Lue lisää - Et

Kohti pudotuspelejä
Nyt eletään ainakin II-divisioonan pohjoislohkon osalta kauden parasta aikaa, sillä lohkon pudotuspelit
odottavat jo kulman takana. On siis tultu jo pitkä taival siitä, kun Et-Po aloitteli kauttaan pienen
epätietoisuuden vallassa. Epätietoisuus johtui monesta syystä. Ensinnäkin joukkueen kausi alkoi
jääharjoitusten osalta varsin myöhään, vasta syyskuun alussa. Lisäksi joukkue ei ollut pelaajiston osalta vielä
tässä vaiheessa täysin valmis. Kauteen lähdettiin siis hyvin erilaisella valmistautumisella kuin aikaisempina
kausina. Parin jääharjoitusviikon ja muutaman harjoitusottelun jälkeen joukkueella oli jo edessään
ensimmäinen sarjaottelu vieraskaukalossa sarjan ennakkosuosikki TIHC:a vastaan. Vaikka ottelun
lopputulos olikin Et-Po:n kannalta tyly, antoi joukkueen otteet viitteitä paremmasta. Seuraavina viikkoina
palaset loksahtivat toden teolla paikoilleen ja joukkue eteni lokakuun loppuvaiheille kuuden ottelun
voittoputkessa. Voitot irtosivat melko usein hyvien peliesitysten myötä, joista päällimmäisinä jäivät mieleen
kotivoitot Raahe-Kiekosta sekä A.I.K.:sta. Eritoten jälkimmäistä voidaan pitää yhtenä runkosarjan parhaista
suorituksesta.
Voittoputki katkesi Torniossa melko heikon esityksen jälkeen. Vaikka Et-Po:lla oli tiukka vaihe marraskuun
aikana, pysyivät joukkueen otteet tasaisina, eikä todellisia notkahduksia nähty. Harmittamaan jäivät
ainoastaan kotiottelu TIHC:a vastaan sekä vierasottelu Raahessa, joissa joukkue menetti selkeät
johtoasemat. Tappioista toivuttiin ja joulutauolle joukkue pääsi neljän peräkkäisen voiton siivittämänä.
Tauolla joukkue pelasi hieman aikaisemmista kausista poiketen muutaman harjoitusottelun. Överkalix IF ei
tarjonnut joukkueelle todellista vastusta, mutta kaksi ruotsalaisjoukkuetta vastaan pelattua ottelua pitivät
yllä pelituntumaa. Kevätkauden avannut vierasottelu Kiekko-Laseria vastaan oli sen sijaan todella vauhdikas
kamppailu. Kiekko-Laser vei ottelusta täydet pisteet, mutta ottelu toimi hyvänä avauksena kevään
vääntöihin. Joukkue otti tämän jälkeen viisi voittoa putkeen ja alkoi pikku hiljaa vakiinnuttaa paikkaansa
sarjan kärkikahinoissa. Joukkue varmisti lopulta koko runkosarjan voiton viimeistä edellisellä kierroksella
voitettuaan Kiekko-Laserin kotikaukalossaan.
Yllätyksellinen kausi
Lähtökohdat huomioon ottaen runkosarja oli joukkueelta kauttaaltaan erinomainen suoritus. Nikolai
Sikorskin alaisuuteen täksi kaudeksi siirtynyt joukkue on ollut aikaisempia kausia yhtenäisempi. On
luonnollista, että valmentajan rooli joukkueen menestyksessä on erittäin suuri, mutta ehkä tässä
tapauksessa vielä merkittävämpi. Joukkueen pelaajistossa tapahtunut muutos viimekauteen nähden on
ollut pelkästään positiivinen. Et-Po Teamista mukaan nousseet Jasse Tuukkanen, Heikki Savolainen, Vili
Pihkakoski sekä Lauri Lassheikki ovat kaikki parantaneet otteitaan mitä pidemmälle kausi on edennyt.
