Kaihtimen narut pois lasten ulottuvilta

C26 // Koti
Aamulehti // Lauantaina 31. tammikuuta 2015
Trendi-Kaihtimen toimitusjohtaja Matti Leppänen kertoo, että Suomessa valmistettu Duette-energiakaihdin on lapsiturvallinen, sillä siinä ei ole lainkaan näkyviä naruja. Narut kulkevat
kaihtimen kennomaisen rakenteen sisällä, myöskään nostamiseen ja laskemiseen ei niitä tarvita.
Kaihtimen narut pois lasten ulottuvilta
Tampereella
kehitetään uusia
turvalaitteita, jotta
kuristuskuolemilta
vältyttäisiin.
Juha Sihto
Jukka Vuokola, kuvat
Ikkunan lähellä touhuava lapsi ja
•kaihtimen
pitkä naru on hengen-
vaarallinen yhdistelmä. Euroopassa ja Yhdysvalloissa on 1990-luvun
lopulta lukien kuollut kuristumalla yli 200 lasta kaihtimista ja rullaverhoista johtuneissa onnettomuuksissa.
Kaihdinturmat sattuvat yleen-
sä makuuhuoneissa. Uhrit ovat
useimmiten 2–3-vuotiaita lapsia,
jotka ovat leikkineet ikkunan ääressä ilman valvontaa ja sotkeutuneet kaihtimen vetonaruun tai
narulenkkiin. Pikkulapsen pää on
painava suhteessa vartaloon, eikä henkitorvi ole vielä täysin kehittynyt, joten kaulan ympärille
kietoutuva vahva naru on todella
vaarallinen.
Ikkunoiden kaihtimia kehitetään
koko ajan aiempaa turvallisemmiksi. EU-komission päätökseen perustuvat turvallisuusstandardit
tulivat voimaan viime keväänä,
mutta markkinoilla on edelleen
kaihtimia, joissa uusia vaatimuksia ei ole huomioitu.
–Kaihtimet on suunnitelta-
va sellaisiksi, että niiden naurut
ovat pikkulasten ulottumattomissa, kertoo toimitusjohtaja Matti Leppänen Trendi-Kaihtimesta
Tampereelta.
Kaihtimissa on sen laskemiseen
käytettäviä naruja (vetonaru) tai
sen eri osien yhdistämiseen käytettäviä naruja (sisänaru). EUstandardin mukaan laitteissa on
käytettävä teknistä ratkaisua, joka
poistaa kuristumisvaaran.
Vaarasta on lisäksi varoitettava
kaihtimien käyttöohjeissa.
Yksinkertaisimmillaan ongelma
poistuu, kun ikkunan viereen kiinnitetään narulukko eli vempain,
jossa on kaksi muovitappia, joiden
ympärille kaihtimen naru kieputetaan niin, ettei se heilu vapaana.
Narulukon on oltava vähintään 1,5
metrin korkeudella lattiasta.
Euroopassa yleisimpiä ovat pinta-asennettavat kaihtimet. Suomi
on poikkeus: meillä suositaan ikkunoiden väliin asennettavia malleja.
– Pinta-asennettavia malleja on
vaikea saada täysin lapsiturvallisiksi. Nykyisin tosin on esimerkiksi
kennokankaisia kaihtimia, joissa
ei ole lainkaan ulospäin näkyviä
naruja, niitä ei ole edes nostomekanismissa, Leppänen sanoo.
Valmistajilla on riittänyt pohdittavaa myös ikkunoiden väliin
sijoitettavien kaihdinten turvallisuusasioissa. Trendi-Kaihdin on
kehitystyön eturintamassa. Yritys
on keksinyt integroidun mallin,
jossa naru kieputetaan narulukon
ympärille ja suljetaan saranoidun
kotelon sisään.
– Tämä on täysin meidän oma,
pirkanmaalainen keksintömme ja
haemme sille mallisuojan, sanoo
Leppänen.
Integroidun laitteen ja narulukkojen lisäksi on useita muitakin
turvalaitteita, esimerkiksi rasituksesta hajoavia narupäitä ja narukelloja sekä jäykkiä muovitankoja
joiden sisällä narut kulkevat.
Narusysteemin integrointi lisää yhden ikkunan kustannuksia
10–12 eurolla. Yhden asunnon kohdalla siis ei ole kyse kovin isosta
summasta.
Suomessa laitteiden turvallisuutta valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
Kaihtimet
Turvamääräykset
•• Kaihtimien narujen on
pysyttävä poissa pikkulasten
ulottuvilta joko rakenteellisilla
muutoksilla tai turvalaitteilla.
Vuosina 2008–2010 Alankomaissa, Irlannissa, Suomessa,
Turkissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa kuoli kymmenen 15–36 kuukauden ikäistä
lasta ikkunakaihtimiin syntyneiden silmukoiden tai verhonarujen aiheuttamiin vammoihin.
Yhdysvalloissa on raportoitu
vuodesta 1999 lähtien 119 kuolemantapausta, jotka liittyivät
narullisiin ikkunaverhoihin ja
-kaihtimiin.
•• Integroidussa Aquila-järjes-
telmässä sälekaihtimen narut on
piilotettu muoviseen koteloon. Kotelon nupista säädetään säleiden
kulmaa.
Kun kaihdinta halutaan nostaa tai
laskea, kotelo avataan ja naruja
käytetään normaaliin tapaan. Käytön jälkeen naru kierretään taas
narulukon ympärille ja kotelo suljetaan.
Kaihtimen naru voidaan myös
pujottaa kulkemaan muovisen kepin sisällä, jolloin siihen ei voi sotkeutua.
Jos kaihtimen tai rullaverhon naru
muodostaa silmukan, naru katkaistaan ja sen päät yhdistetään muovisella narukellolla. Kun naruun
kohdistuu rasitus, kello menee
kahtia ja silmukka avautuu.
••