TELTTAJUHLIA VIETETTIIN JÄLLEEN TEERINEVALLA

kokee Marko, että telttakokoukset ovat tärkeä
osa hengellistä työkenttää. Myös kirjoittajan
mielestä ne ovat tärkeä osa suomalaista kesää.
Suomen kauniissa suvessa ihmisillä on aikaa
pysähtyä perimmäisten kysymysten ääreen.
Valkoisen telttamajan kynnys on matala, tai itse
asiassa sitä ei ole lainkaan, kesäsuomalaisen tulla
sisälle Herran Sanan ja hyvän musiikin kuuloon. Tai
hän voi istua teltan ulkopuolella kuuntelemassa,
jos vaikka arkuus estää sisälle tulon.
Telttajuhlien järjestäminen on helpottunut
sikäli, että Marko osti oman teltan ja siihen
sopivan auton kuljetusta varten, saatuaan
Herralta kehotuksen asiasta. Herra puhui hänelle
myös puuristin tekemisestä telttaan. Hänelle
näytettiin yöllä näky, miten risti pitää tehdä ja
millainen valaistus siihen tulisi laittaa. Hän teki
puuristin yhdessä Jalo Takalan kanssa Koivumäen
puretun sillan vanhoista puuosista ja takoi
naulat ristiin. Telttaan pystytetyn ristin ääressä
rukoillessaan Marko sai myös nähdä vakavan
näyn, miten Jeesus kärsi ristillä.
Markon ja Reginan kanssa jutellessa
nousee mieleen Raamatun kohta 1Kor.15:58 ”…
olkaa… aina innokkaat Herran työssä, tietäen,
että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa”,
sillä he haluavat palvella Herraa, niin telttatyössä
kuin
monessa
muussakin
palvelutyössä
seurakunnassamme.
Elina Honkaniemi
TELTTAJUHLIA VIETETTIIN JÄLLEEN TEERINEVALLA
Heinäkuun 22.–24. vietettiin Teerinevalla
järjestyksessään neljänsiä telttajuhlia Regina ja
Marko Peltokankaan lypsykarjatilan pihapiirissä.
Aidossa maalaismiljöössä saatiin nauttia
perjantaista sunnuntaihin niin maatilan tuoksuista,
luonnon rauhasta ukkosen ja tuulenpuuskien
sävyttämin lisämaustein kuin myös mehusta ja
makkaroista. Mutta ennen kaikkea hengellinen
pöytä oli katettu runsaaksi.
Puhujavieraana perjantaina ja lauantaina
oli Raimo Rahnasto, joka piti molempina iltoina
raamattutunnit ja vastasi myös iltatilaisuuksien
puheosuuksista. Rahnasto toi esiin Jumalan Sanaa
ja tapahtumia elämänsä varrelta. Kertomus Lapin
miehen lintuansan kokemisesta oli koskettava.
Mies oli ollut tarkistamassa ansojaan, kun
yhdessä ansassa olikin urpiainen metsäkanalinnun
sijaan. Hän otti pienen linnun kouraansa, kun
samassa kuuli Jumalan kehotuksen, että hänen
tulisi päästää lintu vapaaksi. Päästyään vapaaksi
lintunen lensi muutaman kierroksen miehen pään
yläpuolella laulaen riemullisesti vapaudestaan.
Jumala kehotti myös miestä olemaan tämän
linnun lailla vapaa kaikista siteistä maahan, sillä
7