Vesikiertotakasta tukea lämmitykseen

r
Vesikiertotakasta tukea lämmitykseen
Maalämmitys tuo
puolet säästöä
aila ja James Kakon lautarakenteinen tiiliverhoiltu
rintamiestalo on
valmistunut vuonna 1953. Asuinpinta-alaa talossa on
noin 120 neliötä ja
pihalla on kaksiken-oksinen 70
neliön autotalli. Talliin hankittiin ilmalämpöpumppu, koska
lämpö talvella painui alle -5:n
asteen.
Taloon oli vaihdettu edellisen
asukkaiden toimesta öljykattila
vuonna 1982.
Lohjalaiset Kakot vaihtoivat
1950-luvun rintamamiestalonsa
öljylämmityksen maalämpöön.
Kakot ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa,
vaikka vielä ei uutta lämmitystä
ole saatu toimimaan ihan parhaalla
mahdollisella tavalla.
36 1
TALOMESTARI
- 2012 alkoi tuntua, että 30
vuoden jälkeen se voi simahtaa hetkenä minä hyvänsä, ja
ylipäätään vanhan talon lämmitykselle oli tehtävä jotakin.
Päätimme vaihtaa lämmitysjärjestelmäksi maalämmityksen,
niin pitkään kuin Lohjan keskustassa pohjavesialueella voimme
sen tehdä. Saimme remonttiin
myös energia-avustusta, Laila
Kakko sanoo.
Urakoitsijaksi valikoilui hyväksi osoittautunut Vihdin LVI,
urakkahinta tuntui sopivalta.
Hinta oli 18 550 euroa. Lisäksi
vanhan kattilan poisto maksoi
390 euroaja porauskustannukset olivat 55 euroa metri.
-Se meitä kaikkia jännitti,
·. miten syvälle pitää mennä ennen kuin maalämpö tulee vastaan. Geologiset kartat näyttivät
että 30-40 metrin syvyydessä ,
lopulta kiintokallio tuli vastaan
40 metrissä. Siihen saakka oli
hiekkaa. 110 metriä porattiin
kalliota eli purakaivon kokonaissyvyys on 150 metriä, Laila
Kakko sanoo.
Kakot pohtivat maalänunityksen lisäksi muitakin lämmitysvaihtoehtoja. ·
- Vihdissä asuvalla veljenpojallani on pellettilämmitys,
mutta ajattelimme, että maalämpö olisi huolettomampi, Laila
Kakko juttelee.
VESITAKASTA APUA
LÄMMITYKSEEN
Rintamamiestalon alakertaan oli
ajatuksena rakentaa takkahuone. Alakerrassa ei ollut takkaa
vanhastaan.
-Päädyimme vesitakkaan, jos
siitä olisi hyötyä lämmityksessä.
Takka käyttää pääosan puun
polttamisesta kertyvästä energiasta vesisäiliössään olevan
veden lämmitykseen. Takan
säiliöstä lämmin vesi pumppautuu lämminvesivaraajaan,
josta kiertovesipumppu kuljettaa lämpimän veden talon
pattereihin.
-Puolalainen vesitakka tuli
sen maahantuojalta. Maalämpöurakoitsija teki putkityöt Aika
kalliiksi se kyllä kaiken kaikkiaan tuli, Laila Kakku tuumii.
Takkahuoneeseen lisättiin
kaksi patteria, kun vesitakka
ei varsinaisesti olisi lämmönlähde. Hintaa tuli vesitakalle,
putkitöille ja patterilisäykselle noin 8 400 euroa. Vesitakan
osuus on noin 3900 euroa.
- Se meitä kaikkia
jännitti, miten
syvälle pitää
mennä ennen kuin
maalämpö tulee
vastaan.
Maalämpöpumpun ja vesitakan lisäksi pannuhuoneen
hybridivaraajassa on vapaana
yksi paikka, siihen voidaan tulevaisuudessaliittää vaikka aurinkokeräin.
