26. Jeesus, lähetä perheenjäsenet,
ystävät ja naapurit puolustamaan ja
auttamaan perheväkivallan uhkaamia naisia.
27. Herra, johdata vanhemmat rohkaisemaan tyttäriään koulunkäyntiin
ja ammatin hankkimiseen.
Sansan Medialähetyspäiviä vietetään
Oulussa 14.–15.6. Lauantain ohjelmassa klo 15 on HannaHanna-taajuus,
taajuus jossa puhuu arabiankielisen Hannatyön koordinaattori. Tervetuloa kuulolle!
Voit seurata Hanna-työn päivityksiä
lauantaisin Sansan Facebook-sivuilta
www.facebook.com/sansa.
Sinusta kiitollisena
Sansan HannaHanna-työ
Erja Tillgren (koordinointi)
Arja Savuoja (Hanna-ryhmät)
Satu Hauta-aho (Hanna-posti:
[email protected])
Eeva Vähäsarja (rukouskalenterit)
kuvat: TWR Project Hannah ja Sansan
kuva-arkisto
28. Herra, lähetä parempaa terveydenhuoltoa naisille kautta maailman.
Lähetä viranomaiset taistelemaan
lahjontaa vastaan, koska korruptio
usein huonontaa terveydenhuoltoa.
19. Pyhä Henki, kosketa voimallasi ja
suojele lähes 50 miljoonaa syntymätöntä lasta, jotka voisivat joutua
abortoitaviksi tänä vuonna.
20. Isä, varjele nyt juhannusaattona
Suomen nuoria tyttöjä joutumasta
harkitsemattomiin seksisuhteisiin tai
raiskauksen uhreiksi.
29. Isä, lähetä viisautta ja rohkaise
Hanna-työn tekijöitä. He kääntävät
Naiset toivon lähteellä -ohjelmien
käsikirjoituksia ja rukouskalentereita
eri kielille, pitävät terveysseminaareja, opettavat työllistymismahdollisuuksista, jakavat lahjoitusradioita,
johtavat rukous- ja raamatturyhmiä
Yksityishenkilöiden lahjoitukset Hanna-työlle Medialähetys Sanansaattajien tilille IBAN FI37 5062 0320 0320 18, Hanna-työn yleisviite: 7777 10021. Voit myös osoittaa lahjasi valitsemallesi ohjelmakielelle (7 vaihtoehtoa): Indonesia, jaava 2222 12100 tai indonesia
2222 12139; Intia, hindi 2222 11088, tamil 2222 11033 tai gujarati 2222 11046; Kambodža, khmer 2222 12207; Turkki turkki 2222 15042.
Ohjelman nimi on Naiset toivon lähteellä (NTL). Kiitos lahjastasi.