LAATUA JOKA KOSKETTAA

FI 14
LAATUA JOKA KOSKETTAA
QUALITY IN WOOD
SINCE 1857
Kährs sijaitsee Nybrossa, Etelä-Ruotsin metsien sydämessä,
siellä missä kaikki alkoi yli 150 vuotta sitten.
Vuonna 1857 Johan Kähr perusti pienen sorvipajan ja alkoi
valmistaa puutuotteita paikallisille maanviljelijöille.
Tänä päivänä Kährs-konserni on Euroopan suurin puulattiavalmistaja ja yksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä puunjalostusalalla.
Pitkät perinteet, käsityötaito yhdistettynä intohimoiseen
suhtautuminen designiin ja uusiin teknologioihin on pitänyt
yhtiön modernien puulattioiden kehityksen kärjessä.
Kährin neljä sukupolvea. Gustaf Kähr
(takana vasemmalla), Johan Kähr
(takana oikealla), Olof Kähr (etuvasemmalla), Johan Kähr (istumassa).
1993 KÄHRS LINNEA
2010 KÄHRS SUPREME
Vuonna 1993 Kährs toi markkinoille uuden sukupolven jalopuulattian, jossa yhdistyy kaunis
ulkonäkö ja käytännöllisyys. Vain 7 mm paksu
Kährs Linnea on ohuempi versio klassisesta
Kähr Originalista (15 mm): Siksi Kährs Linnea
soveltuu erityisesti tiloihin, joihin paksumpi
puulattia olisi vaikea asentaa. Se on erinomainen, ympäristöystävällinen valinta, kun haluat
kestävän ja helposti asennettavan puulattian
– ja siksi täydellinen esimerkiksi remonttikohteissa.
Kährs Supreme on huippuluokan valikoima
yksilöllisiä lattiavaihtoehtoja, joita kaikkia
yhdistää lattian valmistuksessa käytetyn
käsityön määrä ja työstön tarkkuus. Aidosti
jäljittelemätön puulattia. Lisätietoja sivulla 8.
1857
2014
“KÄHRS – MODERNIN
PUULATTIAN KEKSIJÄ”
Vuonna 1941 Kährsille myönnettiin patentti monikerroksisesta
puulattiarakenteesta. Se oli maailman ensimmäinen lautaparketti. Tämän rakenteen ansiosta lattia on vakaampi ja raaka-aineita voidaan käyttää ympäristöä säästävämmin. Massivipuulattiaan verrattuna Kährs-puulattian rakenne on 75 % vakaampi; se
ehkäisee vääntymistä, kupertumista ja halkeilua, vaikka lämpötila ja kosteus vaihtelee alituisesti vuodenaikojen mukaan.
Nyt 70 vuotta myöhemmin Kährsin kehittämä rakenne on yhä
se, jota suurin osa maailman puulattiavalmistajista käyttää.
Massiivipuulattiat ja monikerroksiset lattiat on rakennettu eri
tavoin. Useimpien massiivipuulattioiden tavoin Kährsin puulattian pinta voidaan kuitenkin ammattimaisesti hioa ja käsitellä
uudelleen ainakin kahdesti elinkaarensa aikana. Rajoittavana
tekijänä on ainoastaan pinnan ja lukkopontin välinen etäisyys.
WOODLOC® 5S
— Uusi nerokas lukkopontti,
joka takaa entistä kestävämmän lattian ja nopeamman
asennuksen.
Kährs otti ensimmäisenä puulattiavalmistajana vuonna 2000 käyttöön mekaanisen,
liimattoman lukkoponttijärjestelmän – nerokkaan Woodloc®-pontin. Tämä pontti mullisti
puulattiamarkkinat. Woodloc®-lukkopontti
oli ensimmäinen ponttiratkaisu, jossa laudat
lukitaan paikoilleen mekaanisesti ilman
liimaa. Uuden tekniikan etuna on virheettömän asennuksen ja rakojen välttämisen
lisäksi aiempaa paljon helpompi ja nopeampi
asennus. Virheetön asennus parantaa myös
lattian kestävyyttä. Lautojen väliin ei jää
Kansi: Tammi Gustaf
www.kahrs.com
rakoja lämpötilan ja kosteuden vaihteiluista
huolimatta, mikä helpottaa huomattavasti
myös lattian huoltoa.
Woodloc® 5s on uusin innovaatiomme,
jossa olemme vieneet mekaanista liimatonta
lukkoponttitekniikkaa pidemmälle. Lattia on
nyt nopeampi asentaa ja entistäkin kestävämpi.
2-3
KAUNEUTTA HYVÄLLÄ
OMALLATUNNOLLA
PUULATTIA ON FIKSU JA EKOLOGINEN VALINTA.
Puulattian valitseminen on ympäristön kannalta vastuullinen teko. Kährsin lattiaan päätyminen on entistäkin
parempi ekoteko. Kährs on vanhimpia puulattioiden valmistajia. Ja samalla myös yksi innovatiivisimmista. Monet innovaatioistamme ovat syntyneet halusta suojella
yhteistä ympäristöämme, kuten vuonna 1941 lanseerattu
monikerroksinen lattia.
Kaikki ihmisen valmistamat tuotteet vaikuttavat ympäristöön. Vaikutusten ehkäisemiseksi Kährs on omaksunut
ekologisen lähestymistavan, joka näkyy kaikessa, mitä
teemme. Käyttämämme puu tulee lähes yksinomaan
Skandinaviasta ja Euroopasta, missä uusi kasvu ylittää
kaadetun puun määrän.
Kährsin raaka-aineiden toimittajilta edellytetään FSC
(Forest Stewardship Council)- tai PEFC (Programme
for Endorsement of Forest Certification)- tai vastaava
sertifikaatti. Raaka-aineiden toimittajien on myös allekirjoitettava Kährsin toimintaohje, joka noudattaa YK:n
palvelun- ja tavarantoimittajien toimintaohjeita sekä
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksia.
Lattioidemme kerrosrakenne mahdollistaa jokaisen
tukin täydellisen hyödyntämisen, minkä ansiosta lattioidemme valmistukseen kuluu vähemmän luonnonvaroja
kuin massiivipuulattioiden. Tämän ja muiden vastaavien
aloitteiden ansiosta Kährsille myönnettiin vuonna 1997
ISO 14001-ympäristöjärjestelmäsertifikaatti. Omistautumisemme ympäristöasioille antaa meille mahdollisuuden
suunnitella ja valmistaa myös sellaisia lattioita, jotka
eivät ole vain kauniita, vaan luovat myös hyvinvointia
tuleville sukupolville.
Olemme ylpeitä siitä, että täytämme seuraavat ympäristöstandardit:
Kährs ja ympäristö
LAATUA LUONNON
EHDOILLA
PUHDASTA
TUOTANTOA
Panostamme laadukkaaseen ja
ympäristöä säästävään tuotantoketjuun sen jokaisessa vaiheessa.
Tämä alkaa parhaiden mahdollisten raaka-aineiden valitsemisesta. Tavoitteissamme meitä tukee
yli 3 000 puutoimittajaamme,
jotka ovat sitoutuneet yhteisiin
periaatteisiimme. Yli 70 % käyttämästämme raaka-aineesta kasvaa
alle 160 km säteellä tehtaastamme Ruotsissa.