Muistettakoon myös, että vasta 14-vuotias Aleksi Kenttämaa on niin ikään tehnyt tällä kaudella debyyttinsä
edustusjoukkueessa. Toivottavasti tämä kausi antaa heille lisäpotkua tulevia silmällä pitäen. Lisäksi
joukkueeseen liittyi syksyllä kolme Rovaniemellä armeijansa suorittanutta pelaajaa. Torniolaiset Niko
Halonen ja Hermanni Salomaa sekä oululainen Jere Isoaho ovat kaikki olleet erinomaisia vahvistuksia
joukkueelle. Hieno juttu, että kolmikko päätti jatkaa joukkueessa myös varusmiespalveluksen jälkeen. Niin
ikään torniolainen Joona Raappana toi syksyllä kaivattua leveyttä puolustukseen ja on parantanut otteitaan
tasaiseen tahtiin pitkän pelaamattomuuden jäljiltä. Tammikuussa Mikael Kuhan paikkaajaksi hankittu
kanadalaispuolustaja Jackson Kuhn on lyhyen ajan sisään löytänyt paikkansa joukkueessa.
Loukkaantumissuman ollessa pahimmillaan Kuhn pelasi muutaman ottelun jopa keskushyökkääjänä, joten
kyseessä on monikäyttöinen pelaaja. Joukkueen pelaajamateriaali ei ole leveydeltään sarjan kärkipäätä,
mutta pelaajien sitoutuminen on ollut ensiluokkaista. Pelaajat, jotka ovat mukana viimekauden
joukkueesta, ovat olleet vähintäänkin omalla tasollaan ja monen kohdalla peli on kulkenut aikaisempia
kausia paremmin. Tämä on näkynyt myös kentällä. Et-Po:n ehdoton valtti on ollut tähän mennessä
tasaisuus, jota on perään kuulutettu jo aikaisempina kausina. Joukkue vältti runkosarjassa pahimmat
notkahdukset, joka takasi omalta osaltaan hyvän menestyksen. Et-Po on pelannut lähestulkoon koko
kauden kolmen ketjun voimin ja joukkueen sisäistä pistepörssiä tutkaillessa voidaan todeta
maalintekovastuun jakautuneen yhden ketjun sijasta koko joukkueen hartioille. Myös puolustuspelaaminen
on parantunut edelliskausista ja maalivahti Ville Raution loisto-otteet ovat taanneet joukkueelle pisteet
kaikkein tiukimmista kamppailuista.
Edessä kauden mielenkiintoisimmat kamppailut
Runkosarjan voitto tuli joukkueelle tietenkin positiivisena yllätyksenä, koska kauteen lähdettiin miltei ilman
tavoitteita. Voitto takaa pudotuspeleissä kotiedun, mikä on tietysti tärkeä juttu. Runkosarjan voitolla ei ole
muutoin mitään merkitystä pudotuspeleissä, joissa jokaiselta joukkueelta voidaan odottaa selvää
tasonnostoa. Et-Po on nyt lohkon pudotuspeleissä neljättä kertaa peräkkäin. Kahtena edellisenä vuonna
kausi on päättynyt finaalitappioon. Tällä kertaa pudotuspeleissä on kolme kierrosta puolivälierien tullessa
mukaan. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että mukana on neljä joukkuetta enemmän kuin aikaisempina
kausina. Sarja on ollut erittäin tasainen, eikä esimerkiksi Et-Po:n tulevalta puolivälierävastustaja RoKi
Rebelsilta irronnut runkosarjan kohtaamisissa yhtään helppoa pistettä. Lisäksi kotiedusta ei ole paras
kahdesta -järjestelmällä pelattavissa puolivälierissä kovin suurta hyötyä.
Tavoitteiden osalta Et-Po lähtee pudotuspeleihin maltillisesti, samoin kuin syksyllä runkosarjaankin.
Pelaajisto näyttäisi olevan kevään jännäreiden kynnyksellä kutakuinkin kunnossa. Ainoastaan
sentteriosastolta uupuu muutama pelaaja. Joukkue valmistautuu puolivälieriin huolella ja toivoo tietysti
edelliskausien tapaan kovaa kannustusta katsomoon. Pudotuspelit toimivat kauden kruununa ja niissä
menestyminen vaatii aina kotiyleisön tukea. Joukkue onkin saanut kauden mittaan erinomaisen tuen
kannattajiltaan, mutta nyt kotiyleisön on oltava mukana ekstralatauksella!
Tervetuloa sunnuntaina kello 17 pelattavaan ratkaisevaan puolivälierään sankoin joukoin! Huomatkaa
myös, että lauantaina pelattavaan ensimmäiseen puolivälierään Rovaniemellä on tarjolla bussikyyditys,
joten innokkaimmille olisi näin ollen loistotilaisuus nähdä myös vieraskamppailu. Lisätietoja löydät seuran
koti- ja Facebook-sivuilta sekä edustusjoukkueen Facebook-sivuilta.