TAT 13 Härkälä Juha

SYLKYKUPPINA TYÖSSÄ JA HARRASTUKSISSA
Kuva: Lassi Tuominen, Vasarakamera
*
Juha Härkälä
Siikaranta-opisto
Työelämän asiantuntija ryhmä 13
Toukokuu 2011
Sisältö
1. Johdanto
2. Omat harrastukset
3. Tuomari kaverina
4. Työmaan ilmapiiri tänä päivänä
5. Yhteysmies ihmisenä
6. Työmaan luottamusmiehenä
7. Itsensä kehittäminen
1
1
3
5
6
7
7
1. Johdanto
Valitsemani projektityön aihe perustuu omiin kokemuksiini. Olen saanut työmaalla työtovereiden
luottamuksen ja tullut valituksi luottamusmieheksi. Luottamusmies on linkkinä työnantajan ja
työntekijöiden välillä ajaen työntekijöiden etuja. Harrastuksessa taas toimin oikeudenjakajana
eli tuomarina lätkämatseissa.Harrastuksessani minulla on ollut mahdollisuus"nollata" pääni.
Sylkykuppina työmaalla ja harrastuksessa on valisemani aihe. Nimen valitsin siksi koska usein
työmaalla työntekijät purkavat asioita luottamusmiehelle ja samoin tuomarinkin päätöksiin ollaan
usein tyytymättömiä.
2. Omat harrastukset
Jääkiekkoharrastukseni on alkanut jo seitsemän vuotiaana ja jatkuu saman lajin parissa eri
muodossa vielä tänäpäivänäkin. Nappulaikäisenä alkanut jääkiekkoharrastus on nyt vaihtunut
tuomarin tehtäviin, joka on hyvä jatke harrastukselle. Liikuntaharrastuksia on monenlaisia ja kaiken
ikäisille sopivia. Kokeilemalla eri liikunta muotoja, löytyy varmasti mieluinen harrastus liikunnan
parissa sen myötä.Harrastuksia on monia muitakin,sillä kaikkia ei liikunta eri syistä kiinnosta. Minulle
urheilu on antanut paljon ystäviä ympäri Suomen, myös vihamiehiäkin, kun lajina on ollut jääkiekko.
On paljon iloisia ja hauskoja muistoja, toki ikäviäkin jotka tulevat loukkaaantumisten muodossa.
Pelatessani tuli nähtyä monenlaisia pelaajia, kaikenlaisia tuomareita sekä oudosti käyttäytyviä
valmentajia. Ajatus tuomaroinnista kyti minussa pitkään, kunnes lopulta ilmottauduin erotuomarin
peruskurssille. Minua asiassa kannusti toinen tuomari, joka toimii kerhossamme kouluttajana. Hän
1
on kannustanut ja antanut tietoa tarvittaessa. Olen huomannut, että pelaajaurastani on hyötyä
tuomarointitehtävissä.Ymmärrän pelaajia ja valmentajia, jotka elävät tilanteessa reagoimalla
välittömästi. Pelin hengen aistiminen ja oikeudenmukaisuus on tärkeä asia peliä tuomaroidessa.
Maltti ja rauhallisuus on myös hyvä säilyttää. On valmentajia, jotka koittavat ohjata tuomaria ja
varmasti joitakin kohtaan onnistuvatkin siinä. Yleensä joukkue käyttäytyy siten kuten valmentajansa
näyttää esimerkkiä. Nyt on suun soitto ja purnaus lisääntynyt huomattavasti. Silti parhaat tuomarit
ja valmentajat ovat katsomossa. Näkemyseroja katsojan ja tuomarin välillä on koko ajan. Kiitos
tuomareille, pelin jälkeen valmentajilta kuultuna, kannustavat jatkamaan ja kertoo onnistumisesta.