Huoli ympäristöstä ja kestävä
kehitys näkyy kaikessa mitä
teemme – kestävän yhteiskunnan rakentaminen vaatii meidän jokaisen panosta. Kährs
on vuosien saatossa keksinyt
useita innovaatioita, joiden
tarkoituksena on ollut vähentää
ilmansaasteita. Tällaisia innovaatioita ovat olleet muun muassa
vesipohjaiset pintakäsittelyaineet
ja Pohjoismaiden edistyksellisin
ilmansuodatusjärjestelmä. Puhdas
tuotanto on ympäristön lisäksi
hyväksi myös Kährsin tehtaissa
työskenteleville ihmisille.
POHJOISMAIDEN
ENSIMMÄINEN
LEED-SERTIFIOITU
VARASTO
Kährs rakensi vuonna 2010
Pohjoismaiden ensimmäisen
LEED (Leadership in Energy and
Environmental Design) -sertifioidun varaston. Tämä 21 000 m2:n
rakennus Nybron tehdasalueella
sai LEED kulta-sertifikaatin. Uusien tilojen myötä vältetään 1 800
rekkamatkaa vanhaan varastoomme, CO2 -päästöt vähenevät
yli 450 tonnilla ja saavutetaan
useita muita ympäristötehokkuutta
parantavia tekijöitä.
NOPEASTI KASVAVA­
JA KIERRÄTETTY
VÄLIKERROS
– luonnonvarojen
parasta käyttöä
Monikerroksiset lattiat ovat massiivipuulattioita ympäristöystävällisempiä, koska keskikerroksen
materiaali on valmistettu nopeasti
kasvavasta tai kierrätyspuusta.
Tämä kuluttaa vähemmän luonnonvaroja.
METSIEN UUDELLEEN­ TURVALLISET
ISTUTUS
LATTIAT
MITÄÄN EI HEITETÄ
HUKKAAN
FSC-REILUN
KAUPAN -PUUTA
Kährs toimii yhteistyössä paikallisten, kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen kanssa kestävän
puustopääoman säästämiseksi
tuleville sukupolville. Ruotsin
metsäkanta ovat tänä päivänä
60 % suurempi kuin 1920-luvulla.
Maailman metsien tilanne on
kuitenkin haastava: ongelmia
ovat mm. laiton puunkaato ja
metsäpinta-alan menettäminen
energian, ruoan ja palmuöljyn
tuotantoon. Teemme tiivistä
yhteistyötä metsien uudelleenistutushankkeiden ja keskeisten
ympäristöjärjestöjen, kuten FSC:n,
EU:n, YK:n, WWF:n, Greenpeacen
ja EIA:n, kanssa.
Ympäristönäkökohdat ovat tärkeitä
myös uusissa kehityshankkeissamme. Jos uskot kestävään
kehitykseen, sinun on todistettava
se toimillasi.
Tuotantolaitoksessamme
Nybrossa mikään ei mene hukkaan. Niistä tukkien osista, joita
emme voi käyttää lattioiden valmistukseen, tehdään biopolttoainetta. Osa siitä käytetään omien
tilojemme lämmitykseen. Loppu
toimitetaan paikalliselle energiayhtiölle. Noin 45 000 ympäristössä asuvaa ihmistä saa nauttia
kierrätetyllä puulla tuotetusta
lämmöstä.
Kährsin viimeisin avaus, maailman
ensimmäinen FSC-Reilun kaupan
-kaksoissertifioidusta puusta
vamistettu lattia, on ympäristön
kannalta ja yhteiskunnallisesti
vastuullisin puulattia maailmassa,
ja sitä tuotetaan Chilen Curacautinissa osana ensimmäistä
FSC-Reilun kaupan -ohjelman
alaista kestävää pienimuotoista
metsänhoitoa ja ekoturismia
edistävää hanketta. Tuotantomme
tukee metsäluonnon monimuotoisuuden ennallistamista samalla
kun pyrimme myös vähentämään
köyhyyttä ja parantamaan alueen
Mapuche-alkuperäiskansan ja
uudisraivaajaperheiden jälkeläisten
oikeuksia.
Kährs otti maailman ensimmäisenä­
puulattiavalmistajana vuonna
1984 käyttöön vesipohjaiset lakat
päästöjen vähentämiseksi. Kährs
täyttää eurooppalaisten E1- ja EO-­
standardien, sekä CARB-­ATCM:n
(Kalifornian osavaltion ilmanlaadusta vastaavan virano­maisen)
1. ja 2. vaiheen standardin vaati­mukset.
www.kahrs.com
4-5
LUONNON JA DESIGNIN
LIITTO
Harjattua, viistettyä, kuvioitua, mattaa tai kiiltävää. Me Kährsillä
yhdistämme modernin ja perinteisen lattian käyttämällä ainutlaatuisia
tekniikoita, jotka antavat lattialle uutta ulottuvuutta ja luonnetta. Valikoimissamme on monta erilaista ympäristöystävällistä puulajia, joissa
on luonnollisia syykuviointeja, värivaihteluita ja oksia – puun luontainen
ulkonäkö on aivan yhtä tärkeää lopputuloksen kannalta kuin sauvan
koko. Tarjoamme myös tyylikkään selkeitä lattiavaihtoehtoja, jotka on
valmistettu hienostuneesta ja lajitellusta puulaadusta, jossa on vain
vähän sävyvaihtelua ja kuviointia ja sileä pinta.
KUVIOLATTIA
LAIVANKANSILATTIA
Klassinen lattia, jossa on uudenaikainen rakenne. Pintakerroksessa on pysty- ja vaakasuoria
sauvoja toistuvana laatikkokuviona. Asennettuna lattian kuviointi
muodostaa huikean kauniin
kudelman, joka antaa tyyliä ja
arvokkuutta niin perinteiseen kuin
moderniinkin sisustukseen.
Laivankansikuvio on ihanteellinen
valinta, kun haluat luoda merellistä tunnelmaa. Laudoissa on
vanhan perinteen mukaan koristeraitareuna ja puutapit jokaisen
laudan päässä. Nämä lattiat
vaativat paljon tarkkaa työstöä, ja
niissä yhdistyy huippulaatu ja aito
alkuperäinen käsityötaito.
Lisätietoja: kahrs.com
KIILTÄVÄ LAKKA
– Loistelias pinta
CITY SELECTION
– Rauhallinen tyyli
TOWN SELECTION
– Eloisa lattia
COUNTRY SELECTION
– Rustiikkinen tyyli
Jos pidät rauhallisesta ja minimalistisesta vaikutelmasta, etsi sopiva lattia City-mallistosta.
Nämä lattiat ovat tyylikkään hillittyjä. Ne on
tehty melko yhtenäisestä ja säännönmukaisesta puuaineksesta, jonka syykuvioissa ja
värisävyissä on vain pieniä vaihteluja. Ne ovat
vaaleita tai tummia puulajin mukaan, mutta
sävy ja yleisvaikutelma on yhtenäinen.
Jos etsit luonteikasta klassista taustaa,
jonka avulla muu sisustus pääsee päärooliin,
tutustu Town-mallistoomme. Näille tummille
tai vaaleille lattioille ovat luonteenomaisia
värisävyn ja kuvion vaihtelut sisältäen pieniä
oksia.
Jos haluat rohkean ja selkeästi luonnolliselta
näyttävän lattian, valitse Country-mallisto.
Tässä mallistossa on rustiikkisia lattioita.
Niissä on voimakkaita syykuviointeja, oksia ja
enemmän värivaihteluita kuin muissa lattioissamme.
