Fauvismi Anna-Sofia Korteniemi Kuvataidelinja Henri Matisse RaKro 2009-2010 Fauvismi nousi julkisuuteen vuonna 1905 Pariisin Syyssalongissa. Aluksi taiteilijoita ei ymmärretty, heitä paheksuttiin ja kutsuttiin villipedoiksi (les fauves). Fauvistit eivät järjestäytyneet liikkeeksi tai kehittäneet varsinaista taideteoriaa, joten löyhä taidesuunta alkoi hajota jo vuonna 1908, jolloin se menetti kannattajia mm. kubismille. Taidesuunnan juuret ovat ranskalaisessa impressionismissa, sekä myös Cézannen, van Goghin, Gauguinin ja Signacin taiteessa. Sillä on yhteys myös ranskalaiseen naivismiin. André Derain Henri Matisse Fauvistisessa taiteessa on ”ulkoisesta todellisuudesta riippumaton henki ja sielu”. Taiteilijat korostivat tunnepitoista ja persoonallista suhtautumista aiheeseen, eikä naturalistisia tehokeinoja hyväksytty. Taideteosten aiheet vaihtelivat paljon, mutta yhteistä oli se, että kohde ”eli taulussa omaa elämäänsä”. Missään tapauksessa aiheet eivät olleet yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Taideteokset olivat selkeitä, eikä niissä ollut juurikaan yksityiskohtia. Kuvapinnan kaksiulotteisuus, itsenäiset väripinnat, vahvat ääriviivat ja kirkkaat, riitasointuisetkin, mutta tarkkaan harkitut värit, olivat ominaisia fauvistiselle taiteelle. Henri Matisse Taidesuunnan tunnetuimpia taiteilijoita olivat Henri Matisse, André Derain ja Maurice de Vlaminck, lisäksi Rouault, van Dongen, Dufy, Marquet, Puy, Friesz ja Marquin. Heitä ei juuri kiinnostanut ajan henkiset ja kirjalliset liikkeet, vaan taiteilijoita yhdisti vain samanlainen, ekspressiivinen maalaustapa. Georges Rouault Henri Matisse (1869-1954) oli vanhin, lahjakkain ja merkittävin fauvisti. Taiteessaan hän pyrki maltillisuuteen, sommittelun täydellisyyteen ja värisointujen tasapainoon, mutta hänen käyttämänsä keinot olivat varsin uskaliaita. Hänen tunnetuimmassa teoksessaan ”Jälkiruokapöytä, punaisen harmonia” ja ”Elämänilo” näkyvät hänelle tyypilliset vääristynyt esitystapa, kaksiulotteisuus, muotojen pelkistys, yhtenäiset värikentät, muutama voimakas väri (useimmiten punainen ja vihreä) ja koristeelliset koukerot. Matissen mielestä fauvistinen taide oli ”täynnä sopusointua, puhtautta ja rauhaa”, ja myös ”kaikki mikä ei ole taulussa välttämätöntä, on turhaa”. Henri Matisse Väririnnastukset ja -harmoniat Käytin työni pohjana Henri Matissen ”Pianotunti”-teosta. Maalaus ei ehkä suorine linjoineen ole kaikkein tyypillisintä fauvismia, mutta sen värimaailma miellytti minua. Päädyin siihen, että maalauksen vallitseva väriharmonia on vastaväriharmonia – siis punainen ja vihreä. Samanaikaisuusrinnastus näkyy tässä maalauksessa harvinaisen selkeästi. Harmaa näyttää punertavalta vihreän vieressä tarkasteltuna, ja vihertävältä punaisen vieressä. Henri Matisse Tämän Matissen työn pohjalta tein vapaamuotoisen akvarellimaalaksen, jossa käytin vallitsevia väriharmonioita ja -rinnastuksia. Työssäni käytin vain kolmea värisävyä; murrettua punaista ja murrettua vihreää, sekä niitä sekoittamalla saatua harmaata. Tein väripinnoita suuria, jotta työ olisi ja selkeä ja samanaikaisuusrinnastus näkyisi. Fauvistinen tuolimaalaus Tuoliin maalasin yksityiskohdan Henri Matissen maalauksesta (dia 3), sillä se edustaa hyvin fauvistista tyylisuuntaa.
© Copyright 2024