LIESJÄRVEN SANOMAT 2013

LIESJÄRVEN SANOMAT 2013
1.
Syksyinen Liesjärvi 2012
Taas on yksi vuosi vierähtänyt ja on aika tiedottaa näin lyhyesti mitä Liesjärven rantamille kuuluu.
Tiedotteen tekeminen on mennyt näinkin pitkälle, talvi on parhaimmillaan. Kuitenkin pikku hiljaa alamme
odotella kevättä. Mitä Liesjärvelle kuluu? Kaikesta ottaen hyvää, mitä lintutorni ja luontopolun tiimoilta
kuluu, ei kovin hyvää. Metsähallitus ei edelleenkään ole valmis rakentamaan tornia. Yhdistyksen toimesta
on aloitettu tornin suunnittelu. Lintutornille ollaan vielä kartoittamassa sopivaa paikkaa. Luontopolulle on
tehty yksi ojanylitys, vielä on 2-3 isomman ojan ylitystä. Maastoltaan polku kulkee sellaisessa maastossa
joka vaatisi runsaasti pitkospuita. Yhdistys sai Metsähallitukselta muutamia lankkuja joita käytetään ojien
ylityksin.
Talvitempaus pidettiin 23.3. Nokipannu kahvit nautittiin ja makkarat grillattiin Kaunisvirran rannalla.
Yhdistyksen jäseniä perheineen oli mukavasti läsnä. Tällä hetkellä lumesta ei ollut ongelmia.
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 25.5 Metsästysseura Pahkan majalla, mukana oli pieni joukko
yhdistyksen jäseniä. Kokouksessa valittiin entiset hallituksen jäsenet uudelle kaudelle. Pentti Kaunisvirta
jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana. Hallituksenjäsenet ovat, Heli Uusi Kerttula, Lauri Tammisto, Markku
Inkinen, Veikko Jalonen, Jukka Tuuna ja Jari Saari. Tilintarkastajiksi valittiin Ismo Kärpijoki ja Vesa
Vehmanen
Yhdistyksen 25€ kannustus stipendin sai Veeti Heinonen Hinnerjoen koulusta ja Annika Marttila Suontaan
koulusta. Stipendien saajat valitsivat koulujen opettajat.
Kesällä yhdistyksen sihteeri Heli Uusi Kerttula ja Pekka Grönlund olivat kuvamassa Liesjärveä ylhäältäpäin.
Heille kiitos rohkeasta ”työstä”. Nyt tiedämme miltä Liesjärvi näyttää ylhäältä päin.
Loppukesällä Metsähallituksen taholta suoritettiin saarekkeiden kasvillisuuksien raivausta.
Satavesi järjesti syysretken Luvian saaristoon, mukana oli myös Tammiston Lauri.
Lauri ja Pentti kävivät syksyllä Puurijärvellä, he tutustuivat siellä oleviin lintutorneihin ym.
Yhdistyksen asioista voi tulevaisuudessa seurata Hinnerjoen www sivuilta.
Toivotan kaikille oikein hyvää talven jatkoa, toivottavasti nähdään esim. talvitapahtumassa tai jossakin
Liesjärven rannalla.
2.
Talvitapahtuma oli 25.3. Kahvit ja tee keitettiin ja
makkarat grillattiin Kaunisvirran rannalla.
Mukana oli myös lapsia.
Vuosikokous pidettiin Pahkan majalla 25.5.
Yhdistyksen jäseniä oli taas mukavasti
paikalla.Niin kuin kuvasta näkyy ei lumesta tällä
kertaa ollut haittaa.
Mitähän Hinnerjoki ja Espoolainen pohtivat?
Inkisen Markku ja Ismo Kärpijoki lintuja
tarkkailemassa.
3.
Järven pariskunta.
Kesällä veden korkeus ylitti pato korkeuden.
Kuva otettu ”saaresta” juhannuksena 2012 kohden
etelää. Kasvillisuus on lisäntynyt huomattavasti.
Vehmasen Vesa ”koekalastus”, tulos yksi hauki ja
useita ”tärppejä”.
Kuva padolta kohden etelää.
Syksyllä Metsähallituksen toimesta suoritettiin
saarekkeiden raivausta.
4.
Hallituksen jäsenet pitivät pienimuotoiset talkoot
jossa rakennettiin ensimäinen ojanylitys.
Ensimäiset kannatus tolpat on saatu paikalleen.
Myös talkolaiset huolsi itseään.
Työ kalut on huolettava.
Lauri ja Veikko seuraavat työn etenemistä.
Ja homma jatkuu, Jari ja Markku työssä.
5.
Puurijärven yksi lintutorni.