Kiiltävä lakkaus antaa lattialle
loistavan ja viimeistellyn ilmeen,
joka korostaa valitsemasi puulajin
kauneutta. Pinnoite on hyvin
suojaava, joten lattia säilyy upeana­
päivittäisestä kulutuksesta
­huolimatta.
SILKINHIMMEÄ
LAKKA
– Silkinsileä pinta
Silkinhimmeä lakkamme päästää puun luonteen oikeuksiinsa
korostamalla sen luonnollista rakennetta. Se tekee lattiasta myös
kestävämmän ja helpomman
pitää puhtaana. Samalla lakka on
markkinoiden ohuimpia, eikä se
kätke puun luonnollista hehkua.
PETSATTU & SAVUS- HARJAUS
TETTU
Pinnan harjaus korostaa syyku1-SAUVAINEN LATTIA
2-SAUVAINEN LATTIA
3-SAUVAINEN LATTIA
1-sauvaisen lattian vaikuttavat lankut sopivat
erinomaisesti isoihin tiloihin, kuten pitkiin ja
ilmaviin käytäviin. 1-sauvaisen laudan pintakerros on sahattu yhdestä kappaleesta. Tämä
korostaa puulajin omaa luonnollista ilmettä ja
korostaa yksityiskohtia kuten oksia ja väri- ja
syykuvion vaihteluita.
Jos haluat yksilöllisen näköisen lattian, tutustu
2-sauvaisiin lattioihin. Näiden lattioiden
kulutuspinta koostuu kahdesta rinnakkaisesta sauvarivistä. Sauvat valitaan yksitellen
ja lajitellaan niin, että lattiat saavat oman
yksilöllisen luonteensa. Nämä lattiat sopivat
hyvin kaiken kokoisiin tiloihin, kuten kuvan
olohuoneeseen.
Kährsin 3-sauvaiset lattiat sopivat täydentämään
jokaista tyyliä niin eloisissa kuin rauhallisissa
tiloissa. Näiden lattioiden kulutuspinta koostuu
kolmesta rinnakkaisesta sauvarivistä. Nämä
lattiat sopivat useisiin erilaisiin sisustustarkoituksiin, mutta niitä käytetään yleensä pienissä
tiloissa, kuten kuvan makuuhuoneessa. Lineaarisen vaikutelman luova 3-sauvainen lattia tekee
suuremman ja avaramman tilan vaikutelman.
Käytämme suunnittelu- ja
valmistusprosessissamme sekä
petsausta että savukäsittelyä korostaaksemme puun luonnollista
sävyä ja antamaan sille lisäväriä.
Lattioidemme värivalikoima on
valtava, vaihdellen hyvin vaaleista ja harmaista syväntummaan
ruskeaan ja mustaan.
viointia ja antaa lattialle voimakkaamman puun tunnun. Harjaus
tehdään usein yhdessä muiden
pintakäsittelyjen kuten reunojen
viistämisen ja värjäyksen kanssa.
MATTALAKKA
– Vähäeleistä tyyliä
ÖLJY
– Luonnollista tuntua
Mattalakkamme luo vaikutelman
lattiasta, joka on käsittelemätöntä puhdasta puuta tai öljyllä
käsitelty. Luonnollinen pinta, joka
on mukava koskettaa, on uskomattoman ihanan tuntuinen ja
miellyttävä jaloille. Mattalakka on
yhtä kestävä ja helppohoitoinen
kuin silkinhimmeä lakka.
Kährsin öljy antaa lattialle kauniin,
luonnollisen pinnan korostaen
samalla puun omaa lämpöä ja
luonnetta. Öljy korostaa puun
rakennetta ja syykuviointia ja
syventää sen värisävyä. Kährsin
öljyllä käsitellyt lattiat pysyvät
helppohoitoisina, kun hoidat niitä
säännöllisesti.
KOHOKUVIOITU
VIISTETYT JA MIKRO­
VIISTETYT REUNAT
Luonteikas, rustiikkinen lattiapinta syntyy käsin erilaisten puun
höyläys- ja hiontatyökalujen
avulla. Tuloksena on puulattia,
joka näyttää ja tuntuu vanhalta
lattialta, johon aika on jättänyt
jälkensä.
www.kahrs.com
1-sauvaisen lattialaudan reunojen
viistäminen korostaa lankkumaista
muotoa. Valittavana on mikroviisteisistä lattioista, joissa reunaa
korostetaan erittäin vähän hiomapaperin avulla, aina dramaattisempiin ja voimakkaampiin viisteisiin
sekä pitkällä että lyhyellä sivulla.
Näin lattiasta saadaan rustiikkisemman ja selkeäpiirteisemmän
näköinen.
6-7
Kährs Supreme
Kährs Linnea
Ylivoimaista laatua, ylivoimaista tyyliä
Kährsin lattiat ovat erityisiä siksi, että niissä yhdistyy laatu ja ensiluokkainen design. Tammi, saarni ja pyökki heräävät henkiin valikoiman erilaisissa tyyli- ja pintavaihtoehdoissa, joita kaikkia yhdistää
omaleimainen, tuore ulkonäkö ja tarkka työstö.
Lisätietoja sivulla 64 ja verkkosivuillamme kahrs.com
SHINE-MALLISTO
10
Huomiota herättävä mallisto, josta löytyy täysin kiiltävää, helmen- tai
metallinhohtoista viimeistelyä, jotka antavat puulattialle aivan uudenlaista
trendikästä ylellisyyttä.
DA CAPO -MALLISTO
12
Da Capo tuo mieleen vanhan uusiokäytetyn puun puhuttelevan kauneuden ja antaa tiloihin vahvaa luonnetta.
Sopii täydellisesti
Vain 7 mm paksu, ohutprofiilinen Linnea on hillitty, aito puulattia, joka
sopii tilaan kuin tilaan. Nämä kauniit puuviilulattiat sopivat parhaiten
koteihin.
HABITAT-MALLISTO
56
Ympäristöystävällinen, leveä 1-sauvainen Habitat tarjoaa luksusta hyvällä omalla tunnolla. Sävyvaihtoehtoja on useita hopeaisesta tammesta
kullankeltaiseen pähkinään.
LODGE-MALLISTO
Lisätietoja sivulla 67 ja verkkosivuillamme kahrs.com
58
Tämä 2-sauvainen mallisto, joka on saatavana suosituimmissa puulajeissa ja sävyissä vaaleasta saarnista tummaan pähkinään, tarjoaa
takuuvarmaa laatua ja tyyliä.
15 mm
7mm
Kährs Original
Laadun perusta
Uudenaikaisista puulattioista alkuperäisin ja yhä myös paras. Vuosien
saatossa Kährsin Original-puulattiamallistosta on kasvanut laajin ja
suosituin mallistomme. Original-mallistoon kuuluu useita eri puulajeja
ja viimeistelyvaihtoehtoja, joille kaikille on yhteistä niiden klassisen
pohjoismainen olemus.
MARINA-MALLISTO
30
Öljyllä käsitelty tammi ja tyylikkäät laivankansiyksityiskohdat tuovat
kotiin merellistä tunnelmaa.
SAND-MALLISTO
32
Saarni ja tammi lakattuna ja vaaleaksi petsattuna tuo kotiin valoisan
raikkaan tunnelman.
Lisätietoja sivulla 64 tai verkkosivuillamme kahrs.com
CLASSIC NOUVEAU -MALLISTO
36
16
20
24
26
28
Tässä upeassa harjatussa, viistetyillä reunoilla ja mattalakalla viimeistellyssä mallistossa vanha kohtaa uuden monissa eri sävyvaihtoehdoissa.