Jääkiekon tuomarointi on yksi liikuntamuoto jota minä harrastan. Olen koko ajan luistimet jalassa
ja liikkeessä tuomaroidessa. Ei tule työasiat ja työmurheet mieleen ja silloin olen onnistunut
pääni nollaamisessa. Olen huomannut, että tälläinen liikuntamuoto auttaa minua jaksamaan ja
kestämään työnarjessa. Työssä kroppa rasittuu eri paikoista kuin tuomaroidessa. Tuomarointi on
antanut myös hienoja muistoja sekä uusia tuttavuuksia. Mieluisimmat muistot osuvat 2006/2007
vuodenvaihteeseen, jolloin olin poikani matkassa Kanadassa. Sain siellä tuomaroida kahdessa
ottelussa. Ison meren tuolla puolen on kaikki suurta ja isoa, lisäksi tuntuu kuin jääkiekko olisi
uskonnon yläpuolella. Turnauksen järjestävän joukkueen pelaajien vanhemmat tulivat mieluusti ja
avoimesti juttelemaan kanssani pelien jälkeen. Olihan se ihmeellistä ja harvinaista heillekkin nähdä
porilaispoika tuomaroimassa Toronton liepeillä.
2
3. Tuomari kaverina
Tuomaristako kaveri? Se on mahdollista, vaikka moni katselee tapahtumia oman joukkueensa
näkökulmasta. Oikeudenmukaisesti tuomiten,sekä virheiden sattuessa, myöntäen virheensä saat
paljon "anteeksi"ja reilun miehen maineen. Ennen ottelua, kun tervehdit ja esittelet itsesi, huomaavat
valmentajat ettet tule "ylimielisenä" ja tulet hoitamaan tehtävääsi asiallisesti. Keskustelemalla
molempien joukkueiden valmennusjohdon kanssa saatat saavuttaa luottamuksen, että hoidat
hommasi kunnolla.
Itse otteluun, olkoon kyseessä mikä laji tahansa, on syytä valmistautua huolella. Joukkueet odottavat
sinun onnistuvan ja olevan oikeudenmukainen tuomioissasi. Mitään ennakkoasenteita ei kannata
luoda itselleen, esimerkiksi muistellen miten jompi kumpi joukkueista on käyttäytynyt tai pelannut.
Jokainen peli on oma tapahtumansa sekä pelaajat ja tuomarit sen päivän kunnossa. Itse ottelun
alkaessa on syytä olla alusta alkaen "hereillä", niin homma hoituu.Tasapuolisesti kohdellen ja
asiallisesti käyttäytyen sekä pelaajia, että vaihtoaitiossa olevia toimihenkilöitä kohtaan, tiedän
onnistuneeni. Pelaajataustasta on hyötyä tuomaroinnissa, pääset peliin "sisälle" itsekkin, aistien
pelin hengen. Rauhallisuus ja maltti ovat isoksi avuksi. Sääntötuntemus ja niistä kertominen toimii
opetuksena pelaajille, jotka kyselevät ja haluavat kysyä. Eri-ikäisten poikien peleissä on hyvä
laskeutua poikien "tasolle" ja on pystyttävä keskustelemaan asioista, jotka poikia askarruttavat.Iso
osa pojista kun ei tiedä säännöistä vaikka pelaavatkin jo kilpaillen pelipaikasta ja peliajasta.
3
Toki kahta samanlaista tuomaria ei ole ja kukaan ei varmasti tule tarkoituksella pilaamaan peliä,
vaikka se joskus tuntuisi siltä. Tuomareita on monenlaisia, monen tyyppisiä ja mallisia, kuten
pelureita ja valmentajiakin. Useimpien valmentajien kanssa pystyy keskustelemaan ja yleensä
rauhallisesti jutellen, on päästy yhteisymmärrykseen. Yleiskunnosta on syytä pitää huolta, että
jaksat liikkua koko pelin ajan. Olemalla oma itsesi tulet toimeen monen kanssa. Pelin ulkopuolella
useat pelaajat tervehtivät ja kyselevät jotakin peliin liittyvää.Toisin sanoen ovat saaneet tuomarista
kaverin.....
4
4. Työmaan ilmapiiri tänä päivänä
Ajauduin rakennusalalle vuonna 1984, siitä ovat työmaat muuttuneet melkoisesti. Kehitys
on harpannut isoin askelin ja aikataulut kiristyneet huomattavasti. Urakoita on jaettu pieniin
osiin ja myyty taas eteenpäin.Siksi varmaan suomalaisia on yhä vähemmän ja vähemmän
rakennuskohteissa. Suurin "rakennusapu" onkin saapunut lahden takaa Virosta.