Satavesi järjesti syysretken 6.9.2012 Luvian
maisemissa, Tammiston Lauri oli retkellä mukana.
Käynti Puurijärvellä. Onkohan Laurin ajatuksissa
lintutorni joka voitaisiin rakentaa Liesjärvelle.
Laivamatkalla Johanna ja Kati laulatti matkalaisia.
Ruorissa Lauri Tammisto (laiva on kuulemma
tukevasti kiinni). Laivan nimi on Ihanalla.
Keula kohden seikkailuja.
6.
Ilmakuva Liesjärvestä. Mielenkiintoinen
”solmuviidakko”.
Yhdistyksen sihteeri Heli Uusi Kerttula oli Pekka Grönlundin kanssa lentelemässä Liesjärven yllä. Näin
meillä kaikilla on mahdollisuus ihailla Liesjärveä ilmasta. Järven pohjoispäässä on avovettä. Muuten vesitila
muodostuu kaivetuista kanavista. Muutamilla senttimetreillä jos patoa nostettaisiin, niin vedenpinta nousisi
ja tulisi laajemmalle alueelle. Tällä hetkellä tähän ei löydy halukkuutta omistajantaholta ei myöskään
lisäkaivauksille, joten meidän on tyydyttävä tämän hetkiseen tilaan.
Liesjärven hoitoyhdistys ry.
-
-
-
-
Vuosikertomus 2011–2012
Vuosikokous pidettiin 27.5. Hinnerjoen koululla. Vuosikokouksessa käsiteltiin yhdistyksen
mukaiset asiat. Vuosikokouksen jälkeen Juhani Raula kertoi lintu maailmasta.
Vedenkorkeuden seurantaa jatkettiin syksyyn. Lauri Tammiston teki seurantaa, raportointi
toimitettiin Metsähallitukselle. Toistaiseksi korkeutta ei enää seurata.
Yhdistys antoi kaksi 25€ kannustusstipendiä. Hinnerjoen koulun stipendin sai Hermanni
Pullinen ja Suontaan koulun stipendin sai Susanna Wessman. Stipendien saajat valitsi
koulujen opettajat. Myös jatkossa on tarkoitus jakaa kannusstipendit.
Talvitempaus pidettiin 25.3. Nuotion äärellä oli n. 35 henkilöä. Vähäisen lumen puutteessa
ei hiihtäminen onnistunut. Lintujen tarkkailuun oli oiva tilaisuus. Talvitempaus pidettiin
Kaunnisvirran rannalla.
Lintutornin ja luontopolun rakentamisessa on Metsähallitus ottanut sellaisen kannan, että
heiltä ei löydy rahoitusta. Hallitus on lähtenyt valmistamaan hankkeen toteuttamista
yhdistyksen toimesta. Luontopolun raivausta on osittain suoritettu. Myös parkkipaikan
tekoon on ryhdytty. Auli Rantio-Lehtimäki antoi yhdistykselle luvan rakentaa hänen maalle
pienehkön parkkipaikan.
Lauri Tammistolla on edelleen rautaromuun keruu piste, saaduilla rahoilla kartutetaan
yhdistyksen pankkitiliä. Jos sinulta löytyy tarpeetonta rautaromua, ota yhteys Lauriin.
Hallituksen kokouksia oli neljä (4) kertaa.
Yhdistyksen jäsen määrä on n. 45 henkilöä.
Yhdistyksen toiminnasta saa tietoja Euran kunnan www sivuilta Iso-hölö/liesjärvi.
Yhdistyksen hallituksen jäsenet ja varajäsenet kaudella 2011-2012 (25.5.2012) asti ovat:
-
Puheenjohtaja Pentti Kaunisvirta
Varapuheenjohtaja Lauri Tammisto
Jukka Tuuna
Veikko Jalonen
Markku Inkinen
Jari Saari
Heli Uusi-Kerttula
Sihteeri/Rahastonhoitaja Heli Uusi-Kerttula
Tilintarkastajat: Simo Kauppi ja Kaija Marttala
Väinö Hallio
Jouko Vainio
Jarmo Seikola
Seppo Tiihonen
Veikko Tiihonen
Aleksi Kaunisvirta
Heli Inkinen ja Pirkko Tuuna
TOIMINTASUUNITELMA 2012-2013
Ulkoilupäivä Liesjärvellä.
Lintutornin ja luontopolun rakentaminen.
Romuraudan keru.
Osallistuminen mahdollisuuksien mukaan Satavesi koulutus-/kurssitoimintaan.
Vuosikertomuksen / Toimintasuunnitelman laati Raumalla 4.5.2012
Pentti Kaunisvirta
Yhdistyksen puheenjohtaja