NORDIC NATURALS -MALLISTO
HARMONY-MALLISTO
Saarni- ja pyökkilattian lämmin hehku johtavat suoraan Kährsin pohjoismaisiin juuriin.
Nimensä mukaisesti harmoninen. Tässä mattalakattujen tai öljyttyjen
tammilattioiden mallistossa yhdistyy lämmin rustiikkinen henki ja
tyylikäs trendikkyys.
40
EUROPEAN NATURALS -MALLISTO
EUROPEAN RENAISSANCE -MALLISTO
Valkotammi ja eurooppalainen vaahtera eri tyylisinä ja erilaisin pintakäsittelyin tuovat kotiin raikkaan perinteikästä ja eloisaa tunnelmaa.
150-vuotisjuhlamallistomme, joka koostuu klassisista lattiavaihtoehdoista, henkii menneen maailman charmia.
46
CAPITAL-MALLISTO
HERITAGE-MALLISTO
Puhdaslinjainen ja harmoninen, joko valkoinen, harmaa tai luonnonvärinen, tasasävyinen tammilattia, jonka syykuvioinnissa on pientä vaihtelua, luo hillityn tyylikkään ilmeen.
Malliston aidon antiikkinen ulkonäkö on luotu harjaamalla, mikroviisteillä ja öljyämällä. Vintage-henkeä yhdistettynä moderniin rakenteeseen.
48
AMERICAN NATURALS -MALLISTO
CRAFTSMAN-MALLISTO
Tämä mallisto koostuu monipuolisesta valikoimasta amerikkalaisia
alkuperäispuulajeja punatammesta ja pähkinästä amerikkalaiseen
kirsikkapuuhun ja kovavaahteraan.
Kährsin palkittu rustiikkinen tammilattiamallisto korostaa puun omaa
luonnollista kauneutta.
50
WORLD NATURALS -MALLISTO
FOUNDERS-MALLISTO
Hengeltään trooppinen jalopuulattiamallisto on valmistettu Australiassa
ja Chilessä vastuullisesti kasvatetusta puusta, ja on osoitus siitä, että
ympäristönäkökohdat ovat meille tärkeitä.
Reippaasti harjattu ja käsin veistetty rustiikkinen tammi kertoo Kährsin
korkealuokkaisesta käsityöperinteestä.
52
15mm
www.kahrs.com
8-9
64
SHINE
COLLECTION
Black Silver
Opaque
KÄHRS SUPREME / Shine Collection
10-11
64
Indossati
DA CAPO
COLLECTION
Unico
KÄHRS SUPREME / Da Capo Collection
12-13
Sparuto
Ereditato
KÄHRS SUPREME / Da Capo Collection
14-15
64
NORDIC NATURALS
COLLECTION
Kalmar
Gotland
Gothenburg
KÄHRS ORIGINAL / Nordic Naturals Collection
16-17
Lapland
Aaland
KÄHRS ORIGINAL / Nordic Naturals Collection
18-19
65
Cornwall
EUROPEAN NATURALS
COLLECTION
KÄHRS ORIGINAL / European Naturals Collection
20-21
Siena
Verona
KÄHRS ORIGINAL / European Naturals Collection
22-23
65
CAPITAL
COLLECTION
Berlin
Dublin
Paris
KÄHRS ORIGINAL / Capital Collection
24-25
65
AMERICAN NATURALS
COLLECTION
Atlanta
Philadelphia
KÄHRS ORIGINAL / American Naturals Collection
26-27
65
Roja
WORLD NATURALS
COLLECTION
Sydney
KÄHRS ORIGINAL / World Naturals Collection
28-29
65
MARINA
COLLECTION
Stavanger
Biarritz
KÄHRS ORIGINAL / Marina Collection
30-31
65
Skagen
SAND
COLLECTION
Sandvig
KÄHRS ORIGINAL / Sand Collection
32-33
Cancun
Sorrento
Brighton
KÄHRS ORIGINAL / Sand Collection
34-35
65
Nouveau Snow
CLASSIC NOUVEAU
COLLECTION
KÄHRS ORIGINAL / Classic Nouveau Collection
36-37
Nouveau Dun
Nouveau Charcoal
Nouveau White
KÄHRS ORIGINAL / Classic Nouveau Collection
38-39
66
HARMONY
COLLECTION
Granite
Alabaster
Bean
KÄHRS ORIGINAL / Harmony Collection
40-41
Moss
Cirrus
Dew
KÄHRS ORIGINAL / Harmony Collection
42-43
Lava
Limestone
Kernel
KÄHRS ORIGINAL / Harmony Collection
44-45
66
EUROPEAN RENAISSANCE
COLLECTION
Palazzo Bianco
Palazzo Fumo
Palazzo Rovere
KÄHRS ORIGINAL / European Renaissance Collection
46-47
66
HERITAGE
COLLECTION
Romanov
Valois
Plantagenet
KÄHRS ORIGINAL / Heritage Collection
48-49
66
Hultaby
CRAFTSMAN
COLLECTION
Danaborg
KÄHRS ORIGINAL / Craftsman Collection
50-51
66
Sture
FOUNDERS
COLLECTION
KÄHRS ORIGINAL / Founders Collection
52-53
Gustaf
Ulf
Fredrik
KÄHRS ORIGINAL / Founders Collection
54-55
67
HABITAT
COLLECTION
Gate
Castle
KÄHRS LINNEA / Habitat Collection
56-57
67
Tide
LODGE
COLLECTION
Breeze
KÄHRS LINNEA / Lodge Collection
58-59
TÄYDELLINEN
VIIMEISTELY
Pienillä yksityiskohdilla tehdään suuret erot. Tämä pätee myös Kährslattiaan, jossa paras tietämys ja kasityötaito näkyvät joka yksityiskohdassa mukaan lukien listat ja muut oheistarvikkeet.
OIKEA LATTIA OIKEAAN
KÄYTTÖKOHTEESEEN
PUUN LUONNOLLISET MUUTOKSET
6
Normaalille auringonvalolle
altistuvan puun väri muuttuu.
Kuten muissakin puusta tehdyissä luonnontuotteissa, nämä
muutokset ovat odotettuja ja
ne kaunistavat puulattioita
entisestään ja tekevät niistä
yksilöllisemmät. Jos siirrät mattoja ja huonekaluja aika ajoin,
vältyt selkeiltä rajoilta lattian
auringonvalolle altistuneiden ja
altistumattomien osien välillä.
Alla olevissa kuvissa vertaillaan eri kovuuksisia puulajeja ja
eri puulajien muita ominaisuuksia sekä sitä, miten eri puulajit
reagoivat oltuaan altistuneina
normaalille auringonvalolle.
3
4
Altistumaton
2-3 vuoden altistus
PehmeämpiTammi
Kovempi
Eri puulajeissa on luonnollisesti eroja kovuudessa. Kovaan kulutukseen
joutuville alueille kannattaa valita jokin kova puulaji. Kährs valmistaa
lattioita ainoastaan kovista puulajeista. Ainoa poikkeus on koivu, joka
on keskikova puulaji, jota ei suositella käytettäväksi alueilla, jotka
joutuvat kovaan kulutukseen, kuten keittiöihin, vastaanottotiloihin ja
baareihin.
Altistumaton
2-3 vuoden altistus
PehmeämpiTammi
Kovempi
Altistumaton
2-3 vuoden altistus
PehmeämpiTammi
Kovempi
SAARNI
PYÖKKI
TAMMI
Pintapuu on lähes valkoinen.