-Katto- ja pintaremontit ovat
tulossa lähivuosina. Siinä samassa voitaisiin asentaa katolle
keräin. Mutta se riippuu vähän
siitä, kuinka paljon maalämpöpumppu loppujen lopuksi vie
sähköä.
LÄMPÖÄ ON
RIITTÄNYT HYVIN
Maa.lämpöpumppuremontin käyttöönottotarkastus oli
9.8.2012. Siitä lähtien pumppu
Kakkojen rintamamiestalo on valmistunut vuonna 1953.
Katto- ja pintaremontti ovat edessä lähivuosina.
TALOMESTARI
1 37
on lämmittänyt kolmehenkisen
Kakon perheen, yhdysvaltalaissyntyisen linja-autonkuljettajan, erityisopettajan sekä heidän15-vuotiaan poikansa talon.
-Meidän ei ole tarvinnut tehdä maalämpöpumpulle mitään
ja lämpöä on riittänyt. Viime
talvena talo oli selvästi lämpimämpi kuin aikaisempina talvina, James Kakko sanoo.
-Sanoin Jamesille, että laita
nyt ihmeessä pumppu pienemmälle, kun alakerrassa tuntui
liiankin lämpimältä, Laila Kakko hymyilee.
Sähkön käyttö
on lisääntynyt
maalämpöpumpun
myötä, mutta toki
öljyn osuus on
jäänyt kokonaan
pois.
Ulkoseinässä oleva anturi
säätelee lämmön määrää ulkolämpötilan mukaan.
- Patterien termostaatit on
väännetty hyvissä ajoin keväällä kiinni, koska sisällä tuntui
kuumalta.
Erityisesti kesällä talo on Kakkojen mukaanliiankin lämmin.
- Ilmanvaihto ei talossa oikein
toimi. Alakerran takkaa rakennettaessa kävi vielä niin, että
kellarin, saunan, vaTaston ja
öljykattilalmoneen ilmastointiputki tuli vahingossa vesitakan lämpöhormiksi.
Sisäilma-asioista ymmärtävä
nuohooja lupasi onneksi olla
käytettävissä silloin, kunKakot
haluavat laittaa ilmanvaihtoasiat
ja hormit järjestykseen.
SÄHKÖLASKUUN
TULOSSA NOUSUA
Kakot ovat olleet tyytyväisiä
remonttinsa tuloksiin.
- Karkeasti kolmanneksen
säästö tuntuu nyt kertyvän,
tavoite on kuitenkin päästä
puoleen, James Kakko sanoo.
Laila Kakko seuraa talon kulutuksia tarkasti.
Talo on vielä toistaiseksi niin
harva, etteivät Kakot usko pääsevänsä kuluissa alle puoleen
entisestä ennen julkiverhousremonttia.
- Nyt tosin saamme nähdä
todellisen muutoksen, James
Kakko sanoo.
Sähkönkulutukseen tulee
maalämpöpumpun myötä nou-
sua. Sähkönkulutus oli aikaisemmin noin 7 000 kilowattituntia
vuodessa. 30.8.2012 taloon tuli
sähkön etälukumittari, san1aan
aikaan maalämmityksen kanssa.
Sen jälkeen on kuhmut sähköä
16 000 kilowattittmtia.
Öljyä kului 2 500-3 000 litraa vuodessa, talvesta riippuen.
- 1 800 euroa on nyt, viime
Maalämmitys
sopivin vaihtoehto
Kakkojen lämmitysjärjestelmävertailussa oli esillä
useampia lämmönlähteitä.
-Toisena vaihtoehtona oli ilmavesilämpöpumppu
jonka rinnalle olisi tullut vesikiertotakka, jollei maalämpökaivon poraaminen olisi ollut kannattavaa, kertoo hankkeessa mukana ollut energia-asiantuntija Kari
Balk Ekolämmöx Oy:stä.
-Selvitin mm. Geodeettiselta laitokselta peruskallion korkeuden lämpökaivon porausta varten. Lämpökaivon syvyys on 150 metriä ja harjulla jouduttiin
porausreikää suojaputkittamaan noin 40 metriä.
