Tämä on jokavuotinen ongelma ja nyt minun mittani täyttyi”

KOILLIS-LAPPI TORSTAI 12. HUHTIKUUTA 2012
8
UUTISET
■ Kappalevaaran huipulta otettu vauhtia kohti jyrkkää Isovaaran rinnettä...
”Tämä on jokavuotinen ongelma ja nyt
minun mittani täyttyi”
Moottorikelkkaporukka tuhosi taas Pekka Narkilahden taimikkoa
Erkki Hautala
Kemijärveläisen metsänomistajan Pekka Narkilahden palstalla moottorikelkkaporukka on tehnyt pahannäköistä jälkeä.
Jäljistä päätellen kelkkailijat eivät ole edes yrittäneet
varoa taimia vaan rälläyksessä on tuhoutunut satoja männyntaimia.
Narkilahden metsäpalsta sijaitsee Halosenrannalla
Kappalevaaran ja Isovaaran
välisessä kurussa. Palstan pinta-ala on noin 9,5 hehtaaria ja
konekylvö on suoritettu noin
yhdeksän vuotta sitten.
– Kappalevaaran rinteestä
on haettu vauhtia kohti jyrkkää Isovaaran rinnettä. Ainakin viidestä eri kohdasta on
hurautettu Isovaaran päälle
ja sieltä takaisin Kappalevaaraan vauhtia hakemaan, Narkilahti sanoo.
– Me oltiin pilkillä kun huomattiin, että järveltä kaartoi
rantaan kolme moottorikelkkaa. Ne ajoivat sarkamaiden
läpi kohti Hevosniemeä. Sieltä kelkkailijat ilmeisesti ajoivat minun palstalleni, Narkilahti muistelee huhtikuun
ensimmäisen päivän tapah-
■ Metsänomistaja Pekka Narkilahti (keskellä), aluevastaava Henrik Säynäjäkangas Kemijärven metsänhoitoyhdistyksestä ja moottorikelkan päällä istuva Petri Kananen
kävivät pääsiäisviikolla toteamassa palstalla moottorikelkoilla aiheutetut tuhot.
tumia.
Palsta sijaitsee kurussa, eikä sieltä kuulu ääniä noin 3,5
kilometrin päässä sijaitsevan
Narkilahden talon pihalle.
Järvelle kelkkojen ääniä
kuitenkin kuului arviolta tunnin verran.
Palstalta poistuneista kelkoista tehtiin myös näköhavainto.
Narkilahti kiirehti katso-
maan mitä palstalla on tapahtunut. Näky oli kaamea; kelkkojen jälkiä kymmenen metrin välein kuru täynnä ja taimikkoa nurin.
– Yhdelle kelkkailijalle oli
sattunut Isovaaran laen lähellä vahinko ja kelkkaan oli
tullut vaurioita, Narkilahti sanoo.
Hän on tehnyt poliisille rikosilmoituksen moottorikel-
koilla palstalla aiheutetuista
tuhoista.
– Tämä on jokavuotinen
ongelma ja nyt minun mittani täyttyi, Narkilahti huokaa.
Hänen mukaansa Kappalevaaran ja Isovaaran välinen
kuru täytyy olla jonkun porukan tiedossa. Oudommat sinne tuskin osaavat eivätkä tekijät liene aikuista väkeä.
– Minun mielestäni vanhemmat voisivat nuorisoltaan kysellä missä sitä on ajeltu ja tarkastaa moottorikelkan
kunto, sillä tässä tapauksessa
rikospaikalle jäi kelkan osia,
Narkilahti kertoo.
Hänellä ei mitään laillista
moottorikelkkailua vastaan,
mutta häntä sapettaa sellainen piittaamattomuus, jota hän on talvi talven perään
joutunut metsäpalstallaan näkemään.
Narkilahden mielestä
moottorikelkkailijoiden tunnistaminen on nykyään lähes
mahdotonta. Kilvet ovat pienet, kypärät päässä ja kelkoissa tehoja tarvittaessa nopeaan
paikalta poistumiseen.
– Suomessakin kannattaisi moottorikelkkoihin laittaa
sekä eteen että taakse sellaiset suuret rekisterikilvet kuin
Norjassa, Narkilahti ehdottaa.
■ Suoraan taimikon läpi ja jälki myös sen näköistä.