Ydinpuu vaihtelee harmaasta/vaalean ruskeasta vaaleankeltaiseen,
jossa on ruskeita juovia. Osassa
valikoimaa on erittäin omaperäinen kuviointi, joka tekee lattiasta
täysin ainutlaatuisen ja eläväisen.
Pyökin väri vaihtelee vaalean
kermanvärisestä keskitummaan
keltaisenruskeaan/ruskeaan,
jossa on vaaleanpunaisen
oransseja sävyjä. Yleensä pyökin
syykuviointi on suora ja tiivis.
Se luo lämpimän tunnelman, ja
sen yhtenäinen ulkonäkö tekee
huoneesta ilmavan.
Tammi on Euroopassa ja Yhdysvalloissa suosituin lattioiden
ja huonekalujen puulaji, sillä
se näyttää kauniilta ja kestää
pitkään.
Alkuperä: Ruotsi
Värimuutos: Muuttuu keskinkertaisesti ajan mittaan vaaleasta tuoreeltaan
hiotusta sävystä oljen väriseksi tai keltaisenruskeaksi.
Kovuus: 10% kovempi kuin tammi
Alkuperä: Ruotsi
Värimuutos: Väri muuttuu jonkin verran.
Oranssit sävyt himmenevät hieman, ja
väri muuttuu kullansävyiseksi ajan myötä.
Alkuperä: Ruotsi ja Eurooppa
Värimuutos: Väri muuttuu jonkin verran
kullanruskeaksi ajan mittaan.
Kovuus: Tammi on kova, tiheä ja erittäin
vahva puu, joten se sopii erittäin hyvin
lattioihin. Käytämme tammea kovuusmittauksessa vertailupuuna muihin puihin
nähden.
Kovuus: Sama kovuus kuin tammessa
2
Altistumaton
5
2-3 vuoden altistus
Altistumaton
2-3 vuoden altistus
Altistumaton
2-3 vuoden altistus
1
PehmeämpiTammi
1
2
3
LOPPUSILAUS
SIISTI KAPEA LOPPUSILAUS
ASKEL KOHTI KAUNIIMPAA KOKONAISUUTTA
Jalkalistojen avulla voit luoda viimeisen silauksen paitsi lattiaan, myös koko huoneeseen.
Valikoimastamme löytyvät lähes kaikkiin
Kährs-lattioiden sävyihin sopivat jalkalistat.
Kapea varttilista on paras valinta silloin, kun
entisiä jalkalistoja ei voida irrottaa. Varttilistat ovat nopea ja helppo keino viimeistellä
olemassa olevat jalkalistat.
Puurappuset ovat kauneudessaan lyömättömät. Täydellisen reunan jokaiseen portaaseen
saat käyttämällä porrasnokkia.
4
5
6
KOKOLATTIAMATON JA PUUN YHDISTELMÄ
TODELLINEN LIITTO KIVEN JA PUUN VÄLILLÄ
SUURIA IDEOITA PIENIIN TILOIHIN
Puulattian ja kokolattiamaton yhtymäkohtaan
on olemassa kaksi vaihtoehtoa: Voit käyttää
päätelistoja tai eritasolistoja riippuen kokolattiamaton paksuudesta. Kumpikin ratkaisu on
hyvännäköinen!
Luonnon materiaalit, kuten kivi ja puu, ovat
erinomaisesti toimiva yhdistelmä. Jos haluat
luoda täydellisen kivi- ja puulattian liitoksen
kodissasi, valittavanasi on kaksi eri ratkaisua
kivilattian paksuudesta riippuen: päätelista tai
eritasolista.
Joskus varttilistakin on liian iso lattian ja seinän
tai ikkunan välisen raon peittämiseen. Tässä
tapauksessa paras ratkaisu on käyttää päätelistaa, joka on siistin ja selkeän näköinen.
Kovempi
PehmeämpiTammi
Kovempi
PehmeämpiTammi
Kovempi
KOIVU
PÄHKINÄ
JARRAH
LATTIALÄMMITYS
Koivu on jäykkä puu, joka kestää
erinomaisesti iskuja. Koivun syyt
ovat tavallisesti suorat ja syyrakenne on hieno, usein laineikas.
Koivulattia tekee huoneesta
valoisan, ilmavan ja tyylikkään
näköisen. Usein se korostaa
hyvin muuta sisustusta.
Tumma, hieno puu, jonka
pintapuu on kermanvalkoinen.
Ydinpuu vaihtelee vaaleanruskeasta tummaan suklaan ruskeaan,
toisinaan puussa on vivahdus
purppuraa. Puu saa erityisen
loiston vuosien mittaan.
Jarrahia on käytetty perinteisesti
sen kestävyyden ja kovuuden
vuoksi. Sen pinta on sileä ja sen
syyt ovat suorat. Pintapuu ja
ydinpuu vaihtelevat lohenpunaisesta tummanpunaiseen.
Kährsin puulattiat soveltuvat hyvin
lattialämmitykseen olettaen, että
asennus tehdään suositusten
mukaisesti käyttäen mm. asianmukaisia aluskerroksia. Valmiin
lattian pinnan lämpötila saa olla
kauttaaltaan korkeintaan 27 °C.
Alkuperä: Pohjois-Amerikka
Alkuperä: Ruotsi
Värimuutos: Tumman ruskea ydinpuu
vaalenee ajan mittaan kullanruskehtavaksi.
Värimuutos: Jarrahin väri vaihtelee tummanruskeasta lilanpunaiseen ja sen sävyt
tummuvat vuosien mittaan.
Värimuutos: Väri muuttuu keskivoimakkaasti tuoreeltaan hiotusta kerman
väristä punertavan keltaiseksi iän myötä.
Alkuperä: Australia
Kovuus: 25% kovempi kuin tammi
Kovuus: 10% pehmeämpi kuin tammi
Kovuus: 25% pehmeämpi kuin tammi
LUONNOLLISTA
KAUNEUTTA
Oksaisuus, syykuviot ja värin
vaihtelut ovat puun luonnollisia
ominaisuuksia. Se, miten paljon
haluat vaihtelua omaan lattiaasi,
on makuasia. Haluatko elävän
näköisen, rustiikkisen lattian vai
haluatko tasaisemman sävyisen
lattian, joka luo rauhallisemman
vaikutelman?
Kährsillä on pitkä kokemus
lautojen lajittelemisesta ulko­
näön perusteella, ja siksi voimme
jakaa lattiat kolmeen valikoimaan
rauhallisesta rustiikkiseen. Näis-
KÄHRSIN TAKUU
säkään valikoimissa mitkään kaksi
lautaa eivät kuitenkaan ole samanlaiset. Hienoa on, että kaikki
laudat – ja lattiat – ovat kuitenkin
samaa, erinomaista laatua.
Pyrimme kuvien ja näytteiden
avulla antamaan suuntaa antavan
kuvan siitä, miltä uusi lattia näyttää valmiina. Puun luonnollisen
vaihtelun vuoksi kukin lattia on
kuitenkin yksilöllinen.
Huomaa, että ostajan katsotaan hyväksyneen laudan, kun se
on asennettu.
Kährs on valmistanut laadukkaita
monikerroksisia puulattioita yli
60 vuoden ajan. Olemme ylpeitä
tuotteistamme ja niiden ympäristö- ja laatuominaisuuksista.