Aikanaan luottamusmies oli henkilö, jota kuunneltiin ja jolta kysyttiin, nyt on tilanne aivan toinen.
Nykyään tarvii kysellä,onko jollain mitään kysyttävää. Ennen perjantaisin oltiin usein poissa tai
lähdettiin ajoissa viikonlopun viettoon. Nykyisin ei ole yhtään harvinaista vaikka työmailla näkyisi
autoja viikkonloppuisin,tosin ei suomalaisin kilvin varustettuja. Työilmapiiri on kireämpää ja riitoja
syntyy herkemmin. Varkaudet työmaan sisällä ovat lisääntyneet, ja tarvitsee piilottaa omat työkalutkin
kahvilla käydessäkin. Välinpimättömyyttäkin on havaittavissa entistä enemmän. Tänä päivänä
pidetään huolta vain omista tarpeista ja materiaalin hankinnasta työkohteeseen. Yhteishenki rakoilee
ulkolaisten työntekijöin tultua työmaalle.
Ammattitaitoista väkeä on vaikea saada, kun laatu ja hinta eivät kohtaa. Ennen ei ollut vuokrafirmoja,
joiden työntekijöitä nykyisin käytetään häikäilemättä väärin. Aina enemmän ja enemmän työmies
tuntee itsensä pelinappulaksi, jonka hyvinvointia ei edes kysytä. Nykyisin on kyllä apua saatavissa
henkisellekin puolelle. Suomalainen mies ei helpolla puhu henkisestä hyvinvoinnistaan vaan
puree hammasta ja jatkaa tekemistään. Näitä ongelmia on ollut ennenkin, nykyisin niistä jo
hieman puhutaankin.Tuo henkinen kantti onkin koetuksella nykypäiväna,meitä kun on moneksi.
Ammattitaidon arvostaminen on unohtunut nyt, kun olemme saaneet apuvoimia ulkolaisista
rakentajista, joista osa on ensimmäisiä päiviä rakennuksilla.
5
5. Yhteysmies ihmisenä
Yhteysmies työmaalla valvoo ja vahtii etujamme, jota kaikki työntekijät eivät ymmärrä. Työntekijät
ovat silti maksavia jäseniä ja ovat kyllä vaatimassa parannuksia aina kun on mahdollista. Yhteysmies
on myös työsuojeluvaltuutettu, joka vastaa meidän turvallisuudestamme ja pyrkii mahdollistamaan
työntekemisen hyvissä olosuhteissa. Toki työturvallisuus on meidän kaikkien työntekijöiden asia.
Yhteysmies myös toimii tiedon saattajana työkohteessa työtä tekevien työntekijöiden, työkohteessa
työskentelevien yritysten ja näiden yritysten työntekijöiden edustajien välillä. Yhteysmies voi toimia
myös työntekijän edustajana keskusteltaessa työkohteisiin liittyvistä yleisistä pelisäännöistä ja
työtavoista. Yhteysmies on myös apuna työntekijöillä, joilla ei ole luottamusmiestä. Yhteysmies
saa myös tutustua alkavien rakennuskohteiden työsuojeluun liittyviin suunnitelmiin. Hän seuraa
myös yrityksen terveydenhuoltoa ja sen toimivuutta. Yhteysmies on myös linkki alueyksiköiden
työsuojeluvaltuutettujen ja työpaikkojen työsuojeluvaltuutettujen välillä. Hän myös hoitaa
työsuojelulainsäädännön edellyttämiä työsuojeluvaltuutetulle kuuluvia tehtäviä, mikäli ne eivät kuulu
työpaikan työsuojeluvaltuutetun toimenkuvaan.
Nyt kun ulkomaalaisiakin on työmailla valtavasti on yhteysmies työllistetty. Yhteysmiehen olisi
suotavaa olla sellainen henkilö, joka tulee ihmisten kanssa toimeen, on keskustelutaitoinen ja
kuunteleva, sekä opastava. Hänen tulee olla asioista perillä oleva ja jos ei tiedä, kykenevä ottamaan
asioista selvän. Ihmistuntemus on isoksi eduksi myös. Varmasti on henkisesti raskasta, kun pitäisi
miellyttää kaikkia ja silti toimia lain puitteissa. Yhteysmieheksi ei kaikki sovikkaan, se on sen verran
vaativa homma, jos hoitaa annetun tehtävän kunnolla.