- Vesikiertotakka tuli maalänlmön rinnalle koska
alakertaan oltiin tekemässä takkahuonetta, ja putkiveto takalta varaajalle on lyhyt jolloin vesitakka oli
järkevä vaihtoehto.
-Aiempi öljynkulutus oli ollut noin 3 000 litraa ja
maalämpöpumpulla ja takalla länlmityksen ostoenergianmäärää saadaan vähennettyä noin 70 prosenttia,
Kari Balk sanoo.
Maalämpöpumppu on teholtaan kahdeksan kilowattia, ja sen rinnalle on kytketty 400 litran erillinen
varaaja, johon myös vesitakka on kytketty.
38 1
TALOMESTARI
syyskuun alusta, kolmen neljäsosa vuoden aikana kulunut
lämmitykseen ja sähköön. 3 000
euroa kului aikaisemmin vuodessa. Vielä on 1 200 euron ero .
-Ero toki pienenee vielä kesä-,
heinä ja elokuun aikana, vaikka kesäkuukausina kuluu toki
muutenkin vähiten energiaa,
Laila Kokko pohtii.
- Maalämpöpumpun saa kesä lomamatkan ajaksi säädettyä
loma-asentoon. Kun vesitakka
saadaan tehokkaaseen käyttöön,
pitäisi siitä saada vielä kolmanneksen hyöty, Kakot miettivät.
Myös keskikerrokseen kymmenen vuotta sitten rakennettua
varaavaa takkaa on käytetty jonkin verran lämmityksen tukena.
- Kun James meni säännöllisesti seitsemäksi töihin, hän
heräsi kaikessarauhassa viideltä
ja poltti pesällisen puuta takassa, Laila Kakko kertoo.
-Se ei kuitenkaan vaikuttanut juurikaan öljyn kulutukseen,
James Kakko sanoo.
Viime talvena tuli paloi takassa kerran viikossa.
VESITAKKA KÄYTTÖÖN
ENSI TALVEKSI
Talo oli melko lailla alkuperäisessä kunnossa, kun Kakot ostivat sen vuonna 2000.
- Seinäpinnat ja lattiamatot oli
uusittu, pattereihin asennettu
termostaatit, ja asuinkerrosten
ikkunat oli uusittu, Laila Kakko kertoo.
Kakot uudistivat kellarin lattiat kymmenen vuotta sitten.
-Ensin meidän piti tehdä vain
saunaremontti, mutta pesuhuoneen maton alta löytyi hametta.
Vesitakka ei ole ollut vielä käytössä. Takka odottaa viimeistelyä.
- Harmiliitos on vielä tekemättä ja terästakan ulkokuori
muuraamatta. Takkaa voi tosin
käyttää ilman kuortakin. Olemme sopineet sen laittamisesta
loppuun. Ensi talvena päästään
sitten kokeilemaan takan merkitystä lämmityksessä.
VLLÄTVKSIÄKIN
MATKAN VARRELLA
TALOMESTARI
-Viime elokuun lopusta näyHäisi sähkömiHarin mukaan kuluneen noin
16 000 kilowaHituntia. Öljylämmityksen aikana sähköä kului noin 7 000
kilowaHituntia vuodessa, Laila Kakko sanoo.
Eli lattioille oli tehtävä jotakin.
Päätimme korjata ja laatoittaa
pesuhuoneen. Sitten löytyi etsisenkin maton alta hametta. Jouduimme avaamaan kaikki alakerran käytävät.
Lopulta kaikkiin lattioihin
laitettiin lattialämmitys, pe-
1 39
runakellarista tehtiin kodinhoitohuone ja ikkunat uusittiin.
- Kun kellarin lattioita kaivettiin 40 senttiä, niin huomasimme, että seinä päättyi tavallisiin tiiliin. Talosta puuttuivat
perustukset ja päätimme rakentaa sellaiset jälkikäteen.