Tämän ja täydellisen hoito- ja
huolto-ohjelmamme ansiosta
Kährs pystyy tarjoamaan 30 vuoden rajoitetun takuun Originallattiamallistolle ja 12 vuoden rajoitetun takuun Linnea-mallistolle.
www.kahrs.com
60-61
Nämä ohjeet koskevat uivan, Woodloc®5S -lukkopontillisen
lautaparketin asentamista
Osoitteessa www.kahrs.com on lisätietoja ja lisäohjeita, jos lattia esimerkiksi liimataan aluslattiaan tai jos
lattian alle asennetaan lattialämmitys. Lataa sivustosta
Woodloc®5S -asennusohjeet sekä “Aluslattiat ja lattialämmitys” -esite ja lue ne huolellisesti.
Valmistelut
Lue asennusohjeet huolellisesti ennen asennusta. Käytä
Kährsin asennustyökaluja.
• Muista asentaa höyrynsulku, jos rakenne sitä vaatii.
• Laske ensin tarvitsemiesi lautojen määrä. Jos viimeinen lautarivi jää kapeammaksi kuin 30 mm, myös
ensimmäinen lautarivi on sahattava kapeammaksi.
Woodloc®-pontilla varustettujen lattioiden asentaminen on helpointa aloittaa siltä seinältä, jossa suurin
osa huoneen ovista on. Mikäli ovia on huoneen
jommallakummalla päätyseinällä, aloita lattian asentaminen siltä seinältä. Laudat voidaan asentaa joko
vasemmalta oikealle tai oikealta vasemmalle.
• Lattian suurin mahdollinen sallittu leveys on 25
metriä Kährsin puulattioissa, joissa on Woodloc® 5S
-lukkopontit (esim.suuri näyttely- tai hallilattia). Kysy
neuvoa Kährsiltä, myöskin jos lattia on leveämpi.
1 Aloita nurkasta ja asenna laudat vasemmalta
2
3
4
5
6
7
8
9
oikealle pontin pitkä alakieleke huoneeseen päin.
Asenna kiila laudan päädyn ja seinän väliin.
Aseta laudat kulmassa alaspäin kuvassa 2 osoitetulla
tavalla. Asenna koko ensimmäinen lautarivi samalla
tavalla. Laudat voi asentaa tarvittaessa oikealta
vasemmalle.
Katkaise ensimmäisen rivin viimeinen lauta oikean
pituiseksi muistaen elämisvara ja aloita seuraava rivi
ylijäämäpalalla. Lautojen päätysaumojen limityksen
on oltava vähintään 500 mm.
Asennuskulma on tärkeä lautoja asennettaessa.
Sen tulee olla noin 20°. Suositeltava enimmäisasennuskulma on 30°. Lautojen asentaminen aloitetaan
asettamalla lauta edellisen lautarivin ponttiin.
Yli 30 asteen kulman käyttäminen voi taivuttaa lukituskieltä tai rikkoa sen, jolloin lukkopontti ei lukitu.
Jos lukkopontti ei lukkiudu, laudan päädyt jäävät
koholle.
Kun parkettilaudat toimitetaan tehtaalta, lukituskieli
on kohdistettu laudan pintakerroksen etureunan kanssa tasan. Lukituskieli saatetaan joutua
siirtämään takaisin paikalleen käsin, jos se siirtyy
kuljetuksen tai asennuksen aikana.
Asenna lauta paikalleen oikeassa kulmassa
(20–30°). Asenna lauta siten, että lyhyet sivut
koskettavat toisiaan kuvan osoittamalla tavalla. Varmista, ettei pontissa ole pölyä tai muita hiukkasia.
Taita lauta alas asentoon, jossa sen pinta on tasan
edellisen laudan pinnan kanssa. Jos tämä ei onnistu
käyttämättä voimaa, lauta täytyy irrottaa ja lukituskielen kohdistus täytyy tarkistaa.
Napauta laudan pitkää sivua kevyesti lyöntipalikalla
ja varmista, että se on kunnolla paikallaan. Kun tulet
päätyponttien liitoskohtaan, käännä lyöntipalikasta
jyrsitty puoli ja lyö sillä päätysauman lukituskieli
sisään, jolloin päätypontti lukkiutuu.
Lyöntipalikka
Woodloc 5s-lukitustyökalu
10 Lattian ja seinien välistä rakoa voidaan säätää, kun
kolme lautariviä on asennettu. Aseta kiiloja lattian ja
seinän väliin.
11 Poraa lautaan tarvittaessa reiät lämmitysputkia
varten. Reikien on oltava vähintään 20 mm putken
halkaisijaa suurempia. Sahaa reiät kuvassa osoitetulla
tavalla. Kun lauta on asennettu, sahattu pala liimataan paikalleen ja reiät peitetään putkimanseteilla.
12 Jos oven karmilistaa on sahattava, käytä parkettilautaa nurinpäin alustana, jotta karmilistasta tulee
oikeankorkuinen. Jos lautaa täytyy lyödä sen pitkästä reunasta, suojaa laudan pontti lyhyestä sivusta
katkaistulla palalla.
13 Viimeinen lauta sahataan oikeanlevyiseksi. Asenna
viimeinen lauta viimeistä edellisen lautarivin päälle
n.5 millimetrin ylityksellä seinään päin. Merkitse
sahattava osa käyttämällä apuna laudanpalaa
nurinpäin, jossa ei ole lukkokaistaletta. Asenna
kavennettu lauta. Tee samoin seuraavalle laudalle.
14 Käytä lukitustyökalua vaakatasossa. Viimeinen
rivi täytyy aina lukita käsin lukitustyökalun avulla.
Varmista, että asetat lukitustyökalun oikein
päätyponttiliitoksen päälle ja että käytät työkalun
oikeaa puolta ja lukitset pontin lyhyemmällä tapilla.
Vedä työkalua itseäsi kohti vaakasuoraan, jolloin
lukituskieli siirtyy ja lukittuu oikealla tavalla. Tarkista,
että ponttiliitos on varmasti lukittuna. Lukitse rivin
kaikkien päätyponttien lukituskielet näin, niin koko
lattiarivi on lukittu. Huom. 13 mm:n lattiaa asennettaessa lukitustyökaluun lisätään adapterit! Tämän
jälkeen jäljellä on vain jalkalistojen asentaminen.
Jalkalistoja ei saa painaa alas niin, että ne kiilaavat
lattian kiinni. Siirtymissä toisiin huoneisiin käytetään
eritasolistoja tai T-listoja.
15 Jos lukitustyökalu ei ole vaakatasossa, lukituskieli
ei välttämättä siirry oikein eikä ponttiliitos lukkiudu.
Tämä saattaa aiheuttaa myöhemmin päätysaumojen
kohoamista.
16Woodloc® 5S on myös helppo purkaa. Käytä lukitsemistyökalua (pitkää tappia) samalla tavalla kuin lattiaa
lukittaessa. Lukituskieli siirtyy lukitsemattomaan
asentoon, kun vedät työkalua itseesi päin. Tämän
jälkeen voit irrottaa laudan helposti. Ennen kuin taas
jatkat asennusta, muista palauttaa lukituskieli oikeaan
paikkaan pintakerroksen reunan tasolle.
1
3
2
4
5
6
7
8
9
10
11
12
Käänteinen asennussuunta ja takaperin asennus. Lataa
kotisivuiltamme täydelliset asennusohjeemme.