6
6. Työmaan luottamusmiehenä
Työmaan luottamusmies on tarpeellinen mies paikallaan. Luottamusmies edustaa yrityksen
työkohteessa työkentelevien työntekijöitä asioissa, jotka liittyvät työsuhteeseen ja henkilöpolitiikkaan
liittyvissä asioissa, joista keskustellaan työnantajan kanssa. Itse olen auttanut ja neuvonut
erilaisista asioista rakennusliiton jäseninä olevia rakennusalalla työskenteleviä rakentajia.
Luottamusmies toimii myös tiedonvälittäjänä yrityksen ja työntekijöiden välillä, sekä valvoo myös
työehtosopimuksen nuodattamista ja työrauhaa. Minut on kutsuttu työnantajan juttusille ja annettu
ilmoitusluontoista asiaa, jota olen vienyt eteenpäin rakentajille. Luottamusmies on myös linkkinä
Rakennusliiton edustajana suhteessa työnantajaan neuvottelujärjestelmän mukaisesti. Myös
virolaisia Rakennusliiton jäseniä on tullut juttusille ja he ovat saaneet vastauksia kysymyksiinsä.
Luottamusmiehen työ on lisääntynyt nyt kun ulkomaalaiset ovat selvästi lisääntyneet. Ulkomaalaisten
asenne ja työmoraali eivät ole samaa luokkaa meidän suomalaisten kanssa, tosin löytyy myös
meiltäkin parannettavaa.
Luottamusmies on monelle avuksi eri asioiden ratkaisijana. Olen myös huomannut kun on
saavuttanut luottamuksen ja reilun kaverin maineen, työntekijät tulevat juttelemaan muistakin asioista
kuin työhön liittyvistä. Luottamusmiehenä toimiessa on kursseilla myös kuullut mielenkiintoisia
tapauksia ja vaihdettu ajatuksia alaan liittyen.
7. Itsensä kehittäminen
Nyt kun pakollinen opiskelu on jo kaukana takana, olen vapaaehtoisesti alkanut opiskella, eikä se
ole niin vastenmielistä kuin nuorempana. Niinpä sain "kipinän" vuonna 2008 ja siitä on opiskeluputki
alkanut. Opiskelu on antanut varmuutta toimia ja taitoa etsiä tietoa oikeasta paikasta. Olenkin
huomannut opiskelun olevan mielekästä kun se on vapaaehtoista. Irtaantuminen työstä hetkeksi
opiskelun pariin on henkisesti virkistävää ja hyvää terapiaa työssä jaksamiseen. Olen kuullut,
että ihminen oppii koko ajan jos haluaa ja minulla on halua. Siksi aikoinaan tulinkin työelämän
asiantuntijan kurssille TAT13 ryhmään, vaikka sen pituus alussa pelotti. Tässä vaiheessa kurssia,
projektityötä kirjoittaessa, aika onkin mennyt nopeasti.
Aikanaan koulua käydessä, näin jälkeenpäin ajatellen, tuntui kaikki muu kuin koulunkäynti
kiinnostavan. Silti koulukin tuli käytyä kunnialla loppuun. Koulunkäynnin ohella jääkiekkoa ja muita
urheilulajeja harrastaen kului myös minun nuoruuteni vieden nuorta miestä eteenpäin. Tänä päivänä
onkin paljon mahdollisuuksia kehittää itseään, esimerkiksi kurssien, iltakoulujen ja erillaisten
opistojen muodossa. Eli jos on haluja opiskella, löytyy varmasti sopivia opiskelupaikkoja itse
kullekkin. Opiskelun myötä tietosi kasvaa ja ehkä uskottavuutesi myös tiedon lisääntyessä. Jos on
haluja kehittää itseään ihmisenä ja lisätä tiedon määrää, on opiskelu yksi vaihtoehto.
7