Jos huoneessa tehdään muita rakennustöitä, suojaa
lattia kosteutta läpäisevällä materiaalilla, esimerkiksi
Kährsin suojapahvilla. Pyydä neuvoa lattiatoimittajalta
tai ota meihin yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää rakennekosteudesta, asennat lattian muunlaiseen kuin tässä
ohjeessa kuvattuun rakenteeseen, jos asennat suuren
lattian tai jos sinulla on muuta kysyttävää. Jos löydät
vaurioituneen tai virheellisen laudan, lajittele se pois.
Viallinen lauta saattaa olla ylimääräinen tai sitä voidaan
käyttää lopetuskappaleena. Virheellinen lauta voidaan
tietenkin vaihtaa ostopaikassa. Lattian asentajan velvollisuus on varmistaa, ettei sellaisia lautoja asenneta,
joissa on selviä virheitä. Tämän vuoksi jokainen lauta on
tärkeää tarkistaa huolellisesti ennen asennusta.
13
14
15
16
Kiilat
Korkorauta
Woodloc®-pontillisten Kährs- ja Linnea-lattioiden asentaminen
Valmistelut
• Muista asentaa höyrysulku, jos rakenne sitä
vaatii.
• Laske ensin tarvitsemiesi lautojen määrä. Jos
viimeinen lautarivi jää kapeammaksi kuin 30
mm, myös ensimmäinen lautarivi on sahattava
kapeammaksi. Woodloc®-pontilla varustettujen
lattioiden asentaminen on helpointa aloittaa
siltä seinältä, jossa suurin osa huoneen ovista
on. Mikäli ovia on huoneen jommallakummalla
päätyseinällä, aloita lattian asentaminen siltä
seinältä. Laudat voidaan asentaa joko vasemmalta oikealle tai päinvastoin.
• Lattian suurin sallittu leveys on 12 metriä Linneamalliston lattioissa, joissa on Kährsin Woodloc®ponttiliitos. Kysy neuvoa Kährsiltä, jos lattia on
leveämpi.
1 Aloita nurkasta ja jatka asentamista niin, että
urospontti (laudan alareunassa oleva kieleke)
tulee ulkoreunaan huoneen keskiosaa kohti.
Laudan pitkän sivun etäisyyttä seinään voidaan
säätää myöhemmin, kun kolme lautariviä on
asennettu.
2 Paina seuraava lauta vinosti edellistä lautaa
vasten ja laske se sitten alas. Asenna koko
ensimmäinen rivi samalla tavalla.
3 Katkaise ensimmäisen rivin viimeinen lauta
oikean pituiseksi ja aloita seuraava rivi ylijäämäpalalla. Vierekkäisten lautojen päätysaumojen
limityksen on oltava vähintään 500 mm.
4 Paina lautaa vinosti edessä olevaa lautaa vasten.
Lyö kevyesti lyöntipalikalla samalla, kun painat
lautaa varovasti alaspäin.
5 Aseta Kährsin asennuskiila jo asennetun laudan
päädyn alle.
6 Työnnä seuraavan laudan pääty vinosti ponttiin
ja laske pitkä sivu alas.
7 Vedä asennuskiila pois ja lyö pitkää sivua kevyesti lyöntipalikalla samalla, kun painat lautaa
varovasti alas, jotta se on helpompi asettaa
paikalleen.
8 Etäisyyttä seiniin voidaan säätää, kun kolme
lautariviä on asennettu. Aseta kiiloja lattian ja
seinän väliin.
9 Ensimmäistä lautariviä täytyy ehkä säätää, jos
seinä on vino. Piirrä seinän ääriviivat lautoihin.
Irrota sen jälkeen ensimmäisen lautarivin laudat
toisistaan nostamalla niitä pitkästä sivusta ja
lyömällä saumaa samalla kevyesti. Sahaa.
10 Aseta sitten sahatut laudat takaisin. Taivuta
päätysivu paikalleen ja sitten pitkä sivu edellä
kohdissa 5–7 kuvatulla tavalla. Aseta kiiloja
lattian ja seinän väliin.
11 Poraa lautaan reiät lämmitysputkia varten.
reikien on oltava vähintään 20 mm putken
halkaisijaa suurempia. Sahaa kuvassa osoitetulla
tavalla. Kun lauta asennetaan, pois sahattu pala
liimataan paikalleen ja reiät peitetään putkimanseteilla.
12 Jos oven karmilistaa on sahattava, käytä lattialautaa mallina, jotta karmilistasta tulee oikeankorkuinen. Jos lautaa täytyy lyödä sen pitkästä
reunasta, suojaa laudan pontti lyhyestä sivusta
katkaistulla palalla.
13 Viimeinen lauta sahataan oikeanlevyiseksi.
Asenna viimeinen lauta viimeistä edellisen lautarivin päälle n.5 millimetrin ylityksellä seinään
päin. Merkitse sahattava osa käyttämällä apuna
laudanpalaa nurinpäin, jossa ei ole lukkokaistaletta. Asenna kavennettu lauta. Tee samoin
seuraavalle laudalle. Asenna jalkalista. Jalkalistoja
ei saa painaa alas niin, että ne kiilaavat lattian
kiinni. Siirtymissä toisiin huoneisiin voidaan
käyttää eritasolistoja tai T-listoja.
14 Laudat voidaan tarvittaessa asentaa mistä suunnasta tahansa. Woodloc® on myös helppo purkaa. Tämä helpottaa esimerkiksi ovien ympärille
asentamista. Toimi seuraavasti, jos et onnistu
pujottamaan lautaa esimerkiksi ovenkarmin tai
matalan patterin alle. 14a. Poista 2/3 pointin
reunasta. 14 b. Liimaa. napauta lauta paikalleen
korkoraudan avulla. Jos huoneessa jatketaan
rakentamista, muista suojata lattia kosteutta
läpäisevällä materiaalilla, esimerkiksi Kährsin
suojapahvilla.
1
2
3
4
>300mm
5
6
7
8
9
10
11
12
10mm
+20mm
13
Lyöntipalikka
14a
Kiilat
14b
Asennuskiila
Korkorauta
www.kahrs.com
62-63
Kährs Supreme
1 1-3 Pintasauvoja
Esitetty sivulla
Kiiltävä lakka
Öljy
20
Puutapit
A Laudan koko
Lautojen paksuus: 15 mm
Pintakerroksen paksuus: 3,5 mm
Keskikerroksen materiaali: Vaneri/poppeli/mänty
Hiottavissa: 2-3 kertaa
Takuu: 30 vuotta
Puiset perhostapit
Harjaus
Viistetyt reunat
Petsaus
Mikroviistetyt reunat
Savukäsittely
Kohokuvioitu
EUROPEAN
NATURALS
COLLECTION
3 F
3 F
PYÖKKI VIBORG
TOWN
22
11
A 1-sauvainen 2100/2420 x 187 x 15 mm
1 A
SAARNI BLACK COPPER
1 A
SAARNI BLACK SILVER
1 G
SAARNI RETRO
3 F
TAMMI JERSEY
COUNTRY
TAMMI SIENA
TOWN
1 A
1 B
1 B
TAMMI FUMOIR
PYÖKKI OPAQUE
TAMMI HEIDELBERG
TOWN
27
2 E
1 H
TAMMI VERONA
TOWN
1 B
TAMMI PEARL
12
14
PÄHKINÄ MONTREAL
CITY
25
24
CAPITAL
COLLECTION
2 D
TAMMI TABAC
3 F
PÄHKINÄ ATLANTA
CITY
24
DA CAPO
COLLECTION
15
23
26
10
1 A
3 F
TAMMI HAMPSHIRE
COUNTRY
AMERICAN
NATURALS
COLLECTION
1 A
C 1-sauvainen 1900 x 190 x 15 mm
1 G
TAMMI CORNWALL
COUNTRY
SHINE
COLLECTION
B 1-sauvainen 1800 x 130 x 15 mm
PYÖKKI BACCARAT
1 G
TAMMI ARDENNE
COUNTRY
1 H
1 G
PÄHKINÄ VERMONT
COUNTRY
PÄHKINÄ PHILADELPHIA
CITY
1 G
TAMMI BERLIN
1 G
TAMMI DUBLIN
TAMMI PARIS
29
13
28
WORLD
NATURALS
COLLECTION
1 C
TAMMI EREDITATO
1 C
1 C
1 C
TAMMI MAGGIORE
TAMMI INDOSSATI
1 C
TAMMI SPARUTO
1 C
TAMMI UNICO
3 F
TAMMI VECCHIO
3 F
Kährs Original
Esitetty sivulla
2 E
JARRAH SYDNEY
CITY
TAMMI VIENNA
CITY
2 E
RAULI/ROBLE CAUTIN
TOWN
2 E
RAULI/ROBLE PIEDRA
RAULI/ROBLE ROJA
30
1 1-3 Pintasauvoja
31
MARINA
COLLECTION
D Laudan koko
Silkinhimmeä lakka
Harjaus
Viistetyt reunat
Mattalakka
Petsaus
Mikroviistetyt reunat
Öljy
Savukäsittely
Kohokuvioitu
Lautojen paksuus: 15 mm
Pintakerroksen paksuus: 3,5 mm
Keskikerroksen materiaali: Kuusi/mänty/poppeli
Hiottavissa: 2-3 kertaa
Takuu: 30 vuotta
2 E
1 I
RAULI/ROBLE TIERRA
2 E
TAMMI/DARK STRIP ARUBA
LAIVANKANSI
1 I
TAMMI/DARK STRIP BIARRITZ
LAIVANKANSI
1 I
TAMMI/DARK STRIP MARBELLA
LAIVANKANSI
TAMMI/SAARNI STAVANGER
LAIVANKANSI
33
D 2-sauvainen 2423 x 200 x 15 mm
J
G 1-sauvainen 1800/2100/2420 x 187 x 15 mm
E 2-sauvainen 2423 x 200 x 15 mm
Hollantilainen kuvio 2426 x 198,5 x 15 mm
32
SAND
COLLECTION
H 1-sauvainen 1800 x 130 x 15 mm
F 3-sauvainen 2423 x 200 x 15 mm
I
1 G
1-sauvainen 1800 x 105 x 15 mm
17
16
SAARNI AALBORG
17
19
18
2 D
3 F
SAARNI FALSTERBO
35
34
1 G
SAARNI MARIEHAMN
SAARNI SANDVIG
3 F
SAARNI SKAGEN
35
NORDIC
NATURALS
COLLECTION
CLASSIC
NOUVEAU
COLLECTION
2 D
SAARNI GOTHENBURG
CITY
1 G
SAARNI GOTLAND
COUNTRY
3 F
SAARNI KALMAR
TOWN
3 F
KOIVU AALAND
COUNTRY
1 G
KOIVU LAPLAND
COUNTRY
1 G
TAMMI BRIGHTON
2 E
TAMMI PORTOFINO
3 F
TAMMI SORRENTO
3 F
TAMMI CANCUN
www.kahrs.com
1 G
TAMMI NOUVEAU BLACK
64-65
38
1 G
2 E
1 G
TAMMI NOUVEAU CHARCOAL
TAMMI NOUVEAU BRONZE
39
1 G
1 G
TAMMI NOUVEAU DUN
40
39
1 G
TAMMI NOUVEAU HAZE
TAMMI NOUVEAU GREIGE
1 G
41
42
HARMONY
COLLECTION
1 G
3 F
TAMMI NOUVEAU WHITE
2 E
SAARNI ALABASTER
41
43
2 E
TAMMI BEAN
TAMMI STURE
1 1-3 Pintasauvoja
Silkinhimmeä lakka
Harjaus
Mattalakka
Petsaus
L Laudan koko
Lautojen paksuus: 7 mm
Mikroviistetyt reunat
Pintakerroksen paksuus: 0,6 mm
Keskikerroksen materiaali: HDF (kova puukuitulevy) Hiottavissa: Ei
Savukäsittely
TAMMI CIRRUS
45
1 G
TAMMI ULF
Kährs Linnea
Esitetty sivulla
1 G
TAMMI NOUVEAU TAR
1 G
TAMMI OLOF
TAMMI NOUVEAU SNOW
55
52
36
Takuu: 12 vuotta
56
44
L Habitat 1810 x 150 x 7 mm
57
HABITAT
COLLECTION
M Lodge 1225 x 193 x 7 mm
3 F
3 F
TAMMI DEW
2 E
3 F
TAMMI EMBER
2 E
TAMMI GRANITE
TAMMI FROST
3 F
TAMMI KERNEL
1 L
EUROPEAN
RENAISSANCE
COLLECTION
3 F
3 F
TAMMI LIMESTONE
3 F
TAMMI MOSS
47
3 F
TAMMI SMOKE
3 F
TAMMI TOWER
CITY
46
47
TAMMI GATE
58
LODGE
COLLECTION
1 L
TAMMI STONE
TAMMI SOIL
1 L
TAMMI DOME
59
42
44
1 L
TAMMI CASTLE
TAMMI LAVA
1 L
PÄHKINÄ STATUE
CITY
2 M
TAMMI BREEZE
CITY
2 M
TAMMI TIDE
2 M
PÄHKINÄ BLOOM
CITY
49
HERITAGE
COLLECTION
J
J
TAMMI PALAZZO BIANCO
HOLLANTILAINEN KUVIO
J
TAMMI PALAZZO FUMO
HOLLANTILAINEN KUVIO
1 G
J
TAMMI PALAZZO ROVERE
HOLLANTILAINEN KUVIO
TAMMI PLANTAGENET
PÄHKINÄ PALAZZO NOCE
HOLLANTILAINEN KUVIO
48
49
50
51
CRAFTSMAN
COLLECTION
1 G
TAMMI ROMANOV
1 G
1 G
TAMMI VALOIS
1 G
TAMMI BRAHEHUS
1 G
TAMMI DANABORG
TAMMI HULTABY
54
54
FOUNDERS
COLLECTION
1 G
TAMMI KRONOBERG
1 G
TAMMI TROLLABORG
1 G
TAMMI FREDRIK
1 G
TAMMI GUSTAF
1 G
TAMMI JOHAN
Tuotemallistomme muuttuvat jatkuvasti. Esitteen värit voivat poiketa tuotteiden väreistä painoteknisten rajoitusten vuoksi. Siksi suosittelemme tutustumaan tuotteiden
syykuvioihin ja sävyihin tarkemmin Kährs-jälleenmyyjän luona.
www.kahrs.com
66-67
Please recycle as waste paper after use Virtual Showroom
Living rooms
Kitchen
Bedrooms
Other areas
Kokeile sovellusta osoitteessa www.kahrs.com
QUALITY
682100FI
Karelia-Upofloor Oy
Sinimäentie 8 A | 02630 Espoo
Puhelin: 020 740 9780
E-mail: [email protected]
www.kahrs.com
Production: LeNord – Photo: Dogma Studio Milan/Mårten Gullstrand – Print: Oberndorfer Druckerei GmbH
Dining rooms